Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Narsistimuijasta ja sen vaatimuksista pääsi eroon vain käymällä vieraissa. Ei tajunnut muuten. Se ptti ylpeyden päälle muijalla. Nyt nautin kun ei tarvitse raataa hänen vaatimustensa takia. Ei enää talolainaa!

Vähän sama tilanne. Vaimo vaati enemmän ja hienompaa kuin mihin meillä oli varaa. Myöhemmin kuulin, että oli töissä puhunut ettei ymmärrä rakkautta ja usko sellaista olevankaan. Silti en päässyt eroon kuin käymällä kerran vieraissa ja jättäytymällä kiinni. Helpotus oli valtava.

Koska parisuhde perustuu luottamukseen.

Kun se on menetetty, kaikki on ohi.

Jos toinen pettää, ei yksinkertaisesti rakasta toista.

Jokainen sekunti parisuhteessa pettämisen jälkeen on vain ajan tuhlaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama tilanne. Vaimo vaati enemmän ja hienompaa kuin mihin meillä oli varaa. Myöhemmin kuulin, että oli töissä puhunut ettei ymmärrä rakkautta ja usko sellaista olevankaan. Silti en päässyt eroon kuin käymällä kerran vieraissa ja jättäytymällä kiinni. Helpotus oli valtava.

Just. Jollain sarjapettäjällä meni siis ns vati nurin kin trollaamaan piti alkaa. Säälittävä huivitrolli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi ja seksuaalisuus on pääsyy lähes kaikilla hakeutua ylipäätään suhteeseen. Siksi.

Surullista.

Aivan. Onhan se sairasta jos tärkeintä on se naiminen.

Vierailija kirjoitti:

Narsistimuijasta ja sen vaatimuksista pääsi eroon vain käymällä vieraissa. Ei tajunnut muuten. Se ptti ylpeyden päälle muijalla. Nyt nautin kun ei tarvitse raataa hänen vaatimustensa takia. Ei enää talolainaa!

Love hurts. But it should hurt when it is based on betrayal which hurts other people. True love does not hurt people close to you ever.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"

Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.

42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.

Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.

Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?

Minusta kuulostaa siltä, että olet alistunut siihen, että ihmiset tuottaa pettymyksiä ja elämässä on kaikkea ankeaa. En tiedä oletko onnellinen, mutta minun korviin kuulostaa aika ankealta.

Aivan vilpittömästi tunnen myötätuntoa sinua kohtaan jos näet asian noin. Kerroin siitä kuinka toinen voi toiselle tuottaa pettymyksen, loukata tai tuottaa pahaa mieltä monin tavoin. Niin luultavasti jokaiselle käykin, loukkaa ja tulee loukatuksi. En nähnyt aiheelliseksi listata ihan vain tasapainon vuoksi kirjoitukseen ilonaiheita ja läheisistä kokemaani onnea. Halusin tuoda esiin, että ilman anteeksi antoa ja kykyä nöyrtyä löytämään ymmärrys toisen ajattelematonta tekoa kohtaan, olisi aika monta kaunista asiaakin jäänyt väliin. Ehkä tilalla olisi jotain muuta kaunista, en tiedä. Mutta mielellään pidän tätä iän (ja toisilta opitun) mukanaan tuomaa ominaisuutta vahvuutenani. Olin nuorena melkein yhtä ehdoton kuin sinä, en ehkä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen, kun en kokenut esim tarvetta tutkituttaa päätäni.

Luulen, että näillä keskustelupalstoilla on paljon yksinäisiä ihmisiä.

En tiedä huomasitko itse tai teitkö sen tarkoituksella, mutta viestisi oli nyt piiloagressiivinen. Tarkoitan tällä viittaustasi siihen, että ehdottomien ihmisten olisi syytä tutkituttaa päänsä. Tuo oli tarpeetonta ilkeyttä.

On minullekin ihmiset tuottaneet pettymyksiä, mutta itse olen kokenut onnellisuuttani lisäävänä asiana, että olen pystynyt rajaamaan heidät pois elämästäni. Toki pettymyksen vakavuudesta on riippunut, olenko näin tehnyt. Jotkut asiat ovat toki anteeksiannettavissa (pettäminen ei todennäköisesti olisi minulle sellainen).

Introverttina en koe yksinäisyyttä kovin helposti. Minulle ideaalinen tilanne on, että elämässäni on muutamia läheisiä luotettavia ihmisiä.

