Tunnetko ketään, jota vastoinkäymiset olisi oikeasti vahvistaneet?

Vierailija kirjoitti:

Yksittäinen tai pari vastoinkäymistä voi hyvinkin vahvistaa, mutta tiedän henkilöitä joilla niitä vastoinkäymisiä vaan tulee koko ajan lisää.

Omalla kohdalla vastoinkäyminen vahvisti siten etten ruikuta enää mistään pienistä asioista ja oikeasti osaan nauttia ihan tavallisesta arjesta. Mutta jos vastaava uusiutuu, en tiedä olisiko voimia enää käydä samaa myllyä läpi.

Mulla on ollut useampiakin vaikeita vastoinkäymisiä elämässäni, mutta onneksi niiden välillä on ollut vuosia. Sen verran pitkä aika, että uuden vastoinkäymisen tullessa olen tiennyt, että tulen selviämään siitäkin. Olen myös oppinut vastoinkäymisteni kautta olemaan itselleni armollinen enkä edes yritä kiirehtiä toipumistani. 

Mua inhottaa se, miten jopa osa mt-ammattilaisista viljelee oletusta kurjuuden jalostavasta vaikutuksesta ja jonkinlaisesta merkityksellisyydestä. Vaikka olisin näistä vastoinkäymisistäni ehkä jotain oppinutkin niin vaihtaisin silti tämän elämän toisenlaiseen koska tahansa. En ole vahva ja viisas vaan hauras ja vihainen.

No itseäni on kyllä vahvistaneet sillä tavalla, että en pidä normaalin elämän ongelmia enää minään. Esim lapsiperhearki ei ole raskaudessaan mitään verrattuna omaan elämääni. Lähinnä huvittaa se uhriutuminen omista valinnoista.

Tää on yksi typerimmistä myyteistä. Ihmiset, jotka pääsee elämässään ilman murheita, viljelee näitä viisauksia. En minäkään oikeasti tiedä ketään, joka oikeasti suurista murheista jotenkin vahvistuisi, päinvastoin.  Ulkopuolisten silmissä voi selvitä jos käy töissä eikä jaksa valittaa tylsästä työpäivästä tai vaikka venähtäneestä nilkasta.  Mutta en tiedä onko se ns. Vahvistumista jos oma lapsi tai puoliso kuolee yms. Ihminen vaan on tilanteessa, jossa joko kuolee tai on elossa ilman, että pystyy vaikuttamaan tapahtumiin. Itseäni ei ainakaan vahvistanut yhtään se järjetön  suru joka miehen kuolemasta seurasi. Kuoli vajaa 10 vuotta sitten onnettomuudessa kun lapset oli pieniä. Se vaikuttaa minuun aina ja muutti myös oman persoonani. En vahvistunut vaan olen jotenkin musertunut ja särkynyt. Se perusluottamus elämään meni.

Kyllä, itseni. Olin aidosti sitä mieltä että en selviä edes lukioikäiseksi hengissä, mutta täällä sitä ollaan jo viittäkymppiä kohti menossa. Varmasti on kasa mielenterveysongelmia ja kaikkea muuta, mutta silti tuntuu että elämä on huomattavasti parempaa kuin se oli tuolloin teini-ikäisenä.

Lapsuudenkodissa varakas isä, joka oli alkoholisti mutta kulissit ulospäin kunnossa. Vatsa oli kipeä joka perjantai kun jännitys illan tulevista tapahtumista alkoi ja muistan äidin huudot kun isä raivosi  ja oli kurkussa kiinni keskellä yötä. Ja se jatkui niin kauan kuin kotona asuin. Äiti lopulta erosi, mutta vasta kun olin opiskelemassa. Isä kuoli viinan aiheuttamiin ongelmiin. Huono itsetunto seurasi mukanani ihmissuhteisiin, töihin, joka paikkaan. Kiltti, huijarisyndroomasta kärsivä alisuorittaja, joka aina ollut koulutusta alemmissa töissä. Ihmissuhteissa aina ongelmia ja vetänyt puoleeni yliopisto- opinnoista lähtien päihdeongelmaiset tai muuten mt- ongelmaiset miehet. Siitä seurannut murhetta, eroja ja paljon erilaista vastoinkäymistä.

