Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Riippuu varmaan työstä. Puhun nyt niistä, mitä itse olen kokeillut ennen opiskelemaan lähtöä ja sen jälkeen.
Kirjastoalalla oli jutut, jotka olivat vaikeampia, kuten tiedonhaut ja luetteloinnit, joita piti tehdä käsin ja korteilla. Olen jopa kirjoittanut kirjoituskoneella joitakin. Tilastoinnit tehtiin työpäivän jälkeen käsin eli laskettiin lainattujen kirjojen kortit tilastokirjaan. Nykyäänhän nämä tapahtuvat kirjasto-ohjelmissa. Käsin tilastoinnissa ja lainaamisessa oli kuitenkin omat hyvät puolensa, joita joskus kaipaan. Numerot eivät menneet hukkaan tai muuttuneet järjestelmävirheen takia, ne sai esiin ja kirjasto toimi, vaikka sähköt olisivat katkenneet tai netti takkuillut. Virus ei sotkenut lukuja eivätkä ne kadonneet minnekään. Toisaalta silloin oli enemmän väkeä töissä ja palkka oli yleiseen tulotasoon nähden hyvä ja työtilanne turvallinen. 90-luvun lama, säästöt, kuntaliitokset ym. sitten aiheuttivat sen, että kirjastoja on suljettu yli 600, työpaikkoja on vähentynyt vielä enemmän ja aina kun joku lähtee eläkkeelle tai toiseen työpaikkaan, pitää perustella ja kerjätä, että saadaanko palkata joku tilalle. Nyt olemme siinä tilanteessa, että jos joku sairastuu lomien aikana, ei äkkiä olekaan tarpeeksi väkeä pitämään kirjastoa auki, ainakaan jos halutaan pitää lakisääteiset tauot päivän aikana. Rahaa menee tekniikkaan ja ohjelmiin, mutta ihmisiin sitä ei haluta laittaa.
Ehdin olla töissä myös vuodeosastolla, ja vaikka silloinkin valitettiin työn raskaudesta ja hoitajapulasta, meitä oli kuitenkin riittävästi. Ehdittiin pitää taukoja ja jopa joskus jutella potilaiden kanssa. Henkilökunta oli vakituisissa työsuhteissa, maalaiskunnissakin oli pysyvät lääkärit ja hoitajat ja osastot. Periaatteessa tämä kai oli parasta: työsuhteet olivat yleensä pysyviä ja kokopäiväisiä, ellei jollakin ollut syytä haluta osa-aikatyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Esim. hoitoalalla oli enemmän hoitajia töissä. Äitini jäi eläkkeelle hoitoalalta 5 vuotta sitten.
Olihan vielä 2000-luvun alussakin leppoisempaa. Esim. mä olin silloin siivoojana, ja alueiden mitoitukset olivat inhimilliset verrattuna siihen, mitä oon nykytilanteesta lukenut.
Samanlainen hoitajapula oli 80-luvun alussa ainakin ja mitoitus hyvin tiukka. 32 paikkaisella kirurgisella osastolla esim. iltaisin 2 sairaanhoitajaa ja 2 apuhoitajaa ja 1 sh joka teki ns. kansliahommia eli kirjaen lab. vastaukset potilaspapereihin ym ym.. Nyt pienemällä potilasmäärällä vähintään 6 hoitajaa. Yleensä 4 sairaanhoitajaa ja 2 lähihoitajaa. Atk tekee kirjaus yms. sellaiset...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sitten se toinen puoli. Osa ei tehnyt töitään. Valtiolla heitä oli täysin mahdoton irtisanoa. Käytännössä joku kovempi palkkainen asiantuntija, lähes aina joku nainen, teki vapaa-ajallaan työt, joka sihteerin olisi pitänyt tehdä. Tällä sihteerillä työ tosiaan oli varmaaan aika leppoista, kun teki ehkä viidennekseen töistään.
Osa siitäkin on näin jälkikäteen katsottuna ollut täysin turhaa työtä. Suomalaisilla työpaikoilla jossain komeroissa on sadoittain mappeja, joihin joku sihteeri on koko työuransa mapittanut asiakirjojen kopioita.
Osa oli rautaisia ammattilaisia, mutta osaa ei voi muistella lämmöllä.
