Lue keskustelun säännöt.
Mitä pettäjä voisi tehdä auttaakseen petettyä?
11.07.2022 |
Pidempään jatkunut uskottomuuteni paljastui puolisolle hiljattain. Haluamme molemmat jatkaa yhdessä, mutta vaikeaa on.
Puoliso on toisinaan ihan ok, sitten yhtäkkiä romahtaa. Välillä on pitkiä aikoja ajatuksissaan eikä puhu mitään. Toisinaan haluaisi puhua tuntikausia.
Olen itse tekemisteni seurauksista hyvin järkyttynyt. Kunpa saisin tehdyn tekemättömäksi.
Olen ollut puolisolle paljon läsnä. Olen puhunut tapahtuneista asioista aina kun hän on halunnut. Olen antanut paljon läheisyyttä. Olen kertonut, että hän on minulle kaikkein tärkein.
Välillä molemmista tuntuu, että emme selviä ja täytyy erota. Olemme niin rikki.
Terapia ei auttanut meitä, pystymme puhumaan kahdestaankin ihan rakentavasti.
En kaipaa haukkuja, olen antanut niitä itselleni jo riittävästi.
Erityisesti petetyt, mitä tekoja teidän pettäjäpuolisot tekivät, mitkä auttoi jaksamaan ja sai jatkamaan yhdessä?
Autatteko meitä.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.Entäs jos toinen on pettänyt vuosikaupalla? Kuusi (6) vuotta kymmenestä (10)? Jossain kai raja. Siinä joutuu muokkaamaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa todellisuutta rankasti.
Sepä juuri, kun pettäminen voi saada näkemään sen koko menneisyyden uusin silmin. Eli koko se onnellinen aika alkaa näyttää valheelta, joka ei koskaan ole ollut totta.
Eihän se pelkästään näytä valheella vaan se oli valetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vaimoni petti minua useasti ja jäi kiinni. Ensiksi elämältä lähti pohja ja olin, että miksi minä ja miksi hän teki niin. Sitten luin kerran artikkelin pariterapeutin kirjoittama. Pettämiseen ei ole yhtä syytä. (tämän tyylinen oli nettilehdessä tänään vai eilen). Aloin sitten miettimään sitä syytä itsessäni ja mikä sai vaimoni pettämään minua. Ei ollut väkivaltaa ei mitään sellaista mikä 90% ajaa toisen siihen. Suostuin terapiaan. Mentiin vaimon kanssa käsittelemään asiaamme ja kun olimme siellä, niin tajusin, että minun piti selitellä kaikenlaista ja vaimon ei tarvinu oikeastaan selvitellä tekosiaa mitenkään. Tulin tulokseen, että minä olin syyllinen kaikkeen enkä todellakaan saanut vastauksia siihen miksi juoksi vieraissa. Oli vain minä minä ja minä. Sanoin siinä, että hei, minua on petetty ja minä olen miettinyt syitä enkä tiedä. Ei sitä käsitelty. Tyyppi vaimolta miltä susta tuntuu, kun petit. Vaimo sanoi, en ole kyllä miettinyt enkä osaa sanoa. Kysyin uudelleen eikö minun tunteita tai mitään käsitellä. Taas kyseltiin vaimolta. Se, mikä jäi käteen minulle oli lasku. Minut tuhottiin siellä lopullisesti. En saanut vastauksia en mitään ymmärrystä mihinkään.
Oli vika kerta, kun minä marssin parisuhdejuttuihin.
Olen hiljattain sinkkuuntunut, ja olen nyt nähnyt niin paljon pettäjiä (minua ei siis ole petetty, mutta sivusta seurannut), omat kaverini pettävät puolisoitaan, joillakin sinkkukavereillani on seksisuhteita varattujen miesten kanssa, varatut miehet ovat joka paikassa valmiita seksiin, kerrankin pääsin ojentamaan miestä, joka vikitteli mua seksiin ja sain onneksi ennen kuin mitään tapahtui, hänen kaverinsa möläytti, että miehellä oli vaimo ja 4kk vauva kotona. Joka paikassa tuollaista. Kyseessä pääasiassa korkeakoulutetut n. 40-vuotiaat perheelliset.
