En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

Olen tuon viestin kirjoittaja ja kiitän tuestasi. En tajua miten helkutissa joku on noin toope. Täällä on huudettu miljoona kertaa että se suu, koneet ja telkkarit kiinni, ja ikinä se ei opi. 

Et tuota näytä sinäkään oppivan kun toistat samaa kaavaa miljoona kertaa. Hyvät naiset, jos se elämä on noin ahdistavaa miehen kanssa ja haluatte elää yksin, voitte sen ratkaisun tehdä. Sitä ihmettelen kyllä, että ensin halutaan parisuhde ja lapsikin, mutta sitten päätetään että "haluan elää ja asua yksin". Olisi kannattanut miettiä ehkä jo aiemmin ja sen verran tuntea itseään, mutta kai parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itsenne kannalta. Jos ongelma on parisuhde jossa ei saa olla tarpeeksi omaa aikaa, hankkikaa sitä ja sopikaa sen miehen kanssa. Ihmeellistä uhriutumista, en ihmettele miksi naisia pidetään heikompana sukupuolena. Ihailen empaattisuutta mutta rajansa kaikella, olkaa itsekkäämpiä älkääkä antako aina miehelle kaikkea periksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

Olen tuon viestin kirjoittaja ja kiitän tuestasi. En tajua miten helkutissa joku on noin toope. Täällä on huudettu miljoona kertaa että se suu, koneet ja telkkarit kiinni, ja ikinä se ei opi. 

Noniin, joudun taas korjailemaan itseäni, koska vapaapäivänäni joudun olemaan kuin kärpänen liimapaperissa ja noudattamaan miehen etätyöpäivän aikataulua. Joka tapauksessa olen tuon aiemman viestin kirjoittaja ja täsmennyksesi oli ihan pisteenä iin päälle. Tutulta kuulostaa.. 

Joudut olemaan? Kuka pakottaa? Itse VALITSET olla.

Eikö tuo ole tosi ahdistavaa, ettei pysty olemaan oma itsensä toisen läsnä ollessa? 

Vähintään puolet lomasta on otettava eri aikaan kuin miehen loma jotta saan olla kotona rauhassa ja yksin. Miehen etätyöt meinasivat pilata tämänkin asian korona-aikana mutta onneksi työpaikallaan tuli 1.8. alkaen sääntö, että saa pitää vain 2 etäpäivää viikossa, sen vielä kestän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.

Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.

Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".

Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.

Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.

Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.

Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.

Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.

Ne kappalejaot.

Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.

Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).

Anteeksi, mutta vaikka meillä muilla onkin hankalaa ja ankeaa, niin tuo sinun miehesi on kertomasi perusteella ihan hirveä. Tuota ei voi enää selittää oikein millään hyväksi, täytyy olla päästänsä vialla. En katsoisi päivääkään tai ainakin huutaisin sille pää punaisena koko ajan. Sun täytyy nyt ottaa takaisin oma paikkasi, tilasi ja elämäsi. Elämäsi kuuluu sulle, eikä miehellesi.

En ihmettele enää yhtään, jos parisuhteet kärsi ja tuli enemmän eroja koronan takia, kun porukka jäi kotiin etätöihin... Nyt sen ymmärrän. 

Tunnistan ilmiön. En saa omia juttuja tehdyksi , enkä varsinkaan kotitöitä. Eikä ole mitenkään miehen syytä, vaan joku muu juttu. Ehkä seuraavien asioiden summa:

Jotenkin varmaan ajattelen, että kun ollaan yhdessä kotona, niin olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja viettää aikaa. Ei sitten viitsi ruveta imuroimaan kun toinen katsoo telkkaa, vaan menee siihen katsomaan hänen kanssaan, vaikka ohjelma ei kiinnosta ja koti pitäisi siivota.

Sitten se toinen nukahtaa. Niin ei silloinkaan viitsi imuroida, kun toinen nukkuu. Ja vähän myös ärsyttää, kun oli kerrankin yhteistä aikaa ja toinen vaan kuorsaa. Sama jos toinen lukee kirjaa tai muuta rauhaa vaativaa omaa tekemistä, ei viitsi häiritä. Myöskään ei halua siivota, kun toinen tekee jotain kivaa ja on mukamas epäreilua.