Kyllä, paljon on vaikeuksia ollut ja kyllä ovat vahvistaneet myös paljon, vaikka ilmankin olisi ehkä pärjännyt. Kynnen katkeamisesta ei ole ollut kyse. Varmaan riippuu myös vaikeuksien laadusta sekä ihmisestä. 

Usein nämä vastoinkäymiset vahvistaa -brassailijat on niitä jotka ei lainkaan huomioi olosuhteita. On paljon helpompaa selvitä vastoinkäymisistä kun olosuhteet on muuten kunnossa. Esimerkiksi kaverini menetti vanhempansa ollessaan nuori, mutta hänellä oli ollut yltäkylläinen ja turvallinen lapsuus ja nuoruus, muita läheisiä tukenaan ja taloushuolet ohi loppuelämäksi. Ilmeisesti näillä ei kuitenkaan hänen mielestään ollut mitään merkitystä, vaan hän ihan itse selvisi kaikesta, ihan omin voimin ja neuvoin. Not.

Minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi ne asiat täytyy käsitellä, jotta ne eivät jää kalvamaan.

Itsekin joskus sanoin että traumat vahvisti, mutta tällöin pakenin päihteisiin ja larppasin vahvaa. Sitten käsittelin asiat itseni kanssa ja tervehdyin. Päihteistä luopuminen oli yksi parhaimmista päätöksistä jonka tein niihin aikoihin.

Nykyään en edes ajattele menneisyyttä, ei ole aikaa sellaiseen. Eikä myöskään minkäänlaista halua jumittaa asioissa jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta nykyhetkeen voi vaikuttaa.

 

Jotkut vastoinkäymiset on sellaisia, että ne tekee nykyhetken muuttamisesta todella vaikeaa ja jopa mahdotonta. Ainakin siihen saakka kunnes jotain enemmän on muuttunut kuin vain se, mihin itse voi tietoisesti vaikuttaa.

Sellaiset vastoinkäymiset ovat ikävimpiä ja lamauttavimpia, mitkä vievät jopa mahdollisuuksia muuttaa n

Voitko antaa esimerkin vastoinkäymisestä, joka tekee nykyhetken elämisestä mahdotonta? Ei tule yhtään sellaista mieleen. Varsinkin Pohjoismaissa ei yksi kertaisesti ole sellaisia asioita, joissa ei saisi apua tai tukea. 

 

Kokemus vastoinkäymisestä on niin subjektiivista. Joillekin lamauttava vastoinkäyminen on työn menetys, joillekin omaan koskemattomuuteen kajoaminen, oman lapsen menetys, joillekin se kun menettää omat vanhemmat, joillekin se kun joku sanoo pahasti tai yhden sanan väärin. Kaikista noista ja muista vastoinkäymisistä voi päästä ja tulee päästä yli tai masentuu.

 

Meillä kaikilla on vastoinkäymisiä ja en ymmärrä henkilökohtaisesti niiden märehtimistä. Vaikeaa saattaa olla hetken: päiviä, kuukausia, vuosia, mutta ei niitä vatvomaan kannata jäädä. Jos on aikaa sellaiseen niin suosittelen perinteistä hanki elämä taktiikkaa. Multa on viety kahteen kertaan elämä jalkojen alta, mutta silti täällä vielä porskutan ja jopa nautin elämästä. Ensimmäisellä kerralla vietiin henkinen puoli kun pahoinpideltiin ja raiskattiin tuntemattoman toimesta ja silloinen mies veti myös taloudellisesti alas. Toisella kerralla kun mies ja kaksi lastani paloivat kotimme mukana. Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää myös jäljellä ja siitä kannattaa olla kiitollinen. 

Tunnen. Joskus ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa, eikä jäädä surkuttelemaan kurjaa kohtaloaan ja omaa heikkouttaan.

En. He, keillä on ollut enemmän vastoinkäymisiä, eivätkä ole täysin murtuneet annetun taakan alle, ovat joko kyynistyneet tai turtuneet tilenteeseen.

