Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?
Ihmiset elää parisuhteissa jossa vuosikausia arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi plus että lapset joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelya. Silti pysytään yhdessä, muka lasten takia. Seuraavassa tapauksessa on samanmoinen lapsiperhe, mutta arki on tasapainoista ja hyvää. Sitten toinen tekee mokan ja käy vieraissa. Kerta heitosta erotaan. Miksi yhden kerran hairahdus nähdään kaikista pahimpana asiana mitä parisuhteessa voidaan tehdä? En puolustele asiaa, se on väärin mutta miksi se on pahempi asia kuin yllä mainittu jatkuva huonosti kohtelu, väkivalta tms. Liittyykö tämä jotenkin kontrollointiin joka menetettiin siinä kohtaa kun toinen hairahti vieraisiin?
Kommentit (697)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä oma maailma ja perusturvallisuus rikkoutuu palasiksi ja menee aikaa ennen kuin saa kaiken korjattua. Moni ei edes yritä korjata vaan tekee ratkaisut ehkä liian nopeasti, eikä enää voi perääntyä päätöksistään, jottei menettäisi loppujakin itsetunnon sirpaleita.
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon. Jos on pettämisen paljastuttua ensimmäisessä shokkitilassa ehtinyt kertoa ystäville, vanhemmille, sisaruksille ja appivanhemmille, on todella vaikea astua askel taakse päin. Tämä palsta nyt on omanlaisensa, mutta jos täällä myöntää, että on jäänyt parisuhteeseen, jossa toinen on pettänyt, saa runsaasti alapeukkuja ja se heijastaa yleistä suhtautumista, vaikkei kukaan vauvapalstan alapeukutusten perusteella tee omia ratkaisujaan.
Pettäminen on kuin petos. Sinulle luvattiin yhtä ja lopulta sait jotain muuta. Ei moni menisi enää samaan kauppaan ostamaan jotain, jos häntä olisi joutunut petoksen kohteeksi siellä. Etkä varmaan lainaisi rahaa uudestaan jollekin, jos hän olisi petkuttanut ne edellisetkin rahat sinulta.
Tietenkin sosiaalinen paine ajaa eroon, koska muilta ei löydy siihen ymmärrystä miksi altistaisi itsensä toistamiseen samalle, kun kerran siihen pettämiseen pystyy, niin miksei pystyisi toiste tai kolmannen kerran.Ainoa syy miksi, joku jatkaa petoksen uhriksi joutumisen jälkeen jonkun kanssa olemista tai ostamista on, koska sitä asiaa vieläkin halutaan niin paljon. He joille se asia on menettänyt merkityksensä eroavat tai antavat olla.
Sinä saat jäädä petettynä parisuhteeseen ja muilla saa olla siitä mielipide. Monella se mielipide on, että et arvosta itseäsi ja hyväksyt sen, että sinua huijataan, petetään, eikä arvosteta. Koska jos arvostaisit itseäsi, et antaisi sinua kohdella noin ilman seuraumuksia. Se kun ei ole seuraamus, että menet johonkin parisuhdeterapiaan.
Ero on kosto. Jollain vähättelyllä on muut kostot. Pihdataan sängyssä. Juodaan kännit. Ollaan viikonloppu poissa kotoa jne.
tässä kohtaa mun täytyy esittää eriävä mielipiteeni. Olen itse perheestä, joka oli hajota toisen vanhemman uskottomuuden vuoksi. No, ajat oli toisenlaisia ja ison lapsikatraan kanssa ei noin vaan lähdetty eri katon alle. On täytynyt olla vanhemmalle nöyryyttävää ja raastavaa odottaa toisen päätöstä jäädä vai lähteä. Vanhemmat päätti pitää perheen kasassa ja saivat kriisiin apua terapiasta. Meitä lapsia ei koskaan kuormitettu aikuisten suhdeongelmilla!! Ilmapiiri kotona oli välillä vaitonainen, näin vanhempani itkevän ja tiesin että heillä on avioliitossa ongelmia mm uskottomuuden vuoksi. Minkäänlaista kostoa en kyllä nähnyt, enkä ymmärrä mitä hyötyä sellaisesta olisi ollut? Uuden alun sen sijaan näin n vuosi kriisistä: perheen yhteinen matka, joka oli meille harvinaista herkkua ja uusi koti (samalla paikkakunnalla).
40 vuotta myöhemmin vanhemmat elää onnellista vanhuutta yhdessä. Ovat pysyneet yhdessä, harrastaneet ja hoitaneet lapsenlapsia koko tämän ajan. Sairastaneet pari vakavaa sairautta toisensa tukenaan. Olisiko asiat paremmin jos petetty olisi antanut toiselle vanhemmalleni oikein mehevän koston ja /tai lähtenyt ovet paukkuen? Ja kellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Luottamus liittyy turvallisuudentunteeseen.
Kun se rikotaan, niin rikotaan tosi paljon.
Siksi.
Ja niin käy sekä kaltoinkohtelussa että pettämisessä. Mutta silti useat hyväksyävt kaltoinkohtelun paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.
Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?
Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä.
Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani.
Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.
"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"
Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.
42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.
Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.
Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?
Kiinnostaisi tietää että oletko itsekin sellainen henkilö jolle on paljon annettu petturuutta anteeksi? Vai oletko se aina sinä joka antaa anteeksi muille?
