Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni eivät ole halunneet tutustua lapsiini
29.07.2022 |
Onko muilla vastaavaa?
Minulla on 3 lapsetonta ystävää, jotka olen tuntenut 15 vuoden ajan. He ovat yli 30 vuotiaita, yksi on parisuhteessa. 2 heistä haluaisi omia lapsia kyllä, yksi ei halua lainkaan.
Minua on ruvennut vaivaamaan se etteivät he halua tutustua lapsiini. Vanhin on jo 9 vuotias, ja koronavuodet tietysti tekivät vielä enemmän sen ettemme tavanneet juurikaan. Yhden heistä pyysin nuorimmaisen kummiksi (2 vuotias) ajatuksenani oli että jos jotenkin saisin hänet lähentymään minuun ja perheeseeni samalla, mutta ei. Ei hän kysy koskaan mitä lapselle kuuluu, ei tule syntymäpäiville/ muuhun päivänviettoon vaikka kutsun aina joku flunssa tms tekosyy (koska aina voi tulla myös kipeyksien jälkeenkin voisin ne kahvit keittää) ja ei en odota lapselleni mitään lahjoja enkä mitään hoitajaa ihan vaan normaalia yhdessäoloa että lapseni olisi saanut mahdollisuuden tutustua kummitätiinsä.
Toinen ystäväni on hyvin minä keskeinen. Kerran pyysi minua yökylään luokseen, käyn hänen luonaan useamman kerran vuodessa yksin. Ajattelin, että tällä kertaa voisi olla tilaisuus tutustua tyttäreeni ja ehdotin että olisin ottanut hänet mukaani ja oltaisiin tehty jotain muuta kuin lähdetty kiertelemään baareja (se tuntuu hänelle olevan meidän kaveruudessa se mielekkäin osuus) hän huokaili ehdotukselleni sanoen kun haluaisi nukkua yönsä rauhassa, että lapsestani on kyllä häiriöksi. Koitin siinä sanoa että lapsi on jo 6vuotias ja nukkuu kuin tukki ja aivan hiljaa yönsä, mutta juu kävi selväksi ettei lastani haluta mukaan. Hän näkee lapsiani kerran vuodessa, jos silloinkaan, aina tahtoo tapaamiset kahden kesken. Sama jos puhumme puhelimessa ja taustalla kuuluu lasten puheita tai leikkejä, alkaa sama huokailu ettei jaksa kuulla lapsieni ääniä että soita kun et ole niiden kanssa.
Tässä kohden haluan jo kertoa, etteivät lapseni ole mitään erityislapsia eivätkä mitään hemmoteltuja pirkkopettereitä vaan aivan tavallisia ikäisiään lapsia, iloisia, puuhakkaita.
Kolmas ystäväni, joka ei itselleen lapsia ikinä ole toivonut on näistä kolmesta vähääkään se joka on yllättänyt sillä että on kehunut lapsiani ja jopa ruvennut kyselemään heidänkin kuulumisiaan. Joskus oli hänelle kauhea järkytys että miksi perustin perheen ja välirikkoakin siitä seurasi.
No en tiedä, halusinnvain tehdä tämän aloituksen ja tietää millaisia ystävyyssuhteita teillä muilla on, tapaatteko lasten kanssa yhtäaikaa tuntevatko ystävänne lapsennekin vai miten?
Ja en ole mikään äityliini joka olisi unohtanut minuutensa ja eläisi vain lapsilleen, jotta olisin sen tähden rasittava perhe elämäni kanssa, tapailen näitä kolmea ystävää yksinäni sitten vaan mutta on nämä ystävyydet ruvenneet tökkimään kun ei toisia tunnu kiinnostavan minun elämäni tärkeä osio, lapseni.
Yksikin aina kyselee perhe elämästäni siihen tapaan, onko riitoja miehen kanssa? Tai miten sä jaksat kolmea lasta?
