Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
On se nostalgiaharha. Jostain syystä 80-luku näyttäytyy ihmisille jonain ihanteena. Kuinkakohan moni näistä ihannoijista on edes elänyt 80-luvulla?
Tottakai työelämä on muuttunut todella paljon sitten kasarin, mutta niin on yhteiskunta ihan muutenkin ja ihmisten prioriteetit. Työelämä lopulta heijastelee vain ympärillä olevaa maailmaa, ihmisethän ne sielläkin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut juuri turvallisuusmääräyksiä työpaikoilla. No, tavallaan oli helpompaa, mutta niin oli onnettomuus/tapaturmatilastotkin karuja verrattuna nykyaikaan. Vastuullisuuskysymyksistä ei paljoa piitattu, no kiva joo, helpotti tietty taviksen arkea, mutta hienoa kun voitiin kaikki ryönä kipata luontoon. Ei tarvinnut juuri varoa sanojaan, sai puhua ihan niin härskejä kuin huvitti ja vaikka vähän kosketellakin, eikai sillä niin väliä, että naisia ahdisteltiin, pääasia että oli kivaa flirttiä... jnejne.
Eli moni nykypäivän "hankaluus" on 80-luvun ongelmien kääntöpuoli.
" sai puhua ihan niin härskejä kuin huvitti ja vaikka vähän kosketellakin, eikai sillä niin väliä, että naisia ahdisteltiin, pääasia että oli kivaa flirttiä... jnejne."
Todella vastenmielistä naisten seksuaalista alistamista. Onneksi nykyään ei voi toimia enään noin.
Vierailija kirjoitti:
On se nostalgiaharha. Jostain syystä 80-luku näyttäytyy ihmisille jonain ihanteena. Kuinkakohan moni näistä ihannoijista on edes elänyt 80-luvulla?
Tottakai työelämä on muuttunut todella paljon sitten kasarin, mutta niin on yhteiskunta ihan muutenkin ja ihmisten prioriteetit. Työelämä lopulta heijastelee vain ympärillä olevaa maailmaa, ihmisethän ne sielläkin ovat.
Mun eka työpaikka oli 80-luvulla tehtaalla oli oma rakennusosasto. Silloin oli ehkä kolmisenkymmentä työntekijää joka luonnollisesti tuntuu aika korkealta määrältä. Telineiden ja työtasojen rakentaminen oli yksi pääasiallisista työnkuvista. Osaston isossa salissa jossa pöytiä, tuoleja ja penkkejä ja pitkät rivit pukukaappeja oli seinällä vanha valokuva menneltä ajoilta. Kuvassa oli varmaan 300 työntekijää samaisella rakennusosastolla. Paperiteollisuudessa. Tuolla organisaatiorakenteella on ollut ymmärrettävästi paljon löysää nykyajan mittapuin.
Itse en ollut työelämässä vielä tuolloin, mutta hetki sitten työskentelin hammaslääkärin sijaisena pikkukaupungissa. Täällä yksi toinen kohta eläköityvä hammaslääkäri kovasti haikaili menneitä aikoja nimenomaan siksi että sai keskittyä vaan omaan työhön. Nykyään menee todella iso osa työajasta erilaiten kirjausten, ilmoitusten ja kokousten parissa. Jos haluat osallistua johonkin koulutukseen niin tätäkin edeltää usein monen tunnin rumba matkalaskujen ja koulutusilmoitusten parissa jotka tulevan usein vielä bumerangina takaisin, jos joku kohta on väärin täytetty. Esimies on liian kiireinen auttamaan tai ei osaa sen paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut juuri turvallisuusmääräyksiä työpaikoilla. No, tavallaan oli helpompaa, mutta niin oli onnettomuus/tapaturmatilastotkin karuja verrattuna nykyaikaan. Vastuullisuuskysymyksistä ei paljoa piitattu, no kiva joo, helpotti tietty taviksen arkea, mutta hienoa kun voitiin kaikki ryönä kipata luontoon. Ei tarvinnut juuri varoa sanojaan, sai puhua ihan niin härskejä kuin huvitti ja vaikka vähän kosketellakin, eikai sillä niin väliä, että naisia ahdisteltiin, pääasia että oli kivaa flirttiä... jnejne.
Eli moni nykypäivän "hankaluus" on 80-luvun ongelmien kääntöpuoli.