Toki kun yhdessä asutaan, niin on luonnollista kysyä toiselta neuvoa ja jutustella. Sitten ei taas pysty keskittymään siihen omaan juttuun, kun mies tulee koko ajan jutulle tai alkaa huutelemaan että pitäiskö syödä, mitä syödään, missä on paistinpannu, kauan tätä kalaa pitää paistaa. Tulee sellainen olo, että olisi vaan helpompi mennä ja tehdä se asia sen puolesta. Varsinkin asioissa, jotka minä yleensä mielelläni hoidan, mutta en juuri silloin ehdi tai jaksa.

Yhdessä tekemistä rajoittaa taas erilaiset luonteet ja tavat. Jos jotain pitää saada aikaiseksi, minä haluan vaan tehdä. Vaikka aloittaa siivoamisen aamiaisen jälkeen. Mies taas haluaa juoda toisen kupin kahvia, katsoa uutiset, käydä vessassa, tarkistaa somet, ehkä ottaa nokoset ja vaikka ja mitä. Tässä ajassa minä olen jo kyllästynyt ja alkanut tehdä jotain muuta. Sitten mies ihmettelee ettenkö haluakaan tehdä sovittua asiaa. Joo, olisin halunnut silloin kaksi tuntia sitten!

Töiden jälkeen olisi kiva käydä yhdessä kävelyllä tai jossain, mutta minä haluaisin mennä silloin viideltä, mies on valmis joskus kahdeksan aikaa, jolloin minä olen jo ihan poikki.

Sitten huomaan, etten koko viikolla ole lenkkeillyt, siivonnut tai harrastanut. Enimmäkseen vaan pyörinyt netissä ja katsonut telkkaa,kun mies on nokostellut sohvalla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju osui ja upposi minuun. 

Avasin ketjun vain siksi, kun ihmettelin miksi siihen on kommentoitu niin paljon. Lukiessani niitä, moni oli kun  omasta elämästäni. Minua uuvuttaa erityisesti miehen jatkuvat vaatimukset, "rakentava" kritiikki ja se loputon negatiivisuus. Olen usein miettinyt, että mies on todellakin kuin vampyyri, joka imee minusta energian. Hän itse voi hyvin ja kukoistaa, kun koko perhe on yhdessä. Tai ainakin niin kauan, kun minulla sitä energiaa riittää. Sitten kun minä väsähdän, niin asiat ovat huonosti (ja syy on tietysti minun). Olen vuosia ihmetellyt, että miksi hän on joka kerta vähintään naama väärässä, kun minä olen kipeä. Olisikohan syy siinä, että hänellä ei silloin ole sitä ikiomaa energiavarastoaan, josta ammentaa itselleen?

Olisikohan tässä ilmiössä syy siihen miksi niin monet eroavat kesän jälkeen? Itse ainakin olen täysin tyhjiin imetty rätti, luojan kiitos, arki alkoi taas ja voin pikkuhiljaa alkaa keräämään voimiani. :)

Ja kyllä, taidan olla introvertti ja ehkä hieman erityisherkkäkin. 

Tunnistan tämän omasta liitostani ja perheestäni.

Mutta ei siihen uupumiseen tarvitse olla introvertti tai erityisherkkä.

Minä olen hyvinkin ekstrovertti ja varsin reipas, aikaansaava, vähän sellainen sähköjänis. Ja varmaan välillä ärsyttävä mieheni mielestä, joka on introvertti ja taitaa vähän kirjolaisuuttakin löytyä.

Mutta minö todellakin olen se mieheni akku, josta ammentaa.

Olen se, joka pitää pakan kasassa ja show'n pyörimässä.

Mieheni ei ymmärrä, että joskus minäkin kaikesta ekstroverttiydestäni huolimatta kaipaan omaa rauhaa ja tekemistä, joka ei keskeydy ihan joka hetki ja minäkin kaipaan huomioimista ja hellää huolenpitoa. Jota kaikki muut saavat kotona minua lukuunottamatta.

