Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?
Ihmiset elää parisuhteissa jossa vuosikausia arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi plus että lapset joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelya. Silti pysytään yhdessä, muka lasten takia. Seuraavassa tapauksessa on samanmoinen lapsiperhe, mutta arki on tasapainoista ja hyvää. Sitten toinen tekee mokan ja käy vieraissa. Kerta heitosta erotaan. Miksi yhden kerran hairahdus nähdään kaikista pahimpana asiana mitä parisuhteessa voidaan tehdä? En puolustele asiaa, se on väärin mutta miksi se on pahempi asia kuin yllä mainittu jatkuva huonosti kohtelu, väkivalta tms. Liittyykö tämä jotenkin kontrollointiin joka menetettiin siinä kohtaa kun toinen hairahti vieraisiin?
Kommentit (697)
Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.
Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.
En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.
Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.
En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Ei varmaan tilanteessa jossa molemmilla on täydellisen hyvä olla (kenellä edes on?), mutta sellaisessa tilanteessa kyllä jossa sisäinen huono olo johtuu jostain ihan muusta kuin parisuhteesta ja kumppanista.
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Miksi siinä parisuhteessa tarvitsee ylipäänsä olla, jos toinen kyllästyttää? Ihan varmasti iso osa ihmisistä leipääntyy parissa vuodessa saman pellon kyntämiseen, totta, mutta mikä ihmeen pakko on sitä tylsää naamaa sitten katsella 50 vuotta jos muut haluttaa enemmän? Tätä en tajua. Onko maailma pullollaan läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä saavat ettei tarvitse olla yksin?
Ja kyllähän se yksi yö mitätöi kaiken, sehän on juuri se valinta jonka pettäjä on tehnyt. Tietoisena että uskottomuus johtaa todennäköisesti parisuhteen loppumiseen hän kuitenkin valitsee mennä sänkyyn toisen kanssa. Valitsee heittää koko yhteisen elämän romukoppaan. Miksi ihmeessä sellaiseen suhteeseen pitäisi jäädä, joka ei toiselle tuon enempää merkitse?
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Minä en tule olemaan kenenkään kanssa yhdessä 50 vuotta, joten näen tuon ongelmana vain nuorena yhteen menneille. Minulle on sopinut oikein hyvin tämä että kukasta kukkaan lentelyä ensin 34 ikävuoteen asti, ja sitten kun siihen on totaalikyllästynyt, eikä sitä elämältään enää halua, niin vakituiseen parisuhteeseen vain yhden kanssa.
Nuorilla yhteenmenneillä on sitä vapauden kaipuuta, ja kokemattomuutta, ja täyttymättömiä haluja, joten heidän tilanteensa on tietenkin erilainen kuin minun.
Halusin vain tuoda esille sen että on paljon väliä myös sillä minäikäisenä pariutuu yksiavioisesti. olisi minunkin mielestäni ollut täysin kohtuuton odotus että olisin jättänyt kokematta kaiken mitä olen kokenut jonkun miehen takia. Siksi tein itselleni sopivan ratkaisun, enkä vakavasti sitoutunut kehenkään ennen kuin olin riittävästi saanut lkiihotella mieleni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Pettämistä pahempaa on vain se, että tulee raskaaksi toiselle miehelle petoksesta. Vielä pahempaa tästä on se, että ei kerro teostaan vaan pilaa miehen elämän laittamalla tämän kasvattamaan toisen miehen lasta.
Isyys on biologista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettämiseen kuuluu aina valehtelu, tavalla tai toisella. Joten ihmekös tuo että luottamus murenee ja lusikat menee jakoon.
No enpä tiedä. Kävin huorissa Saksassa työmatkalla 20 vuotta sitten, ollessani jo naimisissa. Asia ei ole ikinä tullut puheeksi, joten en ole siitä valehdellutkaan. Tuon jälkeen ei ole ollut muita seksikumppaneita kuin vaimo.
