Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni eivät ole halunneet tutustua lapsiini
29.07.2022 |
Onko muilla vastaavaa?
Minulla on 3 lapsetonta ystävää, jotka olen tuntenut 15 vuoden ajan. He ovat yli 30 vuotiaita, yksi on parisuhteessa. 2 heistä haluaisi omia lapsia kyllä, yksi ei halua lainkaan.
Minua on ruvennut vaivaamaan se etteivät he halua tutustua lapsiini. Vanhin on jo 9 vuotias, ja koronavuodet tietysti tekivät vielä enemmän sen ettemme tavanneet juurikaan. Yhden heistä pyysin nuorimmaisen kummiksi (2 vuotias) ajatuksenani oli että jos jotenkin saisin hänet lähentymään minuun ja perheeseeni samalla, mutta ei. Ei hän kysy koskaan mitä lapselle kuuluu, ei tule syntymäpäiville/ muuhun päivänviettoon vaikka kutsun aina joku flunssa tms tekosyy (koska aina voi tulla myös kipeyksien jälkeenkin voisin ne kahvit keittää) ja ei en odota lapselleni mitään lahjoja enkä mitään hoitajaa ihan vaan normaalia yhdessäoloa että lapseni olisi saanut mahdollisuuden tutustua kummitätiinsä.
Toinen ystäväni on hyvin minä keskeinen. Kerran pyysi minua yökylään luokseen, käyn hänen luonaan useamman kerran vuodessa yksin. Ajattelin, että tällä kertaa voisi olla tilaisuus tutustua tyttäreeni ja ehdotin että olisin ottanut hänet mukaani ja oltaisiin tehty jotain muuta kuin lähdetty kiertelemään baareja (se tuntuu hänelle olevan meidän kaveruudessa se mielekkäin osuus) hän huokaili ehdotukselleni sanoen kun haluaisi nukkua yönsä rauhassa, että lapsestani on kyllä häiriöksi. Koitin siinä sanoa että lapsi on jo 6vuotias ja nukkuu kuin tukki ja aivan hiljaa yönsä, mutta juu kävi selväksi ettei lastani haluta mukaan. Hän näkee lapsiani kerran vuodessa, jos silloinkaan, aina tahtoo tapaamiset kahden kesken. Sama jos puhumme puhelimessa ja taustalla kuuluu lasten puheita tai leikkejä, alkaa sama huokailu ettei jaksa kuulla lapsieni ääniä että soita kun et ole niiden kanssa.
Tässä kohden haluan jo kertoa, etteivät lapseni ole mitään erityislapsia eivätkä mitään hemmoteltuja pirkkopettereitä vaan aivan tavallisia ikäisiään lapsia, iloisia, puuhakkaita.
Kolmas ystäväni, joka ei itselleen lapsia ikinä ole toivonut on näistä kolmesta vähääkään se joka on yllättänyt sillä että on kehunut lapsiani ja jopa ruvennut kyselemään heidänkin kuulumisiaan. Joskus oli hänelle kauhea järkytys että miksi perustin perheen ja välirikkoakin siitä seurasi.
No en tiedä, halusinnvain tehdä tämän aloituksen ja tietää millaisia ystävyyssuhteita teillä muilla on, tapaatteko lasten kanssa yhtäaikaa tuntevatko ystävänne lapsennekin vai miten?
Ja en ole mikään äityliini joka olisi unohtanut minuutensa ja eläisi vain lapsilleen, jotta olisin sen tähden rasittava perhe elämäni kanssa, tapailen näitä kolmea ystävää yksinäni sitten vaan mutta on nämä ystävyydet ruvenneet tökkimään kun ei toisia tunnu kiinnostavan minun elämäni tärkeä osio, lapseni.
Yksikin aina kyselee perhe elämästäni siihen tapaan, onko riitoja miehen kanssa? Tai miten sä jaksat kolmea lasta?
No, hän on sellainen aikuislapsi joka lomillan nukkuu päivällä kolmeen ja käy millaiseen viikonpäivään tahansa pilettämässä tietysti itselle ruvennut käymään moiset hommat
Vähän kaukaisiksi 😀
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Onpas ihmeellisiä ja kylmiä vastauksia. Kertoo paljon ihmisten itsekkyydeestä. Itsellä ei ole lapsia (ja ei varmaan tulekaan) mutta tottakai ymmärrän, että se kuuluu ystävien elämään ja kuuntelen ihan mielelläni (ja kyselen) heidän kuulumisia. Minua ei myöskään haittaa jos lapsi on välillä mukana jos tavataan ja tuli alkuperäisestä viestistä myös kuva, että lapset ei edes koskaan ole hänen mukana niin en todella ymmärrä mitä hänen kaverinsa valittavat.
En itse todellakaan jatkaisi ystävyyttä tuollaisten junttien kanssa.