Tiedätkö mitä? En oo pitänyt kirjaa! Varmasti multakin on saanut niellä monenlaista. Kun en ajattele olevani virheetön, oon esimerkiksi impulsiivinen ja nopeasti lämpenevä monellakin tapaa, tai olin ainakin nuorempana. Mulla on ollut myös itseni (myöhemmin töideni) kanssa vaikeita kausia, jollon oon varmaan kääntänyt selkää ystäville. Kumppaniani olen loukannut joskus, hän on mulle opettanut nöyryyttä ja taidon pyytää anteeksi. Silti läheiseni on pysyneet matkassa kaikki kauan, ystävät lapsuudesta, perhe on läheinen, ex-kumppani on läheinen, nykyinen suhdekin on pitkä ja onnellinen. Lapsesta puhumattakaan! Mikään ei sammuta isottelevaa egoa niin kuin äitiys (useimmilla).
No se nyt on ihan normaalia elämää että joku sanoo joskus jotain ajattelematonta, niin käy ihan kaikille. Pettymyksen kuuluvat normaaliin elämään. Tässä kuitenkin puhutaan pettämisestä, ei siitä että lapsena joku kaveri pyllisti. Etkö osaa erottaa näitä?
Osaan. Ne on kaksi eri tekoa. Sinä et vaan toisten puolesta sitä voi arvottaa mikä teko on juuri sille toiselle vaikeinta niellä. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että suhteessa voi vaan sortua niin paljon kipeämmälläkin tavalla loukkaamaan ja paljon pahempaankin petokseen kuin vieraassa sängyssä pyörähtäminen.
Tiedän esim naisen joka jätti ehkäisyn pois ilman kumppanin suostumusta ja tuli raskaaksi.
Tuo on vaatinut molemmilta paljon työtä parisuhteen ja perheen eteen.
Nykypäivänä jossain piireissä jo pelkkää ilmaisua että parisuhteen vuoksi tulisi työskennellä molempien, pidetään rajoittavana ja tunkkaisena 50-luvun jäänteenä joka pitäisi hävittää juuriaan myöten. Sääli heille mutta onni sinun vanhemmilesi ja varmasti myös lapsenlapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä oma maailma ja perusturvallisuus rikkoutuu palasiksi ja menee aikaa ennen kuin saa kaiken korjattua. Moni ei edes yritä korjata vaan tekee ratkaisut ehkä liian nopeasti, eikä enää voi perääntyä päätöksistään, jottei menettäisi loppujakin itsetunnon sirpaleita.
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon. Jos on pettämisen paljastuttua ensimmäisessä shokkitilassa ehtinyt kertoa ystäville, vanhemmille, sisaruksille ja appivanhemmille, on todella vaikea astua askel taakse päin. Tämä palsta nyt on omanlaisensa, mutta jos täällä myöntää, että on jäänyt parisuhteeseen, jossa toinen on pettänyt, saa runsaasti alapeukkuja ja se heijastaa yleistä suhtautumista, vaikkei kukaan vauvapalstan alapeukutusten perusteella tee omia ratkaisujaan.
Pettäminen on kuin petos. Sinulle luvattiin yhtä ja lopulta sait jotain muuta. Ei moni menisi enää samaan kauppaan ostamaan jotain, jos häntä olisi joutunut petoksen kohteeksi siellä. Etkä varmaan lainaisi rahaa uudestaan jollekin, jos hän olisi petkuttanut ne edellisetkin rahat sinulta.
Tietenkin sosiaalinen paine ajaa eroon, koska muilta ei löydy siihen ymmärrystä miksi altistaisi itsensä toistamiseen samalle, kun kerran siihen pettämiseen pystyy, niin miksei pystyisi toiste tai kolmannen kerran.Ainoa syy miksi, joku jatkaa petoksen uhriksi joutumisen jälkeen jonkun kanssa olemista tai ostamista on, koska sitä asiaa vieläkin halutaan niin paljon. He joille se asia on menettänyt merkityksensä eroavat tai antavat olla.
Sinä saat jäädä petettynä parisuhteeseen ja muilla saa olla siitä mielipide. Monella se mielipide on, että et arvosta itseäsi ja hyväksyt sen, että sinua huijataan, petetään, eikä arvosteta. Koska jos arvostaisit itseäsi, et antaisi sinua kohdella noin ilman seuraumuksia. Se kun ei ole seuraamus, että menet johonkin parisuhdeterapiaan.
Ero on kosto. Jollain vähättelyllä on muut kostot. Pihdataan sängyssä. Juodaan kännit. Ollaan viikonloppu poissa kotoa jne.tässä kohtaa mun täytyy esittää eriävä mielipiteeni. Olen itse perheestä, joka oli hajota toisen vanhemman uskottomuuden vuoksi. No, ajat oli toisenlaisia ja ison lapsikatraan kanssa ei noin vaan lähdetty eri katon alle. On täytynyt olla vanhemmalle nöyryyttävää ja raastavaa odottaa toisen päätöstä jäädä vai lähteä. Vanhemmat päätti pitää perheen kasassa ja saivat kriisiin apua terapiasta. Meitä lapsia ei koskaan kuormitettu aikuisten suhdeongelmilla!! Ilmapiiri kotona oli välillä vaitonainen, näin vanhempani itkevän ja tiesin että heillä on avioliitossa ongelmia mm uskottomuuden vuoksi. Minkäänlaista kostoa en kyllä nähnyt, enkä ymmärrä mitä hyötyä sellaisesta olisi ollut? Uuden alun sen sijaan näin n vuosi kriisistä: perheen yhteinen matka, joka oli meille harvinaista herkkua ja uusi koti (samalla paikkakunnalla).
