Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Lääkäreillä oli sihteerit jotka hoitivat kaiken työn, mikä tänä päivänä ottaa lääkäreiltä paljon aikaa. Kirjata sairauksia ym ...
Emme olleet yhtä stressaantuneita kuin tänä päivänä ja ystävällisyys oli eri tasolla työkavereiden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli paremmin. Pomoille raksalla sanottiin, että turpa kiinni, jos alko desipeli nousta. Perse meni penkkiin, jos oli jotakin ongelmia. Voi niitä aikoja, kun duunarit ei ollut lampaita.
1980-luvulla työpaikoilla oli vielä kovia asevelisosialisteja, jotka eivät persettä nuolleet.
Nykyajan inisevät lampaat ovat kohtelunsa ansainneet.
Oli se helpompaa. Kun työpaikan ovi meni kiinni, työt jäi sinne, ei kulkeneet mukana kotiin edes ajatuksissa - ihanaa aikaa. Kun menin töihin, sähkökirjoituskoneet oli ihan uutta. Kauppaopistossa oli hakattu vielä normi kirjoituskoneita. Meitä oli 5 samassa pienessä huoneessa. myös puhelinkeskus, joten aina juttua riitti.
Muistan kun meidän keskuksenhoitaja oli vanhempi nainen (rauha hänen muistolleen) ja henkilökunnan lapset soitteli äideilleen töihin niin tämä "santra" hoiteli asiat. jos äitiä ei tavoitettu; antoi luvan lähteä uimaan. Kyseli vaan, että menetkö pyörällä ja kenen kaverin kanssa; olkaa sitten varovaisia ja olet kotona kun äiti tulee töistä. Kaikki tunsi toisensa. Minäkin menin naimisiin, sain kaksi lasta, erosin, lapset pääsi ripille, kirjoitti ylioppilaaksi... kaikki oli mukana ja pidän vieläkin yhteyttä moniin 80 -luvun työkavereihin.
Nyt on niin kiire, että töitä tehdään lomalla, viikonloppuna, hoidellaan sähköposteja ja stressi painaa jo kun lukee muutaman sähköpostin, mitä kaikkea pitää taas muistaa tehdä - juurikin se muistaminen, ettei jotain tärkeää unohdu kun vastaat siitä sitten itse. Pomot ei tiedä töistä enää mitään - päin vastoin- eikä osaa auttaa, ollaan oman työmme asiantuntijoita.
Vierailija kirjoitti:
Illalla käynnistän treidausbotit ennen nukkumaanmenoa. Aamulla tarkistan yön tuoton ja lähden rannalle. En ollut edes syntynyt 80-luvulla, mutta vaikea kuvitella, miten se tätä leppoisampaa olisi voinut olla.
Mitähän sä yöllä treidaat niillä boteillas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin noissa ikäluokissa, jotka ovat olleet työelämässä ennen 90-lukua, on paljon ammattisairauksia ja työkyvyttömyyttä ja menettäneet terveytensä, kun työturvallisuudesta ja ergonomiasta ei tiedetty mitään tai jos on tiedetty, sitä ei ollut kirjoitettu lainsäädäntöön ja yritysten voiton maksimointi tehtiin työntekijän terveyden kustannuksella ja vain harvat ovat päässeet työeläkkeelle terveenä.
Fyysiset rasitussairaudet ja altistumiset myrkyille yms. ovat varmasti vähentyneet kun työturvallisuuteen ja ergonomiaan panostetaan enemmän. Mutta miten työuupumukset, masennukset, burnoutit, entistä useammat nuoret jäävät sairaseläkkeelle mielenterveyssyistä. Pätkätyö, epävarmuus, epärealistiset tulostavoitteet jne. rikkovat ihmisen mielen.
