Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on sellainen rajanylitys, joka tuo suhteen ongelmat päivänvaloon.

Pettämisen taustalla on suhteen näennäisestä onnellisuudesta huolimatta usein joku syvä puhumattomuuden kuilu, jossa puolisot eivät ihan ymmärrä toisiaan.

En ole koskaan kuullut että petettäisiin tilanteessa jossa molemmilla on hyvä olla. Petetylle se voi tulla yllätyksenä, mutta se kertookin lähinnä siitä että hän ei ihan tiedä mitä toisen päässä liikkuu.

Ei varmaan tilanteessa jossa molemmilla on täydellisen hyvä olla (kenellä edes on?), mutta sellaisessa tilanteessa kyllä jossa sisäinen huono olo johtuu jostain ihan muusta kuin parisuhteesta ja kumppanista.

Eihän tässä väitetä että yhden puolison huono olo olisi sen toisen puolison syy. Jostain syystä huonosti voiva puoliso ei koe saavansa yhteyttä kumppaniinsa, eikä myöskään sitä kautta helpotusta. Kokee syystä tai toisesta olevansa suhteessa yksin, ja käyttäytyy sen mukaisesti.

Mutta kun ei välttämättä ole edes tuota, että kokee olevansa suhteessa yksin. Ei ihan oikeasti syy ole aina suhteessa. Toki usein on.

Edelleenkään ei väitetä että syy on aina suhteessa. Jos ihminen on aivan avautumaton simpukka ja kokee että "minua ei kukaan ymmärrä", niin kenellä mahtaisi lähinnä olla tilanteesta vastuu?

Huoh. Mutta nyt sinä tunnut olettavan, että pettäminen vaatii kuitenkin kokemuksen siitä ettei pettäjää ymmärretä omassa parisuhteessa. Näinhän se ei ole. Pettäjä voi olla tyytyväinen omaan suhteeseensa ja pettää silti.

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?

Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.

Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.

mistä sitten on kyse, että vuosikymmenen suhteessa yksi loukkaavaa tunnin teko painaa enemmän kuin kymmenet tuhannet tunnit, jolloin yhdessä mentiin samaan suuntaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt täysin samaa kuin AP. Nuorempana myös itse ajattelin että pettäminen olisi pahinta mitä toiselle voi suhteessa tehdä, mutta olen alkanut hieman kyseenalaistamaan tuota. Pettämisessä on myös niin paljon eri tasoja, yksittäinen kännihairahdus jonka tunnustaa välittömästi kumppanille on ainakin itsestäni eri tason valhe kuin pitkään jatkunut salailu, puhumattomuus, yhteyden rakentaminen toiseen jne. Tuolla joku väitti että pettäminen sisältää aina valehtelua, mutta eihän se välttämättä mene niin. Jos suhteessa toinen kärsii esim. haluttomuudesta ja halukas osapuoli on avoimesti puhunut siitä, että kaipaa seksiä ja läheisyyttä, se ongelma ja ristiriita voi olla ihan avoimesti pöydällä. Jos tällainen puute jatkuu pitkään ja toinen päätyy lopulta hakemaan seksiä muualta (mutta kertoo tämän rehellisesti) voi tilanne olla todella kinkkinen. Ei se mene aina niin selkeästi, että heti vaan erotaan kun tarpeet ei kohtaa. Toista voi rakastaa aidosti, vaikka ei pitkään aikaan olisi sellainen elämäntilanne mikä tyydyttää molempia. Omien tunteiden salaaminen ja todellisten ajatusten salaaminen luo nykyään itselleni enemmän turvattomuutta kuin tieto siitä, että toisen on mahdollista kiihortua fyysisesti myös muista ihmisistä. Eihän avoimessa suhteessakaan ole välttämättä kyse salailusta, vaan nimenomaan rehellisyydestä. Ei ole yksinkertaisia asioita nämä, mutta perinteisesti pettäminen on ymmärrettävästi pelottanut ihmisiä jo pelkästään raskautumisen ja tautiriskin pelon vuoksi. Henkinen turvattomuus siihen päälle.

Minä ajattelen hyvin samaan tapaan. Ei nämä ole mitään yksiselitteisiä asioita. Enkä nyt ajattele että ne jotka suhtautuu pettämiseen tiukemmin kuin minä olisivat väärässä: nämä on hyvin vahvasti tunneasioita ja jokaisella on oikeus kokea asia niinkuin kokee. Jos ei hyväksy pettämistä missään tilanteessa, ok. Jos taas hyväksyy, ok sekin. Olennaista tietenkin olisi, että pariskunta on näissä asioissa suht samoilla linjoilla ja perillä siitä miten toinen ajattelee.