Ennen digiaikaa monet tietokannat olivat käytännössä pahvikortistoja mm. kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa. Olin tekemisissä semmoisen vanhan tietokannan kanssa kun erään pienemmän paikallismuseoon esine- ja valokuvakokoemat liitettiin osaksi maakuntamuseon kokoelmia. Joku vanha kolleega oli mm. tehnyt käsin tarkkoja piirustuksia pahvikortteihin kyseisen paikallismuseon esineistä.
Ei minulla ole ainakaan semmoista muistikuvaa että vaikkapa yliopiston kanslioiden toimistosihteerit olisivat olleet mitään erityisen lusmuja töissään. Monesti he olivat hyvin keskeisiä hahmoja laitosten toiminnassa ja opiskelijoiden kannalta helpommin lähestyttäviä kuin professorit.
Mitä itse olen kuullut kasarin työelämästä, niin olen tyytyväinen, että olen työelämässä nykypäivän aikaan.
Kuulemma eräässäkin tehtaassa kossupullo aukesi joillakin miehillä perjantaisin jo ruokatauon jälkeen, eikä siitä sanomista tullut. Ja naisten kokema seksuaalinen häirintä nähtiin luonnollisena. Jos et tykännyt, niin olit kaikkien mielestä huumorintajuton tiukkis. Esimies saattoi ohi kävellessään taputtaa naispuolista työntekijää pyllylle.
Jos itselleni joku työpaikallani noin tekisi, niin marssisin saman tien ilmoittamaan asiasta.
Kasarilla ilmapiiri oli juntimpi ja epätasa-arvoisempi. Hierarkiat oli vahvemmat. Ehkä miehillä oli mukavaa, mutta naisille ahdistavampaa nykypäivään verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Töiden saanti on kyllä mennyt paljon vaikeammaksi ja käsite "työ opettaa" tuntuu painuneen unholaan. Toisin sanoen työpaikat eivät halua panostaa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen vaan haluavat valmiin "täydellisen pakkauksen, jolla on paperit siitä sun tästä sekä väh. 2 vuoden kokemus". Olin harjoittelemassa henkilöstövuokraus firmassa. Siellä sain todistaa kuinka älyttömäksi mennyt. Esim. rekrytoitiin yhdelle firmalle, jolla oli ihan älyttömät vaatimukset, niin että joutusi tämä HR firma loppujen lopuksi asiaan puuttumaan ja sanomaan "teidän on nyt oikeasti pakko tarjota tähän tehtävään koulutusta/perehdyttämistä, sillä tällaista henkilöä, joka voisi ruksata kaikki rastit ei vain löydy". Oli siis tullut satoja hakemuksia. Niistä mistään ei edes vaivauduttu lukemaan yhtään mitään hakijoiden kertomuksia vaan kytättiin suoraan kokemustaustaa. Ja jestas ne vaatimukset... ei esim. kelvannut, että hakijalla oli kokemusta vastaavasta järjestelmästä mikäli se EI ollut nimenomaan tämä täysin sama järjestelmä. Siis oikeasti, kun on perusteet jo hallinnassa niin ei se toisen järjestelmän omaksuminen mitään rakettitiedettä ole.
Ainakin ohjelmointihommissa voi olla niin, että jollakin tietyllä suppealla alueella oppiminen oikeasti vie vuosia. Kysymys ei ole kielestä tai ohjelmointityökalusta, vaan pitää ymmärtää jokin prosessi reaalimaailmassa.
Sen lisäksi tietysti tulee hyvät ohjelmointitaidot itse. Mutta kömpelökin koodari voi pärjätä, jos ymmärtää reaalimaailman tapahtumat hyvin, johon ohjelma reagoi.
Tähän kun sitten lisätään, ettei alalla ole varaa maksaa huippupalkkoja ja nykyään vaihdetaan työpaikkaa usein, niin vaikeaksi menee rekryäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen kuullut kasarin työelämästä, niin olen tyytyväinen, että olen työelämässä nykypäivän aikaan.
Kuulemma eräässäkin tehtaassa kossupullo aukesi joillakin miehillä perjantaisin jo ruokatauon jälkeen, eikä siitä sanomista tullut. Ja naisten kokema seksuaalinen häirintä nähtiin luonnollisena. Jos et tykännyt, niin olit kaikkien mielestä huumorintajuton tiukkis. Esimies saattoi ohi kävellessään taputtaa naispuolista työntekijää pyllylle.
