Kutsuin kahville luokseni miehen, jonka kanssa olimme tavanneet muutaman kerran. Hän sitten laittoi viestiä:
"voisinko tulla kuitenkin jo aikaisemmin, kun olen kaupungilla asioilla". Sanoin, että en ole kotona vielä ja että minun puolestani hän voi mennä rauhassa ensin omaan kotiinsa ja tulla vaikka vähän myöhemmin kuin mitä aikaisemmin oli sovittu, jos hän ei halua viettää aikaansa kaupungilla odotellen. Hän sitten siihen, että eikun mieluummin hän odottelee kaupungilla. Hän tuli sitten siihen aikaan, kun olimme aikaisempana päivänä sopineet. Heti sisään astuttua kiinnitin huomiota hyvin voimakkaaseen hien hajuun.
Mielestäni hänen olisi ehdottomasti pitänyt ennen tapaamistamme käydä kotonaan suihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Minähän olin antanut hänelle oikein hyväksynnän myöhässä olemiselle. Koko asuntooni haisi sitten hieltä ja enpä varmaan halua tavata enää.
Itse olisin mieluummin myöhässä ja näkisin vaivaa käymällä välillä kotona kuin menisin tapaamaan yhtään ketään haisevana.
Kommentit (37)
Hiki olisi voinut tuoksua mielestäsi hyvällekin.
Se on mielummin ei mieluummin
Karvosen Pentti kirjoitti:
Se on mielummin ei mieluummin
Ei kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
Hiki olisi voinut tuoksua mielestäsi hyvällekin.
Ei olisi.
Vierailija kirjoitti:
No onnea etsintään, jos haluat löytää miehen joka ei koskaan hikoile.
Jokainen hikoilee, mutta normaali ihminen ei tule haisevana tapaamisiin.
Tuli mieleen, että minkätasoisten miesten kanssa tapailet?
Tämän täytyy olla provo. Tai sitten olet jossain Perähikiällä.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, että minkätasoisten miesten kanssa tapailet?
Tämän täytyy olla provo. Tai sitten olet jossain Perähikiällä.
Helsingissä tapahtui. Papereilla ihan asiallinen mies.

No jos ei ole haissut aikaisemmin, niin sitten on miehellä vain huonot käytöstavat, heikko kyky ottaa muut huomioon ja heikko itsekunnioitus, kun ei peseydy ennen tapaamista.
Meillä on töissä kollega joka dunkkaa jopa 15 hengen kokoushuoneen ihan yksinään. Kerran toinen kollega astui sisään huoneeseen ja rupesi ääneen ihmettelemään miksi huone haisee kissankuselta. Kolmas avasi ikkunan.
Ihan järkyttävä käry. Ehkä ap tinderöi tämän ihan kotisohvalleen asti.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, että minkätasoisten miesten kanssa tapailet?
Tämän täytyy olla provo. Tai sitten olet jossain Perähikiällä.
Mikä tästä muka tekee mielestäsi provon?
No olisko se edes kotonaan käynyt suihkussa? Vai saliltako tuli suoraan?
No jos ei haissut aiemmilla kerroilla niin saattoi käydä nyt vahinko ja dödö petti. Tämän yhden kerran vuoksiko aiot oikeasti lopettaa tapailun?
Justiinsa . Jos päivän aikana vaikka 15 tapaamista niin joka tapaamisen välissä kotiin suihkuun ? 😀 pitkä päivä tulee miehelle sillä tyylillä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiki olisi voinut tuoksua mielestäsi hyvällekin.
Ei olisi.
Sitten on väärä mies. Hajusta sen oikean tunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
No olisko se edes kotonaan käynyt suihkussa? Vai saliltako tuli suoraan?
En todellakaan tiedä mitä oli tehnyt kaupungilla, että saa tuollaisen hien pintaansa. Oli kuulemma käynyt ainakin lounaalla ja kirjastossa.
Mutta hyvä kysymys, enpä tiedä olisiko hän ymmärtänyt kotonaan käydä suihkussa, jos olisikin päättänyt käydä siellä kääntymässä. Mutta kahdella ekalla tapaamisella hän ei haissur.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onnea etsintään, jos haluat löytää miehen joka ei koskaan hikoile.
Jokainen hikoilee, mutta normaali ihminen ei tule haisevana tapaamisiin.
Kesähelteellä tuon vielä voisi antaa anteeksi, mutta ei marraskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, että minkätasoisten miesten kanssa tapailet?
Tämän täytyy olla provo. Tai sitten olet jossain Perähikiällä.
Mikä tästä muka tekee mielestäsi provon?
Koska en törmää tällaisiin ihmisiin, vaikka olenkin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Ollaan kumminkin vuodessa 2026 ja hygieniastandardi on eri kuin 60-luvulla.
Tosin olen huoliteltu ja tuoksun hyvältä. Vaikuttaisiko? Ehkä ei aina, mutta joskus.
Hän ei ole kiinnostunut sinusta silleen. Get over it.
No onnea etsintään, jos haluat löytää miehen joka ei koskaan hikoile.