" sai puhua ihan niin härskejä kuin huvitti ja vaikka vähän kosketellakin, eikai sillä niin väliä, että naisia ahdisteltiin, pääasia että oli kivaa flirttiä... jnejne."
Todella vastenmielistä naisten seksuaalista alistamista. Onneksi nykyään ei voi toimia enään noin.
Itseäkin oksetti toi et naisia ahdisteltiin ja se oli muka ok, ymmärrän kevyen flirttailun ja huumorin mutten asiatonta koskettelua ja ahdistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla oli pelolla johtamista vielä vähän aikaa sitten, oikeastaan vasta korona-aika teki sen, että sijaisuudet vaihtuvat nyt nopeammin vakipaikoiksi. Ennen korona-aikaa minulla oli 107 (!!) sijaisuuspätkää ajalla 2015-2020, kyykytettiin näin uusia hoitajia että jos et toimi talon tavalla, uusi työntekijä on jonossa tilallesi. Koronan jälkeen sain vakipaikan vuoden sijaisuuden jälkeen.
Olen siis toisessa ammatissani. Ensimmäinen oli kaupan alalla ja siellä johtoporras johti pelottelulla, huutamisella ja simputtelulla. Pimitettiin palkkoja näistä juhlapyhistä ja lomat aina toukokuussa ja syyskuussa. Asiakkaat puhui härskejä ja yritti kähmiä. Ja näitä miehiä jotka luulivat olevansa toimistontyttöjen salaisia unelmia, vehtaamassa kaikkien naisten kanssa , oli paljon. Olin nuori ja nätti ja jopa yli nelikymppiset ukkomiehet luulivat että lähden heidän mukaansa. Tämä taitaa kyllä olla vieläkin näin
Oma vika kun en uskaltanut puolustautua?
Yllättävän moni jopa perheellinen mies luulee kassatytön asiakaspalvelua flirttailuksi ja kiinnostukseksi häntä kohtaan,vaikka kassatyöntekijä on vain ystävällinen,kohtelias ja hymyilee koska se kuuluu hyviin tapoihin ja asiakaspaveluun:0
Ei ollut leppoisaa työelämä silloin. Itse väänsin niskalimassa töitä, niin että uuvuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Semmonen sääntö pitäisi olla kaikkialla, että johto t. muu organisointitaho testaa itse kellottamansa työnkuvan. Kaikki saavat sitten tarkistaa työn jäljen ja huiman, aina paranevan tuloksen. Kyllä kova luu kerää pisteet kotiin.
Vaan kun tässäkin on se huonopuoli, että voin kyllä tehdä nopeasti hyvää ja laatua - JOS tarvii vain kerran tehdä, mutta jos sitä samaa tahtia pitää päivästä toiseen tehdä, niin jossain vaiheessa se laatu ja/tai nopeus kärsii.
Ennen ei työturvallisuudesta vouhotettu ollenkaan samalla tavalla kuin nykyään. Omat muistot kesähessuna raksafirmassa 70-luvun lopussa olivat sellaisia, että 40 kilon betonisäkkejä kannettiin iloisesti vaikkei oma painokaan ollut kuin 58 kiloa. Samaten kun joskus kävelette niiden vähän isompien betonilaattojen päällä niin tietäkää, että ne painaa 40 kiloa kappale ja on melko varmasti ladottu urakalla. Ja urakka tarkoitti, että niitä ladottiin aamuseitsemältä iltakymmeneen ja aika rivakkaan tahtiin sittenkin.
Silloin oli aika tuntemattomia käsitteitä nuo masentumiset ja syrjäytymiset. Elämä oli muutenkin suoraviivaisempaa. Lapsia ei sillä tavalla suunniteltu, niitä vaan tuli ja se oli hyvä syy mennä äkkiä naimisiin. Sitten tehtiin töitä ja annettiin tilipussi vaimolle, ja kun asuntovelat saatiin kymmenen vuoden jälkeen maksettua niin vaihdettiin autoa ja alettiin katselemaan kesämökkitonttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesätyökokemus 1980-luvulta. Suuressa valtion laitoksessa tehtäväni oli järjestää numerojärjestykseen erään kortiston kortteja. Tarkemmin sanottuna uusia kortteja, jotka sitten lisättiin omalle paikalleen parikymmenmetrisen toimistosalin seinän kokoiseen kortistoon.
