Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Oli paljon leppoisampaa. Iloinen pikku flirtti oli sallittua ja piristi mukavasti työpäivää monessa työyhteisössä.

Semmonen sääntö pitäisi olla kaikkialla, että johto t. muu organisointitaho testaa itse kellottamansa työnkuvan. Kaikki saavat sitten tarkistaa työn jäljen ja huiman, aina paranevan tuloksen. Kyllä kova luu kerää pisteet kotiin.

Riippuu ihan 110% työpaikasta. Itse olen nyt leppoisassa työpaikassa. 1980-luvulla en ollut vielä missään duunissa, kun peruskoulu oli semmonen paikka, että kesäloma oli sitten lomailua varten, eikä missään kesätöissä olemista. Laiska lukemaan läksyjä ja laiska etsimään kesätöitä. Ikinä mihinkään kesätöihin mennyt vasta kuin amiksessa yhtenä kesänä ja amiksen ja intin välisenä kesänä toisen kerran. Tet oli yläasteella ja siellä sitten koulukiusaajien kanssa vähän aikaa samassa leipomossa. Ei ollut leppoisaa, mutta ihmisethän sen tekee, mimmonen on duunipaikka olla.

Ysärillä oli sitten mäkkäri, mihin piti pöljänä mennä hakeutumaan ja valitettavasti sinne joutua duuniin. Palkalla ei elänyt. 2000-luvulla oli sitten pieni metallialan nyrkkipaja, jossa toimin yli 4 vuotta hitsurina. Palkka oli semmonen no joo, ja työpaikkana aivan hirveä. Kytättiin tekemistä ja vittuiltiin päälle. Natsijohto.

Sitten oli toinen metallifirma. Siellä oli hyvä johto, paremmat työolot ja asiallisempi palkkaus, mutta voi ristus niitä keskenkasvuisia apinoita, joiden kanssa siellä piti töitä tehdä. Vuoden päivät jaksoin ja sitten kädet pystyyn, pyyhe kehään ja niin sanotusti pudotin vasaran kädestä. Morjens.

Nyt olen ollut kohta pari vuotta elämäni kolmannessa metallifirmassa töissä ja tämä on se kaikista paras ja leppoisin duunipaikka. Firmoissa on eroja ja ihmiset sen tekee, millainen työpaikka mikäkin on. Työilmapiiri sen määrää, millaisena työnsä kokee ja miten töissään jaksaa.

Voi kuule, silloin oli paljon luonnollisempi ja lämpimämpi tunnelma työpaikoilla ilman turhia meetoo-vouhotuksia. Harjoittelijatyttöjä sai opastaa ihan eri tavalla ja paikallista sopimista pääsi tekemään pomon mökillä.

Näin se vain on! Pikku koskettelusta ja suukoista ei heti soitettu poliisia paikalle.

Mummo oli silloin töissä vanhainkodissa.

Yövuorossa oli töissä 5 naista. Öisin oli aikaa jopa pelata korttia.

Myöhemmin puolet suuremmalla osastolla oli YKSI työntekijä öisin!

Sitten sekin katsottiin kunnalle liian kalliiksi. Nykyään käydään kotona 3x päivässä, tai maataan vuodeosastolla ilman virikkeitä.

Olen astunut vakituisemmin työelämään 1989 myytityöhön erikoistavarakauppaan. 1992 alkanut lama oli ensimmäinen rankka urakokemus. Vuosien 1992-1997 tein vain 6kk pätkiä työllistämistuella. Työttömyyspäiviä tuli yli 800.

Töitä sai kyllä paahtaa selkä märkänä joka paikassa, mutta muistelisin, että palkka oli suhteessa muuhun elämisen hyvä. Oli varaa matkustaa ulkomaille kaksi kertaa vuodessa ja säästääkin. Paitsi lamavuosina, jolloin töissä oleessa säästin siihen, että selvisi taas 6kk seuraavaan tukityöllistämispaikkaan. Vuodet 1989-1992 olivat kyllä kultaisia ja rahakkaita vuosia, myynnissäkään ei tarvinnut yltää ihan mahdottomiin. Työajat olivat joustamattomia, mutta säntillisen säännöllisiä eli vain vuoroa 9-17.30. Olkin kyllä niin nuori, ettei minulla ollut saumaa mihinkään muuhun eli laajentaa työnkuvaa esimerkiksi. Nyt osaaminen on sillä tasolla, että haluttaisiin repiä joka suuntaan. 

