Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset pääsisivät töihin eikä mihinkään harjoitteluun. Itse olin jo mopoiässä töissä.
Itsekin pääsin 15 vuotiaana jakamaan mainoksia ja tienaamaan mopoon bensarahoja vuonna 1990, sekun soitti vaan ja ilmoitti halukkuutensa päästä jakajaksi. Sitten tulikin lama eikä päässyt enää yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset pääsisivät töihin eikä mihinkään harjoitteluun. Itse olin jo mopoiässä töissä.
Itsekin pääsin 15 vuotiaana jakamaan mainoksia ja tienaamaan mopoon bensarahoja vuonna 1990, sekun soitti vaan ja ilmoitti halukkuutensa päästä jakajaksi. Sitten tulikin lama eikä päässyt enää yhtään mihinkään.
Ihan laman aikaan olin miesten töissä.
No ei se kyllä ollut. Nepotismi ja ystävärakkaudet työnhaussa kukoistavat.
Vierailija kirjoitti:
No ei se kyllä ollut. Nepotismi ja ystävärakkaudet työnhaussa kukoistavat.
...kukoistivat.
Psykologi Pirkko Lahti on sanonut, että siinä missä ennen ihmisiltä pragasi polvet, nykyisin pragaa pää. Ja syy on ymmärrettävä: ennen oli manuaalista työtä enemmän joka ammatissa, eikä se vaatinut aivotyötä.
Nykyinen digielämä vaatii aivoilta keskittymistä ihan eri tavalla, on pakko skarpata, että saa mitään operaatiota aikaiseksi lukuisilla eri appeilla. Ns. luppoaikaa ei ole aivoille (vaikka onkin keholle), mikä on ihmiselle epäterveellistä ja siitä tulee kuuluisa kansantauti burn out.
Sitä ilmapiiriä 1970 ja -80-luvuilla on vaikea kuvat sellaiselle, jota sitä ei ole kokenut ja varsinkin - jos on lukenut ja nähnyt kaiken propagandistisen materiaalin mitä ko. vuosikymmenistä suolletaan. Täytyy muistaa, että historian kirjoittaa voittajat ja sen huomaa, kun lähihistoriasta on kyse: tavallaan käydään kädenvääntöä siitä, kenen 'totuus' on kaikkein eniten 'totta'.
Mutta yritetään: silloin oltiin suvaitsevaisempia. Kyllä, suvaitsevaisempia. Oli esim. h'omofobiaa, oli paljon, varsinkin huumorissa, naisvihaa. R'zismi ei päässyt esiin, koska Suomessa oli vielä niin vähän ulkomaalaisia, että heihin suhtauduttiin lähinnä uteliaasti. Että mitä ihmettä sinä täällä teet? Toki m'ustalaisia, h'rreja ja r'ssiä vihattiin. Mutta noin yleisesti: ihmisten virheisiin ja heikkouksiin suhtauduttiin suvaitsevaisemmin. Jos sen kiteyttäisi näin: ennen oli kovat puheet ja paljon pehmeitä tekoja. Nyt on pehmeä, anteeksipyytelevät puheet ja kovat teot.
Itse pidän erityisesti 1970-luvusta, mitä musiikkia ja mitä elokuvia silloin tehtiinkään. Vasta jälkikäteen on tajunnut, että on ollut onnekas kun on saanut elää Kylmän sodan ajan ja Suomessa. Ei mikään täydellinen ihannevaltio, olipahan vain pikkuvaltio, jonka virallinen kuva oli mitä oli ja hyvä että oli, khöm, mutta jonka kansalaiset saivat elää ja ajatella ihan vapaasti mitä halusivat. Ei heitä siitä vankilaan laitettu tai kotiarestiin. Maasta sai poistua jos halusi. Ilmapiiri oli luottavainen ja toiveikas: silloin vielä kouluttautuminen ja tunnollinen työnteko kannatti.
Olen ollut 2010- ja 2020-luvulla töissä erilaisissa organisaatioissa, jotka pyörivät valtionavustuksilla. Täysin riippuu paikasta, miten kiire on: toisissa juostaan sekopäisenä paikasta toiseen, joissakin pyöritellään peukaloita.
Pääsääntöisesti kuitenkin näissä kaikissa on hyvät edut: harva se päivä joku firman tarjoama lounas, kaiken maailman tykysetelit, kosteat illanistujaiset, joululahjat jne, joista saa esim. hoitoalalla vain haaveilla.
Joten nykyäänkin voi valita, millaiseen lafkaan menee. Olen kuullut firmoista samaa: joissakin tappotahti, toisissa leppoisampaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut yritysten ja sijoittajien ahneus vielä näin törkeällä tasolla kuin nykyään, siinä yksi tekijä joka teki elämästä ennen mukavampaa.