Mun varmaan pitäis mennä Tinderiin, kun nyt olen sinkku, mutta ahdistaa muutenkin huonojen parisuhdekokemusten jälkeen kaikki tuo pettäminen, sekoilu ja kevytsuhteilu, jossa toinen osapuoli ei edes tiedä olevansa vain kevytsuhteessa. Ehkä olen vain ilman.
Jos ap:llakin olisi edes vähän selkärankaa, ei tuollaista tilannetta olisi koskaan syntynyt. Läsnäolosi tulee aina muistuttamaan puolisoasi petoksestasi. Päästä hänet menemään. Et ole hänelle tarpeeksi hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Kun vaimoni petti minua useasti ja jäi kiinni. Ensiksi elämältä lähti pohja ja olin, että miksi minä ja miksi hän teki niin. Sitten luin kerran artikkelin pariterapeutin kirjoittama. Pettämiseen ei ole yhtä syytä. (tämän tyylinen oli nettilehdessä tänään vai eilen). Aloin sitten miettimään sitä syytä itsessäni ja mikä sai vaimoni pettämään minua. Ei ollut väkivaltaa ei mitään sellaista mikä 90% ajaa toisen siihen. Suostuin terapiaan. Mentiin vaimon kanssa käsittelemään asiaamme ja kun olimme siellä, niin tajusin, että minun piti selitellä kaikenlaista ja vaimon ei tarvinu oikeastaan selvitellä tekosiaa mitenkään. Tulin tulokseen, että minä olin syyllinen kaikkeen enkä todellakaan saanut vastauksia siihen miksi juoksi vieraissa. Oli vain minä minä ja minä. Sanoin siinä, että hei, minua on petetty ja minä olen miettinyt syitä enkä tiedä. Ei sitä käsitelty. Tyyppi vaimolta miltä susta tuntuu, kun petit. Vaimo sanoi, en ole kyllä miettinyt enkä osaa sanoa. Kysyin uudelleen eikö minun tunteita tai mitään käsitellä. Taas kyseltiin vaimolta. Se, mikä jäi käteen minulle oli lasku. Minut tuhottiin siellä lopullisesti. En saanut vastauksia en mitään ymmärrystä mihinkään.
Oli vika kerta, kun minä marssin parisuhdejuttuihin.
Minulle tulee mieleen, että terapiassa sinun kannaltasi yritettiin selvitellä asiaa, mutta sinä koet, että olisi pitänyt saada selville, miksi vaimo petti. Eli ne tavoitteet? No, ikävä kuulla kokemuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjäpuolisoni avasi kaikki sometilinsä minun nähdä, siis antoi salasanat. Saan aina halutessani tutkia hänen puhelimensa. Juttu ei unohdu koskaan, luottamus ei palaa koskaan, tunnen tuon ihmisen ja tiedän, että hän ei voi taipumuksilleen mitään. Katsotaan nyt, kauanko tässä sinnitellään.
Kannattaa katsoa myös se puhelin mitä ei näytä ja sometilit joista et tiedä. Siellä on sitten se totuus.
Tämä.
Jäi kiinni muuten homma jatkuisi. Tai siis korjaan, jatkuu sun selän takana vaan osaa peitellä jälkensä paremmin.
Ei voi auttaa, hommaa sössitty ja luottamus lopullisesti rikottu. Siihen voi toki jäädä ja kitua vielä jonkun vuoden vain ymmärtääkseen että se on sairasta.
Näkee salarakastaan vähempi, ehkä useammin ja vaikka lyhyemmän aikaa. Kun töissä on sen luona. Kun treeneissä sen luona. Kun kaupassa sen luona. Tekstaa sille edelleen joka välissä.
Pettäjä voi auttaa petettyä ainoastaan olemalla ikinä edes pettämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen hiljattain sinkkuuntunut, ja olen nyt nähnyt niin paljon pettäjiä (minua ei siis ole petetty, mutta sivusta seurannut), omat kaverini pettävät puolisoitaan, joillakin sinkkukavereillani on seksisuhteita varattujen miesten kanssa, varatut miehet ovat joka paikassa valmiita seksiin, kerrankin pääsin ojentamaan miestä, joka vikitteli mua seksiin ja sain onneksi ennen kuin mitään tapahtui, hänen kaverinsa möläytti, että miehellä oli vaimo ja 4kk vauva kotona. Joka paikassa tuollaista. Kyseessä pääasiassa korkeakoulutetut n. 40-vuotiaat perheelliset.
