Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Olin 80 - luvulla harvinainen näky miehenä varhaiskasvatuksessa, eli päiväkodissa ja myöhemmin sairaalassa jonain hoiva - apulaisena.
Koskaan missään en ole tavannut niin epämiellyttäviä työyhteisöjä: kaikki vaan passiivisaggressiivisesti piikitteli ja kyräili toisiaan. Minkäänlaista tiimihenkeä ei ollut - minä olen lto, en sido kenkiä lapselle, ei kuulu vanhuksen hygienia minulle.
Jengi oli uskomattoman usein saikulla, jolloin kyräily, viha ja epäluulo vain kasvoi.
Minulle he tietysti huomauttelivat sukupuolestani, että eihän mies nyt voi osata näitä juttuja.
Vieläkin menee kylmät väreet.
Kouluttauduin tohtoriksi ja Yolle hommiin. En haluaisi, että tyttäreni menisi kunnallisen puolen sotealalle töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli rennompaa. Kesätöissä virastossa oli aina pari viikkoa, jolloin lähinnä pyöriteltiin peukaloita.
Yliopiston aulassa oli yrmeät vahtimestarit, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin ottaa vastaan takkeja kuin missäkin ravintolan narikassa. Siis meidän opiskelijoidenkin, ei minkään arvovieraiden. Ja paljon vastaavia todella suppean toimenkuvan tehtäviä.
Nykyisin ne suppean työn tekijät ovat toimeentulotuella ja heitä aktivoidaan työpajoilla, huuhaakursseilla, kunnan pesuloissa ja työharjoitteluissa. Saavat
minimipäivärahan+muutama euro päälle.
Yhtä yrmeää kuin ennenkin, ilman palkkaa ja asemaa yhteisössä. Ilman mahdollisuutta tehdä työtä, josta saisi elantonsa.
1980-luvun lopulla ei toimistotyössä ollut mitään kappalemäärää mikä pitäisi saavuttaa. 1990-luvulla tuli kappalemäärien vertailut työkavereiden välillä. 2000-luvulla tuli tavoitteet/kk, mutta ne oli aluksi kohtuullisia. Nyt pitää tehdä viikossa sama määrä kuin aiemmin kuukaudessa, koska "tietokoneet kehittyneet".
"Työtä aina tekevälle löytyy", ei taida nykyään pitää paikkaansa ja ennen oli mahdollisuus ponnistaa pohjalta ylös? Luoja auta jos tajuat hommat paremmin ilman vuosien turhaa koulutusta. Jos ennen osasi, se riitti.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät ainakaan kuvitelleet tai odottaneet maailman olevan täydellinen, vaan kestivät keskeneräisyyttä paremmin.
Silti itsem.urhaluvut olivat korkeat.
Oikeasti Ihmiset eivät ole ennen olleet mystisesti parempia tai huonompia tai muuten erilaisia.
Arki ja muoti ovat olleet erilaisia, mutta ihminen on aina sama samoine perustarpeineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi asia mikä lisää kuormitusta nykyään on toimimattomat ja jatkuvasti päivitettävät it-järjestelmät. Ne kun harvoin vastaavat täysin käyttäjän tarpeita ja kun yhden on oppinut, toista jo ajetaan konsulttiarmeijan avulla sisään. Ja työn sisällön kanssa niillä ei yleensä ole juurikaan tekemistä. (Ja ennen kuin kukaan kutsuu boomeriksi niin työskentelen digitaalisessa asianhallinnassa, eli en ihan tumpelo ole tietokoneiden kanssa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla olisi hermostuttu työajasta joka nykyään kuluu sitten tietokoneen ääressä raportoidessa?
Joo. Nykyajan villitys nimeltä "tiedolla johtaminen" on syvältä. Se kun edellyttää sitä, että työsuoritukset pitää pilkuntarkasti kirjata.
Itse olen tehnyt työurani ohjelmoijana. Ensin tehtiin potilastietojärjestelmä sairaanhoitopiirille ihan itse, talon sisäisenä työnä. Sitten meidät ulkoistettiin kaupungin omistamalle firmalle, alkoi tulla kitkaa kun siirryttiin ns. tilaaja - tuottaja -malliin, eli piti ruveta pikkutarkkaan raportoimaan, mitä me tuotetaan sille tilaajalle. Sitten sekin firma ulkoistetiin yksityiselle, ja työteho romahti lopullisesti. Oli työtehtäviä, joiden kirjaamisessa raportointi- ja laskutusjärjestelmään meni enemmän aikaa kuin itse tehtävän tekemiseen.