Minulle kävi puolen vuoden sisällä seuraavaa:

Lapsi kuoli

Ero

Vanhemman syöpä

Nyt pari vuotta myöhemmin olen edelleen aivan rikki, turta ja hengittelen tässä vaan, päivä kerrallaan. Mitään haaveita ei elämässäni enää ole, käyn töissä ja siinäpä se. Olla möllöttelen, tämä elämä on periaatteessa jo nähty. 

Mitään voivotteluja muilta en kestä. Olkoot hiljaa mitättömien murheidensa keskellä. Eli voi sanoa, että empatiakykyni on myös kadonnut. Enkä kaipaa muutenkaan ihmisten seuraa. Haluan olla omassa rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

En. He, keillä on ollut enemmän vastoinkäymisiä, eivätkä ole täysin murtuneet annetun taakan alle, ovat joko kyynistyneet tai turtuneet tilenteeseen.

Minulle kävi puolen vuoden sisällä seuraavaa:

Lapsi kuoli

Ero

Vanhemman syöpä

Nyt pari vuotta myöhemmin olen edelleen aivan rikki, turta ja hengittelen tässä vaan, päivä kerrallaan. Mitään haaveita ei elämässäni enää ole, käyn töissä ja siinäpä se. Olla möllöttelen, tämä elämä on periaatteessa jo nähty. 

Mitään voivotteluja muilta en kestä. Olkoot hiljaa mitättömien murheidensa keskellä. Eli voi sanoa, että empatiakykyni on myös kadonnut. Enkä kaipaa muutenkaan ihmisten seuraa. Haluan olla omassa rauhassa. 

Varmasti saatkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Tää on yksi typerimmistä myyteistä. Ihmiset, jotka pääsee elämässään ilman murheita, viljelee näitä viisauksia. En minäkään oikeasti tiedä ketään, joka oikeasti suurista murheista jotenkin vahvistuisi, päinvastoin.  Ulkopuolisten silmissä voi selvitä jos käy töissä eikä jaksa valittaa tylsästä työpäivästä tai vaikka venähtäneestä nilkasta.  Mutta en tiedä onko se ns. Vahvistumista jos oma lapsi tai puoliso kuolee yms. Ihminen vaan on tilanteessa, jossa joko kuolee tai on elossa ilman, että pystyy vaikuttamaan tapahtumiin. Itseäni ei ainakaan vahvistanut yhtään se järjetön  suru joka miehen kuolemasta seurasi. Kuoli vajaa 10 vuotta sitten onnettomuudessa kun lapset oli pieniä. Se vaikuttaa minuun aina ja muutti myös oman persoonani. En vahvistunut vaan olen jotenkin musertunut ja särkynyt. Se perusluottamus elämään meni.

 

Hyviä pointteja. En usko, että kukaan pienistä vastoinkäymisistä hermostuva ja onnellisuuskiitollisuussettiä  suoltava ymmärtää millaista on selviytyä tai edes jatkaa elämää suurista vastoinkäymisistä, juurikin tärkeän ihmisen/puolison/lapsen kuolemasta. 

Tuollaisten ihmisten kanssa ei vaan pysty keskustelemaan. Pystyn keskustella aiheesta vain ihmisen kanssa joka on kokenut vastaavaa tuskaa kuin minä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi ne asiat täytyy käsitellä, jotta ne eivät jää kalvamaan.

Itsekin joskus sanoin että traumat vahvisti, mutta tällöin pakenin päihteisiin ja larppasin vahvaa. Sitten käsittelin asiat itseni kanssa ja tervehdyin. Päihteistä luopuminen oli yksi parhaimmista päätöksistä jonka tein niihin aikoihin.

Nykyään en edes ajattele menneisyyttä, ei ole aikaa sellaiseen. Eikä myöskään minkäänlaista halua jumittaa asioissa jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta nykyhetkeen voi vaikuttaa.

 

Jotkut vastoinkäymiset on sellaisia, että ne tekee nykyhetken muuttamisesta todella vaikeaa ja jopa mahdotonta. Ainakin siihen saakka kunnes jotain enemmän on muuttunut kuin vain se, mihin itse voi tietoisesti vaikuttaa.

