Ystäväni eivät ole halunneet tutustua lapsiini

Olen yksinelävä mies, ei lapsia, mutta minusta kuulostaa hieman oudolta kun joskus kun juttelee naisten kanssa, ja kerron vaikka jostain harrastuksestani tms. niin naiset aina innostuneena kertoo että joo, heidän tyttärellään / pojallaan on sama juttu... ei koskaan naisella itsellään, vaan aina sillä lapsella... en tiedä mitä tuollaisesta pitäisi ajatella näin yli nelikymppisenä?

Vierailija kirjoitti:

Näissä tämäntyyppisissä ketjuissa säännönmukaisesti äidit väheksyvät lapsettomia ihmisiä heidän biletyksensä vuoksi. Miksi biletystä täytyy paheksua? Onko kunnon ihminen vakavamielinen ja hauskanpitoa väheksyvä, alkoholiton ja herää viimeistään aamukuudelta huolehtimaan lapsensa tarpeista?

Olen itse lapseton keski-ikäinen. Talvisin istun usein iltaisin kotona neulomassa sukkaa, mutta kieltämättä kesällä tulee käytyä viihteellä. Useinmiten tanssimassa, ja tanssikulttuuriin taas ei viina kuulu. Tanssiessani tutustun mielenkiintoisiin tyyppeihin ja joo, pidän hauskaa! Jos tämä on sitä mammojen halveksimaa biletystä, niin halveksikaa vain! Minulla ei ole mitään tarvetta olla mammapuritanistien mielen mukainen tiukkapipo, vaan aion jatkossakin nauttia elämästäni.

Juuri meinasin itsekin kommentoida samaa. Aloittaja juuri esim. nro. 162 ja 169 viesteissään pilkkasi  kaveriaan siitä, että hän ei mukamas elä oikeaa elämää, koska bilettää vielä yli kolmikymppisenä ja nukkuu myöhään. Mutta ap ei kuitenkaan kykene vastaamaan mikä sitten on sitä ns. oikeaa elämää sen ikäisenä.

T: myös viestin nro 172 kirjoittanut (vela-mies), joka itsekin tykkää vielä bilettää silloin tällöin ja nukkua loma-aikoina pitkään.

Olen itse lapseton nelikymppinen ja tulin lukemaan keskustelua, kun olen vähän surullisena miettinyt sitä, miksi en tapaa ystävieni lapsia. Eli lapsia hankkineet ystäväni eivät ainakaan aktiivisesti toimi niin, että tapaisin heidän lapsiaan. Muistelen sanoneeni useampaan kertaan ystävieni saatua lapsia, että mielelläni olen tekemisissä heidän lastensakin kanssa ja tulen mieluusti leikkimään tai pelaamaan, kun lapset ovat sen ikäisiä, mutta näin ei ole tapahtunut. Tapaan ystäviäni käytännössä aina kahdestaan, ja olen kiinnostunut heidän elämästään ja myös lastensa elämästä, ja aina jouluksi annan jotkut pienet paketit lapsille annettaviksi, vaikka en olisi koko vuonna kyseisiä lapsia kertaakaan tavannut. Olen miettinyt asiaa paljon, kun lapsettomana olisin mielelläni kuitenkin edes joskus lasten kanssa tekemisissä.