Jos itselleni joku työpaikallani noin tekisi, niin marssisin saman tien ilmoittamaan asiasta.Kasarilla ilmapiiri oli juntimpi ja epätasa-arvoisempi. Hierarkiat oli vahvemmat. Ehkä miehillä oli mukavaa, mutta naisille ahdistavampaa nykypäivään verrattuna.
Kasari oli ihanaa aikaa olla nuori nainen. Ilmapiiri oli vapaa, huoleton ja onnellinen.
Ei mua ahdistanut. Eikä miehet ahdistelleet. Miehet oli kivoja ja käyttäytyi todella ihanasti naisia kohtaan. Mä olin vielä miesvaltaisella alalla töissä, joten olen kyllä ihan itse sen kokenut. Ei kukaan taputellut pyllylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen kuullut kasarin työelämästä, niin olen tyytyväinen, että olen työelämässä nykypäivän aikaan.
Kuulemma eräässäkin tehtaassa kossupullo aukesi joillakin miehillä perjantaisin jo ruokatauon jälkeen, eikä siitä sanomista tullut. Ja naisten kokema seksuaalinen häirintä nähtiin luonnollisena. Jos et tykännyt, niin olit kaikkien mielestä huumorintajuton tiukkis. Esimies saattoi ohi kävellessään taputtaa naispuolista työntekijää pyllylle.
Jos itselleni joku työpaikallani noin tekisi, niin marssisin saman tien ilmoittamaan asiasta.Kasarilla ilmapiiri oli juntimpi ja epätasa-arvoisempi. Hierarkiat oli vahvemmat. Ehkä miehillä oli mukavaa, mutta naisille ahdistavampaa nykypäivään verrattuna.
Kasari oli ihanaa aikaa olla nuori nainen. Ilmapiiri oli vapaa, huoleton ja onnellinen.
Ei mua ahdistanut. Eikä miehet ahdistelleet. Miehet oli kivoja ja käyttäytyi todella ihanasti naisia kohtaan. Mä olin vielä miesvaltaisella alalla töissä, joten olen kyllä ihan itse sen kokenut. Ei kukaan taputellut pyllylle.
Tää on totta, paremmin suurin osa miehistä silloin käyttäytyi kuin nykyään.
Ulkonäköä ei arvosteltu, eikä niitä kaksmielisyyksiäkään ainakaan enempää huudeltu kuin nykyisinkään.
Kyllä sai olla nuoret ja teinit enemmän rauhassa, vaikka mitä nykyään väitettäisiin kuinka ennen kaikki oli pahemmin.
Ylipäänsä ihmiset olivat kohteliaampia ja paremmin käyttäytyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rööki paloi ihan joka paikassa kasarilla. Voin vieläkin muistaa sen savumeren minkä ohi piti mennä duunissa. Oli se muutenkin paljon rennompaa. Ei ollut woke hömpötystä, ja Suomikin näytti Suomelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sitten se toinen puoli. Osa ei tehnyt töitään. Valtiolla heitä oli täysin mahdoton irtisanoa. Käytännössä joku kovempi palkkainen asiantuntija, lähes aina joku nainen, teki vapaa-ajallaan työt, joka sihteerin olisi pitänyt tehdä. Tällä sihteerillä työ tosiaan oli varmaaan aika leppoista, kun teki ehkä viidennekseen töistään.
Osa siitäkin on näin jälkikäteen katsottuna ollut täysin turhaa työtä. Suomalaisilla työpaikoilla jossain komeroissa on sadoittain mappeja, joihin joku sihteeri on koko työuransa mapittanut asiakirjojen kopioita.
Osa oli rautaisia ammattilaisia, mutta osaa ei voi muistella lämmöllä.
Ennen digiaikaa monet tietokannat olivat käytännössä pahvikortistoja mm. kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa. Olin tekemisissä semmoisen vanhan tietokannan kanssa kun erään pienemmän paikallismuseoon esine- ja valokuvakokoemat liitettiin osaksi maakuntamuseon kokoelmia. Joku vanha kolleega oli mm. tehnyt käsin tarkkoja piirustuksia pahvikortteihin kyseisen paikallismuseon esineistä.
