Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Rekkakuskina aloitin v 80. Autoissa ei ollut puhelimia. Ristiinan kesoilin kassalla saattoi olla lappu "soita Eikalle". Tai jonkun muun baarin tiskillä. Riippui reitistä.

Tallin naapurissa asusti puuautoilija. Vaihtoi auton kolmen vuoden välein ja päällirakenteet joka kuudes vuosi. Ajoi yksin sen minkä nukkumiselta ehti.

Nyt 2023 olen yrittäjä. Kuljetustilaukset tulee sähköpostiin tai ne kaivetaan intranetistä. Kesoilikin on Neste kun kurvaat Mikkelistä Kouvolaan.

Se puuautoilijan poika touhuaa edelleen siellä tallin naapurissa. Viisi kuljettajaa ja auton saa ehkä kerran kuuteen vuoteen vaihdettua. Isäukon ajamien kuormien painot ovat nyt laillisia.

Tietotekniikka on sovelluksineen työssä ja autossa.

Mutta itse työ on tahdiltaan ja rytmiltään aivan samanlaista kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Voi tietenkin riippua tekijästäkin.

Vanha viisaus: "Palkka juoksee, minä en".

Ja nämä tietenkin vain henkilökohtaisia havaintoja.

Kaupan ala oli 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa ihan eri asia kuin tänä päivänä. Aloitin urani ruokakaupassa ja oli leppoisaa. Kävin muutaman vuoden tässä taas kääntymässä ruokakaupassa ja totesin ettei sieltä elävänä pääse eläkkeelle.

Opiskelin 80-luvulla, valmistuin 87. Työtahti oli leppoisaa 90-luvun alkupuolelle asti. 1995 alkaen olen tehnyt it-projektityötä ja tahti on kiristynyt ihan valtavasti. 2007 olin tosi uupunut, oltiin expattina muutama vuosi ja se pelasti minut kun ei tarvinnut muuta kuin hoitaa lasten koulut ja huusholli.

Oli sikäli leppoisampaa, että töitä riitti suunnilleen kaikille 90-luvun lamaan asti. Ei tarvinnut pelätä työpaikan menettämistä. Työpaikalla sai myös olla huumoria, eikä kaiken tarvinnut olla viimeisen päälle poliittisesti korrektia hyvesignalointia. Erilaisuutta siedettiin.

Äitini kävi kaverinsa kanssa 70-80-luvun vaihteessa kesätöissä Tukholmassa sairaalaa siivoamassa. Ihmettelivät jo silloin, miten vähän töitä oli. Yksi osasto siivottavana per hlö, eikä siihen kuulunut edes pyykkihuoltoa. Ruokatunnilla ehti käydä kotona nukkumassa jne. Olisi kiinnostavaa kuulla, millaista oli siihen aikaan niissä ruotsalaisissa tehtaissa, joihin pakkasi suomalaisia ja muita ulkomaalaisia. Ehkä työvoimapula ei nykyajan mittapuulla ollutkaan kummoinen, oli vaan totuttu leppoisampaan tahtiin. Kun vanhempani valmistuivat yliopistosta 80-luvulla, kumpikin sai nopeasti hyvät vakituiset työpaikat.

Itse siivosin hotellia Suomessa 2000-luvun alussa. Joku oli laskenut, että yhden huoneen siivoamiseen saa mennä max 22 min. Todellisuudessa pelkästään sängyn petaamiseen meni 10 min. Huonosti piti siivota ja kokoajan pomo hengitti niskassa. Valmistumisen jälkeen tein yli 10 vuotta pätkätöitä valtionhallinnossa, kunnes sain vakituisen viran. Ja silti kuulun pieneen onnekkaaseen vähemmistöön.

Kyllä tuo riippuu aivan alasta. Pääpiirteissään yhteenvetäen epäilen, että työelämä tuskin on tänään sen raskaampaa kuin oli 80-luvulla. Ainakin 80-luvulla oltiin jämptimpiä, työt tehtiin tarkemmin ja niihin saatettiin käyttää omaa aikaakin (siis suorittavassa portaassa - nykyään asiantuntijaporras tekee tuota hyvien tietoliikenneyhteyksien ansiosta/vuoksi), että saatiin kaikki hyvin valmiiksi.

