Lue keskustelun säännöt.
Mitä pettäjä voisi tehdä auttaakseen petettyä?
11.07.2022 |
Pidempään jatkunut uskottomuuteni paljastui puolisolle hiljattain. Haluamme molemmat jatkaa yhdessä, mutta vaikeaa on.
Puoliso on toisinaan ihan ok, sitten yhtäkkiä romahtaa. Välillä on pitkiä aikoja ajatuksissaan eikä puhu mitään. Toisinaan haluaisi puhua tuntikausia.
Olen itse tekemisteni seurauksista hyvin järkyttynyt. Kunpa saisin tehdyn tekemättömäksi.
Olen ollut puolisolle paljon läsnä. Olen puhunut tapahtuneista asioista aina kun hän on halunnut. Olen antanut paljon läheisyyttä. Olen kertonut, että hän on minulle kaikkein tärkein.
Välillä molemmista tuntuu, että emme selviä ja täytyy erota. Olemme niin rikki.
Terapia ei auttanut meitä, pystymme puhumaan kahdestaankin ihan rakentavasti.
En kaipaa haukkuja, olen antanut niitä itselleni jo riittävästi.
Erityisesti petetyt, mitä tekoja teidän pettäjäpuolisot tekivät, mitkä auttoi jaksamaan ja sai jatkamaan yhdessä?
Autatteko meitä.
Kommentit (225)
onhan pettäjä hiki päässä harjoitellut uusia seksi niksejä onhan petettykkin varmaan osansa saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Ai että tää kannu on hyvä vertaus.
Jos se kannu onkin uniikki, hieno ja sellainen että toista ei tule vastaan. Siinä saattaa olla monta hyvää puolta säröstä huolimatta. Tietenkään, se ihana kannukaan ei kaikkea kestä. Mutta joissakin tapauksissa uuden hakeminen prismasta uosta noin vain ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse pettänyt exääni ja olen vakaasti sitä mieltä, että jos pettämään pystyy, niin ei rakasta eikä kunnioita toista. Eikä ole mikään lieventävä asia, jos on ollut kännissä. Silloinkin tietää, mitä tekee. Nykyisessä liitossani olen ollut melkein parikymmentä vuotta enkä ole kertaakaan pettänyt. Eli ap, mun neuvoni on teille, että erotkaa.
Meille tuli ero miehen sivusuhteen vuoksi. Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Erosta on jo vuosia, eikä se enää hetkauta minua - paitsi nyt, kun luin tämän viestin: pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti. Tuntuu pahalta, että olin avioliitossa, jossa minua ei oikeasti rakastettu ja kunnioitettu. Miten ihmeessä en aiemmin sitä huomannut? Se, miten hän kohteli minua eron jälkeen ja kaikissa erimielisyystilanteissa paljasti sen, että hän ei kunnioita minua. Miksiköhän kuitenkin perhe-elämä soljui mukavasti? Ei arjessa näkynyt sitä, ettei olisi rakastanut tai kunnioittanut. Oli aamu- ja iltapusut, oli seksiä, ei kauheasti riitoja, teimme yhdessä asioita.
Yllä asian ydin kirjoitettuna: Pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti vaan näyttelee ja hänellä on täysi välinpitämättömyys siitä mitä toiselle tapahtuu.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.
Entäs jos toinen on pettänyt vuosikaupalla? Kuusi (6) vuotta kymmenestä (10)? Jossain kai raja. Siinä joutuu muokkaamaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa todellisuutta rankasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.Entäs jos toinen on pettänyt vuosikaupalla? Kuusi (6) vuotta kymmenestä (10)? Jossain kai raja. Siinä joutuu muokkaamaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa todellisuutta rankasti.
Mä oon se joka kirjoitti tuolla aiemmin micropettämisestä. Mies oli pettänyt mua jonkin aikaan sillä tavalla. Kyllähän se muokkaa menneisyyttä. Mutta en ehkä osaa verrata siihen, että miehellä olisi ollut fyysinen suhde vuosia. Ja kuten sanoin, ihan jokainen tapaus on omanlaisensa.
Edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
sulla meni pointti vähän ohi. Se kun juuri he, ketkä etukäteen kertovat, että suhde on pettämisestä 100% ohi, yksikin kerta on liikaa -he ovat juuri ne ketkä kiihkeimmin taistelevat jos suhteeseen ilmestyy kolmas (tai neljäs, tai viides) osapuoli. Minusta se nyt vaan hieman kertoo heikosta itsetunnosta. Oman arvon tunto on kovasti kiinni parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Aika auttoi minuun vaikka vaikeaa oli. Pettäjään ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijille tiedoksi: kaikki pettäminen ei tarkoita, että toinen osapuoli on rakkaussuhteessa kolmanteen osapuoleen.
Joskus (usein) pettäjä on esim. liittynyt XU forumille ja hakee sieltä kaltaistensa kanssa täysin sitoutumatonta jänskää seksiä, jolloin kumpikaan heistä ei edes kuvittele jotain syvempää munlapset-sunlapset-meidänlapset-tulevaisuutta. Ja huomenna on sitten uusi panokaveri jonkun nimimerkin takaa.
Rakkaus puolisoon ei välttämättä ole laimentunut retkien aikana ollenkaan.
Ratkaisu tietysti olisi, jos sille puolisolle ehdottaisi hauskaa uutta harrastusta ja menevät sitten pariskuntana mukaan. (Tietenkään ei saa paljastaa, että sivusto on jo tuttu). Monet puolisot vain leikkivät siveyden sipulia, mutta yhteinen hauskanpito onkin salaa ollut haaveissa pidempään. Mutta kun kiltti tyttö ei myönnä...
Ihan näinkö on ettei aina ole rakkautta🤣
Ihan out of the box.eikö ole helpompi vain erota sinkkuna voi toteuttaa seksi halujaan.
Tietenkään Se ei ole niin jännää kun ei ole kiinni jäämisen pelkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Ai että tää kannu on hyvä vertaus.
Jos se kannu onkin uniikki, hieno ja sellainen että toista ei tule vastaan. Siinä saattaa olla monta hyvää puolta säröstä huolimatta. Tietenkään, se ihana kannukaan ei kaikkea kestä. Mutta joissakin tapauksissa uuden hakeminen prismasta uosta noin vain ei ole vaihtoehto.
Toisaalta taas esim. läheisriippuvuuteen kuuluu se, että suhde nähdään hienona ja upeana, jonain jota ilman ei itse olla mitään. Eli kuuluu ns. sairaiden suhteiden dynamiikkaan ajatella noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.Entäs jos toinen on pettänyt vuosikaupalla? Kuusi (6) vuotta kymmenestä (10)? Jossain kai raja. Siinä joutuu muokkaamaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa todellisuutta rankasti.
Sepä juuri, kun pettäminen voi saada näkemään sen koko menneisyyden uusin silmin. Eli koko se onnellinen aika alkaa näyttää valheelta, joka ei koskaan ole ollut totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse pettänyt exääni ja olen vakaasti sitä mieltä, että jos pettämään pystyy, niin ei rakasta eikä kunnioita toista. Eikä ole mikään lieventävä asia, jos on ollut kännissä. Silloinkin tietää, mitä tekee. Nykyisessä liitossani olen ollut melkein parikymmentä vuotta enkä ole kertaakaan pettänyt. Eli ap, mun neuvoni on teille, että erotkaa.
Meille tuli ero miehen sivusuhteen vuoksi. Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Erosta on jo vuosia, eikä se enää hetkauta minua - paitsi nyt, kun luin tämän viestin: pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti. Tuntuu pahalta, että olin avioliitossa, jossa minua ei oikeasti rakastettu ja kunnioitettu. Miten ihmeessä en aiemmin sitä huomannut? Se, miten hän kohteli minua eron jälkeen ja kaikissa erimielisyystilanteissa paljasti sen, että hän ei kunnioita minua. Miksiköhän kuitenkin perhe-elämä soljui mukavasti? Ei arjessa näkynyt sitä, ettei olisi rakastanut tai kunnioittanut. Oli aamu- ja iltapusut, oli seksiä, ei kauheasti riitoja, teimme yhdessä asioita.