Tämä on uuvuttavaa.

Lapsemme ovat teinejä, mutta heidän olemisensa ja tekemisensä ei syö minulta energioita kuten mieheni. Miehen ollessa kotoa poissa töissä tai harrastuksissaan, meillä on teinien kanssa kivaa ja helppoa.

Teinit puuhailevat omiaan, usein on kavereitakin paikalla ja se on vain mukavaa. Tai teemme jotain yhdessä, kokkailu, siivoaminen, jopa pienet remppahommat yhdessä sujuvat ja on hauskaakin.

Mutta mieheni kanssa en edes enää kuvittelisi tekeväni mitään näistä.

Mieheni todella imee ilmatkin huoneesta ajoittain läsnäolollaan, kaikki on vain jotenkin niin vaikeaa.

Joudun ensin pyytämään ihan perusjuttuja, sitten selittämään miksi, miten, milloin jne. Sitten mieheni haluaa tehdä sen jutun 'yhdessä' ja se tarkoittaa, että.minä teen ja mies seisoo tumput suorana vieressä ja saattaa vieläpä tupista ja jupista tekemisestä tai mököttää.

Juu, yleensä teen asiat silloin kun mies ei ole paikalla ja aika monia juttuja en miehelle enää edes kerro kun siitä tulee vain sitä jupinaa.

Pitäisi varmaan erota, mutta sekin on sitten niin hirveä työmaa, että ehkä jaksan vasta kun teinit lähtevät kotoa.

Seurustelen, mutta en enää ikinä muuta yhteen miehen kanssa. Se on niin nähty. Miesystävä kyllä sitä odottaa, mutta olen mielestäni tehnyt selväksi sen, että yhteen ei muuteta. Olemme molemmat intoverttejä ja tänäänkin mies lähti aamulla ennen heräämistäni omiin puuhiinsa ja minä olen touhuillut kotona omia juttujani yksin, kun lapset ovat koulussa. Ihan parasta.

Olen huomannut, että myötäilen miesystävääni jo nyt liikaa. Hänen ehdoillaan tapahtuu kaikki tekeminen nukkumaanmenosta alkaen. Hän tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä ja piti suuttua tosissaan, että sain hänet ymmärtämään, ettei minua herätetä suotta. Kaikki aktiviteetti tapahtuu hänen mielensä ja aikataulujensa mukaan. Pystyn sen kanssa elämään nyt, kun saan myös täysin omaa aikaa, mutta yhdessä asuessa ongelmia tulisi heti. En jaksaisi.

Jos mies on kotona selvinpäin, sen oleminen häiritsee. Koska jos aloitan jotain, niin mies keksiikin, että meidän pitää tehdä sitä tätä tuota, ja sitten mun jutut keskeytyy. Se myös tarvitsee apua kaikkeen, vaikkei oikeesti tarvii, mutta sen mielestä on kiva ilmeisesti juoksuttaa toista.

Mua ärsyttää myös, kun mies kommentoi mun tapaa tehdä asioita ja sitä kun katson youtubevideoita samalla kun teen. Mies osaa huonosti englantia ja kun katson amerikkalaisia youtubaajia, mies keskeyttää koko ajan kun hoksaa jonkun sanan mitä hän ei ymmärrä, ja mun pitää selittää.

Kun mies on vapaalla tai lomalla päissään, sammuksissa, päissään... ei se niin häiritse, koska se ei silloin ole samalla tavalla läsnä. Se vaan röhnöttää sängyssä, sohvalla, pihanurmella.. Ja minä saan touhuta omia juttujani rauhassa.

Muut ihmiset tai eläimet ei häiritse, mies vain.

