Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin noissa ikäluokissa, jotka ovat olleet työelämässä ennen 90-lukua, on paljon ammattisairauksia ja työkyvyttömyyttä ja menettäneet terveytensä, kun työturvallisuudesta ja ergonomiasta ei tiedetty mitään tai jos on tiedetty, sitä ei ollut kirjoitettu lainsäädäntöön ja yritysten voiton maksimointi tehtiin työntekijän terveyden kustannuksella ja vain harvat ovat päässeet työeläkkeelle terveenä.
Fyysiset rasitussairaudet ja altistumiset myrkyille yms. ovat varmasti vähentyneet kun työturvallisuuteen ja ergonomiaan panostetaan enemmän. Mutta miten työuupumukset, masennukset, burnoutit, entistä useammat nuoret jäävät sairaseläkkeelle mielenterveyssyistä. Pätkätyö, epävarmuus, epärealistiset tulostavoitteet jne. rikkovat ihmisen mielen.
Tai sitten katsoi ilmoitukset sunnuntain hesarista ja haki mieleisiinsä. Ihan omasta kokemuksesta väitän että työn määrä todellakin oli paljon kohtuullisempi ja palkka hyvä siihen nähden että tuohon aikaan minulla ei ollut mihinkään ammattiin edes koulutusta. Niin. Ja tosiaan sekin että kouluttamatonkin löysi töitä helposti.[/quote kirjoitti:
Muutin-90 luvulla yo-merkonomina töihin Helsingin kaupungille talouspuolelle. Talouspälikkö oli peruskoulun käynyt, kaupan kassasta töihin hypännyt. Taloussihteeri oli käynyt vain kiertokoulun. Kumpikaan ei osannut kunnolla kirjoittaa tai laskea virheettömästi. Talouskokouksessa nostivat omat palkkansa ylilääkärin palkaksi. -80-90- luvulla koulutuksella ei ollut mitään merkitystä. Muita haukuttiin ja keksittiin syitä omiin palkankorotuksiin, oltiin tekopyhiä. Jos olit yksinhuoltajaäiti, niin pakenit Ruotsiin. Kotoa lähdettiin ovet paukkuen. Lapsilla ei ollut mitään suojaa. Nykyisin teinien lapset huostataan, mutta-80-luvulla lapsen hankkinut sai sen avulla vuokra-asunnon. Moni kaveri hankkiutui raskaaksi, koska kotona kärsi seksuaalisesta ahdistelusta ja lapsen avulla sosiaalipalvelut majoitti teiniäitejä takuuvarmasti. Ero 80-90-lukuihin on ihmisten kouluttautumisen arvostuksessa. Kaupallisella koulutuksella en saa työtä, nykyisin ei 50-vuotian työllisty muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Muistan esimerkiksi että ihan pienessäkin ruokakaupassa saattoi olla kymmenenkin ihmistä töissä. Nykyään on vain 2 kerrallaan, toinen kassalla. Tottakai teknologia on paljon muuttunut asioita, esimerkiksi kassojen ei enää tarvitse näppäillä hintoja vaan ne piipataan viivakoodista. Mutta silti. Olin kaupassa töissä juuri siihen aikaan kun alettiin tehostaa ja ottamaan yhdestä ihmisestä kaikki irti. En enää jaksanut tehdä vapaa ajallani mitään, en ikään kuin pystynyt rauhoittumaan enää yölläkään kun koko päivän mennyt tuli pyrstön alla ja silti en ihan kaikkea saanut tehtyä. Myös sellainen välinpitämättömyys työntekijöitä kohtaan on tullut normaaliksi. Tavallista rividuunaria ei arvosteta eikä palkita, isot herrat vaan jakelee toisilleen bonuksia kun firmalla menee niin hyvin.
Yhtenä esimerkkinä vaikkapa se, että meillä firmalla menee paremmin kuin koskaan ja silti me työntekijät emme saa mitään parannuksia työoloihimme. Ei edes uusia työtuoleja kun vanhat on jo ihan risoja eikä niissä säädöt enää toimi. Ilmastointiakaan meille ei ole luvattu, että hikoilu jatkunee tulevinakin kesinä.
Nykyään työntekijän pitää olla vain kiitollinen siitä että firmalla menee hyvin, mitään muuta ei saisi vaatia (bonukset ja muut edut on vain pomoille). Jos ei mene hyvin niin on YT-neuvottelut tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisampaa, ei ollut kännyköitä eikä gps-paikantimia eikä muita kyttäyslaitteita joilla nykyään ammattitaidottomat pomot seuraavat sekuntitarkkuudelle ettei luppoilla.
