Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Vierailija kirjoitti:

No isäni oli kasarilla esimerkiksi töissä erään isohkon suomalaisen firman autonkuljettajana. Käytännössä siis kuskasi johtajia asiakastapaamisiin, lentokentälle jne ja välillä tärkeitä asiakkaita myös. On kertonut, että oli päiviä jolloin ei ollut yhtään ajoa, useimmiten muutamia ja joskus harvoin sitten oikeasti kiire. Piti vain päivystää siellä yrityksen aulassa odottamassa.

Että joo, leppoisaa oli, mutta kuulemma myös äärimmäisen tylsää. Välillä oli ehdotellut, että voisi toimistolla ollessaan tehdä muutakin, niin tätä oli pidetty aivan hulluna puheena. Roolit olivat selkeät ja niistä ei poikettu.

Ei siinä ollut kyse rooleista, vaan siitä ettei tauti ala levitä.

Työnantajan miellyttäminen, siis. Jos isäsi olisi saanut tehdä luppoajalla jotain muuta, niin seuraavaksi sitä olisi vaadittu seuraavalta kuskilta. Joskus on tärkeää olla tekemättä mitään.

Vierailija kirjoitti:

80 luku oli Duomen kultakausi kaikilla tavoilla!

Mutta mietin miksi. Miksi kaikilla oli töitä???

Ylikansalliset yritykset eivät olleet vielä tulleet. Kaikilla sopivasti.

Muistan, kun puolison työpaikka, oli yksityisen omistama pulju, joka myytiin ja muuttui sitten pörssiyhtiöksi. Työtahti ja kaikki säännöt, muuttui radikaalisti. Ei laisinkaan ollut enää mukava työpaikka. Se edeltävä yksityinen piti työntekijöistää oikeasti hyvää huolta ja antoi paljon vapauksia. Maksoi urheilut, järjesti grillijuhlia, avecin kera isoja pikkujouluja. Ne kaikki pörssiyhtiössä karsittiin pois.

Työ oli rankkaa, ja sitä tehtiin tosissaan. Toisaalta työhön kuului sellaista mistä nykyään saisi potkut. Naisista puhuttiin avoimesti arvosteltiin ulkonäköä suureen ääneen, äijämäinen piti olla, metsästys, kalastus, rakentaminen harrastuksina. Muu oli vähän "homojen" hommaa. Alkoholia meni rajusti firman saunailloissa ja myöhemmin illalla lähdettiin kaupungin tanssiravintoloihin typyjä puristeleen.

Vierailija kirjoitti:

No mietipä esimerkiksi teknologian kehitystä tänä aikana. Nykyiset älypuhelimetkin ovat jopa tuhansia kertoja tehokkaampia kuin edes supertietokoneet parikymmentä vuotta sitten, ja tarina on ihan tosi eikä liioittelua.

Teknologian kehitys on toki helpottanut työtä osaltaan, mutta valtava tietomäärä myös monimutkaistanut sitä.

Et taida ymmärtää mistä puhut. 80-luvun supertietokoneisiin verrattuna "tuhansia kertoja" tehokkaampia, ei 2000. Nyt jotain valoja päälle.

-80 luvun alkupuolella, kaikki koululaiset pääsi kesätöihin, ainakin silloin oma kaveripiirini. 16 v ikäisenä olin kesän töissä leipomon pakkaamossa. Siinä iässä sai tehdä kuusi tuntisia työpäiviä. Siitä sai hyvän palkankin. Leipurit ja konditorit piti "lapsesta" hyvää huolta työnlomassa. Edelleen nyt vanhana, ihanat muistot ensimmäisestä ihan oikeasta työpaikastani. 17 v ikäisenä, olin jo opiskelemassa ravintola-alaa ja sain työpaikan kesäksi kaljabaarissa, jota sain jo yksin alan opiskelijana iltaisin pyörittää. Siitäkin kesästä on hyvät muistot. Siihen maailman aikaan luotettiin ihan vaativiakin töitä nuorille ja kyllä me kyettiin kantamaan vastuumme. 18 v täytettyä sai valita työpaikan. Töitä riitti kaikille ja sai valita useiden työpaikkojen joukosta, minne vaan itse halusi mennä töihin. Koulusta valmistuttua kiskottiin joka suuntaan, jokaiselle työpaikka valmistuttua sovittuna. Itsellä oli vakituinen työpaikka ja lisäksi kysyttiin jatkuvasti extrahommiin vakitöiden lisäksi. Nuorena sitä jaksoikin ja todellakin tein myös extratöitä. Pystyi hankkimaan heti nuorena jo talon !