Kerran vuodessa jännitettiin yhtiön tulosta. Ei ollut sairaita neljännesvuosikatsauksia tulostarkasteluineen häiritsemässä pitkäjännitteistä työskentelyä.
80-luvusta on 40 vuotta aikaa. Yhteiskunta on muuttunut todella paljon noista ajoista, joten luonnollisesti myös työelämä. Joissain asioissa parempaan, joissain huonompaan.
Itse en haikaile kasarille. Se oli tympeän ahdasmielinen aikakausi, seksuaalinen ahdistelu oli normaalia ja hyväksyttävää, väkivaltatilastot kukoistivat, lapsia kasvatettiin pelolla... 70-luku oli paljon mukavampi.
Hyvä asia oli tietysti se, että töitä sai helposti. Oli myös paljon melko helppoja töitä, joten esimerkiksi osatyökykyisellekin jotain helppoa yleensä löytyi. 90-luvun lama sitten muutti tässäkin mielessä kaiken.
Itse jään eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua ja sillä tavalla pystyn katsomaan tätä jo eräänlaisesta yläviitekehyksestä. Tässä ajassa haasteena on esimerkiksi se, että täytyy tosiaan sen oman ydintyön ohella kyetä todella moneen muuhun. Jollekin se sopii, monia se taas uuvuttaa. Myös ehkä kokonaisvastuu asioista on kateissa. Asiakasta pompotellaan eikä kukaan ota tämän asiaa kokonaisvaltaisesti hoidettavaksi. Paljon on myös sellaista asennetta, ettei laatu ole kunnia-asia, kunhan jotain tehdään. Se näkyy aika monella tasolla tässä yhteiskunnassa.
Itse nuorena 90-luvun lopulla ollessani iltalehden hommissa, ilmaista viinaa vedettiin firman piikkiin, oli isoja pikkujouluja ja firman bileitä! Tämä loppui sitten 2000-luvun alussa.
Kannattaa muistaa, ettei voi vain poimia rusinoita pullasta; koko yhteiskunta oli kasarilla erilainen. Johtuen juuri silloisista töistä, piti monet asiat hoitaa virka-aikana, kuten käynnit pankissa. Samoin sairaaloissa kuoltiin tilanteissa, joita voidaan nykyisin hoitaa. Siinä missä nykyään lähes jokainen työelämässä oleva voi halutessaan matkustaa lomille ulkomaille vuosittain, oli tuollainen kaukainen haave kasarilla. Jos siihen pystyttiin, niin pitkällisen säästämisen jälkeen ja oli kerran elämässä kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ilmapiiriä 1970 ja -80-luvuilla on vaikea kuvat sellaiselle, jota sitä ei ole kokenut ja varsinkin - jos on lukenut ja nähnyt kaiken propagandistisen materiaalin mitä ko. vuosikymmenistä suolletaan. Täytyy muistaa, että historian kirjoittaa voittajat ja sen huomaa, kun lähihistoriasta on kyse: tavallaan käydään kädenvääntöä siitä, kenen 'totuus' on kaikkein eniten 'totta'.
Mutta yritetään: silloin oltiin suvaitsevaisempia. Kyllä, suvaitsevaisempia. Oli esim. h'omofobiaa, oli paljon, varsinkin huumorissa, naisvihaa. R'zismi ei päässyt esiin, koska Suomessa oli vielä niin vähän ulkomaalaisia, että heihin suhtauduttiin lähinnä uteliaasti. Että mitä ihmettä sinä täällä teet? Toki m'ustalaisia, h'rreja ja r'ssiä vihattiin. Mutta noin yleisesti: ihmisten virheisiin ja heikkouksiin suhtauduttiin suvaitsevaisemmin. Jos sen kiteyttäisi näin: ennen oli kovat puheet ja paljon pehmeitä tekoja. Nyt on pehmeä, anteeksipyytelevät puheet ja kovat teot.
Itse pidän erityisesti 1970-luvusta, mitä musiikkia ja mitä elokuvia silloin tehtiinkään. Vasta jälkikäteen on tajunnut, että on ollut onnekas kun on saanut elää Kylmän sodan ajan ja Suomessa. Ei mikään täydellinen ihannevaltio, olipahan vain pikkuvaltio, jonka virallinen kuva oli mitä oli ja hyvä että oli, khöm, mutta jonka kansalaiset saivat elää ja ajatella ihan vapaasti mitä halusivat. Ei heitä siitä vankilaan laitettu tai kotiarestiin. Maasta sai poistua jos halusi. Ilmapiiri oli luottavainen ja toiveikas: silloin vielä kouluttautuminen ja tunnollinen työnteko kannatti.
