Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Vierailija kirjoitti:

Olihan se.

Ei ollut turhanpäiväisiä raporttien tekemistä, työntekijä teki työtä mihin oli palkattu.

Varmaan 95% tämän päivän raporteista on sellaisia, joita kukaan ei lue tai ymmärrä.

Kun töistä lähdettiin, ei tullut työviestejä tai whatsappeja tms.

Puolustushallinnossa ainakin tehtiin raportteja niin prkeleesti! Lomakkeita oli joka lähtöön. Nivelkulumat on sormissa mullakin kun Remingtonia ja Precisaa hakattiin. Ensimmäinen helpotus töihin oli sähkökirjoituskone ja sähkölaskukone. Niiden tulo oli verkkaisaa, kun ei oltu pääkaupunkiseudulla. Ennätin vielä nähdä senkin ajan, kun raportit tulivat melkein nappia painamalla.

Vierailija kirjoitti:

Oli ehkä leppoisampaa mutta toisaalta työikäiset olivat myös paremmassa kunnossa ja jaksoivat työssä, raskaissakin, paremmin. Moni ala oli fyysisesti paljon rankempi kuin nykyään.

Ihmiset olivat myös vaatimattomampia arjen elintason suhteen ja ymmärsivät että kaikki työt eivät ole yhtä vaativia ja palkka on sen mukainen. Tyvestä puuhun edettiin, nykyään on enemmän kaikki tänne heti -ajattelua.

Sossun luukku oli pahin painajainen, sinne ei halunnut kukaan.

Pitää varmasti paikkansa, mutta tässäkin kaikilla asioilla on puolensa ja puolensa.

Fyysinen työ vaati kuntoa mutta varmaan myös ylläpiti sitä (paitsi jos työ kulutti kroppaa yksipuolisella tavalla).

Arjen elintasoon ei "tarvittu" samanlaista määrää jatkuvasti uusittavia härpäkkeitä kuin nyt. Tyvestä puuhun -ajatteluun oli helpompi tyytyä, kun se oli oletusarvo, jossa muutkin pitäytyivät.

Palkkaus riippui toki työn vaativuudesta, mutta myös fyysisesti vaativalla työllä pääsi hyviin ansioihin. Ja kouluttautuminen oli elinikäistä nettotulokertymää ajatellen luotettava investointi omaan tulevaisuuteen, kun opiskeluajalta saamatta jääneet tulot pystyi kuromaan kiinni.

Olen 80-luvun lopulla aloittanut työelämän. Ensin olin puoli vuotta kaupungilla hommissa ja mulle sanottiin, että ota rauhallisesti, ei noin nopeaa saa hommia tehdä. Oli  tosiaankin hidastempoista touhua ja tauot pitkiä. Suurin osa ajasta ihan vaan juteltiin. Toisinaan tehtiin töitä.

Sitten siirryin yksityiselle puolelle. Työ oli semmoista ihan normitahtista ja hyvin ehti hommat hoitaa. Työtä oli sopivasti ja päivät kuluivat nopsaan. Ja illat, kaksivuorotyö oli.

Sitten tuli pikku tauko ja hienoinen uudelleenkoulutus ja siirtyminen uudelle alalle. Työ oli hektistä, tulosvastuullista, mutta kuitenkin kivaa, koska työvoimaa oli riittävästi, tehtävät mitoitettu niin, että homma toimi. Palkka oli tosi hyvä. Meni hyvin siihen saakka, kun työt ulkoistettiin Intiaan.

Nykyisin ojankaivuuhommissa. Ei stressiä, kohtuupalkka. 

Kesätyökokemus 1980-luvulta. Suuressa valtion laitoksessa tehtäväni oli järjestää numerojärjestykseen erään kortiston kortteja. Tarkemmin sanottuna uusia kortteja, jotka sitten lisättiin omalle paikalleen parikymmenmetrisen toimistosalin seinän kokoiseen kortistoon.