Luettuani ketjua tuli mieleeni sekin, miten maailma on ilmiselvästi muuttunut aivan älyttömästi verrattuna omaan lapsuuteeni. Koska olin yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, olin aina ja poikkeuksetta äitini mukana joka paikassa ja aina läsnä, kun meillä kävi vieraita, mikä oli usein. Olin paljon tekemisissä serkkujen ja ikäisteni pikkuserkkujen kanssa ja meillä kävi ja me kävimme myös äitini työkavereiden luona kylässä, joillakin oli ikäisiäni lapsia ja leikittiin yhdessä, joillakin lapset minua vanhempia ja olivat omissa oloissaan. Ikinä ei minulla tullut lapsena tai teininä sellaista oloa, että minun läsnäoloni olisi vaivannut ketään. Teininä toki itse vastustin sitä, että jouduin lähtemään äitini mukana sukulaisten ym. luo, mutta aikuisena olen ihan iloinen, että äiti pakotti mukaan, kun nyt tunnen sukulaisia paljon laajemmin kuin monet serkut ja pikkuserkut. Kyse oli tietenkin olosuhteiden pakosta, ja pitäisi tietenkin kysyä äidiltä, millaista oli, kun minä olin 24/7 kaikessa muussa paitsi hänen työpaikallaan mukana (ja joskus sielläkin, pikkujouluissa ym.), mutta vaikutelmani on, että se on ollut ihan normaalia kaikkien mielestä. Mistä tämä ero entisaikain ja nykyajan välillä johtuu? Siis että se lasten mukanaolo on jotenkin poikkeuksellista, jopa siinä määrin, että niitä lapsia ei edes kerran vuoteen oteta mukaan yhteiseen tapaamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Onneksi sain lapsena olla mukana vanhempieni ja heidän ystäviensä seurassa ja oppia seurustelemaan ihmisten kanssa. Elämässäni on ollut paljon hyviä aikuisia, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti. Suomessa on aika lapsivihamielinen ja välinpitämätön mentaliteetti. Miettikääpä miten lapsiin suhtaudutaan vaikka Ranskassa tai Kreikassa ja millaiset keskustelu-, seurustelu- ja väittelytaidot ihmiset omaksuvat noissa maissa jo lapsena.

Noissa maissa ei annetakaan lapsen varastaa koko showta, vaan lapselle vanhemmat ja muut kyläläiset opettavat milloin ja miten lapsen on suotavaa tuoda itseänsä esiin. Siksi siellä ei olle lapsivihamielisiä, kun lapsilla on käytöstavat, eikä vanhemmat pidä heitä kuninkaina.

Eikös ne käytöstavat opita nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mallioppimisena siten, että seuratessa jo vauvasta asti, miten vanhempi/vanhemmat seurustelevat muiden ihmisten kanssa, lapsi oppii itsekin käyttäytymään. Ja myös niin, että ne perheen ulkopuoliset ihmiset tarvittaessa kasvattavat sitä lasta myös ja ojentavat, jos tarve vaatii. Vaikea uskoa, että vanhemmilla olisi niin eri arvomaailmaa omaavia ystäviä tai sukulaisia, että näitä pitäisi kieltää ohjaamasta omaa lasta, jos lapsi vaikka häkeltää ympäriinsä, kuten pienillä lapsilla tapana on. Onko tässä keskustelussa pitkälti samaa kuin ikuiskysymys siitä, saako lapsia viedä ravintolaan ja oppiiko lapsi käyttäytymään ravintolassa, jos häntä ei koskaan viedä ravintolaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Onneksi sain lapsena olla mukana vanhempieni ja heidän ystäviensä seurassa ja oppia seurustelemaan ihmisten kanssa. Elämässäni on ollut paljon hyviä aikuisia, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti. Suomessa on aika lapsivihamielinen ja välinpitämätön mentaliteetti. Miettikääpä miten lapsiin suhtaudutaan vaikka Ranskassa tai Kreikassa ja millaiset keskustelu-, seurustelu- ja väittelytaidot ihmiset omaksuvat noissa maissa jo lapsena.

Noissa maissa ei annetakaan lapsen varastaa koko showta, vaan lapselle vanhemmat ja muut kyläläiset opettavat milloin ja miten lapsen on suotavaa tuoda itseänsä esiin. Siksi siellä ei olle lapsivihamielisiä, kun lapsilla on käytöstavat, eikä vanhemmat pidä heitä kuninkaina.

Eikös ne käytöstavat opita nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mallioppimisena siten, että seuratessa jo vauvasta asti, miten vanhempi/vanhemmat seurustelevat muiden ihmisten kanssa, lapsi oppii itsekin käyttäytymään. Ja myös niin, että ne perheen ulkopuoliset ihmiset tarvittaessa kasvattavat sitä lasta myös ja ojentavat, jos tarve vaatii. Vaikea uskoa, että vanhemmilla olisi niin eri arvomaailmaa omaavia ystäviä tai sukulaisia, että näitä pitäisi kieltää ohjaamasta omaa lasta, jos lapsi vaikka häkeltää ympäriinsä, kuten pienillä lapsilla tapana on. Onko tässä keskustelussa pitkälti samaa kuin ikuiskysymys siitä, saako lapsia viedä ravintolaan ja oppiiko lapsi käyttäytymään ravintolassa, jos häntä ei koskaan viedä ravintolaan?