Apua en, alkuperäinen kommentoija itse sanoi et hänen psyykeä on tutkittu kun hän on niin ehdoton periaatteissaan mut et ei sieltä mitään löytynyt, se on vain persoonallisuuden piirre

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama tilanne. Vaimo vaati enemmän ja hienompaa kuin mihin meillä oli varaa. Myöhemmin kuulin, että oli töissä puhunut ettei ymmärrä rakkautta ja usko sellaista olevankaan. Silti en päässyt eroon kuin käymällä kerran vieraissa ja jättäytymällä kiinni. Helpotus oli valtava.

Munatonta toimintaa, jos et muulla tavalla kyennyt ilmoittamaan suhteen päättymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä seksiä pihdataan pitkissä parisuhteissa jos oma kumppani on se kaikista haluttavin 20 vuoden jälkeenkin, jos rakastetaan ja halutaa elää yhdessä? Silloinkin kun suhde on edelleen hyvä. Miksi seksimäärät vähenee ihan tutkitusti varsinkin naisilla? Sitten ollaan ihmeissään kun puoliso alkaa haluta muita koska perustarpeet ja halut kotonaei kohtaa. Valitetaan väsymystä ja millon mitäkin.

Sitten tulee eroja uus kumppani. Väsymys on poissa, seksiä halutaan paljon ja harrastetaankin kunnes tulee taas arki vastaan. Miksi ei panosteta olemassaoleviin suhteisiin?

On ristiriitaista että ketään muuta ei saisi haluta vaikka kotona saa vastaukseksi useimmiten ei. Silti, en sano että pettäminen on oikein. Ei ole!

Pihtaaminen sanana kuulostaa siltä että nainen voisi kyllä haluta seksiä kuin napista painaen mutta valitsee saituuttaan/ilkeyttään olla haluamatta. Ei mene ihan näin.

Miksi suhteet ajautuvat siihen jamaan että toinen ei halua? Varmaan monesta syystä. Veikkaisin että usein siellä takana on joku koettu loukkaus jota ei ole saatu käsiteltyä.

Ei meillä ainakaan. En itse asiassa tiedä mikä kaikki vaikutti haluttomuuteen. Hormoniehkäisy ehkä. Mut ihan raadollisesti se, että mies huolehti hygieniastaan suhteen alussa paremmin. Inhotti kun hengitys haisi usein ja siksi suutelu jäi pois pikkuhiljaa ja lopulta muukin läheisyys. Luulen et se hengityksen hajun syy oli alusta asti siellä mut ihan alussa hän jaksoi enemmän purskutella suuvedellö ja sit homma jäi aamuin- illoin pesemiseen.

Ei siis mitään loukkaamista tai /ceilyä mieheltä eikä mielen osoitusta multa. Ei näihin aina liity mitään suurta draamaa tai tarvetta osoitella sormella.

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti en vaan ymmärrä ihmisiä, jotka voi päätyä "vahingossa" harrastamaan jonkun kanssa seksiä. Minulla on korkea libido, ihastun helposti ja nuorena viinakin maistui, mutta en ole koskaan "hairahtunut" harrastamaan seksiä joka kaduttaisi jälkikäteen. Aina se on ollut tietoinen päätös. Minä luulen, että näillä vahingossa sisäkkäin hairahtuvilla on kertakaikkiaan jokin sellainen luonteenlaatu jota en ymmärrä, enkä minä voisi tällaiseen ihmiseen luottaa.

No jos mun mies lähtee illanviettoon ja ottaa illan aikana alkoholia niin kyllä pettää jos joku nainen suostuvainen. Tai mieskin käy ku tarpeeksi ottanut. Tää on vaan ihan normi. Silti oltu ko 30v yhdessä pian. Tämä kyllä pätee 98% miehistä ketä olen tavannut. Mies pettää aina kun voi. Sekin kenestä ei koskaan voisi uskoa.

Oma vastaukseni aiheeseen: 

Ei se pettäminen varmaan teoriassa ole pahempaa kuin muut suhteessa tapahtuvat loukkaukset. Usein se taitaa olla niin, että jos ihminen antaa anteeksi esim. väkivallan suhteessa niin aika usein siinä annetaan anteeksi myös pettämistä, valehtelua ja manipuolointia. Ihminen joka on antanut anteeksi pettämisen saattaa kuitenkin lähteä ekasta kerrasta kun käsi viuhahtaa. 

Itselläni on nolla-toleranssi paitsi pettämiseen, myös väkivallan suhteen. Kaikki valehtelee joskus mutta jos mieheni olisi jäänyt kiinni yhdestäkään oikeasti isosta valheesta siinä suhteen alkuvaiheilla niin tarina olisi loppunut heti. 