Keksin, että lajittelen kulloinkin järjestettävän korttierän ensin työpöydälleni kymmeneksi pinoksi laskukoneen näppäimistön mukaiseen järjestykseen. Aluksi kunkin kortin ensimmäisen numeron mukaan. Sitten muut pinot sivuun ja nolla-alkuiset kortit suoraan numerojärjestykseen, jos niitä oli vähän, tai muussa tapauksessa kymmeneksi pinoksi toisen numeron mukaan. Kun kaikki nolla-alkuiset olivat järjestyksessä, sitten työn alle ykkös-alkuiset kortit vastaavalla tavalla. Ja niin edelleen numerosarjan loppuun asti.

Tällä yksinkertaisella oivalluksella sain tehdyksi reilussa tunnissa sen työmäärän, mihin vakinaisilta työntekijöiltä kului kokonainen työpäivä. Palkka oli kehno mutta homma oli taatusti leppoisaa siksi, että päivän työmäärän tehtyäni sain käytännössä tehdä loppupäivän mitä huvitti.

Silloin ei ahdistanut, että jää jostain some-viestistä paitsi, jos ei työssä saa olla kännykkä auki.

Oli leppoisampaa kuin nykyään. Aamun sekä iltapäivän kahvitauot ruokatunnin lisänä, joihin mentiin aina  porukalla. Yhteishenki oli parempi kuin nykyään,ja kaikki työntekijät kuuluivat ammattiliittoon.  Joukossa oli voimaa.

Byrokratiaa oli vähemmän, mutta toisaalta esim työturvallisuus oli vähän sinnepäin. Olin aluksi suunnittelussa, jossa oli piirustuskonttorin päällikkö, eikä muita pomoja, nyt siellä on iso päällikkö ja viisi osastopäällikköä. Kun siirryin työmaille 1990, aloitimme keväällä ison kaksi vuotta kestävän työmaan. Työmaapäällikkö sanoi aluksi, että tuo kokoisella työmaalla kuolee sitten kaksi henkeä. No ei kuollut, mutta kolme vietiin sairaalaan huonossa hapessa.

Ja se on kyllä kumma juttu mitä raskaampaa ja kuormittavampaa työ oli sitä huonompi palkka.

Kun pääsi konttorirotaksi sai istua päivätpääkseen

Tehden muutaman rahtikirjanpäivässä . Ainoat raskaammat päivät oli kun tuli sekä paikallislehti, että turunsanomat, siinä vierähti tovi jos toinenkin, niitä lukien.

Oli tavallaan.Ei ollu esim. somea.

80 luvulla sairaanhoitaja pääsi eläkkeelle 58 vuotiaana. Potilaat oli helppohoitoisempia. Nykyään vastavalmistuneella hoitajalla eläkeikä on 69v. Potilaat hyvin iäkkäitä ja monisairaita. Avustava henkilökunta puuttuu, joten oman duunin ohella pitää painaa myös avustavien työt.

Oli. Työkavereiden kanssa pystyi juttelemaan tauolla, nykyään kaikki on hiljaa tauolla tai istut siellä hiljaa.

Jos olet pidempään tauolla kuin vartin niin mikkiin huudellaan mussä olet.

Jos olisi tarpeeksi rahaa säästössä, ottaisin loparit.

Vierailija kirjoitti:

Kesätyökokemus 1980-luvulta. Suuressa valtion laitoksessa tehtäväni oli järjestää numerojärjestykseen erään kortiston kortteja. Tarkemmin sanottuna uusia kortteja, jotka sitten lisättiin omalle paikalleen parikymmenmetrisen toimistosalin seinän kokoiseen kortistoon.

Keksin, että lajittelen kulloinkin järjestettävän korttierän ensin työpöydälleni kymmeneksi pinoksi laskukoneen näppäimistön mukaiseen järjestykseen. Aluksi kunkin kortin ensimmäisen numeron mukaan. Sitten muut pinot sivuun ja nolla-alkuiset kortit suoraan numerojärjestykseen, jos niitä oli vähän, tai muussa tapauksessa kymmeneksi pinoksi toisen numeron mukaan. Kun kaikki nolla-alkuiset olivat järjestyksessä, sitten työn alle ykkös-alkuiset kortit vastaavalla tavalla. Ja niin edelleen numerosarjan loppuun asti.

Tällä yksinkertaisella oivalluksella sain tehdyksi reilussa tunnissa sen työmäärän, mihin vakinaisilta työntekijöiltä kului kokonainen työpäivä. Palkka oli kehno mutta homma oli taatusti leppoisaa siksi, että päivän työmäärän tehtyäni sain käytännössä tehdä loppupäivän mitä huvitti.

