Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistimuijasta ja sen vaatimuksista pääsi eroon vain käymällä vieraissa. Ei tajunnut muuten. Se ptti ylpeyden päälle muijalla. Nyt nautin kun ei tarvitse raataa hänen vaatimustensa takia. Ei enää talolainaa!

Love hurts. But it should hurt when it is based on betrayal which hurts other people. True love does not hurt people close to you ever.

Jospa muotoilisit asian ihan suomeksi?

Vai oletko niitä pellejä joiden mielestä englannin käyttö tekee viestistä muka jotenkin hienomman?

Vierailija kirjoitti:

Olen sen verran herkkä, että jos puolisoni käy vieraissa, on vuoteessa sen jälkeen kolme henkilöä. Mitä teemmekin, mietin koko ajan että hän on tehnyt saman sen toisenkin kanssa. Ehkä hän ajattelee sitä toista nytkin.

Kuinka paljon voikaan pettämällä pilata ja rikkoa, lopullisesti.

Jos et kestä olla sängyssä, koska vastapuoli saattaa ajatella seksin aikana jotain toista, sun ainoa mahdollisuus on lopettaa seksin harrastaminen kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Nykyään petetään vähemmän kuin ennen. Myös asenteet pettämistä kohtaan ovat kielteisempiä kuin esim 80-luvulla. Lähde: Finsex

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Eli toisten ihmisten loukkaamisesta pitää tehdä hyväksyttävää?

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Kerrotko miten yhteiskunnan kehitys littyy pettämiseen jossa siis rikotaan tahallaan luottamukseen perustuneita sopimuksia?

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Eli toisten ihmisten loukkaamisesta pitää tehdä hyväksyttävää?

Kuten kirjoitin, en ottanut enkä ota lainkaan kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla tai olenko jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Mahdollisesti en tiedä sitä kovin selkeästi itsekään. Ihmettelen vain ja pohdin.

Vierailija kirjoitti:

Omistamisenhalu, epävarmuus, henkinen kypsymättömyys, tekopyhyys ja kulttuuriset, ahtaat parisuhdenormit. Ehkä joku voisi viisastella, että sukupuolitautien pelkokin. Siinäpä niitä syitä.

Lista kuvaa pettäjien ajatusmaailmaa Rehellinen ei tarvitse olla ja syy ei ole koskaan itsessä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Kerrotko miten yhteiskunnan kehitys littyy pettämiseen jossa siis rikotaan tahallaan luottamukseen perustuneita sopimuksia?

Ehkä lapsuuteni ja nuoruuteni melko fundamentalistisissa kristillisissä piireissä saa niputtamaan nuo asiat, joita tuossa listasin. Olen jotenkin kasvanut siihen ajatteluun, että avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat samassa kategoriassa, tapahtuivat ne sitten ennen avioliittoa, sen aikana tai sen jälkeen. Nykyisin olen irtaututunut noista piireistä, mutta kaikista niiden ajatusrakennelmista on vaikea päästä irti. Minulla oli esimerkiksi joskus sellainen vähintäänkin alitajuinen kuvitelma, että kyllä kai kaikki alkoholia juovat, siis syntiä tekevät, myöskin harrastavat seksiä monien muiden kuin puolisoidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistimuijasta ja sen vaatimuksista pääsi eroon vain käymällä vieraissa. Ei tajunnut muuten. Se ptti ylpeyden päälle muijalla. Nyt nautin kun ei tarvitse raataa hänen vaatimustensa takia. Ei enää talolainaa!

Love hurts. But it should hurt when it is based on betrayal which hurts other people. True love does not hurt people close to you ever.

Jospa muotoilisit asian ihan suomeksi?

Vai oletko niitä pellejä joiden mielestä englannin käyttö tekee viestistä muka jotenkin hienomman?

Mikä sulla on hätänä?

Kaunista elokuun päivää sinulle

Koska se rikkoo suhteen ennemmin tai myöhemmin tunnustit tai et.