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla sai leikkisästi läpsäyttää sihteeriä persuksille tai nipistää. Nykyisin siitä seuraa rikosilmoitus.

Oli vielä ysärilläkin. Mitään en uskaltanut sanoa.

Itse istuin aakkostamassa, rei'ittämässä, postittamassa ja lajittelemassa samassa huoneessa pahanhajuisen ja äänekkään kopiokoneen kanssa , jota koko firman väki käytti ja se huusi päivät pääskytysten. Jos se meni tukkoon, jumiin, tai paperi loppui, minun piti hoitaa asia.

Usein insinöörit tulivat sinne kopioimaan yhden paperin ja sitten juttelemaan kanssani. Jotkut kysyivät alushousujeni väriä, jotkut kertoivat että vaimo ei ymmärrä heitä.

Ja olin siis ihan normaali parikymppinen, en mikään vokottelija.

Oli todella helpompaa. 1980-luvulla otettiin kasvamaan ja oppimaan vanhemman työntekijän rinnalle. Töitä oli ja töihin pääsi. Olin töissä konepajalla koneistajana ja firapeliä tehtiin ihan pomon luvallakin. Joskus joulun alla valtava määrä tein sorvilla kymmeniä kynttilänjalkoja pronssista. Joku oli kysellyt pomolta mikä homma on konepajalla vuoden lopulla kun pronssia menee paljon. Pomo oli sanonut telakan tarpeet on sellaista.

Loman jälkeen riitti kun tuli töihin. Toiset eivät tehneet mitään. Itse aloin hommiin kun aika kului paremmin. 1980-luku oli kulta aikaa.

Työskentelen lähihoitajana kotihoidossa, elikkä kotisairaanhoidossa, josta nykyään käytetään lyhennettä kotihoito.

Olen jutellut useamman 20-30 vuotta alalla olleen kanssa ja he sanovat, että nykyaikana tämä työ on vedetty äärirajoille, ennen oli täysin erilaista tämä työ. Asiakkaita hoitaja kohti oli vähemmän ja oli paljon enemmän aikaa tehdä työt.

Tosin silloin oli erikseen koulutetut koidnhoitajat ja kotisaraanhoito oli erikseen. Kotisairanahoidon lähi- ja sairaanhoitajat eivät edes saaneet viedä roskapussia tai tehdä voileipää (kuulemma) ja kodinhoitajat huolehtivat ruuan, kaupassa käynnin ja kodin huollon tiskauksineen sun muineen.

Sitten kodinhoitajien koulutus lopetettiin ja tuli yhdistety kotipalvelu + kotisairaanhoito. Alettiin puhua pelkästä kotihoidosta. Tämän seurauksena lääkeluvalliset lähi- ja sairaanhoitajat lähtivät ovet paukkuen muihin hommiin ja tilanne on huonontunut vuosien varrella entisestään.