No, hän on sellainen aikuislapsi joka lomillan nukkuu päivällä kolmeen ja käy millaiseen viikonpäivään tahansa pilettämässä tietysti itselle ruvennut käymään moiset hommat
Vähän kaukaisiksi 😀
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Olin kylässä harrastuskaverini luona. Hän on yksinhuoltaja, jolla on ekaluokkalainen poika. Söimme ja kahvittelimme ja tuo poika oli kokoajan seurassamme. Hänestä oli tosi kivaa, kun tuli vieras täti kylään. Poika oli kyllä kiva, tosi reipas ja sosiaalinen, mutta edes äitinsä ei saanut häntä lempeästi häädettyä edes hetkeksi.
"Menetkö välillä leikkimään omaan huoneeseen?"
"En mä. Mä haluun olla teidän kanssa"
Ja hänhän oli, kaikki temput piti kehua ja naistenjuttuja oli ihan turha puhua. Minulla oli jo etukäteen mietittynä pari puheenaihetta, joista olisin halunnut jutella, mutta ne ei olleet asioita, joita lapsen läsnäollessa olisi voinut jutella. Kolmen tunnin kohdalla lähdin kotiin pojan nukkumaanmenoaikaan vedoten.
Omat lapset käyvät korkeintaan tervehtimässä vieraiden tullessa ja tulevat kahvipöytään, mutta muuten he eivät jää norkkumaan aikuisten seuraan olohuoneeseen. Siksi tuo oli minulle uusi kokemus.
Tällä haluan siis vain kertoa sitä, että olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa: Aikuiset on niitä kavereita keskenään ja vanhemmat eivät voi olettaa, että aikuiset aikovat olla parhaita kavereita myös heidän lapsilleen. Käytöstavat ja positiivinen suhtautuminen lapseen on toki suotavaa, mutta (joskus) sitä haluaa jutella vain niiden vanhempien kanssa aikuisten juttuja.
Minulla on yh tuttava, jolla on teini-ikäinen tytär joka tulee roikkumaan seuraan kun tapaamme. Eikä todellakaan ole mikään suloinen temppujen tekijä vaan hapan teini joka hädin tuskin osaa tervehtiä, naama teinin norsunveetulla. Sitten roikkuu mukana, kuuntelee juttuja ja inisee narisevalla pissisäänellä. Äiti lässyttää takaisin.
Äidin mielestä tytär on kaunis, viehättävä ja ihana. Minusta tympeä ja huonokäytöksinen. Äiti on muuten ihan fiksu ja kiva, mutta sokea lapselleen.
Heillä on selvästi tosi vahvasti napanuora kiinni. Äiti oli mm hirveän yllättynyt ja loukkaantunut kun lapsi ei ollut kertonut saaneensa ensisuudelman, vaan asia kävi ilmi jostain muualta. Siitä huolimatta, että tytär on jäänyt kiinni toistuvasti valehtelusta ja varastelusta, eli omia salaisuuksia selvästi on. Omilta teineiltä en kyllä vastaavaa uskoutumista ole koskaan odottanut. Yksityisasioita saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ne sinun lapsesi ole kiinnostavia muille kuin sinulle itsellesi, ap. Kylmä fakta. Ehkä lähimmät sukulaiset saattavat välillä kaivata niihin jotain kontaktia.
Ja kyllähän viimeiset lauseesi kertovat mistä kiikastaa. Sinä halveksut ystäviäsi jotka ovat tehneet itselleen mieluisia ratkaisuja elämässään ja elävät niiden mukaan. Ainoa oikea tapa elää on sinun tapasi, ja muiden pitäisi nyt ihastella ja palvoa sinun tekemisiäsi.
Vai kylmä fakta. On se jännä että kuitenkin minulla on ystäviä joilla on omia lapsia ja heitä kyllä kiinnostaa lapseni kuulumiset. Ehkä kylmä fakta tässä vain on se että lapsettomat ystäväni ovat vain kiintyneitä omiin napoihinsa, ja minussa siihen että olen aina kuuntelemassa heidän murheitaan, vastavuoroisuutta ei löydy.
Halveksun mieluisia ratkaisuja? Ai niitä mainitsemiani piletysiltoja ja myöhälle päivään nukkumisia?