Monet miehet (ja naisetkin) on ärsyttäviä ja jopa sikamaisia. Tässä ketjussa ei nyt kuitenkaan ole kyse siitä, vaan siitä, että omassa itsessä on joku sellainen piirre, että häiriintyy toisten läsnäolosta (jopa koiran) eikä saa mitään omaa tehtyä, oma-alotteisesti. Ilo häviää elämästä aina kun pitää olla toisen seurassa, vaikka siinä toisessa ei olisi mitään vikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että myötäilen miesystävääni jo nyt liikaa. Hänen ehdoillaan tapahtuu kaikki tekeminen nukkumaanmenosta alkaen. Hän tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä ja piti suuttua tosissaan, että sain hänet ymmärtämään, ettei minua herätetä suotta. Kaikki aktiviteetti tapahtuu hänen mielensä ja aikataulujensa mukaan. Pystyn sen kanssa elämään nyt, kun saan myös täysin omaa aikaa, mutta yhdessä asuessa ongelmia tulisi heti. En jaksaisi.

Niin tuttua... Ehdotan mitä tahansa, nukkumaanmenoa tai koiran viemistä ulos, niin ei käy juuri silloin. Sitten saa odottaa ja odottaa... Jos menen nukkumaan kun hän katsoo telkkua, niin tulee jonkun ajan päästä perässä ja kuvittelee minun mököttävän, koska en jaksanut valvoa ja odottaa. Todellakin tämä on mennyt siihen, että asiat tehdään pitkälti miehen ehdoilla. Kai olen sitten itse liian mielistelevää sorttia, en tiedä...

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön. En saa omia juttuja tehdyksi , enkä varsinkaan kotitöitä. Eikä ole mitenkään miehen syytä, vaan joku muu juttu. Ehkä seuraavien asioiden summa:

Jotenkin varmaan ajattelen, että kun ollaan yhdessä kotona, niin olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja viettää aikaa. Ei sitten viitsi ruveta imuroimaan kun toinen katsoo telkkaa, vaan menee siihen katsomaan hänen kanssaan, vaikka ohjelma ei kiinnosta ja koti pitäisi siivota.

Sitten se toinen nukahtaa. Niin ei silloinkaan viitsi imuroida, kun toinen nukkuu. Ja vähän myös ärsyttää, kun oli kerrankin yhteistä aikaa ja toinen vaan kuorsaa. Sama jos toinen lukee kirjaa tai muuta rauhaa vaativaa omaa tekemistä, ei viitsi häiritä. Myöskään ei halua siivota, kun toinen tekee jotain kivaa ja on mukamas epäreilua.

Toki kun yhdessä asutaan, niin on luonnollista kysyä toiselta neuvoa ja jutustella. Sitten ei taas pysty keskittymään siihen omaan juttuun, kun mies tulee koko ajan jutulle tai alkaa huutelemaan että pitäiskö syödä, mitä syödään, missä on paistinpannu, kauan tätä kalaa pitää paistaa. Tulee sellainen olo, että olisi vaan helpompi mennä ja tehdä se asia sen puolesta. Varsinkin asioissa, jotka minä yleensä mielelläni hoidan, mutta en juuri silloin ehdi tai jaksa.

Yhdessä tekemistä rajoittaa taas erilaiset luonteet ja tavat. Jos jotain pitää saada aikaiseksi, minä haluan vaan tehdä. Vaikka aloittaa siivoamisen aamiaisen jälkeen. Mies taas haluaa juoda toisen kupin kahvia, katsoa uutiset, käydä vessassa, tarkistaa somet, ehkä ottaa nokoset ja vaikka ja mitä. Tässä ajassa minä olen jo kyllästynyt ja alkanut tehdä jotain muuta. Sitten mies ihmettelee ettenkö haluakaan tehdä sovittua asiaa. Joo, olisin halunnut silloin kaksi tuntia sitten!

Töiden jälkeen olisi kiva käydä yhdessä kävelyllä tai jossain, mutta minä haluaisin mennä silloin viideltä, mies on valmis joskus kahdeksan aikaa, jolloin minä olen jo ihan poikki.

Sitten huomaan, etten koko viikolla ole lenkkeillyt, siivonnut tai harrastanut. Enimmäkseen vaan pyörinyt netissä ja katsonut telkkaa,kun mies on nokostellut sohvalla.