Kiitos vastauksestasi, itsekin nyt kallistun sen suuntaan että annan junttien juntteilla keskenään ja keskityn niihin ystäviin joita kiinnostaa elämäni osa alueet muutenkin kuin vain silloin kun itse tarvitsevat kuuntelijaa murheisiinsa tai baariin seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta minä haluan tavata ystäviäni ilman lapsia. Ilman minun lapsia ja ilman heidän lapsia. Toki joskus on ollut jotain lasten synttäreitä tai vaikka lasten risteilyjä, mutta pääasiassa haluamme tavata ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen törmännyt jopa äitien/isien käsittämättömään ajatustapaan että lapset olisivat vanhempiensa "omaisuutta". Sillä on perusteltu esim. sitä miksi isovanhempien/sukulaisten/muiden aikuisten (vaikkapa juuri niiden vanhempien kaverien) ei tarvitse tutustua lapsiin tai tämän keskustelun mukaan edes muistaa niiden nimiä.
Itselläni oli tällainen lapsia vihaava isoisä, joka ei halunnut ikinä meitä lapsina tavata. Kun täytin 18, hän lähetti postikortin ja olisi halunnut tutustua. En vastannut, koska miksi olisin halunnut tavata tuntemattoman ihmisen, joka on koko siihenastisen elämäni suhtautunut minuun inhoten?
Jos ei halua lapsia tavata tai oppia heitä tuntemaan, niin ok, mutta turha kuvitella että he sitten välttämättä aikuisina jotenkin automaattisesti haluavat tutustua.
Kun sain lapsen, kavereistani osa ilmoitti heti etteivät sitten halua kuulla yhtään lapsijuttuja tai nähdä lastani. Se oli ihan ok, nähtiin sitten välillä ilman lapsia enkä rasittanut heitä lapsijutuilla. Kuuntelin heidän miesjuttunsa ja hääsuunnitelmansa. Pari vuotta tästä, ja nämä kaverit saivat itse lapsia, ja sitten mun olisi pitänyt olla tukena ja ihastella ja hoivata heidän lapsiaan. Ei mennyt ihan niin, vaan välithän siinä menivät. Yksi senaikainen lapseton ystävä on jäänyt. Hän haluaa välillä nähdä lapsiani, välillä jätämme lapset kotiin ja tapaamme ilman lapsia.
Niin, ja näistä kavereistani useampi on halunnut tutustua koiraani kuin lapseeni. Vain yksi ei halunnut nähdä koiraakaan.
Kiitos viestistäsi! Tätä minäkin pelkään, että kun olen 9 vuoden ajan suostunut tähän kuvioon että
Lapset ei kuulu ystävyyssuhteisiimme, koittaa se päivä kun rupeaa niitä omia lapsia syntymään heillekin, uskon että kelkka kääntyy heilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole tylsempää kuin toisten ihmisten mukulat.
Olen itsekin äiti, mutta en ole erityisemmin kiinnostunut muiden lapsista. Olen tietenkin kohtelias ja hyväkäytöksinen ja kyselen kuulumisia, mutta rehellisesti sanoen, omissa on riittävästi.
Moni nuori pohtii tänä päivänä, ettei halua lapsia, kun ei ole niistä kiinnostunut. En minäkään ollut, mutta perhe-elämästä kylläkin. Halusin ydinperheen, sain sen, olen ylpeä ja onnellinen. Normaali ihminen kyllä rakastaa omia lapsiaan, vaikkei mikään pullantuoksuinen ihanneäiti olisikaan. Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kylässä harrastuskaverini luona. Hän on yksinhuoltaja, jolla on ekaluokkalainen poika. Söimme ja kahvittelimme ja tuo poika oli kokoajan seurassamme. Hänestä oli tosi kivaa, kun tuli vieras täti kylään. Poika oli kyllä kiva, tosi reipas ja sosiaalinen, mutta edes äitinsä ei saanut häntä lempeästi häädettyä edes hetkeksi.
"Menetkö välillä leikkimään omaan huoneeseen?"
"En mä. Mä haluun olla teidän kanssa"
Ja hänhän oli, kaikki temput piti kehua ja naistenjuttuja oli ihan turha puhua. Minulla oli jo etukäteen mietittynä pari puheenaihetta, joista olisin halunnut jutella, mutta ne ei olleet asioita, joita lapsen läsnäollessa olisi voinut jutella. Kolmen tunnin kohdalla lähdin kotiin pojan nukkumaanmenoaikaan vedoten.
Omat lapset käyvät korkeintaan tervehtimässä vieraiden tullessa ja tulevat kahvipöytään, mutta muuten he eivät jää norkkumaan aikuisten seuraan olohuoneeseen. Siksi tuo oli minulle uusi kokemus.
Tällä haluan siis vain kertoa sitä, että olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa: Aikuiset on niitä kavereita keskenään ja vanhemmat eivät voi olettaa, että aikuiset aikovat olla parhaita kavereita myös heidän lapsilleen. Käytöstavat ja positiivinen suhtautuminen lapseen on toki suotavaa, mutta (joskus) sitä haluaa jutella vain niiden vanhempien kanssa aikuisten juttuja.