Yhteiskunnasta on kaikissa sen osissaan otettu löysät pois. Hyviä ja huonoja seurauksia. Moni käytti kyllä vapauksia väärinkin esimerkiksi luontoa ja ympäristöä kohtaan.
Nyt jo eläkkeellä oleva työkaveri oli aikanaan ollut työnjohtajana tehtaassa. Töitä sai kuulemma suurin piirtein sillä, että jaksoi kävellä mäen ylös tehtaalle niitä kysymään. Ei taida onnistua nykyään.
Toinen iso muutos on alkoholinkäyttö työajalla tai sen käytöstä johtuvat poissaolot. Mitä omia sukulaisia kuuntelee, niin pieni kaljoittelu työajalla oli 70- ja 80-luvulla ok ja krapulaisten työkavereiden tilannetta oli joukolla peitelty. Erilaisissa elämäkerroissa on nousdut sama asia esille, alkoholinkäyttö työajalla oli aiemmin yleisempää olit sitten postinjakaja tai postin johtaja.
Oli paljon helpompaa, työntekijöitä oli paljon enemmän suuhteessa työmäärään.
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eläkkeellä oleva työkaveri oli aikanaan ollut työnjohtajana tehtaassa. Töitä sai kuulemma suurin piirtein sillä, että jaksoi kävellä mäen ylös tehtaalle niitä kysymään. Ei taida onnistua nykyään.
Toinen iso muutos on alkoholinkäyttö työajalla tai sen käytöstä johtuvat poissaolot. Mitä omia sukulaisia kuuntelee, niin pieni kaljoittelu työajalla oli 70- ja 80-luvulla ok ja krapulaisten työkavereiden tilannetta oli joukolla peitelty. Erilaisissa elämäkerroissa on nousdut sama asia esille, alkoholinkäyttö työajalla oli aiemmin yleisempää olit sitten postinjakaja tai postin johtaja.
Muistan kerrotun metsäteollisuuden prosesseissa käytetään/käytettiin erilaisia nesteitä. Kaikenlaisia värillisiäkin. Ja joitakin näistä kulkeutui sitten silminnähden joidenkin duunarien suupieliinkin. Olettaisin asiayhteydestä niiden olleen voimakkaasti päihdyttäviä. Ei pelkkää kovan janon sammutusta.
1980-luvulla monet kaupat ja myymälät olivat auki arkisin klo 9 (10)-17 ja lauantaina klo 9 (10)-13. Sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapyhinä kaupat olivat aina kiinni.
Kaupan alan työntekijöiden työhyvinvointi on vähentynyt ja työpahoinvointi lisääntynyt. Nykyisin monet kaupat ovat auki kukonlaulusta yömyöhään. Jotkut Prismat ja K-Citymarketit ovat auki 24/7 ympäri vuorokauden. Monet Salet ja K-Marketit klo 7-23 joka päivä. Kaupan alalla on huono palkka, vuorotyö ja epämukavat työajat. Kaupoissa on turvatonta yksintyöskentelyä ja ryöstönuhkaa. Näin Tampereella: https://yle.fi/a/74-20022916
1970- ja 1980-luvuilla on päässyt moniin töihin ilman mitään koulutusta. Lapsia, vammaisia ja vanhuksia on päässyt hoitamaan lähes kuka tahansa. Esimerkiksi kunnalliselta tai yksityiseltä perhepäivähoitajalta ei ole vaadittu mitään hoito- ja kasvatusalan koulutusta. Nykyisin perhepäivähoitajan vakituiseen työhön vaaditaan perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai lähihoitajan tutkinto.
Kyllä tuossa on mukana aimo annos nostalgiaa sillä vaikka työpaikan saaminen oli silloin helpompaa, yleinen elintaso oli alempana eikä jokavuotinen ulkomaanmatkailu (edes ruotsinlaivalle) ollut monellakaan kansalaisella arkipäivää. Jos sinne ulkomaille lähdettiin niin Pohjoismaita lukuunottamatta piti jonottaa maahantulotarkastuksen jonossa afrikkalaisten ja intialaisten kanssa samoissa jonoissa, tämä taisi olla aika monella se syy miksi moni poliitikko lähti hakemaan EY-jäsenyyttä (myöhemmin EU jäsenyys) ja samalla syy sille miksi moni äänestäjä äänesti kyllä EU-jäsenyydelle. Rahaa sai ulkomaille ottaa mukaan muistaakseni n 5000 markkaa/matkustaja, ylimenevään summaan piti hakea lupa Suomen pankilta mutta ihan vastaava käytäntö oli monessa muussakin maassa. Luottokortilla tuota valuuttarajaa pystyi kiertämään mutta vastaavasti luottokorttia ei saanut todellakaan automaattisesti vaan se edellytti aika hyviä kuukausituloja.