Yllä asian ydin kirjoitettuna: Pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti vaan näyttelee ja hänellä on täysi välinpitämättömyys siitä mitä toiselle tapahtuu.
M
en usko, että yleensä on noin. En kyllä kokenut miestäni välinpitämättömäksi sen suhteen mitä mulle kuuluu ja miten menee. Hänhän olisi halunnut pitää pitkästä suhteestamme ja perheestämme kiinni. Olemme nyt vuosia eron jälkeen ystävät.
Rakkautta on monenlaista, kiintymystä, ystävyyttä.. välittämisen tunnen hänestä yhä ja tunne on molemminpuolinen. Romanttista ja hyvin arvostavaakin rakkaus oli kauan, en itsekään oikein osaa osoittaa kohtaa missä se alkoi taantua. Tiedän kuitenkin, että moka oli molempien, niin hidas ettei sitä arjessa havainnut, niin hienovarainen, ettei älynnyt ajoissa ryhtyä korjauksiin.
Nämä keskustelut ovat aina täynnä oman elämänsä uhreja. En ole koskaan käsittänyt miksi joku haluaa ehdoin tahdoin elää uhriroolissa, missä hänelle vain tapahtuu pahaa ja muut kohtelevat syyttä huonosti. Eikö olisi paljon henkisesti vakaampaa yrittää löytää se oma osallisuus ikäviin tapahtumiin ja koettaa oppia siitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parhaiten autat, kun lähdet menemään siitä suhteesta.
Puolisosi ei tule koskaan luottamaan sinuun.
Hän ei voi hyvin niin kauan, kun sinä olet siinä vierellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse pettänyt exääni ja olen vakaasti sitä mieltä, että jos pettämään pystyy, niin ei rakasta eikä kunnioita toista. Eikä ole mikään lieventävä asia, jos on ollut kännissä. Silloinkin tietää, mitä tekee. Nykyisessä liitossani olen ollut melkein parikymmentä vuotta enkä ole kertaakaan pettänyt. Eli ap, mun neuvoni on teille, että erotkaa.
Meille tuli ero miehen sivusuhteen vuoksi. Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Erosta on jo vuosia, eikä se enää hetkauta minua - paitsi nyt, kun luin tämän viestin: pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti. Tuntuu pahalta, että olin avioliitossa, jossa minua ei oikeasti rakastettu ja kunnioitettu. Miten ihmeessä en aiemmin sitä huomannut? Se, miten hän kohteli minua eron jälkeen ja kaikissa erimielisyystilanteissa paljasti sen, että hän ei kunnioita minua. Miksiköhän kuitenkin perhe-elämä soljui mukavasti? Ei arjessa näkynyt sitä, ettei olisi rakastanut tai kunnioittanut. Oli aamu- ja iltapusut, oli seksiä, ei kauheasti riitoja, teimme yhdessä asioita.
Yllä asian ydin kirjoitettuna: Pettäjä ei rakasta ja kunnioita oikeasti vaan näyttelee ja hänellä on täysi välinpitämättömyys siitä mitä toiselle tapahtuu.
M
en usko, että yleensä on noin. En kyllä kokenut miestäni välinpitämättömäksi sen suhteen mitä mulle kuuluu ja miten menee. Hänhän olisi halunnut pitää pitkästä suhteestamme ja perheestämme kiinni. Olemme nyt vuosia eron jälkeen ystävät.
Rakkautta on monenlaista, kiintymystä, ystävyyttä.. välittämisen tunnen hänestä yhä ja tunne on molemminpuolinen. Romanttista ja hyvin arvostavaakin rakkaus oli kauan, en itsekään oikein osaa osoittaa kohtaa missä se alkoi taantua. Tiedän kuitenkin, että moka oli molempien, niin hidas ettei sitä arjessa havainnut, niin hienovarainen, ettei älynnyt ajoissa ryhtyä korjauksiin.