Lapsettomilla ei ole mitään velvollisuutta opettaa toisten lapsia käyttäytymään.

Ja meneppäs ojentamaan huonosti käyttäytyvää lasta niin siitähän se sota tulee. Kun sillä lapsella on oikeus kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei yhtään ajattele tätä lasten kannalta. Haluaako ne lapset edes yrittää tutustua johonkin randomiin naiseen, jota näkisi ehkä kerran vuodessa? En mä ainakaan olisi halunnut.

Ja sitten se kiva kauneuspäivä. Jos ap haluaa oikeasti järjestää kivan kauneuspäivän tyttärelleen, niin kutsuisi nyt herran jumala jonkun tytön oikean kaverin. Hemmottelupäivä parhaan kaverin kanssa kuulostaa tosi kivalta. Hemmottelupäivä, jossa puolituntematon täti kyselee väkinäksesti jostain koulunkäynnistä, kuulostaa ihan kauhealta.

Äitini raahasi minua lapsena ja nuorena mukana kun kyläili kavereidensa luona. Siellä minä istuin hiljaa sohvalla ja odotin, milloin lähdetään kotiin.

Ap ne on sun kavereita, ei lapsesi. Oisko sinusta mukava hengata vaikka kaverin ja hänen anoppinsa kanssa kolmestaan?

Jos sinua ei olisi raahattu mukana, äitisi ei todennäköisesti olis koskaan voinut tavata heitä. Äitisi olisi ehkä masentunut ja todennäköisesti hänellä ei olisi ainakaan noita enää ystävinä jäljellä.

Lapset ovat pieniä yllättävän lyhyen aikaa, mutta monen ns. ystävät eivät kykene hyväksymään mitään häiritsevää siltä ystävältä. Siihen on syynsä miksi yksinäisyys lisääntyy ja se on yleinen asenne.

Kun ystävyys ja tapaamiset pitää olla kaikille täydellisiä kokemuksia, niin kohta niitä ei enää ole. Äidit, lapset, ystävät kaikki haluavat sen täydellisen olotilan ja kun kukaan ei saa sitä ollaan mielummin ilman.

Velat ei hyväksy lapsia, äidit ei hyväksy toisia äitejä ellei lapset tule keskenään toimeen, lapset eivät voi leikkiä keskenään ellei äidit tule toimeen. Lapset ei halua olla äidin kavereiden seurassa.

Ollaan sitten kaikki vaan yksin.

Hyvä ystävyys kestää kyllä vuosiakin, vaikka ei tavata. Yhteyttä voi pitää vaikka viestein tai soittaa silloin, kun lapset nukkuvat. Lapset kasvavat ja sen jälkeen voidaan taas tavatakin, kun lapsia ei tarvitse raahata mukana. Ja sen väliajan pienten lasten äiti voi viettää äitikavereidensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei yhtään ajattele tätä lasten kannalta. Haluaako ne lapset edes yrittää tutustua johonkin randomiin naiseen, jota näkisi ehkä kerran vuodessa? En mä ainakaan olisi halunnut.

Ja sitten se kiva kauneuspäivä. Jos ap haluaa oikeasti järjestää kivan kauneuspäivän tyttärelleen, niin kutsuisi nyt herran jumala jonkun tytön oikean kaverin. Hemmottelupäivä parhaan kaverin kanssa kuulostaa tosi kivalta. Hemmottelupäivä, jossa puolituntematon täti kyselee väkinäksesti jostain koulunkäynnistä, kuulostaa ihan kauhealta.

Äitini raahasi minua lapsena ja nuorena mukana kun kyläili kavereidensa luona. Siellä minä istuin hiljaa sohvalla ja odotin, milloin lähdetään kotiin.

Ap ne on sun kavereita, ei lapsesi. Oisko sinusta mukava hengata vaikka kaverin ja hänen anoppinsa kanssa kolmestaan?

