Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Jonna- 84 kirjoitti:

Pettäminen ON pahinta. Haluaisitko itse, että rakastamasi ihminen haluaa toista ihmistä, eikä sinua. Kyllä silloin on rakkaus kuollut tai jäljellä on joku kaverisuhde, kun lähdetään pettämään.

Väittäisin kylläkin, että aivan jokainen ihminen haluaa joskus jotakin toista kuin omaa kumppaniaan, ainakin jos suhde kestää pitempään kuin muutaman kuukauden.

Komppaan 115:ttä. Mullekin seksi sen "oman" kumppanin kanssa on intiimiä ja ainutlaatuista, jotakin missä haluan uskaltaa olla haavoittuvimmillani ja paljaimmillani paitsi fyysisesti, myös henkisesti ja emotionaalisesti. En myöskään oikeasti osaa itse edes vilkuilla muita miehiä ollessani parisuhteessa. Jos kävisi ilmi miehen käyneen vieraissa, niin se tarkoittaisi sitä että meillä on kovin erilaiset näkemykset jostakin parisuhteen kannalta kovin perustavanlaatuisesta asiasta. Kokisin olevani miehelle vain yksi rivistä, enkä usko että homma toimisi enää sen jälkeen.

Monet rinnastaa tuon omistamisen haluun, mutta sitä en ainakaan itsestäni löydä. Mulle vain on nautinto saada jakaa seksuaalisuuteni jonkun yhden tietyn ihmisen kanssa, ja koska pidän seksiä ja seksuaalisuutta tärkeänä osana parisuhdetta, niin yksi iso kriteeri kumppanille on että meillä on tuon suhteen kutakuinkin samanlainen ajatusmaailma. Jos kumpikin aidosti nauttii ja haluaa olla monogamisessa suhteessa, niin en näe siinä mitään omistamiseen tai kontrollointiin liittyvää negaatiota.

Verrattuna muihin kaltoinkohtelun tms. muotoihin, niin pettäminen tuntuu henkilökohtaisimmalta ja satuttaa syvimmältä. Moni toisenlainen vääryys on mulle helpommin kuitattavissa niin, että se toinen nyt vaan oli törppö / k*pää / sairas / ajattelematon / mitä ikinä. Muista asioista voi olla helpompi ajatella, etteivät niiden syyt liity muhun. Pettäminen sen sijaan kirpaisee, koska se pistää kyseenalaistamaan oman haluttavuuden ja miettimään, olisiko pitänyt itse tehdä jotakin toisin tai olla jollakin tavalla toisenlainen, että pettämistä ei olisi tapahtunut. Sellaiset ajatukset voivat vaikuttaa pitkään myös siihen, kuinka itse kykenee nauttimaan seksistä ja heittäytymään siihen enää jatkossa. Luulen, että tuollaiset ajatukset voivat olla aika normaaleja myös heille keillä on normaali, terve itsetunto.

Pitää myös muistaa että väkivaltaisesta parisuhteesta voi olla äärimmäisen vaikea irrottautua vaikka haluaisikin, jos joutuu pelkäämään että eroilmoituksen seurauksena lähtee henki. Kyse ei siis välttämättä ole siitä että sitä väkivaltaa sietäisi paremmin kuin pettämistä; olosuhteet vaan voivat olla sellaiset että on ikään kuin pakko odottaa sopivaa pakotietä tai kerätä voimia ja uskallusta lähteä.

Luottamuksen menettäminen on pahinta tapahtuu se mistä syystä tahansa.

Itse täytän 50 v ja olen ollut saman miehen kanssa kohta 30 vuotta. Näin pitkään parisuhteeseen mahtuu niin monenlaisia vaiheita, niin paljon yhteisiä kokemuksia ja yhdessä kasvamista. On ollut niin suurta onnea, paljon yhdessä koettuja suruja ja kausia kun on ollut laimeatakin. Aina huonommankin hetken jälkeen on tullut hetki kun ykskaks huomaan vatsassani perhosia pelkästään toisen katseen takia. Luottamus ja toisen arvostus pitää löytyä. Itse en ole pettänyt, eikä tietääkseni toinenkaan. Ikä on vaan tuonut sen, että mikään ei ole enää niin mustavalkoista. En varmasti olisi valmis rikkomaan näin pitkää parisuhdetta yhden kertaluontoisen hairahduksen takia, toki sivusuhde olisi asia erikseen.