"Liittyykö tämä jotenkin kontrollointiin joka menetettiin siinä kohtaa kun toinen hairahti vieraisiin?"

Ei liity kontrolliin vaan henkilökohtaiseen loukkaukseen siitä, että pettäjä on kiinnostunut enemmän jostakin toisesta henkilöstä seksuaalisesti. Fyysinen pettäminen (ilman tunteitakin) rikkoo luottamuksen ja liiton.

Petetty kokee usein sen todella nöyryyttäväksi ja itsensä riittämättömäksi.

Emotionaalinen pettäminen, siis se että toinen rakastuu oikeasti toiseen henkilöön on vielä hirveämpää petetylle.

Minä en koe että seksi ja rakkaus automaattisesti kuuluu yhteen. Elämässä voi tulla tilanteita, jolloin toista rakastaa, romanttisessakin mielessä ja haluaa jakaa tämän kanssa elämänsä, mutta seksuaaliset tarpeet eivät kohtaa. Tällöin voinee hakea sitä tyydytystä muualta. Sitten taas jos seksiä parisuhteessakin on runsaasti on hyvin paljon vaikeampi ymmärtää pettäjää, tällöin se laittaa epäilemään että suhteessa on emotionaalisesti jotain pielessä ja varmasti satuttaa enemmän (minua ainakin satuttaisi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?

Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton. 

Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.

Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.

Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.

Olen se, jolle olet jostain syystä alkanut saarnaamaan tästä muiden haluamisen kieltämisestä. Minusta sinä olet nyt tunkenut sanoja minun suuhuni ja väität minun ajattelevan jotain mitä minä en ajattele. En muun muassa ole missään vaiheessa sanonut, ettei puolisoni saisi haluta ketään muuta. Olen vain sanonut, etten halua, että kumppanini haluaisi jotain muuta niin paljon enemmän kuin minua, että olisi valmis heittämään kymmenien vuosien avioliittomme pois vain yhdestä yöstä tämän toisen henkilön kanssa. Ja tätä pettäminen minusta tarkoittaa. En tiedä mistä olet keksinyt tämän ajatusten kieltämisen teeman, se ei kyllä ole yhtään sitä mitä minä tarkoitan.

Nämä ovat lainauksia aiemmista kirjoituksistasi. Ilmeisesti olen ymmärtänyt väärin mitä tarkoitat

”jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.”

”jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.”

Irroitat kommentit asiayhteydestään. Tässä puhuttiin ketjun aiheen mukaisesti nimenomaan uskottomuudesta, ei _pelkistä_ ajatuksista. Ja koin toistuvasti tuoneeni esiin, että minua häiritsisi se jos puoliso haluaisi jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua, ei se että hän ylipäänsä haluaa jotain muuta. Ihan varmasti on joskus halunnutkin. Mutta sitten kun haluaa niin paljon enemmän kuin minua, ettei pysty olemaan pettämättä, niin silloin saa jäädä sinne valitsemalleen tielle. Ei tässä kukaan ole pelkistä ajatuksista tuominnut, mistä ihmeestä minä edes ne tietäisin?

Siinä mielessä tosin ajatukset ja tunteetkin on kyllä minulle ratkaisevia, että jos puolisoni ei enää haluaisi minua, niin siinä tapauksessa suhde kyllä olisi ohi. Mutta se kyllä varmasti näkyisi käytöksessäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?

Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.

Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.

mistä sitten on kyse, että vuosikymmenen suhteessa yksi loukkaavaa tunnin teko painaa enemmän kuin kymmenet tuhannet tunnit, jolloin yhdessä mentiin samaan suuntaan?

En minä näe aikaa tässä oikeastaan ratkaisevana. Kahdessa sekunnissakin saat avioliiton rikki ja poliisit perään, kun riittävän kovaa lyöt. Ei teon lyhyt kesto tee siitä automaattisesti vähäistä.

Enkä näe parisuhteen jatkumista minään pyhänä itseisarvona. Jos ei uskollisuus ole kyseiselle parille iso juttu, niin eihän kukaan ulkoapäin määrää eroamaan. Mutta jos arvot eroaa niin kovasti, ettei yhteisymmärrykseen päästä, niin mikä siinä erossa on niin kauheaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?

Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton. 

Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.

Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.

Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.

