Mies ei suostu ymmärtämään, että tarvitsen omaa aikaa
Meillä on juuri viisi vuotta täyttänyt lapsi. Ja minun mahdollisuudet omaan aikaan lapsen saamisen jälkeen on lähennellyt pyöreää nollaa. Joskus kerran vuodessa toisella puolella Suomea asuva jo vähän iäkäs äitini tulee käymään ja katsoo lapsen perään, jotta minä pääsen hetkeksi jonnekin, mutta hän ei tosiaan kuin kerran vuodessa halua käydä ja vanhemmillani ei ole sillä tavalla tilaa, että voisin lapsen kanssa sinne mennä muutamaksi päiväksi.
Olen yrittänyt vaikka missä harrastuksissa käydä, mutta aina viime hetkellä miehelleni eli siis lapsen isälle tulee joku este että ei voikaan tai ehdikään olla lapsen kanssa. Jos ei muuta niin syynä on joku ihme vatsakipu jota vetäytyy potemaan yksin pimeään alakertaan. Vaikka miten selitän, että minä tarvitsen omaa aikaa eli muutakin kuin vain työ (jolloin lapsi on päiväkodissa) ja sitten lapsesta huolehtiminen, niin mikään ei muutu. Hänelle kyllä sopii minun harrastukset ja vaikka ravintolaillatkin oikein hyvin, kunhan hän ei joudu olemaan silloin huolehtimassa lapsesta. Mutta kuka sitten on, kun ei ole ketään muuta olemaan lapsen kanssa. Kerran soitin mll:n hoitajan meille hoitamaan lasta, vaikka mies oli kotona ja mies oli kuulemma lähtenyt heti minun lähtöni jälkeen ulos, sanoi se hoitaja. Jos vain lähden, niin syttyy suunnilleen sota siitä, että mies ei sen vuoksi ehtinyt hoitaa sovittuja töitään ja ties mitä. Erotako tässä pitää, että saisi edes vähän omaa aikaa?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En ymmärrä, miksi joku haluaa lapsen, jos ei sitten kuitenkaan kiinnosta olla sen kanssa?
Luulee etukäteen, että lapsi olisi kiva?
No enpä tiedä. Omalla tuttavalla kans äijä, joka halusi lasta. Nainen päätti heti tehdä tälle hyvin selväksi, mitä se vauva/lapsiarki sittennon ja että miehenkin tulee tehdä osansa. Oikein vähän paisutteli niitä vauva-ajan kamaluuksia ollakseen varma (ei muuten kyllä loppupeleissä edes ollut yhtään paisuttelua, koska heille siunaantui koliikkivauva ja muutenkin hyvin levoton/vilkas lapsi).
Noh, kaikesta tästä huolimatta mies yhä vaan, että haluaa lapsen ja tottakai on hyvä isä. No arvatkaa vaan tekikö loppujen lopuksi mitään. Karkaili kokoajan vastuuta ja tyyliin vaimo hirveässä vatsataudissa, niin sanoi että hän voikin tästä mennä pelaamaan ja vaimo hoitaa. Tuli muuten ero.

Miksi sitten sanotaan, että naisen olisi pitänyt tietää ennalta, että mies ei tule olemaan hyvä isä? Vaikka eihän tuossakaan tuo nainen voinut millään arvata että käykin noin.
Vie se lapsi alakertaan ja karkaa paikalta?
Vierailija kirjoitti:
Vie se lapsi alakertaan ja karkaa paikalta?
Mieti itsesi sen vielä aika pienen lapsen asemaan. Isä on häipynyt yksin pimeään alakertaan ja kovaan ääneen siellä voivottelee mahakipua. Ja äiti vain vie sinut portaita pitkin sinne pimeään jonnekin voivottelevan ja vastahakoisen kummallisesti käyttäytyvän isän luokse ja häipyy yläkertaan ja kuulet miten ulko-ovi kolahti ja äiti katosi pois kotoa. Mitä lapsi silloin tuntee? Varmaan ei mitään kovin turvallista ja kivaa oloa ainakaan.
Kiinnostaisi miksi mies tekee noin. Eikö tykkää olla lapsensa kanssa? Kun ei tuo mitään kontrollointia tai mustasukkaisuuttakaan ole, jos vaimonsa menot sopii hyvin silloin kunhan ei itse joudu olemaan lapsen kanssa. Outoa kerrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En ymmärrä, miksi joku haluaa lapsen, jos ei sitten kuitenkaan kiinnosta olla sen kanssa?
Luulee etukäteen, että lapsi olisi kiva?
No enpä tiedä. Omalla tuttavalla kans äijä, joka halusi lasta. Nainen päätti heti tehdä tälle hyvin selväksi, mitä se vauva/lapsiarki sittennon ja että miehenkin tulee tehdä osansa. Oikein vähän paisutteli niitä vauva-ajan kamaluuksia ollakseen varma (ei muuten kyllä loppupeleissä edes ollut yhtään paisuttelua, koska heille siunaantui koliikkivauva ja muutenkin hyvin levoton/vilkas lapsi).