Entisessä työpaikassa alettiin "kytätä" vasta, kun yksi tyyppi vietti päivänsä nukkumalla työkoneessaan, ja toinen ajeli firman autolla pitkin kyliä omilla asioilla ja pitkillä lounailla. Kiitos heidän, nyt kaikki pitävät kilometrikirjanpitoa ja on gps.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisampaa. Olin 90-luvulla valtion virastossa töissä. Silloin työntekijöillä oli jo tietokoneet, mutta aluksi ei ollut sähköpostia ja kun se tuli, vasta mietittiin että mitähän tuolla tehdään ja lähetettiin koeviesti seinäntakaiselle työkaverille! Sama juttu internet-yhteyden kanssa. Kännyköitä työnanantajan puolesta ei ollut.
Seurauksena sitten se, että työt tehtiin nykynäkökulmasta ehkä vähän vanhanaikaisesti, mutta sähköpostin kaltaisia häiriötekijöitä ei ollut. Toki ei ollut teknologian aikaansaamia tehokkuuksiakaan, mutta töistä kun poistuttiin niin pääsi henkisesti vapaalle.
1990-luvulla oli lama, ja valtiolla haluttiin saada aikaan säästöjä. Tämän seurauksena osaston väki väheni (poistuneiden tilalle ei palkattu ketään, ei ainakaan pysyvästi), ja kyllä työtahti sen seurauksena kiristyi, kun pienemmällä porukalla piti hoitaa työt edelleen.
Toi sähköpostikommentti oli hauska. Samoin me ihmeteltiin, mitä sillä tekee. Tuttu oli K nimisessä suuressa keskusliikkeessä. Kerroin hälle, et meillä (pikkufirmassa) on sähköposti. Hän tuumas, et heilläkin on, muttei varmaan toimi kuin talon sisällä... kokeiltiin ja tsadaa kyllä vaan toimi. Voi niitä aikoja
Päätteitä tuli alkuun yksi. Pomo vitsaili että peecee veecee...
Alkuun tulosteet oli heikkoja. Sinivalkoiseen viirupaperiin tulostettiin viisinkertaisena tuoteraportit kerran viikossa myyjille. Voi sitä poloa, joka sai himmeimmän alimman kopion🤔
Ennen monista sopimuksista ja laskuista tehtiin erivärisiä kopioita kalkeeripaperille. Esimerkiksi sovittaessa ay-jäsenmaksun perimisestä suoraan palkasta yhden värinen kalkeerikopio meni työnantajalle, toisen värinen työntekijälle ja kolmannen värinen ammattiliitolle. Samoin asiakas sai usein oman kalkeerikopion laskusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leppoisaa oli.
Jos firma teki hyvän diilin, tilattiin kaikille pizzaa ja niitä sitten porukalla neukkarissa syötiin ja rupateltiin. Näin 2-4/krt kuukaudessa.
Yrityksen tytöt pitivät lounassalaattirinkiä, eli jokainen vuorollaan teki porukalle lounassalaatin. Salaatti tehtiin työaikana - tuntikin siinä helposti meni kaupassa käynteineen yms.
Mentiin firman piikkiin matkoille Lontooseen, New Yorkiin yms.
Torstaisin juhlittiin töitten jälkeen porukalla ja perjantai oli leppoisa casual friday.
Läppää heitettiin ja osansa sai myös johtokunta, huumori oli rankkaa.
Työt hoitui kaikilla hienosti ja yritys tahkosi voittoa.
Ilmapiiri oki hauska ja rento.
Kaikki muuttui tultaessa 2000-kuvulle. Firma myytiin isolle ulkomaiselle toimijalle - leppoisa henki päättyi siihen ja kaikki liittyi sen jälkeen vain tuloksen tekemiseen.
Irtisanouduin 2003.
Vierailija kirjoitti:
Terveyskeskuslääkärin työ oli ennen helpompaa. Tutkimus- ja hoitomahdollisuuksia (mm. lääkkeitä) oli vähemmän, mikä oli toki huonompi potilaille, mutta yksinkertaisti lääkärin työtä. Potilaat myös tyytyivät vähempään, lääkäriä uskottiin eikä diagnooseja googlailtu. Nykyään somessa liikkuu paljon huuhaatakin, johon saa olla ottamassa kantaa.
Yhä enemmän sairausryhmiä siirretään erikoissairaanhoidosta terveysasemien hoidettavaksi ilman että perusterveydenhuollon lääkäriresurssia on yhtään lisätty saati lisäkoulutusta annettu. Potilaita ei saa erikoislääkärin hoitoon millään, vaan lähetteet palautuvat muutaman rivin saatesanoin hoito tk:ssa.