Jos sinua ei olisi raahattu mukana, äitisi ei todennäköisesti olis koskaan voinut tavata heitä. Äitisi olisi ehkä masentunut ja todennäköisesti hänellä ei olisi ainakaan noita enää ystävinä jäljellä.

Lapset ovat pieniä yllättävän lyhyen aikaa, mutta monen ns. ystävät eivät kykene hyväksymään mitään häiritsevää siltä ystävältä. Siihen on syynsä miksi yksinäisyys lisääntyy ja se on yleinen asenne.

Kun ystävyys ja tapaamiset pitää olla kaikille täydellisiä kokemuksia, niin kohta niitä ei enää ole. Äidit, lapset, ystävät kaikki haluavat sen täydellisen olotilan ja kun kukaan ei saa sitä ollaan mielummin ilman.

Velat ei hyväksy lapsia, äidit ei hyväksy toisia äitejä ellei lapset tule keskenään toimeen, lapset eivät voi leikkiä keskenään ellei äidit tule toimeen. Lapset ei halua olla äidin kavereiden seurassa.

Ollaan sitten kaikki vaan yksin.

Tärkeä huomio tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että. Ystäväsi ovat kiinnostuneita sinusta ihmisenä, eivät sinun jälkeläisistäsi.

Sama kuin vaatisit ystäviäsi tutustumaan anoppiisi, koiraasi tai naapureihisi.

Kuulostaa siltä että itse näet lapsesi osana itseäsi, ja siksi loukkaannut kun ystäviäsi ei kiinnosta. Voisiko olla?

Lapset ovat suuri osa vanhemman elämää, kyllä yleensä ollaan jollain tasolla kiinnostuneita ystävän elämästä, myös hänen perheestään, tai siis oikeat ystävät ovat.

Sinun "ystäväsi" ap vaikuttavat enemmän kavereilta, tai tuttavilta, kuin oikeilta ystäviltä.

Siis millä tavalla kiinnostuneita? Minua ei kiinnosta yhtään muiden lasten jalkapalloharjoitukset tai koulunkäynnit, ellei olla kutsuttu esimerkiksi valmistujaisiin. Eri juttu, jos ystävällä olisi jotain huolia lastensa kanssa tai kaipailisi jotain kokeneemman neuvoja esimerkiksi nukuttamiseen, niin sitten olisin tukena ja auttaisin parhaani mukaan. Noin muuten perusarki lasten kanssa on kaikilla aikalailla samaa ja olen kiinnostunut vain omien lasteni perusasioista.

Ja pahimmat on ne äidit jotka yllyttää lasta näyttämään jotain temppuja tai mitä on askarrellut tms. Tai soitappa tätille nyt sillä viululla se kappale minkä oot juuri opetellut ja kun osaat niin hienosti.

Jollei se vieras osoita erityistä kiinnostusta niin älkää tuputtako lapsenne seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Onneksi sain lapsena olla mukana vanhempieni ja heidän ystäviensä seurassa ja oppia seurustelemaan ihmisten kanssa. Elämässäni on ollut paljon hyviä aikuisia, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti. Suomessa on aika lapsivihamielinen ja välinpitämätön mentaliteetti. Miettikääpä miten lapsiin suhtaudutaan vaikka Ranskassa tai Kreikassa ja millaiset keskustelu-, seurustelu- ja väittelytaidot ihmiset omaksuvat noissa maissa jo lapsena.

Noissa maissa ei annetakaan lapsen varastaa koko showta, vaan lapselle vanhemmat ja muut kyläläiset opettavat milloin ja miten lapsen on suotavaa tuoda itseänsä esiin. Siksi siellä ei olle lapsivihamielisiä, kun lapsilla on käytöstavat, eikä vanhemmat pidä heitä kuninkaina.

Eikös ne käytöstavat opita nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mallioppimisena siten, että seuratessa jo vauvasta asti, miten vanhempi/vanhemmat seurustelevat muiden ihmisten kanssa, lapsi oppii itsekin käyttäytymään. Ja myös niin, että ne perheen ulkopuoliset ihmiset tarvittaessa kasvattavat sitä lasta myös ja ojentavat, jos tarve vaatii. Vaikea uskoa, että vanhemmilla olisi niin eri arvomaailmaa omaavia ystäviä tai sukulaisia, että näitä pitäisi kieltää ohjaamasta omaa lasta, jos lapsi vaikka häkeltää ympäriinsä, kuten pienillä lapsilla tapana on. Onko tässä keskustelussa pitkälti samaa kuin ikuiskysymys siitä, saako lapsia viedä ravintolaan ja oppiiko lapsi käyttäytymään ravintolassa, jos häntä ei koskaan viedä ravintolaan?