Taatusti ovat hyvin mieluisia ratkaisuja, kukapa nyt haluaisikaan elää kuin 20vuotiaana.. en minä kyllä tuo omaa minuuttani heille mitenkään korotetusti esiin että kenenkään tarvitsisi palvoa mutta onhan se mukavaa kun yhden aloituksen tekee luodaan joku ihme mielikuva siitä aloituksen tehneestä henkilöstä. HohhoijaaJuuri tätä tarkoitan. "Elää kuin 20-vuotiaana". Hänen/heidän elämäntyylinsä on mielestäsi väärä, ja totta kai he aistivat sen käytöksestäsi. Miksi he esittäisivät olevansa kiinnostuneita sinun elämästäsi, kun et sinäkään ole kiinnostunut heidän elämästään?
Jep. Ap kokee olevansa jotenkin parempi, kun on nyt äiti. Hänestä on jotenkin väärin yli kolmekymppisenä bilettää ja nukkua pitkään. Kokee näin vaan sen takia, kun itse ei voi niin tehdä enää lasten takia.
En ole äiti mutta kolmekymppinen, enkä kyllä jaksa bilettää jatkuvalla syötöllä. Muutama kerta vuodessa riittää. Ne kaverit, joille biletys on elinehto, ovat jääneet, heikkolahjaisia ei vaan jaksa.
Millä perusteella se, että bilettää kolmikymppisenä, on heikkolahjaisuutta? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä luulen, että ongelman ydin on nimenomaan ap... Esimerkiksi se, että toistuvasti kieltäytyy kummilapsen synttärikutsuista kertoo nimenomaan siitä, että joku hiertää ap:n ja ystävänsä välejä. Ei varmasti ole kyse pelkistä lapsista TAI sitten oikeasti ap on vaan hukkunut sinne lapsikuplaan eikä hänellä ole enää mitään muuta, vaikka kuinka yrittää nyt kertoa, ettei olisi kyse siitä. Ja tuo, että kysyvät toistuvasti siitä, että onko miehen kanssa kaikki hyvin, niin onko oikeasti jotain, että ovat alkaneet pohtia miten teillä menee..? Onko ollut jotain kontrollointia tms. miehen puolelta?
No jaa, minä taas olen sitä mieltä että jos kieltäytyy kummilapsen synttärikutsuista, pitää olla hyvä syy tai on aikamoinen moukka. Jokainen kummi tietää milloin kummilapsi on syntynyt, ja jos vanhemmilla on tapana aina kutsua niin kutsuakin osaa odottaa, eikä silloin sovi muuta.
Hyviä syitä voi tietysti olla useita, työmatkat, pitkä välimatka, oman lapsen tärkeät menot jne.
Ne syntymäpäivät voivat olla milloin tahansa virallisen päivän ympärillä olevista kolmesta viikonlopusta ja kutsu yleensä tulee viikkoa aiemmin. En todellakaan ala odotella ja miettiä milloin tänä vuonna mahdollisesti juhlittaisi. Tulen toki, jos pääsen enkä toki sen jälkeen ala sopia päälle mitään, kun kutsu on tullut. Lapsiperheelliset eivät oikein ymmärrä, että koska elämä ei pyöri lasten harrastusten ympärillä, niin vapaa-ajalla ihan oikeasti haluaa ja pystyy tekemään mielekkäitä asioita, joten menoja on aika paljon.
En minäkään halua, että ystäväni tulisi meille lapsensa kanssa yökylään. Ja kyllä tykkään aikuisten kesken käydä vaikka siellä baarikierroksella tai saunomisen lomassa juoda muutaman sidukan. En halua, että yksikään lapsi on silloin siinä. Niin se vain on. Ja en todellakaan biletä kovin montaa kertaa vuodessa.
Ketään ei oikeasti kiinnosta muiden rasittavat kersat, se asia kannattaa ymmärtää. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vähän sellainen että haluan etukäteen tietää millaiseen tilaisuuteen olen menossa. Olenko menossa häihin vai hautajaisiin, rentoon saunailtaan mökille vai työpaikan kokoukseen, maailmanympärysmatkalle vai naapurikaupungin hotelliin yhdeksi yöksi, samaa koskee myös tapaamista kaverin kanssa.