Tällä yksinkertaisella oivalluksella sain tehdyksi reilussa tunnissa sen työmäärän, mihin vakinaisilta työntekijöiltä kului kokonainen työpäivä. Palkka oli kehno mutta homma oli taatusti leppoisaa siksi, että päivän työmäärän tehtyäni sain käytännössä tehdä loppupäivän mitä huvitti.
Ihan alkoi kiinnostaa, mitä teit loppupäivän? Todennäköisesti piti kuitenkin istua toimistolla. Kirjoititko kirjeitä kirjeenvaihtokavereille, soittelit? Kysyn ihan ilman ironiaa, sillä 80-luvulla ei ollut internetin kaltaista ajantappajaa.
Olen ollut 2000-luvulla töissä, joissa oli liian leppoisaa ja se oli mielestäni tuskaista. Tunnit ei kuluneet millään.
Työpaikalla piti toki olla koko työpäivä, kellokortti leimattiin työpäivän alussa ja lopussa. Mutta lyhytaikainen poistuminen omille asioille kesken työpäivän oli aivan normaalia. Esimerkiksi ne, jotka halusivat iltapäiväkahvinsa kanssa pullaa, keräsivät rahat ja lähettivät jonkun ostoksille muutaman korttelin päässä olleeseen leipomoon. Yleensä oli kaikkien ilo, jos kesätyöntekijä ilmoittautui tähän vapaaehtoiseksi. Vakituisetkaan eivät tehneet työtään täydellä teholla koko päivää, joten aikaa tarinoimiseen jäi niin heidän kuin muiden kesätyöntekijöiden kanssa. Sisäpihan penkeillä oli mukavaa paistatella päivää, ei tietenkään koko päivää mutta taukoja sopivasti venyttäen. Tenttikirjojakin ehti lukea kesätenttiin tai syksyn ensimmäiseen tenttiin. Tuohon aikaan valtiolla työpäivä oli kesällä tunnin lyhyempi kuin muun osan vuodesta.
Tästä jäi päällimmäiseksi se, että vielä muutama vuosikymmen sitten työn tuottavuudessa oli ainakin tässä tapauksessa tehostamisen varaa jopa yksinkertaisin keinoin, mutta nykytilanteessa löysien pois ottamisessa on kaikkialla tultu tien päähän. Myöhempien vuosikymmenten elämänkokemuksella ymmärrän enemmän kuin hyvin, että vakituisilla työntekijöillä ei ollut mitään syytä tsempata hommissaan enempää kuin heiltä vaadittiin, koska he olivat työurallaan ja muussakin elämässään tilanteessa "tämä oli nyt tässä" eikä heidänkään palkkansa ollut kovin paljoa kesätyöntekijän palkkaa kaksisempi.
Se, jolta kysyit
Olen aloittanut työt julkisessa terveydenhuollossa erityissairaanhoidossa v 1987 ja työ oli huomattavasti leppoisampaa. Vähemmän potilaita, kerettiin pitämään työporukan kanssa yhteisiä taukoja ja yhteishenki oli työyksikössä erittäin hyvä. Pidimme myös yhteisiä juhlia, johon osallistuivat kaikki ylilääkäristä ja ylihoitajasta laitoshuoltajaan. Pikkuhiljaa tilanne muuttui, työmäärä lisääntyi, tuli kirjaaminen tietokoneelle sekä hoitajille että lääkäreille ja seurauksena oli myös se, että työntekijöiden välisiä kahnauksia selvittämään piti kutsua ulkopuolinen henkilö. Yhteishenkeä ei ollut enää lainkaan.
Lopulta sain kyllikseni, koska en pystynyt vaikuttamaan työhöni enkä työmääriini ja hakeuduin töihin yksityiselle puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä oli ensin myyntityössä ja myöhemmin johtajana 80-luvulla. Hän ei ollut käytännössä koskaan kotona, matkusti noin 200 päivää vuodessa. Silloinkin kun oli kotona, oli kaikenlaista iltatilaisuutta ja alkoholia meni. Ei siinä kauheasti miehellä ollut varaa valita toisin, jos halusi uraa tehdä. Jossain vaiheessa sitten paljastui, että hänellä oli suhde sihteerinsä kanssa. Lisäksi hänellä tosiaan oli alkoholismi, ja saattoi illanvietosta kotiin tullessaan olla varsin epämiellyttävä käytökseltään. Äiti nieli kaiken, ettei tarvitsisi luopua kulisseista ja me lapset pelkäsimme.
