Onko sinun kukaan sukulainen/läheinen tehnyt itsemurhan?

AIna ne on yllätyksiä. Ja on. Hänen lapsensa on nyt päihteiden käyttäjä trauman takia.

Mummo. Hyppäsi mua nuorempana sillalta pää edellä. Isä ei koskaan toipunut.

Meidän suvussa ei ole luonnollisia kuolemia ollenkaan. Kaikki vuorollaan ovat tehneet itsemurhan. Kuka myrkyllä, kuka ampumalla ja joku hyppäämällä korkealta. Että sellaista. 

Ilmeisesti yksi eno. Tapaus jäi epäselväksi. Tästä aikaa jo lähemmäksi 100 vuotta. 

Veli teki 34-vuotiaana. Oli sairastanut masennusta jo kymmenisen vuotta, eikä terapiasta eikä oikeastaan lääkkeistäkään, eikä esim. sähköhoidosta, ollut apua. Lääkkeistä jonkin verran neuroleptit turrutti, mutta hän ei pitänyt elämää niiden vaikutuksen alaisena elämisen arvoisena. Sähköhoito vei vaan tilapäisesti muistin, ei auttanut masennukseen. Miedommat SSRI, SNRI jne lääkkeet yhtä tyhjän kanssa, sivuvaikutuksena esim. mirtatsapiini lihotti kymmeniä kiloja.

Itsemurha ei ollut yllätys, hän oli siitä jo pidempään puhunut. Mutta vain minulle loppuaikoina. Vanhemmat ei kestäneet ajatusta, ja alkoivat hössöttää ja hätäillä ja yrittää saamaan osastolle, joten hän ei kertonut heille mitään nähtyään aikaisemmin sen reaktion. Itse tavallaan hyväksyin hänen ratkaisunsa, kun näin ettei mistään kerran ole apua ja hänen olonsa on jatkuvasti sietämätön. En koskaan toki sanonut, että mulle on sitten ookoo jos teetkin sen, mutta pysyin kuuntelijana joka ei vänkää ja yritä koko ajan suostutella yrittämään pysyä hengissä. Tuntui kovin itsekkäältä, jos vaatisin toista kärsimään vuosikaudet vain, jotta minun terveen ihmisen ei tarvitsisi kokea surua. Ja ajattelin myös, että varmaankin olisin päättynyt samaan ratkaisuun jos olisin ollut itse samassa tilanteessa. 

Laskeskelin yks päivä, että tiedän lähemmäs 10 itsemurhan tehnyttä ihmistä. Suurin osa ei lähipiiriä, mutta tuttavia, kavereiden vanhempia, kaukaisia sukulaisia jne. Maailman onnellisin maa.

Kyllä, eräs vähän kaukaisempi sukulainen, joka oli kuitenkin minulle vähän kuin "varaäiti".

Hän oli pyytänyt sukulaiseni käymään ja antanut lahjan minulle toimitettavaksi. Minulla oli valmistujaisjuhlat muutaman viikon päästä. Sukulaiseni oli ihmetellyt että etkö tule juhliin? Ja hän oli sanonut ettei nyt millään pääse, mutta haluaa että saan sen lahjan. Ja vannottanut että se minulle tuodaan.

Kun sukulainen sitten lahjan kanssa lähti, "varaäitini" tappoi itsensä. 

On vieläkin todella satuttava asia, että minä olin hänellä mielessä juuri ennen kuolemaansa.

Tyttäreni.

Ei. En myöskään tunne yhtään itsemurhan tehnyttä. Edes kavereiden kaverista ei taida löytyä noita. 

n45

Itsemurha ei koskaan tule yllätyksenä. Se vain vaikuttaa yllätykseltä, koska me tunnemme niin huonosti toisemme.

Vierailija kirjoitti:

Mummo. Hyppäsi mua nuorempana sillalta pää edellä. Isä ei koskaan toipunut.

Ei siitä toivukaan.

Läheinen työkaveri, isomummo, isosetä, pikkuserkku jne. Tunsin henkilökohtaisesti lisäksi ainakin kuusi itsemurhan tehnyttä lisäksi. Kaksi nuorta naista ja loput n. 20-50v miehiä. Tuossa meidän läheisellä valtatiellä tapahtuu rekkaa päin ajoja melko usein. Eli tässä ihan muutaman kilometrin säteellä. Itsekin olen päiväni meinannut päättää mutta niistä ajoista on päästy yli.

Kyllä, ystäväni.

En oikein tiedä oliko se yllätys vai ei; hänellä oli mielenterveysongelmia ja oli aiempia yrityksiä taustalla. Kuitenkin hänellä oli alkanut sujua ihan mukavasti, kun hänet ylennettiin työpaikallaan johtotehtäviin, muutti uuteen asuntoon ja suhtautui näihin muutoksiin innokkaasti. En sillä hetkellä osannut pelätä mitään, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ehkä nuo muutokset olivat sittenkin liikaa ja innostuksen laannuttua romahdus oli vielä suurempi.

Olen ajatellut, että kaikkien suvuissa on niitä.

Vierailija kirjoitti:

Veli teki 34-vuotiaana. Oli sairastanut masennusta jo kymmenisen vuotta, eikä terapiasta eikä oikeastaan lääkkeistäkään, eikä esim. sähköhoidosta, ollut apua. Lääkkeistä jonkin verran neuroleptit turrutti, mutta hän ei pitänyt elämää niiden vaikutuksen alaisena elämisen arvoisena. Sähköhoito vei vaan tilapäisesti muistin, ei auttanut masennukseen. Miedommat SSRI, SNRI jne lääkkeet yhtä tyhjän kanssa, sivuvaikutuksena esim. mirtatsapiini lihotti kymmeniä kiloja.

Itsemurha ei ollut yllätys, hän oli siitä jo pidempään puhunut. Mutta vain minulle loppuaikoina. Vanhemmat ei kestäneet ajatusta, ja alkoivat hössöttää ja hätäillä ja yrittää saamaan osastolle, joten hän ei kertonut heille mitään nähtyään aikaisemmin sen reaktion. Itse tavallaan hyväksyin hänen ratkaisunsa, kun näin ettei mistään kerran ole apua ja hänen olonsa on jatkuvasti sietämätön. En koskaan toki sanonut, että mulle on sitten ookoo jos teetkin sen, mutt

Ihan kamalaa tämä elämä joskus. Hän teki toisaalta epäitsekkäänkin teon, koska näki, miten ihmiset ympärillään kärsivät hänen vuokseen. Turha kai sanoakaan, että tarkoitus ei ole pitää tekoa hyvänä ja mielekkäänä. Suru on varmasti ollut suuri.

XD

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut, että kaikkien suvuissa on niitä.

Meidän suvussa ei ole, vaikkei ihan täyspäistä porukkaa kyllä olla. Osastojaksoja on ollut parilla.

Isäni nuorin veli ilmeisesti teki -60-luvulla. Oli mielisairaalassa hoidossakin, eli mt-ongelmia varmuudella. En tiedä minkä ikäisenä, edes, koska tapahtui ennen syntymääni.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni.

Otan osaa.

Niin minunkin. Uskon että hän voi hyvin ja tapaamme rajan takana. Se auttaa minua jaksamaan.

3 tutuistani on tehnyt ja ihan nuoria olivat.