Luottamus on kertakäyttötavaraa, jos luottamus petetään, sitä ei enää takaisin saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä itsekin aloituksen kysymystä, sillä olen tullut petetyksi suhteessa karvaasti (ei muiden kanssa olemista vaan toisenlainen pettäminen) parikin kertaa, mutta miehelle on tärkeintä ollut aina se ettei häntä vain ole petetty olemalla sp-yhteydessä toisen miehen kanssa. 

Olen ihan iloisesti ja hyvillä mielin näitä miehiä pettänyt juuri noin ennen kuin kantapäät on lopullisesti kopsautettu yhteen ja lusikat laitettu jakoon.  Siis tilanteessa jossa en olisi itse enää missään nimessä suhdetta jatkanut. Olen petturuudesta saanut tietää, lähtenyt ovet paukkuen, hakenut pari juomaa kaupassa, mennyt kaverin luokse, illalla ravintolaan, lähetenyt sieltä komean miehen matkaan yöksi ja seuraavana päivän kotiin pakkailemaan kamoja. 

Voihan sitä ego kohottamista seksilläkin hoitaa. Jokainen tavallaan. Monelle vaan tunneyhteys on tärkeää myös. Fiksuinta on jättää pettäjä eikä olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä.

Niinhän tuossa on toimittukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"

Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.

42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.

Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.

Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?

Kiinnostaisi tietää että oletko itsekin sellainen henkilö jolle on paljon annettu petturuutta anteeksi? Vai oletko se aina sinä joka antaa anteeksi muille?

Tiedätkö mitä? En oo pitänyt kirjaa! Varmasti multakin on saanut niellä monenlaista. Kun en ajattele olevani virheetön, oon esimerkiksi impulsiivinen ja nopeasti lämpenevä monellakin tapaa, tai olin ainakin nuorempana. Mulla on ollut myös itseni (myöhemmin töideni) kanssa vaikeita kausia, jollon oon varmaan kääntänyt selkää ystäville. Kumppaniani olen loukannut joskus, hän on mulle opettanut nöyryyttä ja taidon pyytää anteeksi. Silti läheiseni on pysyneet matkassa kaikki kauan, ystävät lapsuudesta, perhe on läheinen, ex-kumppani on läheinen, nykyinen suhdekin on pitkä ja onnellinen. Lapsesta puhumattakaan! Mikään ei sammuta isottelevaa egoa niin kuin äitiys (useimmilla).

No se nyt on ihan normaalia elämää että joku sanoo joskus jotain ajattelematonta, niin käy ihan kaikille. Pettymyksen kuuluvat normaaliin elämään. Tässä kuitenkin puhutaan pettämisestä, ei siitä että lapsena joku kaveri pyllisti. Etkö osaa erottaa näitä?

sä oot itse vaan niin mustavalkoinen ton pettämises kanssa, ettet näe et muitakin tapoja on olla toiselle petollinen. Hän on voinut vaikka olla sille ystävälleen ei tavoitettavissa just sillon kun ystävällä on ollut joku iso kriisi päällä. Tai kumppanin salaisuuden on vaikka voinut kertoa eteenpäin tai miksei vaikka hankkiutua salaa raskaaksi niin kun sanoo, ei kaikki välttis tahdo avaa täällä yksityiskohtasesti likapyykkiään

Lässynlää, älä lainaa enää viestejääni, koska en noihin trollailuihin vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaatinut molemmilta paljon työtä parisuhteen ja perheen eteen.

Nykypäivänä jossain piireissä jo pelkkää ilmaisua että parisuhteen vuoksi tulisi työskennellä molempien, pidetään rajoittavana ja tunkkaisena 50-luvun jäänteenä joka pitäisi hävittää juuriaan myöten. Sääli heille mutta onni sinun vanhemmilesi ja varmasti myös lapsenlapsille.

Siis vilpittömät onnittelut heille kellä on sellanen romanssi osunut kohdalle, jossa ei vaikeuksia tule koskaan vastaan ja aina ollaan niin rakastuneita, että se jo yksin pitää tiukasti yhteen hitsattuna, eikä omaisuus ja lapset esim tai pelko olla yksin. Mut sit kun katsoo erotilastoja niin ei se siltäkään näytä et me nykysukupolvi olis nyt sit keskitty se joku onnellisen loppuelämän suhteen resepti.