Olen tästä aloittajana ihan samaa mieltä ja 9 vuotta näin on mentykin, ilman lapsiani. Ehkä eniten rupesi hiertämään kummiasia ja sitäkautta nämä pari muutakin ystävää, kun se suhtautuminen on niin nihkeää lapsiini jokatapauksessa.
Onko näistä ystävistäsi joku siis lapsen kummi vai ei? Jos on, niin outoa suostua kummiksi ja käyttäytyä noin --> keskustele hänen kanssaan. Toisaalta kummiuskaan ei mikään taivaan tärkeä velvoite elämässä ole, vaikka jotkut sitäkin koittavat suuresti nostattaa.
Jos ei, niin asiassa ei liene epäselvyyttä.Moni suostuu kummiksi kun ei kehtaa kieltäytyä.
Kummin tehtävä on rituaalinomainen: ollaan ristäisissä, annetaan kummilusikka.
Kukaan ei halua kummilta kristillistä kasvatusapua.Sen sijaan kummius muodostuu pian yksipuoliseksi hyötymissuhteeksi.
On todella tyhmää ruveta kiristämään huomiota, rahaa ja palveluita kummiuteen vedoten. Kummi saattaa lähteä kokonaan lätkimään. Eihän hänellä ole mitään menetettävää.Ja sitten vingutaan vauvapalstalla "mielipahaa lapsen takia kun kummiin ei ole mitään yhteyttä".
Kummille pitäisi maksaa palkkio tai poistaa koko instituutio vanhentuneena.
Ystäväni liikuttui kyyneliin pyynnöstäni, ja sanoi olevansa otettu ja haluavansa olla kummi.
No ei ole ristiäisiä enempää ollutkaan sitten kiinnostunut. Harmi. En kyllä odota mitään lahjuksia enkä mitään muutakaan ihmeellistä.
Lähinnä se että lapseni oppisi hänet tuntemaan, koska hän kyllä on hyvä tyyppi ja hyvä lasten seurassa, mutta jostain syystä ei sitten kiinnostakkaan. Mieheni ystävä on myös kummi ja kyselee viikottain kuulumisia ja tulee käymään kahvilla silloin tällöin. Ottaa kontaktia kummilapseensa. Sellaista normaalia kanssakäymistä. En muuta kaipaisi tässäkään.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on aika erilaiset elämän tilanteet, silloin ei välttämättä osaa niin hyvin samaistua toisen asemaan. Onko sinulla ystäviä, jotka olisivat samanlaisessa elämän tilanteessa? Tai jotka selkeästi pitäisivät lapsistasi? Siten odotukseni nykyisiä ystäviäsi kohtaan eivät olisi niin suuret. Ehkä hekin haluavat ystäviä, jotka ovat samassa elämän tilanteessa, joiden kanssa voi tehdä juttuja ilman lapsia?
Minulla on onneksi perheellisiäkin ystäviä, heidän kanssaan kanssakäyminen on luontevampaa. Tavataan säännöllisesti lasten kanssa,
Voivat leikkiä sitten yhdessä. Myös kahvittelemme aikuiset keskenäänkin ja soitellaan säännöllisesti. Ollaan perillä lapsiemme elämästä ja ystävieni lapset ovat ihania ja mielenkiintoisia ihmisiä.
Ehkä siksi kontrasti näiden lapsettomien ystävien kanssa on niin suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minuakaan lapsettomana toisten lapset kiinnostaneet. Sitten kun sain itse lapsen ja tutustuin lapsen kautta toisiin äiteihin, niin tietenkin kiinnosti myös näiden uusien äitituttujen lapset. Ja lapsen samanikäisiä serkkuja tuli pikkulapsiaikana nähtyä useammin.
Tyttäreni on jo aikuinen ja hän hankki koiran. En ole koskaan ollut mikään koiraihminen, niin ei se koira kauheasti kiinnostanut. Sitten vasta kun hankittiin mökki ja koira vieraili siellä usein, aloin vähän tottua koiraan ja muodostin siihen jonkinlaisen suhteen. Kun mökkikausi oli ohi, en nähnyt koiraa (enkä tytärtä) muutamaan kuukauteen. Sitten sovimme tapaamisen, kun halusin nähdä koiraa pitkästä aikaa. Sain koiralta todella innostuneen vastaanoton ja olin aivan yllättynyt - se koira tykkää minusta!
Välillä kyselen koiran kuulumisia ja saatan pyytää kuvia tai videon, jos en ole nähnyt pitkästä aikaa. Tytär joskus laittaa oma-aloitteisestikin kuvia ja saatan katsoa onnesta liikuttuneena, kun näen että koira on päässyt hienoihin Lapin maisemiin tai kun se möyrii syvässä lumessa töppöjaloillaan. Mutta se koira kiinnostaa vain, koska siitä on tullut minulle tuttu ja meillä on jonknlainen yhteys. Tyttär on hankkinut puolisonsa kanssa muitakin lemmikkejä, mutta ei minua ne undulaatit ja papukaijat jaksa kiinnostaa, en ole niihin samalla tavalla tutustunut. Ehkä ajan kanssa tutustun, ja sitten alkaa kiinnostaa.
