Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Vierailija kirjoitti:

1980-luvulla pohjoissuomalaiset nuoret muutti pääkaupunkiseudulle töihin valmistumisen jälkeen. Niin tein minäkin ja oli kieltämättä outoa, että olisin päässyt jokaiseen hakemaani työpaikkaan. Kotiseudulla sain vain vastaukseksi ei jokaiseen hakemukseen. Helsingissä oli vain kova asuntopula ja ihan tuurilla minä pääsin kimppakämppään.

Elämäni pisimmät ylityöputket olen tehnyt 80-luvulla. Tein toimistotöitä tietokoneella. Ergonomiasta kukaan ei ollut kuullutkaan ja sain elinikäiset vammat käsiin vääristä työasennoista. Töissä ei ollut mitään liukumia ja jos myöhästyit minuutinkin, pääsit esimiehen puhutteluun. Kerran kyytiongelmien vuoksi pyysin, jos voisin tehdä osan paperihommista kotona illalla ja siihen esimies suostui pitkin hampain sanoen "tämä on poikkeuksellista eikä näin toiste tehdä".

Mä olin töissä sellaisessa paikassa missä ei ollut asuntoja lähellä vaan bussilla meni suurin osa. Kerran oli joku liikennejuttu, että yksi bussi oli myöhässä ja me kaikki sillä bussilla tulleet, meitä oli varmaan kymmenkunta, saatiin kortitin punainen leima kun oltiin muutama minuutti myöhässä. Jokainen erikseen kävi puhuttelussa, miksi myöhästyi. 

Kyllä vielä 2000-luvun alussakin oli tapana pitää selkeät kahvitauot ja lounastauot. Kello 14 keräännyttiin kahvihuoneeseen. Nykyään vain haetaan kahvi siihen työpöydälle, jos ehditään.

Kertoohan se leppoisuuden menettämisestä, kun ei ole luvallisia taukoja.

Muistan ihan 2000-vuoden alussakin kun olin teleoperaattorilla töissä ja asentajilla saattoi olla asiakkaiden välissä parikin tuntia "tyhjää" ja saattoi sitten keskustella kollekoiden kanssa ja käydä läpi eri tilanteita. Jo vuosia asentajat on juosseet kohteesta toiseen kuin liukuhihnalla. Toimistollakin oli aikaa keskustella kollekoiden kanssa, joskus jopa kahvituntikin venähti mutta oli myös enemmän sitten energiaa tehdä töitä sen jälkeen.

Alotin työpaikallani 90 luvulla.

Kaikki modernisoitunut, ja inspiraatiota tahdin nopeuttamiseen on otettu ajottain japanilaisista autotehtaista. 

Vähemmän porukkaa, nopeammat koneet, kovempi tahti.

Joka liike kartotettu ja pitäis maximissaan ottaa sen päätetyn ajan.

Jos menee pitempään niin sitä sitten vatvotaan.

no eikös se kellottaminen alkanu 90-luvun lopussa

että kiitos siitä

Muistan työpaikkani 1980 luvun alussa. Silloin ATK otti ensi askeliaan. Firma oli edistynyt, käytiin paljon ATK-kursseja ja sai opastusta työhön. Tunnelma oli aika leppoisaa, työkäverit tunnettiin ja jopa vietettiin vapaa-aikaa työporukoissa. Oli erilaisia talkoita ja pippaloita yms. Tosin kuppikuntiakin löytyi. Tehtävät ja tehtävänimikkeet olivat määritelty. Silti ehti vaihtaa muutaman sanan, kellokortteja ei ollut. Oman vapautensa toi, kun töitä ei viety kotiin. Ei ollut sähköposteja tai kännyköitä. Ei tarvinnut olla tavoitettavissa omalla ajallaan. Työ ja vapaa-aika erottuivat ja sai palautua. Mielestäni oli leppoisampaa, myös töihin pääsihelpommin. Ei ollut cvtä eikä videoita.

Olihan se leppoisampaa, ja koko maailma oli leppoisampi paikka. Aloitin työelämässä vuonna 1988, siihen saakka olin tehnyt vain kesätöitä opiskelijana.

Paljon tehtiin töitä paperilla ja kirjoituskoneella. Tietokoneita oli jo silloin, mutta ne oli dos-pohjaisia ja vain harvat osasivat käyttää niitä. Mäkkejä oli jonkin verran, lähinnä yliopistolla, mutta tietokoneitten käyttö melkein jokaisen työvälineenä yleistyi vasta 1990-luvulla kun tuli Windows. 