80-luvusta muista, että ne sukulaiset, jotka oli pankissa töissä, saivat sikamaisen hyvää konttoristinpalkkaa. Sokoksen naistenvaatteiden osastopäällikkö, sukulainen hänkin,  sai myös aivan mieletöntä palkkaa, lähes yliopiston apulaisproffan tasoa. Ei taida olla kaupan ja pankin alalla enää sellaisia liksoja.

Kaikki oli kännissä, ainakin kaupungilla.

Kodinhoitajia kyllä kaivattaisiin. Sukulainen oli kodinhoitaja 80-90-luvulla ja tykkäsi työstä. Sitten joskus 2000-luvun alussa kaikki kodinhoitajat haluttiin muuttaa kotisairaanhoitajaksi, kotisiivojaksi tai henkilökohtaiseksi avustajaksi. Annetiimpa hänelle vaihtoehdoksi myös perhepäivähoitaja, mutta kaikkiin piti käydä 1-3 vuoden lisäkoulutus. Sukulainen ei oman sairautensa takia kyennyt opiskelemaan enää, joten sitten tapahtui outoja. Hänet laitettiin eläkkeelle ja hän sai oman henkilökohtaisen avustajan ja siivoojan kerran kuussa :) Hän itse monesti ääneen pohti, että olikohan tässä nyt joku järki. 

Ja kun miettii aina näitä juttuja "meiltä loppuu tekijät, tarvitsemme sote-alalle lisää käsiä". Siksi kodinhoitajat olisivat kyllä nyt paikallaan palauttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mummo oli silloin töissä vanhainkodissa.

Yövuorossa oli töissä 5 naista. Öisin oli aikaa jopa pelata korttia.

Myöhemmin puolet suuremmalla osastolla oli YKSI työntekijä öisin!

Sitten sekin katsottiin kunnalle liian kalliiksi. Nykyään käydään kotona 3x päivässä, tai maataan vuodeosastolla ilman virikkeitä.

Mutta kun on mitääntekemättömistä väliportaan pikkunilkkipomoista kyse, niiden huikeisiin palkkoihin on aina varaa :/

Minä en ymmärrä tämän yhteiskunnan duunarivihaa, me jotka joutuu oikeasti tekemään sitä suorittavaa työtä. Mitään ei haluttaisi maksaa mutta vaatimuksia kyllä esitetään aivan tolkuttomasti!!

Kyllä työilmapiiri on nykyisin ikävä. Ennen töissä oli kivempi tunnelma. Olen tehnyt töitä 80-luvulla ja työntekijöitä oli enemmän. Loppuunpalamisia oli vain isojen firmojen toimareilla. Nykyisin kuka vaan toimistotyöntekijä voi palaa loppuun ja myös palaa. Ihmisiä kohdellaan todella huonosti lähes joka alalla. Minä jos joku tämän tiedän ammatin takia.

Vierailija kirjoitti:

Olihan se.

Ei ollut turhanpäiväisiä raporttien tekemistä, työntekijä teki työtä mihin oli palkattu.

Varmaan 95% tämän päivän raporteista on sellaisia, joita kukaan ei lue tai ymmärrä.

Kun töistä lähdettiin, ei tullut työviestejä tai whatsappeja tms.

Se oli näin vielä 90-luvullakin, jolloin tulin työelämään. Alkuaikoina ei ollut sähköpostia ja työpuhelin oli pöytäpuhelin. Lomalle kun lähti, niin oli todellakin tavoittamattomissa. Henkilökuntaa oli enemmän käytössä. Sunnuntaisin ei ollut mikään auki ja lauantaisin kaupat ym. sulkeutuivat hyvissä ajoin. Nykyinen 24/7-yhteiskunta luo stressiä.