40 vuotta myöhemmin vanhemmat elää onnellista vanhuutta yhdessä. Ovat pysyneet yhdessä, harrastaneet ja hoitaneet lapsenlapsia koko tämän ajan. Sairastaneet pari vakavaa sairautta toisensa tukenaan. Olisiko asiat paremmin jos petetty olisi antanut toiselle vanhemmalleni oikein mehevän koston ja /tai lähtenyt ovet paukkuen? Ja kellä?
Ainoa keino jolla voisin suhdetta jatkaa pettäjän kanssa olisi se että minä saisin luvan myös käydä vieraissa yhtä monta kertaa kuin toinenkin kävi, mutta hän ei tietenkään kävisi enää. Sen jälkeen voisi aloittaa puhtaalta pöydältä kun kumppani todellisuudessa tietäisi miten kivaa on olla kotona lasten kanssa kun toinen on naapurikaupungissa kaveriviikonloppua viettämässä, ja miettiä yöt läpeensä että onkohan se löytänyt jonkun pettämistyypin sieltä, ja nyt just peitto siellä viuhuu, ja minä hoidan yksin lapsia täällä.
Sen verran pitää itse kestää mitä on toisille valmis antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Luottamus liittyy turvallisuudentunteeseen.
Kun se rikotaan, niin rikotaan tosi paljon.
Siksi.Ja niin käy sekä kaltoinkohtelussa että pettämisessä. Mutta silti useat hyväksyävt kaltoinkohtelun paremmin.
Mistä sä sen tiedät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.
Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?
Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä.
Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani.
Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.
"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"
Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.
42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.
Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.
Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?
Kiinnostaisi tietää että oletko itsekin sellainen henkilö jolle on paljon annettu petturuutta anteeksi? Vai oletko se aina sinä joka antaa anteeksi muille?
Tiedätkö mitä? En oo pitänyt kirjaa! Varmasti multakin on saanut niellä monenlaista. Kun en ajattele olevani virheetön, oon esimerkiksi impulsiivinen ja nopeasti lämpenevä monellakin tapaa, tai olin ainakin nuorempana. Mulla on ollut myös itseni (myöhemmin töideni) kanssa vaikeita kausia, jollon oon varmaan kääntänyt selkää ystäville. Kumppaniani olen loukannut joskus, hän on mulle opettanut nöyryyttä ja taidon pyytää anteeksi. Silti läheiseni on pysyneet matkassa kaikki kauan, ystävät lapsuudesta, perhe on läheinen, ex-kumppani on läheinen, nykyinen suhdekin on pitkä ja onnellinen. Lapsesta puhumattakaan! Mikään ei sammuta isottelevaa egoa niin kuin äitiys (useimmilla).
No se nyt on ihan normaalia elämää että joku sanoo joskus jotain ajattelematonta, niin käy ihan kaikille. Pettymyksen kuuluvat normaaliin elämään. Tässä kuitenkin puhutaan pettämisestä, ei siitä että lapsena joku kaveri pyllisti. Etkö osaa erottaa näitä?
Osaan. Ne on kaksi eri tekoa. Sinä et vaan toisten puolesta sitä voi arvottaa mikä teko on juuri sille toiselle vaikeinta niellä. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että suhteessa voi vaan sortua niin paljon kipeämmälläkin tavalla loukkaamaan ja paljon pahempaankin petokseen kuin vieraassa sängyssä pyörähtäminen.
Tiedän esim naisen joka jätti ehkäisyn pois ilman kumppanin suostumusta ja tuli raskaaksi.
Et osaa. Luehan kaikki viestisi uudestaan. Ppyörrät koko ajan edellisiä sanomisiasi. Turha siis jatkaa kanssasi keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.
Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.
Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.
Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.
voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.
ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?
Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.
aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa
tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut
-sivusta
Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita
Yksi tyypillisimmistä defensseistä näissä on alkaa syyttämään puolison lisäksi koko ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia normeja ja moraalikäsityksiä. Sinänsä ymmärrettävää koska häpeä joka seuraa pettämisestä pettäjälle on niin vaikea kohdata. Ihminen joka ei kykene kohtaamaan itseään ja tekojaan tekee käytännössä mitä tahansa välttääkseen tunnetta siitä että on epäonnistunut ihmisenä.
okei, en tiedä oliko tuo mulle kohdistettu moraalisaarna, mutta joudun toteamaan että a) en ole pettänyt b) enpä tiennyt 18-vuotiaana että haluan elää 58 -vuotiaana alkoholistimiehen kanssa, en vaikka 18-vuotiaana se juhliminen oli minustakin superkivaa
siksi lähdin 37-vuotiaana nykimään siitä kauniista kodista lasten kanssa, vaikka kohtasinkin kaltaistenne tapaisia kauhistelijoita, jotka tietävät kyllä kuinka toisten tulisi elämäänsä elää.
Jos olisin jäänyt kierimään epäonnistumiseni aiheuttamassa häpeässä ja kasvojen menetyksen pelossa, olisin siellä ihanassa kodissa yhä pesemässä baari-illan jälkeisiä virtsoja petauspatjasta ja kuuntelemassa krapulaisen tai kännisen itkunsekaista räyhäämistä. Kuten naiset minua edeltävissä sukupolvissa.
En ole myöskään pitänyt tarpeellisena avata eroni syitä ympärillä pyöriville ihmettelijöille "voi että teillä oli uusi talokin, ja mites lapset..jokos sulla on joku uusi rakkaus wink wink", ei häpeästä, vaan siitä että asia ei kertakaikkiaan heille kuulu. Ja ei, en edes, tai varsinkaan, nyt 43 vuotiaana tiedä mitä parisuhteelta tahdon. Tiedän kyllä mitä en todellakaan tahdo.