Nyt olemme uuden äärellä, ehkä pahimmassa tilanteessa ikinä eli mieheni sairastui masennukseen. Seksielämä (todella hyvä sellainen) loppui kokonaan ja elämä on kuin munankuorilla kävely. Seison mieheni rinnalla, vaikka mieheni haluaa vain olla yksin eikä tunne minuakaan kohtaan yhtään mitään. Kuvittelin, että meidän rakkaus ei kuole koskaan, mutta enää en tiedä. Rankka kesä ollut, tästä joko selvitään yhdessä entistä vahvempina tai sitten erotaan lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Jonna- 84 kirjoitti:

Pettäminen ON pahinta. Haluaisitko itse, että rakastamasi ihminen haluaa toista ihmistä, eikä sinua. Kyllä silloin on rakkaus kuollut tai jäljellä on joku kaverisuhde, kun lähdetään pettämään.

Väittäisin kylläkin, että aivan jokainen ihminen haluaa joskus jotakin toista kuin omaa kumppaniaan, ainakin jos suhde kestää pitempään kuin muutaman kuukauden.

Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, on myös yksiavioisia jotka eivät himoitse muita.

Tuttuja on kumpiakin: yksiavioisia ja näitä moniavioisia.

Jotenkin osa naisista kokee et heillä on oikeus pettää ja ovat niin tehneetkin mutta sitten kun se sattuikin omaan nilkkaan olivat hermoromahduksen partaalla.

Moniavioiset miehet taas kehuskelevat kaatamillaan naisilla ja sillä kuinka omaa mustasukkaista vaimoa harhautetaan vaihtamalla naisten nimet puhelimesta ja mitä erikoisimmilla tekosyillä käydään naisissa ja soitetaan joku kaveri alibiksi juuri ennen lähtöä.

Hyvää pohdintaa aiheesta! Olen vasta kolmekymppinen eli vuosikymmenten suhdetta ei ole takana, mutta olen itse pettänyt nuorena, ja vähän vanhemmalla iällä minua on petetty. Pettäminen sattui kamalasti, tosin suhteen tila oli jo huonontunut ja epäilin pettämistä jo etukäteen. Ero oli siis kaikinpuolin ehdottomasti oikea ratkaisu. Pääsin kuitenkin tästä yli parissa kuukaudessa ja koin ansaitsevani parempaa.

Viimeisin parisuhteeni taas aiheutti minulle jonkinmoisia traumoja. Mies ei pettänyt, ollut väkivaltainen tai sellaista, Sen sijaan hän oli henkisesti vahingollinen, hylkäsi minut useasti kun olisin tarvinnut tukea, ei ollut valmis käsittelemään asioita ja työstämään suhdetta ja käyttäytyi kylmästi ja vetäytyi. Kärsin jatkuvasta epävarmuudesta ja riittämättömyyden tunteesta - mikä minussa on vikana että mies käyttäytyy noin, taas ärsytin sitä puhumalla näistä asioista, olisinpa ollut hiljaa. En edes iltaisin osannut sammuttaa valoja oikein, että olisi miestä miellyttänyt.

Tämän kokemuksen jälkeen opin sen läksyn, että suhteessa luottamus on niin paljon muutakin kuin sitä, että toinen ei petä. Minulle vielä sitäkin tärkeämpää on se, että toinen ei hylkää jos tulee vaikea hetki, ei niin sanotusti lähde lätkimään tai pakene tilanteesta, jos tulee vaikka jokin riita. Eli että toinen on henkisesti läsnä ja avoinna ja voit luottaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämiseen kuuluu aina valehtelu, tavalla tai toisella. Joten ihmekös tuo että luottamus murenee ja lusikat menee jakoon.

No enpä tiedä. Kävin huorissa Saksassa työmatkalla 20 vuotta sitten, ollessani jo naimisissa. Asia ei ole ikinä tullut puheeksi, joten en ole siitä valehdellutkaan. Tuon jälkeen ei ole ollut muita seksikumppaneita kuin vaimo. 