Osa niistä äideistä, joihin tutustuin lasten kautta, on pysynyt elämässäni jo 20 vuotta. Nämä lapset ovat tulleet minuille tutuiksi silloin kun he ja oma lapseni ovat olleet pieniä ja näiden kaikkien kuulumiset ovat aina jaksaneet kiinnostaa. Nyt nämä ovat jo aikuisia opiskelijoita ja muutamalla äidillä on puolisokin jo ehtinyt vaihtua matkan varrella. Silti on aina kiva kuulla näidenkin lasten kuulumisia.
Antaa niiden lapsettomien pysyä siellä aikuisten maailmassa, jos heitä ei lapset kiinnosta. Ei sitä kiinnostusta voi pakottaa. Se vaatii aikaa ja tutustumista ja jos ei ole halua, niin ei siitä mitään synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole tylsempää kuin toisten ihmisten mukulat.
Niinpä niin. Katsotaan kun he saavat omia lapsiaan ja olen täysin kylmä heidän lapsiaan kohtaan, mahtavatko olla niin että se on ok.
Enpä tiedäTottahan tuo on, että mikään ei ole tylsempää kuin muiden mukulat. En ole viitsinyt edes opetella ystävieni ja kavereideni lasten nimiä eikä nekään taida muistaa minun lasteni nimiä vaikka niistä toisinaan tulee puhe kun jostain valitetaan. En ole ikinä myöskään ottanut lapsia mukaan minnekään eikä kukaan niitä ole ikinä nähnyt ellei nyt kotiini ole tullut käymään. Aikuisilla on omakin elämä ja niin pitääkin olla.
Siis mitä!!? Ainakin yksi fiksu lapsellinen!! RASTI SEINÄÄN!!!
T : VELA
En pidä sinusta. Olet nolo ja kapeakatseinen ihminen kommenttisi perusteella.
T. Toinen vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kylässä harrastuskaverini luona. Hän on yksinhuoltaja, jolla on ekaluokkalainen poika. Söimme ja kahvittelimme ja tuo poika oli kokoajan seurassamme. Hänestä oli tosi kivaa, kun tuli vieras täti kylään. Poika oli kyllä kiva, tosi reipas ja sosiaalinen, mutta edes äitinsä ei saanut häntä lempeästi häädettyä edes hetkeksi.
"Menetkö välillä leikkimään omaan huoneeseen?"
"En mä. Mä haluun olla teidän kanssa"
Ja hänhän oli, kaikki temput piti kehua ja naistenjuttuja oli ihan turha puhua. Minulla oli jo etukäteen mietittynä pari puheenaihetta, joista olisin halunnut jutella, mutta ne ei olleet asioita, joita lapsen läsnäollessa olisi voinut jutella. Kolmen tunnin kohdalla lähdin kotiin pojan nukkumaanmenoaikaan vedoten.
Omat lapset käyvät korkeintaan tervehtimässä vieraiden tullessa ja tulevat kahvipöytään, mutta muuten he eivät jää norkkumaan aikuisten seuraan olohuoneeseen. Siksi tuo oli minulle uusi kokemus.
Tällä haluan siis vain kertoa sitä, että olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa: Aikuiset on niitä kavereita keskenään ja vanhemmat eivät voi olettaa, että aikuiset aikovat olla parhaita kavereita myös heidän lapsilleen. Käytöstavat ja positiivinen suhtautuminen lapseen on toki suotavaa, mutta (joskus) sitä haluaa jutella vain niiden vanhempien kanssa aikuisten juttuja.
Olen tästä aloittajana ihan samaa mieltä ja 9 vuotta näin on mentykin, ilman lapsiani. Ehkä eniten rupesi hiertämään kummiasia ja sitäkautta nämä pari muutakin ystävää, kun se suhtautuminen on niin nihkeää lapsiini jokatapauksessa.
Onko näistä ystävistäsi joku siis lapsen kummi vai ei? Jos on, niin outoa suostua kummiksi ja käyttäytyä noin --> keskustele hänen kanssaan. Toisaalta kummiuskaan ei mikään taivaan tärkeä velvoite elämässä ole, vaikka jotkut sitäkin koittavat suuresti nostattaa.
Jos ei, niin asiassa ei liene epäselvyyttä.Moni suostuu kummiksi kun ei kehtaa kieltäytyä.
Kummin tehtävä on rituaalinomainen: ollaan ristäisissä, annetaan kummilusikka.
Kukaan ei halua kummilta kristillistä kasvatusapua.Sen sijaan kummius muodostuu pian yksipuoliseksi hyötymissuhteeksi.
On todella tyhmää ruveta kiristämään huomiota, rahaa ja palveluita kummiuteen vedoten. Kummi saattaa lähteä kokonaan lätkimään. Eihän hänellä ole mitään menetettävää.Ja sitten vingutaan vauvapalstalla "mielipahaa lapsen takia kun kummiin ei ole mitään yhteyttä".