Valehtelua tuossa on se, jos on sovittu että jotain asiaa ei tehdä, ja sitten kuitenkin tehdään. Se että sopii yhdessä jonkun kanssa jonkin asian, ja sitten lipeää sopimuksesta, on valehtelua. Silloinkin kun siitä ei jää kiinni. Se sitten taas että jos siitä ei jää kiinni eikä kukaan kysele, eikä asia tule koskaan ilmi on eri asia. Valehtelua se ei silti poista, eikä petturuutta. Se on olemassa vaikka toinen ei sitä tietäisikään.
Tietysti avioliitto on sopimus, mutta esim. ei minulle 20 vuotta sitten tullut mieleenikään sopia tuoreen aviomieheni kanssa, ettei käydä vieraissa. Se oli niihin aikoihin itsestään selvä asia naimisiin mennessä. Nykyään pitää sitten tämänkin asia sopia erikseen, kun ainakin yksipuoliset avoimet suhteet näyttävät olevan niin yleisiä. Vieraissa käymistä en puolusta, se on petturuutta.
5051 kirjoitti:
Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Kyllä vähän ihmetyttää miten vähän elämänkokemusta joillain on. Jos ovi on auki muidenkin tulla sisään, niin suhteen päättymisen ja toiseen vaihtamisen mahdollisuus lisääntyy selvästi. Ei ole yksi eikä kaksi jotka ovat lähteneet sun "harvakseltaan nutitun seksin" tarjoajan matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, pettäminen on elämän suola.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettämiseen kuuluu aina valehtelu, tavalla tai toisella. Joten ihmekös tuo että luottamus murenee ja lusikat menee jakoon.
No enpä tiedä. Kävin huorissa Saksassa työmatkalla 20 vuotta sitten, ollessani jo naimisissa. Asia ei ole ikinä tullut puheeksi, joten en ole siitä valehdellutkaan. Tuon jälkeen ei ole ollut muita seksikumppaneita kuin vaimo.
Valehtelua tuossa on se, jos on sovittu että jotain asiaa ei tehdä, ja sitten kuitenkin tehdään. Se että sopii yhdessä jonkun kanssa jonkin asian, ja sitten lipeää sopimuksesta, on valehtelua. Silloinkin kun siitä ei jää kiinni. Se sitten taas että jos siitä ei jää kiinni eikä kukaan kysele, eikä asia tule koskaan ilmi on eri asia. Valehtelua se ei silti poista, eikä petturuutta. Se on olemassa vaikka toinen ei sitä tietäisikään.
Tietysti avioliitto on sopimus, mutta esim. ei minulle 20 vuotta sitten tullut mieleenikään sopia tuoreen aviomieheni kanssa, ettei käydä vieraissa. Se oli niihin aikoihin itsestään selvä asia naimisiin mennessä. Nykyään pitää sitten tämänkin asia sopia erikseen, kun ainakin yksipuoliset avoimet suhteet näyttävät olevan niin yleisiä. Vieraissa käymistä en puolusta, se on petturuutta.
Ja asia voi myös muuttua kymmenissä vuosissa. Eli se mitä nuorena lupaa, voi ollakin mahdotonta pitää myöhemmin. Siksi itse kannatankin sitä että mennään yhteen vasta kun juoksut on juostu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoija 123 jatkaa. Minä myöskään en pysty täysin ymmärtämään tuota vaatimusta, että puolison pitäisi joka tilanteessa haluta seksiä kaikista eniten minun kanssani. Pettäminen hetken huuman perässä on tietysti väärin, mutta tuo vaatimus on minulle täysin kohtuuton, tosin en kiistä sitä, etteikö voisi olla joukko ihmisiä, joille tuo ajattelutapa toimii.
Itse ajattelen niin, että puolison asemassa oleva henkilö on monen (riittävän) hyvän osa-alueen kokonaisuus. Puoliso on paras ystävä, läheisin ihminen, turvakallio, henkilöltä jolta saa läheisyyttä ja tyydyttävää seksiä. Onko puoliso se ihminen, jota haluan aina eniten seksuaalisesti? Ei todellakaan, enkä minä taatusti hänelle. Tarkoittaako se, että haluaisin puolisokseni jonkun toisen? Ei todellakaan.
Varmasti voisi tulla vastaan ihmisiä, joiden kanssa jokin yksittäinen suhteen osa-alue toimisi paremmin. Mutta kokonaisuutena puoliso on minulle paras.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, pettäminen on elämän suola.
