Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni eivät ole halunneet tutustua lapsiini
29.07.2022 |
Onko muilla vastaavaa?
Minulla on 3 lapsetonta ystävää, jotka olen tuntenut 15 vuoden ajan. He ovat yli 30 vuotiaita, yksi on parisuhteessa. 2 heistä haluaisi omia lapsia kyllä, yksi ei halua lainkaan.
Minua on ruvennut vaivaamaan se etteivät he halua tutustua lapsiini. Vanhin on jo 9 vuotias, ja koronavuodet tietysti tekivät vielä enemmän sen ettemme tavanneet juurikaan. Yhden heistä pyysin nuorimmaisen kummiksi (2 vuotias) ajatuksenani oli että jos jotenkin saisin hänet lähentymään minuun ja perheeseeni samalla, mutta ei. Ei hän kysy koskaan mitä lapselle kuuluu, ei tule syntymäpäiville/ muuhun päivänviettoon vaikka kutsun aina joku flunssa tms tekosyy (koska aina voi tulla myös kipeyksien jälkeenkin voisin ne kahvit keittää) ja ei en odota lapselleni mitään lahjoja enkä mitään hoitajaa ihan vaan normaalia yhdessäoloa että lapseni olisi saanut mahdollisuuden tutustua kummitätiinsä.
Toinen ystäväni on hyvin minä keskeinen. Kerran pyysi minua yökylään luokseen, käyn hänen luonaan useamman kerran vuodessa yksin. Ajattelin, että tällä kertaa voisi olla tilaisuus tutustua tyttäreeni ja ehdotin että olisin ottanut hänet mukaani ja oltaisiin tehty jotain muuta kuin lähdetty kiertelemään baareja (se tuntuu hänelle olevan meidän kaveruudessa se mielekkäin osuus) hän huokaili ehdotukselleni sanoen kun haluaisi nukkua yönsä rauhassa, että lapsestani on kyllä häiriöksi. Koitin siinä sanoa että lapsi on jo 6vuotias ja nukkuu kuin tukki ja aivan hiljaa yönsä, mutta juu kävi selväksi ettei lastani haluta mukaan. Hän näkee lapsiani kerran vuodessa, jos silloinkaan, aina tahtoo tapaamiset kahden kesken. Sama jos puhumme puhelimessa ja taustalla kuuluu lasten puheita tai leikkejä, alkaa sama huokailu ettei jaksa kuulla lapsieni ääniä että soita kun et ole niiden kanssa.
Tässä kohden haluan jo kertoa, etteivät lapseni ole mitään erityislapsia eivätkä mitään hemmoteltuja pirkkopettereitä vaan aivan tavallisia ikäisiään lapsia, iloisia, puuhakkaita.
Kolmas ystäväni, joka ei itselleen lapsia ikinä ole toivonut on näistä kolmesta vähääkään se joka on yllättänyt sillä että on kehunut lapsiani ja jopa ruvennut kyselemään heidänkin kuulumisiaan. Joskus oli hänelle kauhea järkytys että miksi perustin perheen ja välirikkoakin siitä seurasi.
No en tiedä, halusinnvain tehdä tämän aloituksen ja tietää millaisia ystävyyssuhteita teillä muilla on, tapaatteko lasten kanssa yhtäaikaa tuntevatko ystävänne lapsennekin vai miten?
Ja en ole mikään äityliini joka olisi unohtanut minuutensa ja eläisi vain lapsilleen, jotta olisin sen tähden rasittava perhe elämäni kanssa, tapailen näitä kolmea ystävää yksinäni sitten vaan mutta on nämä ystävyydet ruvenneet tökkimään kun ei toisia tunnu kiinnostavan minun elämäni tärkeä osio, lapseni.
Yksikin aina kyselee perhe elämästäni siihen tapaan, onko riitoja miehen kanssa? Tai miten sä jaksat kolmea lasta?
No, hän on sellainen aikuislapsi joka lomillan nukkuu päivällä kolmeen ja käy millaiseen viikonpäivään tahansa pilettämässä tietysti itselle ruvennut käymään moiset hommat
Vähän kaukaisiksi 😀
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat sinun ystäviäsi, eivät lastesi ystäviä. Lisäksi jos harvakseltaan näkee ja kyläilee toisen luona, on aika tökeröä yrittää raahata omaa perhettä mukaan. Varsinkin, jos se ystävyys on nimen omaan ollut kahden keskeistä. Harvaa aikuista ihan oikeasti kiinnostaa tehdä ystävien välisestä kyläilystä lasten rientoa. Vaikkei baariin menisikään, muutuisi tapaamisen luonne aika olennaisesti.