Sillä välin mun valinta on ainakin tehdä kuten vanhemmat ja koettaa ymmärtää toista ja antaa anteeksi samaan aikaan kun itse teen tietty kaiken sen eteen et voitais hyvin. Kun ei toista voi muuttaa, itseään vaan voi.

Mun on kyllä oman taustankin puolesta vähän vaikea suhtautua näihin muutamaan kirjoitajaan kun vähän niin kuin alentaa sen petetyn aivan tossuksi jos hän haluukin jatkaa yhdessä. Miksi se herättää niin kovan vastareaktion? Yleensä pelko on se ihmisessä joka saa reagoimaan ihan vieraidenkin ihmisten juttuihin niin voimakkaasti. Eihän se nyt sitä tarkoita, et jos joku toinen antaa oman kumppaninsa petoksen mennä sormien läpi niin sit pettämisestä tulee niin sallittua ja arkipäiväistä et kaikki sitä tekee, sunkin kumppanisi. Ja jos se oma päätös lähteä tai jäädä petetyksi tultua kaduttaa myöhemmin niin se on omakohtainen kokemus, ei sitä voi monistaa jonkun toisen kokemukseksi myös. kaikki me ollaan yksilöitä.

Minuun tässä ei varmaan viitatakaan, mutta puhun omasta puolestani vain. En ole käännettävissä mihin tahansa asentoon siksi että joku toinen niin haluaa minulle tehdä, ja arvostan samaa muissa, ettei ole myytävänä, eikä lahjottavissa. Minulle se on rohkeutta olla jäämättä huonoon suhteeseen, eikä pelkoa.

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelijä123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäminen on ihan normaalia jo vuonna 2022.

Niin, kun yhteiskunnan vapautumista muuten seurailee, niin voisi kuvitella koko sanan "pettäminen" joutuneen jo siihen samaan romukoppaan kuin sanat "susipari" ja "au-lapsi".

En ota tässä kantaa siihen, olenko itse em. asioiden puolesta vai niitä vastaan, mutta olen hieman ihmeissäni siitä, että susiparius, homous ja puolison aiemmat seksisuhteet (eli että alttarille ei astellakaan koskemattonana) ovat nykyisin aivan normaaleja asioita, niin silti käytetään vielä tällaista termiä kuin pettäminen.

Eli toisten ihmisten loukkaamisesta pitää tehdä hyväksyttävää?

Kuten kirjoitin, en ottanut enkä ota lainkaan kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla tai olenko jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Mahdollisesti en tiedä sitä kovin selkeästi itsekään. Ihmettelen vain ja pohdin.

Itseäni lainaten, tällaisilla palstoilla tuntuu ajattelu yleisesti ottaen olevan hyvin ahdasta ja mustavalkoista, vähän kuin niissä fundispiireissä joista lähdin. Ehkä täällä ovatkin useimmat keskustelijat viidesläisiä, helluntailaisia tai myöhempien aikojen pyhiä? Jos joku sitten näkeekin hieman harmaan sävyjä, niin alapeukutus on varmaa.

Sanoisin niin, että jos ihminen ehtii keski-iän kynnykselle asti, ja hänen älyllinen kapasiteettinsa riittää lukemiseen ja muuhun maailmaan tutustumiseen ja hän myös käyttää tuota kapasiteettiaan, niin ennen pitkää hän alkaa kyseenalaistamaan sekä uskontoihin että seksuaalimoraaliin liittyviä dogmeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaatinut molemmilta paljon työtä parisuhteen ja perheen eteen.

Nykypäivänä jossain piireissä jo pelkkää ilmaisua että parisuhteen vuoksi tulisi työskennellä molempien, pidetään rajoittavana ja tunkkaisena 50-luvun jäänteenä joka pitäisi hävittää juuriaan myöten. Sääli heille mutta onni sinun vanhemmilesi ja varmasti myös lapsenlapsille.