Näin ihanaa oli perhe-elämä 80-luvulla. Eikä tämä ollut mikään ainutlaatuinen kuvio. Isäni kuoli pari vuotta sitten sairastettuaan pitkään. Ehdimme jutella paljon kaikenlaista noista ajoista ja hän oli sitä mieltä vahvasti, että nykyään on siinä mielessä tasavertaisempaa, että mieskin voi tehdä uraa ja olla läsnä perheelle.
Silloin oli aikaa opetella uusi työ. Nykyään vedetään viikon perehdytys jossa kuunnellaan ja katsotaan jotain power pointti esitystä ja sitten pitäisi osata työ. Jätetään omilleen tekemään kun ei ole resursseja opettaa enempää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut vielä 90-luvun laatujärjestelmävouhotusta. Onneksi.
Miehet ja naiset vitsailivat silloin rasvaisia juttuja, joille naurettiin. Nyt ei uskalla sanoa puolta sanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesätyökokemus 1980-luvulta. Suuressa valtion laitoksessa tehtäväni oli järjestää numerojärjestykseen erään kortiston kortteja. Tarkemmin sanottuna uusia kortteja, jotka sitten lisättiin omalle paikalleen parikymmenmetrisen toimistosalin seinän kokoiseen kortistoon.
Tällä yksinkertaisella oivalluksella sain tehdyksi reilussa tunnissa sen työmäärän, mihin vakinaisilta työntekijöiltä kului kokonainen työpäivä. Palkka oli kehno mutta homma oli taatusti leppoisaa siksi, että päivän työmäärän tehtyäni sain käytännössä tehdä loppupäivän mitä huvitti.
Ihan alkoi kiinnostaa, mitä teit loppupäivän? Todennäköisesti piti kuitenkin istua toimistolla. Kirjoititko kirjeitä kirjeenvaihtokavereille, soittelit? Kysyn ihan ilman ironiaa, sillä 80-luvulla ei ollut internetin kaltaista ajantappajaa.
Olen ollut 2000-luvulla töissä, joissa oli liian leppoisaa ja se oli mielestäni tuskaista. Tunnit ei kuluneet millään.
Työpaikalla piti toki olla koko työpäivä, kellokortti leimattiin työpäivän alussa ja lopussa. Mutta lyhytaikainen poistuminen omille asioille kesken työpäivän oli aivan normaalia. Esimerkiksi ne, jotka halusivat iltapäiväkahvinsa kanssa pullaa, keräsivät rahat ja lähettivät jonkun ostoksille muutaman korttelin päässä olleeseen leipomoon. Yleensä oli kaikkien ilo, jos kesätyöntekijä ilmoittautui tähän vapaaehtoiseksi. Vakituisetkaan eivät tehneet työtään täydellä teholla koko päivää, joten aikaa tarinoimiseen jäi niin heidän kuin muiden kesätyöntekijöiden kanssa. Sisäpihan penkeillä oli mukavaa paistatella päivää, ei tietenkään koko päivää mutta taukoja sopivasti venyttäen. Tenttikirjojakin ehti lukea kesätenttiin tai syksyn ensimmäiseen tenttiin. Tuohon aikaan valtiolla työpäivä oli kesällä tunnin lyhyempi kuin muun osan vuodesta.
Tästä jäi päällimmäiseksi se, että vielä muutama vuosikymmen sitten työn tuottavuudessa oli ainakin tässä tapauksessa tehostamisen varaa jopa yksinkertaisin keinoin, mutta nykytilanteessa löysien pois ottamisessa on kaikkialla tultu tien päähän. Myöhempien vuosikymmenten elämänkokemuksella ymmärrän enemmän kuin hyvin, että vakituisilla työntekijöillä ei ollut mitään syytä tsempata hommissaan enempää kuin heiltä vaadittiin, koska he olivat työurallaan ja muussakin elämässään tilanteessa "tämä oli nyt tässä" eikä heidänkään palkkansa ollut kovin paljoa kesätyöntekijän palkkaa kaksisempi.
Se, jolta kysyit
Siinä oli kyse siitä että ennen ajateltiin kollektiivin, toisten työntekijöiden etua työntekijänä, ei omaa etua.
Siksi tsemppareita ei kaivattu. Työntekijä ajatteli jos hän nyt alkaa tseppaamaan ja nuolemaan pomon hanuria, niin muut joutuvat huonoon valoon ja heiltä aletaan vaatimaan samaa. Silloin ei ollut hyväksyttyä nostaa itseä toisten kustannuksella, nykyäänhän siinä ei nähdä mitään kummallista, nykyään kaikki kilpailevat toisiaan vastaan.