Se on kyllä jännä, että se on sitten ihan Ok mulle että ystäväni tuovat mukanaan vaihtuvia kumppaneitaan, tai minut kutsutaan ystävän luo niin siellä roikkuu se uusi miesystävä mukana. Minä kerran ehdotan lapseni ottoa mukaan niin siinä on nyt jotain pöyristyttävää? Ookoo.
Aikuiset. eivät ole niin tylsää seuraa kuin huomionhakuiset kakarat.
Hyvään ystävyyssuhteeseen kuuluu niin lapset kuin aikuisetkin. Meillä käy lapsettomia pariskuntia kylässä vaikka lapset ovat kotona ja kyläillään myös heillä lasten kanssa. Vietämme vastaavasti myös aikaa heidän kanssa ilman lapsia, aikuisten juttuja. Me opetamme lapset siihen, etteivät ole se huomion keskipiste. Saavat innostua ja kertoa/näyttää omia juttuja. Leikkimään ei vieraiden tarvi alkaa, toki piirissämme löytyy miesvieras, joka saattaa leikkiäkin, on parisuhteessa. He pitävät lapsista, mutta viettävät omasta halusta lapsetonta elämää. Ap ei kerro ikää, meillä sitä on jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänvaihekysymys. Mulla on ystävä 40 vuoden takaa. Sain lapseni 10 v ennen häntä, jolloin häntä eivät vielä kiinnostaneet lapsiasiat. Kun hänen lapsensa olivat alakoululaisia, minua eivät enää kiinnostaneet lapsiasiat. Nykyään ne eivät kiinnosta kumpaakaan. Ystävyys palautui entiselleen perhe-elämien kiireiden hellitettyä.
Minulla on muutamia tuttuja, joiden luona kyläily lopetin, kun hankkivat koiran. Kaikki koirat olivat vähän huono käytöksisiä, hyppivät vieraita vasten, kun joku tuli kylään, pentuna näykkivät varpaita, hyppivät syliin ja päälle, takertui jalkaan ja alkoi aina rynkyttää sitä vasten... No tähän auttoi se, että PUHUIN asiasta avoimesti heidän kanssaan. Nähtiin sitten minun luona tai käytiin jossain. Uskon, että tässäkin tilanteessa puhuminen olisi avain asemassa. Kerrot heille avoimesti miltä sinusta tuntuu ja he saavat mahdollisuuden kertoa omat tuntonsa sinulle.
Minä kyllä luulen, että ongelman ydin on nimenomaan ap... Esimerkiksi se, että toistuvasti kieltäytyy kummilapsen synttärikutsuista kertoo nimenomaan siitä, että joku hiertää ap:n ja ystävänsä välejä. Ei varmasti ole kyse pelkistä lapsista TAI sitten oikeasti ap on vaan hukkunut sinne lapsikuplaan eikä hänellä ole enää mitään muuta, vaikka kuinka yrittää nyt kertoa, ettei olisi kyse siitä. Ja tuo, että kysyvät toistuvasti siitä, että onko miehen kanssa kaikki hyvin, niin onko oikeasti jotain, että ovat alkaneet pohtia miten teillä menee..? Onko ollut jotain kontrollointia tms. miehen puolelta?
Mua ei kiinnosta röyhkeät ja kasvattamattomat lapset joille vanhemmat ei koskaan sano ei, sama koskee ystävien poikaystäviä jotka murahtelee kun itse yrittää tutustua ja olla sosiaalinen, järjestään olenkin sitten sellainen joka otetaan rientoihin jos ei saa ketään parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä itse asiassa ymmärrän, että kaikkia ei toisten lapset niin kiinnosta.
Itselläni on ystäviä, jotka ovat myös perhetuttuja, eli käydään perheittäin kylässä jne. Mutta sitten on myös - onneksi edelleen - niitäkin ystäviä, joiden kanssa elämäntilanteet ei ehkä silloin aikoinaan ole olleet sillä lailla samanlaiset, että olisimme halunneet tai voineet toistemme perhejuttuihin sotkeutua, ollaan pidetty kuitenkin yhteyttä.