Samalla systeemillä myös minä aakkostin mappeihin kuuluvan tavaran, siihen oli sellainen pitkä pahvinen lajittelija. Se ei kuitenkaan ollut ainut tehtäväni, vaan yksi monista. Mitään vapaata ei ollut. Jos oli, niin kirjasin tehtäväni ja tavat hoitaa ne oppaaksi seuraavalle.

Aivan alakohtainen asia tässäkin. Ravintola-alalla ei todellakaan ole lepsuiltu noina aikoina ja vauhti, sekä vaatimukset lisääntyneet alan työntekijöillä. Maatalouspuolellakin ollut töissä, niin edelleen se 24/7 duuni tuollakin. Asia erikseen se porukka joka tekee nk. tietotyötä, niin heilläkin työn määrä on lisääntynyt digitaalisaation vuoksi, eli tilanne on aika onneton monessakin suhteessa. 80-luvulla tietyt asiat olivat paremmin, kun ei ollut nettiä ja älyluureja, saati jatkuvaa vaatimusta läsnä-olosta. Penskakin aivan häiriintyneitä, kun pyörivät koko ajan näiden älylaitteiden kanssa, eikä ulkoilukaan enää onnistu. Mistä sitten nyt seurauksena tämä väestön "yllättävä" terveysromahdus, kun ei enää harrasteta liikuntaa tai ulkoilua. Nyhvätään sisällä näiden älyvehkeiden kanssa ja ahdistutaan, kun sosiaaliset taidot jääneet kehittymättä synnäriltä lähtien, kun vanhemmat liimautuneet enemmän älylaitteisiinsa, kuin siihen lapseensa. Ei ihme, että nyt on järjetön määrä nk. jotain diagnoosia odottavia lapsia julkisessa terveydenhuollossa, joilla ei ole mitään elämänhallintaa puhumattakaan vanhemmistaan. Ikävä kyllä pistetään ADHD luokitukseen ja lääkitykseenkin, mikä valta-osalla ei oikeasti täytä em. kriteereitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli leppoisempaa.

Perustele, vertaile. Millä tavalla?

Silloin tekemääsi työtä arvostettiin itseisarvona, hyötynä sinulle, yhteiskunnalle ja voitiin olla ylpeitä siitä mitä tehtiin.

Ja niinhän me tehtiin ammattiylpeydellä. Teit työt ja sait siitä korvauksen.

Eikä tarvinnut tienata tulosvastuullisuuden kautta osakesijoittajansalkkuun, joka on pohjaton.

Kyllä silloin asiat oli paremmin. Kouluttautumatonkin pääsi työhön halutessaan.

Jaoin postia kahtena kesänä aivan 80-luvun lopulla Turun keskustassa. Olin 15v. Jako suoritettiin kävellen kerrostalosta kerrostaloon. Kun oppi talojen asukkaisen osoitteet ja nimet ulkoa niin postin jakelu sujui nopeasti. Jos en väärin muista, työpäivä oli mitoitettu 8 tunnin pituiseksi, mutta jakelu ei ottanut kuin korkeintaan 6 tuntia. Sitten sai lähteä kotiin, palkka tuli kuitenkin täytenä. Hyviä muistoja sieltä, herätys oli vain todella aikainen nuorelle ihmiselle.

80-luvulla sai leikkisästi läpsäyttää sihteeriä persuksille tai nipistää. Nykyisin siitä seuraa rikosilmoitus.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä silloin asiat oli paremmin. Kouluttautumatonkin pääsi työhön halutessaan.

Ja vähän kun antoi pillua pomolle niin sai palkankorotuksen.

Miettikää, parikymmentä vuotta sitten työpäivä alkoi aamiaisella.

Työnantaja laskutti asiakkaalta jotain sata eurota tunti.

Ihan sitä en itse tietenkään saanut. Tiedän laskutushinnan kun olin ensin niissä  hommissa

Työpäivä alkoi aamiaisella. Tehokasta keskustelua työasioista,

Satavarmasti se raha, mikä aamiaissämpylöihin meni, saatiin takaisin moninkertaisena

Kaipaan aikoja

Nokia  <3