Olen se, jolle olet jostain syystä alkanut saarnaamaan tästä muiden haluamisen kieltämisestä. Minusta sinä olet nyt tunkenut sanoja minun suuhuni ja väität minun ajattelevan jotain mitä minä en ajattele. En muun muassa ole missään vaiheessa sanonut, ettei puolisoni saisi haluta ketään muuta. Olen vain sanonut, etten halua, että kumppanini haluaisi jotain muuta niin paljon enemmän kuin minua, että olisi valmis heittämään kymmenien vuosien avioliittomme pois vain yhdestä yöstä tämän toisen henkilön kanssa. Ja tätä pettäminen minusta tarkoittaa. En tiedä mistä olet keksinyt tämän ajatusten kieltämisen teeman, se ei kyllä ole yhtään sitä mitä minä tarkoitan.

Nämä ovat lainauksia aiemmista kirjoituksistasi. Ilmeisesti olen ymmärtänyt väärin mitä tarkoitat

”jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.”

”jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.”

Irroitat kommentit asiayhteydestään. Tässä puhuttiin ketjun aiheen mukaisesti nimenomaan uskottomuudesta, ei _pelkistä_ ajatuksista. Ja koin toistuvasti tuoneeni esiin, että minua häiritsisi se jos puoliso haluaisi jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua, ei se että hän ylipäänsä haluaa jotain muuta. Ihan varmasti on joskus halunnutkin. Mutta sitten kun haluaa niin paljon enemmän kuin minua, ettei pysty olemaan pettämättä, niin silloin saa jäädä sinne valitsemalleen tielle. Ei tässä kukaan ole pelkistä ajatuksista tuominnut, mistä ihmeestä minä edes ne tietäisin?

Siinä mielessä tosin ajatukset ja tunteetkin on kyllä minulle ratkaisevia, että jos puolisoni ei enää haluaisi minua, niin siinä tapauksessa suhde kyllä olisi ohi. Mutta se kyllä varmasti näkyisi käytöksessäkin.

Ilmeisesti ymmärrän väärin koko kommentin nro 61 kun siinä sallittaisi haaveilu näyttelijästä, muttei haaveilua oikeasta saavutettavissa olevasta naisesta. Mulla on vaan ehkä pitkän suhteen aikana tullut realistinen (vai pessimistinen?) Käsitys koko seksuaalisesta halukkuudesta pitkässä suhteessa. Jos olisin päättänyt suhteemme niinä hetkinä kun halu oli toista kohtaan poissa, olisi jäänyt tuo lapsi saamatta ja tämän hetkinen onnellinen perhe- elämä kokematta. Enkä lakannut olemaata seksuaalinen olento kokonaan, fantasioin ehkä muista, en muista enää varmaksi. Loukkaavaa kumppania kohtaan epäilemättä, mutta eipä tullut aihetta juuri mainostettua ja tilannekin meni ohi. Elämästä, eikä parisuhteesta, oikein selviä ilma silloin tällöin koettua pahaa mieltä ja epävarmuutta

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Luottamus liittyy turvallisuudentunteeseen.

Kun se rikotaan, niin rikotaan tosi paljon.

Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tuo odotus on vain mielestäni aika epärealistinen. Tiedän paljon naisia, jotka eivät voi ymmärtää sitä että mies katsoo pornoa ja samalla pitää itseään hyvänä, jopa se tuntuu joistain petokselta, koska mies silloin ihailee ja haluaa näyttelijän kroppaa. Minä haluan antaa miehelleni oikeuden fantasioihin ja ymmärrän hyvin, että hän voisi tuntea seksuaalista halua jotain toista kuin minua kohtaan. Jotain, jonka vartalo ja ulkonäkö on juuri sitä, mikä halun hänessä herättää. Itse olen keski-ikäinen ja teen vaativaa työtä, enkä edes haluaisi enää painetta täyttää ulkoisesti miehen kaikkia fantasioita. Ei hänkään täytä minun, enkä sitä edes odota. Rakastan häntä suuresti, seksielämämme on aktiivista ja tyydyttävää, osoitamme toisillemme lämpöä ja nautimme läheisyydestä. Silti voisin ymmärtää houkutuksen toiseen naiseen fyysisellä tasolla. Houkutuksesta on kuitenkin matkaa tekoon ja valehteleminen ja epäuskollisuus on aina väärin ja tuhoisaa. Riippumatta siitä esiintyykö se sivusuhteen muodossa tai jossain muussa.