Sellaiset vastoinkäymiset ovat ikävimpiä ja lamautt

Voitko antaa esimerkin vastoinkäymisestä, joka tekee nykyhetken elämisestä mahdotonta? Ei tule yhtään sellaista mieleen. Varsinkin Pohjoismaissa ei yksi kertaisesti ole sellaisia asioita, joissa ei saisi apua tai tukea. 



 

Kokemus vastoinkäymisestä on niin subjektiivista. Joillekin lamauttava vastoinkäyminen on työn menetys, joillekin omaan koskemattomuuteen kajoaminen, oman lapsen menetys, joillekin se kun menettää omat vanhemmat, joillekin se kun joku sanoo pahasti tai yhden sanan väärin. Kaikista noista ja muista vastoinkäymisistä voi päästä ja tulee päästä yli tai masentuu.



 

Meillä kaikilla on vastoinkäymisiä ja en ymmärrä henkilökohtaisesti niiden märehtimistä. Vaikeaa saattaa olla hetken: päiviä, kuukausia, vuosia, mutta ei niitä vatvomaan kannata jäädä. Jos on aikaa sellaiseen niin suosittelen perinteistä hanki elämä taktiikkaa. Multa on viety kahteen kertaan elämä jalkojen alta, mutta silti täällä vielä porskutan ja jopa nautin elämästä. Ensimmäisellä kerralla vietiin henkinen puoli kun pahoinpideltiin ja raiskattiin tuntemattoman toimesta ja silloinen mies veti myös taloudellisesti alas. Toisella kerralla kun mies ja kaksi lastani paloivat kotimme mukana. Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää myös jäljellä ja siitä kannattaa olla kiitollinen.

En ole se jolta kysyt, mutta olen elänyt lapsuuteni pelossa ja minua on kohdeltu väkivaltaisesti, olen vakavasti traumatisoitunut monilla tavoilla. Säpsähtelen tavallisia asioita, olen jatkuvasti stressaantunut, pelkään aina pahinta, kärsin mm. univaikeuksista, kuten olen kärsinyt koko elämäni, ja tämä kaikki vaikuttaa negatiivisesti toimintakykyyni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. He, keillä on ollut enemmän vastoinkäymisiä, eivätkä ole täysin murtuneet annetun taakan alle, ovat joko kyynistyneet tai turtuneet tilenteeseen.

Minulle kävi puolen vuoden sisällä seuraavaa:

Lapsi kuoli

Ero

Vanhemman syöpä

Nyt pari vuotta myöhemmin olen edelleen aivan rikki, turta ja hengittelen tässä vaan, päivä kerrallaan. Mitään haaveita ei elämässäni enää ole, käyn töissä ja siinäpä se. Olla möllöttelen, tämä elämä on periaatteessa jo nähty. 

Mitään voivotteluja muilta en kestä. Olkoot hiljaa mitättömien murheidensa keskellä. Eli voi sanoa, että empatiakykyni on myös kadonnut. Enkä kaipaa muutenkaan ihmisten seuraa. Haluan olla omassa rauhassa. 

Varmasti saatkin olla.

Ole vahva ja rohkea, lyö lyötyä. Kyllä se vielä omaan nilkkaan napsahtaa.

-Karma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. He, keillä on ollut enemmän vastoinkäymisiä, eivätkä ole täysin murtuneet annetun taakan alle, ovat joko kyynistyneet tai turtuneet tilenteeseen.

Minulle kävi puolen vuoden sisällä seuraavaa:

Lapsi kuoli

Ero

Vanhemman syöpä

Nyt pari vuotta myöhemmin olen edelleen aivan rikki, turta ja hengittelen tässä vaan, päivä kerrallaan. Mitään haaveita ei elämässäni enää ole, käyn töissä ja siinäpä se. Olla möllöttelen, tämä elämä on periaatteessa jo nähty. 

Mitään voivotteluja muilta en kestä. Olkoot hiljaa mitättömien murheidensa keskellä. Eli voi sanoa, että empatiakykyni on myös kadonnut. Enkä kaipaa muutenkaan ihmisten seuraa. Haluan olla omassa rauhassa. 

Varmasti saatkin olla.