Mun varmaan pitäis mennä Tinderiin, kun nyt olen sinkku, mutta ahdistaa muutenkin huonojen parisuhdekokemusten jälkeen kaikki tuo pettäminen, sekoilu ja kevytsuhteilu, jossa toinen osapuoli ei edes tiedä olevansa vain kevytsuhteessa. Ehkä olen vain ilman.
Jos ap:llakin olisi edes vähän selkärankaa, ei tuollaista tilannetta olisi koskaan syntynyt. Läsnäolosi tulee aina muistuttamaan puolisoasi petoksestasi. Päästä hänet menemään. Et ole hänelle tarpeeksi hyvä.
Täysin sama kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hiljattain sinkkuuntunut, ja olen nyt nähnyt niin paljon pettäjiä (minua ei siis ole petetty, mutta sivusta seurannut), omat kaverini pettävät puolisoitaan, joillakin sinkkukavereillani on seksisuhteita varattujen miesten kanssa, varatut miehet ovat joka paikassa valmiita seksiin, kerrankin pääsin ojentamaan miestä, joka vikitteli mua seksiin ja sain onneksi ennen kuin mitään tapahtui, hänen kaverinsa möläytti, että miehellä oli vaimo ja 4kk vauva kotona. Joka paikassa tuollaista. Kyseessä pääasiassa korkeakoulutetut n. 40-vuotiaat perheelliset.
Mun varmaan pitäis mennä Tinderiin, kun nyt olen sinkku, mutta ahdistaa muutenkin huonojen parisuhdekokemusten jälkeen kaikki tuo pettäminen, sekoilu ja kevytsuhteilu, jossa toinen osapuoli ei edes tiedä olevansa vain kevytsuhteessa. Ehkä olen vain ilman.
Jos ap:llakin olisi edes vähän selkärankaa, ei tuollaista tilannetta olisi koskaan syntynyt. Läsnäolosi tulee aina muistuttamaan puolisoasi petoksestasi. Päästä hänet menemään. Et ole hänelle tarpeeksi hyvä.
Täysin sama kokemus.
Hämmentävintä on, etten tiennyt tästä oikein mitään aikaisemmin, kun olin naimisissa. Nyt kun olen sinkku, mulle uskoudutaan näistä jutuista selvästi enemmän ja olen myös toki ollut illanvietoissa nyt enemmän mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.Entäs jos toinen on pettänyt vuosikaupalla? Kuusi (6) vuotta kymmenestä (10)? Jossain kai raja. Siinä joutuu muokkaamaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa todellisuutta rankasti.
Sepä juuri, kun pettäminen voi saada näkemään sen koko menneisyyden uusin silmin. Eli koko se onnellinen aika alkaa näyttää valheelta, joka ei koskaan ole ollut totta.
Eihän se pelkästään näytä valheella vaan se oli valetta.
Näinpä. Pistäisin pihalle kerrastakin. Mutta
Jos vaikkapa yli kolmasosa sun avioliitosta ja suhteesta sun miehellä on ollut toinen rakas mielessä ja suhteessa irl. Johon ei liity yhen yhtä kännistä panoa tai erhettä vaan koko toinen suhde on tarkkaan harkittu joka ikinen viesti, soitto ja tapaaminen ja teko, siitä suhteesta on huolehdittu ja sitä pidetään yllä.
Miten tollaisen korjaat. Et mitenkään. En korjaisi vähäisempääkään luottamusongelmaa kovin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hiljattain sinkkuuntunut, ja olen nyt nähnyt niin paljon pettäjiä (minua ei siis ole petetty, mutta sivusta seurannut), omat kaverini pettävät puolisoitaan, joillakin sinkkukavereillani on seksisuhteita varattujen miesten kanssa, varatut miehet ovat joka paikassa valmiita seksiin, kerrankin pääsin ojentamaan miestä, joka vikitteli mua seksiin ja sain onneksi ennen kuin mitään tapahtui, hänen kaverinsa möläytti, että miehellä oli vaimo ja 4kk vauva kotona. Joka paikassa tuollaista. Kyseessä pääasiassa korkeakoulutetut n. 40-vuotiaat perheelliset.