Paljon on sellaisia sairauksia tai terveysongelmia mitä nykyään pystytään hoitamaan, 1980-luvulla oli toisin ja tuollaisen kohdatessa sait olla iloinen jos ehdit edes tekemään testamentin. Työturvallisuuteen alettiin jo kiinnittää huomiota mutta ei likimainkaan samassa määrin kuin nykyään.
Internet oli olemassa mutta se oli VTT:n ja yliopistojen käytössä, edes suuryrityksistä sitä ei löytynyt ja jos olisi löytynyt, se olisi ollut tekstipohjainen. Tavallinen kansalainen ei tiennyt internetistä mitään, joku valveutunut saattoi tunnistaa termin arpanet. Kännyköitä oli 1980-luvun lopulla jo jonkin verran, tosin lähinnä yrittäjillä ja ne olivat vain puheluiden puhumiseen, edes tekstiviestiä ei ollut olemassa. Paikallispuhelut olivat halpoja, kaikki muut puhelut kalliita.
Suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus on mielestäni samalla tasolla kuin 1980-luvulla, kohteet ovat vain vaihtuneet. Tuolloin suvaituista tai ainakin siedetyistä puheista saattaa tulla nykyään käräjäkutsu mutta toisaalta 1980-luvulla ei varmasti ollut helppo olla vaikkapa seksuaalivähemmistöön kuuluva enkä usko että romaanien asema olisi ollut 1980-luvulla ainakaan nykyistä parempi, heistä käytettiin ihan yleisesti hieman toisenlaista nimitystä. Tuosta olisi ollut ihan turha ilmoittaa poliisille tai koulussa opettajalle, he kun toimivat ihan samoin eivätkä edes ymmärtäneet mitä pahaa siinä olisi ollut. Ihan kuten tuolloin niin nytkin on puheenaiheita joista ei puhuta suoraan vaan pitää osata lukea rivien välistä, ennen tämmöistä oli Neuvostoliiton arvostelu, nyt jotkus muut asiat.
Ei tarvi verrata edes 80-lukuun, meillä on ihan muutamassa vuodessa tavoitteet nousseet lähes 100% kiitos uuden pomon. Vanhoilla tavoitteillakin työ jättää firmalle katetta kaikkien kulujen ja palkkojen jälkeen n. 5000e/tekijä/kuukausi. Siis puhdasta voittoa, josta on jo vähennetty toimitilavuokrat, palkan sivukulut ym pakolliset menot. Eräs päivä kun sanoin pomolle yltäneeni tässä kuussa keskimäärin puoli tuntia yli laskutustavoitteen per päivä, tämä vilkaisi kirjauksiani ja totesi välinpitämättömänä, että jaa tuosta vanhasta tavoitteesta, sehän tarkoittaa, että enää 1,5 tuntia / päivä jäljessä uudesta tavoitteesta, jonka he ovat johdon kanssa juuri asettamassa.
Tarpeetonta varmaan sanoa, että palkkaa ei korotettu, pelkkiä tavoitteita. Totesin, että mulle riitti, en tee enää edes puolta tuntai yli sen vanhan tavoitteen.
Yksi pahimpia työelämän asioita on organisaatiomuutos -- sori kun sanoin sen ruman sanan. Mutta olen useassa paikassa nähnyt kuinka ihan toimivaa systeemiä ruvetaan johdon pakottamana muuttamaan ilman järkevää syytä, ja mikä stressi ja kaaos siitä tuleekaan työntekijöille. Sitten kuin vihdoin päästään ohi siitä, pistävät pomot pellolle, koska organisaatiomuutos ei onnistunutkaan, joten uudet pomot paikalle ja sama ruljanssi alkaa uudestaan.
Eräässä työpaikassa tehtiin isoa organisaatiomuutosta kahden vuoden ajan, ja sen kaksi vuotta johto mietti että kuka saa potkut, kuka ei. Ihan helvettiä työtekijöille.
Toisessa firmassa luotiin uuden pomon tullessa kokonaan uusi osasto, jonne tuttavani pääsi hyvälle paikalle, koska hänellä oli osaamista usealta vaadittavalta alalta. Vuoden lopussa isommat pomot katsoivat, että eihän tuo uusi osasto tuota vielä paljon, lopetetaan se ja erotetaan se uusi pomo ja tietysti tuttavanikin sai potkut siinä samalla. Ei vaan jaksettu odottaa että uusi satsaus alkaisi tuottaa vaan pistettiin vuoden suunnittelun tulos heti alkumeterillä poikki ja pinoon, ettei vaan sijoittavat suutu.
Tälläisiä naurettavia esimerkkejä (jotka uuvuttavat ihmiset työelämässä alkuunsa) on pilvin pimein. Silti jatketaan samaa rataa kuin sopulit alas rinteestä.