Nyt siivous ja ruokapalvelut on ulkoistettu muille firmoille, mutta terveydenhuollon ammattilaiset mm. tiskaavat, vievät roskis yms. jonka vuoksi edes kotisairaanhoidon asiakkaat ise ja heidän omaisensa eivät edes ymmärrä, että kyse on "oikeista hoitajista". He luulevat, että olemme jotain kotiapulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotain kertoo tämä, mitä seuraavaksi kirjoitan. Isovanhempani eivät ymmärrä näitä asioita ja nämä lauseet ovat hyvin tuttuja heidän suustaan:

"Kolmelta pääset. Tuutko suoraan siitä tänne niin lähdetään käymään paikassa X. Odottelen sua tuolla pihassa. No miten niin et tiedä monelta pääset, justhan sanoit että kolmelta? No jos työnantaja sanoo että kolmelta niin kyllä se on sitten kolmelta" (Tästä hetken väittely kunnes kerron JÄLLEEN kerran, että soitan kun pääsen lähteen töistä)

"Mistä noi mustelmat on sun kädessä? Töistä? Ne ei taatusti ole. Ei ketään töissä pahoinpidellä!" (Niin, olen sosiaali- ja terveysalalla töissä mummu rakas.)

"Taas töissä? Millon sulla on vapaa? Ens viikon torstaina yksi vapaa? Ei toi tollanen peli vetele." (Niin, listan mukaan olisi vapaapäivä, mutta meillä ei ollut osastolla YHTÄKÄÄN sairaanhoitajaa tälle päivää ja osasto olisi lähes suljettava muuten tai vähintään katastrofaalinen tilanne, niinkun lehdistäkin on saanut lukea, mm. Acutan toiminnasta oli juuri juttua lehdessä.)

"Ei tarvi maksaa erikseen, maksan tän pitsareissun kaikille. "Karitankin" kaikki rahat menee ties mihin aina."

----> (Niin, käteen jää kolmivuorotyöstä noin 2200e, josta maksan kolmion vuokran 900e, vesi 60e (kyllä, 20e/henkilö!),  sähkö n. 50e, lasten päivähoitomaksut n. 350e, PAKOLLISET bensat töihin n. 100e/kk (kuljen VAIN töihin autolla ja lasten päikkyyn), puhelin/netti 25e/kk, kotivakuutus n.20e/kk, bussilippu 40e/kk, autonvakuutus 50e/kk eli minulle jää n. 600e ruokaan. Meitä on kolme, minä plus kaksi pientä lasta. Eli käytännössä viikon ruokabudjetti on 150e KOLMELLE. Yhdellä lapsesta allergioita, joten sellaiset tuotteet ovat vielä normaalia kalliimpia. Yhtään ei ole varaa, jos esim. pesukone hajoaa tai mikään muukaan. ELI KYLLÄ RAKAS MUMMU, rahani menee ties mihin!!!

Ei, en pärjäisi ilman mummua. Mummu välillä ostaa meille esimerkiksi ruokakassin. 

Pakko tarttua tuohon ruokabudjettiin. Meillä on hyvät tulot ja ruokabudjetti 200€/vko neljälle, joukossa yksi keliaakikko. En ole kokenut mitenkään kituuttamiseksi, ihan hyvin ollaan tuolla rahalla pärjätty.

Muuten kyllä näyttää aika tiukalle vedetyltä kommentoijan talous. Vähän varmasti helpottaa kun lapset kasvavat ja päivähoitomaksu jää pois, mutta tuossa tilanteessa harkitsisin ehkä muuttamista väliaikaisesti kaksioon tai auton vaihtoa julkisiin jos mahdollista, että rahaa saisi säästöön edes vähän.

Olen syntynyt 70-luvulla joten kokemusta ei ole 80-luvun työelämästä, mutta vertailun vuoksi voin kertoa kasarilla töitä tehneille minkälaista meno on ollut 90-luvun lopulta tähän päivään.

90-luvulla olin vuokratyöläisenä laskuttajan sijaisena. Itsellä oli, kiitos kalliin tuntihinnan jota oma työnantajani veloitti työpaikaltani, järkevät työajat, ei ylitöitä. Mutta kollegallani joka oli suoraan työsuhteessa firmaan oli ylityökertymää niin, että kun hän oli jäämässä eläkkeelle, hän teki kaksi vuotta 3-päiväistä työviikkoa täydellä palkalla jotta sai tunnnit käytettyä.