Ei minulla ole ainakaan semmoista muistikuvaa että vaikkapa yliopiston kanslioiden toimistosihteerit olisivat olleet mitään erityisen lusmuja töissään. Monesti he olivat hyvin keskeisiä hahmoja laitosten toiminnassa ja opiskelijoiden kannalta helpommin lähestyttäviä kuin professorit.
Tuohon "mapittanut asiakirjojen kopioita" kommenttiin vastaan:
Näin tehtiin kun ei ollut atk-järjestelmiä, joissa olisi voitu säilöä/ arkistoida esimerkiksi kirjeenvaihtoa. Silloin ainoa mahdollisuus on pitää itsellään kopio (ns. arkistokappale) asiakirjasta ja se säilytetään. Olin nuorempana valtion virastossa jossa tehtiin näin. Asiakirjoja oli kaksi sarjaa, päätökset jotka säilytettiin pysyvästi (tarpeeksi vanhat toimitettiin silloin maakunta-arkistoon) ja toisena kopiot kirjeistä jotka säilytettiin muistaakseni 10 v ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Ja höpö oli, vaan kaikki tekivät työnsä eikä kukaan ihmetellyt pitääkö todella tehdäkin jotain. Nykyisin ensin kahvet, kannykän tarkistus, siirrytään omalle työpaikalle, kännykän tarkistus, tupakille ja jutskataan tiimissä mitenkä on mennyt, mitä porukka aikoo tehdä keskiviikkona, kännykän tarkastus, parit viestit ja facebookin päivitys et kyl töissä on taas niin raskasta, mennään hyllyn taa koska pomo pitäisi alkaa ilmestyyn, mesetetään et pomo vainoo....no kohta onkin ruokatauko....
Joo oli leppoisampaa. Isänikin pelasi pasianssia niin paljon, että korteista kului kuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ihmiset käyttivät koneita työn teon helpottamiseksi. Raskasta oli silti ja moni joutuikin jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle kehon mentyä epäkuntoon.
Nyt meidät on valjastettu salakavalasti eräällä tavalla koneen osaksi, tällä kertaa pettävät aivot ja kun ihminen ei enää kykene työhönsä tämä "koneen osanen" korvataan kylmästi uudella.
Valitettavan moni ei edes ymmärrä tätä vaan ovat ylpeitä "urastaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se.
työnhakukin oli paljon mutkattomampaa, A4 paperi ja haastattelu, ei mitään CV-sulkeisia eikä psykologisia huuhaa-testejä.Saattaa näyttää mutkattomalta, jos ei itse ole elänyt sitä aikaa.
Politiikka ja nepotismi ratkaisivat monen työpaikan, jos tältä pohjalta ei sopivaa löytynyt, niin sitten haettiin ylipätevää ainakin virkoihin.
Tässä on perää. Muistan kun itse hain 80-luvulla ilmeisesti satojen muiden nuorten kanssa yhtä todella haluttua kesäpestiä, jossa oli hyvä palkkakin. Paikka meni työntekijän lapselle. Kaikki tiesi jo silloin että "suhteilla menee", mutta kellekään ei tullut mieleenkään että se olisi jotenkin väärin tai siitä pitäisi valittaa. Se vaan hyväksyttiin. Tästä syystä työpaikoilla oli välillä sellaisia tunareita, että pahaa teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin lapsena paljon sairaalassa 80-luvulla ja muistan että monesti hoitaja teki mulle ranskanletin ja pelasin useamman hoitajan kanssa kimbleä yms. Tuskin nykyään lastenosaston hoitajilla on aikaa tällaiseen.
Työelämän aloitin 2000-luvun alussa kaupan alalla, ja olen alalla edelleen. Kun vertaa sitä aikaa nykyhetkeen niin henkilökuntaa oli paljon enemmän ja melkein kaikilla oli täydet tunnit tai 30-35h/vko sopimus, nykyään juuri kellään ei ole täysiä tunteja ja harvalla edes 30h. Töitä tehtiin ennen myös leppoisammalla tahdilla ja koska kauppa meni la kiinni klo 18 ja oli sunnuntait suljettuna, niin erilaisia henkilökunnan virkistysiltoja oli lauantai-iltaisin monta kertaa vuodessa. Lisäksi henkilökunta-alennus oli suurempi mitä nykyään. Eikä tarvinnut vapaa-ajallaan lukea mitään teamsia eikä päivittää sisältöä kaupan somekanaviin. Joo, tätä tehdään nykyään siis kotona vapaa-ajalla.