Valehtelua tuossa on se, jos on sovittu että jotain asiaa ei tehdä, ja sitten kuitenkin tehdään. Se että sopii yhdessä jonkun kanssa jonkin asian, ja sitten lipeää sopimuksesta, on valehtelua. Silloinkin kun siitä ei jää kiinni. Se sitten taas että jos siitä ei jää kiinni eikä kukaan kysele, eikä asia tule koskaan ilmi on eri asia. Valehtelua se ei silti poista, eikä petturuutta. Se on olemassa vaikka toinen ei sitä tietäisikään.

Vierailija kirjoitti:

Jonna- 84 kirjoitti:

Pettäminen ON pahinta. Haluaisitko itse, että rakastamasi ihminen haluaa toista ihmistä, eikä sinua. Kyllä silloin on rakkaus kuollut tai jäljellä on joku kaverisuhde, kun lähdetään pettämään.

Väittäisin kylläkin, että aivan jokainen ihminen haluaa joskus jotakin toista kuin omaa kumppaniaan, ainakin jos suhde kestää pitempään kuin muutaman kuukauden.

Saahan sitä väittää, mutta todeksi se ei väittämällä muutu. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta, enkä ole muita miehiä halunnut. Nuorempana asia oli eri, mutta nyt vanhempana ei ole käynyt edes mielessä. Sitä paitsi sain ihan tarpeeksi nuorena eri miehiä, kyllästyin, ja nyt on hyvä näin.

Vierailija kirjoitti:

Komppaan 115:ttä. Mullekin seksi sen "oman" kumppanin kanssa on intiimiä ja ainutlaatuista, jotakin missä haluan uskaltaa olla haavoittuvimmillani ja paljaimmillani paitsi fyysisesti, myös henkisesti ja emotionaalisesti. En myöskään oikeasti osaa itse edes vilkuilla muita miehiä ollessani parisuhteessa. Jos kävisi ilmi miehen käyneen vieraissa, niin se tarkoittaisi sitä että meillä on kovin erilaiset näkemykset jostakin parisuhteen kannalta kovin perustavanlaatuisesta asiasta. Kokisin olevani miehelle vain yksi rivistä, enkä usko että homma toimisi enää sen jälkeen.

Monet rinnastaa tuon omistamisen haluun, mutta sitä en ainakaan itsestäni löydä. Mulle vain on nautinto saada jakaa seksuaalisuuteni jonkun yhden tietyn ihmisen kanssa, ja koska pidän seksiä ja seksuaalisuutta tärkeänä osana parisuhdetta, niin yksi iso kriteeri kumppanille on että meillä on tuon suhteen kutakuinkin samanlainen ajatusmaailma. Jos kumpikin aidosti nauttii ja haluaa olla monogamisessa suhteessa, niin en näe siinä mitään omistamiseen tai kontrollointiin liittyvää negaatiota.

Verrattuna muihin kaltoinkohtelun tms. muotoihin, niin pettäminen tuntuu henkilökohtaisimmalta ja satuttaa syvimmältä. Moni toisenlainen vääryys on mulle helpommin kuitattavissa niin, että se toinen nyt vaan oli törppö / k*pää / sairas / ajattelematon / mitä ikinä. Muista asioista voi olla helpompi ajatella, etteivät niiden syyt liity muhun. Pettäminen sen sijaan kirpaisee, koska se pistää kyseenalaistamaan oman haluttavuuden ja miettimään, olisiko pitänyt itse tehdä jotakin toisin tai olla jollakin tavalla toisenlainen, että pettämistä ei olisi tapahtunut. Sellaiset ajatukset voivat vaikuttaa pitkään myös siihen, kuinka itse kykenee nauttimaan seksistä ja heittäytymään siihen enää jatkossa. Luulen, että tuollaiset ajatukset voivat olla aika normaaleja myös heille keillä on normaali, terve itsetunto.