Kyllä minä pornon ymmärrän, siinä ihailu kohdistuu ihmisiin jotka ovat saavuttamattomia ja tietyllä tapaa jopa epätodellisia. Se on vähän eri asia. Mutta jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.

voi ei! mieheni ei koskaan olisi mulle vain lohdutuspalkinto, johon tyydyn vaikka tuntisinkin seksuaalista halua toista kohtaan! Olet ehkä hyvin nuori? En sano mitenkään pahalla sitä, vaan ihan vain lohdullisena haluaisin tuoda tietoosi sen, että suorittaminen ja paineet mm ulkonäön ja seksuaalisuuden suhteen ihan oikeasti vähenevät iän myötä. Jotenkin luottamus parhaimmillaan syvenee ja kumppanuus ja tunteet myös, niin että niin moni asia tuntuu parisuhteessa niin paljon painavammalta kuin seksi ja seksuaalinen viehätys. Uskon, että mieheni tuntee seksuaalista halua muita kohtaan, ehkä jopa flirttaileekin, onhan hän aina ollut naisten keskuudessa suosittu ja se on hänelle varmasti iso itsetunnon ja hyvän mielen lähde. En silti usko, että hän sortuisi petollisuuteen, koska hän rakastaa ja arvostaa minua.

Itse tunsin huojennusta ja iloa siitä kun huomasin, ettei toisen, ihan komean nuoremman miehen lähestyminen taannoin herättänyt minussa minkäänlaista houkutusta. Nuorempana olisi luultavasti heittäytynyt mukaan flirttiin, nyt ensimmäinen ajatukseni oli, etten missään tapauksessa halua. Sydämessäni on yksin puolisoni, ei sinne muita mahdu, riippumatta kuinka seksikkäitä ovatkin.

Luitkohan kunnolla kommenttejani? En minä puhunut tilanteesta, jossa mies haluaa myös jotain muuta, vaan siitä että mies haluaa jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua. Niin paljon, että on yhden panon takia valmis heittämään koko parisuhteemme menemään. Sitähän se pettäminen tarkoittaa.

Olen kyllä aika perustavanlaatuisella tavalla eri mieltä tuosta, että seksi olisi parisuhteessa sivuseikka. Ehkä se joillekin on. Minulle se on juuri se ydinasia, joka erottaa rakkaussuhteen ystävyydestä. Ilman sitä ei ole parisuhdetta. Tai ymmärrän, että tuskin seksillä enää vanhainkoti-iässä on samanlaista merkitystä kuin silloin, mutta tuskin se puolisokaan enää rollaattorin kanssa vieraiden naisten perässä juoksee.

Ja ei, en ole hyvin nuori, olen keski-ikäinen.

kysyisin, luitko sinä minun? En missään tapauksessa sano suhtautuvani itse pettämiseen sallivasti. Se on valehtelua ja kaikessa epärehellisyydessään manipulointia, jota inhoan eniten maailmassa. Mutta, en myöskään koe omistavani kumppanini ajatuksia. En koe, että minulla on niihin edes ns lukuoikeutta. Hän voi todella haluta toista naista fyysisesti enemmän kuin minua, hän voi haluta toisen naisen iholle hullaantumisen partaalle saakka. Mikä merkitsee on mitä hän tekee seuraavaksi. Arvottaako hän rakkautensa minua kohtaan --arvostaako hän minua riittävästi, jotta kävelee pois houkutuksesta huolimatta. Ongelma ei siis mielestäni ole se toista ihmistä kohtaan tunnettu halu, ei se minulta ole pois, en perusta itsetuntoani mieheni eksklusiivisen ulkonäköni ihailun varaan. Ongelma on se, jos suhde ja kumppanuus ja ystävyys ja perhe ja yhteiselämä, merkitsee niin vähän, että se kiima laittaa vaarantamaan sen kaiken.

"jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta?" kysyt. Ja minä vastaan, että kun yhteiselämää jaetaan 40 vuotta, tuo saattaa olla hieman epärealistinen odotus, kohtuutonkin. Omassa suhteessani on tullut vaiheita kun en todellakaan halua miestäni. Pettänyt en silti ole, rakkauttani en ole menettänyt ja se valoisampikin hetki on aina pian koittanut suhteellemme. Yleensäkin ystävyys on minulle seksiä merkittävämpää suhteessa. On silti usein hetkiä, jolloin toisen ystävän seura kiinnostaa enemmän kuin oman kumppanin. Kun suhteen pelisäännöt sallivat toiset ystävät (luonnollisesti) niin eihän asiassa ole mitään ongelmaa. En pahoita mieltäni, jos miehelleni toisen kaverin seura on toisinaan minua mieleisempää.

