Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan työpaikoilla on liikaa ruohonjuuritason työstä mitään ymmärtämättömiä kehittäjiä. Kaikkea muutetaan ja korjataan koko ajan ymmärtämättä, ettei ole mitään järkeä käyttää resursseja sellaisen korjaamiseen, mikä ei ole rikki.

Tämä! Raivostuttaa myös asiakkaana mussä vaan.

Tuntuu että keskusjohto koostuu hieman mt-ongelmaisista tyypeistö, joille tärkeintä on nostaa omaa nimeä jollain sinänsä turhalla uudistuksella sen sijaan että varmistaisi toimivan homman jatkumisen ja ijmisten työpaikan rauhallisuuden, mikä oli ennen uudennpomon tehtävä.

Ihmiset on sairaita. Ja tosiaan, eletään aikaa, jolloin ihmiset valokuvaavat omia takapuoliaan ja käyvät poistattamassa munakarvojaan ja pitävät tätä normaalina. Kumpikin turhaa ja luonnevammaista, absurdia.

Kasarilla kellekään ei tullut mieleenkään kuvata edes omaa naamaansa, fakta. Nykyidin jatkuva oman naaman kuvaaminen tuntuu todella terveeltä kun vaihtoehtona on esim kuvata kun itseä pannaan ja laittaa se kaikille nähtäväksi. Mikäs siinä, mikäs siinä, mutta sairas tää aika on.

Juuri noin. Ja tytöt tyttöjä sekä pojat poikia. Toista se on nykyään...

Vierailija kirjoitti:

Juuri noin. Ja tytöt tyttöjä sekä pojat poikia. Toista se on nykyään...

Yllä olevasta unohtui lainaus pois. Oli tarkoitettu kirjoittajalle, joka sanoi, että tuohon aikaan ihmiset olivat vielä ihmisiä.

Nykyään pitää olla "joustava moniosaaja" eli yksi ihminen tekee monen ihmisen työt.

80-luvulla esim. hoitoalalla oli sairaanhoitajan lisäksi semmoisia ammattinimekkeitä kuin apuhoitaja, kylvettäjä ja kodinhoitaja. Esim. apuhoitajaksi saattoi päästä ilman mitään koulutusta ja työtehtävänä oli "autella tarvittaessa" (syöttää potilaita, hakea potilas röntgenkuvaukseen, viedä potilaskansio lääkärille jne) tai kodinhoitaja kävi vanhuksen kotona katsomassa, että jääkaapissa on ruokaa ja kukat on kasteltu.

IT-alalla oli vielä 90-luvun lopulla paljon rennompaa. Deadliner kevyempiä, eikå ollut jatkuvia, turhanpäiväisiå palavereja ja tavoitekeskusteluja. Työmäärä oli todella paljon vähäisempiä, työt eivät seuranneet kotiin. Ei ainakaan omassa työssä, eikä omalla sektorillani ole nostalgiaharhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloit vakityöt v. 84 kirjanpitäjänä ja ei kyllä ollut leppoisampaa, jos vertaa tähän päivään, kun ei ollut teknologia apuna. Nyt voi pitää ruokatauon ja ohjelma tekee töitä, kun ennen hakkasin sormillani laskukonetta, josta olen saanut sormiini nivelkuluman ja sormet sohottaa eri suuntiin jotka oli ennen toimistotyössä yleisiä.

En kaipaa työelämässä 80-luvulle tai muutenkaan. Nykyisin elämä helpompaa.

Tätä itekin arvelisin, että digitalisaatio on helpottanut monia asioita. Ei kaikki sentään ennen ollut paremmin.

Digitalisaatio kuitenkin lisää stressiä siinä mielessä, että koko ajan tulee uusia ja uusia asioita, jotka pitäisi opetella omalla vapaa-ajallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli leppoisempaa.

Perustele, vertaile. Millä tavalla?

samalle työlle oli enemmän tekijöitä ,nykyään yksi tekee kolmen ihmisen työt

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo riippuu aivan alasta. Pääpiirteissään yhteenvetäen epäilen, että työelämä tuskin on tänään sen raskaampaa kuin oli 80-luvulla. Ainakin 80-luvulla oltiin jämptimpiä, työt tehtiin tarkemmin ja niihin saatettiin käyttää omaa aikaakin (siis suorittavassa portaassa - nykyään asiantuntijaporras tekee tuota hyvien tietoliikenneyhteyksien ansiosta/vuoksi), että saatiin kaikki hyvin valmiiksi.

Hoitoalalla ja siivosalalla on nykyään hektisempää. Kääntöpuoli on sitten, että siivousalalla jälki on huonompaa kuin 80-luvulla. En tiedä, onko syyn sitten mitoitukset vaiko työntekijän tunnollisuus / kulttuuri, ehkä molemmat.

Teollisuudessa monin paikoin työtehtävät ovat helpottuneet ja fyysinen rasittavuus vähentynyt hurjasti. 

Asiantuntijat ovat se ryhmä, joka nykyaikana on tiukemmalla. 