Työpaikoilla vietettiin samaan aikaan yhteiset lounastauot ja kahvitauot. Työhän tulo- ja lähtöajat ja taukojen kestot oli tarkempia kuin nykyään, eikä etätöitä tehty. Enemmän kontrolloitiin työhön käytettävää aikaa eikä niinkään sitä tulosta, minkä työaikana sai tehtyä. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä oli leppoisampaa koska vallitsi optimismi, yleinen toiveikkuus, elintason nousu, työtä löytyi lähes kaikille ja töitä tehtiin. Mutta ongelmat ja elämän raskaat asiat ne oli silloinkin olemassa. 

Nykyään on sellainen maailmanlopun odottelufiilis. 

Juu, tässä ajassa on paljon samaa kuin silloin vuonna 1989, kun odotettiin että koska tämä romahtaa, ja pianhan se sitten romahtikin. Nyt odotetaan ehkä enemmän että koska Eurooppa liittyy virallisesti sotaan. Toivon ettei liittyisi, ja etenkin että amerikkalaiset ei sekaantuisi, koska se on sellaista rytinää sitten, maailmanpoliisit ei ole koskaan vierasta maaperää säälineet. Mutta kun ei Venäjänkään voittoa toivo, niin taitaa olla vaihtoehdot vähissä.

Oli se. Nykyään pitää olla joku huippu osaaja ja tiimipelaaja että pääsee edes burgereita pyörittelemään heselle/mäkkärille/burger kingille.

Ainakin pakkosuorittamispakko oli silloin paljon vähäisempää työn ulkopuolella. Ei tarvinnut suorittaa hampaat irvessä uupumuksesta asti mitään extremeä tai superhienoa, vaan vapaa-aika oli tavallista ihmisen elämää varten. 

Musta tuntuu, että työelämä oli leppoisampaa vielä 10 vuotta sittenkin. Jatkuva tehostaminen on tenhyt sen, ettei nykyisin esim. tauollakaan pysty ottamaan hetkeä rennosti. Ennen ehti työpäivän aikana jutella työkavareiden kanssa kuulumiset ym. Silti väitän, että ihan saman verran saadaan nykyisin aikaan, kun 10 v sitten vaikka niitä juttutuokioita ei enää ehdi pitää. Nyt sen ajan vie vain kaikki välillinen työ, mitä tullut ihan hirveästi lisää. Työyhteisöön on ilmaantunut myös semmoinen ihmeellinen kilpailun ilmapiiri, mitä ei ennen ollut. Jotkut painavat hommia vapaallakin ikään kuin heidän täytyisi jatkuvasti todistella olevansa työpaikkansa arvoinen. Ja tämä saa meidät muut työajan puitteissa työskentelevät tietysti näyttämään laiskoilta. Ja kierre on valmis. Kai siinä on sitten kyse joko heikosta itseluottamuksesta joillain työntekijöillä tai sitten tämä nykyajan tarve jatkuvasti korostaa sitä omaa merkitystään ja tärkeyttään. Itsellä kyllä tippuu hanskat työpäivän jälkeen enkä vastaile esimiehelle vapaalla puhelimeen. On muutakin elämää.  

Ja toisena tekijänä varmasti myös se vapaa-ajan suorittaminen. Täytyisi olla joka viikonloppu maastopyörä-laskuvarjo-lumikenkävaelluksella tai vuorikiipeilemässä Nepalissa tai vähintään bikinifitnes -kisoissa. Tärkeintä, että on tehnyt jotain erikoista ja hienoa ja kadehdittavaa. Onkohan se toi some, mikä on luonut joillekin semmoisen käsityksen, että mikäli ei tee jotain extremesuoritetta jatkuvasti, on jotenkin epäkiinnostava tai epätärkeä... Sitkun sanoo itse viikonloppuna hengailleensa kotona perheen kanssa ja tehneensä pihahommia, on ihan joku ihme juntti :D No, ei ole itsellä yhtään burnista alla, mikä taitaa sekin olla nykyään harvinaista.  

Vierailija kirjoitti:

En osaa tuosta ajasta sanoa, mutta nykyisessä työpaikassani vuonna 2010 oli työntekijöille asetettu 40 % pienemmät ns. tulostavoitteet eli siis vaaditun työn määrä kuin mitä se on tänä vuonna. Mitään työtä helpottavia ja nopeuttavia työvälineitä tai softia tai koulutusta ei ole tällä aikavälillä tullut. Eli kyllä työtahtia on kiristetty ja paljon ja työ muutettu paljon kuormittavammaksi.

Muutokset ovat tulleet pikkuhiljaa.