Toki on monta inhottavaa asiaa mitä suhteessa voi tehdä tai mitä suhteessa voi itselle tapahtua mutta aika monesta loukkauksesta voi vielä toipua. Pettäminen on mielestäni yksi niitä asioita, minkä jälkeen suhde ei koskaan palaudu entiselleen. Voisin kasvattaa lapset yhdessä miehen kanssa, joka on minua pettänyt mutta sitä en tiedä, että voisinko haluta seksiä hänen kanssaan. Ajatus tuntuu vastenmieliseltä. 

Omistamisenhalu, epävarmuus, henkinen kypsymättömyys, tekopyhyys ja kulttuuriset, ahtaat parisuhdenormit. Ehkä joku voisi viisastella, että sukupuolitautien pelkokin. Siinäpä niitä syitä.

Vierailija kirjoitti:

Narsistimuijasta ja sen vaatimuksista pääsi eroon vain käymällä vieraissa. Ei tajunnut muuten. Se ptti ylpeyden päälle muijalla. Nyt nautin kun ei tarvitse raataa hänen vaatimustensa takia. Ei enää talolainaa!

Siis miten päässyt eroon? Taidat olla niitä, jotka pettää/käyttäytyy kuspäisesti juuri sen takia, ettei itse tarvitse ottaa vastuuta siitä erosta ja ottaa sitä edes puheeksi, vaan se paha nainen halusi eron?

Kyllä itselleni se pettäminen on ollut se piste iin päälle. Tosin en ole ikinä seurustellut minkään hakkaajan kanssa tai sellaisen, joka pimittää esim. raha-asioita. Ovat olleet noin muuten ihan hyviä, normaaleja miehiä (ikähaarukka 20-30v.), mutta piti käydä uittamassa sitä kikulia toisaalla ja vielä "vahingossa" kännissä. 3 kpl näitä pettäjiä ollut. Kyllä siinä menee luotto ja se oikeasti tuhoaa sen mikä erottaa parisuhteen kaveruudesta. Ja ei ollut kyse mistään pihtaamisista tms. Ei siihen vaadittu muuta kuin kunnon känni jätkäporukassa ja baariin (muuten ei kyllä alkoa juuri käytetty).

Olen sen verran herkkä, että jos puolisoni käy vieraissa, on vuoteessa sen jälkeen kolme henkilöä. Mitä teemmekin, mietin koko ajan että hän on tehnyt saman sen toisenkin kanssa. Ehkä hän ajattelee sitä toista nytkin.

Kuinka paljon voikaan pettämällä pilata ja rikkoa, lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti en vaan ymmärrä ihmisiä, jotka voi päätyä "vahingossa" harrastamaan jonkun kanssa seksiä. Minulla on korkea libido, ihastun helposti ja nuorena viinakin maistui, mutta en ole koskaan "hairahtunut" harrastamaan seksiä joka kaduttaisi jälkikäteen. Aina se on ollut tietoinen päätös. Minä luulen, että näillä vahingossa sisäkkäin hairahtuvilla on kertakaikkiaan jokin sellainen luonteenlaatu jota en ymmärrä, enkä minä voisi tällaiseen ihmiseen luottaa.

No jos mun mies lähtee illanviettoon ja ottaa illan aikana alkoholia niin kyllä pettää jos joku nainen suostuvainen. Tai mieskin käy ku tarpeeksi ottanut. Tää on vaan ihan normi. Silti oltu ko 30v yhdessä pian. Tämä kyllä pätee 98% miehistä ketä olen tavannut. Mies pettää aina kun voi. Sekin kenestä ei koskaan voisi uskoa.

Ja höpöhöpö. Kyllä varatut miehet kieltäytyy iskuyrityksistä. Tiedän vaikka miten monta tapausta. Otan osaa, jos tuttavapiirisi on tuollainen. Olen ajatellutkin, että ehkä nämä joidenkin viljelemät illuusiot siitä että "kaikki" pettää tulee siitä, että tietyissä piireissä pettäminen on normalisoitu ja kaikki ihan oikeasti tekeekin niin. Sitten on niitä joissa sitä tapahtuu huomattavastikin vähemmän ja se on vaikeampaa kun kaverit tuomitsee (vrt ne piirit joissa hyväksytään tai jopa kannustetaan). Jos tilastojen mukaan noin puolet pettää, niin ei se tarkoita sitä että jokaisessa kaveripiirissä puolet pettää, vaan sitä että joissakin ympyröissä pettää ne 98% ja joissain sitten vaan esim 1-2 kymmenhenkisestä porukasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä oma maailma ja perusturvallisuus rikkoutuu palasiksi ja menee aikaa ennen kuin saa kaiken korjattua. Moni ei edes yritä korjata vaan tekee ratkaisut ehkä liian nopeasti, eikä enää voi perääntyä päätöksistään, jottei menettäisi loppujakin itsetunnon sirpaleita.