On selvää, että näiden jälkimmäisten kanssa meni vuosia vähemmin tapaamisin. Soiteltiin muutaman kerran vuodessa ja viestiteltiin välillä yleisiä kuulumisia. Mutta lapset kuulkaa itsenäistyy. Ne hankkii omia kavereitaan ja menevät omia menojaan, ja niin sen kuuluu vaan mennä.
Nyt on kavereita ja ystäviä, joiden kanssa voi soitella, joilta voi kysellä apua. Meistä isosta ystäväporukasta pari (minä niistä toinen) sairastui vakavasti tuossa vähän alle viisikymppisenä. Se ehkä oli omiaan elvyttämään tätä samanikäisten entisten tyttelien porukkaa tiiviimmäksi. Mulla on whattsapissa muutamakin ystäväporukka melko aktiivinen, lisäksi on monien kanssa ihan kahdenkeskistä viestittelyä myös, kyläillään välillä, välillä tehdään yhdessä jotain, vaikka lähdetään toiseen kaupunkiin, porukalla teatteriin tai vaikka laivareissulle; usein tehdään vaan enemmän tai vähemmän pitkiä lenkkejä luontopoluilla ja syödään eväitä yhdessä. Kullekin vähän kiinnostuksenkin mukaan. Nää ihmiset on mulle tärkeä kivijalka monessakin mielessä, vaikka välillä meni vuosia vähemmillä yhteydenpidoilla.
Aloittajalle sanoisin, että voit tietysti vähentää yhteydenpitoa, mutta pidä se ohut lanka edes niihin vanhoihin kavereihisi. Tulee aika, että lapsesi eivät todella ole kiinnostuneita sinun elämästäsi (eivätkä sen puoleen ymmärräkään sinun ongelmistasi yhtään mitään, nuoria kun ovat), ehkä silloin tarvitset vielä niitä aikuisia ystäviäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla niin, että niille ystävillesi, jotka ovat lapsia halunneet mutta eivät saaneet, tämä lapsettomuus on vähän arka paikka, mitä sitten oman lapsesi läsnäolo alleviivaa?
Lapsen saaminen on niin iso juttu että se jakaa lapselliset ja lapsettomat vähän eri leireihin. Siitä lähtien elämä on aika erilaista, eikä voi olettaa että lapseton sitä täysin ymmärtäisi. Kyllä perheettömän ihmisen huomaa kun on vähän enemmän tekemisissä. Siinä ikäänkuin jää tietyt jutut kehittymättä.
Eikä siinä mitään. Kukin on hyvä omana itsenään. Mutta en lähtisi hirveästi tuomaan lasta lapsettomien juttuihin mukaan. Ei ole ilo lapsellekaan.
Minä tiedän heidän lapsettomuuden syyt ja ne eivät liity mitenkään siihen että olisivat tahtomattaan lapsettomia ja jotenkin sen takia nyt minun lapseni olisivat liikaa.
En ole tuonut lapsiani heidän eteensä kun eivät ole sitä haluneet mutta kyllä se välillä loukkaa miten suhtautuvat.Ei kannata loukkaantua. Lapset nyt vain ovat aika rasittavia, ehkä se seikka jotenkin hämärtyy vanhemmilta.
Camoon. Aloittaja toivoisi että edes joskus 9v aikana ystävät olisivat nähneet
Hänen lapsensa, hiukan tutustuneet. Ei tässä mielestäni nyt ole kyse mistään lapsien raahamisesta joka paikkaan ihme
Käsityksiä ihmisllä!
Niin ei kaikki vaan halua tutustua toisten lapsiin, kun ne toisten lapset ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Siis silloin harvoin, kun näettä, niin ystävä tulee kylään lapsiperheeseen? Leikkiikö hän silloin lasten kanssa, kun sinä alat puuhaamaan jotain muuta, kun ei muuten kerkeä? Kyllä näissä kuvioissa tulee aika nopeaa se lastehoitokeikka.