Jos on tarkoitus pelata ulkoleikkejä lasten kanssa ja nauttia samalla mehua ja pullaa, niin osallistun mielelläni, kuten myös silloin kun kaveri pyytää pitkän kaavan mukaan kahvittelemaan ja parantamaan maailmaa. Haluan vain etukäteen tietää, ja että sitten pysytään siinä, eikä niin että lennosta vaihdetaan suunnitelmaa.
Ovat Sinin kavereitasi. Erikseen on omat perheet parisuhde elämät.
Aika turhaan yrittää kaikkea sekoittaa. Joskus se menee luonnostaan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa juuri näiltä, joiden mielestä omat lapset ovat maailman napa, ja antavat kaiken periksi pikku mussukoilleen.
Joo ymmärrän, että omat lapset ovat maailman tärkein asia, mutta pitää osata myös ottaa muut huomioon. Myös lapsettomat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kylässä harrastuskaverini luona. Hän on yksinhuoltaja, jolla on ekaluokkalainen poika. Söimme ja kahvittelimme ja tuo poika oli kokoajan seurassamme. Hänestä oli tosi kivaa, kun tuli vieras täti kylään. Poika oli kyllä kiva, tosi reipas ja sosiaalinen, mutta edes äitinsä ei saanut häntä lempeästi häädettyä edes hetkeksi.
"Menetkö välillä leikkimään omaan huoneeseen?"
"En mä. Mä haluun olla teidän kanssa"
Ja hänhän oli, kaikki temput piti kehua ja naistenjuttuja oli ihan turha puhua. Minulla oli jo etukäteen mietittynä pari puheenaihetta, joista olisin halunnut jutella, mutta ne ei olleet asioita, joita lapsen läsnäollessa olisi voinut jutella. Kolmen tunnin kohdalla lähdin kotiin pojan nukkumaanmenoaikaan vedoten.
Omat lapset käyvät korkeintaan tervehtimässä vieraiden tullessa ja tulevat kahvipöytään, mutta muuten he eivät jää norkkumaan aikuisten seuraan olohuoneeseen. Siksi tuo oli minulle uusi kokemus.
Tällä haluan siis vain kertoa sitä, että olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa: Aikuiset on niitä kavereita keskenään ja vanhemmat eivät voi olettaa, että aikuiset aikovat olla parhaita kavereita myös heidän lapsilleen. Käytöstavat ja positiivinen suhtautuminen lapseen on toki suotavaa, mutta (joskus) sitä haluaa jutella vain niiden vanhempien kanssa aikuisten juttuja.
Olen tästä aloittajana ihan samaa mieltä ja 9 vuotta näin on mentykin, ilman lapsiani. Ehkä eniten rupesi hiertämään kummiasia ja sitäkautta nämä pari muutakin ystävää, kun se suhtautuminen on niin nihkeää lapsiini jokatapauksessa.
Onko näistä ystävistäsi joku siis lapsen kummi vai ei? Jos on, niin outoa suostua kummiksi ja käyttäytyä noin --> keskustele hänen kanssaan. Toisaalta kummiuskaan ei mikään taivaan tärkeä velvoite elämässä ole, vaikka jotkut sitäkin koittavat suuresti nostattaa.
Jos ei, niin asiassa ei liene epäselvyyttä.Moni suostuu kummiksi kun ei kehtaa kieltäytyä.
Kummin tehtävä on rituaalinomainen: ollaan ristäisissä, annetaan kummilusikka.
Kukaan ei halua kummilta kristillistä kasvatusapua.Sen sijaan kummius muodostuu pian yksipuoliseksi hyötymissuhteeksi.
On todella tyhmää ruveta kiristämään huomiota, rahaa ja palveluita kummiuteen vedoten. Kummi saattaa lähteä kokonaan lätkimään. Eihän hänellä ole mitään menetettävää.Ja sitten vingutaan vauvapalstalla "mielipahaa lapsen takia kun kummiin ei ole mitään yhteyttä".
Kummille pitäisi maksaa palkkio tai poistaa koko instituutio vanhentuneena.
Ystäväni liikuttui kyyneliin pyynnöstäni, ja sanoi olevansa otettu ja haluavansa olla kummi.
No ei ole ristiäisiä enempää ollutkaan sitten kiinnostunut. Harmi. En kyllä odota mitään lahjuksia enkä mitään muutakaan ihmeellistä.