Nykyään saldotunneissa on kuukausittaiset tai vuositason leikkurit: jos et ehdi pitämään vapaita pois, saldotunnit jää saamatta vapaana tai palkkana. Siitä huolimatta työt pitää tehdä: nykyisellä työnantajallani on kielletty lomailu ja ylimääräiset saldopoissaolot suurimman osan vuodesta töiden määrän takia. Joo toki voisin olla sesonkiaikana lomalla jos väkisin haluaisin, mutta koska sijaisia ei järjestetä, takaisin tullessa on hirveä sotku ja työmäärä odottamassa eli kohta on ylityötä tehty niin että saldot on taas tapissa.

Käytännössä töitä on liikaa, eli porukka kerryttää saldoa jota ei ehdi pitää ja loppujen lopuksi leikkuri hoitaa ne pois. Kätevää työnantajalle!

En myöskään ole vuosiin pitänyt kahvitaukoja, ja lakisääteinen lounastaukokin pitää merkitä kalenteriin poissaoloksi jotta siihen ei sovita palaveria.

Kun olin yksinyrittäjä, työ oli helpompaa. Valitettavasti en pysty enää ansaitsemaan elantoani nykyisessä ammatissa yrittäjänä kun kukaan ei osta. Aionkin kouluttautua uuteen ammattiin ja ryhtyä yrittäjäksi ennen kuin täytän 55, en jaksa nykyistä työelämää eläkkeelle saakka!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No isäni oli kasarilla esimerkiksi töissä erään isohkon suomalaisen firman autonkuljettajana. Käytännössä siis kuskasi johtajia asiakastapaamisiin, lentokentälle jne ja välillä tärkeitä asiakkaita myös. On kertonut, että oli päiviä jolloin ei ollut yhtään ajoa, useimmiten muutamia ja joskus harvoin sitten oikeasti kiire. Piti vain päivystää siellä yrityksen aulassa odottamassa.

Että joo, leppoisaa oli, mutta kuulemma myös äärimmäisen tylsää. Välillä oli ehdotellut, että voisi toimistolla ollessaan tehdä muutakin, niin tätä oli pidetty aivan hulluna puheena. Roolit olivat selkeät ja niistä ei poikettu.

Ei siinä ollut kyse rooleista, vaan siitä ettei tauti ala levitä.

Työnantajan miellyttäminen, siis. Jos isäsi olisi saanut tehdä luppoajalla jotain muuta, niin seuraavaksi sitä olisi vaadittu seuraavalta kuskilta. Joskus on tärkeää olla tekemättä mitään.

Hyviä pointteja. Monet työt oli ennen ihan uskomattoman tylsiä, vaikka ihan kivasti rahaa tienasikin. Nykyään tietysti vaatimukset on kovempia. Kaveri veti vuosia kolmivuorotöitä tehtaalla, valvoi yhtä konetta. Se vielä toimi hyvin, mutta kun ei ollut mitään tekemistä muuta kuin tappaa aikaa ja sitten joskus keskeyttää tuotanto ja hälyttää korjaaja paikalle. Hyvän toimeentulon on kyllä tienannut perheelleen.

Ja toi asenne, että mitään ylimääräistä ei tehdä ja "pitää olla tekemättä mitään" ei toimi nykytyömaailmassa. Aivan eri tavalla joutuu venymään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80 luku oli Duomen kultakausi kaikilla tavoilla!

Mutta mietin miksi. Miksi kaikilla oli töitä???

Ylikansalliset yritykset eivät olleet vielä tulleet. Kaikilla sopivasti.

Muistan, kun puolison työpaikka, oli yksityisen omistama pulju, joka myytiin ja muuttui sitten pörssiyhtiöksi. Työtahti ja kaikki säännöt, muuttui radikaalisti. Ei laisinkaan ollut enää mukava työpaikka. Se edeltävä yksityinen piti työntekijöistää oikeasti hyvää huolta ja antoi paljon vapauksia. Maksoi urheilut, järjesti grillijuhlia, avecin kera isoja pikkujouluja. Ne kaikki pörssiyhtiössä karsittiin pois.