Missä tällaista tapahtuu? Minulla on 4 poikaa. Koskaan ei ole vieraiden tarvinnu vahtia heitä edes kahvin keiton aikana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä mielikuvitusjuttu. Entä jos ystäväsi vaatisi että joudut viettämään aikaa hänen tuntemattomien iäkkäiden sukulaistensa ja äidin kanssa aina. Ja yhteisreissuja +yöpedit. Eikö se ole sama asia melkein? Ja ihmettelisi kun se ei käy. Tai joku yksinäinen setä otettaisi aina kyytiin, kauppakierroksille ja sohvalle, vaikka sellainen pienikokoinen. Ei sillä etteikö iäkkäitä voi auttaa ja ollakin siellä paikalla, mutta olisiko se liikaa.
Ei millään verrattavissa lapsiin. Vanhempi on vastuussa lapsestaan, ei sukulaisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis silloin harvoin, kun näettä, niin ystävä tulee kylään lapsiperheeseen? Leikkiikö hän silloin lasten kanssa, kun sinä alat puuhaamaan jotain muuta, kun ei muuten kerkeä? Kyllä näissä kuvioissa tulee aika nopeaa se lastehoitokeikka.
Missä tällaista tapahtuu? Minulla on 4 poikaa. Koskaan ei ole vieraiden tarvinnu vahtia heitä edes kahvin keiton aikana!
Joskus olen käynyt sellaisissa paikoissa kahvilla, että lapset roikkuu siinä pöydän vieressä ja kyselee ja repii mukaansa katsomaan sitä ja tätä. Ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
OT: Tätä muuten en ihan hirveästi ymmärrä, että kun sovin tapaamisia kaverini kanssa, niin hän usein tuo mukanaan miehensä. Ei kiitos!
Tyttöjen ilta, mukana yksi mies. On minullakin mies, mutta ei änge mukaan mun kaverijuttuihin. Onko tämä mies jotenkin läheisriippuvainen vai sairaalloisen mustasukkainen? En ymmärrä.
Mun ystävä alkoi toimia samoin suhteessaan. Mies oli mukana kaikissa kahvitteluissa ja markkinareissuilla. Ärsytti, sillä olisin halunnut tavata ystävääni myös kahden kesken. Eikä hän koskaan ilmoittanut etukäteen että myös miehensä tulee, mutta pian aloin olettaa että aina kuitenkin tulee.
Myöhemmin selvisi että mies oli sairaalloisen mustasukkainen ja väkivaltainen. Olin apuna kun hän kantoi tavaransa salaa ulos heidän asunnostaan kun mies oli poissa. Lähestymiskielto siitä seurasi, mutta pääsipä eroon.
Ennen pidettiin yhtettä SUKUUN ELI TÄTEIHIN, setiin jne. Jos ei ole kiinnostanut tädit niin turha itkeä nyt että ei tätiäkään kiinnosta sun mukulat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ne sinun lapsesi ole kiinnostavia muille kuin sinulle itsellesi, ap. Kylmä fakta. Ehkä lähimmät sukulaiset saattavat välillä kaivata niihin jotain kontaktia.
Ja kyllähän viimeiset lauseesi kertovat mistä kiikastaa. Sinä halveksut ystäviäsi jotka ovat tehneet itselleen mieluisia ratkaisuja elämässään ja elävät niiden mukaan. Ainoa oikea tapa elää on sinun tapasi, ja muiden pitäisi nyt ihastella ja palvoa sinun tekemisiäsi.
Vai kylmä fakta. On se jännä että kuitenkin minulla on ystäviä joilla on omia lapsia ja heitä kyllä kiinnostaa lapseni kuulumiset. Ehkä kylmä fakta tässä vain on se että lapsettomat ystäväni ovat vain kiintyneitä omiin napoihinsa, ja minussa siihen että olen aina kuuntelemassa heidän murheitaan, vastavuoroisuutta ei löydy.
Halveksun mieluisia ratkaisuja? Ai niitä mainitsemiani piletysiltoja ja myöhälle päivään nukkumisia?