Rakkaus ei ole tarvetta omistamistaa.

Enhän minä ole väittänytkään sinun suhtautuvan pettämiseen sallivasti? En tiedä olemmeko kaikista asioista edes täysin eri mieltä. Pettämisessä on kyse siitä, että henkilö haluaa tuota vierasta niin paljon, että on valmis uhraamaan sen eteen perheensä ja parisuhteensa. Tämä ajatus satuttaa. Jollekin se isoin ongelma on se, että toinen on pitänyt omaa suhdetta niin arvottomana. Minulle taas toinen yhtä iso ongelma on se, että toinen on halunnut jotain muuta niin paljon että on ollut valmis tuhoamaan ihan kaiken saadakseen tuon ihmisen edes hetkeksi.

Saahan sitä ihmiset toivoa ja odottaa suhteiltaan eri asioita. Minulle seksi ja halu on välttämätömiä parisuhteessa, ystävyyttä voi olla niin monen muunkin kanssa mutta romanttinen ja eroottinen yhteys on vain kumppanin kanssa. Silloin sen täytyy toimia. En kyllä haluaisi jatkaa suhdetta niinkään päin, että itse haluan muita enemmän kuin puolisoani. Minulle ei ole olemassa rakkautta ilman halua. Tai on, mutta se on sitten sitä platonista rakkautta joka ei minulle parisuhteessa riitä.

En minä koe ollenkaan, että on omistamista haluta olla haluttu. Päinvastoin, se on minusta vapautta että voi valita myös eron jos suhteesta on tullut pikemminkin kämppäkaveruutta ja molempien halut kohdistuu ihan muihin. Ei parisuhteessa sinnittely ole mikään itseisarvo.

Allekirjoitan etenkin tuon viimeisen virkkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?

Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.

Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.

mistä sitten on kyse, että vuosikymmenen suhteessa yksi loukkaavaa tunnin teko painaa enemmän kuin kymmenet tuhannet tunnit, jolloin yhdessä mentiin samaan suuntaan?

En minä näe aikaa tässä oikeastaan ratkaisevana. Kahdessa sekunnissakin saat avioliiton rikki ja poliisit perään, kun riittävän kovaa lyöt. Ei teon lyhyt kesto tee siitä automaattisesti vähäistä.

Enkä näe parisuhteen jatkumista minään pyhänä itseisarvona. Jos ei uskollisuus ole kyseiselle parille iso juttu, niin eihän kukaan ulkoapäin määrää eroamaan. Mutta jos arvot eroaa niin kovasti, ettei yhteisymmärrykseen päästä, niin mikä siinä erossa on niin kauheaa?

Ööö. Joa ovat samoilla linjoilla;? Että saa

Olla muita mitä vaan. Eihän se silloin ole pettämistä.

Sehän perustuu luottamukseen.

Jos on sovittu, että ollaan (se on olettamus, kun mennään kimppaan) yksiavioista ja luotetaan kumppaniin siinä asiassa.

Jos se rikotaan eli petetään luottamus siihen läheisimpään, niin siinä rikotaan niin paljain. Se on täysin eri juttu kuin, että ollaan samoilla kukkasta kukkaan lentelylinjoilla. Täysin eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?

Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton. 

Miksi siinä parisuhteessa tarvitsee ylipäänsä olla, jos toinen kyllästyttää? Ihan varmasti iso osa ihmisistä leipääntyy parissa vuodessa saman pellon kyntämiseen, totta, mutta mikä ihmeen pakko on sitä tylsää naamaa sitten katsella 50 vuotta jos muut haluttaa enemmän? Tätä en tajua. Onko maailma pullollaan läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä saavat ettei tarvitse olla yksin?

Ja kyllähän se yksi yö mitätöi kaiken, sehän on juuri se valinta jonka pettäjä on tehnyt. Tietoisena että uskottomuus johtaa todennäköisesti parisuhteen loppumiseen hän kuitenkin valitsee mennä sänkyyn toisen kanssa. Valitsee heittää koko yhteisen elämän romukoppaan. Miksi ihmeessä sellaiseen suhteeseen pitäisi jäädä, joka ei toiselle tuon enempää merkitse?

