Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnetko ketään, jota vastoinkäymiset olisi oikeasti vahvistaneet?
11.07.2022 |
Minä en. Siis en ketään. Ison kasan katkeroituneita ja masennuksesta tai ahdistuksesta kärsiviä kyllä tiedän. Joitain tiedän, jotka ovat kyllä mieleltään vahvoja edelleen, PAITSI niiden rankkojen kokemusten osalta, jotka jättivät jälkensä PTSD-oireiden muodossa.
Kysyn tätä siksi, että olen huomannut ainakin itsestäni, että jatkuvat murheet ja vastoinkäymiset eivät todellakaan ole vahvistaneet minua mitenkään, vaan päinvastoin. Resilienssi käy jokaisen uuden vastoinkäymisen jälkeen enemmän vähiin, ja pienempikin uusi vastoinkäyminen tuntuu lannistavammalta kuin ennen. Kestää myös kauemmin palautua stressaavista kokemuksista. Esimerkiksi viikonloppuna meillä kävi ambulanssi, enkä ole vieläkään jotenkin palautunut siitä, vaikka loppujen lopuksi ei edes tarvinnut lähteä päivystykseen.
Onko muilla ollut samaa?
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä ketjussa alapeukutetaan, jos joku kertoo omaavansa resilienssiä ja selvinneensä vastoinkäymisistä?
Kateus siitä, kun joku on selvinnyt paremmin kuin itse. Ei tajuta, ettei toisen onni ole muilta pois.
Ärsytys siitä, että hienosti vastoinkäymisistä selvinneet eivät omaa empatiakykyä niitä vähemmän hienosti vastoinkäymisistä selvinneitä kohtaan. Ei tajuta, ettei itsekään välttämättä selvittäisi, jos olisi samanmoiset vastoinkäymiset selätettävänä kuin sillä toisella. No, ehkä joskus ymmärtävät kun tarpeeksi vastoinkäymisiä annetaan.
Kuulostat todella katkeralta ja mustavalkoiselta. Tiedätkö, että on sinua paljon pahempaakin kokeneita, joilla menee paremmin elämässä. Kurjuuden ja sodan keskellä eläviä, kuten myös ihan tavallisia suomalaisia. Kuvittelet olevasi joku uniikki lumihiutale, jolla on maailman kurjin kohtalo. Defenssisi, jolla ei ole tekemistä totuuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suorastaan loukkaavaa mitätöidä jonkun kokemus tuolla tavalla.
Teen töitä ihmisten parissa, jotka ovat kokeneet elämässään isoja menetyksiä ja keskustelen ihmisten kanssa heidän menetyksistään. Samalla tulee puhuttua myös muista elämän ongelmista. Itsellänikin on omakohtaista kokemusta isoista menetyksistä.
Merkittävä ero on siinä, miten toiset katkeroituvat ja toiset eivät. Ihmiset, jotka eivät ole katkeroituneet, näyttävät selviävän paremmin ja olevan elämäänsä tyytyväisempiä. Katkeroituminen ei katso vastoinkäymisten määrää. Joku katkeroituu yhdestä vastoinkäymisestä pysyvästi, toinen kestää isojakin vastoinkäymisiä katkeroitumatta. Katkeruus välittyy usein ulospäin ja ruokkii huonoa oloa. Usein myös yksinäisyys kulkee katkeruuden kanssa käsi kädessä: ihminen ei kestä muita ja muut eivät kestä katkeroitunutta ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä aika vahva mutta esim.eläinten kärsimyksiä suren eli eläinten suhteen herkkis. Erittäin paljon vastoinkäymisiä ollut elämässäni.
No ne ihmiset ketä eläinten kärsimys ei hetkauta, ovatkin tietyllä tavalla vammaisia.
Itse olen vahvistunut siltä osin, etten pelkää enää mitään. Se tietysti helpottaa elämää paljon. Mutta korvaako se kokemani valtavan menetyksen? Ehdottomasti ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastoinkäymiset vahvistaa niitä polarisaatiokehityksen voittajapuolella olevia, jotka käyvät itse kustantamallaan psykoterapeutilla kertomassa rankasta viikostaan kun taas piti potkuja jaella ja ostoskassistakin ripa hajosi.
