Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?
Ihmiset elää parisuhteissa jossa vuosikausia arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi plus että lapset joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelya. Silti pysytään yhdessä, muka lasten takia. Seuraavassa tapauksessa on samanmoinen lapsiperhe, mutta arki on tasapainoista ja hyvää. Sitten toinen tekee mokan ja käy vieraissa. Kerta heitosta erotaan. Miksi yhden kerran hairahdus nähdään kaikista pahimpana asiana mitä parisuhteessa voidaan tehdä? En puolustele asiaa, se on väärin mutta miksi se on pahempi asia kuin yllä mainittu jatkuva huonosti kohtelu, väkivalta tms. Liittyykö tämä jotenkin kontrollointiin joka menetettiin siinä kohtaa kun toinen hairahti vieraisiin?
Kommentit (697)
Vierailija kirjoitti:
Heikko itsetunto. Pettäminen koetaan niin, että on hävinnyt vertailussa johonkin toiseen. Huijaamista ja kaikenlaista hyväksikäyttöä ei koeta samalla lailla, ei nähdä sinä mitä se oikeasti on: arvostuksen ja kunnioituksen puutetta, välinpitämättömyyttä, oman edun asettamista toisen ja parisuhteen edelle. Aivan samalla lailla kuin uskottomuuskin useimmiten on.
Ai että, jos on huono itsetunto, niin ei kestä pettämistä, mutta jos on hyvä niin sitten kyllä?
Kumma juttu kun minusta se on juuri toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Pettäminen tuntuu olevan vielä enemmän kerrasta poikki -hommaa kuin fyysinen väkivalta.
Mistä ihmeestä sinä tämän tiedät?
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.
Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.
Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.
Kyllä on vaikka minkälaista selitystä ja puolusteluja pettämiselle näköjään. Toivottavasti ette itse joudu petetyiksi, voi olla toisenlaiset tunnelmat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on vaikka minkälaista selitystä ja puolusteluja pettämiselle näköjään. Toivottavasti ette itse joudu petetyiksi, voi olla toisenlaiset tunnelmat.
mutta kun minä olen joutunut. Ja asian käsitteleminen aikoinaan sai minut ajattelemaan siitä vähemmän mustavalkoisesti. Voin paremmin sen ansiosta, ei kai se ketään voi häiritä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, onhan se puoliso ennen nykyistä parisuhdettakin kyntänyt/antanut kymmenille/sadoille ja toki kumppani sen tietää.
Kaikki pettää, osa vie sen vain myös fyysiselle tasolle.
Miksi muuten fifty shade olisi niin suosittu. Voin väittää, että av mamma pikkarit kosteana ajattelee leffan tapahtumia omalle kohdalleen, ja ei, kumppani fantasiassa ei ole oma puoliso 😅
Fantasia on ihan eri kuin todellisuus.
Ihmiset ajattelevat esim että nyt annan tuolle turpaan eikä ole oikeasti pienintäkään aikomusta sitä oikeasti tehdä.
Varmasti monet muutkin kuin minä fantasioin kumppanin kanssa yhdessä ja niissä esiintyy jos vaikka ketä. Ne ovat vain fantasioita enkä ole pettänyt eikä ole kumppanini ainakaan jäänyt kiinni.
Fantasiat eivät ole pettämistä, teot ( ja toki jotkut puheet myös) ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.
Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.
En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Ei varmaan tilanteessa jossa molemmilla on täydellisen hyvä olla (kenellä edes on?), mutta sellaisessa tilanteessa kyllä jossa sisäinen huono olo johtuu jostain ihan muusta kuin parisuhteesta ja kumppanista.
Eihän tässä väitetä että yhden puolison huono olo olisi sen toisen puolison syy. Jostain syystä huonosti voiva puoliso ei koe saavansa yhteyttä kumppaniinsa, eikä myöskään sitä kautta helpotusta. Kokee syystä tai toisesta olevansa suhteessa yksin, ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä pitää lopettaa huono suhde eikä puuhata toisen selän takana. Ei ole oikein toiselle osapuolelle, jos petetään. Ja vaikka parisuhteessa oltais oltu kymmeniä vuosia, ei voi ajatella että on oikeutettu pettämään huonon suhteen vuoksi. Pitäs osata ajatella myös toista, eli sitä jota petetään. Ei ajatella itsekkäästi vain omaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys, olen itsekin miettinyt tätä samaa. Miksi sänkyynhyppäämispettäminen on se parisuhteen pahin rikos, kun paljon muunlaistakin luottamuksen pettämistä ja vielä pahempaa tapahtuu parisuhteissa.
Seksi on kuitenkin vain fyysinen aikuisten välinen tapahtuma, järvi ei soutamalla kulu, jne.