Lapsettomilla ei ole mitään velvollisuutta opettaa toisten lapsia käyttäytymään.

Ja meneppäs ojentamaan huonosti käyttäytyvää lasta niin siitähän se sota tulee. Kun sillä lapsella on oikeus kaikkeen.

Ei tietenkään velvollisuutta, mutta sehän on ihan perussosiaalisuutta, jos istutaan samassa pöydässä ja lapsi on osa seuruetta, että lapselle sanotaan, jos hän tekee jotain sopimatonta. Siten kai se lapsi oppii.

Onko tuo totta, että huonosti käyttäytyvän lapsen ojentaminen aiheuttaa sodan, vai onko se urbaani legenda, jota viljellään, jotta ulkopuolisten ei tarvitse puuttua huonosti käyttäytyvän lapsen toimintaan, koska se on vaivalloista eikä "lapsettomilla ole mitään velvollisuutta opettaa toisten lapsia käyttäytymään"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole tylsempää kuin toisten ihmisten mukulat.

Niinpä niin. Katsotaan kun he saavat omia lapsiaan ja olen täysin kylmä heidän lapsiaan kohtaan, mahtavatko olla niin että se on ok.

Enpä tiedä

Miksi ystävieni pitäisi olla kiinnostunut minun lapsista tai tehdä lapsieni kanssa juttuja? 

Minustakin se on outoa, koska aikuiset ihmiset ovat aikuisten ystäviä, ei heidän lapsiensa.

Erikseen toki lasten hoitaminen ja silmällä pitäminen, jos niin yhdessä sovitaan. En silti ottaisi itseeni, kun ystäväni ei halua tulla heitä hoitamaan. Kaikki eivät pidä lapsista ja minusta on ihan ok järjestää itsekin aikaa kodin ulkopuolelta tehdä hänen kanssaan jotain muuta. Hän saa minut potkittu lenkille ja lasten ollessa pieniä niin oli aikuisten juttuja.

Eihän tuo maailman loppu ole! Ei kaiken tarvitse tykätä lapsista,jos itsellä ei ole.Itselläni ystävät tuo oikein lapsensa meille ,tarkoituksena hoidan niitä pääsee viikonlopun menonsa. Vaikka minulla on lapsia.Eromme en pailaa en piletä.Olen alerginen hänen lapsille ja uusia naisia en halua elämä joilla lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Onneksi sain lapsena olla mukana vanhempieni ja heidän ystäviensä seurassa ja oppia seurustelemaan ihmisten kanssa. Elämässäni on ollut paljon hyviä aikuisia, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti. Suomessa on aika lapsivihamielinen ja välinpitämätön mentaliteetti. Miettikääpä miten lapsiin suhtaudutaan vaikka Ranskassa tai Kreikassa ja millaiset keskustelu-, seurustelu- ja väittelytaidot ihmiset omaksuvat noissa maissa jo lapsena.

Noissa maissa ei annetakaan lapsen varastaa koko showta, vaan lapselle vanhemmat ja muut kyläläiset opettavat milloin ja miten lapsen on suotavaa tuoda itseänsä esiin. Siksi siellä ei olle lapsivihamielisiä, kun lapsilla on käytöstavat, eikä vanhemmat pidä heitä kuninkaina.

Eikös ne käytöstavat opita nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mallioppimisena siten, että seuratessa jo vauvasta asti, miten vanhempi/vanhemmat seurustelevat muiden ihmisten kanssa, lapsi oppii itsekin käyttäytymään. Ja myös niin, että ne perheen ulkopuoliset ihmiset tarvittaessa kasvattavat sitä lasta myös ja ojentavat, jos tarve vaatii. Vaikea uskoa, että vanhemmilla olisi niin eri arvomaailmaa omaavia ystäviä tai sukulaisia, että näitä pitäisi kieltää ohjaamasta omaa lasta, jos lapsi vaikka häkeltää ympäriinsä, kuten pienillä lapsilla tapana on. Onko tässä keskustelussa pitkälti samaa kuin ikuiskysymys siitä, saako lapsia viedä ravintolaan ja oppiiko lapsi käyttäytymään ravintolassa, jos häntä ei koskaan viedä ravintolaan?