Kyllä lastenosastolla edelleen satsataan siihen, että se hoitajan läsnäolo on muutakin kuin hoitotoimenpiteitä. Eli lapsen seurassa ollaan ja pelaillaan ym. Hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se.
työnhakukin oli paljon mutkattomampaa, A4 paperi ja haastattelu, ei mitään CV-sulkeisia eikä psykologisia huuhaa-testejä.Saattaa näyttää mutkattomalta, jos ei itse ole elänyt sitä aikaa.
Politiikka ja nepotismi ratkaisivat monen työpaikan, jos tältä pohjalta ei sopivaa löytynyt, niin sitten haettiin ylipätevää ainakin virkoihin.
Tässä on perää. Muistan kun itse hain 80-luvulla ilmeisesti satojen muiden nuorten kanssa yhtä todella haluttua kesäpestiä, jossa oli hyvä palkkakin. Paikka meni työntekijän lapselle. Kaikki tiesi jo silloin että "suhteilla menee", mutta kellekään ei tullut mieleenkään että se olisi jotenkin väärin tai siitä pitäisi valittaa. Se vaan hyväksyttiin. Tästä syystä työpaikoilla oli välillä sellaisia tunareita, että pahaa teki.
No tässä asiassa moni juttu ei näytä muuttuneen. Meilläkin on välillä sellaisia rekryjä että hirvittää. Tekevät törkeitä virheitä eivätkä ota apuakaan yleensä vastaan. Aina kun on tällaisesta tumpelosta alettu selvitellä miksi se on palkattu, niin paljastuu joku kytkös johtoportaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sitten se toinen puoli. Osa ei tehnyt töitään. Valtiolla heitä oli täysin mahdoton irtisanoa. Käytännössä joku kovempi palkkainen asiantuntija, lähes aina joku nainen, teki vapaa-ajallaan työt, joka sihteerin olisi pitänyt tehdä. Tällä sihteerillä työ tosiaan oli varmaaan aika leppoista, kun teki ehkä viidennekseen töistään.
Osa siitäkin on näin jälkikäteen katsottuna ollut täysin turhaa työtä. Suomalaisilla työpaikoilla jossain komeroissa on sadoittain mappeja, joihin joku sihteeri on koko työuransa mapittanut asiakirjojen kopioita.
Osa oli rautaisia ammattilaisia, mutta osaa ei voi muistella lämmöllä.
Ennen digiaikaa monet tietokannat olivat käytännössä pahvikortistoja mm. kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa. Olin tekemisissä semmoisen vanhan tietokannan kanssa kun erään pienemmän paikallismuseoon esine- ja valokuvakokoemat liitettiin osaksi maakuntamuseon kokoelmia. Joku vanha kolleega oli mm. tehnyt käsin tarkkoja piirustuksia pahvikortteihin kyseisen paikallismuseon esineistä.
Ei minulla ole ainakaan semmoista muistikuvaa että vaikkapa yliopiston kanslioiden toimistosihteerit olisivat olleet mitään erityisen lusmuja töissään. Monesti he olivat hyvin keskeisiä hahmoja laitosten toiminnassa ja opiskelijoiden kannalta helpommin lähestyttäviä kuin professorit.
Tuohon "mapittanut asiakirjojen kopioita" kommenttiin vastaan:
Näin tehtiin kun ei ollut atk-järjestelmiä, joissa olisi voitu säilöä/ arkistoida esimerkiksi kirjeenvaihtoa. Silloin ainoa mahdollisuus on pitää itsellään kopio (ns. arkistokappale) asiakirjasta ja se säilytetään. Olin nuorempana valtion virastossa jossa tehtiin näin. Asiakirjoja oli kaksi sarjaa, päätökset jotka säilytettiin pysyvästi (tarpeeksi vanhat toimitettiin silloin maakunta-arkistoon) ja toisena kopiot kirjeistä jotka säilytettiin muistaakseni 10 v ajan.