Tätähän tämä on myös. Koodit on tehty minuuteissa, ja aika menee siihen, että työkavereilta kysyy ohjeita tunti-ilmoitusten tekemiseen, kun se on niin vaikeata. Tämä aika muuten meillä laskutetaan myös asiakkaalta. Eli asiakkaat vaativat raportointia, niin sitä myös saavat koko rahan edestä.
Hah, tätä samaa on muillakin aloilla. Talousalalla hyvällä palkalla ja välillä työaikaa menee paljon, että jonkun turhanpäiväisen raportoinnin, tiketin täyttämiseen tai it-pyynnön tekemiseen. Ekana pitää selvittää (eli kysellä työkavereilta tai löytää jostain hornantuutista joku ohje) mistä esim. parkkipaikkaa voi anoa tai kysyä tuntikirjaukseen liittyvästä asiasta. Joka ikinen asia on ulkoistettu ja pienen yksinkertaisen asian selvittämiseen menee useampi tunti, joka 10 vuotta sitten pienessä firmassa sai selville 2 minuutissa, kun kävi palkanlaskijan/sihteerin/hr-henkilön tai it-tuen ovella. Parhaimmillani selvitin yhtä excelin lisäosaan liittyvää asiaa pari viikkoa ja juttelin useamman intialaisen kanssa ja chattailin lukuisia kertoja. Ei ratkennut kunnes työkaveri osasi ehdottaa kysymistä yhdeltä suomalaiselta tyypiltä, joka saattaisi tietää asiasta. 5 minuutin teams-puhelu ja asia oli selvä! Ja tyyppi hyvää hyvyyttään auttoi, ei kuulunut tehtäviin. Niiden joiden tehtäviin kuului, "auttoivat" aina siirtämällä toiselle tyypille.
Nim. hermoromahduksen partaalla jättikonsernissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveyskeskuslääkärin työ oli ennen helpompaa. Tutkimus- ja hoitomahdollisuuksia (mm. lääkkeitä) oli vähemmän, mikä oli toki huonompi potilaille, mutta yksinkertaisti lääkärin työtä. Potilaat myös tyytyivät vähempään, lääkäriä uskottiin eikä diagnooseja googlailtu. Nykyään somessa liikkuu paljon huuhaatakin, johon saa olla ottamassa kantaa.
Yhä enemmän sairausryhmiä siirretään erikoissairaanhoidosta terveysasemien hoidettavaksi ilman että perusterveydenhuollon lääkäriresurssia on yhtään lisätty saati lisäkoulutusta annettu. Potilaita ei saa erikoislääkärin hoitoon millään, vaan lähetteet palautuvat muutaman rivin saatesanoin hoito tk:ssa.
Ennen oli paljon avustavaa henkilökuntaa. Nykyään saa itse hakea tarvikkeensa varastosta, metsästää loppunutta sänkypaperia ja paristoja verenpainemittariin, huuhdella instrumentteja, tehdä ajanvarauskirjansa, kirjata lomansa ja poissaolonsa kolmeen eri järjestelmään, viedä potilaspapereita arkistoon jne. Edes toimenpiteisiin ei meinaa saada avustavaa käsiparia kun kukaan ei ehdi.
Ennen riitti käyntitekstiksi muutama rivi, nykyään kehittynyt potilastietojärjestelmä satoine klikkauksineen, pienen esseen kirjoituksineen ja tilastointeineen vie joskus kauemmin aikaa kuin itse vastaanotto. Saneluja on turha tehdä, kun ei niitä ole kukaan enää purkamassa. Myös lääkärinlausuntoja vaaditaan yhä enemmän joka asiaan.
Oli leppoisampaa, ei ollut kännyköitä eikä gps-paikantimia eikä muita kyttäyslaitteita joilla nykyään ammattitaidottomat pomot seuraavat sekuntitarkkuudelle ettei luppoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Olen eri, mutta just noin se oli. Jos oli töitä vailla, ei tarvinnut sen kummemmin mitään hakemuksia väsätä, eikä mistään cv:stä edes puhttu. Sen kun otti puhelinluettelon käteen ja alkoi soitella eri paikkoihin, eikä aikaakaan kun oli työpaikka tiedossa. Tai sitten katsoi ilmoitukset sunnuntain hesarista ja haki mieleisiinsä. Ihan omasta kokemuksesta väitän että työn määrä todellakin oli paljon kohtuullisempi ja palkka hyvä siihen nähden että tuohon aikaan minulla ei ollut mihinkään ammattiin edes koulutusta. Niin. Ja tosiaan sekin että kouluttamatonkin löysi töitä helposti.