Juuri siitä on kyse. Täällä kuitenkaan vanhemmat eivät ohjaa lapsiaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa tai käyttäytymään, jolloin muut eivät halua olla niiden lasten kanssa tekemisissä. Muutkaan eivät saa ohjata lasta, vaan siitä tulee kova huuto vanhemmilta että minunhan lastani ei komenna kuin minä itse. Näin päästään siihen lopputulokseen että lapsia ei haluta seuraan. 

Taisi tämä aloitus olla Porvoosta tai sitten vaan ainoastaan ap:n tapa päästä haukkumaan "kavereitaan" siitä että he eivät ole samanlaisia, kuin ap itse, kun ap ei kerran näköjään kykene vastaamaan asiallisiin kysymyksiin mitään.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelisin niin, että jos lapset ovat esteenä kaveruudelle, niin eipä tuollaisia kavereissa kannata pitää. Sanot kauniisti, että nyt sulle alkaa riittää se, että keksitään meriselityksiä miksi ei voida nähdä, ja sanotaan jopa suoraan että "soita, kun lapset eivät ole paikalla"-tyyliin. Jos oikeesti aikuiset ihmiset ei pysty sietämään lapsia, niin ok ei tarvitse, mutta silti voi olla asiallinen ja toimia kuin aikuinen. Jos nyt lapset leikkii, niin tottakai leikeistä tulee ääntä. Yksinkertaista. Jos on 2+ lasta, sitä kovempaa ääntä tulee. Jos ei jotakin miellytä, niin anteeksi sitten, mutta sitten varmaan jos ei ääntä saa kuulua yms niin ei voida var,aan tekemissäkään sitten olla.

Tuohon vapaa-aikaan sanoisin sen verran, että kai sitä selvinpäinkin voi tehdä jotain hauskaa, kuin aina mennä baareja kiertelemään? Ainakaan ei tule krapula. Kaupasta voi ostaa naamioita, kesällä kojuissa myydään marjoja, voi käydä saunassa jos mahdollista ja pitää itse rentouttavan illan ilman alkoholia. Eikös sekin olisi tytölle ja äidille + äidin kaverille, ihan järkevää tekemistä? Saattaisi tyttökin olla innoissaan.

Mutta itse aiheeseen vielä tarkemmin, itse varmaan en enää pitäisi kauheasti yhteyttä ja antaisin joka kerta ymmärtää, että olen löytänyt FB:n ryhmistä uusia kavereita, ja vastailisin heidän ehdotuksiinsa mennä jonnekkin aina, että en millään kerkeä kun pitää Annan kanssa löhteä ulos. En millään kerkeä kun Petterin perhe tulee kylään. Nyt en ehdi... Joka kerta vaan. Näkevät ainakin että miltä tuntuu, kun toimitaan kans samalla tavalla.

Kuten on sanottu, sitä saa mitä tilaa.

Jos valitsen kahden vaiheilla: illan kaksin hyvän ystävän kanssa, hyvää viiniä, syvällisiä keskusteluja, maailman parantelua, saunomista, hyvää ruokaa, vähän lisää viiniä, myöhään valvomista ja pitkät yöunet versus ilta ystävän ja lapsen/lasten (oli sitten omat tai ystävän lapset) kanssa leikkimällä naamioilla ja kuuntelemalla sitä normaalia lapsen vaatimista ja kitinää ja hoitamalla lapsille ruuat, nukkumiset, tekemiset, niin aika paha valinta 😂 kyllä valitsen ystävän seuran ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Onneksi sain lapsena olla mukana vanhempieni ja heidän ystäviensä seurassa ja oppia seurustelemaan ihmisten kanssa. Elämässäni on ollut paljon hyviä aikuisia, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti. Suomessa on aika lapsivihamielinen ja välinpitämätön mentaliteetti. Miettikääpä miten lapsiin suhtaudutaan vaikka Ranskassa tai Kreikassa ja millaiset keskustelu-, seurustelu- ja väittelytaidot ihmiset omaksuvat noissa maissa jo lapsena.