En ole varma onko läheisriippuvuus oikea termi, mutta kyllä se näin vain on. Oman ja laajan tuttavapiirin kokemusten perusteella väitän, että suurin osa miehistä on tyytynyt puolisoonsa. Eli kun on huomattu, että tuo nainen on minuun rakastunut, niin on otettu sitten se, koska niitä parempia naisia ei ole saatu. Kun naisen kanssa on kuitenkin mukavampaa kuin ilman naista. Ja havaintojeni mukaan tämä riittääkin yleensä naisille, siis että he itse ovat rakastunetta. Ilmeisesti he kuvittelevat että miehensä tuntevat täsmälleen samoin. 

Miten nämä miehet tietävät että joku toinen nainen olisi ollut parempi siihen parisuhteeseen, jos he eivät ole tämän "paremman" naisen kanssa olleet yhdessä sekuntiakaan, kun eivät kerran ole häntä "saaneet"?

En minä ainakaan tiennyt kun mieheni kanssa aloin seurustella että millainen hän pohjimmiltaan on, ja sovimmeko loppupeleissä yhteen, ennen kuin sitten vasta kun olimme kunnolla tutustuneet. Siis vuosiahan tähän meni. Miten mies siis kykenee tietämään että joku nainen on parempi tai paras jos ei tunne tätä ollenkaan?

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.

Tuo alku kiteytti aika hyvin mun omia fiiliksiä. Tuohon en sen sijaan usko, että seksi satunnaisen partnerin kanssa olisi välttämättä parempaa, tai että kumppanin halu harrastaa seksiä muiden kanssa tarkoittaisi sitä että hän olisi heihin rakastunut. Ymmärrän hyvin, että on paljon ihmisiä jotka voivat harrastaa seksiä ilman kummempia tunteita. Itse en vain heihin lukeudu, enkä halua sellaista ihmistä kumppaniksikaan, koska jompikumpi joutuisi todennäköisesti joustamaan liian paljon omista tarpeistaan ja rajoistaan oman hyvinvointinsa ja nautintonsa kustannuksella. Tämä asia on mun mielestä vähän sama kuin lasten hankkiminen; voi olla vaikea löytää molemmille toimivaa kompromissia jos halut ja toiveet asian suhteen on kovin erilaiset.

Mieheni ei halua harrastaa seksiä ilman tunteita. Hän on joskus kokeillut yhdenillan juttua, mutta ei tykännyt siitä  yhtään. Minä taas olen ollut kymmenien ja taas kymmenien eri miesten kanssa vain silkasta ilosta. Mieheni ei joudu joustamaan mistään minun menneisyyteni takia, enkä minä joudu joustamaan mistään minun menneisyyteni takia. Menneet on menneitä, nyt on nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?

Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton. 

Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.

Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.

Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.

Olen se, jolle olet jostain syystä alkanut saarnaamaan tästä muiden haluamisen kieltämisestä. Minusta sinä olet nyt tunkenut sanoja minun suuhuni ja väität minun ajattelevan jotain mitä minä en ajattele. En muun muassa ole missään vaiheessa sanonut, ettei puolisoni saisi haluta ketään muuta. Olen vain sanonut, etten halua, että kumppanini haluaisi jotain muuta niin paljon enemmän kuin minua, että olisi valmis heittämään kymmenien vuosien avioliittomme pois vain yhdestä yöstä tämän toisen henkilön kanssa. Ja tätä pettäminen minusta tarkoittaa. En tiedä mistä olet keksinyt tämän ajatusten kieltämisen teeman, se ei kyllä ole yhtään sitä mitä minä tarkoitan.

Nämä ovat lainauksia aiemmista kirjoituksistasi. Ilmeisesti olen ymmärtänyt väärin mitä tarkoitat

”jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.”

”jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.”

Irroitat kommentit asiayhteydestään. Tässä puhuttiin ketjun aiheen mukaisesti nimenomaan uskottomuudesta, ei _pelkistä_ ajatuksista. Ja koin toistuvasti tuoneeni esiin, että minua häiritsisi se jos puoliso haluaisi jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua, ei se että hän ylipäänsä haluaa jotain muuta. Ihan varmasti on joskus halunnutkin. Mutta sitten kun haluaa niin paljon enemmän kuin minua, ettei pysty olemaan pettämättä, niin silloin saa jäädä sinne valitsemalleen tielle. Ei tässä kukaan ole pelkistä ajatuksista tuominnut, mistä ihmeestä minä edes ne tietäisin?

Siinä mielessä tosin ajatukset ja tunteetkin on kyllä minulle ratkaisevia, että jos puolisoni ei enää haluaisi minua, niin siinä tapauksessa suhde kyllä olisi ohi. Mutta se kyllä varmasti näkyisi käytöksessäkin.