Yrittäjät ovat olleet aina tiukille, Nykypäivänä ehkä mielletään paremmin, että yrittäjänkin kuuluu/pitää yrittää itselle lomansa saada.

Jälki on nykyään huonompaa, koska työntekijöiltä vaaditaan suoriutumista lyhyessä ajassa. Jos et pysty tekemään tiettyä määrää tietyssä ajassa, voit joutua esim keskustelemaan palkan alentamisesta.

Tästähän on kirjoitettu sotealaankin liittyen.

Oli leppoisampaa. Vähemmän töitä, eikä ollut tätä hitsin teknologiaa, jonka avulla kaikki pitää olla nyt ja heti tehtynä. Tosin varmasti näkökanta on minulla erilainen, kun ikääkin on jo 67v. Toimin työurani liikuntatoimen parissa, viimeiset 15 vuotta isomman kaupungin liikuntatoimen johtajana. Tekniikka kehittyi, ja moni asia oli kätevämpää, mutta ennen oli rennompi ilmapiiri, sen voin sanoa.

Kodinhoitajat takaisin, jotta perheet saa oikeasti apua ja hyötyä.

Oli ainakin 60- ja 70-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Oli ehkä leppoisampaa mutta toisaalta työikäiset olivat myös paremmassa kunnossa ja jaksoivat työssä, raskaissakin, paremmin. Moni ala oli fyysisesti paljon rankempi kuin nykyään.

Ihmiset olivat myös vaatimattomampia arjen elintason suhteen ja ymmärsivät että kaikki työt eivät ole yhtä vaativia ja palkka on sen mukainen. Tyvestä puuhun edettiin, nykyään on enemmän kaikki tänne heti -ajattelua.

Sossun luukku oli pahin painajainen, sinne ei halunnut kukaan.

Joo 80-luvulla urheiltiin paljon, minunkin vanhemmistani toinen pelasi lentopalloa ja toinen harrasti yleisurheilua. Silloin ei urheileva äiti ollut mitenkään tavallisesta poikkeava, nythän sillä jo ylittyy uutiskynnys.

Ihmiset olivat aktiivisempia, mukavampia ja yhteisöllisempiä. Kaipaan niitä aikoja.

Hoitoalalla oli pelolla johtamista vielä vähän aikaa sitten, oikeastaan vasta korona-aika teki sen, että sijaisuudet vaihtuvat nyt nopeammin vakipaikoiksi. Ennen korona-aikaa minulla oli 107 (!!) sijaisuuspätkää ajalla 2015-2020, kyykytettiin näin uusia hoitajia että jos et toimi talon tavalla, uusi työntekijä on jonossa tilallesi. Koronan jälkeen sain vakipaikan vuoden sijaisuuden jälkeen.

Olen siis toisessa ammatissani. Ensimmäinen oli kaupan alalla ja siellä johtoporras johti pelottelulla, huutamisella ja simputtelulla. Pimitettiin palkkoja näistä juhlapyhistä ja lomat aina toukokuussa ja syyskuussa. Asiakkaat puhui härskejä ja yritti kähmiä. Ja näitä miehiä jotka luulivat olevansa toimistontyttöjen salaisia unelmia, vehtaamassa kaikkien naisten kanssa , oli paljon. Olin nuori ja nätti ja jopa yli nelikymppiset ukkomiehet luulivat että lähden heidän mukaansa. Tämä taitaa kyllä olla vieläkin näin

Oma vika kun en uskaltanut puolustautua?

Ennen ei ollut yritysten ja sijoittajien ahneus vielä näin törkeällä tasolla kuin nykyään, siinä yksi tekijä joka teki elämästä ennen mukavampaa.

Mitenkään järkevä elämä loppui 90-luvun taitteessa. 

Ihmiset pääsisivät töihin eikä mihinkään harjoitteluun. Itse olin jo mopoiässä töissä.

Komppaan myös edellisten kokemuksia.

Lisäksi työt olivat erilaisia kuin nyt. Silloin yhdellä ihmisellä oli vähemmän tehtäviä, ja vaikka niissä piti olla ahkera ja nopea, niin ei tarvinnut juosta joka paikkaan ja repiä itseään monelle taholle koko ajan eikä toimia joka paikan höylänä.

Ennen oli toimistossakin tekijät joka työlle, yksi kirjasi postin ja laittoi sen tsuppareille jakeluun, sihteerit kirjoittivat koneella kirjeet, yms., kahvinkeittoon oli omat ihmisensä, ala aulassa oli vastaanottovirkailijat, taloushallinto hoito talousasiat ja laskutuksen, oli ne jotka johtivat, ne jotka vastasivat puheluihin,  jne...  Jokainen hoiti oman rootelinsa ja työt olivat rajatut ja selvät, kaikki hoitui hyvin ja sai keskittyä omaan työhönsä.