Duunarit ryyppäsivät ja tupakoivat ennen keskimäärin rankemmin. Ainakin rööki paloi. Saatettiin syödä ranskanleipää ja elää melkein kahvilla, mistään kuntoilusta ei tietoakaan. Ylipainoa monella ja eipä se paljoa vaadi saada selkä rikki, jos elintavat ovat huonot. Selän kuntoon vaikuttaa psyykkinen stressikin, olisiko masennus naamioitu aiemmin enemmän kropan pettämiseen.
Nyt moni fyysisen työn tekijä on normaalipainoinen/solakka ja jopa hyväkuntoinen. Älytään pitää terveydestä paremmin huolta. Moni on ajatellut jaksaa ja jatkaa töitä ja ottaa itse vastuuta voinnistaan. Tämä kehityssuunta on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama asia joka on muuttunut. 80-luvulla ei tarvinnut olla montaa erilaista maksujärjestelmää, mutta nyt suurin osa 40-50-luvulla syntyneistä, nyt siis vanhuksista, ei enää suostu opettelemaan mitään uutta. Heitä varten täytyy pitää meilläkin kassajärjestelmää vaihtorahoineen. Tämä vie älyttömästi resursseja, kassan tilitys, rahan vienti ja niiden 5 senttisten laskeminen. Kumpa kaikki maksaisivat kortilla, olisi tämäkin aikaa vievä prosessi pois ja oikeassa työnteossa, saisimme viikossa yhden ihmisen päivän työpanoksen auttamaan kiireessä. Nyt mummo kaivaa kolikkonsa esiin ja ryhtyy laskemaan. Mikähän siinä on, että vanhat miehet osaavat useammin käyttää korttia kuin vanhat naiset?
Toinen mikä kertakaikkiaan uuvuttaa on mielenterveyspotilaiden heitteillejättö. Nyt heitä on asiakkaissa hirveä määrä. Pahaan oloaan he huutavat, kirjaimellisesti. Minulla ei ole aikaa ja koulutusta heidän ymmärtämisekseen. Työntekijöissäkin on voi olla ihmisiä, jotka tarvitsivat hoitoa. Ja pidän näitä ongelmia vastaanvanlaisina kuin mitä tahansa sairautta. He tarvitsevat hoitoa, mutta joutuvat kulkemaan ympäriinsä päivät pitkät ja tulevat sitten julksiin paikkoihin etsimään kontaktia. Kun sitä ei ole antaa, huutavat paikalle johtoa. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Voin antaa tähän yhden esimerkin. Siivosin 1980-luvulla opiskelijana yhtä ravintolaa, työnantaja oli Servi Systems (ISS osti tämän firman myöhemmin). Meitä oli kaksi työntekijää viitenä päivänä viikossa, kahtena työ tehtiin yksin kun toinen oli vapaalla. Työaikaa oli 4-5 tuntia, päivästä riippuen. Työn ehti tehdä hyvin, kun ei maleksinut. Tuli 90-luvun lama
. Sisareni meni tekemään samaa hommaa, samalle firmalle, samaan ravintolaan. Työ, jonka ennen teki kaksi työntekijää, piti nyt tehdä yksin, aikaa ei ollut yhtään lisätty. Oli niin kiire että ei ehtinyt edes moppivettä vaihtaa, sillä samalla tupakantuhkasta mustalla vedellä piti yrittää hosia kaikki lattiat kun aikaa ei kertakaikkiaan ollut. Hän kesti kaksi päivää ja lopetti sitten,todeten että saavat etsiä jonkun hullun siihen hommaan mutta hän ei ole hullu.
Voin taata, että siivoustyössä tahti ei ole yhtään hidastunut tuosta.
Yksityisillä on ollut tiukat mitoitukset ja osa-aikaa paljon jo tuolloin.