Nämä keskustelut ovat aina täynnä oman elämänsä uhreja. En ole koskaan käsittänyt miksi joku haluaa ehdoin tahdoin elää uhriroolissa, missä hänelle vain tapahtuu pahaa ja muut kohtelevat syyttä huonosti. Eikö olisi paljon henkisesti vakaampaa yrittää löytää se oma osallisuus ikäviin tapahtumiin ja koettaa oppia siitä?
Totta.
Tämä on meidän tarina:
Meillä yksi vaikuttava tekijä on se, että vaikka ollaan suht nuoria ja oltu yhdessä sen 10v niin melkein koko tän ajan mies on ollut mulle vähän kuin omaishoitaja. Mulla on vakava psykoositason mt-sairaus ja olen ollut välillä todella hankala ja huonossa kunnossa. Olen myös käyttänyt henkistä väkivaltaa mun mieheen. Häpeän sitä syvästi.
Mies on tukenut mua kaikilla tavoin koko tän ajan. Muualta oon saanu vaan pelkkää nälvimistä ym. Mies on lempeästi kannustanut elämään, hankkinut ammattiapuakin jne
Pettäminen satutti mua, mutta toisaalta ymmärrän nettimaailmaan katoamisen koska tilanne oli tämä.
T. Se micropettäjän puoliso
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olisikohan kommentin kirjoittaja kuitenkin tarkoittanut, ettei hauras minäkuva kestäisi petetyksi tulemista(?) Ja siksi räyhääminen jo etukäteen asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Ai että tää kannu on hyvä vertaus.
Jos se kannu onkin uniikki, hieno ja sellainen että toista ei tule vastaan. Siinä saattaa olla monta hyvää puolta säröstä huolimatta. Tietenkään, se ihana kannukaan ei kaikkea kestä. Mutta joissakin tapauksissa uuden hakeminen prismasta uosta noin vain ei ole vaihtoehto.
Toisaalta taas esim. läheisriippuvuuteen kuuluu se, että suhde nähdään hienona ja upeana, jonain jota ilman ei itse olla mitään. Eli kuuluu ns. sairaiden suhteiden dynamiikkaan ajatella noin.
Aivan. Tähän juuri viittaan kommentissa 155 ja niissä viitataan joihin siinä vastasin. Varmaan kaikki tuntevat näitä taistelupareja, jossa petetään ja lähdetään ovet paukkuen ja pian taas kultsihanipuppeli. Läheisriippuvuutta usein taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Ai että tää kannu on hyvä vertaus.
Jos se kannu onkin uniikki, hieno ja sellainen että toista ei tule vastaan. Siinä saattaa olla monta hyvää puolta säröstä huolimatta. Tietenkään, se ihana kannukaan ei kaikkea kestä. Mutta joissakin tapauksissa uuden hakeminen prismasta uosta noin vain ei ole vaihtoehto.
Toisaalta taas esim. läheisriippuvuuteen kuuluu se, että suhde nähdään hienona ja upeana, jonain jota ilman ei itse olla mitään. Eli kuuluu ns. sairaiden suhteiden dynamiikkaan ajatella noin.
Aivan. Tähän juuri viittaan kommentissa 155 ja niissä viitataan joihin siinä vastasin. Varmaan kaikki tuntevat näitä taistelupareja, jossa petetään ja lähdetään ovet paukkuen ja pian taas kultsihanipuppeli. Läheisriippuvuutta usein taustalla.
Ei siinä tarvitse olla tuollaista draamaakaan. Petetty voi olla hyvinkin passiivinen ja sellainen, joka ei kykene tuntemaan vihaa. Viljellä latteuksia suuresta rakkaudesta ja anteeksiannosta.