Lähinnä se että lapseni oppisi hänet tuntemaan, koska hän kyllä on hyvä tyyppi ja hyvä lasten seurassa, mutta jostain syystä ei sitten kiinnostakkaan. Mieheni ystävä on myös kummi ja kyselee viikottain kuulumisia ja tulee käymään kahvilla silloin tällöin. Ottaa kontaktia kummilapseensa. Sellaista normaalia kanssakäymistä. En muuta kaipaisi tässäkään.
Jos hän kerran oli ystäväsi, niin oletko muistanut olla vastavuoroinen? Vai jäikö kummiuden jälkeen pallo ikuiseksi ajaksi ystävällesi, jolloin HÄNEN pitää kysellä kuulumisia, HÄNEN pitää tulla käymään, ja sinä et tikkua ristiin laita? Ainakin miehesi kaverin kummius tuolta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, olisihan se kiva, mutta usein se on ne omat kaverit ja jutut.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei yhtään ajattele tätä lasten kannalta. Haluaako ne lapset edes yrittää tutustua johonkin randomiin naiseen, jota näkisi ehkä kerran vuodessa? En mä ainakaan olisi halunnut.
Ja sitten se kiva kauneuspäivä. Jos ap haluaa oikeasti järjestää kivan kauneuspäivän tyttärelleen, niin kutsuisi nyt herran jumala jonkun tytön oikean kaverin. Hemmottelupäivä parhaan kaverin kanssa kuulostaa tosi kivalta. Hemmottelupäivä, jossa puolituntematon täti kyselee väkinäksesti jostain koulunkäynnistä, kuulostaa ihan kauhealta.
Äitini raahasi minua lapsena ja nuorena mukana kun kyläili kavereidensa luona. Siellä minä istuin hiljaa sohvalla ja odotin, milloin lähdetään kotiin.
Ap ne on sun kavereita, ei lapsesi. Oisko sinusta mukava hengata vaikka kaverin ja hänen anoppinsa kanssa kolmestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä luulen, että ongelman ydin on nimenomaan ap... Esimerkiksi se, että toistuvasti kieltäytyy kummilapsen synttärikutsuista kertoo nimenomaan siitä, että joku hiertää ap:n ja ystävänsä välejä. Ei varmasti ole kyse pelkistä lapsista TAI sitten oikeasti ap on vaan hukkunut sinne lapsikuplaan eikä hänellä ole enää mitään muuta, vaikka kuinka yrittää nyt kertoa, ettei olisi kyse siitä. Ja tuo, että kysyvät toistuvasti siitä, että onko miehen kanssa kaikki hyvin, niin onko oikeasti jotain, että ovat alkaneet pohtia miten teillä menee..? Onko ollut jotain kontrollointia tms. miehen puolelta?
No jaa, minä taas olen sitä mieltä että jos kieltäytyy kummilapsen synttärikutsuista, pitää olla hyvä syy tai on aikamoinen moukka. Jokainen kummi tietää milloin kummilapsi on syntynyt, ja jos vanhemmilla on tapana aina kutsua niin kutsuakin osaa odottaa, eikä silloin sovi muuta.
Hyviä syitä voi tietysti olla useita, työmatkat, pitkä välimatka, oman lapsen tärkeät menot jne.
Ne syntymäpäivät voivat olla milloin tahansa virallisen päivän ympärillä olevista kolmesta viikonlopusta ja kutsu yleensä tulee viikkoa aiemmin. En todellakaan ala odotella ja miettiä milloin tänä vuonna mahdollisesti juhlittaisi. Tulen toki, jos pääsen enkä toki sen jälkeen ala sopia päälle mitään, kun kutsu on tullut. Lapsiperheelliset eivät oikein ymmärrä, että koska elämä ei pyöri lasten harrastusten ympärillä, niin vapaa-ajalla ihan oikeasti haluaa ja pystyy tekemään mielekkäitä asioita, joten menoja on aika paljon.