Kunnallisilla taasen rennompi mitoitus, enemmän tekijöitä ja osin paremmat työsuhde-edutkin mm kesälomalla oli erillisiä vuokrattavia lomapaikkoja Hgin kaupungilla ja sai hyvin alennuksia mm uimahalleihin. Tämä tosin oli vielä pitkälle 2000luvullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotain kertoo tämä, mitä seuraavaksi kirjoitan. Isovanhempani eivät ymmärrä näitä asioita ja nämä lauseet ovat hyvin tuttuja heidän suustaan:
"Kolmelta pääset. Tuutko suoraan siitä tänne niin lähdetään käymään paikassa X. Odottelen sua tuolla pihassa. No miten niin et tiedä monelta pääset, justhan sanoit että kolmelta? No jos työnantaja sanoo että kolmelta niin kyllä se on sitten kolmelta" (Tästä hetken väittely kunnes kerron JÄLLEEN kerran, että soitan kun pääsen lähteen töistä)
"Mistä noi mustelmat on sun kädessä? Töistä? Ne ei taatusti ole. Ei ketään töissä pahoinpidellä!" (Niin, olen sosiaali- ja terveysalalla töissä mummu rakas.)
"Taas töissä? Millon sulla on vapaa? Ens viikon torstaina yksi vapaa? Ei toi tollanen peli vetele." (Niin, listan mukaan olisi vapaapäivä, mutta meillä ei ollut osastolla YHTÄKÄÄN sairaanhoitajaa tälle päivää ja osasto olisi lähes suljettava muuten tai vähintään katastrofaalinen tilanne, niinkun lehdistäkin on saanut lukea, mm. Acutan toiminnasta oli juuri juttua lehdessä.)
"Ei tarvi maksaa erikseen, maksan tän pitsareissun kaikille. "Karitankin" kaikki rahat menee ties mihin aina."
----> (Niin, käteen jää kolmivuorotyöstä noin 2200e, josta maksan kolmion vuokran 900e, vesi 60e (kyllä, 20e/henkilö!), sähkö n. 50e, lasten päivähoitomaksut n. 350e, PAKOLLISET bensat töihin n. 100e/kk (kuljen VAIN töihin autolla ja lasten päikkyyn), puhelin/netti 25e/kk, kotivakuutus n.20e/kk, bussilippu 40e/kk, autonvakuutus 50e/kk eli minulle jää n. 600e ruokaan. Meitä on kolme, minä plus kaksi pientä lasta. Eli käytännössä viikon ruokabudjetti on 150e KOLMELLE. Yhdellä lapsesta allergioita, joten sellaiset tuotteet ovat vielä normaalia kalliimpia. Yhtään ei ole varaa, jos esim. pesukone hajoaa tai mikään muukaan. ELI KYLLÄ RAKAS MUMMU, rahani menee ties mihin!!!
Ei, en pärjäisi ilman mummua. Mummu välillä ostaa meille esimerkiksi ruokakassin.
Nuo työelämästä kertovat osat uskon täysin. Mitä tuloihin ja kuluihin tulee, lienee osa jäänyt kertomatta? Lasten elatus kuuluu lähtökohtaisesti KAHDELLE ihmiselle. Mikäli maksat lasten päivähoitomaksut, ruoat ja muut kulut itse, saanet elatusmaksuja isältä tai Kelalta. Lisäksi lapsilisät (pienellä korotuksella).
Eihän sillä herroiksi elellä, mutta toimeen pitäisi tulla. Elämä on kallista, ja varsinkin jos lapsilla on kaksi kotia (asumiskulut tuplat), niin se on toki pois muusta elämisestä. Aikaisemmin useimmilla Suomessa ei ollut varaa erota, ja sitä sitten pysyttiin herkästi vaikeissakin liitoissa. Jos taas lasten toinen vanhempi on kuollut, saavat lapset mm. lapseneläkettä (omiin kuluihinsa).
Tekstisi kuulostaa siltä, kuin pyrkisit (epäsuorasti) edistämään hoitajien palkkausta vetoamalla tunteisiin, miten hoitajan palkalla ei tule toimeen, kun mummokin joutuu ruokia ostamaan. Oikeasti tulee toimeen. Toiseksi perheen kulut eivät ole se peruste, millä palkkoja määritetään.