Pitää jatkaa. Se mitä, nämä "pörssit" ei ymmärrä, on tänä, että ihminen antaa enempi panostaan ja on valmis pyydettäessä venymään, mukavan, kannustavan työnantajan eteen. Jos joku mitenkään kannustamaton selkänahasta pakolla repivä pörssi kysyy, teetkö lisää, niin vastaus on EN. On sen verta ikäviä ryhmittymiä nämä...

80-luvulla johtaminen oli enemmön kiinni henkilökohtaisista kontakteista. Ei ollut kriteerejö ja samaa formua kaikille. Mutta johtajat olivat myös aukritaarisempia, homma oli jämptimpää ja selkeämpää. Epäkohtia oli, jos ei tullut pomon kanssa toimeen. 

Työnkuvien selkeys ehkä johti siihen, että tehtävä ja firman asiat koettiin myös omiksi. Väliin porukka saattoi jäädä pidemmäksi aikaa oma-aloitteisestikin. Piti saada työt valmiiksi. Sitten jos oli omat hommat tai porukan hommat hoidettu, ei pomo/johto patistellut johonkin muuhun hommaan. Saattoipa esimies istua turisemassa työntekijöiden kanssa hyvän tovin, kun ei ollut silloin itselläkään kiire raportin täyttöön ja etäpalaveriin.

Hyvät ja huonot puolensa siinä oli. Työmoraali oli kaikkinensa ehken korkeampi, Haluttiin tehdä hyvää jälkeä.

Vierailija kirjoitti:

Iso ero on ainakin siinä, että 80-luvulla kokopäivätyötä tekevän perusduunarin palkalla pystyi elättämään perheen ja maksamaan asuntolainaa. Nykyään pystyy just ja just elättämään itsensä asumistuen kanssa.

Ajattelepa, miten paljon yksinkertaisempaa elämä oli silloin. Rahareikiä oli huomattavasti vähemmän. Puhelimia oli yksi kotona, jos oli. Nyt pitää kaikilla perheenjäsenillä olla oma puhelin, läppäri yms. Luuri vaihtuu kerran vuodessa, pelejä ostetaan, suoratoistot eivät ilmaisia ole jne.

Kyllä oli. Ja ihmiset olivat ihmisiä.

80-luvusta en tiedä mutta vielä 13 vuotta sitten yksinkertaisissakin töissä oli rennompaa, nykyään pitää tehdä raporttia pienestäkin asiasta sivutolkulla ja niitä raportteja ei todellisuudessa lue kukaan. Aina keksitään uutta turhaa paskaa jolla ei ole työn tuottavuuteen ym. mitään merkitystä.

totta oli vauhtia puuttui ehti jopa pitää ruoka tauon ja rupatella kavereiden kanssa nyt ei puhettakaan ja johtuu siitä yritykset ovat myyneet toimintoja pienyrityksille jotka tietysti kilpailutetaan kuka halvilmalla tekee saa työn nyt tekijät juoksee

Nykyajan työpaikoilla on liikaa ruohonjuuritason työstä mitään ymmärtämättömiä kehittäjiä. Kaikkea muutetaan ja korjataan koko ajan ymmärtämättä, ettei ole mitään järkeä käyttää resursseja sellaisen korjaamiseen, mikä ei ole rikki.

Riippuu alasta. Meillä matkatoimistoissa liikematkapuolella puskettiin iltamyöhään töitä 80-luvulla. Burnoutin partaalla oltiin. Kukaan ei tajua mitä helpolta kuulostava ammatti vaati ja mitä kaikkea osaamista meiltä vaadittiin. Isoilla firmoilla meni lujaa ja matkustivat ympäri maailmaa. Työmoraali oli korkea ja asiakkaiden eteen käännettiin jokainen kivi. Toki silloin oli vielä vallalla mentaliteettina raskas työ, raskaat huvit ja meillä oli myös paljon upeita etuja, juhlia ja ylellisiä tutustumismatkoja. Mutta kyllä silloinkin töitä tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No omassa työpaikassani 2006 tehtiin työtä 3 esimiestä ja 10 alaista sekä vaihtuvia freelancereita kymmeniä. Sitten tuli yyteet ja sama määrä työtä tehdään 2 esimiestö (joille tuli lisävastuuta tksikkömme ulkopuolelta) ja 2 alaista. Etuja lähti, esim takaikortit.