Itse en edes harkitsisi muuta kuin välitöntä eroa, jos paljastuisi, että kumppani on pettänyt, oli se sitten tapahtunut kerran tai useamman, yhden kanssa tai monen. Ihan sama. Pakkaisin kamani samantien, puoliso saisi maksaa minut ulos yhteisestä asunnosta seuraavana pankkipäivänä, enkä ikinä enää haluaisi kuulla ko. p*skapäästä puolta sanaa.
Ihan yksi lysti, miksi sinne vieraisiin on menty. Jos on suhteessa niin huono olla, että pitää pettää, normaali, kumppaniaan kunnioittava ihminen ottaa asian puheeksi puolison kanssa ENNEN KUIN menee vieraisiin. Jos on piittaamaton k*sipää, ei tietysti näin tee, mutta kuka sellaisen kanssa haluaa jäädä mitään setvimään?
Kyllä mulle ainakin olisi tuossa tilanteessa se pettäjäpuoliso vihonviimeinen ihminen, jonka kanssa haluaisin asiaa puida. En ymmärrä, miten ap on onnistunut kumppaninsa manipuloimaan siihen, ettei ero ole jo vireillä. Sääliksi käy puolisoparkaa, kun on noin vietävissä!
Johonkin yhden illan kännip*noon hairahtunut voi vielä pysyäkin uskollisena loppuikänsä, mutta ap:n kaltainen systemaattinen pettäjä ei ikinä tule muuttumaan. Kannattaa myöntää itselleen, ettei kykene yksiavioiseen suhteeseen, päästää se puoliso menemään, ja pysyä sinkkuna loppuikäsi.
Vierailija kirjoitti:
Itse en edes harkitsisi muuta kuin välitöntä eroa, jos paljastuisi, että kumppani on pettänyt, oli se sitten tapahtunut kerran tai useamman, yhden kanssa tai monen. Ihan sama. Pakkaisin kamani samantien, puoliso saisi maksaa minut ulos yhteisestä asunnosta seuraavana pankkipäivänä, enkä ikinä enää haluaisi kuulla ko. p*skapäästä puolta sanaa.
Ihan yksi lysti, miksi sinne vieraisiin on menty. Jos on suhteessa niin huono olla, että pitää pettää, normaali, kumppaniaan kunnioittava ihminen ottaa asian puheeksi puolison kanssa ENNEN KUIN menee vieraisiin. Jos on piittaamaton k*sipää, ei tietysti näin tee, mutta kuka sellaisen kanssa haluaa jäädä mitään setvimään?
Kyllä mulle ainakin olisi tuossa tilanteessa se pettäjäpuoliso vihonviimeinen ihminen, jonka kanssa haluaisin asiaa puida. En ymmärrä, miten ap on onnistunut kumppaninsa manipuloimaan siihen, ettei ero ole jo vireillä. Sääliksi käy puolisoparkaa, kun on noin vietävissä!
Johonkin yhden illan kännip*noon hairahtunut voi vielä pysyäkin uskollisena loppuikänsä, mutta ap:n kaltainen systemaattinen pettäjä ei ikinä tule muuttumaan. Kannattaa myöntää itselleen, ettei kykene yksiavioiseen suhteeseen, päästää se puoliso menemään, ja pysyä sinkkuna loppuikäsi.
Ja sinä olet siinä käsityksessä, ettei pettäjä ole koskaan ottanut suhteen ongelmia esille jo ennen uskottomuutta? Tai että vain niissä suhteissa petetään, joissa ei ole jo ennalta käsitelty suuria vaikeuksia ja erouhkaa.
I C..
Oli parisuhde minkä muotoinen, kestoinen tai laatuinen tahansa niin kysymys on kuitenkin siitä että pettäjä antaa itselleen vapauden toimia.
Esim väkivaltatilanteissa periaatteessa hyväksyttävämpää mutta ei hyväksyttävää.
Ns kaikki hyvin suhteissa ei niinkään.
Oli tilanne mikä tahansa niin mikä saisi pettäjän ottamaan itseltään tämän vapauden pois. Harvemmin mikään.
Tätä kannattaa miettiä erityisesti kaikki hyvin suhteissa.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.