Siis vilpittömät onnittelut heille kellä on sellanen romanssi osunut kohdalle, jossa ei vaikeuksia tule koskaan vastaan ja aina ollaan niin rakastuneita, että se jo yksin pitää tiukasti yhteen hitsattuna, eikä omaisuus ja lapset esim tai pelko olla yksin. Mut sit kun katsoo erotilastoja niin ei se siltäkään näytä et me nykysukupolvi olis nyt sit keskitty se joku onnellisen loppuelämän suhteen resepti.

Sillä välin mun valinta on ainakin tehdä kuten vanhemmat ja koettaa ymmärtää toista ja antaa anteeksi samaan aikaan kun itse teen tietty kaiken sen eteen et voitais hyvin. Kun ei toista voi muuttaa, itseään vaan voi.

Mun on kyllä oman taustankin puolesta vähän vaikea suhtautua näihin muutamaan kirjoitajaan kun vähän niin kuin alentaa sen petetyn aivan tossuksi jos hän haluukin jatkaa yhdessä. Miksi se herättää niin kovan vastareaktion? Yleensä pelko on se ihmisessä joka saa reagoimaan ihan vieraidenkin ihmisten juttuihin niin voimakkaasti. Eihän se nyt sitä tarkoita, et jos joku toinen antaa oman kumppaninsa petoksen mennä sormien läpi niin sit pettämisestä tulee niin sallittua ja arkipäiväistä et kaikki sitä tekee, sunkin kumppanisi. Ja jos se oma päätös lähteä tai jäädä petetyksi tultua kaduttaa myöhemmin niin se on omakohtainen kokemus, ei sitä voi monistaa jonkun toisen kokemukseksi myös. kaikki me ollaan yksilöitä.

Rakastuminen ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Jotkut sarjaparisuhtelijat sekoittavat nämä kaksi asiaa mielessään ja luulevat että nämä ovat sama asia.

Sillä reseptillä voi ilman muuta elämänsä elää mutta silloin pitää pystyä se uutta suhdetta aloittaessaan myöntämään itselleen ja kumppanilleen että hakee rakastumisen tunnetta mutta ei syvällistä tunnetason yhteyttä ja turvallista vuorovaikutusta. Kuvottavinta on malli jossa ihminen esittää suhteen alussa toiselle muuta kuin mitä oikeasti on.

Ja ajatella, jotkut eroaa vaikka rakastaa. Kommentti oli vastaus kirjoittajalle, joka harmitteli sitä, ettei nykyisin saa ajatella parisuhteen vaativan työtä. En tiedä nyt sitten kummalla on enemmän aihetta opettaa muille rakastamisesta, sillä joka tahtoo ponnistella suhteen eteen ja kyllä, tilanteen tullessa koitta löytää myös anteeksianto ja rakentaa uudelleen luottamus, vai sellaisella, joka on jo etukäteen päättänyt listan virheistä, joista se on kerrasta poikki..

Onnellisten tähtien alla se joustaminen ja suhteen eteen tehty työkään ei edes tunnu työltä. Mutta sitten sitä rakkautta ja sitoutumista saa ihan oikeasti kaivaa kun toinen on mennyt tekemään jotain minkä jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Sitten se alkaa se työ, molemmilla. Toki jos ei tunne rakastavansa niin turhaahan siihen sitten on jäädä itseään kiusaamaan.

mielestäni parisuhteen eteen tehtävä "työ" on toiseen ihmiseen ja itseen tutustumista, oppimista itsestä ja toisesta, puntarointia oman, toisen ja yhteisen välillä, pitkää pinnaa, lyhytvihaisuutta, hyväksymistä jne, ei hampaat irvessä anteeksiantamista vain siksi että ei halua erota. 

Itse teen työtä parisuhteen eteen päivittäin, joten jos eteen tulee tilanne että puolisoni käy vieraissa, niin työ on mennyt hukkaan, enkä enää halua kaataa samaan viemäriin rakkauttani ja työntekoani, kun sillä ei ole ollut mitään väliä. 