Kummille pitäisi maksaa palkkio tai poistaa koko instituutio vanhentuneena.
Ystäväni liikuttui kyyneliin pyynnöstäni, ja sanoi olevansa otettu ja haluavansa olla kummi.
No ei ole ristiäisiä enempää ollutkaan sitten kiinnostunut. Harmi. En kyllä odota mitään lahjuksia enkä mitään muutakaan ihmeellistä.
Lähinnä se että lapseni oppisi hänet tuntemaan, koska hän kyllä on hyvä tyyppi ja hyvä lasten seurassa, mutta jostain syystä ei sitten kiinnostakkaan. Mieheni ystävä on myös kummi ja kyselee viikottain kuulumisia ja tulee käymään kahvilla silloin tällöin. Ottaa kontaktia kummilapseensa. Sellaista normaalia kanssakäymistä. En muuta kaipaisi tässäkään.
Ehkä tuo miehen ystävä on vaan parempaa pataa miehesi kanssa kuin sinä tämän sinun ystäväsi.
Mieti ap mistä juttelitte ennenkuin sinulla oli lapsia? Olen lapseton ja kavereillani on lapsia, emme kuitenkaan pelkästään juttele lapsista koko aikaa, kun olen heidän seurassaan. Puhumme myös kaverini työjutuista, harrastuksista, minun työjutuista, harrastuksista jne. Pelkästään yksipuolinen keskustelun aihe (kuten ne lapset) on aika tylsää pitemmän päälle ja olen iloinen, että kavereillani on muitakin puheenaiheita edelleen lapsienkin jälkeen.
Täälläkin on keskusteluissa usein huomattu, että äidit menevät sinne lapsikuplaan, jonne ei mikään muu mahdu ja sitten loukkannutaan, kun ei kaverit halua samaan kuplaan. Erkaannutaan ja koetaan olevamme parempia vanhempia, kun kaiken hereilläolo ajan käyttää pelkästään lapsiin ja kaverit ovat itsekkäitä, kun kehtaava pyytää vain äitiä ilman lapsia viettämään aikaa kanssaan. Ja sitten taas 20 vuoden päästä ollaan loukkaantuneita, kun ei niitä kavereita enää olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ihmeellisiä ja kylmiä vastauksia. Kertoo paljon ihmisten itsekkyydeestä. Itsellä ei ole lapsia (ja ei varmaan tulekaan) mutta tottakai ymmärrän, että se kuuluu ystävien elämään ja kuuntelen ihan mielelläni (ja kyselen) heidän kuulumisia. Minua ei myöskään haittaa jos lapsi on välillä mukana jos tavataan ja tuli alkuperäisestä viestistä myös kuva, että lapset ei edes koskaan ole hänen mukana niin en todella ymmärrä mitä hänen kaverinsa valittavat.
En itse todellakaan jatkaisi ystävyyttä tuollaisten junttien kanssa.
Kiitos vastauksestasi, itsekin nyt kallistun sen suuntaan että annan junttien juntteilla keskenään ja keskityn niihin ystäviin joita kiinnostaa elämäni osa alueet muutenkin kuin vain silloin kun itse tarvitsevat kuuntelijaa murheisiinsa tai baariin seuraa.
Voi miten avarakatseista! Hienoa!
Kukahan nyt paljastui junttien juntiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ihmeellisiä ja kylmiä vastauksia. Kertoo paljon ihmisten itsekkyydeestä. Itsellä ei ole lapsia (ja ei varmaan tulekaan) mutta tottakai ymmärrän, että se kuuluu ystävien elämään ja kuuntelen ihan mielelläni (ja kyselen) heidän kuulumisia. Minua ei myöskään haittaa jos lapsi on välillä mukana jos tavataan ja tuli alkuperäisestä viestistä myös kuva, että lapset ei edes koskaan ole hänen mukana niin en todella ymmärrä mitä hänen kaverinsa valittavat.
En itse todellakaan jatkaisi ystävyyttä tuollaisten junttien kanssa.
Kiitos vastauksestasi, itsekin nyt kallistun sen suuntaan että annan junttien juntteilla keskenään ja keskityn niihin ystäviin joita kiinnostaa elämäni osa alueet muutenkin kuin vain silloin kun itse tarvitsevat kuuntelijaa murheisiinsa tai baariin seuraa.
Jos tämän "kiitos vastauksestasi" -kommentin kirjoitti Ap, niin suosittelisin allekirjoittamaan kommentin kirjaimilla Ap.