Vastasit viestiini ja vastaan että olen kanssasi täysin samaa mieltä. Jos synttäriä ei vietetä silloin kun synttärit on, tai lähimpänä viikonloppuna, ei vieras voi varautua. Viikon varoitusajalla kutsuminen on muutenkin aika typerä idea, ja silloin saa tyytyä niihin vieraisiin jotka paikalle ehtivät. Varsinkin jos on eri paikkakunnalla tms.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei oikeasti kiinnosta muiden rasittavat kersat, se asia kannattaa ymmärtää. 😊
Sitten kannattaa myös ymmärtää ettei ketään oikeesti kiinnostava tiuhaan vaihtuvat miesehdokkaat joita innokkaana esitellään ystävälle ja sitten se on max vuosi ja taas mennään saatika että jaksaisi sitten ketään oikeasti kiinnostaa mitkään vuodatukset millon mistäkin ilman että saa mitään vastavuoroisuutta toiselta =))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että. Ystäväsi ovat kiinnostuneita sinusta ihmisenä, eivät sinun jälkeläisistäsi.
Sama kuin vaatisit ystäviäsi tutustumaan anoppiisi, koiraasi tai naapureihisi.Kuulostaa siltä että itse näet lapsesi osana itseäsi, ja siksi loukkaannut kun ystäviäsi ei kiinnosta. Voisiko olla?
Komppaan tätä. Minulla on kaksi pientä lasta, mutten ymmärrä miksi lapsettomien ystävieni pitäisi heihin tutustua, saati heistä tykätä? Ei minuakaan kiinnosta esim tutustua ystäväni koiraan, tai sisarukseen:D
"Mammakaverit" on erikseen, siis ne hiekkalaatikkotutut joilla samanikäisiä lapsia kuin omani. Mutta omat lapsettomat ystäväni pidän mielelläni erillään, ja heidän kanssaan teen vain aikuisten asioita (käyn siellä baarissa vaikka) ja juttelen aikuisten asioita, ilman lasten keskeytyksiä.
Rakastan lapsiani eniten maailmassa, ja 5 vuotta tuli oltua kotiäitinäkin heidän elämänsä alkutaipaleella, eli todellakin minä viihdyn heidän seurassaan ja he ovat minusta niin eteviä, hauskoja ja kekseliäitä - lapsettomat ystäväni tuskin näkevät heidät samoin. Ja se on täysin OK!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei yhtään ajattele tätä lasten kannalta. Haluaako ne lapset edes yrittää tutustua johonkin randomiin naiseen, jota näkisi ehkä kerran vuodessa? En mä ainakaan olisi halunnut.
Ja sitten se kiva kauneuspäivä. Jos ap haluaa oikeasti järjestää kivan kauneuspäivän tyttärelleen, niin kutsuisi nyt herran jumala jonkun tytön oikean kaverin. Hemmottelupäivä parhaan kaverin kanssa kuulostaa tosi kivalta. Hemmottelupäivä, jossa puolituntematon täti kyselee väkinäksesti jostain koulunkäynnistä, kuulostaa ihan kauhealta.
Äitini raahasi minua lapsena ja nuorena mukana kun kyläili kavereidensa luona. Siellä minä istuin hiljaa sohvalla ja odotin, milloin lähdetään kotiin.
Ap ne on sun kavereita, ei lapsesi. Oisko sinusta mukava hengata vaikka kaverin ja hänen anoppinsa kanssa kolmestaan?
Jos sinua ei olisi raahattu mukana, äitisi ei todennäköisesti olis koskaan voinut tavata heitä. Äitisi olisi ehkä masentunut ja todennäköisesti hänellä ei olisi ainakaan noita enää ystävinä jäljellä.
Lapset ovat pieniä yllättävän lyhyen aikaa, mutta monen ns. ystävät eivät kykene hyväksymään mitään häiritsevää siltä ystävältä. Siihen on syynsä miksi yksinäisyys lisääntyy ja se on yleinen asenne.
Kun ystävyys ja tapaamiset pitää olla kaikille täydellisiä kokemuksia, niin kohta niitä ei enää ole. Äidit, lapset, ystävät kaikki haluavat sen täydellisen olotilan ja kun kukaan ei saa sitä ollaan mielummin ilman.