Jos suhteesta ei pidä huolta, niin pettäminen voi tulla eteen yllättäen. Silloin se työ alkaa siitä. Se joka on pitänyt suhteesta huolta ja tehnyt työnsä sen eteen, ei tuollaiseen tilanteeseen joko joudu, tai jos joutuu, niin eroaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"

Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.

42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.

Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.

Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?

Minusta kuulostaa siltä, että olet alistunut siihen, että ihmiset tuottaa pettymyksiä ja elämässä on kaikkea ankeaa. En tiedä oletko onnellinen, mutta minun korviin kuulostaa aika ankealta.

Aivan vilpittömästi tunnen myötätuntoa sinua kohtaan jos näet asian noin. Kerroin siitä kuinka toinen voi toiselle tuottaa pettymyksen, loukata tai tuottaa pahaa mieltä monin tavoin. Niin luultavasti jokaiselle käykin, loukkaa ja tulee loukatuksi. En nähnyt aiheelliseksi listata ihan vain tasapainon vuoksi kirjoitukseen ilonaiheita ja läheisistä kokemaani onnea. Halusin tuoda esiin, että ilman anteeksi antoa ja kykyä nöyrtyä löytämään ymmärrys toisen ajattelematonta tekoa kohtaan, olisi aika monta kaunista asiaakin jäänyt väliin. Ehkä tilalla olisi jotain muuta kaunista, en tiedä. Mutta mielellään pidän tätä iän (ja toisilta opitun) mukanaan tuomaa ominaisuutta vahvuutenani. Olin nuorena melkein yhtä ehdoton kuin sinä, en ehkä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen, kun en kokenut esim tarvetta tutkituttaa päätäni.

Luulen, että näillä keskustelupalstoilla on paljon yksinäisiä ihmisiä.

Kyllä mieluummin vaikka yksin kuin pettäjien seurassa kynnysmattoilemassa yksinolemisen pelon takia.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa.

Puoliso voi valehdella muista asioista, tuhlata rahat, jättää toisen selviämään yksin lasten ja kodin hoitamisesta, tehdä päätöksiä muista välittämättä, harjoittaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mutta tämä kaikki siedetään ja tällainen puoliso on parempi kuin se joka joskus hairahtui vieraaseen sänkyyn.

Tai sitten tämä ajattelutapa, että on normaalia ja ok kyllästyä ja hylätä puolisonsa aina muutaman vuoden välein. Nämä sarjamonogamistit voivat kehua ns. uskollisuudellaan, mutta ihminen, joka on kerran pikkujouluissa pettänyt kumppaniaan, jonka kanssa on ollut vaikka 60 vuotta, on suurin surkio, mitä maa päällään kantaa.

Miten niin siedetään? Ei varmasti se joka tuollaista sietää välitä sitten muunlaisestakaan luottamuksen ja sopimusten rikkomisesta. Eiköhän ne ole eri ihmiset jotka ei siedä mitään, ja ne jotka sietää sitten kaiken. Tai sitten se limojen vaihtelu toisen kanssa on vaan se viimeinen niitti, että sekin piti kaiken muun lisäksi mennä tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä oma maailma ja perusturvallisuus rikkoutuu palasiksi ja menee aikaa ennen kuin saa kaiken korjattua. Moni ei edes yritä korjata vaan tekee ratkaisut ehkä liian nopeasti, eikä enää voi perääntyä päätöksistään, jottei menettäisi loppujakin itsetunnon sirpaleita.

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon. Jos on pettämisen paljastuttua ensimmäisessä shokkitilassa ehtinyt kertoa ystäville, vanhemmille, sisaruksille ja appivanhemmille, on todella vaikea astua askel taakse päin. Tämä palsta nyt on omanlaisensa, mutta jos täällä myöntää, että on jäänyt parisuhteeseen, jossa toinen on pettänyt, saa runsaasti alapeukkuja ja se heijastaa yleistä suhtautumista, vaikkei kukaan vauvapalstan alapeukutusten perusteella tee omia ratkaisujaan. 