Noissa maissa ei annetakaan lapsen varastaa koko showta, vaan lapselle vanhemmat ja muut kyläläiset opettavat milloin ja miten lapsen on suotavaa tuoda itseänsä esiin. Siksi siellä ei olle lapsivihamielisiä, kun lapsilla on käytöstavat, eikä vanhemmat pidä heitä kuninkaina.

Eikös ne käytöstavat opita nimenomaan sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mallioppimisena siten, että seuratessa jo vauvasta asti, miten vanhempi/vanhemmat seurustelevat muiden ihmisten kanssa, lapsi oppii itsekin käyttäytymään. Ja myös niin, että ne perheen ulkopuoliset ihmiset tarvittaessa kasvattavat sitä lasta myös ja ojentavat, jos tarve vaatii. Vaikea uskoa, että vanhemmilla olisi niin eri arvomaailmaa omaavia ystäviä tai sukulaisia, että näitä pitäisi kieltää ohjaamasta omaa lasta, jos lapsi vaikka häkeltää ympäriinsä, kuten pienillä lapsilla tapana on. Onko tässä keskustelussa pitkälti samaa kuin ikuiskysymys siitä, saako lapsia viedä ravintolaan ja oppiiko lapsi käyttäytymään ravintolassa, jos häntä ei koskaan viedä ravintolaan?

Juuri siitä on kyse. Täällä kuitenkaan vanhemmat eivät ohjaa lapsiaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa tai käyttäytymään, jolloin muut eivät halua olla niiden lasten kanssa tekemisissä. Muutkaan eivät saa ohjata lasta, vaan siitä tulee kova huuto vanhemmilta että minunhan lastani ei komenna kuin minä itse. Näin päästään siihen lopputulokseen että lapsia ei haluta seuraan. 

On hyvin surullista, jos näin todella on.

Suurinta osaa ihmisistä ei vain erityisemmin (tai lainkaan) kiinnosta kavereiden lapset. Se on nyt vain hyväksyttävä.

Mulla ei ole lapsia, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan. Suhtautumiseni lapsiin on aika välinpitämätön, joistain lapsista pidän enemmän kuin toisista. Siitä huolimatta tämän ketjun kommentit tuntuvat mielestäni aika kylmiltä. Tietysti ystävyyksissäkin on eroa, enkä varmaan itsekään olisi niin kiinnostunut kaikkien kavereiden lapsista, jos niitä olisi. Mutta jos jotkut läheisemmistä ystävistä saisivat lapsen, niin kyllä mua kiinnostaisi kuulla siitä lapsesta ja oppia tuntemaan se ja olisin mielelläni tällaisille lapsille sellainen vähän sukulaistätiin verrattavissa oleva läheinen aikuinen. Muistan myös omasta lapsuudesta, että useat äitini hyvät ystävät kyllä olivat selkeästi kiinnostuneita meistä lapsista ja meidän kehityksestä. Vaikkei tavattu usein, niin aina he halusivat kuulla myös meidän kuulumiset ja viettää meidänkin kanssa aikaa. Itse tosin olin enemmän arka ja ujo lapsi, joten en varmaan ollut sellainen, joka hirveästi vaatisi huomiota näissä kun aikuiset viettää keskenään aikaa.

Tietysti on tärkeää, että aikuisilla on myös omaa aikaa eikä joka tapaamiseen niitä lapsia kannata raahta, mutta kummalta kuulostaa myös ajatus, ettei läheisten ystävien lapset kiinnosta pätkän vertaa. Ymmärrän siis aloittajan harmitusta.

No mutta eikö ole sanomatta selvää että heitä ei kiinnosta muiden kakarat. Eteenkin jos ei halua omia, niin ei kai ne muidenkaan pennuista ole kiinnostuneita. 

Minä en edesjuuri koskaan kysy ystävieni penskojen kuulumisia. Ei minua kiinnosta. Jos ystävä alkaa puhuaheistä, kuuntelen hetken ja vaihdan sitten sujuvasti vaivihkaa muihin juttuihin.