Pitää myös muistaa että väkivaltaisesta parisuhteesta voi olla äärimmäisen vaikea irrottautua vaikka haluaisikin, jos joutuu pelkäämään että eroilmoituksen seurauksena lähtee henki. Kyse ei siis välttämättä ole siitä että sitä väkivaltaa sietäisi paremmin kuin pettämistä; olosuhteet vaan voivat olla sellaiset että on ikään kuin pakko odottaa sopivaa pakotietä tai kerätä voimia ja uskallusta lähteä.

Toisilla on hirveä omaisuudeksi muuttumisen ja vapaudenriiston pelko. Kun tämän yhdistää siihen että pitää saada sekä säästää että syödä kakku, ollaan ongelmissa. 

Monen on vaikea kokea tyytyväisyyttä elämässään, vaan kaikkien ovien ja ikkunoiden tulisi olla koko ajan auki, muuten alkaa ahdistaa. 

Sitten on meitä jotka ymmärrämme että vapaus on sitä että saa itse rakastaa ja olla rakastettuna. välittäminen ja kiintymys ovat hyvä asioita eikä kahleita joilla joku kontrolloi. Jossain vaiheessa jokainen huomaa että suurin osa ovista on kiinni, eikä ikkunastakaan juuri enää vedä, ja silloin onni on sillä joka on tämän ymmärtänyt jo ajoissa, ja ymmärtänyt olla saamastaan tyytyväinen ja kiitollinen. 

Lopulta jokaisella on enää yksi ovi auki, ja sieltä näkyy se viimeinen valo. Silloin on helppo olla kun on saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi, ja on uskaltanut jakaa elämänsä toisen kanssa, eikä ole tavoitellut vain jatkuvaa tykytystä haarovälissä ja sen purkamista milloin kehenkin.

Tulin petetyksi ja jätetyksi 2005. En ole seurustellut sen jälkeen. Hävettää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonna- 84 kirjoitti:

Pettäminen ON pahinta. Haluaisitko itse, että rakastamasi ihminen haluaa toista ihmistä, eikä sinua. Kyllä silloin on rakkaus kuollut tai jäljellä on joku kaverisuhde, kun lähdetään pettämään.

Väittäisin kylläkin, että aivan jokainen ihminen haluaa joskus jotakin toista kuin omaa kumppaniaan, ainakin jos suhde kestää pitempään kuin muutaman kuukauden.

Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, on myös yksiavioisia jotka eivät himoitse muita.

Tuttuja on kumpiakin: yksiavioisia ja näitä moniavioisia.

Jotenkin osa naisista kokee et heillä on oikeus pettää ja ovat niin tehneetkin mutta sitten kun se sattuikin omaan nilkkaan olivat hermoromahduksen partaalla.

Moniavioiset miehet taas kehuskelevat kaatamillaan naisilla ja sillä kuinka omaa mustasukkaista vaimoa harhautetaan vaihtamalla naisten nimet puhelimesta ja mitä erikoisimmilla tekosyillä käydään naisissa ja soitetaan joku kaveri alibiksi juuri ennen lähtöä.

Olin itse nuorena todella viriili, ja kumppanimäärässä olen seonnut jossain 50 paikkeilla. Ennen nykyistä suhdettani pyöritin monta vuotta useampaa miestä, ja nautin täysin siemauksin siitä elämästä. 

Nykyään olen ihan vain yhden kanssa ollut jo kauan. Ei ole mitään jotkut on sellaisia ja toiset tällaisia yleistyksiä, vaan ihminen muuttuu elämänsä aikana, ja yhdellä voi olla, ja monesti onkin monenlaista. Joku on yhddessä monogamisesti 20 vuotta, ja eron jälkeen tilanne muuttuu, toisilla toisinpäin. näin se vain menee. Ihminen haluaa ja tarvitsee eri asioita eri vaiheissa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska joku muu on tullut intiimin kanssakäymisen väliin mikä erottaa parisuhteen yleensä kaverisuhteesta. Ja pettäjä rikkonut luottamuksen.

Myös yhteinen talous ja yhteiset lapset erottavat parisuhteen kaverisuhteista. Talousasioiden pimittäminen on pettämistä myös.

Rahaa saa lisää töistä ja mies/nainen on ihan velvollinen hankkimaan koulutuksen ja palkkansa.