Toki olisi hienoa, jos meillä kaikilla olisi hulppeat tulot, mutta kun ei ole vara maksaa, niin ei ole vara maksaa. Lisäksi kallis palkkataso voisi tarkoittaa hoitajien määrän vähentämistä entisestään.
Hoitajien palkkataso on jo nyt jotakuinkin keskivertoa, ja kyllä, tarkoittaa sitä että suurin osa ihmisistä saa ruokansa ja lastensa ruoat ostettua tuollaisella tulotasolla - ihan ilman mummojakin.
Ps. Ihana mummo sinulla, ja mukava, että saat häneltä hieman ylimääräistä.
80's back kirjoitti:
Muutama asia joka on muuttunut. 80-luvulla ei tarvinnut olla montaa erilaista maksujärjestelmää, mutta nyt suurin osa 40-50-luvulla syntyneistä, nyt siis vanhuksista, ei enää suostu opettelemaan mitään uutta. Heitä varten täytyy pitää meilläkin kassajärjestelmää vaihtorahoineen. Tämä vie älyttömästi resursseja, kassan tilitys, rahan vienti ja niiden 5 senttisten laskeminen. Kumpa kaikki maksaisivat kortilla, olisi tämäkin aikaa vievä prosessi pois ja oikeassa työnteossa, saisimme viikossa yhden ihmisen päivän työpanoksen auttamaan kiireessä. Nyt mummo kaivaa kolikkonsa esiin ja ryhtyy laskemaan. Mikähän siinä on, että vanhat miehet osaavat useammin käyttää korttia kuin vanhat naiset?
Toinen mikä kertakaikkiaan uuvuttaa on mielenterveyspotilaiden heitteillejättö. Nyt heitä on asiakkaissa hirveä määrä. Pahaan oloaan he huutavat, kirjaimellisesti. Minulla ei ole aikaa ja koulutusta heidän ymmärtämisekseen. Työntekijöissäkin on voi olla ihmisiä, jotka tarvitsivat hoitoa. Ja pidän näitä ongelmia vastaanvanlaisina kuin mitä tahansa sairautta. He tarvitsevat hoitoa, mutta joutuvat kulkemaan ympäriinsä päivät pitkät ja tulevat sitten julksiin paikkoihin etsimään kontaktia. Kun sitä ei ole antaa, huutavat paikalle johtoa. Surullista.
Tämä on juuri tätä, että kaikilla on nykyään kiire ja pitää olla tehokas ja taloudellinen. Voisi miettiä ja pysähtyä, että mikä pirun kiire tässä on?
Ennen odotettiin ihan kärsivällisesti kun mummo laski rahojaan, ehdittiin samalla vaihtaa kuulumisetkin. Nyt yksi hoitaa työt, joita aikaisemmin oli tekemässä 3-5 henkilöä. Kun se tietotekniikka on NIIN näppärää, että kaikki hoituu tuosta vaan nappia painamalla. Ennen oltiinkin enemmän duunareita, joille sanottiin mitä sun pitää tänään tehdä ja saada aikaiseksi. Nyt se vastuu on sinulla itselläsi.
Nyt on asia se, että pomot ei tiedä mitä alaiset tekee eikä etenkään paljonko siihen menee aikaa - ei kukaan osaa tehdä töitäsi - no työkaveri hätätilassa. Sairaanakin tehdään etänä kun halutaan säästää työkaveria. Sanotaan lomalle lähtiessäkin työkaverille, että mulle saa soittaa, jos on jotain akuuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla työt olivat aina kokoaikaisia ja vakituisia ja tuo kokoaikainen oli vielä yleensä 8-16 tai ehkä joskus 7-15 tai 9-17.