Olet hyvin valikoivasti lukenut kommentteja, jos tällaiseen ratkaisuun päädyt. Täällä on erittäin monipuolisesti perusteltu syitä siihen, miksi lapsia ei voi automaattisesti laskea osaksi ystävyyspakettia. Kenties se juntti onkin nyt joku muu, kuin lapseton ystäväsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin niin, että jos lapset ovat esteenä kaveruudelle, niin eipä tuollaisia kavereissa kannata pitää. Sanot kauniisti, että nyt sulle alkaa riittää se, että keksitään meriselityksiä miksi ei voida nähdä, ja sanotaan jopa suoraan että "soita, kun lapset eivät ole paikalla"-tyyliin. Jos oikeesti aikuiset ihmiset ei pysty sietämään lapsia, niin ok ei tarvitse, mutta silti voi olla asiallinen ja toimia kuin aikuinen. Jos nyt lapset leikkii, niin tottakai leikeistä tulee ääntä. Yksinkertaista. Jos on 2+ lasta, sitä kovempaa ääntä tulee. Jos ei jotakin miellytä, niin anteeksi sitten, mutta sitten varmaan jos ei ääntä saa kuulua yms niin ei voida var,aan tekemissäkään sitten olla.
Tuohon vapaa-aikaan sanoisin sen verran, että kai sitä selvinpäinkin voi tehdä jotain hauskaa, kuin aina mennä baareja kiertelemään? Ainakaan ei tule krapula. Kaupasta voi ostaa naamioita, kesällä kojuissa myydään marjoja, voi käydä saunassa jos mahdollista ja pitää itse rentouttavan illan ilman alkoholia. Eikös sekin olisi tytölle ja äidille + äidin kaverille, ihan järkevää tekemistä? Saattaisi tyttökin olla innoissaan.
Mutta itse aiheeseen vielä tarkemmin, itse varmaan en enää pitäisi kauheasti yhteyttä ja antaisin joka kerta ymmärtää, että olen löytänyt FB:n ryhmistä uusia kavereita, ja vastailisin heidän ehdotuksiinsa mennä jonnekkin aina, että en millään kerkeä kun pitää Annan kanssa löhteä ulos. En millään kerkeä kun Petterin perhe tulee kylään. Nyt en ehdi... Joka kerta vaan. Näkevät ainakin että miltä tuntuu, kun toimitaan kans samalla tavalla.
Kuten on sanottu, sitä saa mitä tilaa.
Olen kanssasi samaa mieltä puheluiden suhteen. Ei kenellekään voi sanoa, että soitellaan, kun lapset ei häiritse. Kauheaa!
Lapsetonta taas ei voi vaatia viettämään yhteistä ystävien aikaa lasten parissa.
Tuo, että nyt ei ei ehdi/kerkeä on hyvä.
Vaikea tilanne, itse olen suosiolla jättäytynyt seurasta, jossa lapsiani ei hyväksytä. En vain pidä yhteyttä. Vastailen, mikäli kysellään. En puhu itsestäni, vaan kerron koko perheen kuulumiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat sinun ystäviäsi, eivät lastesi ystäviä. Lisäksi jos harvakseltaan näkee ja kyläilee toisen luona, on aika tökeröä yrittää raahata omaa perhettä mukaan. Varsinkin, jos se ystävyys on nimen omaan ollut kahden keskeistä. Harvaa aikuista ihan oikeasti kiinnostaa tehdä ystävien välisestä kyläilystä lasten rientoa. Vaikkei baariin menisikään, muutuisi tapaamisen luonne aika olennaisesti.
Se on kyllä jännä, että se on sitten ihan Ok mulle että ystäväni tuovat mukanaan vaihtuvia kumppaneitaan, tai minut kutsutaan ystävän luo niin siellä roikkuu se uusi miesystävä mukana. Minä kerran ehdotan lapseni ottoa mukaan niin siinä on nyt jotain pöyristyttävää? Ookoo.
Aikuiset. eivät ole niin tylsää seuraa kuin huomionhakuiset kakarat.
Jaa, kyllä niitä on tylsiäkin aikuisia. Eräs ystäväni silloinen poikaystävä oli niin ujo (?) tai ylimielinen, että ei saanut sanaa suustaan, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Olipa todella vaivaannuttava vierailu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen törmännyt jopa äitien/isien käsittämättömään ajatustapaan että lapset olisivat vanhempiensa "omaisuutta". Sillä on perusteltu esim. sitä miksi isovanhempien/sukulaisten/muiden aikuisten (vaikkapa juuri niiden vanhempien kaverien) ei tarvitse tutustua lapsiin tai tämän keskustelun mukaan edes muistaa niiden nimiä.
Itselläni oli tällainen lapsia vihaava isoisä, joka ei halunnut ikinä meitä lapsina tavata. Kun täytin 18, hän lähetti postikortin ja olisi halunnut tutustua. En vastannut, koska miksi olisin halunnut tavata tuntemattoman ihmisen, joka on koko siihenastisen elämäni suhtautunut minuun inhoten?
Jos ei halua lapsia tavata tai oppia heitä tuntemaan, niin ok, mutta turha kuvitella että he sitten välttämättä aikuisina jotenkin automaattisesti haluavat tutustua.