Hoitoalalla ja siivosalalla on nykyään hektisempää. Kääntöpuoli on sitten, että siivousalalla jälki on huonompaa kuin 80-luvulla. En tiedä, onko syyn sitten mitoitukset vaiko työntekijän tunnollisuus / kulttuuri, ehkä molemmat.

Teollisuudessa monin paikoin työtehtävät ovat helpottuneet ja fyysinen rasittavuus vähentynyt hurjasti. 

Asiantuntijat ovat se ryhmä, joka nykyaikana on tiukemmalla. 

Yrittäjät ovat olleet aina tiukille, Nykypäivänä ehkä mielletään paremmin, että yrittäjänkin kuuluu/pitää yrittää itselle lomansa saada.

Olen tehnyt kaupan alan töitä eri paikoissa noin 20 vuotta. Ja ero on huomattava. Esim. Yhdellä osastolla meitä oli 10 vuotta sitten 15 hlö +osastonhoitaja, nyt on 5 ja lisäksi osasto on jaettu niin että jokainen hoitaa omansa. Kengät yhdellä ja teet osastohoitajan työt niistä,vastuumyyjän palkalla. Palkka noin 13e tunti mutta työtunteja 30 viikossa joten käteen jäi noin 1500e max. Aukiolot laajennettu ihan mahdottomiksi, 9 pv:n työputki ja 1 vapaa. Pyhät töissä,arkivapaat ja viikonloput töissä. Asiakkaat kiukuttelee ja vittuilee. Järkyttävä kiire. Watsapissa tulee työviestejä illat ja viikonloput läpeensä. Onneksi sain toisen ammattini työn puoli vuotta sitten. Kaupan alalle en enää palaa.

No selkeitä miinuksia verrattuna tähän päivään oli olematon työturvallisuuskulttuuri, tasa-arvon puute ja epäasiallinen käytös, johtaminen autoritääristä, tiukka hierarkia, tupakointi sisätiloissa, pelolla johtamisen kulttuuri, näitä nyt ainakin.

Hyvää taas oli selkeät työnkuvat, yhteisöllisyys vahvaa, työn saaminen oli helpompaa.

Leppoisuus on sitten vähän suhteellista. Ehkä selkeys juuri näyttäytyy tässä nykyajan sähläyskulttuurissa sellaisena leppoisuutena, mutta kyllä työtahti ihan tiukkaa oli ja pomolta sait huudot jos lepsuilit.

Oli!

Ei ollut teamsia eikä sähköpostia!

Eikä etenkään E-reseptejä!

Oma ensimmäinen työni oli 80-luvun lopulla mapittajana. Aivokuolleinta työtä ikinä, papereita pinoista mappeihin tai silppuriin, vanhojen mappien tuhoamista jne. Mutta tällaisia töitä siis oli, mikä teki sen, että asiantuntijat saattoivat keskittyä omaan työhönsä, ei kaikkeen sälään.

Samaisessa työpaikassa oli aivan tavallista, että herra isopomo kulki käytävillä juttelemassa härskejä nuorille naisille ja kaikki ympärillä nauroivat. Joskus hän tuli sinne arkistotilaan, sulki oven perässään ja halusi kosketella. Kun kerroin asiasta omalle pomolleni, hän nauroi, että älä pienestä loukkaannu. Samanlaista oli työkulttuuri monissa seuraavissa paikoissa vielä ainakin 2000-luvun alkuun. Toisessa työpaikassani insinööritoimistossa 90-luvun alussa minulle luvattiin ylennystä, jos voisin tulla johtoryhmän kanssa iltatilaisuuteen "miellyttämään asiakkaita".

Enkä ole siis ainoa työelämää aloitellut nuori nainen, joka tällaista on kokenut. Pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Ainakin siinä mielessä että silloin ei ollut velvoite olla koko ajan tavoitettavissa. Yhdessä työpaikassa oli koko ajan tiedotettavaa ja muuttujia niin että esimerkiksi whatsapp oli koko ajan aktiivinen. Siis joka päivä, myös vapaalla.