Noh, kaikesta tästä huolimatta mies yhä vaan, että haluaa lapsen ja tottakai on hyvä isä. No arvatkaa vaan tekikö loppujen lopuksi mitään. Karkaili kokoajan vastuuta ja tyyliin vaimo hirveässä vatsataudissa, niin sanoi että hän voikin tästä mennä pelaamaan ja vaimo hoitaa. Tuli muuten ero.
Onkohan tämä mies eron jälkeen minkä verran lapsensa elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla olisi meno ja mies alkaisi siinä valitella vatsakipuaan, niin varmasti vaan voivottelisin tilannetta, toivottaisin tsempit ja lähtisin. Eihän vatsakipu lapsenhoitoa estä! Tämä on kuitenkin jo 5-vuotias joten osaa itsekin jo paljon. Älä alennu manipuloitavaksi.
AP sanoo, että mies vetäytyy yksin pimeään alakertaan potemaan. Kuka äiti tällöin jättää päiväkoti-ikäisen lapsen sinne kotiin, kun ainoa kotiin jäävä aikuinen on piiloutunut eri kerrokseen pimeään? Johan se on todella kamalaa lapselle.
Ollaanko tuon ikäisten kanssa aina, joka hetki, samassa huoneessa? Kysyn, koska en tiedä.
Kommentin 88 kirjoittajana lisään toki, että todella vastuutonta ja kummallista käytöstä lapsen isältä, ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla olisi meno ja mies alkaisi siinä valitella vatsakipuaan, niin varmasti vaan voivottelisin tilannetta, toivottaisin tsempit ja lähtisin. Eihän vatsakipu lapsenhoitoa estä! Tämä on kuitenkin jo 5-vuotias joten osaa itsekin jo paljon. Älä alennu manipuloitavaksi.
AP sanoo, että mies vetäytyy yksin pimeään alakertaan potemaan. Kuka äiti tällöin jättää päiväkoti-ikäisen lapsen sinne kotiin, kun ainoa kotiin jäävä aikuinen on piiloutunut eri kerrokseen pimeään? Johan se on todella kamalaa lapselle.
Ollaanko tuon ikäisten kanssa aina, joka hetki, samassa huoneessa? Kysyn, koska en tiedä.
Ei tarvitse olla koko ajan samassa huoneessa, mutta saatavilla pitää koko ajan olla, eli siis vaikka viereises huoneessa. Ei todellakaan siis voi tehdä niin että lapsi on yksin yläkerrassa ja isä vetäytynyt piiloon pimeään alakertaan.
APlla ei ole mies ja lapsi vaan kaksi lasta. Toisesta sentään pääsee eroon.
M
Katsoisiko isä lastaan vaikka Pikku Kakkosen aikana alkuun, koska hän itse voisi tuolloin vain olla paikalla ja vaikka tuijottaa kännykkää?? Voisi huomata, ettei se niin vaikeaa olekaan.
Meillä välillä lapset katsovat ohjelmaa, kun isä on etätöissä kotona ja itse täytyy päästä jumpalle.. On samassa talossa ja tavoitettavissa, mutta ei kuitenkaan läsnä. Rasittavaahan se on jos aina isän vahtivuorolla katsotaan telkkaria ja itse saa järjestää muun tekemisen, mutta kun sitä omaa aikaa on vain saatava (ja liikuntaa myös)
Voiko kyse olla siitä, ettei usko selviävänsä yksin?
Kukaan itseään kunnioittava moderni suomalainen nainen ei hetkeäkään ala katsoa miestä, joka ei osallistu yhteisen lapsen hoitoon tasapuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsi hoidetaan puoliksi tai otat eron. Ota myös.
Vie lapsi johonkin harrastukseen, jossa ollaan ilman vanhempia, kuten tuolla joku ehdotti.
Joitain asioita voi harrastaa lapsen kanssa yhdessä. Esim. voit juosta ja lapsi ajaa potkupyörällä vieressä. Voit pyöräillä lapsi turvaistuimessa. Retkeillä. Tuon ikäisen kanssa jopa uida edestakaisin rannan tuntumassa, kun lapsi leikkii vieressä rannalla pelastusliivi päällä.
Lapsi vasta kohta täyttää viisi. Missä harrastuksessa tuon ikäiset voi olla ilman vanhempia?
Voi olla, että vasta parin vuoden päästä tästä on hyötyä. Onhan niitä satubaletteja ja muksujudoja, mutta kesto taitaa tuon ikäisillä olla alle tunnin, ettei siinä vanhempi ihmeitä ehdi tehdä. Tuon ikäinen kyllä jo pärjää aika hyvin, kun osaa itse käydä pissallakin ja puhuu ymmärrettävästi. Ollaanhan seurakunnan päiväkerhossa ja puistotädillä ilman vanhempia, mutta päiväkotilaiselle niistä ei ole hyötyä.
No MLL täti sitten vain. Ja seitsemänvuotiaana pääsee partioon. :D
Olisi kiva saada joku psykologin selitys sille, että miksi mies itse kinuaa ja hinkuu saada lapsen, mutta ei kuitenkaan ole kiinnostunut osallistumaan sen hoitoon?
Luulee etukäteen, että lapsi olisi kiva?