Entä petetyksi tuleminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Miksi siinä parisuhteessa tarvitsee ylipäänsä olla, jos toinen kyllästyttää? Ihan varmasti iso osa ihmisistä leipääntyy parissa vuodessa saman pellon kyntämiseen, totta, mutta mikä ihmeen pakko on sitä tylsää naamaa sitten katsella 50 vuotta jos muut haluttaa enemmän? Tätä en tajua. Onko maailma pullollaan läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä saavat ettei tarvitse olla yksin?
Ja kyllähän se yksi yö mitätöi kaiken, sehän on juuri se valinta jonka pettäjä on tehnyt. Tietoisena että uskottomuus johtaa todennäköisesti parisuhteen loppumiseen hän kuitenkin valitsee mennä sänkyyn toisen kanssa. Valitsee heittää koko yhteisen elämän romukoppaan. Miksi ihmeessä sellaiseen suhteeseen pitäisi jäädä, joka ei toiselle tuon enempää merkitse?
Tietenkin siksi, että parisuhde voi olla hyvä, vaikka seksiä haluaisi puoison lisäksi muidenkin kanssa. Tiedän, että kaikki eivät tätä kykene ymmärtämään. Lisäksi kehnommassakin parisuhteessa voi olla sellaisia hyviä puolia, joita sinkkuudessa ei ole ja siksi monet niissä kitkutteleekin. Oletat myös, että uusi haluttava seurustelukumppani löytyy sormia napsauttamalla, mikä on täysin utopistista jos ei ole enää parikymppinen. Eihän se pettämiskumppanikaan automaattisesti halua alkaa seurustella, sillähän voi olla puoliso myös.
Senhän ap halusi tietää, että MIKSI se yksi yö riittää romuttamaan kaiken?
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Miksi siinä parisuhteessa tarvitsee ylipäänsä olla, jos toinen kyllästyttää? Ihan varmasti iso osa ihmisistä leipääntyy parissa vuodessa saman pellon kyntämiseen, totta, mutta mikä ihmeen pakko on sitä tylsää naamaa sitten katsella 50 vuotta jos muut haluttaa enemmän? Tätä en tajua. Onko maailma pullollaan läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä saavat ettei tarvitse olla yksin?
Ja kyllähän se yksi yö mitätöi kaiken, sehän on juuri se valinta jonka pettäjä on tehnyt. Tietoisena että uskottomuus johtaa todennäköisesti parisuhteen loppumiseen hän kuitenkin valitsee mennä sänkyyn toisen kanssa. Valitsee heittää koko yhteisen elämän romukoppaan. Miksi ihmeessä sellaiseen suhteeseen pitäisi jäädä, joka ei toiselle tuon enempää merkitse?
En ole varma onko läheisriippuvuus oikea termi, mutta kyllä se näin vain on. Oman ja laajan tuttavapiirin kokemusten perusteella väitän, että suurin osa miehistä on tyytynyt puolisoonsa. Eli kun on huomattu, että tuo nainen on minuun rakastunut, niin on otettu sitten se, koska niitä parempia naisia ei ole saatu. Kun naisen kanssa on kuitenkin mukavampaa kuin ilman naista. Ja havaintojeni mukaan tämä riittääkin yleensä naisille, siis että he itse ovat rakastunetta. Ilmeisesti he kuvittelevat että miehensä tuntevat täsmälleen samoin.
Hyvää pohdintaa ketjussa. Tulee mieleen eräs vuosien takainen exäni. Hän vaan päätti yksi päivä, ettei hän enää halunnut olla kanssani, ja hän dumppasi minut ilman mitään ennakkovaroitusta. Parin viikon päästä hän tuli toisiin aatoksiin ja vaati, että otan hänet takaisin. Olin jo suostumassa, kun hän vetikin ehdotuksensa takaisin ja ilmoitti ettei haluakaan palata yhteen. Taas parin viikon päästä hän ehdotti yhteenpaluuta, ja minä kieltäydyin, koska olin tuosta viikkokausien soutamisesta ja huopaamisesta aivan rikki.