Kun näitä tunnistaa voi niihin puuttua ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.

Kunnioittavaa toista kohtaan on, ettei mölytä, kun toinen nukkuu tai keskittyy. Näin meillä tekee mieskin, aamulla katsoo telkkaa kuulokkeilla, kun minä nukun.

Ehkä sille yhdessä ololle voisi oikeasti varata aikaa arjessa. Kello 18-19 katsotaan vaikka yhdessä sarjaa. Sitten voi hyvällä omalla tunnolla viideltä lähteä yksin lenkille, kun toinen torkkuu sohvalla.

Kannattaa myös huomata milloin toinen tekee niitä kotitöitä, että taas keittää meille kahvia ja meni ajamaan nurmikkoa. Niin voi sitten itse tehdä myös, vaikka toinen tekee jotain kivaa yksinään.

Omia rajoja myös, että onko nyt perheellä kaikki hyvin? Minä aion olla seuraavat kuusi tuntia harrastamassa omassa rauhassa. Oikeasti kertoo, että tarvitsee rauhaa ja koska on seuraavaksi seurana ja auttamassa kalan paistossa.

No miksi vaan valitatte ettekä tee asialle mitään? Ärsyttävälle kuulostaa tuollainen voivottelu kun itse hypitte miesten pillin mukaan. Tehkää niitä omia juttujanne ja yksinkin, tai erotkaa jos se mies nyt on niin kauhea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön. En saa omia juttuja tehdyksi , enkä varsinkaan kotitöitä. Eikä ole mitenkään miehen syytä, vaan joku muu juttu. Ehkä seuraavien asioiden summa:

Jotenkin varmaan ajattelen, että kun ollaan yhdessä kotona, niin olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja viettää aikaa. Ei sitten viitsi ruveta imuroimaan kun toinen katsoo telkkaa, vaan menee siihen katsomaan hänen kanssaan, vaikka ohjelma ei kiinnosta ja koti pitäisi siivota.

Sitten se toinen nukahtaa. Niin ei silloinkaan viitsi imuroida, kun toinen nukkuu. Ja vähän myös ärsyttää, kun oli kerrankin yhteistä aikaa ja toinen vaan kuorsaa. Sama jos toinen lukee kirjaa tai muuta rauhaa vaativaa omaa tekemistä, ei viitsi häiritä. Myöskään ei halua siivota, kun toinen tekee jotain kivaa ja on mukamas epäreilua.

Toki kun yhdessä asutaan, niin on luonnollista kysyä toiselta neuvoa ja jutustella. Sitten ei taas pysty keskittymään siihen omaan juttuun, kun mies tulee koko ajan jutulle tai alkaa huutelemaan että pitäiskö syödä, mitä syödään, missä on paistinpannu, kauan tätä kalaa pitää paistaa. Tulee sellainen olo, että olisi vaan helpompi mennä ja tehdä se asia sen puolesta. Varsinkin asioissa, jotka minä yleensä mielelläni hoidan, mutta en juuri silloin ehdi tai jaksa.

Yhdessä tekemistä rajoittaa taas erilaiset luonteet ja tavat. Jos jotain pitää saada aikaiseksi, minä haluan vaan tehdä. Vaikka aloittaa siivoamisen aamiaisen jälkeen. Mies taas haluaa juoda toisen kupin kahvia, katsoa uutiset, käydä vessassa, tarkistaa somet, ehkä ottaa nokoset ja vaikka ja mitä. Tässä ajassa minä olen jo kyllästynyt ja alkanut tehdä jotain muuta. Sitten mies ihmettelee ettenkö haluakaan tehdä sovittua asiaa. Joo, olisin halunnut silloin kaksi tuntia sitten!

Töiden jälkeen olisi kiva käydä yhdessä kävelyllä tai jossain, mutta minä haluaisin mennä silloin viideltä, mies on valmis joskus kahdeksan aikaa, jolloin minä olen jo ihan poikki.

Sitten huomaan, etten koko viikolla ole lenkkeillyt, siivonnut tai harrastanut. Enimmäkseen vaan pyörinyt netissä ja katsonut telkkaa,kun mies on nokostellut sohvalla.