Vierailija kirjoitti:

No selkeitä miinuksia verrattuna tähän päivään oli olematon työturvallisuuskulttuuri, tasa-arvon puute ja epäasiallinen käytös, johtaminen autoritääristä, tiukka hierarkia, tupakointi sisätiloissa, pelolla johtamisen kulttuuri, näitä nyt ainakin.

Hyvää taas oli selkeät työnkuvat, yhteisöllisyys vahvaa, työn saaminen oli helpompaa.

Leppoisuus on sitten vähän suhteellista. Ehkä selkeys juuri näyttäytyy tässä nykyajan sähläyskulttuurissa sellaisena leppoisuutena, mutta kyllä työtahti ihan tiukkaa oli ja pomolta sait huudot jos lepsuilit.

Toi yhteisöllisyys oli kyllä. Itse olin vain kesätöissä kasarilla, mutta muistan silti kun yhtä hieman alkoholiin menevää kaveria aina haettiin työporukan voimin milloin mistäkin joka aamu töihin. Kahvia ja voileivät naamaan ja hyvin suoritti taas päivän. Tätä työkaverit siis tekivät, ettei pomot tajuaisi ettei hän kykenisi elämänhallintaan pätkääkään ja saisi pitää työpaikkansa. Todella vaikeaa kuvitella, että nykyään työkaverit lähtisivät tuolla tavoin suojelemaan jotakuta.

Lama muutti tätä työyhteisöllisyyden meininkiä, ihmisistä tuli kovempia ja itsekkäämpiä, kun oli pakko suojella ensi sijassa omaa napaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt kaupan alan töitä eri paikoissa noin 20 vuotta. Ja ero on huomattava. Esim. Yhdellä osastolla meitä oli 10 vuotta sitten 15 hlö +osastonhoitaja, nyt on 5 ja lisäksi osasto on jaettu niin että jokainen hoitaa omansa. Kengät yhdellä ja teet osastohoitajan työt niistä,vastuumyyjän palkalla. Palkka noin 13e tunti mutta työtunteja 30 viikossa joten käteen jäi noin 1500e max. Aukiolot laajennettu ihan mahdottomiksi, 9 pv:n työputki ja 1 vapaa. Pyhät töissä,arkivapaat ja viikonloput töissä. Asiakkaat kiukuttelee ja vittuilee. Järkyttävä kiire. Watsapissa tulee työviestejä illat ja viikonloput läpeensä. Onneksi sain toisen ammattini työn puoli vuotta sitten. Kaupan alalle en enää palaa.

Jep, kuulostaa tutulta. Yksin töissä alle 13e/h palkalla vaikka vähintään kuorman purkuun tarvitsisi välivuoron (kuorma tulee 3-4 kertaa viikossa) eli ihan kaikki mitä tulee päivän aikana vastaan, hoidetaan yksin. Myös pomolle/kauppiaalle kuuluvia hommia. Eipä tosissaan näy palkassa. Ja viimeisimpänä tuli Wolt. Lisäksi just noita 9 päivän putkia ja 1 vapaa. Vaihdoin alaa. Tosin palkkaa tuli hyvin kun oli 1 vapaa aina 2 viikon välein tyyliin.

Kaikissa ajoissa on omat hyvät puolensa, joten se oliko työelämä parempaa tai leppoisampaa riippuu pitkälti katsantokannasta ja mitä arvostaa. Tässäkin ketjussa on tuotu paljon seikkoja niin hyviä kuin huonoja puolia.

Olen itse mennyt työelämään 90-luvun lopulla, eli 80-luvusta olen jäävi sanomaan. Mutta tuosta ysäristä on todella paljon menty parempaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden osalta. Naisia on esihenkilöasemissa paljon enemmän ja pärjäävät hyvin. Työpaikoilla keskustellaan jaksamisesta ja ihminen nähdään enemmän kokonaisuutena kuin vain resurssina. Toisaalta asioiden kokonaishallinta on mennyt hähmäisemmäksi, vastuut pilkottu näennäisten säästöjen nimissä ja se vie jotenkin hallinnan tunnetta itse työstä.

Tämä siis asiantuntijatyössä. Varsinaisessa suorittavassa työssä en ole työurani aikana ollut, poislukien jotkut aivan ensimmäiset kesätyöt.