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon. Jos on pettämisen paljastuttua ensimmäisessä shokkitilassa ehtinyt kertoa ystäville, vanhemmille, sisaruksille ja appivanhemmille, on todella vaikea astua askel taakse päin. Tämä palsta nyt on omanlaisensa, mutta jos täällä myöntää, että on jäänyt parisuhteeseen, jossa toinen on pettänyt, saa runsaasti alapeukkuja ja se heijastaa yleistä suhtautumista, vaikkei kukaan vauvapalstan alapeukutusten perusteella tee omia ratkaisujaan. 

Pettäminen on kuin petos. Sinulle luvattiin yhtä ja lopulta sait jotain muuta. Ei moni menisi enää samaan kauppaan ostamaan jotain, jos häntä olisi joutunut petoksen kohteeksi siellä. Etkä varmaan lainaisi rahaa uudestaan jollekin, jos hän olisi petkuttanut ne edellisetkin rahat sinulta.

Tietenkin sosiaalinen paine ajaa eroon, koska muilta ei löydy siihen ymmärrystä miksi altistaisi itsensä toistamiseen samalle, kun kerran siihen pettämiseen pystyy, niin miksei pystyisi toiste tai kolmannen kerran.

Ainoa syy miksi, joku jatkaa petoksen uhriksi joutumisen jälkeen jonkun kanssa olemista tai ostamista on, koska sitä asiaa vieläkin halutaan niin paljon. He joille se asia on menettänyt merkityksensä eroavat tai antavat olla.

Sinä saat jäädä petettynä parisuhteeseen ja muilla saa olla siitä mielipide. Monella se mielipide on, että et arvosta itseäsi ja hyväksyt sen, että sinua huijataan, petetään, eikä arvosteta. Koska jos arvostaisit itseäsi, et antaisi sinua kohdella noin ilman seuraumuksia. Se kun ei ole seuraamus, että menet johonkin parisuhdeterapiaan.

Ero on kosto. Jollain vähättelyllä on muut kostot. Pihdataan sängyssä. Juodaan kännit. Ollaan viikonloppu poissa kotoa jne.

tässä kohtaa mun täytyy esittää eriävä mielipiteeni. Olen itse perheestä, joka oli hajota toisen vanhemman uskottomuuden vuoksi. No, ajat oli toisenlaisia ja ison lapsikatraan kanssa ei noin vaan lähdetty eri katon alle. On täytynyt olla vanhemmalle nöyryyttävää ja raastavaa odottaa toisen päätöstä jäädä vai lähteä. Vanhemmat päätti pitää perheen kasassa ja saivat kriisiin apua terapiasta. Meitä lapsia ei koskaan kuormitettu aikuisten suhdeongelmilla!! Ilmapiiri kotona oli välillä vaitonainen, näin vanhempani itkevän ja tiesin että heillä on avioliitossa ongelmia mm uskottomuuden vuoksi. Minkäänlaista kostoa en kyllä nähnyt, enkä ymmärrä mitä hyötyä sellaisesta olisi ollut? Uuden alun sen sijaan näin n vuosi kriisistä: perheen yhteinen matka, joka oli meille harvinaista herkkua ja uusi koti (samalla paikkakunnalla).

40 vuotta myöhemmin vanhemmat elää onnellista vanhuutta yhdessä. Ovat pysyneet yhdessä, harrastaneet ja hoitaneet lapsenlapsia koko tämän ajan. Sairastaneet pari vakavaa sairautta toisensa tukenaan. Olisiko asiat paremmin jos petetty olisi antanut toiselle vanhemmalleni oikein mehevän koston ja /tai lähtenyt ovet paukkuen? Ja kellä?

Ainoa keino jolla voisin suhdetta jatkaa pettäjän kanssa olisi se että minä saisin luvan myös käydä vieraissa yhtä monta kertaa kuin toinenkin kävi, mutta hän ei tietenkään kävisi enää. Sen jälkeen voisi aloittaa puhtaalta pöydältä kun kumppani todellisuudessa tietäisi miten kivaa on olla kotona lasten kanssa kun toinen on naapurikaupungissa kaveriviikonloppua viettämässä, ja miettiä yöt läpeensä että onkohan se löytänyt jonkun pettämistyypin sieltä, ja nyt just peitto siellä viuhuu, ja minä hoidan yksin lapsia täällä.

Sen verran pitää itse kestää mitä on toisille valmis antamaan.