Nyt toimistossa asiantuntijatyötä tekevä keittää itse omat aamukahvinsa ja tiskaa oman kuppinsa, hakee omat postinsa jostain, lukee omat sähköpostinsa ja muut viestinsä, delegoi ne sitten eteenpäin, jos voi, sitten kirjoittaa omat raporttinsa ja kirjeensä, juoksee hakemaan asiakkaita ala-aulasta, keittää heille kahvit ja hommaa tarvittaessa pullat, hoitaa oman alansa laskutusta, koordinoi kaikkia mahdollisia hommia, hoitaa viestintää ja tiedotusta, ja opettelee usean kerran vuodessa taas uuden sovelluksen siihen tai tähän, jne... ja lisäksi istuu miljoonassa paltsussa ja kehityskokouksessa...

Aivot väsyvät aivan liikaa kaikessa digissä ja somessa, etenkin kun yhtä työtä ei saa rauhassa tehdä loppuun vaan pitää multitaskata hulluna.

Oli, selkeästi!

Linjaorganisaatio! 

Kaikki valui ylhäältä alas yhtä putkea pitkin ja viimekädessä osastopäällikkö pisti hanan kiinni, jos aivan älytöntä vaadittiin. Jes, itsellä oli osastopäällikkönä paras esimies ikinä ja pääkonttori sai toimeksiantonsa usein takaisin paluupostissa.

Hommat hoidettiin!

Uusi aika ja tuli organisatiokaaos. Kaiken maailman toiminnanohjausjärjestelmiä, M-Files- SAP jnejne oli lukuisia ja kaikilla oma pääkäyttäjänsä. Ja jokainen katsoi asiakseen ja velvollisuudeksen antaa määräyksiä omalta sektoriltaan suoraan työmuurahaisille omine aikatauluineen, ihan riippumata mitä muuta oli kentällä menossa. Se substanssityö ja sen vaatimukset eivät hävinneet mihinkään, paremminkin päinvastoin. Siihen päälle tuli vielä jumalaton kuorma toiminnanohjausjärjestelmiä, jotka kyllä puristivat mehut useimmista. Siihen substanssiasiaan todellakin jäi entistä vähemmän paukkuja mitä antaa.

Vituttaa vieläkin täällä eläkkeellä se muutos. Uusi aika laittoi eri vastuualueiden parhaat osaajat ja meillä tyypillisesti AMK-inssitasoisia kavereita paukuttamaan aamusta iltaan tuntilappuohjelmia ja työmääräyksiä. Ammatillinen itsemurha, mitä tulee omaan substanssiosaamiseen ja se näkyi rekryissä.

Very Clever Indeed. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan työpaikoilla on liikaa ruohonjuuritason työstä mitään ymmärtämättömiä kehittäjiä. Kaikkea muutetaan ja korjataan koko ajan ymmärtämättä, ettei ole mitään järkeä käyttää resursseja sellaisen korjaamiseen, mikä ei ole rikki.

Tämä! Raivostuttaa myös asiakkaana mussä vaan.

Tuntuu että keskusjohto koostuu hieman mt-ongelmaisista tyypeistö, joille tärkeintä on nostaa omaa nimeä jollain sinänsä turhalla uudistuksella sen sijaan että varmistaisi toimivan homman jatkumisen ja ijmisten työpaikan rauhallisuuden, mikä oli ennen uudennpomon tehtävä.

Ihmiset on sairaita. Ja tosiaan, eletään aikaa, jolloin ihmiset valokuvaavat omia takapuoliaan ja käyvät poistattamassa munakarvojaan ja pitävät tätä normaalina. Kumpikin turhaa ja luonnevammaista, absurdia.

Kasarilla kellekään ei tullut mieleenkään kuvata edes omaa naamaansa, fakta. Nykyidin jatkuva oman naaman kuvaaminen tuntuu todella terveeltä kun vaihtoehtona on esim kuvata kun itseä pannaan ja laittaa se kaikille nähtäväksi. Mikäs siinä, mikäs siinä, mutta sairas tää aika on.

-

Kiitos äärihienosta nykyelämän referaatista!!  Parin kossun ja kaljan jälken näin Vappuaattona hirnuin yksin kotona ääneen hienoa kirjoitustasi!!

Kitos!!

Eroa konkretisoi opiskelukaverini tarina. Hän oli tehnyt jo nuorena joitakin sijaisuuksia opetustyössä ja halusi alalle ehdottomasti, koska opettaminen oli hänen juttunsa ja hän olikin lahjakas pedagogi jo luonnostaan. Lähti sitten yliopistoon valmistumaan opettajaksi.

Sai helposti töitä valmistuttuaan, mutta työelämä alkoi muuttua juuri siinä vaiheessa. Sen sijaan että hän olisi rauhassa saanut tehdä opetustyötä ja olla opetettavien kanssa kontaktissa, hän joutui tekemään kaikenlaista paperihommaa ja pyörittelemään byrokratiaa työkseen sen opettamisen ohessa, usein yksin toimistossa iltamyöhään. Lisäksi tilanne kehittyi koko ajan niin että opetustyön määrä väheni, mutta byrokratia kasvoi työtehtävissä, eikä asiaan voinut vaikuttaa. Ei mennyt montaakaan vuotta vaikituisena työelämässä, kun ystäväni uuvahti ja muuttui kyyniseksi ja koki valinneensa väärän alan -- vaikka syy oli täysin työn järjestelyissä.