Kyllä oli. Nykyään on paljon enemmän töitä ja vaatimukset on kovemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen viiskymppinen ja aloittanut työurani 90-luvulla, tosin Salossa Nokialla, jonka nousukausi oli juuri alkamassa.

Olen koko ajan tehnyt erilaisia toimistotöitä ja kyllähän vaatimukset ovat nousseet ihan valtavasti. Kirjoituskoneita oli vielä kun aloitin, mutta käytännössä kaikki työ tehtiin jo tietokoneilla ja kännykät alkoivat juuri siinä vaiheessa yleistymään. Työpäivät eivät ikinä venyneet ja taukoja pystyi pitämään.

Nyt olen ollut kymmenisen vuotta samalla työnantajalla ja koko ajan kiire ja erityisesti multitaskaaminen lisääntyy. Ennen saatoin vaikka ruokatauolla soitella omia asioita vaikka kampaaja-aikaa, nyt ei jää edes sitä pientä taukoa, hyvä kun ehtii syödä.

Ystäviä on monella alalla ja jokaisen viesti on samaa. Yksi on ollut samassa hoitoalan työpaikassa koko työuransa ja ihan järkyttävää kuulla millaista siellä on. Kaupassa työskenteleminen on kiirettä aamusta iltaan ja turvallisuus on heikentynyt. Eikä johtoportaissakaan mitään leppoisaa ole.

Mutta on myös ihmiset muutenkin muuttuneet. Ollaan niin tietoisia omista oikeuksistaan tai kuvitellusta oikeuksista, että yllättävän paljon menee aikaa siihen kun jollekin asiakkaalle tai vastaavalle selvität aivan turhanpäiväisiä asioita. Ennen suvaittaisi paremmin virheitä tai sitä että asiat vaan eivät välillä mene ihan putkeen. Että ihmiset tekevät virheitä, mutta ei niitä tahallaan tehdä. Ja loukkaannutaan ja väärinymmärretään ihan tahallaan.

Minä koen kyllä, että nykyään on paljon enemmän armollisuus- ja virheistä oppii -puhetta. Vanhanajan pomot räyhäsivät virheistä naamat punaisina ja potkujen antaminenkin oli helpompaa.

Tarkoitinkin tuolla että asiakkaat eivät en salli virheitä vaan pienestäkin asiasta, inhimillisestä virheestä, otetaan hirveät kierrokset ja vaaditaan suhteettomia korvauksia, mustamaalausta someen jne. Itse työpaikoilla ymmärretään.

No, 80-luvusta on se neljäkymmentä vuotta aikaa, on selvää että asiat sellaisessa ajassa muuttuvat. Väliin mahtuu Neuvostoliiton hajoaminen, syvä lama, jyrkkä nousukausi, it-kuplan puhkeamista, internetin ja kännyköiden tulo, uusi talouskriisi ja paljon edistystä esimerkiksi lääketieteen, teknologisen kehityksen, yhdenvertaisuusasioiden jne tiimoilta. On menty Euroopan unioniin, nyt tuoreimpana NATOn jäseneksi, koronapandemia toi omat mausteensa samoin kuin Ukrainan sota.

Ei näitä aikoja ole oikein järkeä verrata. Teknologia ja digi ovat jo niin paljon muuttaneet asioita ja tekoälyn murros muuttaa vielä paljon lisää. Kokonaisia ammatteja on kuopattu ja uusia tullut tilalle.

Oma työni on kokonaisuutena muuttunut helpommaksi, mielenkiintoisemmaksi ja luovemmaksi, kun tietokoneet tekevät kaiken tylsän ja mekaanisen. Toisaalta itse olen aina nauttinut ohjelmistojen käytösta ja opin niitä helposti. Jollekin toiselle tuo sama tuntuisi juuri siltä, että työ on hidastunut ja sitä on kauheasti, kun uuden teknologian opettelu vie paljon kapasiteettia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli leppoisempaa.

Perustele, vertaile. Millä tavalla?

Esim. hoitoalalla oli enemmän hoitajia töissä. Äitini jäi eläkkeelle hoitoalalta 5 vuotta sitten.