Parisuhdetta ja suhteen intiimejä puolia ei kukaan voi hankkia yksin.

itse jo eläkeiän kynnyksellä  oleva mies ja on ollu useita suhteita elämän varrella ,on lapsuiaki, en juo,poltan, ajattelen aina puolisoa ja etenki lapsia.mutta harmittaa ku en ole löytänyt ikinä sitä kehen voisi luottaa ja olisi uskollinen kuin minä olen ollut aina .

kaikkihan tietää et alkuaikana on ihku ja ollaan nii love että!! Ku se karisee niin miksi naiset ei kestä sitä että elämä on sitten niin paksua,samaa päiväst toiseen mutta se kuuluu siihen.

Miksi ei ymmärretä että kaikkiin suhteisiin tulee se normi jakso että tasasta on ei niin lovea mutta silti toisten pitäisi ymmärtää et vaikka ei näy niin monesti kumppani ajattelee yllättävän paljon toista siis on edelleen rakastunu ja välttää vaikka ei näy. Tää on normi elämääei voi mitään.

Ja joillekkin vanhemmille ihmisille  hyväksykää vanheneminen kun ikää tulee,nuoruutta ei saa takaisin vaikka moni luulee ja alkaa elämään kuin oli nuoruudessatoive harhaa ku me immeiset ei enään nuoruta kun ikää karttu eli nautitaan oli ikä mikä vaan.

Varmaan se on tunnekysymys miksi pettäminen on pahinta. Tuskin siihen löytyy yksittäisiä kaikille samoja rationaalisia syitä. Itselleni pettäminen on myös aivan varmana ero, koska tiedän etten pääsisi yli ajatuksesta vaikka antaisinkin anteeksi. Miksi en pääsisi yli? En tiedä siihen järjellistä syytä. Tunnen sen vain olevan niin.

Aihe on mielenkiintoinen.

toivonen kirjoitti:

itse jo eläkeiän kynnyksellä  oleva mies ja on ollu useita suhteita elämän varrella ,on lapsuiaki, en juo,poltan, ajattelen aina puolisoa ja etenki lapsia.mutta harmittaa ku en ole löytänyt ikinä sitä kehen voisi luottaa ja olisi uskollinen kuin minä olen ollut aina .

kaikkihan tietää et alkuaikana on ihku ja ollaan nii love että!! Ku se karisee niin miksi naiset ei kestä sitä että elämä on sitten niin paksua,samaa päiväst toiseen mutta se kuuluu siihen.

Miksi ei ymmärretä että kaikkiin suhteisiin tulee se normi jakso että tasasta on ei niin lovea mutta silti toisten pitäisi ymmärtää et vaikka ei näy niin monesti kumppani ajattelee yllättävän paljon toista siis on edelleen rakastunu ja välttää vaikka ei näy. Tää on normi elämääei voi mitään.

Ja joillekkin vanhemmille ihmisille  hyväksykää vanheneminen kun ikää tulee,nuoruutta ei saa takaisin vaikka moni luulee ja alkaa elämään kuin oli nuoruudessatoive harhaa ku me immeiset ei enään nuoruta kun ikää karttu eli nautitaan oli ikä mikä vaan.

Ongelma tuollaisessa on se että se mies saa edelleen juuri sitä mitä haluaa, mutta nainen ei. On se vähän vaikea olla onnellinen sellaisessa suhteessa jossa mies alkuinnon jälkeen jää sohvalle makaamaan ja seksi on 2min per viikko pimeässä peiton alla ilman lämmittelyjä, koska "sellaiseksi se elämä nyt vain menee, koita vain hyväksyä se asia". Mies on itse tähdännyt tuollaiseen elämään, ja saanut juuri sen minkä halusi, mutta nainen on onneton, koska hän halusi erilaisen elämän. Ei sitä tarvitse, tai pidäkään hyväksyä, vaan erota ja etsiä mies joka haluaa samaa. Niitäkin nimittäin on.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa.

Puoliso voi valehdella muista asioista, tuhlata rahat, jättää toisen selviämään yksin lasten ja kodin hoitamisesta, tehdä päätöksiä muista välittämättä, harjoittaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mutta tämä kaikki siedetään ja tällainen puoliso on parempi kuin se joka joskus hairahtui vieraaseen sänkyyn.