Ja jos jossain oli lyhyempiä päiviä kun paikka ei ollut vaikka auki (päiväkoti, soitinliike...) sai täyden kk palkan, eikä palkkaa leikattu tuntien mukaan, näin ihmiset pidettiin poissa sosiaaliturvan piiristä, tämä oli järkevää.
Usein tehtaissa oli työaika 8-16, joka sisälsi tunnin ruokatunnin omaa aikaa.
Sori, siis 7-16
Eka kesätyöni oli Hietsun hautausmaalla, ja työaika oli juuri tuo, tunti omaa aikaa keskipäivällä. Kellokorteilla kuitattiin itsemme töihin tauolle ja ulos.
Pitkiltä ne päivät tunttui. Liekö sama systeemi edelleen.
Iso osa nykypäivän työn kuormittavuudesta johtuu kiireestä. Kiire taas johtuu siitä, että asiat tapahtuu paljon nopeammin kuin ennen, joka asettaa painetta myös suoriutua tehtävistä nopeasti, jotta tehokkuus maksimoituu.
Vrt. sähköpostin nopeus ja paperipostin nopeus. Tiedonhankinta nykyään ja ennen internetiä.
Ennen kun teit esim kehitysprojektia, lähdit hankkimaan tietoa mistä? Kirjastoon! Tai käymään konsulttifirmoissa tai kirjoitat niille kirjeitä.
Nykyään kahlaat hirveän datamäärän netistä ja samaan aikaan sähköposti, chat ja puhelin tiukuttaa taukoamatta uutta tehtävää ja kysymystä, johon samaan aikaan vastaat ja järjestelet kaiken niin, että ne tulee hoidettua.
Ihmisen suorituskyky on rajallinen ja tuota rajaa nykyään ylitetään jatkuvasti.
Olisi ihanaa, jos posti tulisi kerran päivässä ja myös lähtisi kerran päivässä. Ei olisi kiirettä niihin vastaamisessa. Jos olen puhelimessa, en kuule samaan aikaan kun toinen puhelu koputtaa taustalla eikä samaan aikaan sada viestejä wa:n, sähköpostiin yms.
Olisi ihanaa lähteä kirjastoon etsimään tietoa aiheesta x, y ja z.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli mukava yhteishenki sen avulla jaksettiin. Nyt se on kadonnut ja tuntuu, että toisia arvostellaan ja mollataan joka asiassa.
80-luvulla ei ollut somea, jonne töräyttää kaikki vessanseinäkirjoitusten tasoa olevat aivopierut ja muut perusälyttömyydet. Lehtien palstoillekaan ei päästetty kaikkein sairaimpia mielipiteitä, vaan niiden esittäjät passitettiin niuvaniemeen.
Tuntuu olevan jo oma taiteenlajinsa (tai ammattikuntansa) tämä sometöräyttely. LIeneekö jo apurahojakin siihen saatavilla. Nyt kaikki saavat tietää välittömästi, kysymättä ja pyytämättä, mitä kahelien päässä liikkuu. Onko tuo nyt sitten edistystä.
Joissain asioissa nykyaika on kyllä valtavan pitkämielinen ja suvaitsevainen. Ihan kaikkea näemmä voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtään sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Lyhyesti sanottuna se oli erilaista.Niin hyvässä kuin huonossakin.Esimerkkejä löytyy kumpaankin suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80's back kirjoitti:
Muutama asia joka on muuttunut. 80-luvulla ei tarvinnut olla montaa erilaista maksujärjestelmää, mutta nyt suurin osa 40-50-luvulla syntyneistä, nyt siis vanhuksista, ei enää suostu opettelemaan mitään uutta. Heitä varten täytyy pitää meilläkin kassajärjestelmää vaihtorahoineen. Tämä vie älyttömästi resursseja, kassan tilitys, rahan vienti ja niiden 5 senttisten laskeminen. Kumpa kaikki maksaisivat kortilla, olisi tämäkin aikaa vievä prosessi pois ja oikeassa työnteossa, saisimme viikossa yhden ihmisen päivän työpanoksen auttamaan kiireessä. Nyt mummo kaivaa kolikkonsa esiin ja ryhtyy laskemaan. Mikähän siinä on, että vanhat miehet osaavat useammin käyttää korttia kuin vanhat naiset?