Uusia työntekijöitä ei ole palkattu kun vanhoja tekijöitä on jäänyt pois. Pois jääneiden tehtävät on vaan jaettu jäljelle jäävälle porukalle.

Sihteereitä on irtisanottu ja heidän tehtävänsä on siirretty muille työntekijöille. Jokainen joutuu tekemään nykyään ison määrän kaikenlaista pikkusälää, joka vie paljon aikaa työpäivästä, mutta jota ei huomioida työksi. Varsinaisen työn määrä ja siihen liittyvät vaatimukset ovat edelleen samat kuin ennenkin.

Mm. nämä muutokset ovat tehneet työstä kiireisempää ja kuormittavampaa.

Vierailija kirjoitti:

no eikös se kellottaminen alkanu 90-luvun lopussa

että kiitos siitä

Meille tuli 20 v. sitten kellottaminen asiantuntijatyöhön.

Se tuntuu vieläkin käsittämättömältä. Oma työ (ja monen muunkin työ) on riippuvainen siitä miten muut tahot ovat tehneet työnsä. Toisinaan jopa siitä saadaanko tavarantoimittajalta tuotteet ajoissa vai tuleeko myöhästymisiä.

Siinä sitten pitää yrittää tehdä töitä kello kaulassa kun omilla toimilla ei pysty edes vaikuttamaan siihen kuinka pitkään työssä kestää.

Kyllähän se silloin oli toisenlaista työn tekijöitä oli enempi ja jokaisella oma homma kun aloitin työ elämän 1974 kolmivuoro työssä ja joskus oli myös työkaverien kanssa hauskaa sitten 2000 luvulle tultaessa piti olla moni osaaja piti hallita hallita 3-5 työtehtävää ja missä oli ennen ollu 3 henkilöä sitten 2000 luvulla sama työ jäi yhden tehtäväksi et semmost se on 

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että työelämä oli leppoisampaa vielä 10 vuotta sittenkin. Jatkuva tehostaminen on tenhyt sen, ettei nykyisin esim. tauollakaan pysty ottamaan hetkeä rennosti. Ennen ehti työpäivän aikana jutella työkavareiden kanssa kuulumiset ym. 

Aika mon mamma tuntuu vihaavan työkavereitaan eivätkä todellakaan halua vaihtaa kuulumisia. 

Töitä sai tehdä rööki suussa ja perjantaina tarjottiin pomolle hörppy viinaa.

Vierailija kirjoitti:

Oli leppoisampaa, ei ollut kännyköitä eikä gps-paikantimia eikä muita kyttäyslaitteita joilla nykyään ammattitaidottomat pomot seuraavat sekuntitarkkuudelle ettei luppoilla.

Mulla tuo kyttääminen on mennyt niinkin tarkaksi (ja tuskin olen ainoa) että palkkaa jätetään maksamatta yliajalta, pitää kyetä tekemään työt MINUUTILLEEN työajan sisällä, jos menee minuutin yli niin siitä minuutista ei makseta palkkaa. Näin siivousalalla.

Todellakin oli

Tein kasarin lopussa töitä kroonikko-osastoilla. Kyllä jo silloin meni kaikki aika aamuvuorossa raviaskelin. Illat olivat helpompia. Öitä en valvonut. Sittemmin asiantuntijatyössä raskautta on lisännyt jatkuva työn silppuuntuminen. Ja itseohjautuvuuden oletus ja odotus on kova, mikä näkyy siinä että johtaminen on todella huonoa. 

Omassa lapsuudessani virkamiesisäni kävi aina kotona lounaalla klo 11. Pikkukaupungissa ehti hyvin kotiin, syömään, kahvit ja takaisin töihin. Työpäivä loppui silti neljältä. Kahtena päivänä viikossa olin aamupäivän isän työpaikalla, kun äidilläni (kotiäiti) oli jotain muuta. Sain olla isän työpaikalla vapaasti, piirrellä, leikkiä toimistotarvikkeilla tai haahuilla ympäri toimistoa. Työkaverit olivat mukavia, joku tuli aina jututtamaan.

Itse aloitin työelämässä 2000-luvun alussa. Oli oma työhuone, läppärin sijaan sellainen kiinteä kone, lankapuhelin. Työkavereiden kanssa pidettiin yhteiset kahvitunnit aamulla ja iltapäivällä, lisäksi lounas. Kiirettä oli ajoittain, mutta se loppui siihen, kun leimasi itsensä töistä ulos. Kellokortit kyllä olivat, eivät haitanneet työtä millään tavalla. Illat ja viikonloput sai irtautua töistä täysin, kun niille ei olisi mitään edes pystynyt tekemään.