Tai sitten tämä ajattelutapa, että on normaalia ja ok kyllästyä ja hylätä puolisonsa aina muutaman vuoden välein. Nämä sarjamonogamistit voivat kehua ns. uskollisuudellaan, mutta ihminen, joka on kerran pikkujouluissa pettänyt kumppaniaan, jonka kanssa on ollut vaikka 60 vuotta, on suurin surkio, mitä maa päällään kantaa.

Kyllä sinä nyt aika mustavalkoisen kuvan maalasit suhteista.

Ei likikään kaikki erot johdu pettämisistä ja toisaalta pettäminen saattaa olla viimeinen pisara.

Ei ihmisten suhteista loppujen lopuksi tiedä ulkopuoliset , ellei toinen heistä kerro hyvin yksityiskohtaisesti asioista ja lisäksi on tuntenut parin kauan.

Uskon kyllä että usein monet ongelmat kasaantuvat samaan osoitteeseen eikä suinkaan niin, että joko on pettämistä tai sitten muita ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonna- 84 kirjoitti:

Pettäminen ON pahinta. Haluaisitko itse, että rakastamasi ihminen haluaa toista ihmistä, eikä sinua. Kyllä silloin on rakkaus kuollut tai jäljellä on joku kaverisuhde, kun lähdetään pettämään.

Väittäisin kylläkin, että aivan jokainen ihminen haluaa joskus jotakin toista kuin omaa kumppaniaan, ainakin jos suhde kestää pitempään kuin muutaman kuukauden.

Saahan sitä väittää, mutta todeksi se ei väittämällä muutu. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta, enkä ole muita miehiä halunnut. Nuorempana asia oli eri, mutta nyt vanhempana ei ole käynyt edes mielessä. Sitä paitsi sain ihan tarpeeksi nuorena eri miehiä, kyllästyin, ja nyt on hyvä näin.

Helppo munkin on sanoa samaa kuin sinun. Nyt kun olen jo toista suhdetta elämässä. Ensimmäisen aloitin jo teininä ja kun suhteeseen tuli lapset ja velvoitteet, jäin siihen pidemmäksi aikaa kuin olisi pitänyt. Kyllä se kokemattomuus oikeasti nakersi. Se kun ei tiennyt muusta. Pettänyt en ole, mutta voi luoja kuinka halusin. Eikä miehessä ollut mitään erityistä vikaa, rakkaus vaan kuivahti kasaan ajan mittaan.

Mutta kuten siis itsekin totesit, elämässä on erilaisia vaiheita. Ei fantasia tee kenestäkään pettäjää.

En voi sille mitään, mutta nämä yhdestä syrjähypystä vauhkoontuvat ja suhteensa rikkovat tunnehourupäät ovat mielestäni kypsymättömiä aikuisvauvoja ja elävät jossain fantasiamaailmassa, josta realistinen ihmisyys on siivottu pois. Ei muuta sanottavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tuo odotus on vain mielestäni aika epärealistinen. Tiedän paljon naisia, jotka eivät voi ymmärtää sitä että mies katsoo pornoa ja samalla pitää itseään hyvänä, jopa se tuntuu joistain petokselta, koska mies silloin ihailee ja haluaa näyttelijän kroppaa. Minä haluan antaa miehelleni oikeuden fantasioihin ja ymmärrän hyvin, että hän voisi tuntea seksuaalista halua jotain toista kuin minua kohtaan. Jotain, jonka vartalo ja ulkonäkö on juuri sitä, mikä halun hänessä herättää. Itse olen keski-ikäinen ja teen vaativaa työtä, enkä edes haluaisi enää painetta täyttää ulkoisesti miehen kaikkia fantasioita. Ei hänkään täytä minun, enkä sitä edes odota. Rakastan häntä suuresti, seksielämämme on aktiivista ja tyydyttävää, osoitamme toisillemme lämpöä ja nautimme läheisyydestä. Silti voisin ymmärtää houkutuksen toiseen naiseen fyysisellä tasolla. Houkutuksesta on kuitenkin matkaa tekoon ja valehteleminen ja epäuskollisuus on aina väärin ja tuhoisaa. Riippumatta siitä esiintyykö se sivusuhteen muodossa tai jossain muussa.