Toinen mikä kertakaikkiaan uuvuttaa on mielenterveyspotilaiden heitteillejättö. Nyt heitä on asiakkaissa hirveä määrä. Pahaan oloaan he huutavat, kirjaimellisesti. Minulla ei ole aikaa ja koulutusta heidän ymmärtämisekseen. Työntekijöissäkin on voi olla ihmisiä, jotka tarvitsivat hoitoa. Ja pidän näitä ongelmia vastaanvanlaisina kuin mitä tahansa sairautta. He tarvitsevat hoitoa, mutta joutuvat kulkemaan ympäriinsä päivät pitkät ja tulevat sitten julksiin paikkoihin etsimään kontaktia. Kun sitä ei ole antaa, huutavat paikalle johtoa. Surullista.
Tämä on juuri tätä, että kaikilla on nykyään kiire ja pitää olla tehokas ja taloudellinen. Voisi miettiä ja pysähtyä, että mikä pirun kiire tässä on?
Ennen odotettiin ihan kärsivällisesti kun mummo laski rahojaan, ehdittiin samalla vaihtaa kuulumisetkin. Nyt yksi hoitaa työt, joita aikaisemmin oli tekemässä 3-5 henkilöä. Kun se tietotekniikka on NIIN näppärää, että kaikki hoituu tuosta vaan nappia painamalla. Ennen oltiinkin enemmän duunareita, joille sanottiin mitä sun pitää tänään tehdä ja saada aikaiseksi. Nyt se vastuu on sinulla itselläsi.Nyt on asia se, että pomot ei tiedä mitä alaiset tekee eikä etenkään paljonko siihen menee aikaa - ei kukaan osaa tehdä töitäsi - no työkaveri hätätilassa. Sairaanakin tehdään etänä kun halutaan säästää työkaveria. Sanotaan lomalle lähtiessäkin työkaverille, että mulle saa soittaa, jos on jotain akuuttia.
Vanhusten lisäksi lapset yleensä maksavat käteisellä.
Meillä maksukortti on hankittu lapsille 15-vuotiaana.
Huisii kirjoitti:
Iso osa nykypäivän työn kuormittavuudesta johtuu kiireestä. Kiire taas johtuu siitä, että asiat tapahtuu paljon nopeammin kuin ennen, joka asettaa painetta myös suoriutua tehtävistä nopeasti, jotta tehokkuus maksimoituu.
Vrt. sähköpostin nopeus ja paperipostin nopeus. Tiedonhankinta nykyään ja ennen internetiä.
Ennen kun teit esim kehitysprojektia, lähdit hankkimaan tietoa mistä? Kirjastoon! Tai käymään konsulttifirmoissa tai kirjoitat niille kirjeitä.
Nykyään kahlaat hirveän datamäärän netistä ja samaan aikaan sähköposti, chat ja puhelin tiukuttaa taukoamatta uutta tehtävää ja kysymystä, johon samaan aikaan vastaat ja järjestelet kaiken niin, että ne tulee hoidettua.
Ihmisen suorituskyky on rajallinen ja tuota rajaa nykyään ylitetään jatkuvasti.
Olisi ihanaa, jos posti tulisi kerran päivässä ja myös lähtisi kerran päivässä. Ei olisi kiirettä niihin vastaamisessa. Jos olen puhelimessa, en kuule samaan aikaan kun toinen puhelu koputtaa taustalla eikä samaan aikaan sada viestejä wa:n, sähköpostiin yms.
Olisi ihanaa lähteä kirjastoon etsimään tietoa aiheesta x, y ja z.