Kasarilla firmoihin panostettiin niin, että tuotto jäi firman omiin käsiin. Ysärillä tuli veromuutokset ja teknologia, jolloin tuotot alkoi valumaan ulkomaille ja painopiste "meidän omasta porukasta" muuttui. Sisään alkoi tulla huonoja vaikutteita, kun ei tehty enää vain itselle, vaan piti nuoleskella vähä suuntaan jos toiseen. Roti lähti. Eikä ole enää palannut tähän päivään mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olihan se.

Ei ollut turhanpäiväisiä raporttien tekemistä, työntekijä teki työtä mihin oli palkattu.

Varmaan 95% tämän päivän raporteista on sellaisia, joita kukaan ei lue tai ymmärrä.

Kun töistä lähdettiin, ei tullut työviestejä tai whatsappeja tms.

Se oli näin vielä 90-luvullakin, jolloin tulin työelämään. Alkuaikoina ei ollut sähköpostia ja työpuhelin oli pöytäpuhelin. Lomalle kun lähti, niin oli todellakin tavoittamattomissa. Henkilökuntaa oli enemmän käytössä. Sunnuntaisin ei ollut mikään auki ja lauantaisin kaupat ym. sulkeutuivat hyvissä ajoin. Nykyinen 24/7-yhteiskunta luo stressiä.

Ennen ei työntekijän tarvinnut myöskään osata ihan kaikkea mahdollista, vaan pieni yksi osa-alue riitti, tyyliin konekirjoittaja kirjoitti koneella, ei muuta. Lisäksi firmat oli yksinkertaisia ja teki vain sitä yhtä omaa juttuaan, kuten Posti oli vain posti, pankki vain pankki, jne.

Olen jo eläkkeellä, 70-luvulla aloitin atk/ict/it hommat. Vaihdoin muutamaan kertaa firmaa työssäoloaikanani. Jotain työstä ja työn mukavuudesta kertonee että tapaamme vanhojen työkavereiden kanssa edelleen eläkkeellä. Olen mukana kolmessa kokoontuvassa ryhmässä ja yhdessä nettipohjaisessa eläkeryhmässä. Mukana kavereita, jotka aloittivat silloin 50 vuotta sitten kanssani, ja mukana matkan varrella mukaan tulleita. Vanhana muistaa parhaiten vanhoja asioita, joten ' muistatko kun Uutena Vuonna 1977 oltiin ylitöissä koko ryhmän kanssa aamukahdeksaan asti ennen kuin päivävuoro tuli päästämään pois' -lausahdukset on ihan tuttuja. Ihania kauniita rouvia ja harmaatukkaisia miehiä kokoontuu useita kertoja vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso ero on ainakin siinä, että 80-luvulla kokopäivätyötä tekevän perusduunarin palkalla pystyi elättämään perheen ja maksamaan asuntolainaa. Nykyään pystyy just ja just elättämään itsensä asumistuen kanssa.

Ajattelepa, miten paljon yksinkertaisempaa elämä oli silloin. Rahareikiä oli huomattavasti vähemmän. Puhelimia oli yksi kotona, jos oli. Nyt pitää kaikilla perheenjäsenillä olla oma puhelin, läppäri yms. Luuri vaihtuu kerran vuodessa, pelejä ostetaan, suoratoistot eivät ilmaisia ole jne.

No ihan mielenkiinnostahan sitä voisi kokeilla, että jos on vain se yksi puhelin koko perheellä (kännykkä ns. pöytäpuhelimena, yhdessä paikassa kiinni), että laskeeko se elämänlaatu nyt niin radikaalisti? En usko, koska kaikkeen tottuu. Voisi olla tervehdyttäviä neurologisiakin vaikutuksia, kun yksi orjuuttaja poistuu ja tulee tilaa oikeille asioille. Jos on jollain asiaa, niin soittakoon "lankapuhelimeen".

Itse ollut jo 3 vuotta ilman sähköpostia ja se on ollut ainoastaan positiivinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen naisen, joka haikailee 80-90-luvulle, pitäisi lukea Eveliina Talvitien kirjan "Keitäs tyttö kahvia", jotta ymmärtäisi suomalaisen naisen aseman yhteiskunnassa ja työelämässä. Useimmat haikailevat sellaisen perään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulopuheista poimitaan rusinat.