Hyvä ettet pettänyt sentään ennen kuin lähdit. Ero ois aivan kokonaan sun vika, ja miehes ryyppääminen luultavasti myös, siis jos mammoilta kysytään :D
Kyllä lähteminen alkoholisti-suhteesta on täysin ok. Musta aiemmissa kommenteissa on käsitelty pettämistä ja salasuhteilua siitä näkökulmasta ettei ole väkivaltaa tai alkoholismia.
Ja joo, kyllä ihmiset voi erota muutenkin ja se on ihan ok. Jokainen voi erota jos haluaa.
Se mikä ei ole ok on puhumattomuus suhteessa siitä mitä itse haluaa ja oma pettäminen tai salasuhde siihen päälle. Sellainen käytös on henkisesti lapsiksi tai teineiksi jääneiden luusereiden touhua joka ansaitsee tiukkaakin krittiikkiä jos aikuisena tuota tekee.
höpsis, jos tyyppi ois käynyt vielä vieraissa ennen lähtöään, täällä huutaisi kuoro, että pettäminen ei ole koskaan sallittua, se on pahin loukkaus mitä toiselle voi tehdä ja vielä ihmiselle joka on muutenkin riippuvaisuudessaan heikko ja mitä jos se olisi kännipäissään raivostunut sinun hutsaamisesta ja tehnyt lapsille jotain, nii, jos on vaikeaa niin mennään terapiaan ja keskustellaan ja mikset hankkinut hoitoa sille miehelles ja ihmekö tuo että dokaa kun on aina varmaan tuntenut, ettei riitä sulle ja ja ja ja pettäjäh*
Keksin monta kamalampaa asiaa kuin pettäminen. Se, voiko vieraissa käymisen antaa anteeksi, riippuu ihan olosuhteista. Esim. Mä pystyisin antamaan anteeksi jonkun kerran hairahduksen. Kuukausien tai vuosien salasuhdetta en voisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.
Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.
Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.
Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.
voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.
ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?
Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.
aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa
tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut
-sivusta
Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita
Yksi tyypillisimmistä defensseistä näissä on alkaa syyttämään puolison lisäksi koko ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia normeja ja moraalikäsityksiä. Sinänsä ymmärrettävää koska häpeä joka seuraa pettämisestä pettäjälle on niin vaikea kohdata. Ihminen joka ei kykene kohtaamaan itseään ja tekojaan tekee käytännössä mitä tahansa välttääkseen tunnetta siitä että on epäonnistunut ihmisenä.
okei, en tiedä oliko tuo mulle kohdistettu moraalisaarna, mutta joudun toteamaan että a) en ole pettänyt b) enpä tiennyt 18-vuotiaana että haluan elää 58 -vuotiaana alkoholistimiehen kanssa, en vaikka 18-vuotiaana se juhliminen oli minustakin superkivaa
siksi lähdin 37-vuotiaana nykimään siitä kauniista kodista lasten kanssa, vaikka kohtasinkin kaltaistenne tapaisia kauhistelijoita, jotka tietävät kyllä kuinka toisten tulisi elämäänsä elää.
Jos olisin jäänyt kierimään epäonnistumiseni aiheuttamassa häpeässä ja kasvojen menetyksen pelossa, olisin siellä ihanassa kodissa yhä pesemässä baari-illan jälkeisiä virtsoja petauspatjasta ja kuuntelemassa krapulaisen tai kännisen itkunsekaista räyhäämistä. Kuten naiset minua edeltävissä sukupolvissa.
En ole myöskään pitänyt tarpeellisena avata eroni syitä ympärillä pyöriville ihmettelijöille "voi että teillä oli uusi talokin, ja mites lapset..jokos sulla on joku uusi rakkaus wink wink", ei häpeästä, vaan siitä että asia ei kertakaikkiaan heille kuulu. Ja ei, en edes, tai varsinkaan, nyt 43 vuotiaana tiedä mitä parisuhteelta tahdon. Tiedän kyllä mitä en todellakaan tahdo.
Hyvä ettet pettänyt sentään ennen kuin lähdit. Ero ois aivan kokonaan sun vika, ja miehes ryyppääminen luultavasti myös, siis jos mammoilta kysytään :D
Kyllä lähteminen alkoholisti-suhteesta on täysin ok. Musta aiemmissa kommenteissa on käsitelty pettämistä ja salasuhteilua siitä näkökulmasta ettei ole väkivaltaa tai alkoholismia.
Ja joo, kyllä ihmiset voi erota muutenkin ja se on ihan ok. Jokainen voi erota jos haluaa.
Se mikä ei ole ok on puhumattomuus suhteessa siitä mitä itse haluaa ja oma pettäminen tai salasuhde siihen päälle. Sellainen käytös on henkisesti lapsiksi tai teineiksi jääneiden luusereiden touhua joka ansaitsee tiukkaakin krittiikkiä jos aikuisena tuota tekee.
höpsis, jos tyyppi ois käynyt vielä vieraissa ennen lähtöään, täällä huutaisi kuoro, että pettäminen ei ole koskaan sallittua, se on pahin loukkaus mitä toiselle voi tehdä ja vielä ihmiselle joka on muutenkin riippuvaisuudessaan heikko ja mitä jos se olisi kännipäissään raivostunut sinun hutsaamisesta ja tehnyt lapsille jotain, nii, jos on vaikeaa niin mennään terapiaan ja keskustellaan ja mikset hankkinut hoitoa sille miehelles ja ihmekö tuo että dokaa kun on aina varmaan tuntenut, ettei riitä sulle ja ja ja ja pettäjäh*
Mistä ihmeen kuorosta sä nyt puhut?