Taatusti ovat hyvin mieluisia ratkaisuja, kukapa nyt haluaisikaan elää kuin 20vuotiaana.. en minä kyllä tuo omaa minuuttani heille mitenkään korotetusti esiin että kenenkään tarvitsisi palvoa mutta onhan se mukavaa kun yhden aloituksen tekee luodaan joku ihme mielikuva siitä aloituksen tehneestä henkilöstä. Hohhoijaa
Juuri tätä tarkoitan. "Elää kuin 20-vuotiaana". Hänen/heidän elämäntyylinsä on mielestäsi väärä, ja totta kai he aistivat sen käytöksestäsi. Miksi he esittäisivät olevansa kiinnostuneita sinun elämästäsi, kun et sinäkään ole kiinnostunut heidän elämästään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin niin, että jos lapset ovat esteenä kaveruudelle, niin eipä tuollaisia kavereissa kannata pitää. Sanot kauniisti, että nyt sulle alkaa riittää se, että keksitään meriselityksiä miksi ei voida nähdä, ja sanotaan jopa suoraan että "soita, kun lapset eivät ole paikalla"-tyyliin. Jos oikeesti aikuiset ihmiset ei pysty sietämään lapsia, niin ok ei tarvitse, mutta silti voi olla asiallinen ja toimia kuin aikuinen. Jos nyt lapset leikkii, niin tottakai leikeistä tulee ääntä. Yksinkertaista. Jos on 2+ lasta, sitä kovempaa ääntä tulee. Jos ei jotakin miellytä, niin anteeksi sitten, mutta sitten varmaan jos ei ääntä saa kuulua yms niin ei voida var,aan tekemissäkään sitten olla.
Tuohon vapaa-aikaan sanoisin sen verran, että kai sitä selvinpäinkin voi tehdä jotain hauskaa, kuin aina mennä baareja kiertelemään? Ainakaan ei tule krapula. Kaupasta voi ostaa naamioita, kesällä kojuissa myydään marjoja, voi käydä saunassa jos mahdollista ja pitää itse rentouttavan illan ilman alkoholia. Eikös sekin olisi tytölle ja äidille + äidin kaverille, ihan järkevää tekemistä? Saattaisi tyttökin olla innoissaan.
Mutta itse aiheeseen vielä tarkemmin, itse varmaan en enää pitäisi kauheasti yhteyttä ja antaisin joka kerta ymmärtää, että olen löytänyt FB:n ryhmistä uusia kavereita, ja vastailisin heidän ehdotuksiinsa mennä jonnekkin aina, että en millään kerkeä kun pitää Annan kanssa löhteä ulos. En millään kerkeä kun Petterin perhe tulee kylään. Nyt en ehdi... Joka kerta vaan. Näkevät ainakin että miltä tuntuu, kun toimitaan kans samalla tavalla.
Kuten on sanottu, sitä saa mitä tilaa.Olen kanssasi samaa mieltä puheluiden suhteen. Ei kenellekään voi sanoa, että soitellaan, kun lapset ei häiritse. Kauheaa!
Lapsetonta taas ei voi vaatia viettämään yhteistä ystävien aikaa lasten parissa.
Tuo, että nyt ei ei ehdi/kerkeä on hyvä.
Vaikea tilanne, itse olen suosiolla jättäytynyt seurasta, jossa lapsiani ei hyväksytä. En vain pidä yhteyttä. Vastailen, mikäli kysellään. En puhu itsestäni, vaan kerron koko perheen kuulumiset.
Näin itsekin äitinä voin kyllä sanoa, että soitellaan sitten, kun lapset ei häiritse. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että lapset kiljuu ja vaatii huomiota vieressä, kun yrittää puhua puhelimessa. Tosin itse en soittele ystävilleni mistään syvällisistä asioista silloin, kun lapset ovat läsnä juuri tämän takia. Lasten kuullen ei tosiaan voi puhua kaikkea ja ei voi keskittyä puheluun samalla tavalla, jos lapset on vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis silloin harvoin, kun näettä, niin ystävä tulee kylään lapsiperheeseen? Leikkiikö hän silloin lasten kanssa, kun sinä alat puuhaamaan jotain muuta, kun ei muuten kerkeä? Kyllä näissä kuvioissa tulee aika nopeaa se lastehoitokeikka.
Missä tällaista tapahtuu? Minulla on 4 poikaa. Koskaan ei ole vieraiden tarvinnu vahtia heitä edes kahvin keiton aikana!
Joskus olen käynyt sellaisissa paikoissa kahvilla, että lapset roikkuu siinä pöydän vieressä ja kyselee ja repii mukaansa katsomaan sitä ja tätä. Ei kiinnosta.
Minulle, noiden 4 pojan äidille on käynyt samoin, kun istun kylässä kahvittelemassa. Sanon kylässä vieraiden vieraiden lapsille kuten omilleni, minä olen nyt kahvilla, en tule. Vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ne sinun lapsesi ole kiinnostavia muille kuin sinulle itsellesi, ap. Kylmä fakta. Ehkä lähimmät sukulaiset saattavat välillä kaivata niihin jotain kontaktia.