Olihan vielä 2000-luvun alussakin leppoisempaa. Esim. mä olin silloin siivoojana, ja alueiden mitoitukset olivat inhimilliset verrattuna siihen, mitä oon nykytilanteesta lukenut.

Tämä! Vielä 2000-luvun alussa resurssit olivat hoitoalalla edes kohtuullisesti kunnossa. Vaikka kiirettä oli ajoittain silloinkin, niin ei se määrittänyt jokaista työpäivää ja -vuoroa. Sijaisia saatiin ja todella harvoin oltiin vajaamiehityksellä. Jos ei tuota olisi saanut itse todistaa niin ei edes uskoisi, että hoitoalalla on joskus ollut leppoisampiakin aikoja,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesätyökokemus 1980-luvulta. Suuressa valtion laitoksessa tehtäväni oli järjestää numerojärjestykseen erään kortiston kortteja. Tarkemmin sanottuna uusia kortteja, jotka sitten lisättiin omalle paikalleen parikymmenmetrisen toimistosalin seinän kokoiseen kortistoon.

Keksin, että lajittelen kulloinkin järjestettävän korttierän ensin työpöydälleni kymmeneksi pinoksi laskukoneen näppäimistön mukaiseen järjestykseen. Aluksi kunkin kortin ensimmäisen numeron mukaan. Sitten muut pinot sivuun ja nolla-alkuiset kortit suoraan numerojärjestykseen, jos niitä oli vähän, tai muussa tapauksessa kymmeneksi pinoksi toisen numeron mukaan. Kun kaikki nolla-alkuiset olivat järjestyksessä, sitten työn alle ykkös-alkuiset kortit vastaavalla tavalla. Ja niin edelleen numerosarjan loppuun asti.

Tällä yksinkertaisella oivalluksella sain tehdyksi reilussa tunnissa sen työmäärän, mihin vakinaisilta työntekijöiltä kului kokonainen työpäivä. Palkka oli kehno mutta homma oli taatusti leppoisaa siksi, että päivän työmäärän tehtyäni sain käytännössä tehdä loppupäivän mitä huvitti.

Samalla systeemillä myös minä aakkostin mappeihin kuuluvan tavaran, siihen oli sellainen pitkä pahvinen lajittelija. Se ei kuitenkaan ollut ainut tehtäväni, vaan yksi monista. Mitään vapaata ei ollut. Jos oli, niin kirjasin tehtäväni ja tavat hoitaa ne oppaaksi seuraavalle.

Mun eka kesätyö oli pelkkää aakkostamista. Se pahvinen lajittelija tuli tutuksi. Ensin sukunimen ekan kirjaimen mukaan järjestykseen, sitte kirjaimittain uusiksi. Lajitteluhuoneen yhdellä seinällä oli valtava lokerikko, mihin sitten lopuksi lajiteltiin. Harvinaisilla kirjaimilla saattoi olla yksi lokero, yleisempiä alkukirjaimia oli jaettu useampaan toisen kirjaimen mukaan. Virtasille ja Korhosille oli ihkaomat lokeronsa. Välillä lokerot tyhjennettiin ja lomakkeet kiikutettiin arkistoon mapitettavaksi. Todella puuduttavaa hommaa, 8vk muistaakseni olin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ennen ehti jonku sanankin vaihtamaan työkavereiden kans ja tauoilla sai levättyä. Nykyään on ilmeisesti enemmän stressiä ja tauot menee samalla 'draivilla' kun työpäiväkin ja tauoillekin saattaa olla välillä palavereja.

Töiden jälkeen on niin väsynyt olo ettei meinaa silmiä jaksaa liikuttaa ja pää lyö tyhjää. Viikonloput meneekin sitten palautuessa.

Onneksi on kesäloma

Ai mitkä tauot? Syön yleensä lounaan jonkun sellaisen palaverin aikana, jossa kameraa ei tarvitse pitää päällä. Vessaan ei usein ehdi, ellei lähde etuajassa edellisestä palaverista ja myöhästy seuraavasta. Kahvitauon pidin muistaakseni edellisen kerran joskus viime kesänä, jos silloinkaan.

Mutta olenkin johtavassa asemassa, hyväpalkkainen ja rakastan työtäni, joten ei saa valittaa.