Kun sain lapsen, kavereistani osa ilmoitti heti etteivät sitten halua kuulla yhtään lapsijuttuja tai nähdä lastani. Se oli ihan ok, nähtiin sitten välillä ilman lapsia enkä rasittanut heitä lapsijutuilla. Kuuntelin heidän miesjuttunsa ja hääsuunnitelmansa. Pari vuotta tästä, ja nämä kaverit saivat itse lapsia, ja sitten mun olisi pitänyt olla tukena ja ihastella ja hoivata heidän lapsiaan. Ei mennyt ihan niin, vaan välithän siinä menivät. Yksi senaikainen lapseton ystävä on jäänyt. Hän haluaa välillä nähdä lapsiani, välillä jätämme lapset kotiin ja tapaamme ilman lapsia.
Niin, ja näistä kavereistani useampi on halunnut tutustua koiraani kuin lapseeni. Vain yksi ei halunnut nähdä koiraakaan.
Kiitos viestistäsi! Tätä minäkin pelkään, että kun olen 9 vuoden ajan suostunut tähän kuvioon että
Lapset ei kuulu ystävyyssuhteisiimme, koittaa se päivä kun rupeaa niitä omia lapsia syntymään heillekin, uskon että kelkka kääntyy heilläkin.
Miksi? Minulla on lapsia ja on monilla ystävillänikin. Nautimme nimenomaan aikuisten ajasta ja bilettämisestä yhdessä sen muutaman kerran vuodessa, kun pääsemme kokoontumaan kaikki yhdessä. Ei todellakaan ole lapset mukana eikä kukaan sellaista halua. Ja kyllä ollaan joskus nähty lastenkin kanssa, mutta se on vaan niin aaaargh, kun on niin paljon puhuttavaa ja puitavaa, että ne lapset oikeasti häiritsee siinä vieressä, ei voi samalla tavalla olla vapautuneesti. Ja kyllä minulla on myös näitä pelkkiä äitylikavereita, joiden kanssa ei tulisi mieleenkään lähteä bilettämään tai ulkomaanreissuun eikä heidän kanssa ole mitään syvällistä ystävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mieti ap mistä juttelitte ennenkuin sinulla oli lapsia? Olen lapseton ja kavereillani on lapsia, emme kuitenkaan pelkästään juttele lapsista koko aikaa, kun olen heidän seurassaan. Puhumme myös kaverini työjutuista, harrastuksista, minun työjutuista, harrastuksista jne. Pelkästään yksipuolinen keskustelun aihe (kuten ne lapset) on aika tylsää pitemmän päälle ja olen iloinen, että kavereillani on muitakin puheenaiheita edelleen lapsienkin jälkeen.
Täälläkin on keskusteluissa usein huomattu, että äidit menevät sinne lapsikuplaan, jonne ei mikään muu mahdu ja sitten loukkannutaan, kun ei kaverit halua samaan kuplaan. Erkaannutaan ja koetaan olevamme parempia vanhempia, kun kaiken hereilläolo ajan käyttää pelkästään lapsiin ja kaverit ovat itsekkäitä, kun kehtaava pyytää vain äitiä ilman lapsia viettämään aikaa kanssaan. Ja sitten taas 20 vuoden päästä ollaan loukkaantuneita, kun ei niitä kavereita enää olekaan.
Keskustelumme ovat sitä samaa olleet 15vuotta.
Lapsieni myötä tosin menneet yksipuoliseksi, koska en voi lapsistani ja perhe elämästäni puhua, kun ystäviäni ei kiinnosta. Näin ollen mulla ei ikävä kyllä tässä elämäntilanteessa ole mitään erikoisempia tarinoita kerrottavana, niin enemmän sitten kuuntelen ystävien murheita ja puheita ja keskityn niihin.
Perhe elämästäni udellaan tyyliin
Onko miehesi kanssa kaikki hyvin
Rankkaa sellanen lapsiperhe elämä
Siinä sitten menee puolustuskannalle, että miehen kanssa tosiaan on kaikki hyvin ja ei tämä lapsiperhe elämä nyt niin kamalaa ole 😀 oikeastaan aika mukavaa.
Sitten vastataan jotain, et just joo hah koita nyt jaksaa.
Ok, kiitos 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne haluaa olla nimenomaan SUN kavereita ja tehdä aikuisten juttuja. Lasten läsnäollessa oleminen ja tekeminen on erilaista, pitää esim miettiä tarkemmin mitä voi puhua ja huolehtia siitä että lapsikin viihtyy. 2v on niin pieni, että varsinkin vieraassa paikassa aika kuluu vahtimiseen ja tuhojen ehkäisemiseen. Kaikki ei halua että keittiön laatikoiden sisältö levitetään pitkin kämppää.
Ainahan voit tietenkin kysyä myös kavereiltasi mikseivät halua tutustua lapseesi.
Sinäkin kyllä kuulostat arvostelevan toisten elämäntyylejä ja "piletyksiä", että luultavasti olet vähän sellainen äityli.
2 vuotiaani ei kyllä kaivele enää mitään kaappeja.