Ja siis arkistonhoitajia on edelleen. Eivät yleensä ole mitenkään huomattuja työpaikoilla ennenkuin jotain tarvitaan. Mutta meilläkin arkistonhoitaja tekee pisintä päivää. Tosin tekeekin työtään yksin. Siellä se järjestää papereita, kirjoittaa kortistoja, koostaa sen mitä voidaan siirtää kansallisarkistoon, hävittää sen mitä kuuluu ja hoitaa sähköiset tietojärjestelmät ja vastaa kansalaisten tiedusteluihin.
Vierailija kirjoitti:
1990-1999 oli viimeinen vuosikymmen jolloin tavallisella työlöisellä oli asiat hyvin länsimaissa, sen jälkeen vuokattöfirmat, sori, siis henkilöspalkkaus puljut ovat lisääntyneet kuin sienet sateella. Nykyään työkkärissäkin halutaan tunkea kaikkien vuokaratyöfirmojen listoille vaikka nömä eivät yleensä edes tarjoa mitään töitä.
Sitä se villi markkinatalous ilman ohjausta on. Sen siitä saatte kun äänestätte oikeistolaista.
Kohta 40v työelämää,siis myös -80 luvulla.Henkilöstöä oli riittävästi,sijaisia sai ja palkattiin.Mutta sitä vertailua oli raskaampaa on vaikea tehdä,koska nuorena jaksoi enemmän. Pahinta on nykyisin lisääntyvä tietokoneen tuijotus js raportointi. Istuminen ei tee hyvää selälle (siispä seison välillä) eikä näyttö silmille.Sairaalapaikat väheni -90 luvulla,joten avohoito hoitaa paljon monimutkaisempia vyyhtejä ja se sitoo useampia henkilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se.
työnhakukin oli paljon mutkattomampaa, A4 paperi ja haastattelu, ei mitään CV-sulkeisia eikä psykologisia huuhaa-testejä.Saattaa näyttää mutkattomalta, jos ei itse ole elänyt sitä aikaa.
Politiikka ja nepotismi ratkaisivat monen työpaikan, jos tältä pohjalta ei sopivaa löytynyt, niin sitten haettiin ylipätevää ainakin virkoihin.
Tässä on perää. Muistan kun itse hain 80-luvulla ilmeisesti satojen muiden nuorten kanssa yhtä todella haluttua kesäpestiä, jossa oli hyvä palkkakin. Paikka meni työntekijän lapselle. Kaikki tiesi jo silloin että "suhteilla menee", mutta kellekään ei tullut mieleenkään että se olisi jotenkin väärin tai siitä pitäisi valittaa. Se vaan hyväksyttiin. Tästä syystä työpaikoilla oli välillä sellaisia tunareita, että pahaa teki.
Kesätyöpaikassa työkaverit kyseli, että missä mun äiti tai isä on organisaatiossa töissä. Vastasin, etteivät ole töissä ko. paikassa ja sitä kovasti ihmeteltiin. Monissa paikoissa oli itse asiassa ihan yleinen ja tiedossa oleva käytäntö, että ensisijaisesti otetaan kesätöihin työntekijöiden lapsia.
Töiden saanti on kyllä mennyt paljon vaikeammaksi ja käsite "työ opettaa" tuntuu painuneen unholaan. Toisin sanoen työpaikat eivät halua panostaa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen vaan haluavat valmiin "täydellisen pakkauksen, jolla on paperit siitä sun tästä sekä väh. 2 vuoden kokemus". Olin harjoittelemassa henkilöstövuokraus firmassa. Siellä sain todistaa kuinka älyttömäksi mennyt. Esim. rekrytoitiin yhdelle firmalle, jolla oli ihan älyttömät vaatimukset, niin että joutusi tämä HR firma loppujen lopuksi asiaan puuttumaan ja sanomaan "teidän on nyt oikeasti pakko tarjota tähän tehtävään koulutusta/perehdyttämistä, sillä tällaista henkilöä, joka voisi ruksata kaikki rastit ei vain löydy". Oli siis tullut satoja hakemuksia. Niistä mistään ei edes vaivauduttu lukemaan yhtään mitään hakijoiden kertomuksia vaan kytättiin suoraan kokemustaustaa. Ja jestas ne vaatimukset... ei esim. kelvannut, että hakijalla oli kokemusta vastaavasta järjestelmästä mikäli se EI ollut nimenomaan tämä täysin sama järjestelmä. Siis oikeasti, kun on perusteet jo hallinnassa niin ei se toisen järjestelmän omaksuminen mitään rakettitiedettä ole.