Kun näitä tunnistaa voi niihin puuttua ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.

Kunnioittavaa toista kohtaan on, ettei mölytä, kun toinen nukkuu tai keskittyy. Näin meillä tekee mieskin, aamulla katsoo telkkaa kuulokkeilla, kun minä nukun.

Ehkä sille yhdessä ololle voisi oikeasti varata aikaa arjessa. Kello 18-19 katsotaan vaikka yhdessä sarjaa. Sitten voi hyvällä omalla tunnolla viideltä lähteä yksin lenkille, kun toinen torkkuu sohvalla.

Kannattaa myös huomata milloin toinen tekee niitä kotitöitä, että taas keittää meille kahvia ja meni ajamaan nurmikkoa. Niin voi sitten itse tehdä myös, vaikka toinen tekee jotain kivaa yksinään.

Omia rajoja myös, että onko nyt perheellä kaikki hyvin? Minä aion olla seuraavat kuusi tuntia harrastamassa omassa rauhassa. Oikeasti kertoo, että tarvitsee rauhaa ja koska on seuraavaksi seurana ja auttamassa kalan paistossa.

Näitä neuvoja tässä ketjussa jo onkin, mutta ei ne kelpaa kun silloin pitäisi itse tehdä asioille jotain, helpompaa syyttää miehiä, jopa omasta passiivisuudestaan.

Niin, naisten pitäisi alkaa elämään omaa elämäänsä perheestä välittämättä, kuten miehet ovat tähän asti tehneet. Miehiltä ei tietenkään voi (tässäkään) asiassa odottaa yhtään vastaantulemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön. En saa omia juttuja tehdyksi , enkä varsinkaan kotitöitä. Eikä ole mitenkään miehen syytä, vaan joku muu juttu. Ehkä seuraavien asioiden summa:

Jotenkin varmaan ajattelen, että kun ollaan yhdessä kotona, niin olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja viettää aikaa. Ei sitten viitsi ruveta imuroimaan kun toinen katsoo telkkaa, vaan menee siihen katsomaan hänen kanssaan, vaikka ohjelma ei kiinnosta ja koti pitäisi siivota.

Sitten se toinen nukahtaa. Niin ei silloinkaan viitsi imuroida, kun toinen nukkuu. Ja vähän myös ärsyttää, kun oli kerrankin yhteistä aikaa ja toinen vaan kuorsaa. Sama jos toinen lukee kirjaa tai muuta rauhaa vaativaa omaa tekemistä, ei viitsi häiritä. Myöskään ei halua siivota, kun toinen tekee jotain kivaa ja on mukamas epäreilua.

Toki kun yhdessä asutaan, niin on luonnollista kysyä toiselta neuvoa ja jutustella. Sitten ei taas pysty keskittymään siihen omaan juttuun, kun mies tulee koko ajan jutulle tai alkaa huutelemaan että pitäiskö syödä, mitä syödään, missä on paistinpannu, kauan tätä kalaa pitää paistaa. Tulee sellainen olo, että olisi vaan helpompi mennä ja tehdä se asia sen puolesta. Varsinkin asioissa, jotka minä yleensä mielelläni hoidan, mutta en juuri silloin ehdi tai jaksa.

Yhdessä tekemistä rajoittaa taas erilaiset luonteet ja tavat. Jos jotain pitää saada aikaiseksi, minä haluan vaan tehdä. Vaikka aloittaa siivoamisen aamiaisen jälkeen. Mies taas haluaa juoda toisen kupin kahvia, katsoa uutiset, käydä vessassa, tarkistaa somet, ehkä ottaa nokoset ja vaikka ja mitä. Tässä ajassa minä olen jo kyllästynyt ja alkanut tehdä jotain muuta. Sitten mies ihmettelee ettenkö haluakaan tehdä sovittua asiaa. Joo, olisin halunnut silloin kaksi tuntia sitten!