Kirja kertoo suomalisista naisista, jotka ovat "huipulla".

Esim. Mari Kiviniemen tarina Keskustapuolueen puh.joht. ja pääministerinä, Tarja Halonen, Päivi Räsänen, Suvi-Anne Siimes jne.

Haikailu voisi loppua, kun faktat tulevat pöydälle.

Jos nainen halusi vielä 90-luvulla edetä uralla tai saada palkan korotuksen, piti suostua ja sietää millaista kohtelua tahansa, koska päätösvala oli setämiehillä. Itse olin tuohon aikaan työelämässä päälikkötasolla, niin vieläkin muistan sitä aikaa kauhun sekaisin tuntein ja en todella kaipaa sitä aikaa. Ja toivon todella, ettei samaa kohtelua koskaan koe tyttären tytär tai yksikään nuori nainen.

Ap. kannattaisi tutustua omaan historiaan, jotta voi ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Nyt kyllä muna opettaa kanaa. Tässä keskustelussa ei keskustella naisen asemasta, vaan työelämän yleisestä huonontumisesta. Teillä nuorilla "tiedostavilla" on ihmeellinen luulo, että olette keksineet tasa-arvon ja että tiedätte muka menneiden vuosikymmenien asiat paremmin kuin me, jotka ne olemme eläneet. Ei missään ajassa ole pelkästään huonoja tai hyviä puolia, vaan molempia löytyy. Tämän keskustelun aihe on esimerkki niistä asioista, jotka ovat huonontuneet, kun taas naisten tasa-arvon lisääntyminen on yksi parantuneista asioista (tosin siinäkin on vielä pitkä tie kuljettavana; syrjintä on siirtynyt toisentyyppisiin asioihin kuin ennen)

Ihminen kertoi olleensa päällikkötasolla 1990-luvulla. Eli muna opettaa munaa?

Silloin elettiin todella erilaista aikaa kaiken suhteeen. Se oli kyllä kulta-aikaa tähän aikaan verrattuna.

Ja kaiken lisänä oli vielä se, että ihmiset todella välitti toisistaan. Ei ollut nykypäivän kylmää aikaa.

Hienoa, että sain elää sen.

Vierailija kirjoitti:

Mummo oli silloin töissä vanhainkodissa.

Yövuorossa oli töissä 5 naista. Öisin oli aikaa jopa pelata korttia.

Myöhemmin puolet suuremmalla osastolla oli YKSI työntekijä öisin!

Sitten sekin katsottiin kunnalle liian kalliiksi. Nykyään käydään kotona 3x päivässä, tai maataan vuodeosastolla ilman virikkeitä.

Kuulostaa kyllä idylliseltä. Tuollainen aika ei enää koskaan palaa. Vähän kuin nuoruus. Yhteiskunta oli silloin vielä nuori.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aloittajan otsikko on ihan nostalgiaharhaa. Työmenetelmät ym., työmatkatkin jopa, ovat keventyneet. Nykyään ollaan paljon töissä, mutta niin oltiin ennenkin.

Kun olen vanhemmille ikäluokille puhunut nykyajan työelämän burnouteista ym. aikamme ilmiöistä ja jaksamattomuudesta, he ovat naureskelleet.

Mielestäni tämä ei riipu vain töistä.

Äidilläni oli selkeästi burnout kasarilla, kun olin lapsi, mutta se "hoidettiin" niin, että äiti edelleen teki työnsä kuten aina ja suunnilleen vaan makasi makuuhuoneessa muun ajan. Tätä kesti n. vuoden.

Isä hoiti ruuat ja mummo kävi pesemässä pyykit ja siivosi kerran viikossa. Mitään harrastuksia ei ollut, joten ei niihin ketään viety. Illat oltiin lähikoulun pihalla tai vaan kotona. Koulusta ei tullut kokeiden allekirjoituksia enempää vaatimuksia vanhemmille. Vaateostoksille vei täti kerran ja synttäreitä ei kukaan kai viitsinyt järjestää. Olin n. 12v silloin.

Päiväkirjani ajalta aika ankeita.