Noin muuten on hyvin vähän ihmisiä, jotka olleet työelämässä 1988 ja ovat edelkeen vertailukelpoisessa asemassa 2023, joko olleet kasarilla ihan harjoittelijoita tai nyt sitten eläkkeellä.

Itsellä kokemusta ysäri-alusta ja ajalta ennen vammautumistani 2010. Ero on huima. Kenenkään aika ei mennyt kaatuviin verkkoihin, it-söhellykseen, tietoturvab varmistamiseen eikä esimiehillä ollut pakkomiellettä uudistaa kaikkea for the sake of uudistus.

Ihmisiin suhtaufuttiin kunnioittaen, lämmöllä. Oltiin tiimi, joka pysyi.

Firmalle oli kunnia-asua pitäähyvää huolta työntekijöistä, esim oli työsuhdeasuntoja jne.

Päiväkodeissa, sairaaloissa runsaasti ihmisiä töissä.

Eniten kaipaan: Joka firmassa respa ja puhelinvaihde, ihminen joka hoiti asiat asiakkaalle ja työntekijöille, kukaan ei ettinyt jostain kasvottomasta netistä tietoa, jonka voi tajuta väärin.

Parikymppiset ei kuvitelleet tietävänsä jaiken eikä viidkymppisiä syrjitty, päinvastoin kunnioitettiin.

Ja sanomattakin selvää: tällaisessa yhteiskunnassa kukaan ei osannut kuvitellakaan että joku ampuisi koulussa tai teinit tappaisivat toisiaan. Tai että joku oikeesti ottaisi kuvan takapuolestaan ja näyttäisi sen kaikille!

Aidosti parempi maailma, jota kaipaan joka päivä. Puhelimista ei koskaan loppunut akku, ne ei hajonneet eikä kadonneet ja niihin ei mennyt ollenkaan rahaa kun ei ikknä ostettu uusia.

Onkohan aika jotenkin vääristynyt päässäsi? Edelleen on paljon ihmisiä, jotka ovat olleet töissä jo 1980-luvulla ja ovat edelleen, esimerkiksi oma äitini. Muistelen, että hän on kertonut saaneensa ensimmäisen vakituisen työpaikan vuonna 1982 tai 1983. Työelämässä hän on vieläkin eikä ole edes "virallisessa" vanhuuseläkeiässä vielä.

Koen, että kirjoittaja on oikeassa juuri vertailemisen kannalta. Joka on ollut töissä kasarilla vastuullisussa tehtävissä eli ei ihan työelämän alussa, on nyt koko eläkkeellä tai lähellä sitä. Harjoittelijan kokemus kasarilta ei niin relevantti jos vertaillaan ihan sitä kunnllista kokemusoeräistä näköalaa omalta alalta tai työelämästä yleensä.

Lusäksi ehkä tarkoitti aloja, joihin on ensin opiskeltu kauan eli ihminen olisi kasarilla ollut plus miinus kolmikymppinen. Jos taas vertaillaan vaikka tarjoilijan tai myyjän työtä, olet ehkä oikeassa. Mutta harvassa ovat tarjoilijat ja myyjät, jotka vielä työllistyvät alalla tai jaksavat sitä, jos ovat plys miinus kuuskymppisiä. Tämä myös siksi, että nykyusin kovaa ikärasismia. Haepa yli viisikymppisenä tuötä alalta, jolla sinullaon pitkäkokemus. Ei tule edes haastatteluja.