Miksi en vahtisi omaa lastani kylässä ollessani? Kuvitteletko että antaisin sen siellä kaivella toisten kaapit ja tehdä mitä lystää? Miksi minun pitää aina olla tavattoman kiinnostunut ystävieni vaihtuvista kumppaneista, niiden kanssa kyllä tarvii kestitä ja mennä yhdessä? Ei siinäkään paljon keskustella vapautuneesti mitään kun uusi mies kuuntelemasta vierestä. Eikö se mies siinä ole kanssa ystävälle tärkeä elämän jatkumo, jota haluaa sitten esitellä?
Miksi minä en saa tuoda ystävyssuhteisiini lapsiani? En nyt tarkoita että joka kerta kun tavataan pitäisi lapsianikin nähdä mutta jos nyt satunnaisesti edes.Mistä sä jonkun miehen tähän nyt repaisit? En mä ainakaan ota miestäni mukaan jos menen ystävän luo kylään tai muuten tapaamaan. Jos ystävä tulee meille ja asun jonkun kanssa, niin toki silloin tuo joku saattaa olla kotona ja touhuta omiaan.
Ja kyllä aika moni juuri 2v vielä levittää tavarat hujan hajan ja vaatii jatkuvaa vahtimista. Varsinkin jos ei ole ns. lapsiystävällisessä tilassa. Ja vaikka vahtisitkin sitä lastasi, niin aikuisten välinen juttu keskeytyy siinä koko ajan.
Toisaalta kuulostaa että sua ei kiinnosta ystäviesi asiat ja heitä ei sun asiat, niin miksi edes olette tekemisissä?
No ap:han kertoi aiemmin että kaverinsa kyllä tuovat vaihtuvia kumppaneitaan tapaamisiin. Itse en tykkäisi. Jos tapaan kaverini, ja hänen mukanaan on minulle outo mies, kyllä se rajoittaa keskustelunaiheita tehokkaasti. Siinä mielessä verrattavissa siihen, että lapsi on mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla niin, että niille ystävillesi, jotka ovat lapsia halunneet mutta eivät saaneet, tämä lapsettomuus on vähän arka paikka, mitä sitten oman lapsesi läsnäolo alleviivaa?
Lapsen saaminen on niin iso juttu että se jakaa lapselliset ja lapsettomat vähän eri leireihin. Siitä lähtien elämä on aika erilaista, eikä voi olettaa että lapseton sitä täysin ymmärtäisi. Kyllä perheettömän ihmisen huomaa kun on vähän enemmän tekemisissä. Siinä ikäänkuin jää tietyt jutut kehittymättä.
Eikä siinä mitään. Kukin on hyvä omana itsenään. Mutta en lähtisi hirveästi tuomaan lasta lapsettomien juttuihin mukaan. Ei ole ilo lapsellekaan.
Minä tiedän heidän lapsettomuuden syyt ja ne eivät liity mitenkään siihen että olisivat tahtomattaan lapsettomia ja jotenkin sen takia nyt minun lapseni olisivat liikaa.
En ole tuonut lapsiani heidän eteensä kun eivät ole sitä haluneet mutta kyllä se välillä loukkaa miten suhtautuvat.
Ei kannata loukkaantua. Lapset nyt vain ovat aika rasittavia, ehkä se seikka jotenkin hämärtyy vanhemmilta.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen törmännyt jopa äitien/isien käsittämättömään ajatustapaan että lapset olisivat vanhempiensa "omaisuutta". Sillä on perusteltu esim. sitä miksi isovanhempien/sukulaisten/muiden aikuisten (vaikkapa juuri niiden vanhempien kaverien) ei tarvitse tutustua lapsiin tai tämän keskustelun mukaan edes muistaa niiden nimiä.
Itselläni oli tällainen lapsia vihaava isoisä, joka ei halunnut ikinä meitä lapsina tavata. Kun täytin 18, hän lähetti postikortin ja olisi halunnut tutustua. En vastannut, koska miksi olisin halunnut tavata tuntemattoman ihmisen, joka on koko siihenastisen elämäni suhtautunut minuun inhoten?
Jos ei halua lapsia tavata tai oppia heitä tuntemaan, niin ok, mutta turha kuvitella että he sitten välttämättä aikuisina jotenkin automaattisesti haluavat tutustua.
Kun sain lapsen, kavereistani osa ilmoitti heti etteivät sitten halua kuulla yhtään lapsijuttuja tai nähdä lastani. Se oli ihan ok, nähtiin sitten välillä ilman lapsia enkä rasittanut heitä lapsijutuilla. Kuuntelin heidän miesjuttunsa ja hääsuunnitelmansa. Pari vuotta tästä, ja nämä kaverit saivat itse lapsia, ja sitten mun olisi pitänyt olla tukena ja ihastella ja hoivata heidän lapsiaan. Ei mennyt ihan niin, vaan välithän siinä menivät. Yksi senaikainen lapseton ystävä on jäänyt. Hän haluaa välillä nähdä lapsiani, välillä jätämme lapset kotiin ja tapaamme ilman lapsia.
Niin, ja näistä kavereistani useampi on halunnut tutustua koiraani kuin lapseeni. Vain yksi ei halunnut nähdä koiraakaan.