Mä ajattelen tämän niin että jos suhteessa ei ole ollut riippuvuusongelmia eikä fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja tästä huolimatta pettäjä on pitkään ollut puhumatta vaikeistakin tunteistaan ja silti aloittaa puolisonsa selän takana salasuhteen niin se on luuserimaista toimintaa.
Mikään pettäjän oikeutukseksi keksimä syy jostain ehdottumuudesta tai välinpitämättömyydestä ei vain toimi. Jos pettäjä vaikkapa kokee että puoliso on ehdoton tai välinpitämätön niin silloin siitä sanoo puolisolleen eikä puuhastele selän takana.
Ihmettelen kyllä itsekin aloituksen kysymystä, sillä olen tullut petetyksi suhteessa karvaasti (ei muiden kanssa olemista vaan toisenlainen pettäminen) parikin kertaa, mutta miehelle on tärkeintä ollut aina se ettei häntä vain ole petetty olemalla sp-yhteydessä toisen miehen kanssa.
Olen ihan iloisesti ja hyvillä mielin näitä miehiä pettänyt juuri noin ennen kuin kantapäät on lopullisesti kopsautettu yhteen ja lusikat laitettu jakoon. Siis tilanteessa jossa en olisi itse enää missään nimessä suhdetta jatkanut. Olen petturuudesta saanut tietää, lähtenyt ovet paukkuen, hakenut pari juomaa kaupassa, mennyt kaverin luokse, illalla ravintolaan, lähetenyt sieltä komean miehen matkaan yöksi ja seuraavana päivän kotiin pakkailemaan kamoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.
Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.
Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.
Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.
voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.
ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?
Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.
aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa
tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut
-sivusta
Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita
Yksi tyypillisimmistä defensseistä näissä on alkaa syyttämään puolison lisäksi koko ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia normeja ja moraalikäsityksiä. Sinänsä ymmärrettävää koska häpeä joka seuraa pettämisestä pettäjälle on niin vaikea kohdata. Ihminen joka ei kykene kohtaamaan itseään ja tekojaan tekee käytännössä mitä tahansa välttääkseen tunnetta siitä että on epäonnistunut ihmisenä.
okei, en tiedä oliko tuo mulle kohdistettu moraalisaarna, mutta joudun toteamaan että a) en ole pettänyt b) enpä tiennyt 18-vuotiaana että haluan elää 58 -vuotiaana alkoholistimiehen kanssa, en vaikka 18-vuotiaana se juhliminen oli minustakin superkivaa
siksi lähdin 37-vuotiaana nykimään siitä kauniista kodista lasten kanssa, vaikka kohtasinkin kaltaistenne tapaisia kauhistelijoita, jotka tietävät kyllä kuinka toisten tulisi elämäänsä elää.
Jos olisin jäänyt kierimään epäonnistumiseni aiheuttamassa häpeässä ja kasvojen menetyksen pelossa, olisin siellä ihanassa kodissa yhä pesemässä baari-illan jälkeisiä virtsoja petauspatjasta ja kuuntelemassa krapulaisen tai kännisen itkunsekaista räyhäämistä. Kuten naiset minua edeltävissä sukupolvissa.
En ole myöskään pitänyt tarpeellisena avata eroni syitä ympärillä pyöriville ihmettelijöille "voi että teillä oli uusi talokin, ja mites lapset..jokos sulla on joku uusi rakkaus wink wink", ei häpeästä, vaan siitä että asia ei kertakaikkiaan heille kuulu. Ja ei, en edes, tai varsinkaan, nyt 43 vuotiaana tiedä mitä parisuhteelta tahdon. Tiedän kyllä mitä en todellakaan tahdo.
Hyvä ettet pettänyt sentään ennen kuin lähdit. Ero ois aivan kokonaan sun vika, ja miehes ryyppääminen luultavasti myös, siis jos mammoilta kysytään :D
Kyllä lähteminen alkoholisti-suhteesta on täysin ok. Musta aiemmissa kommenteissa on käsitelty pettämistä ja salasuhteilua siitä näkökulmasta ettei ole väkivaltaa tai alkoholismia.
Ja joo, kyllä ihmiset voi erota muutenkin ja se on ihan ok. Jokainen voi erota jos haluaa.
Se mikä ei ole ok on puhumattomuus suhteessa siitä mitä itse haluaa ja oma pettäminen tai salasuhde siihen päälle. Sellainen käytös on henkisesti lapsiksi tai teineiksi jääneiden luusereiden touhua joka ansaitsee tiukkaakin krittiikkiä jos aikuisena tuota tekee.
höpsis, jos tyyppi ois käynyt vielä vieraissa ennen lähtöään, täällä huutaisi kuoro, että pettäminen ei ole koskaan sallittua, se on pahin loukkaus mitä toiselle voi tehdä ja vielä ihmiselle joka on muutenkin riippuvaisuudessaan heikko ja mitä jos se olisi kännipäissään raivostunut sinun hutsaamisesta ja tehnyt lapsille jotain, nii, jos on vaikeaa niin mennään terapiaan ja keskustellaan ja mikset hankkinut hoitoa sille miehelles ja ihmekö tuo että dokaa kun on aina varmaan tuntenut, ettei riitä sulle ja ja ja ja pettäjäh*
Mistä ihmeen kuorosta sä nyt puhut?