Ja kyllähän viimeiset lauseesi kertovat mistä kiikastaa. Sinä halveksut ystäviäsi jotka ovat tehneet itselleen mieluisia ratkaisuja elämässään ja elävät niiden mukaan. Ainoa oikea tapa elää on sinun tapasi, ja muiden pitäisi nyt ihastella ja palvoa sinun tekemisiäsi.
Vai kylmä fakta. On se jännä että kuitenkin minulla on ystäviä joilla on omia lapsia ja heitä kyllä kiinnostaa lapseni kuulumiset. Ehkä kylmä fakta tässä vain on se että lapsettomat ystäväni ovat vain kiintyneitä omiin napoihinsa, ja minussa siihen että olen aina kuuntelemassa heidän murheitaan, vastavuoroisuutta ei löydy.
Halveksun mieluisia ratkaisuja? Ai niitä mainitsemiani piletysiltoja ja myöhälle päivään nukkumisia?
Taatusti ovat hyvin mieluisia ratkaisuja, kukapa nyt haluaisikaan elää kuin 20vuotiaana.. en minä kyllä tuo omaa minuuttani heille mitenkään korotetusti esiin että kenenkään tarvitsisi palvoa mutta onhan se mukavaa kun yhden aloituksen tekee luodaan joku ihme mielikuva siitä aloituksen tehneestä henkilöstä. HohhoijaaJuuri tätä tarkoitan. "Elää kuin 20-vuotiaana". Hänen/heidän elämäntyylinsä on mielestäsi väärä, ja totta kai he aistivat sen käytöksestäsi. Miksi he esittäisivät olevansa kiinnostuneita sinun elämästäsi, kun et sinäkään ole kiinnostunut heidän elämästään?
Jep. Ap kokee olevansa jotenkin parempi, kun on nyt äiti. Hänestä on jotenkin väärin yli kolmekymppisenä bilettää ja nukkua pitkään. Kokee näin vaan sen takia, kun itse ei voi niin tehdä enää lasten takia.
En jaksanut lukea koko ketjua. Mun mielestä on ihan ok olla kiinnostunut - tai ainakin kuunnella - kun ystävä kertoo omasta elämästään. Jos siihen elämään kuuluu lapsia, voi kertoa lapsistaankin. Ihan kuten kertoo vaikka työstään, kodistaan, kesämökistään, kissastaan, uudesta autostaan, harrastuksistaan jne. Tutustuminen eli oppia tuntemaan on kuitenkin eri asia kuin kuulla silloin tällöin jostain toisesta ihmisestä. En ole koskaan kokenut tarvetta tutustua ystävieni lapsiin, puolisoihin, vanhempiin, sisaruksiin jne, vaikka olen heistä kuullutkin. Enkä pitänyt tarpeellisena, että ystäväni tutustuisivat mun lapsiini ja sukuuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis silloin harvoin, kun näettä, niin ystävä tulee kylään lapsiperheeseen? Leikkiikö hän silloin lasten kanssa, kun sinä alat puuhaamaan jotain muuta, kun ei muuten kerkeä? Kyllä näissä kuvioissa tulee aika nopeaa se lastehoitokeikka.
Missä tällaista tapahtuu? Minulla on 4 poikaa. Koskaan ei ole vieraiden tarvinnu vahtia heitä edes kahvin keiton aikana!
Joskus olen käynyt sellaisissa paikoissa kahvilla, että lapset roikkuu siinä pöydän vieressä ja kyselee ja repii mukaansa katsomaan sitä ja tätä. Ei kiinnosta.
Minulle, noiden 4 pojan äidille on käynyt samoin, kun istun kylässä kahvittelemassa. Sanon kylässä vieraiden vieraiden lapsille kuten omilleni, minä olen nyt kahvilla, en tule. Vaikeaa?
Ei ole vaikeaa, mutta sitten voi olla tällaisia äityleitä kuin ap, että harmistuvat, kun niitä kavereita ei kiinnosta lastensa jutut.
Alue: Aihe vapaa
Mutta aikuiset eivät ole säännönmukaisesti tylsiä. Lapset sen sijaan ovat.