En tiedä 80-luvun työelämästä, synnyin vuonna -86. Nykyaikana tuntuu ainakin, että vuosittain tulee jotain uutta laatujärjestelmää tai muuta paperien pyörittelyä ja aina pitää joko päivittää firman järjestelmä vastaamaan nykyistä standardia tai pitää pilipalikokouksia, jossa käsitellään uusia asioita. Kaikki pitäisi saada suoritettua muiden töiden ohella ja välillä se osaa olla todella rasittavaa. Ja tietenkin kaikki mahdolliset paperit allekirjoituksineen pitäisi säilyttää digitaalisena, paperina tai molempina. Eihän tässä muuta käyttöä arkistoille ja varastotilalle olisikaan kuin säilyttää jotain turhanpäiväistä paperia seuraavat 5-10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa ajoissa on omat hyvät puolensa, joten se oliko työelämä parempaa tai leppoisampaa riippuu pitkälti katsantokannasta ja mitä arvostaa. Tässäkin ketjussa on tuotu paljon seikkoja niin hyviä kuin huonoja puolia.
Olen itse mennyt työelämään 90-luvun lopulla, eli 80-luvusta olen jäävi sanomaan. Mutta tuosta ysäristä on todella paljon menty parempaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden osalta. Naisia on esihenkilöasemissa paljon enemmän ja pärjäävät hyvin. Työpaikoilla keskustellaan jaksamisesta ja ihminen nähdään enemmän kokonaisuutena kuin vain resurssina. Toisaalta asioiden kokonaishallinta on mennyt hähmäisemmäksi, vastuut pilkottu näennäisten säästöjen nimissä ja se vie jotenkin hallinnan tunnetta itse työstä.
Tämä siis asiantuntijatyössä. Varsinaisessa suorittavassa työssä en ole työurani aikana ollut, poislukien jotkut aivan ensimmäiset kesätyöt.
Jäävi ei tuohon sovi, se tarkoittaa sitä että on osallinen tai on intressi jossakin. Jos et ole ollut töissä 80-luvulla, et ole ainakaan jäävi.
Ehkä tuo oli jo ketjussa korjattukin, mutta oli pakko puuttua.
80- luvulla tehtiin niitä töitä mihin oli palkattu. Täyttä päivää, lyhyellä ruokatauolla. Matkan varrella tietotekniikka lisääntyi. Alkuvuosina joutui vielä ikäänkuin tarkistamaan että tietojärjestelmässä oli oikeat tiedot ja pelaa odotetusti, kaksinkertaista työtä. Esim. Terveydenhuoltoon tuli 2000 luvulla ja ilmeisen pysyvästi kaikenmaailman konsultit mellastaen työpaikoilla ja projekteja oli 2 vuoden välein jotkut projekteista jäi elämää ja jotkut ei. Muun perustyön ohessa oli sitten osallistuttava kehittämistyöhön, ym. mikä oli sillähetkellä pinnalla. Poliittinen ohjaus lisääntyi reippaasti ja alkoikin uuden odottelu joka ilmeisesti sos-terveyspuolella jatkuu edelleen. 80 -luvulta voisi sanoa että alkuun n. 4-5 välein oli yt.Nyt sitten on vuodenvälein porukkaa karsiurui pois ja paljon. Tietotekniikka helpottaa nykyaikana paljon, mutta on haavoittuva ja lisää työkuormaa varmaan paljon sellaisilla aloilla jossa tiedon pitää olla just eikä melkein. Paljolti samat työt kuin nykyisin mutta vähemmän henkilökuntaa
Ei ollut juuri turvallisuusmääräyksiä työpaikoilla. No, tavallaan oli helpompaa, mutta niin oli onnettomuus/tapaturmatilastotkin karuja verrattuna nykyaikaan. Vastuullisuuskysymyksistä ei paljoa piitattu, no kiva joo, helpotti tietty taviksen arkea, mutta hienoa kun voitiin kaikki ryönä kipata luontoon. Ei tarvinnut juuri varoa sanojaan, sai puhua ihan niin härskejä kuin huvitti ja vaikka vähän kosketellakin, eikai sillä niin väliä, että naisia ahdisteltiin, pääasia että oli kivaa flirttiä... jnejne.
Eli moni nykypäivän "hankaluus" on 80-luvun ongelmien kääntöpuoli.