Velat ei hyväksy lapsia, äidit ei hyväksy toisia äitejä ellei lapset tule keskenään toimeen, lapset eivät voi leikkiä keskenään ellei äidit tule toimeen. Lapset ei halua olla äidin kavereiden seurassa.
Ollaan sitten kaikki vaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kylässä harrastuskaverini luona. Hän on yksinhuoltaja, jolla on ekaluokkalainen poika. Söimme ja kahvittelimme ja tuo poika oli kokoajan seurassamme. Hänestä oli tosi kivaa, kun tuli vieras täti kylään. Poika oli kyllä kiva, tosi reipas ja sosiaalinen, mutta edes äitinsä ei saanut häntä lempeästi häädettyä edes hetkeksi.
"Menetkö välillä leikkimään omaan huoneeseen?"
"En mä. Mä haluun olla teidän kanssa"
Ja hänhän oli, kaikki temput piti kehua ja naistenjuttuja oli ihan turha puhua. Minulla oli jo etukäteen mietittynä pari puheenaihetta, joista olisin halunnut jutella, mutta ne ei olleet asioita, joita lapsen läsnäollessa olisi voinut jutella. Kolmen tunnin kohdalla lähdin kotiin pojan nukkumaanmenoaikaan vedoten.
Omat lapset käyvät korkeintaan tervehtimässä vieraiden tullessa ja tulevat kahvipöytään, mutta muuten he eivät jää norkkumaan aikuisten seuraan olohuoneeseen. Siksi tuo oli minulle uusi kokemus.
Tällä haluan siis vain kertoa sitä, että olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa: Aikuiset on niitä kavereita keskenään ja vanhemmat eivät voi olettaa, että aikuiset aikovat olla parhaita kavereita myös heidän lapsilleen. Käytöstavat ja positiivinen suhtautuminen lapseen on toki suotavaa, mutta (joskus) sitä haluaa jutella vain niiden vanhempien kanssa aikuisten juttuja.
Olen tästä aloittajana ihan samaa mieltä ja 9 vuotta näin on mentykin, ilman lapsiani. Ehkä eniten rupesi hiertämään kummiasia ja sitäkautta nämä pari muutakin ystävää, kun se suhtautuminen on niin nihkeää lapsiini jokatapauksessa.
Onko näistä ystävistäsi joku siis lapsen kummi vai ei? Jos on, niin outoa suostua kummiksi ja käyttäytyä noin --> keskustele hänen kanssaan. Toisaalta kummiuskaan ei mikään taivaan tärkeä velvoite elämässä ole, vaikka jotkut sitäkin koittavat suuresti nostattaa.
Jos ei, niin asiassa ei liene epäselvyyttä.Moni suostuu kummiksi kun ei kehtaa kieltäytyä.
Kummin tehtävä on rituaalinomainen: ollaan ristäisissä, annetaan kummilusikka.
Kukaan ei halua kummilta kristillistä kasvatusapua.Sen sijaan kummius muodostuu pian yksipuoliseksi hyötymissuhteeksi.
On todella tyhmää ruveta kiristämään huomiota, rahaa ja palveluita kummiuteen vedoten. Kummi saattaa lähteä kokonaan lätkimään. Eihän hänellä ole mitään menetettävää.Ja sitten vingutaan vauvapalstalla "mielipahaa lapsen takia kun kummiin ei ole mitään yhteyttä".
Kummille pitäisi maksaa palkkio tai poistaa koko instituutio vanhentuneena.
Ystäväni liikuttui kyyneliin pyynnöstäni, ja sanoi olevansa otettu ja haluavansa olla kummi.
No ei ole ristiäisiä enempää ollutkaan sitten kiinnostunut. Harmi. En kyllä odota mitään lahjuksia enkä mitään muutakaan ihmeellistä.
Lähinnä se että lapseni oppisi hänet tuntemaan, koska hän kyllä on hyvä tyyppi ja hyvä lasten seurassa, mutta jostain syystä ei sitten kiinnostakkaan. Mieheni ystävä on myös kummi ja kyselee viikottain kuulumisia ja tulee käymään kahvilla silloin tällöin. Ottaa kontaktia kummilapseensa. Sellaista normaalia kanssakäymistä. En muuta kaipaisi tässäkään.Jos hän kerran oli ystäväsi, niin oletko muistanut olla vastavuoroinen? Vai jäikö kummiuden jälkeen pallo ikuiseksi ajaksi ystävällesi, jolloin HÄNEN pitää kysellä kuulumisia, HÄNEN pitää tulla käymään, ja sinä et tikkua ristiin laita? Ainakin miehesi kaverin kummius tuolta kuulostaa.