Kieltämättä se on helppo olla aktiivinen oman elämänsä suhteen kun on pätäkkää, ei ole fyysisiä sairauksia, tai edes mitään itsekritiikkiä estämässä moraalisesti notkeimpia konsteja.
Ne ihmiset jotka eivät ole katkeroituneet eivät myöskään trauma dumppaa ja käytä niitä menneisyyden kokemuksia syynä olla menemättä eteenpäin. Ei sillä etteikö joillain oikeasti vaikeudet olisi aiheuttaneet lamaantumisen ja tilanteen jota on tosi vaikea korjata, mutta niitäkin löytyy jotka uhriutuu ja luulee että kellään muulla ei ole ollut niin rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä vahvistamisesta,mutta seuraavasta pas..amyrskystä selviää helpommin, kun on jo muutamasta selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Koen vahvistuneeni vastoinkäymisistäni, mutta en hetkessä. Olen luonteeltani sisukas , ratkaisukeskeinen ja otan huumorilla etäisyyttä vastoinkäymisiini. En siksi voi ottaa osaa saman kokeneiden vertaistukiryhmiin saati puhuisin kokemusasiantuntijana, sillä minultakin odotetaan samaa ahdistusta, paniikkikohtauksia, katkeruutta ja valitusta kuin muillakin. Olipa vastoinkäymisen genre mikä tahansa, niin selviämisen keinot ja tahto sopeutua kokemaani on syy jopa jonkun sivaltaa minua , miten en ole kokenut mitään tai ymmärtäisin tuskan päälle.
Teen sen virheen(?), että kun ne todella ikävät asiat ovat taklanneet minut minä myös otan vastaan kaikki tunteet. Eristäydyn jonnekin korpeen ja huudan siellä tuskaani ulos hiljaisessa metsässä. Kun olen valmis menen terapiaan, kirjoitan, käyn PTSD-traumoihin erikoistuneen asiantuntijan vastaanotoilla yms. Otan tilaa surra, ahdistua ihan missä tahansa vieraista ihmisistä välittämättä. HUllun main
Se on jännä että ihmisen pitää mennä korpeen pois parempien ihmisten silmistä tuntemaan vääränlaiset ja pahat tunteensa.
Nykyään on paljon ihmisiä kenen motto on "positive vibes only" ja he tulee silmille jos joku ei lässytä ihanaa ihanaa ihanaa koko ajan.
Minun mielestäni sellainen ihminen ei ole positiivinen, ei vahva eikä mitenkään kypsä joka ei kestä nähdä toisen itkua, sadattelua ja kiukkua.
Itse en mene siitä tolaltani jos joku itkee tai kiroilee tai näyttää silmin nähden vihaiselta. Minusta se on ihan normaalia. Eri asia jos vihainen ihminen heittelee esineillä ja tai on väkivaltainen. Harvoimpa näin kuintenkaan on. Nykyajan lälly ihmisten mielestä prkeleen tai stanan vtun sanominen on sama asia kuin löisi toista naamaan.
Eihän se näin ole, vaan nuo ihmiset on kieroutuneita ja se positive vibes only -aatos on sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vahvistaisi vain, niin sittenhän kaikille kannattaisi järjestää niitä mahdollisimman paljon.
Eihän jotain isoisän lapsuutta ennen sota-aikaa ja sota-ajan kokemuksia ole mitään järkeä vertailla nykypäivään ja nykypäivän ongelmiin, koska maailma oli silloin 80-90 vuotta sitten ihan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä ketjussa alapeukutetaan, jos joku kertoo omaavansa resilienssiä ja selvinneensä vastoinkäymisistä?
Kateus siitä, kun joku on selvinnyt paremmin kuin itse. Ei tajuta, ettei toisen onni ole muilta pois.
Ärsytys siitä, että hienosti vastoinkäymisistä selvinneet eivät omaa empatiakykyä niitä vähemmän hienosti vastoinkäymisistä selvinneitä kohtaan. Ei tajuta, ettei itsekään välttämättä selvittäisi, jos olisi samanmoiset vastoinkäymiset selätettävänä kuin sillä toisella. No, ehkä joskus ymmärtävät kun tarpeeksi vastoinkäymisiä annetaan.