Ilmeisesti ymmärrän väärin koko kommentin nro 61 kun siinä sallittaisi haaveilu näyttelijästä, muttei haaveilua oikeasta saavutettavissa olevasta naisesta. Mulla on vaan ehkä pitkän suhteen aikana tullut realistinen (vai pessimistinen?) Käsitys koko seksuaalisesta halukkuudesta pitkässä suhteessa. Jos olisin päättänyt suhteemme niinä hetkinä kun halu oli toista kohtaan poissa, olisi jäänyt tuo lapsi saamatta ja tämän hetkinen onnellinen perhe- elämä kokematta. Enkä lakannut olemaata seksuaalinen olento kokonaan, fantasioin ehkä muista, en muista enää varmaksi. Loukkaavaa kumppania kohtaan epäilemättä, mutta eipä tullut aihetta juuri mainostettua ja tilannekin meni ohi. Elämästä, eikä parisuhteesta, oikein selviä ilma silloin tällöin koettua pahaa mieltä ja epävarmuutta

No joo, se oli varmasti epäselvästi ilmaistu. Itse en kyllä jaksaisi suhteessa, jossa halu toisen puolelta puuttuu, oli se sitten kumpi tahansa. En tiedä onko epärealistista toivoa halujen pysymistä, mutta se ei oikeastaan ole edes minulle olennaista, parisuhteen kestäminen hautaan saakka ei ole minulle mikään itseisarvo. Kestää sen aikaa, kun yhdessä on parempi olla kuin erikseen.

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tavallaan ymmärrän tuon toiveen ja tiedän, että se on tosi yleinen, mutta vaadit puolisoltasi aika paljon. Jos olette yhdessä esim. 50 vuotta ja koko sinä aikana hänen pitäisi himoita sinua kaikkein eniten. Ajattelen, että tämä vaatimus oikeastaan kieltää kumppanilta osan ihmisyyttä, koska vaikka jotkut harvat syttyvät vain tutusta ja turvallisesta puolisosta, huomattavalle osalle ihmisistä vaihtelu ja uudet ihmiset ovat kiihottavampia, kuin oma puoliso. Miksi muuten olisi kirjoitettu tuhat ja sata lehtijuttua väljähtäneen parisuhteen seksielämän piristämisestä?

Miksi puolisosi ei voisi haluta sinua, vaikka harrastaisi kerran seksiä vaihtelunhalusta jonkun toisen kanssa? Ei kai se kuuma yö yhden ihmisen kanssa mitätöi kaikkea, mitä hänellä olisi sinun kanssa? Pidän myös naiivina tässä ketjussa esitettyä ajatusta, että kaikki ihmiset voisivat valita puolisokseen sen omasta mielestä kaikkein pantavimman ihmisen, jolloin muita ei tee mieli katsella. Joko he eivät saa tai tämä ihminen ei ole edes seurustelukumppaniksi sopiva. Parisuhteet ovat tosielämässä kuitenkin useimmille jonkinlaisia kompromisseja, joten en olisi seksinkään suhteen niin ehdoton. 

Kommentoin jo edellisellä sivulla asiaa ja tätä nimenomaan ajoin takaa minäkin. Että parisuhteessa on tietysti tervettä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja pitää niistä kiinni, monet sopivat, ettei muiden kanssa kieritä lakanoissa ja tämä on ehdottoman hyvä kun siitä yhdessä ollaan samaa mieltä. Kolmannet osapuolet on aina vähän riski suhteen kannalta, vaikka sen avoimuudesta olisi sovittukin. Siksi helpoimmalla pääsee varmasti ne joista kumpikaan ei halua touhuta kolmansien kanssa.

Silti se odotus tai vaatimus, ettei kumppani saisi tuntea halua ketään muuta kohtaan. Minusta myös se on hirvittävän kortolloivaa. Ajatella jos pitäisi potea huonoa omaa tuntoa tunteista ja ajatuksista, jotka eivät ole aivan 100% tahdonalaisia. Olen itse nähnyt seksiunia toisista miehistä. Eihän se tarkoita, etten haluaisi omaani tai että hän olisi mulle nro 1 vain kaikessa, jota voi kutsua platoniseksi. On ihmisiä, jotka elävät täysin tyydyttävässä parisuhteessa Bi-seksuaalina. Epäilemättä he fantasioivat joskus seksistä jonkun muun kuin puolison kanssa. Onko se sitten suhteen loppu? Ei kai sentään.