Työnsaanti oli noin helppoa vain pääkaupunkiseudulla. Itse asuin Pohjois-Suomessa ja luin työpaikkailmoituksia sekä oman alueen lehdestä että Hesarista. Omalla paikkakunnalla toimistotöihin vaadittiin vähintään merkonomin tutkinto ja parin vuoden työkokemus. Tismalleen samanlaiseen työhön Hesarissa toivottiin työnhakijalta mielellään peruskoulun suorittamista. Töitä kyllä pääkaupunkiseudulta löytyi, itsekin olisin päässyt jokaiseen paikkaan, mihin hain. Asunnoista oli kova pula, itse sain tuurilla kimppakämpän.
Minusta se oli paljonkin leppoisampaa. Yksi asia, mikä varmaan vaikutti, oli apulaiset ja sihteerit. Heitä ei enää oikein ole. Toimistosihteerit alkoivat hävitä työpaikoilta laman jälkeen kun tehostettiin.
Toinen asia, mikä varmaan vaikutti, on tietotekniikan yleistyminen. Kun aloittelin työuraani 1980-luvun alussa, tietokoneet olivat harvinaisia ja toimistossa oli yleensä yksi tai kaksi konetta. Sitten niitä tuli lisää, jokaiselle oma pääte, mutta kirjoituskoneita käytettiin kirjeiden kirjoittamiseen. Tulostimella sai sellaisia reikäreunaisia taittoarkkeja.
Tämä liittyy tuohon ensimmäiseen vähän sillä tavalla, että työpaikalla oli konekirjoittajia ja atk-tallentajia. Sitten 1990-luvulla työpaikoille tuli tekstinkäsittelijöitä, jotka olivat hyviä kirjoittamaan tietokoneella. Ei sellaisia ammatteja tai työtehtäviä enää ole, vaan jokaiselta vaaditaan tietoteknisiä taitoja.
Kolmas asia on kielitaitoasiat. Ennen oli kääntäjiä ja tekstintarkistajia, nykyään on enää vain kielentarkastajat. Itse pitää jokaisen osata kirjoittaa englanniksi tekstit, ja puheet. Kansainvälisiä tehtäviä on enemmän kuin ennen. Globalisaatio varmaan vaikuttaa, että varsinkin nyt teams-aikana englantia käytetään tosi paljon. Vieraalla kielellä työskentely on aina rankempaa, vaikka kieltä osaisi hyvin.
Asiantuntija ehti ennen miettiä asioita enemmän ja panostaa laatuun. Nykyään pitää saada enemmän valmista. 1980-luvulla pystyi pitämään pitkiä ruokataukoja kauppatorilla ja puistossa ja keskustelemaan kollegoitten kanssa kahvikupin ääressä. Ei sellaiseen nykyään jää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopion Klassikka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla en ollut vielä työelämässä, mutta sen tiedän että henkilöstön määrää on vähennetty ja vaatimuksia kiristetty moneen kertaan 80-luvun jälkeen.
Peruskoulun ole käynyt 80-luvulla, ja silloin kotikunnasssani oli todella pieniä luokkia. Suurimmissa luokissa oli n. 20 oppilasta. Yläasteella meillä oli n. 14 oppilaan miniluokkia. Siis kaikki luokat olivat sen kokoisia ja rinnakkaisluokkia oli todella paljon. Olin itse i-luokalla. Silti oli aikaa myös tukiopetukseen jos sellaista tarvitsi.
Meillä oli kyllä 70- luvulla 32 maksimi ja osa luokista niin täynnä että koulualueen rajoilla asuneet laitettiin kyläkouluihin.
Kun menin lukion ensimmäiselle luokalle 1980-luvun alussa, niin sillä luokalla oli 37 pitkän matematiikan valinnutta oppilasta. Sen ohella taisi olla kolme muuta rinnakkaisluokkaa samassa lukiossa. Kolmannen luokan keväällä tuolta luokalta ainoastaan 23 oppilasta kirjoitti ylioppilaaksi, sillä osa oli jäänyt luokalle pitkän matematiikan, toisen kotimaisen tai jonkun vieraan kielen takia.