Ihmiset on huonoja ymmärtämään että kenenkään vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska on niiin paljon muuttujia ihmisen elämässä sieltä vauvasta vanhuuteen asti. Ja se on erityisen hankala käsittää miten paljon ihmisen voimavaroihin vaikuttaa se pohja joka luodaan lapsen varhaisimmissa kehitysvaiheissa tai ylipäätään silloin lapsena ja teininä kun aivot vielä kehittyy ja perusturvallisuuden tunnetta luodaan.
Ihmiset hyvin monesti luulee, että he ovat itse joku maailman keskiö ja universumin napa josta johdetaan kaikki kokemuksellinen. Kun minä, niin kaikki muutkin. Kun minä olen sellainen, kun minulla on sellainen kokemus, niin muiden kokemukset on niin kuin minun.
Kun minulla oli kuumetta, niin muiden kuumeet eivät ole pahempia kuin minun. Minun raskauspahoinvointini on se mittari, jota pahempaa pahoinvointia ei ole, minun vanhempieni kuolema on se minkä mukaan määrittyy toistenkin vanhempien kuolemat ja niiden rankkuudet. Minun minun minun kokemus tekee minusta pätevän ihmisen arvioimaan kaikkien muiden kokemuksia, jotka eivät koskaan voi tuntua toisesta pahemmalta kuin minusta.
Ja kun minua lapsena hoivattiin ja rakastettiin, niin tietysti kaikkia muitakin on samalla tavalla kohdeltu, eikä voi olla kenelläkään mitään pahoja tai ilkeitä vanhempia, tai ainakaan jos on, niin ne lapsuuden kaltoinkohtelut pitää unohtaa sinä päivänä kun pääse pois kotoa. Niin minäkin tekisin jos minulla olisi semmoinen tilanne, niih!
Vierailija kirjoitti:
Eihän jotain isoisän lapsuutta ennen sota-aikaa ja sota-ajan kokemuksia ole mitään järkeä vertailla nykypäivään ja nykypäivän ongelmiin, koska maailma oli silloin 80-90 vuotta sitten ihan erilainen.
Kuka vertailee? Kysymys kuului:"Tunnetko ketään, jota vastoinkäymiset olisi oikeasti vahvistaneet?", siihen vastattiin, mutta ilmeisesti ei olisikaan saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän jotain isoisän lapsuutta ennen sota-aikaa ja sota-ajan kokemuksia ole mitään järkeä vertailla nykypäivään ja nykypäivän ongelmiin, koska maailma oli silloin 80-90 vuotta sitten ihan erilainen.
Tarkoitat, että ihmiset olivat silloin vahvempia? Varmaan niin, kun ei ollut mahdollisuutta pöyhiä kaikkia ikäviä letkautuksia maailman tappiin, eikä ollut hyvinvointivaltiota taluttamassa kädestä koko ajan.
Mistä tunnistat vahvaa ihmistä larpaavan oikeasti heikon ihmisen, joka esittää vain vahvaa ja yrittää itselleen näin uskotella?
No minäpä kerron.
Sellainen ihminen joka tulee näihin tällaisiin ketjuihin kertomaan kuinka muut ihmiset on heikkoja, muut ihmiset on katkeria, muut ihmiset märehtii, muut ihmiset jäävät tahallaan tuleen makaamaan, muut ihmiset on huonompia, muut. Ne toiset, ne kun ne toiset eivät mitään tee, vaan eivät omaa asennetta, kun ovat sellaisia vötkylöitä.
Siitä tunnistaa heikon ihmisen. Sen pitää muita painaa alas, vaikuttaakseen muka olevansa ylempänä.
Oikeasti vahvan ihmisen ei IKINÄ tarvitse vähätellä, lytätä, mitätöidä eikä painaa toisia ala, leipoa heistä jotain olkiukkoa tai kuvaa laiskasta tyhmästä luuserista.
Oikeasti vahva ihminen ajattelee ihan toisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän jotain isoisän lapsuutta ennen sota-aikaa ja sota-ajan kokemuksia ole mitään järkeä vertailla nykypäivään ja nykypäivän ongelmiin, koska maailma oli silloin 80-90 vuotta sitten ihan erilainen.
Tarkoitat, että ihmiset olivat silloin vahvempia? Varmaan niin, kun ei ollut mahdollisuutta pöyhiä kaikkia ikäviä letkautuksia maailman tappiin, eikä ollut hyvinvointivaltiota taluttamassa kädestä koko ajan.