Mä ajattelen tämän niin että jos suhteessa ei ole ollut riippuvuusongelmia eikä fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja tästä huolimatta pettäjä on pitkään ollut puhumatta vaikeistakin tunteistaan ja silti aloittaa puolisonsa selän takana salasuhteen niin se on luuserimaista toimintaa.
Mikään pettäjän oikeutukseksi keksimä syy jostain ehdottumuudesta tai välinpitämättömyydestä ei vain toimi. Jos pettäjä vaikkapa kokee että puoliso on ehdoton tai välinpitämätön niin silloin siitä sanoo puolisolleen eikä puuhastele selän takana.
Tilanne on sama sen alkoholistinkin kohdalla. Mikään ei oikeuta juomaan sitä viinaa, ja valehtelemaan puolisolle asiasta. Se on vain itse keksimät syyt. Ei saa puuhastella selän takana. Jos kuitenkin puuhastelee, on turha suuttua jos toinen on puuhastellut myös omia juttujaan selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä itsekin aloituksen kysymystä, sillä olen tullut petetyksi suhteessa karvaasti (ei muiden kanssa olemista vaan toisenlainen pettäminen) parikin kertaa, mutta miehelle on tärkeintä ollut aina se ettei häntä vain ole petetty olemalla sp-yhteydessä toisen miehen kanssa.
Olen ihan iloisesti ja hyvillä mielin näitä miehiä pettänyt juuri noin ennen kuin kantapäät on lopullisesti kopsautettu yhteen ja lusikat laitettu jakoon. Siis tilanteessa jossa en olisi itse enää missään nimessä suhdetta jatkanut. Olen petturuudesta saanut tietää, lähtenyt ovet paukkuen, hakenut pari juomaa kaupassa, mennyt kaverin luokse, illalla ravintolaan, lähetenyt sieltä komean miehen matkaan yöksi ja seuraavana päivän kotiin pakkailemaan kamoja.
Voihan sitä ego kohottamista seksilläkin hoitaa. Jokainen tavallaan. Monelle vaan tunneyhteys on tärkeää myös. Fiksuinta on jättää pettäjä eikä olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.
Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?
Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä.
Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani.
Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.
"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"
Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.
42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.
Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.
Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?
Kiinnostaisi tietää että oletko itsekin sellainen henkilö jolle on paljon annettu petturuutta anteeksi? Vai oletko se aina sinä joka antaa anteeksi muille?
Tiedätkö mitä? En oo pitänyt kirjaa! Varmasti multakin on saanut niellä monenlaista. Kun en ajattele olevani virheetön, oon esimerkiksi impulsiivinen ja nopeasti lämpenevä monellakin tapaa, tai olin ainakin nuorempana. Mulla on ollut myös itseni (myöhemmin töideni) kanssa vaikeita kausia, jollon oon varmaan kääntänyt selkää ystäville. Kumppaniani olen loukannut joskus, hän on mulle opettanut nöyryyttä ja taidon pyytää anteeksi. Silti läheiseni on pysyneet matkassa kaikki kauan, ystävät lapsuudesta, perhe on läheinen, ex-kumppani on läheinen, nykyinen suhdekin on pitkä ja onnellinen. Lapsesta puhumattakaan! Mikään ei sammuta isottelevaa egoa niin kuin äitiys (useimmilla).
No se nyt on ihan normaalia elämää että joku sanoo joskus jotain ajattelematonta, niin käy ihan kaikille. Pettymyksen kuuluvat normaaliin elämään. Tässä kuitenkin puhutaan pettämisestä, ei siitä että lapsena joku kaveri pyllisti. Etkö osaa erottaa näitä?
sä oot itse vaan niin mustavalkoinen ton pettämises kanssa, ettet näe et muitakin tapoja on olla toiselle petollinen. Hän on voinut vaikka olla sille ystävälleen ei tavoitettavissa just sillon kun ystävällä on ollut joku iso kriisi päällä. Tai kumppanin salaisuuden on vaikka voinut kertoa eteenpäin tai miksei vaikka hankkiutua salaa raskaaksi niin kun sanoo, ei kaikki välttis tahdo avaa täällä yksityiskohtasesti likapyykkiään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.
Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.
Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.
Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.
voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.
ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?
Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.
aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa
tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut
-sivusta
Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita
Yksi tyypillisimmistä defensseistä näissä on alkaa syyttämään puolison lisäksi koko ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia normeja ja moraalikäsityksiä. Sinänsä ymmärrettävää koska häpeä joka seuraa pettämisestä pettäjälle on niin vaikea kohdata. Ihminen joka ei kykene kohtaamaan itseään ja tekojaan tekee käytännössä mitä tahansa välttääkseen tunnetta siitä että on epäonnistunut ihmisenä.
okei, en tiedä oliko tuo mulle kohdistettu moraalisaarna, mutta joudun toteamaan että a) en ole pettänyt b) enpä tiennyt 18-vuotiaana että haluan elää 58 -vuotiaana alkoholistimiehen kanssa, en vaikka 18-vuotiaana se juhliminen oli minustakin superkivaa
siksi lähdin 37-vuotiaana nykimään siitä kauniista kodista lasten kanssa, vaikka kohtasinkin kaltaistenne tapaisia kauhistelijoita, jotka tietävät kyllä kuinka toisten tulisi elämäänsä elää.