Tällaista tekstiä lukiessa mietin, onko kostonhimo tunteena jotenkin binäärijuttu. Että se joko on tai. Itse en ole koskaan tuntenut sitä.

Vierailija kirjoitti:

Omistamisenhalu, epävarmuus, henkinen kypsymättömyys, tekopyhyys ja kulttuuriset, ahtaat parisuhdenormit. Ehkä joku voisi viisastella, että sukupuolitautien pelkokin. Siinäpä niitä syitä.

Minusta on henkistä kypsymättömyyttä kokea tarvetta lytätä ihmiset joiden arvot ei sovi omaan ajatusmaailmaan. Ajattelet ilmeisesti, että jos ihminen on kanssasi eri mieltä se johtuu vaan siitä, että hän on jollain tavalla tyhmä, heikko tai huono. Et pysty käsittelemään ajatusta, että joku järkevä ja itsetunnoltaan terve ihminen voisi vaan yksinkertaisesti katsoa maailmaa eri tavoin kuin sinä. Suojamekanismi sekin, tuollainen perusteeton itsensä ylentäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"

Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.

42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.

Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.

Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?

Hyvä jos sulla toimii se että jatkuvasti joku läheinen valehtelee, ja petturoi, ja sinä vain annat kerta tosiensa jälkeen anteeksi. Itse en välitä sotkeentua sellaiseen draamaverkostoon, vaan olen mieluummin vähemmillä läheissuhteilla kuin kaveri niidenkin kanssa jotka loukkaavat minua jatkuvasti.

En ole koskaan kokenut tarvetta kuulua joukkoon millä tahansa hinnalla, ja itseni pienentämisellä ja alentamisella ja kynnysmattona olemisella. Huomaan kyllä että moni elää elämänsä niin, mutta itse olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. 

Yksinhän  ei tarvitse olla, koska on sellaisiakin ihmisiä jotka ovat oikeasti ystäviä eivätkä petturoi ja loukkaa heitä tämän tästä. 

En voi sille mitään että mielestäni pettureille anteeksiantavilla ihmisillä puuttuu itsesuojeluvaisto. Eikö muka yhtään jää epäilystä selkärankaan että tilanne voisi toistua? Jos ei, niin jotain vikaa silloin on. Ihmisen kuuluu oppia virheistään, ja olla maistamatta samaa vaarallista marjaa enää ikinä uudestaan.

Jatkuvasti? Kuka puhui jatkuvasta pettämisestä? Eikös keskustelussa ole pohdittu sitä miksi 1 syrjähyppy aiheuttaa eron, mutta 10 vuotta riitaisaa jahnausta ja toisen kynnysmattona kohtelua ei?

Näin juuri. ketjussa vain jankataan siitä, onko pettäminen absoluuttinen paha, joka murtaa liiton. Mutta kyllähän pettämistä voi pitää vääränä ja silti olla sitä mieltä, että vuosien systemaattinen kaltoinkohtelu on vielä pahempaa.

Ja sitten voi olla myös niitä, joille nämä eivät ole vaihtoehto, vaan kelpaa vaan sellainen suhde jossa puoliso ei kohtele kummallakaan tavalla huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä seksiä pihdataan pitkissä parisuhteissa jos oma kumppani on se kaikista haluttavin 20 vuoden jälkeenkin, jos rakastetaan ja halutaa elää yhdessä? Silloinkin kun suhde on edelleen hyvä. Miksi seksimäärät vähenee ihan tutkitusti varsinkin naisilla? Sitten ollaan ihmeissään kun puoliso alkaa haluta muita koska perustarpeet ja halut kotonaei kohtaa. Valitetaan väsymystä ja millon mitäkin.

Sitten tulee eroja uus kumppani. Väsymys on poissa, seksiä halutaan paljon ja harrastetaankin kunnes tulee taas arki vastaan. Miksi ei panosteta olemassaoleviin suhteisiin?

On ristiriitaista että ketään muuta ei saisi haluta vaikka kotona saa vastaukseksi useimmiten ei. Silti, en sano että pettäminen on oikein. Ei ole!

Pihtaaminen sanana kuulostaa siltä että nainen voisi kyllä haluta seksiä kuin napista painaen mutta valitsee saituuttaan/ilkeyttään olla haluamatta. Ei mene ihan näin.

Miksi suhteet ajautuvat siihen jamaan että toinen ei halua? Varmaan monesta syystä. Veikkaisin että usein siellä takana on joku koettu loukkaus jota ei ole saatu käsiteltyä.

Pihtaamisella ei ole mitään tekemistä halujen kanssa. Se on vallankäyttöä.