Silloinen koulujärjestelmä ei ollut ainakaan samanlaista pehmoilua kuin nykyisin vaan yo-kirjoitukset tuli läpäistä yhdellä kertaa ja reaaliaineista sai vain yhden arvosanan. Ainoastaan keväällä reputtaneet kirjoittivat syksyllä ylioppilaiksi.
Miten niin pehmoilua. Kurssimuotoinen luokaton lukio on hyvästä ihmiselle. Voi suunnitella itse ja oppia suunnittelemaan ts. Johtamaan itseään, vaatimukset ja pisterajat ovat edelleen samat kuitenkin, joskin opetuksen sisältöä on onneksi päivitetty ja parannettu.
Omana lukioaikana oli jo luokaton lukio ollut muutaman vuoden käytössä. Luokanvalvojan ja opon, sekä lehtorien kauhuksi vaatimalla vaadin saada suorittaa lukion neljässä vuodessa sekä mahdollisimman paljon saman aineen kursseja peräjälkeen samana vuonna. Tämä siksi, että tunsin itseni ja miten opin ja sisäistän asiat parhaiten. Esim. Suoritin yhtenä keväänä kaikki 6 Ruotsin kurssia, osan päällekkäin. Pitkässä matematiikassa meni puolitoista vuotta, siksi että on muka jokin etenemiseste jos ei ole suorittanut edellistä, eli ei onnistunut ihan peräjälkeen. Keskiarvoni oli kuitenkin 8,7 ja yo todistuksessa E pitkästä matematiikasta, vaikka edellisessä kurssista oli yli vuosi. Ja tuli minusta dippainssi loppujen lopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Lukematta ketjua mietteitä työnteosta 80-luvulla:
Ihmiset tyytyivät vähempään ja olivat ylpeitä että oli työpaikka, eivät vältelleet työtä ja saivat elämään sisältöä työn tuomasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Jos haluat lukea tieteellistä tutkimusta aiheesta, olet väärässä paikassa.
No kyllä minulle subjektiiviset kokemuksetkin kelpaa, itseasiassa haen juuri niitä. Mutta olisi kiva jos olisi esimerkkejä ja vertailua kokemusten pohjalta.
Teollisuudesta voin kertoa sen verran, että 1990-luvun laman jälkeen pankit pakottivat vaatetehtaat ottamaan 3 brändiä yhden sijaan saman katon alle samoihin tiloihin. Eli työtahti muuttui vaatealalla 3-kertaiseksi ihan konkreettisestikin. Valmistuin juuri laman aikoihin, ja olin esim. muuttamassa ihan omin kätösin yhtä brändiä paikkakunnalta toiselle ekana työtehtävänäni.
Ei todellakaan. Silloin painettiin hommia niska limassa jos yleensä sattui töitä saamaan. Nykyään on niin paljon avoimia työpaikkoja että ei tarvii muuta kun laittaa hakemus sisään niin työpaikka on varma.
Olin 80 luvulla eräässä paikassa töissä ja oli hirvee työtahti. Olin silloin nuori enkä jaksanut niitä työoloja. Lopetin työn. Mielestäni työtahti on samanlaista kuin silloin ainakin ravintola-alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Jos haluat lukea tieteellistä tutkimusta aiheesta, olet väärässä paikassa.
No kyllä minulle subjektiiviset kokemuksetkin kelpaa, itseasiassa haen juuri niitä. Mutta olisi kiva jos olisi esimerkkejä ja vertailua kokemusten pohjalta.
Teollisuudesta voin kertoa sen verran, että 1990-luvun laman jälkeen pankit pakottivat vaatetehtaat ottamaan 3 brändiä yhden sijaan saman katon alle samoihin tiloihin. Eli työtahti muuttui vaatealalla 3-kertaiseksi ihan konkreettisestikin. Valmistuin juuri laman aikoihin, ja olin esim. muuttamassa ihan omin kätösin yhtä brändiä paikkakunnalta toiselle ekana työtehtävänäni.
No varmaan pakotti, ne vaatetehtaat mitä 1990-luvun laman jälkeen oli jäljellä. Suurin osa vaatetehtaista hävisi täältä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun lopun välissä, osa loppui kokonaan ja osa muutti kaukoitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli leppoisempaa.
Perustele, vertaile. Millä tavalla?