Jos olisin jäänyt kierimään epäonnistumiseni aiheuttamassa häpeässä ja kasvojen menetyksen pelossa, olisin siellä ihanassa kodissa yhä pesemässä baari-illan jälkeisiä virtsoja petauspatjasta ja kuuntelemassa krapulaisen tai kännisen itkunsekaista räyhäämistä. Kuten naiset minua edeltävissä sukupolvissa.
En ole myöskään pitänyt tarpeellisena avata eroni syitä ympärillä pyöriville ihmettelijöille "voi että teillä oli uusi talokin, ja mites lapset..jokos sulla on joku uusi rakkaus wink wink", ei häpeästä, vaan siitä että asia ei kertakaikkiaan heille kuulu. Ja ei, en edes, tai varsinkaan, nyt 43 vuotiaana tiedä mitä parisuhteelta tahdon. Tiedän kyllä mitä en todellakaan tahdo.
Hyvä ettet pettänyt sentään ennen kuin lähdit. Ero ois aivan kokonaan sun vika, ja miehes ryyppääminen luultavasti myös, siis jos mammoilta kysytään :D
Kyllä lähteminen alkoholisti-suhteesta on täysin ok. Musta aiemmissa kommenteissa on käsitelty pettämistä ja salasuhteilua siitä näkökulmasta ettei ole väkivaltaa tai alkoholismia.
Ja joo, kyllä ihmiset voi erota muutenkin ja se on ihan ok. Jokainen voi erota jos haluaa.
Se mikä ei ole ok on puhumattomuus suhteessa siitä mitä itse haluaa ja oma pettäminen tai salasuhde siihen päälle. Sellainen käytös on henkisesti lapsiksi tai teineiksi jääneiden luusereiden touhua joka ansaitsee tiukkaakin krittiikkiä jos aikuisena tuota tekee.
höpsis, jos tyyppi ois käynyt vielä vieraissa ennen lähtöään, täällä huutaisi kuoro, että pettäminen ei ole koskaan sallittua, se on pahin loukkaus mitä toiselle voi tehdä ja vielä ihmiselle joka on muutenkin riippuvaisuudessaan heikko ja mitä jos se olisi kännipäissään raivostunut sinun hutsaamisesta ja tehnyt lapsille jotain, nii, jos on vaikeaa niin mennään terapiaan ja keskustellaan ja mikset hankkinut hoitoa sille miehelles ja ihmekö tuo että dokaa kun on aina varmaan tuntenut, ettei riitä sulle ja ja ja ja pettäjäh*
Mistä ihmeen kuorosta sä nyt puhut?
Mä ajattelen tämän niin että jos suhteessa ei ole ollut riippuvuusongelmia eikä fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja tästä huolimatta pettäjä on pitkään ollut puhumatta vaikeistakin tunteistaan ja silti aloittaa puolisonsa selän takana salasuhteen niin se on luuserimaista toimintaa.
Mikään pettäjän oikeutukseksi keksimä syy jostain ehdottumuudesta tai välinpitämättömyydestä ei vain toimi. Jos pettäjä vaikkapa kokee että puoliso on ehdoton tai välinpitämätön niin silloin siitä sanoo puolisolleen eikä puuhastele selän takana.
Tilanne on sama sen alkoholistinkin kohdalla. Mikään ei oikeuta juomaan sitä viinaa, ja valehtelemaan puolisolle asiasta. Se on vain itse keksimät syyt. Ei saa puuhastella selän takana. Jos kuitenkin puuhastelee, on turha suuttua jos toinen on puuhastellut myös omia juttujaan selän takana.
Samaa mieltä tästä. Yhdessä sovittuja selkeitä suhteen rajoja pitää molempien kunnioittaa. Sellaiseen suhteeseen jossa toinen ei halua määritellä rajoja ei pidä lähteä koska haluttomuus tuohon asiaan indikoi voimakkaasti toksisuutta joka tulee myöhemmin suhteessa esiin vaikka alku tuntuiskin huumaavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.
Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.
Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.
Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.
voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.
ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?
Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.
aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa
tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut
-sivusta
Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita
Yksi tyypillisimmistä defensseistä näissä on alkaa syyttämään puolison lisäksi koko ympäröivää yhteiskuntaa ja siellä vallitsevia normeja ja moraalikäsityksiä. Sinänsä ymmärrettävää koska häpeä joka seuraa pettämisestä pettäjälle on niin vaikea kohdata. Ihminen joka ei kykene kohtaamaan itseään ja tekojaan tekee käytännössä mitä tahansa välttääkseen tunnetta siitä että on epäonnistunut ihmisenä.
okei, en tiedä oliko tuo mulle kohdistettu moraalisaarna, mutta joudun toteamaan että a) en ole pettänyt b) enpä tiennyt 18-vuotiaana että haluan elää 58 -vuotiaana alkoholistimiehen kanssa, en vaikka 18-vuotiaana se juhliminen oli minustakin superkivaa
siksi lähdin 37-vuotiaana nykimään siitä kauniista kodista lasten kanssa, vaikka kohtasinkin kaltaistenne tapaisia kauhistelijoita, jotka tietävät kyllä kuinka toisten tulisi elämäänsä elää.
Jos olisin jäänyt kierimään epäonnistumiseni aiheuttamassa häpeässä ja kasvojen menetyksen pelossa, olisin siellä ihanassa kodissa yhä pesemässä baari-illan jälkeisiä virtsoja petauspatjasta ja kuuntelemassa krapulaisen tai kännisen itkunsekaista räyhäämistä. Kuten naiset minua edeltävissä sukupolvissa.