Onko se vain kulttuurissamme, olemme oppineet, että toisen kanssa oleminen on pahin petos. En tiedä.
Mistä tämä ajatus on tänne juurtunut, että sänkyynhyppäämispettäminen on parisuhteen pahin rikos?
Ja tarviiko niitä laittaa johonkin pahemmuusjärjestykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt täysin samaa kuin AP. Nuorempana myös itse ajattelin että pettäminen olisi pahinta mitä toiselle voi suhteessa tehdä, mutta olen alkanut hieman kyseenalaistamaan tuota. Pettämisessä on myös niin paljon eri tasoja, yksittäinen kännihairahdus jonka tunnustaa välittömästi kumppanille on ainakin itsestäni eri tason valhe kuin pitkään jatkunut salailu, puhumattomuus, yhteyden rakentaminen toiseen jne. Tuolla joku väitti että pettäminen sisältää aina valehtelua, mutta eihän se välttämättä mene niin. Jos suhteessa toinen kärsii esim. haluttomuudesta ja halukas osapuoli on avoimesti puhunut siitä, että kaipaa seksiä ja läheisyyttä, se ongelma ja ristiriita voi olla ihan avoimesti pöydällä. Jos tällainen puute jatkuu pitkään ja toinen päätyy lopulta hakemaan seksiä muualta (mutta kertoo tämän rehellisesti) voi tilanne olla todella kinkkinen. Ei se mene aina niin selkeästi, että heti vaan erotaan kun tarpeet ei kohtaa. Toista voi rakastaa aidosti, vaikka ei pitkään aikaan olisi sellainen elämäntilanne mikä tyydyttää molempia. Omien tunteiden salaaminen ja todellisten ajatusten salaaminen luo nykyään itselleni enemmän turvattomuutta kuin tieto siitä, että toisen on mahdollista kiihortua fyysisesti myös muista ihmisistä. Eihän avoimessa suhteessakaan ole välttämättä kyse salailusta, vaan nimenomaan rehellisyydestä. Ei ole yksinkertaisia asioita nämä, mutta perinteisesti pettäminen on ymmärrettävästi pelottanut ihmisiä jo pelkästään raskautumisen ja tautiriskin pelon vuoksi. Henkinen turvattomuus siihen päälle.
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.
Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.
Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.
Olen se, jolle olet jostain syystä alkanut saarnaamaan tästä muiden haluamisen kieltämisestä. Minusta sinä olet nyt tunkenut sanoja minun suuhuni ja väität minun ajattelevan jotain mitä minä en ajattele. En muun muassa ole missään vaiheessa sanonut, ettei puolisoni saisi haluta ketään muuta. Olen vain sanonut, etten halua, että kumppanini haluaisi jotain muuta niin paljon enemmän kuin minua, että olisi valmis heittämään kymmenien vuosien avioliittomme pois vain yhdestä yöstä tämän toisen henkilön kanssa. Ja tätä pettäminen minusta tarkoittaa. En tiedä mistä olet keksinyt tämän ajatusten kieltämisen teeman, se ei kyllä ole yhtään sitä mitä minä tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä pitää lopettaa huono suhde eikä puuhata toisen selän takana. Ei ole oikein toiselle osapuolelle, jos petetään. Ja vaikka parisuhteessa oltais oltu kymmeniä vuosia, ei voi ajatella että on oikeutettu pettämään huonon suhteen vuoksi. Pitäs osata ajatella myös toista, eli sitä jota petetään. Ei ajatella itsekkäästi vain omaa tilannetta.
Olen samaa mieltä. Aika monet kuitenkin keksivät kaikenlaista itsesäälistä selitystä jolla sitten muka "oikeuttavat" oman ala-arvoisen toimintansa. Pohjimmiltaan tällainen ihminen ei kunnioita itseään eikä muita. Joillekin se on niin normaalia että eivät sitä edes huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.
Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.
En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Ei varmaan tilanteessa jossa molemmilla on täydellisen hyvä olla (kenellä edes on?), mutta sellaisessa tilanteessa kyllä jossa sisäinen huono olo johtuu jostain ihan muusta kuin parisuhteesta ja kumppanista.
Eihän tässä väitetä että yhden puolison huono olo olisi sen toisen puolison syy. Jostain syystä huonosti voiva puoliso ei koe saavansa yhteyttä kumppaniinsa, eikä myöskään sitä kautta helpotusta. Kokee syystä tai toisesta olevansa suhteessa yksin, ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Mutta kun ei välttämättä ole edes tuota, että kokee olevansa suhteessa yksin. Ei ihan oikeasti syy ole aina suhteessa. Toki usein on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä pitää lopettaa huono suhde eikä puuhata toisen selän takana. Ei ole oikein toiselle osapuolelle, jos petetään. Ja vaikka parisuhteessa oltais oltu kymmeniä vuosia, ei voi ajatella että on oikeutettu pettämään huonon suhteen vuoksi. Pitäs osata ajatella myös toista, eli sitä jota petetään. Ei ajatella itsekkäästi vain omaa tilannetta.