Parin kuukauden päästä sain tästä henkilöltä aivan suunnattoman katkeran avautumisviestin siitä, kuinka olin kohtuuton, kun en halunnut palata yhteen. Tässä vaiheessa hän heitti tämän keskustelun kannalta olennaisen kommentin: "Enhän mä edes pettänyt sua." Eli tämäkin tyyppi oli sitä mieltä, että viikkokausien eipäs-juupas-pähkäily ja minun tunteillani leikkiminen oli ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta pettäminen olisi ollut ainut syy, miksi suhde olisi ollut ok päättää.
5051 kirjoitti:
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Tuo alku kiteytti aika hyvin mun omia fiiliksiä. Tuohon en sen sijaan usko, että seksi satunnaisen partnerin kanssa olisi välttämättä parempaa, tai että kumppanin halu harrastaa seksiä muiden kanssa tarkoittaisi sitä että hän olisi heihin rakastunut. Ymmärrän hyvin, että on paljon ihmisiä jotka voivat harrastaa seksiä ilman kummempia tunteita. Itse en vain heihin lukeudu, enkä halua sellaista ihmistä kumppaniksikaan, koska jompikumpi joutuisi todennäköisesti joustamaan liian paljon omista tarpeistaan ja rajoistaan oman hyvinvointinsa ja nautintonsa kustannuksella. Tämä asia on mun mielestä vähän sama kuin lasten hankkiminen; voi olla vaikea löytää molemmille toimivaa kompromissia jos halut ja toiveet asian suhteen on kovin erilaiset.
Turvallisuuden tunne katoaa. Sitä on kuin pieni lapsi eksyksissä pimeässä metsässä.
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Miksi siinä parisuhteessa tarvitsee ylipäänsä olla, jos toinen kyllästyttää? Ihan varmasti iso osa ihmisistä leipääntyy parissa vuodessa saman pellon kyntämiseen, totta, mutta mikä ihmeen pakko on sitä tylsää naamaa sitten katsella 50 vuotta jos muut haluttaa enemmän? Tätä en tajua. Onko maailma pullollaan läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä saavat ettei tarvitse olla yksin?
Ja kyllähän se yksi yö mitätöi kaiken, sehän on juuri se valinta jonka pettäjä on tehnyt. Tietoisena että uskottomuus johtaa todennäköisesti parisuhteen loppumiseen hän kuitenkin valitsee mennä sänkyyn toisen kanssa. Valitsee heittää koko yhteisen elämän romukoppaan. Miksi ihmeessä sellaiseen suhteeseen pitäisi jäädä, joka ei toiselle tuon enempää merkitse?
Tietenkin siksi, että parisuhde voi olla hyvä, vaikka seksiä haluaisi puoison lisäksi muidenkin kanssa. Tiedän, että kaikki eivät tätä kykene ymmärtämään. Lisäksi kehnommassakin parisuhteessa voi olla sellaisia hyviä puolia, joita sinkkuudessa ei ole ja siksi monet niissä kitkutteleekin. Oletat myös, että uusi haluttava seurustelukumppani löytyy sormia napsauttamalla, mikä on täysin utopistista jos ei ole enää parikymppinen. Eihän se pettämiskumppanikaan automaattisesti halua alkaa seurustella, sillähän voi olla puoliso myös.
Senhän ap halusi tietää, että MIKSI se yksi yö riittää romuttamaan kaiken?
Mutta miten parisuhde voi olla hyvä, jos toinen on valmis heittämään sen menemään? Näinhän se pettäjä on valinnut, jos puhutaan perinteisestä parisuhteesta jossa uskottomuuteen sisältyy merkittävä riski erosta. Tämä riski ei häntä ole kiinnostanut. Miksi minä haluaisin olla suhteessa, jonka menettäminen ei kiinnosta toista?
Enkä minä ole väittänyt, ettei hyvässä suhteessa voisi haluta muita. Mutta jos se hyvä suhde on tärkeä, niitä muita ei pane, koska ei halua satuttaa kumppania tai menettää suhdetta.
Houkutuksia tulee varmasti melkein kaikille elämän aikana. Mutta siinähän se luottamus ja toisen arvostus juuri mitataan. Onko selkärankaa olla räpelöimättä muita? Aina voi erota, jos ei oma kumppani riitä.