Töiden jälkeen olisi kiva käydä yhdessä kävelyllä tai jossain, mutta minä haluaisin mennä silloin viideltä, mies on valmis joskus kahdeksan aikaa, jolloin minä olen jo ihan poikki.

Sitten huomaan, etten koko viikolla ole lenkkeillyt, siivonnut tai harrastanut. Enimmäkseen vaan pyörinyt netissä ja katsonut telkkaa,kun mies on nokostellut sohvalla.

Kun näitä tunnistaa voi niihin puuttua ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.

Kunnioittavaa toista kohtaan on, ettei mölytä, kun toinen nukkuu tai keskittyy. Näin meillä tekee mieskin, aamulla katsoo telkkaa kuulokkeilla, kun minä nukun.

Ehkä sille yhdessä ololle voisi oikeasti varata aikaa arjessa. Kello 18-19 katsotaan vaikka yhdessä sarjaa. Sitten voi hyvällä omalla tunnolla viideltä lähteä yksin lenkille, kun toinen torkkuu sohvalla.

Kannattaa myös huomata milloin toinen tekee niitä kotitöitä, että taas keittää meille kahvia ja meni ajamaan nurmikkoa. Niin voi sitten itse tehdä myös, vaikka toinen tekee jotain kivaa yksinään.

Omia rajoja myös, että onko nyt perheellä kaikki hyvin? Minä aion olla seuraavat kuusi tuntia harrastamassa omassa rauhassa. Oikeasti kertoo, että tarvitsee rauhaa ja koska on seuraavaksi seurana ja auttamassa kalan paistossa.

Näitä neuvoja tässä ketjussa jo onkin, mutta ei ne kelpaa kun silloin pitäisi itse tehdä asioille jotain, helpompaa syyttää miehiä, jopa omasta passiivisuudestaan.

Olen yrittänyt alkaa tehdä asioita miehestä piittaamatta, mutta se ei tunnu hyvältä. Ei ole hauskaa mennä ulos yksin. Tulee huono omatunto jostain syystä. Toivoisin mieheltä vastaantulemista. Olen sen luontoinen, etten osaa ykskaks heittäytyä niin itsekkääksi, että nauttisin ja huvittelisin vain itsekseni. Kaipaan miestä ja hänen seuraa. 

Tämä ketju kääntyi taas tähän perinteiseen. Ei silti, kyllä sitäkin keskustelua tarvitaan. Jännä tosin tämäkin vallankäytön muoto, että aina jankutetaan samoista asioista joka ketjussa, olipa aihe sitten mikä hyvänsä.

Jotkut kertovat välillä myös miten mies kontrolloi mielialojen lisäksi myös ruokailutottumuksia ja liikuntaa. Joku oli kuulemma kahvakuulatreenien aikana saanut nauttia miehen seurasta eli mies oli tullut jalkoihin pyörimään ja matkimaan treenejä. Kun nainen oli laihtunut, niin mies sai uuden aiheen nostaa metelin. 

Samaten muistan kun täälläkin oli ketju, kun mies aloitti hirveän mykkäkoulun ilman näkyvää syytä. Aloittaja ihmetteli ketjussa mikä miestä vaivaa, koska mies vaihtaa jatkuvasti huonetta hänen tultuaan paikalle, ei puhu mitään, kiukuttelee mutta seksi sen sijaan kelpaa. Muutaman viikon "mitä teen väärin" -pohdinta sai päätöksen, kun selvisi, että miehellä olikin toinen nainen kaiken aikaa. Näin hän hallitsi kumppaninsa mielialoja ja ajatuksia sitten useamman kuukauden saamatta kertaakaan sanotuksi mikä on. 

Joskus jossain lehdessä sanottiin, että miehet pitävät rajoistaan tiukemmin kiinni kuin naiset kun lapsi syntyy talouteen. Sanoisin, että tuo oli tahdittomin veto toimittajalta tai toimittaja itse ei ole kokenut parisuhteen auvoa johon kuuluvat lapset, ja uskon että joukko muita äitejä allekirjoittaa väitteeni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön. En saa omia juttuja tehdyksi , enkä varsinkaan kotitöitä. Eikä ole mitenkään miehen syytä, vaan joku muu juttu. Ehkä seuraavien asioiden summa:

Jotenkin varmaan ajattelen, että kun ollaan yhdessä kotona, niin olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja viettää aikaa. Ei sitten viitsi ruveta imuroimaan kun toinen katsoo telkkaa, vaan menee siihen katsomaan hänen kanssaan, vaikka ohjelma ei kiinnosta ja koti pitäisi siivota.