Lukematta ketjua mietteitä työnteosta 80-luvulla:
Ihmiset tyytyivät vähempään ja olivat ylpeitä että oli työpaikka, eivät vältelleet työtä ja saivat elämään sisältöä työn tuomasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.
Koko 80 -luvun ( vitivalkoinen ) yhtenäisyyskulttuuri perustui siihen, että todellakin kaikki kynnelle kykynevät tekivät jotain elantonsa eteen.
Tilastojen mukaan myös nuoret tekivät silloin enemmän kesätöitä.
Ihmiset olivat ylpeitä työstään ja siitä, että työtä tehtiin ahkerasti.
Ei ollut mitään toimeentuloloukkuja. Töihin meno oli aina kannattavaa.
Jos lapsiperhepariskunta halusi 40h/vk - duunin jälkeen tehdä jotain, esim. säästääkseen ensiasuntoon, inflaation myötä nousseihin kuluihin, tai säästääkseen ulkomaanmatkaan - he menivät töihin.
Sama -50% se oli silloinkin, kun asiantuntijat siivosivat illat, tai viettivät viikonloput laskettelukeskuksissa tekemässä hanttihommia.
Silloin ei todellakaan ollut sosiaalisesti cool olla työtön, tai nostella Kelan masseja.
Itse hyvin vasemmistolaisena kannatan, että otettaisiin 80 -luvulta parhaat palat ja tuotaisiin 2020 - luvulle.
Kuopion Klassikka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla en ollut vielä työelämässä, mutta sen tiedän että henkilöstön määrää on vähennetty ja vaatimuksia kiristetty moneen kertaan 80-luvun jälkeen.
Peruskoulun ole käynyt 80-luvulla, ja silloin kotikunnasssani oli todella pieniä luokkia. Suurimmissa luokissa oli n. 20 oppilasta. Yläasteella meillä oli n. 14 oppilaan miniluokkia. Siis kaikki luokat olivat sen kokoisia ja rinnakkaisluokkia oli todella paljon. Olin itse i-luokalla. Silti oli aikaa myös tukiopetukseen jos sellaista tarvitsi.
Meillä oli kyllä 70- luvulla 32 maksimi ja osa luokista niin täynnä että koulualueen rajoilla asuneet laitettiin kyläkouluihin.
Kun menin lukion ensimmäiselle luokalle 1980-luvun alussa, niin sillä luokalla oli 37 pitkän matematiikan valinnutta oppilasta. Sen ohella taisi olla kolme muuta rinnakkaisluokkaa samassa lukiossa. Kolmannen luokan keväällä tuolta luokalta ainoastaan 23 oppilasta kirjoitti ylioppilaaksi, sillä osa oli jäänyt luokalle pitkän matematiikan, toisen kotimaisen tai jonkun vieraan kielen takia.
Silloinen koulujärjestelmä ei ollut ainakaan samanlaista pehmoilua kuin nykyisin vaan yo-kirjoitukset tuli läpäistä yhdellä kertaa ja reaaliaineista sai vain yhden arvosanan. Ainoastaan keväällä reputtaneet kirjoittivat syksyllä ylioppilaiksi.
Toisaalta lukio on nykyään myös vaikeampi.
Kirjoitin ylioppilaaksi 1981. Minun aikanani ei ollut pakko kirjoittaa matematiikkaa. Pidin kielistä, joten kirjoitin reaalin, äidinkielen, ruotsin, pitkän englannin ja lyhyen saksan ja lyhyen ranskan. Kaikki keväällä. Ei se ollut vaikeaa. Lukio ei ollut luokaton kuten nykyään, vaan saman luokan oppilaat opiskelivat yhd3ssäuseita aineita ja luokkatoverit tulivat edes jotenkin tutuiksi helpommin kuin nykyisessä luokattomassa lukiossa. Melkein kaikki kävivät lukion kolmessa vuodessa. Tässä mielessä vanha systeemi oli mielestäni nykyistä helpompi.
Ennen oli sitä apuporukkaa, kuten sihteerit ja toimistoapulaiset jotka hoiti esimerkiksi matkavaraukset ja matkalaskut. Aika ennen sähköpostia ja kännyköitä rajasi myös kommunikaatio tulvaa. En myöskään muista että jatkuva parantaminen ja kasvu ja kaikkien asioiden mittarointi olisi ulottunut siihen suorittavaan osaan.