Pettäminen on kuin petos. Sinulle luvattiin yhtä ja lopulta sait jotain muuta. Ei moni menisi enää samaan kauppaan ostamaan jotain, jos häntä olisi joutunut petoksen kohteeksi siellä. Etkä varmaan lainaisi rahaa uudestaan jollekin, jos hän olisi petkuttanut ne edellisetkin rahat sinulta.

Tietenkin sosiaalinen paine ajaa eroon, koska muilta ei löydy siihen ymmärrystä miksi altistaisi itsensä toistamiseen samalle, kun kerran siihen pettämiseen pystyy, niin miksei pystyisi toiste tai kolmannen kerran.

Ainoa syy miksi, joku jatkaa petoksen uhriksi joutumisen jälkeen jonkun kanssa olemista tai ostamista on, koska sitä asiaa vieläkin halutaan niin paljon. He joille se asia on menettänyt merkityksensä eroavat tai antavat olla.

Sinä saat jäädä petettynä parisuhteeseen ja muilla saa olla siitä mielipide. Monella se mielipide on, että et arvosta itseäsi ja hyväksyt sen, että sinua huijataan, petetään, eikä arvosteta. Koska jos arvostaisit itseäsi, et antaisi sinua kohdella noin ilman seuraumuksia. Se kun ei ole seuraamus, että menet johonkin parisuhdeterapiaan.

Ero on kosto. Jollain vähättelyllä on muut kostot. Pihdataan sängyssä. Juodaan kännit. Ollaan viikonloppu poissa kotoa jne.

tässä kohtaa mun täytyy esittää eriävä mielipiteeni. Olen itse perheestä, joka oli hajota toisen vanhemman uskottomuuden vuoksi. No, ajat oli toisenlaisia ja ison lapsikatraan kanssa ei noin vaan lähdetty eri katon alle. On täytynyt olla vanhemmalle nöyryyttävää ja raastavaa odottaa toisen päätöstä jäädä vai lähteä. Vanhemmat päätti pitää perheen kasassa ja saivat kriisiin apua terapiasta. Meitä lapsia ei koskaan kuormitettu aikuisten suhdeongelmilla!! Ilmapiiri kotona oli välillä vaitonainen, näin vanhempani itkevän ja tiesin että heillä on avioliitossa ongelmia mm uskottomuuden vuoksi. Minkäänlaista kostoa en kyllä nähnyt, enkä ymmärrä mitä hyötyä sellaisesta olisi ollut? Uuden alun sen sijaan näin n vuosi kriisistä: perheen yhteinen matka, joka oli meille harvinaista herkkua ja uusi koti (samalla paikkakunnalla).

40 vuotta myöhemmin vanhemmat elää onnellista vanhuutta yhdessä. Ovat pysyneet yhdessä, harrastaneet ja hoitaneet lapsenlapsia koko tämän ajan. Sairastaneet pari vakavaa sairautta toisensa tukenaan. Olisiko asiat paremmin jos petetty olisi antanut toiselle vanhemmalleni oikein mehevän koston ja /tai lähtenyt ovet paukkuen? Ja kellä?

Ainoa keino jolla voisin suhdetta jatkaa pettäjän kanssa olisi se että minä saisin luvan myös käydä vieraissa yhtä monta kertaa kuin toinenkin kävi, mutta hän ei tietenkään kävisi enää. Sen jälkeen voisi aloittaa puhtaalta pöydältä kun kumppani todellisuudessa tietäisi miten kivaa on olla kotona lasten kanssa kun toinen on naapurikaupungissa kaveriviikonloppua viettämässä, ja miettiä yöt läpeensä että onkohan se löytänyt jonkun pettämistyypin sieltä, ja nyt just peitto siellä viuhuu, ja minä hoidan yksin lapsia täällä.

Sen verran pitää itse kestää mitä on toisille valmis antamaan.

Tuo nyt tuskin parantaisi teidän suhdetta millään tavalla.

Eipä se ensimmäinenkään, puolison toetuttama pettäminen varsinaisesti suhhdetta parantanut?