Sitten se toinen nukahtaa. Niin ei silloinkaan viitsi imuroida, kun toinen nukkuu. Ja vähän myös ärsyttää, kun oli kerrankin yhteistä aikaa ja toinen vaan kuorsaa. Sama jos toinen lukee kirjaa tai muuta rauhaa vaativaa omaa tekemistä, ei viitsi häiritä. Myöskään ei halua siivota, kun toinen tekee jotain kivaa ja on mukamas epäreilua.

Toki kun yhdessä asutaan, niin on luonnollista kysyä toiselta neuvoa ja jutustella. Sitten ei taas pysty keskittymään siihen omaan juttuun, kun mies tulee koko ajan jutulle tai alkaa huutelemaan että pitäiskö syödä, mitä syödään, missä on paistinpannu, kauan tätä kalaa pitää paistaa. Tulee sellainen olo, että olisi vaan helpompi mennä ja tehdä se asia sen puolesta. Varsinkin asioissa, jotka minä yleensä mielelläni hoidan, mutta en juuri silloin ehdi tai jaksa.

Yhdessä tekemistä rajoittaa taas erilaiset luonteet ja tavat. Jos jotain pitää saada aikaiseksi, minä haluan vaan tehdä. Vaikka aloittaa siivoamisen aamiaisen jälkeen. Mies taas haluaa juoda toisen kupin kahvia, katsoa uutiset, käydä vessassa, tarkistaa somet, ehkä ottaa nokoset ja vaikka ja mitä. Tässä ajassa minä olen jo kyllästynyt ja alkanut tehdä jotain muuta. Sitten mies ihmettelee ettenkö haluakaan tehdä sovittua asiaa. Joo, olisin halunnut silloin kaksi tuntia sitten!

Töiden jälkeen olisi kiva käydä yhdessä kävelyllä tai jossain, mutta minä haluaisin mennä silloin viideltä, mies on valmis joskus kahdeksan aikaa, jolloin minä olen jo ihan poikki.

Sitten huomaan, etten koko viikolla ole lenkkeillyt, siivonnut tai harrastanut. Enimmäkseen vaan pyörinyt netissä ja katsonut telkkaa,kun mies on nokostellut sohvalla.

Kun näitä tunnistaa voi niihin puuttua ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.

Kunnioittavaa toista kohtaan on, ettei mölytä, kun toinen nukkuu tai keskittyy. Näin meillä tekee mieskin, aamulla katsoo telkkaa kuulokkeilla, kun minä nukun.

Ehkä sille yhdessä ololle voisi oikeasti varata aikaa arjessa. Kello 18-19 katsotaan vaikka yhdessä sarjaa. Sitten voi hyvällä omalla tunnolla viideltä lähteä yksin lenkille, kun toinen torkkuu sohvalla.

Kannattaa myös huomata milloin toinen tekee niitä kotitöitä, että taas keittää meille kahvia ja meni ajamaan nurmikkoa. Niin voi sitten itse tehdä myös, vaikka toinen tekee jotain kivaa yksinään.

Omia rajoja myös, että onko nyt perheellä kaikki hyvin? Minä aion olla seuraavat kuusi tuntia harrastamassa omassa rauhassa. Oikeasti kertoo, että tarvitsee rauhaa ja koska on seuraavaksi seurana ja auttamassa kalan paistossa.

Näitä neuvoja tässä ketjussa jo onkin, mutta ei ne kelpaa kun silloin pitäisi itse tehdä asioille jotain, helpompaa syyttää miehiä, jopa omasta passiivisuudestaan.

Tänne sitten pesiytyi joku pikavinkinantaja.