Ennen oli paljon avustavaa henkilökuntaa. Nykyään saa itse hakea tarvikkeensa varastosta, metsästää loppunutta sänkypaperia ja paristoja verenpainemittariin, huuhdella instrumentteja, tehdä ajanvarauskirjansa, kirjata lomansa ja poissaolonsa kolmeen eri järjestelmään, viedä potilaspapereita arkistoon jne. Edes toimenpiteisiin ei meinaa saada avustavaa käsiparia kun kukaan ei ehdi.
Ennen riitti käyntitekstiksi muutama rivi, nykyään kehittynyt potilastietojärjestelmä satoine klikkauksineen, pienen esseen kirjoituksineen ja tilastointeineen vie joskus kauemmin aikaa kuin itse vastaanotto. Saneluja on turha tehdä, kun ei niitä ole kukaan enää purkamassa. Myös lääkärinlausuntoja vaaditaan yhä enemmän joka asiaan.
Tätä yletöntä kirjaamista perustellaan kai vastuukysymyksillä ja sillä että sieltä voi sitten lääkäri tarkistaa vanhoja juttuja. Käytänössä järjestelmät taitavat olla niin kökköjä että sieltä ei helposti mitään löydä ja lääkäreillä on niin kiire että eivät ehdi lukea vanhoja merkintöjä. Lisäksi veikkaan että oikeasti tärkeät merkinnät häviävät sinne massaan tyhjänpäiväisiä kirjauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvulla ei ollut hlökohtaisia tietokoneita eikä matkapuhelimia, mistä syystä työntekijälle tuli työtä ohjaavia herätteitä huomattavasti nykyistä vähemmän. Tuolloin voitiin oikeasti keskittyä johonkin asiaan työpäivän aikana. Seinäpuhelin oli tuolloin tärkein kommunikointiväline etäviestintään. Työtä ohjattiin varsin hierarkisella organisaatiorakenteella.
PC-tietokoneiden ja sähköpostin levitettyä työpaikoille, työtä ohjaavien herätteiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti eikä hierarkisen organisaation esimiehet pystyneet enää "vastaamaan kaikesta". Tuolloin alettiin puhumaan itseohjautuvista tiimeistä ratkaisuna uuteen ongelmaan.
Matkapuhelinten myötä työtekijöiden saavutettavuus 24/7 kasvoi merkittävästi ja toi uuden lisän työelämän hektisyyteen.
Valtion töissä oli kesällä tuntia lyhyempi työaika, esim klo 8-15 kesällä, talvella 8-16. Oli ihana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sitten se toinen puoli. Osa ei tehnyt töitään. Valtiolla heitä oli täysin mahdoton irtisanoa. Käytännössä joku kovempi palkkainen asiantuntija, lähes aina joku nainen, teki vapaa-ajallaan työt, joka sihteerin olisi pitänyt tehdä. Tällä sihteerillä työ tosiaan oli varmaaan aika leppoista, kun teki ehkä viidennekseen töistään.
Osa siitäkin on näin jälkikäteen katsottuna ollut täysin turhaa työtä. Suomalaisilla työpaikoilla jossain komeroissa on sadoittain mappeja, joihin joku sihteeri on koko työuransa mapittanut asiakirjojen kopioita.
Osa oli rautaisia ammattilaisia, mutta osaa ei voi muistella lämmöllä.
Monissa paikoissa oli oma keittiö esimerkiksi vanhustentalolla ja terveyskeskuksessa jossa oli vuodeosasto ja työpaikkaruokala. Kun mentiin eeuuhun ja maaseudun hidas alasajo nämä hävisivät.
Kyllä töitä sai silloinkin painaa, mutta keittiössä oli neljä keittäjääbja kaksi työllistettyä ruoka oli maittavaa. Nyt siellä taitaa olla yksi ja ruoka tulee valmispakasteina. Vanhuksia on kuitenkin enemmän kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli se. Oman kokemukseni mukaan alamäki alkoi vuonna 1995.
Valtionhallinnossa ainakin oli, huomattavasti. 90 luvulla alettiin ns. leikkaamaan löysiä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin toimistoissa oli enemmän avustavaa työvoimaa (sihteereitä, travel managereita yms), jolloin ehti paremmin keskittyä ydintehtäviin. "Avustavat" työntekijät olivat sitten puolestaan oman työnsä rautaisia ammattilaisia. Tämä toi helpotusta työhön.
Netti- ja some ovat kiihdyttäneet työtahtia. Kaikkeen pitää reagoida heti, vapaa-ajan ja työajan rajapinta on hämärtynyt. 80-luvulla ehti tietyllä tavalla "ajatella" enemmän ennekuin vastasi johonkin. Toki silloinkin tehtiin ylitöitäkin, mutta jotenkin minusta tuntuu (vai onko tämä kumminkin nostalgiaa??), että mahdolliset ylityöt olivat juuri sitä oman työn tekemistä, ei ylimääräistä sälää.