Olen samaa mieltä. Aika monet kuitenkin keksivät kaikenlaista itsesäälistä selitystä jolla sitten muka "oikeuttavat" oman ala-arvoisen toimintansa. Pohjimmiltaan tällainen ihminen ei kunnioita itseään eikä muita. Joillekin se on niin normaalia että eivät sitä edes huomaa.
Jos kuitenkin tulee sellainen tajuamisen hetki, että näkee suhteessa niin paljon hyvää että ei siitä halua luopua, silloin pitää olla valmis tekemään asialle jotain. Asia pitää käsitellä ja luoda puheyhteys ja rakentaa luottamus alusta lähtien. Ei mikään pieni homma mutta saattaa johtaa erittäin hyvään lopputulokseen.
5051 kirjoitti:
Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.
Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.
En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.
Ei varmaan tilanteessa jossa molemmilla on täydellisen hyvä olla (kenellä edes on?), mutta sellaisessa tilanteessa kyllä jossa sisäinen huono olo johtuu jostain ihan muusta kuin parisuhteesta ja kumppanista.
Eihän tässä väitetä että yhden puolison huono olo olisi sen toisen puolison syy. Jostain syystä huonosti voiva puoliso ei koe saavansa yhteyttä kumppaniinsa, eikä myöskään sitä kautta helpotusta. Kokee syystä tai toisesta olevansa suhteessa yksin, ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Mutta kun ei välttämättä ole edes tuota, että kokee olevansa suhteessa yksin. Ei ihan oikeasti syy ole aina suhteessa. Toki usein on.
Edelleenkään ei väitetä että syy on aina suhteessa. Jos ihminen on aivan avautumaton simpukka ja kokee että "minua ei kukaan ymmärrä", niin kenellä mahtaisi lähinnä olla tilanteesta vastuu?
5051 kirjoitti:
Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Minä voin kyllä harrastaa seksiä ilman tunteita, mutta minulla on silti hyvin tiukka suhtautuminen uskottomuuteen. Ei liity kyllä mitenkään sen toisen ihmisen kuviteltuun paremmuuteen. Ja uskon, että ihmiset voivat kokea rakastavansa vaikka pettävät, mutta se ei silloin ole sellaista rakkautta mitä minä haluan. Rakastakoon muita sinkkuna tai jonkun muun kanssa avoimessa suhteessa.
En tiedä olenko poikkeuksellisen liberaali tai jotain, mutta en usko että 15 vuotta kestänyt parisuhteeni päättyisi jos mies pettäisi, tai olisi pettänyt. Riippuu tilanteestakin toki. Joku sivusuhteen virittäminen, salailu ja kaksoiselämä olisi aivan eri luokan asia kuin yksittäinen kerta joka jälkeenpäin kaduttaa, ensimmäistä olisi hyvin vaikea antaa anteeksi, toinen voisi vielä mennäkin. Jos esim omat seksihalut jostain syystä katoaisi kokonaan pitkäksi aikaa ja kumppanin ei, voisin antaa luvan käydä hankkimassa tyydytyksen muualta. Toki tämä on vaan spekulaatiota, tosipaikan tullen voi ajatukset olla toiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.
Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?
Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton.
Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.
Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.
Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.
Olen se, jolle olet jostain syystä alkanut saarnaamaan tästä muiden haluamisen kieltämisestä. Minusta sinä olet nyt tunkenut sanoja minun suuhuni ja väität minun ajattelevan jotain mitä minä en ajattele. En muun muassa ole missään vaiheessa sanonut, ettei puolisoni saisi haluta ketään muuta. Olen vain sanonut, etten halua, että kumppanini haluaisi jotain muuta niin paljon enemmän kuin minua, että olisi valmis heittämään kymmenien vuosien avioliittomme pois vain yhdestä yöstä tämän toisen henkilön kanssa. Ja tätä pettäminen minusta tarkoittaa. En tiedä mistä olet keksinyt tämän ajatusten kieltämisen teeman, se ei kyllä ole yhtään sitä mitä minä tarkoitan.
Nämä ovat lainauksia aiemmista kirjoituksistasi. Ilmeisesti olen ymmärtänyt väärin mitä tarkoitat
”jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.”
”jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.”
No mikäs siinä, jos tuollainen suhde jollekin riittää. Ei siinäkään ole mitään pahaa, jos se ei jollekin riitä.