En ole myöskään pitänyt tarpeellisena avata eroni syitä ympärillä pyöriville ihmettelijöille "voi että teillä oli uusi talokin, ja mites lapset..jokos sulla on joku uusi rakkaus wink wink", ei häpeästä, vaan siitä että asia ei kertakaikkiaan heille kuulu. Ja ei, en edes, tai varsinkaan, nyt 43 vuotiaana tiedä mitä parisuhteelta tahdon. Tiedän kyllä mitä en todellakaan tahdo.
Hyvä ettet pettänyt sentään ennen kuin lähdit. Ero ois aivan kokonaan sun vika, ja miehes ryyppääminen luultavasti myös, siis jos mammoilta kysytään :D
Kyllä lähteminen alkoholisti-suhteesta on täysin ok. Musta aiemmissa kommenteissa on käsitelty pettämistä ja salasuhteilua siitä näkökulmasta ettei ole väkivaltaa tai alkoholismia.
Ja joo, kyllä ihmiset voi erota muutenkin ja se on ihan ok. Jokainen voi erota jos haluaa.
Se mikä ei ole ok on puhumattomuus suhteessa siitä mitä itse haluaa ja oma pettäminen tai salasuhde siihen päälle. Sellainen käytös on henkisesti lapsiksi tai teineiksi jääneiden luusereiden touhua joka ansaitsee tiukkaakin krittiikkiä jos aikuisena tuota tekee.
höpsis, jos tyyppi ois käynyt vielä vieraissa ennen lähtöään, täällä huutaisi kuoro, että pettäminen ei ole koskaan sallittua, se on pahin loukkaus mitä toiselle voi tehdä ja vielä ihmiselle joka on muutenkin riippuvaisuudessaan heikko ja mitä jos se olisi kännipäissään raivostunut sinun hutsaamisesta ja tehnyt lapsille jotain, nii, jos on vaikeaa niin mennään terapiaan ja keskustellaan ja mikset hankkinut hoitoa sille miehelles ja ihmekö tuo että dokaa kun on aina varmaan tuntenut, ettei riitä sulle ja ja ja ja pettäjäh*
Se pettäminenkö nyt tässä olisi tehnyt suhteesta taas hyvän? Vai mikä sun pointti on? Tietysti kun liitossa on paha olla, siitä lähdetään eikä sotketa sivullisia enää siihen sotkuun.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaatinut molemmilta paljon työtä parisuhteen ja perheen eteen.
Nykypäivänä jossain piireissä jo pelkkää ilmaisua että parisuhteen vuoksi tulisi työskennellä molempien, pidetään rajoittavana ja tunkkaisena 50-luvun jäänteenä joka pitäisi hävittää juuriaan myöten. Sääli heille mutta onni sinun vanhemmilesi ja varmasti myös lapsenlapsille.
Siis vilpittömät onnittelut heille kellä on sellanen romanssi osunut kohdalle, jossa ei vaikeuksia tule koskaan vastaan ja aina ollaan niin rakastuneita, että se jo yksin pitää tiukasti yhteen hitsattuna, eikä omaisuus ja lapset esim tai pelko olla yksin. Mut sit kun katsoo erotilastoja niin ei se siltäkään näytä et me nykysukupolvi olis nyt sit keskitty se joku onnellisen loppuelämän suhteen resepti.
Sillä välin mun valinta on ainakin tehdä kuten vanhemmat ja koettaa ymmärtää toista ja antaa anteeksi samaan aikaan kun itse teen tietty kaiken sen eteen et voitais hyvin. Kun ei toista voi muuttaa, itseään vaan voi.
Mun on kyllä oman taustankin puolesta vähän vaikea suhtautua näihin muutamaan kirjoitajaan kun vähän niin kuin alentaa sen petetyn aivan tossuksi jos hän haluukin jatkaa yhdessä. Miksi se herättää niin kovan vastareaktion? Yleensä pelko on se ihmisessä joka saa reagoimaan ihan vieraidenkin ihmisten juttuihin niin voimakkaasti. Eihän se nyt sitä tarkoita, et jos joku toinen antaa oman kumppaninsa petoksen mennä sormien läpi niin sit pettämisestä tulee niin sallittua ja arkipäiväistä et kaikki sitä tekee, sunkin kumppanisi. Ja jos se oma päätös lähteä tai jäädä petetyksi tultua kaduttaa myöhemmin niin se on omakohtainen kokemus, ei sitä voi monistaa jonkun toisen kokemukseksi myös. kaikki me ollaan yksilöitä.
Pettäminen on toisen luottamuksen väärinkäyttöä pahimmalla tasolla.
Tietysti jos ei ole tarkoittanut mitään luvatessaan Jumalan ja tämän seurakunnan edessä TAHTOA rakastaa toista, niin ei se pettäminen varmaan miltään tunnu.
Henkisen tai fyysisen väkivallan uhri ei uskalla lähteä tai uskottelee kaiken olevan hyvin. Suhteessa on monenlaisia ongelmia monella alueella.
Sen sijaan jos tasapainoisemmassa suhteessa tapahtuu kertapettäminen ja petetty osapuoli haluaa erota, silloin kyse on... no, ehkä ihmisestä, joka osaa pitää rajoistaan kiinni, toisin kuin pitkäaikaisen väkivallan uhri.
Alue: Aihe vapaa
No se nyt on ihan normaalia elämää että joku sanoo joskus jotain ajattelematonta, niin käy ihan kaikille. Pettymyksen kuuluvat normaaliin elämään. Tässä kuitenkin puhutaan pettämisestä, ei siitä että lapsena joku kaveri pyllisti. Etkö osaa erottaa näitä?