Kuten joku aikaisempi vastaaja, minä myös muistan, että välillä ajettetiin porukalla lounaalle Eapoosta Helsingin keskustaan ihan vaan hyvän safkan perässä! Tuntuupa nyt utopiselta.
Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole pakko osallistua kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja muhin, kasarilla tuntui, että oli. Onko se sitten hyvä vai paha.
Toki tietoteknologia on myös tehostanut asioita ja jollain tavalla on mielenkiintoistakin elää työelämän murroksessa, mutta on se kyllä kuluttavaakin. Noh, silti vaikeaa sanoa mikä on faktaa ja mikä on nostalgista jälkiviisautta.
Erilaisten toimistosihteerien ansiosta lääkärit, professorit ja muuta vastavat pystyivät keskittymään varsinaiseen työhönsä eikä heidän tarvinnut tuskailla tietokoneohjelmien kanssa ja tehdä kaikkia "paperitöitä" itse.
Sitten se toinen puoli. Osa ei tehnyt töitään. Valtiolla heitä oli täysin mahdoton irtisanoa. Käytännössä joku kovempi palkkainen asiantuntija, lähes aina joku nainen, teki vapaa-ajallaan työt, joka sihteerin olisi pitänyt tehdä. Tällä sihteerillä työ tosiaan oli varmaaan aika leppoista, kun teki ehkä viidennekseen töistään.
Osa siitäkin on näin jälkikäteen katsottuna ollut täysin turhaa työtä. Suomalaisilla työpaikoilla jossain komeroissa on sadoittain mappeja, joihin joku sihteeri on koko työuransa mapittanut asiakirjojen kopioita.
Osa oli rautaisia ammattilaisia, mutta osaa ei voi muistella lämmöllä.
Mitä toimistosihteerit ns. tavallisessa toimistoissa nykyään tekisivät? Ei ole matkustamista, ei tarvitse ottaa kopioita, printata eikä postittaa. Kuten monesti sanottu, kaikkiin tehtäviin vaaditaan alan koulutus, ei ole enää yleissihteeriä, joka tekee markkinointimateriaalia ja siinä sivussa laskee palkkoja, lähettää tarjouspyyntöjä ja keittää kahvihuoneen kahvinkeittimellä kahvia klo 14:00. Uskon, että mm. sairaalaympäristössä töitä riittäisi hallinnollisten asioiden kanssa.
Monelle myös sihteeri-sana assosioituu typeriin pomo-sihteeri-vitseihin. Ihan hyvä, että maailma muuttuu.
1990-1999 oli viimeinen vuosikymmen jolloin tavallisella työlöisellä oli asiat hyvin länsimaissa, sen jälkeen vuokattöfirmat, sori, siis henkilöspalkkaus puljut ovat lisääntyneet kuin sienet sateella. Nykyään työkkärissäkin halutaan tunkea kaikkien vuokaratyöfirmojen listoille vaikka nömä eivät yleensä edes tarjoa mitään töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa terveitä asiantuntijoiksi ja jättää sairaat työttömät vallan kotiin. Näin varmistamme, ettei avustajia ja hoitajia riitä eikä siivoojia.
Lehdessä oli, että 10 vuoden sisällä ei kaikille eläkeläisille riitä hoitajia ja viranomaiset olettavat, että omaiset hoitavat työnsä ohessa omat eläkkeellä olevat vanhempansa, myös silti, että heillä on pieniä lapsia.
Itsellä lapset muuttavat kohta kotoa pois ja toinen vanhempi kuollut. Terveyden puolesta voin tehdä vain toimistotöitä eli 6 kuukautta palkkatuella ja 2 vuoden lomajakso.
Tasan ei mene nallekarkit. Monelle työssäkäyvälle voi tulla burnout, kun hoitavat 8 tunnin työpaivän lisäksi omia lapsia ja eläkeläisiä.
Eläkeläisille ei ole siivouspalveluita. Joko omaiset siivoavat tai siivous on ostettava siivousyritykseltä.
Ajatelkaa yksinhuoltajia, joille tulee vielä lisäksi omien vanhempien hoito.
Eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.[/quotee
Teinit ja vanhukset yhtäaikaa huollettavina on kyllä tosi rassaava yhdistelmä.
Olin 80-luvulla ravintola-apulaisena yhdessä suuressa ravintolassa. Siellä ei leppoisia hetkiä löytynyt. Joka päivä ei edes ehtinyt syödä lounasta loppuun vaikka kuinka nopeasti yritti kauhoa suuhun. Ei ole ikävä niitä aikoja.
80-luvulla en ollut töissä, mutta 2003 siivouskohdetta siivosi 6 siivoojaa. Muutama vuosi myöhemmin, samaa kohdetta siivosi 1,5 siivoojaa. Toinen oli siis puolipäiväinen.