Pelkojaan kannattaa vähän myös tarkastella; miksi juuri se seksuaalisuuden osa on minulle niin arka, etten yhtään halua ajatella puolisoni tuntevan tai ajattelevan sillä saralla mitään mihin minä en kuulu mukaan? Itse esim tiedostan, että lojaalisuus on minulle suorastaan pakottavalla tavalla kaikkein keskeisin odotus kumppania kohtaan. Tunnistan, että se johtuu lapsuuden kokemuksistani. Olen yrittänyt oppia sietämään, että kumppanillani on myös ristiriitaisia sidonnaisuuksia toisaalle, ihmisiä kenen rinnalla hän tahtoo seisoa myös lisäkseni.

Tähän on niin älyttömän helppo ratkaisu, että suosin sitä ennemmin kuin joutavaa pähkäilyä.

Puolisolle kannattaa sanoa että ei halua ketään muuta kuin häntä. Noin. 

En ole ikinä koskaan sanonut puolisolleni että joku muu olisi kauniimpi kuin hän tai että haluaisin nusaista jotain toista koska pidän tätä toista seksikkäänä. Miksi ihmeessä sanoisin mitään tuollaista?  En sano tuollaisia kenellekään, en omille kavereillenikaan. Jos joku jossain kysyy että eikö olekin tämä tässä maailman kaunein nainen, niin vastaan että ei ole, ja jos kysytään kuka on haluttavin nainen maailmassa, vastaan aina empimättä oman vaimoni. 

Kaikilla on hyvä mieli, kenestäkään ei tunnu pahalta, avioelämä maistuu, ja seksiä on melkein enemmän kuin tarpeeksi. 

Ei yksinkertaisista asioista tarvitse tehdä niin vaikeita.

Eihän se ole pahinta kuin miesten tekemänä naisten pettäminen on vain ihanaa ja voimaannuttavaa joka kuitenkin käännetään miesten syyksi kun naiset ei suostu kantaa vastuutaan tekemisistään

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt täysin samaa kuin AP. Nuorempana myös itse ajattelin että pettäminen olisi pahinta mitä toiselle voi suhteessa tehdä, mutta olen alkanut hieman kyseenalaistamaan tuota. Pettämisessä on myös niin paljon eri tasoja, yksittäinen kännihairahdus jonka tunnustaa välittömästi kumppanille on ainakin itsestäni eri tason valhe kuin pitkään jatkunut salailu, puhumattomuus, yhteyden rakentaminen toiseen jne. Tuolla joku väitti että pettäminen sisältää aina valehtelua, mutta eihän se välttämättä mene niin. Jos suhteessa toinen kärsii esim. haluttomuudesta ja halukas osapuoli on avoimesti puhunut siitä, että kaipaa seksiä ja läheisyyttä, se ongelma ja ristiriita voi olla ihan avoimesti pöydällä. Jos tällainen puute jatkuu pitkään ja toinen päätyy lopulta hakemaan seksiä muualta (mutta kertoo tämän rehellisesti) voi tilanne olla todella kinkkinen. Ei se mene aina niin selkeästi, että heti vaan erotaan kun tarpeet ei kohtaa. Toista voi rakastaa aidosti, vaikka ei pitkään aikaan olisi sellainen elämäntilanne mikä tyydyttää molempia. Omien tunteiden salaaminen ja todellisten ajatusten salaaminen luo nykyään itselleni enemmän turvattomuutta kuin tieto siitä, että toisen on mahdollista kiihortua fyysisesti myös muista ihmisistä. Eihän avoimessa suhteessakaan ole välttämättä kyse salailusta, vaan nimenomaan rehellisyydestä. Ei ole yksinkertaisia asioita nämä, mutta perinteisesti pettäminen on ymmärrettävästi pelottanut ihmisiä jo pelkästään raskautumisen ja tautiriskin pelon vuoksi. Henkinen turvattomuus siihen päälle.

Avoimessa suhteessa on kyse siitä ettei se ole parisuhde, ja siitä että sellaista pykäävä haluaa sekä syödä että säästää kakun. Tämä ei ole todellisuudessa mahdollista, joten rytisten tullaan sitten alas siitä viritelmästä.

Vierailija kirjoitti:

5051 kirjoitti:

Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?

Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.

Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.

Toisilla  vain on tarve kohottaa ja korottaa itsensä muiden yläpuolelle. 

Mennään vääristä syistä yhteen, ei kommunikoida, ei puhuta seksistä, vedetään oma aika kortti esiin... ja kuvittelin itse olevani fiksumpi ja sitten minua petettiin.