Ole vahva ja rohkea, lyö lyötyä. Kyllä

Mitä tarkoitat? Sehän oli kannustava kommentti. Että kun hän haluaa olla rauhassa, niin varmasti saa ollakin. Ei Suomessa kukaan väkisin seuraan tunge, etenkin jos henkilö näyttää siltä, että haluaa olla rauhassa. Monet seuraa kaipaavatkin saavat jäädä yksin.

Mua ärsyttää kun sanotaan "no sulla ei oo oikeita murheita kun tommosia mietit". Ite aattelen aina että ihminen joka murehtii jotain pikkuasiaa on todennäköisesti kokenut enemmän ja tiheämpään vastoinkäymisiä kuin sellainen jota ei pikkujutu hetkauta.

Ehkä pienemmät vastoinkäymiset vahvistaa. Pitäähän lapsuudessakin oppia sietämään pettymyksiä. Opin itse nuorena parista myrkyllisestä ihmissuhteesta, että kannattaa pistää välit kylmästi poikki samantien, se on vahvistanut kun tietää etukäteen, ettei sitä ihmistä jää kaipaamaan. Mutta koko lapsuuden jatkunut kaltoinkohtelu teki ainakin musta ja sisaruksistani heikompia. Sisarukseni ovat lievittäneet pahaa oloaan huumeilla ja mulla on koko aikuisiän ollut isoja mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi ne asiat täytyy käsitellä, jotta ne eivät jää kalvamaan.

Itsekin joskus sanoin että traumat vahvisti, mutta tällöin pakenin päihteisiin ja larppasin vahvaa. Sitten käsittelin asiat itseni kanssa ja tervehdyin. Päihteistä luopuminen oli yksi parhaimmista päätöksistä jonka tein niihin aikoihin.

Nykyään en edes ajattele menneisyyttä, ei ole aikaa sellaiseen. Eikä myöskään minkäänlaista halua jumittaa asioissa jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta nykyhetkeen voi vaikuttaa.

 

Jotkut vastoinkäymiset on sellaisia, että ne tekee nykyhetken muuttamisesta todella vaikeaa ja jopa mahdotonta. Ainakin siihen saakka kunnes jotain enemmän on muuttunut kuin vain se, mihin itse voi tietoisesti vaikuttaa.

Sellaiset vastoinkäymiset ovat ikävimpiä ja lamautt

Kokemus vastoinkäymisestä on niin subjektiivista. Joillekin lamauttava vastoinkäyminen on työn menetys, joillekin omaan koskemattomuuteen kajoaminen, oman lapsen menetys, joillekin se kun menettää omat vanhemmat, joillekin se kun joku sanoo pahasti tai yhden sanan väärin. Kaikista noista ja muista vastoinkäymisistä voi päästä ja tulee päästä yli tai masentuu.



 

Meillä kaikilla on vastoinkäymisiä ja en ymmärrä henkilökohtaisesti niiden märehtimistä. Vaikeaa saattaa olla hetken: päiviä, kuukausia, vuosia, mutta ei niitä vatvomaan kannata jäädä. Jos on aikaa sellaiseen niin suosittelen perinteistä hanki elämä taktiikkaa. Multa on viety kahteen kertaan elämä jalkojen alta, mutta silti täällä vielä porskutan ja jopa nautin elämästä. Ensimmäisellä kerralla vietiin henkinen puoli kun pahoinpideltiin ja raiskattiin tuntemattoman toimesta ja silloinen mies veti myös taloudellisesti alas. Toisella kerralla kun mies ja kaksi lastani paloivat kotimme mukana. Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää myös jäljellä ja siitä kannattaa olla kiitollinen.

Joopa joo. Ihan kuin se vastoinkäymisistä "selviytyminen" tai "ylipääseminen" olisi ihan noin yksinkertaista. Olosuhteet vaikuttaa eniten, aina. Kun on esimerkiksi vuosia elänyt pelossa ja hälytystilassa, kaikessa epävarmuudessa, niin ei se lopu ihan noin vaan selviytymisellä tai ylipääsemisellä. Itse en edes käytä sanoja selvitä tai päästä yli, koska mielestäni ne on tässä yhteydessä aivan turhia määreitä.