Nimenomaan! Kaikella on aikataulu, tämä pitää olla valmiina tähän ja tähän mennessä ja yleensä todella nopeasti, mielummin heti tai eilen. Ihmiset on kärsimättömiä, hoitavat asioitaan viime tipassa ja monesti tuntuu, että joku luulee minun vaan pyörittelevän peukaloita ja odottavan, että tipahtaisipa jostain töitä niin pääsisin tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Oli oli, esim. äitini mukaan työpaikalla hassuteltiin ja kuulostaa siltä, ettei joka sekunti vain tehty tulosta, vaan päivään mahtui ns. elämää. Jaksoivat vielä tehdä vapaa-ajallakin silloin tällöin jotain tempauksia tai ajanvietettä, ja sitä suunniteltiin iloisesti töissä työajalla. jne. Äiti oli HSO-sihteeri.
Isäni taas lähti töistä perjantaisin usein jo noin klo 14, (DI), ja muutenkin pääsi aina klo 16, ja ei koskaan tehnyt ylitöitä (koska "I'd rather be fishing than working").
Aikoinaan oli myös mainitsemasi puoli totta.Hassuttelu ja joskus hyvinkin hurtti huumori olivat sallittuja,nykyään monasti ei koska aina joku voi loukkaantua jostain.
Aloitin koulutusta vastaavan työelämän 90-luvun lopulla (asiantuntijatyö toimistossa). Työ oli silloin _paljon_ hitaampaa kuin nykyään, myös pomoilla. Työskentelimme avokonttorissa, joten pomojen työtahti tuli siinä tutuksi. Kahvitaukoja oli kaksi päivässä, ja nämä palkallista työaikaa. Kahvilla keskusteltiin työasiat ja kaikkien kuulumiset, ja luettiin ehkä iltapäivälehdet. Nyt tuntuu ihan absurdilta, että työt keskeytettäisiin kahvitaukojen ajaksi, sehän tarkoittaisi vain töiden kasautumista entisestään, kun ruudulle olisi ilmestynyt tauon aikana lisää työtehtäviä. Ysärillä ei myöskään koskaan odotettu, että pyydetty homma pitäisi olla heti saman päivän aikana valmis, eikä työntekijää jätetty yksin vastaamaan asioista kiireessä.
Ei 80-luvulla työntekijöitä ajettu työuupumuksen takia sairauslomalle ja eläkkeelle.
Tahti oli aivan toinen ja työntekijöiden ei tarvinnut kokea olevansa olevansa pelkkiä kuluja, vaan arvostettuja tuloksentekijöitä.
JO pitkään harjoitetut yt-neuvottelut, joissa lähinnä on ns. siivottu viivan alle, ovat luoneet nykyisen tilanteen, missä yhdeltä työntekijältä odotetaan vähintään kahden, mieluummin kolmen työntekijän panosta. Palkkaa ei kuitenkaan makseta mielellään yhtään lisää ja muitakin työsuhteen ehtoja heikennnettäisiin mielellään työnantajan toimesta.
Täysin sairasta touhua.
Riippuu työn laadusta, joissakin töissä oli todella raskasta, käsin nosteltiin painavia juttuja, sittemmin siirtyneet koneiden tekemäksi.
Nykyisin rasittaa jatkuva viestitulva informaatioähky. Sähköposteja tulvii ja niihin pitää reagoida nopeasti.
Tässä on ero 80-lukuun. Vanhempana henkilönä en edes uskalla neuvoa nuoria tai uusia työntekijöitä, jos minua ei ole nimitetty perehdyttäjäksi. Ihmiset ottavat huonosti vastaan neuvoja, vaikka asiallisesti selittäisi, että miksi esim. joku työvaihe pitää tehdä ennen toista. Ennenvanhaan oli normaalia, että vanhemmat työntekijät opettavat asiat. Nykyään ei uskalla puuttua, tulee heti ikävää mainetta ja pitkiä katseita. Siispa korjaillaan virheitä jälkikäteen.