Kyllä minä pornon ymmärrän, siinä ihailu kohdistuu ihmisiin jotka ovat saavuttamattomia ja tietyllä tapaa jopa epätodellisia. Se on vähän eri asia. Mutta jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.

voi ei! mieheni ei koskaan olisi mulle vain lohdutuspalkinto, johon tyydyn vaikka tuntisinkin seksuaalista halua toista kohtaan! Olet ehkä hyvin nuori? En sano mitenkään pahalla sitä, vaan ihan vain lohdullisena haluaisin tuoda tietoosi sen, että suorittaminen ja paineet mm ulkonäön ja seksuaalisuuden suhteen ihan oikeasti vähenevät iän myötä. Jotenkin luottamus parhaimmillaan syvenee ja kumppanuus ja tunteet myös, niin että niin moni asia tuntuu parisuhteessa niin paljon painavammalta kuin seksi ja seksuaalinen viehätys. Uskon, että mieheni tuntee seksuaalista halua muita kohtaan, ehkä jopa flirttaileekin, onhan hän aina ollut naisten keskuudessa suosittu ja se on hänelle varmasti iso itsetunnon ja hyvän mielen lähde. En silti usko, että hän sortuisi petollisuuteen, koska hän rakastaa ja arvostaa minua.

Itse tunsin huojennusta ja iloa siitä kun huomasin, ettei toisen, ihan komean nuoremman miehen lähestyminen taannoin herättänyt minussa minkäänlaista houkutusta. Nuorempana olisi luultavasti heittäytynyt mukaan flirttiin, nyt ensimmäinen ajatukseni oli, etten missään tapauksessa halua. Sydämessäni on yksin puolisoni, ei sinne muita mahdu, riippumatta kuinka seksikkäitä ovatkin.

Luitkohan kunnolla kommenttejani? En minä puhunut tilanteesta, jossa mies haluaa myös jotain muuta, vaan siitä että mies haluaa jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua. Niin paljon, että on yhden panon takia valmis heittämään koko parisuhteemme menemään. Sitähän se pettäminen tarkoittaa.

Olen kyllä aika perustavanlaatuisella tavalla eri mieltä tuosta, että seksi olisi parisuhteessa sivuseikka. Ehkä se joillekin on. Minulle se on juuri se ydinasia, joka erottaa rakkaussuhteen ystävyydestä. Ilman sitä ei ole parisuhdetta. Tai ymmärrän, että tuskin seksillä enää vanhainkoti-iässä on samanlaista merkitystä kuin silloin, mutta tuskin se puolisokaan enää rollaattorin kanssa vieraiden naisten perässä juoksee.

Ja ei, en ole hyvin nuori, olen keski-ikäinen.

kysyisin, luitko sinä minun? En missään tapauksessa sano suhtautuvani itse pettämiseen sallivasti. Se on valehtelua ja kaikessa epärehellisyydessään manipulointia, jota inhoan eniten maailmassa. Mutta, en myöskään koe omistavani kumppanini ajatuksia. En koe, että minulla on niihin edes ns lukuoikeutta. Hän voi todella haluta toista naista fyysisesti enemmän kuin minua, hän voi haluta toisen naisen iholle hullaantumisen partaalle saakka. Mikä merkitsee on mitä hän tekee seuraavaksi. Arvottaako hän rakkautensa minua kohtaan --arvostaako hän minua riittävästi, jotta kävelee pois houkutuksesta huolimatta. Ongelma ei siis mielestäni ole se toista ihmistä kohtaan tunnettu halu, ei se minulta ole pois, en perusta itsetuntoani mieheni eksklusiivisen ulkonäköni ihailun varaan. Ongelma on se, jos suhde ja kumppanuus ja ystävyys ja perhe ja yhteiselämä, merkitsee niin vähän, että se kiima laittaa vaarantamaan sen kaiken.

"jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta?" kysyt. Ja minä vastaan, että kun yhteiselämää jaetaan 40 vuotta, tuo saattaa olla hieman epärealistinen odotus, kohtuutonkin. Omassa suhteessani on tullut vaiheita kun en todellakaan halua miestäni. Pettänyt en silti ole, rakkauttani en ole menettänyt ja se valoisampikin hetki on aina pian koittanut suhteellemme. Yleensäkin ystävyys on minulle seksiä merkittävämpää suhteessa. On silti usein hetkiä, jolloin toisen ystävän seura kiinnostaa enemmän kuin oman kumppanin. Kun suhteen pelisäännöt sallivat toiset ystävät (luonnollisesti) niin eihän asiassa ole mitään ongelmaa. En pahoita mieltäni, jos miehelleni toisen kaverin seura on toisinaan minua mieleisempää.

Rakkaus ei ole tarvetta omistamistaa.

Enhän minä ole väittänytkään sinun suhtautuvan pettämiseen sallivasti? En tiedä olemmeko kaikista asioista edes täysin eri mieltä. Pettämisessä on kyse siitä, että henkilö haluaa tuota vierasta niin paljon, että on valmis uhraamaan sen eteen perheensä ja parisuhteensa. Tämä ajatus satuttaa. Jollekin se isoin ongelma on se, että toinen on pitänyt omaa suhdetta niin arvottomana. Minulle taas toinen yhtä iso ongelma on se, että toinen on halunnut jotain muuta niin paljon että on ollut valmis tuhoamaan ihan kaiken saadakseen tuon ihmisen edes hetkeksi.

Saahan sitä ihmiset toivoa ja odottaa suhteiltaan eri asioita. Minulle seksi ja halu on välttämätömiä parisuhteessa, ystävyyttä voi olla niin monen muunkin kanssa mutta romanttinen ja eroottinen yhteys on vain kumppanin kanssa. Silloin sen täytyy toimia. En kyllä haluaisi jatkaa suhdetta niinkään päin, että itse haluan muita enemmän kuin puolisoani. Minulle ei ole olemassa rakkautta ilman halua. Tai on, mutta se on sitten sitä platonista rakkautta joka ei minulle parisuhteessa riitä.

En minä koe ollenkaan, että on omistamista haluta olla haluttu. Päinvastoin, se on minusta vapautta että voi valita myös eron jos suhteesta on tullut pikemminkin kämppäkaveruutta ja molempien halut kohdistuu ihan muihin. Ei parisuhteessa sinnittely ole mikään itseisarvo.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys, olen itsekin miettinyt tätä samaa. Miksi sänkyynhyppäämispettäminen on se parisuhteen pahin rikos, kun paljon muunlaistakin luottamuksen pettämistä ja vielä pahempaa tapahtuu parisuhteissa.

Seksi on kuitenkin vain fyysinen aikuisten välinen tapahtuma, järvi ei soutamalla kulu, jne. 

Onko se vain kulttuurissamme, olemme oppineet, että toisen kanssa oleminen on pahin petos. En tiedä.

Ehkä se on se, että se sänkyyn hyppääminen on niin konkreettinen, selkeästi määriteltävä asia. Henkinen väkivalta, yksin selviämään jättäminen jne. on paljon hankalammin määriteltävä ja ymmärrettävä asia, ne yleensä pahenee pikkuhiljaa ajan saatossa niin ettei sitä tajuakaan. En minäkään pidä mitään satunnaista kännipanoa tms ollenkaan pahimpana asiana millä pettää luottamus.

Vierailija kirjoitti:

En voi sille mitään, mutta nämä yhdestä syrjähypystä vauhkoontuvat ja suhteensa rikkovat tunnehourupäät ovat mielestäni kypsymättömiä aikuisvauvoja ja elävät jossain fantasiamaailmassa, josta realistinen ihmisyys on siivottu pois. Ei muuta sanottavaa. 

Miksi noin raivoisa suhtautuminen sellaisten ihmisten asioihin jotka eivät sinua kosketa millään tavalla? Sinähän olet kumppanisi valinnut sillä perusteella että te molemmat voitte ihan luvalla vähän käydä vieraissa, niin miski se koskee noin kovasti että muut ovat valinneet erilaiset suhteet itselleen?