Mistähän käy ilmi etten olisi ollut vastavuoroinen?
Kuuntelen monta kertaa viikossa ystävän vuodatuksia elämästään ja sen haasteita, milloin mitäkin.
Aina kuuntelen, kommentoin ja neuvon mitä pystyn. Hän niitä tuntuu kovin kiitollisena ottavan vastaan kun aina sitten soittelee uudelleen. Minäkin soitan hänelle kun jään murehtimaan, miten nyt menee.
Ehdotan tapaamisia, kahdestaan ne onnistuu aina mutta kun lapsista kyse,
Lupailee mutta sitten ei toteudu milloin mistäkin syystä. Olen lopettanut kyselemisen , kun selvästi ei kiinnosta. Nyt keskitymme sitten tähän yksipuoliseen ystävyyteen joka on se että olen yleinen vuodatuksen kohde ja koitan sitten parhaani mukan ymmärtää.
Olisi se mukava kun itse voisi omasta elämästään kertoa jotain mutta ei siitä tule mitään. Harmi.
voithan lähettää lahja listan mitä paula-paavo tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään halua, että ystäväni tulisi meille lapsensa kanssa yökylään. Ja kyllä tykkään aikuisten kesken käydä vaikka siellä baarikierroksella tai saunomisen lomassa juoda muutaman sidukan. En halua, että yksikään lapsi on silloin siinä. Niin se vain on. Ja en todellakaan biletä kovin montaa kertaa vuodessa.
Mieheni lapset ovat kysyneet että miksi en lähde sukumökille heidän kanssaan.
Nooh, ensin lähes 3h mölyä, möykkää, huutamista, tyhjän rallattamista. Siihen päälle mulla on jano, milloinollaan perillä, mua pissattaa, nälkä-mantrat.
Kamaa pitää kantaa enemmän mukana kun lapset haluavat sen tän ja ton mukaan. Mökille päästessä alkaa kaiken mahdollisen kärttäminen, vaikka ensin pitää purkaa kamat. Eivät auta kuin käskystä, missään.
Sitten alkaa kato kato kato-tule tule tule-mennään mennään jo jo jo jo jo!! Heti heti heti! MINÄ haluan sitä ja MINÄ haluan tätä. HYI en syö! Minun makkara pitää paistaa juuri näin tai en syö sitä, hyi yök, mitä tuon on äääääääÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄä!!1111
Se mitä minä haluaisin olisi hiljaisuus, luonnonrauha, hidas soutelu järvellä, piiitkä saunominen, hyvä omaan suuhun maukas ruoka, kiireettömyys, se ettei kukaan häiritse vaatimuksilla, se että saa valvoa niin kauan kuin tuntuu, ja herätä niin myöhään kuin sisäinen kello lempeästi herättelee.
Mitä vielä! Siinä saa itsekin mennä jo kympiltä nukkumaan että voi herätä klo 6.00 taas lasten kanssa "puuhammaan"päiväksi!
Sama sitten kuin takaisinkelauksena kun lähdetään kotiin.
Juu, ei kiitos. Eikä myöskään todellakaan ystävien lasten kanssa :D
Lapset ei ole sun jatke, eikä ne välttämättä koskaan tykkää sun bestiksestä vaikka olisivat jo vähän kasvaneet. Se on sun bestis, ei lapsien ja lapset hommaa omat kaverit.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on omia lapsia, mutta ei minua silti kiinnosta tutustua kavereideni lapsiin. Lapset leikkivät keskenään välillä, se riittää. Mikään ei ole myöskään ärsyttävämpää kuin se, että yrität puhua puhelimessa jotain asiaa ja luurin toisesta päästä kuuluu koko ajan lapsen ääni ja äiti välilä siellä juttelee lapselleen, samalla kun "kuuntelee" sanottavaani.