Luuletko sinä naiivi lapsi että ennen vanhaan ihmiset oli jotenkin kivoja, empaattisia ja vahvoja?
Eivät olleet. Purkivat pahaa oloa eläimiin, lapsiin, naisiin ja heikommassa asemassa oleviin. Joivat viinaa, vetivät pervitiiniä ja olivat väkivaltaisia.
Se aina unohdetaan näissä "ennen ihmisillä ei ollut aikaa märehtiä" pskanjauhannoissa.
Vierailija kirjoitti:
No itse olen niistä vahvistunut. Ei oo helpolla mitään saanut.
Millaisia vastoinkäymisiä sinulla on ollut. Joo, tiedän ettet tule enää kahden vuoden jälkeen vastaamaan, mutta tuo kysymys olikin vain muille.
Sinulla on vastauksen perusteella ollut asiat hyvin. Sinulla on ollut perhe ja ystävät tukena, jolloin sinulle on jäänyt pelkästään kova yritys saavuttaa elämässä jotakin ja ainoa vastus on ollut se ettet ole saanut jotakin myytyä, olet joutunut ostamaan kalliimmalla, ja töitä olet tehnyt pirusti, että nyt voit sitten sanoa että mitään et ole helpolla saanut.
Tuo on samanlaista "vastoinkäymistä" kuin painonnostajilla, jotka vapaaehtoisesti menevät rehkimään salille. On se kovaa työtä, ei siinä mitään, ja mitään tuloksia ei ole saanut helpolla, mutta silti se kaikki on ollut vapaaehtoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä ketjussa alapeukutetaan, jos joku kertoo omaavansa resilienssiä ja selvinneensä vastoinkäymisistä?
Kateus siitä, kun joku on selvinnyt paremmin kuin itse. Ei tajuta, ettei toisen onni ole muilta pois.
Ärsytys siitä, että hienosti vastoinkäymisistä selvinneet eivät omaa empatiakykyä niitä vähemmän hienosti vastoinkäymisistä selvinneitä kohtaan. Ei tajuta, ettei itsekään välttämättä selvittäisi, jos olisi samanmoiset vastoinkäymiset selätettävänä kuin sillä toisella. No, ehkä joskus ymmärtävät kun tarpeeksi vastoinkäymisiä annetaan.
Toiset selviytyvät mistä vaan. Suomalaiset tuntuvat erityisesti olevan näitä ruikuttajia.
Se ei ole mikään vahvan selviytyjän merkki että mitätöi toisten kokemuksen ruikuttamiseksi. Se on merkki siitä että on epäkypsä ja ei kestä mitään negatiivisia tunteita, vaan lakaisee ne maton alle, ja larppaa muka vahvaa. Vaikka vahvat ihmiset eivät hauku toisia ruikuttajiksi. Heikot tekee niin.
Tunnen ihmisen joka menetti toisen vanhempansa teininä noin 15 vuotta sitten ja on siitä alkaen hokenut selviytymistään. Toistelee olevansa vahva, vastoinkäymisten karaisema, selviytyjä jolla on resilienssiä ja on itse tehnyt valtavan työn jotta on selvitynyt vanhempansa kuolemasta. Mutta edelleen hänellä tuntuu olevan kova tarve vertailla kokemuksiaan muiden kokemuksiin, arvostella muiden kokemia vastoinkäymisiä ja yleensäkin muita ihmisiä varsin negatiivissävyisesti ja aina ennen vanhempansa kuoleman vuosipäivää ja äitienpäivää tahti vaan kiihtyy. Hän myös esimerkiksi ilkeilee muille ihmisille jotka viettävät äitienpäivää läheistensä kanssa.
Minusta tuossa ei ole mitään selviytymistä, vaan hän ei tunnu olevan millään tavalla sinut edes itsensä kanssa, saati että pystyisi tuntemaan empatiaa muita kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Jokainen tulee tänne kertomaan että minä minä minä itse olen sellainen; minuakin heitettiin lapsena lumipallolla päähän ja kerran aikuisena maito kaatui pöydälle, mutta minäpä se päätinkin etten jää siihen suremaan ja märehtimään, ja nyt olen miljonääri.