Mun varmaan pitäis mennä Tinderiin, kun nyt olen sinkku, mutta ahdistaa muutenkin huonojen parisuhdekokemusten jälkeen kaikki tuo pettäminen, sekoilu ja kevytsuhteilu, jossa toinen osapuoli ei edes tiedä olevansa vain kevytsuhteessa. Ehkä olen vain ilman.
Jos ap:llakin olisi edes vähän selkärankaa, ei tuollaista tilannetta olisi koskaan syntynyt. Läsnäolosi tulee aina muistuttamaan puolisoasi petoksestasi. Päästä hänet menemään. Et ole hänelle tarpeeksi hyvä.
Täysin sama kokemus.
Hämmentävintä on, etten tiennyt tästä oikein mitään aikaisemmin, kun olin naimisissa. Nyt kun olen sinkku, mulle uskoudutaan näistä jutuista selvästi enemmän ja olen myös toki ollut illanvietoissa nyt enemmän mukana.
Jep tuntuu että olen ollut aivan jäätävän sinisilmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap yaisi kadota ketjusta. Olisin kaivannut häneltä lisätietoja siitä, että miksi hän petti, miten oikeutti sivusuhteen itselleen? Eikö hän tullut koskaan ajatelleeksi, miltä vainosta tuntuisi, kun ihan aloitukseen kirjoitti, että on nyt järkyttynyt pettämisen ILMITULON SEURAUKSISTA? Miten se tuli niin yllätyksenä? Vähän lisää kaipaan siis ap:n näkökulmaa.
Omasta elämästä sen verran, että olen pettänyt kerran, ihan alussa tapailuvaiheessa petin miestäni kerran exän kanssa. En ollut päässyt irti exästä, luulin rakastavani häntä yhä, enkä vielä rakastanut uutta miestäni. Kerroin siitä pettämisestä silloin ja olin valmis eroamaan. Onneksi jatkoimme, koska tajusin silloin, että olinkin itse asiassa tietämättäni päässyt henkisesti yli exästä ja se uusi mies oli se oikea, johon rakastuin vähän myöhemmin. Tämä nyt vain sivuhuomiona, että ei se aina mene niin, että jos pettää kerran, tekee sen uudestaankin, joskus siitä voi oppiakin. Tietysti sivusuhde on vähän pidempi valinta ja jos sellaiseen kykenee, niin se kyllä kertoo, että ihan oikeasti ei vaan rakasta ja tarpeeksi arvosta puolisoaan.
Vierailija kirjoitti:
En usko että luottamuksen pettämisestä suhde toipuu enää koskaan. En myöskään usko, että sinä voit ihmisenä muuttua.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Olen antanut pettämisen anteeksi. En kokenut, että se olisi ollut syy heittää 10 vuotta hyvää yhteistä aikaa suoraan roskiin.
En kuitenkaan sano, että kaikkien täytyisi näin tehdä. Kaikki tilanteet on erilaisia.
Tais olla kertapetos?
Vuosia tuosta ei tulisi kyseeseenkään. Onko kukaan suhdetta korjaamaan ryhtynyt tullut ajatelleeksi et jos toinen jäi kiinni, se luultavasti jatkaa sitä samaa vieläkin vain fiksummin ja matalalla profiililla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olla paikalla, kun hän haluaa puhua asiasta.
Sinun keskenäsi kannattaa pohtia, miksi petit. Liittyikö se suhteenne dynamiikkaan eli yrititkö ratkaista (huonolla tavalla) suhteenne ongelmia vai liittyikö pettäminen enemmänkin omaan yksilölliseen kriisiin tai vaikeuteen sitoutua monogaamiseen suhteeseen. Pettäminen voi olla joskus myös yritys löytää ratkaisu suhteen ongelmiin (kuten seksinpuute, henkisen läheisyyden puute, kunnioituksen puute jne) Haluatko sinä jatkaa suhdetta?
Hyvä vastaus. Minua on petetty ja tapauksen selvitys on vielä kesken. Näen kyllä syyt miksi näin on käynyt ja tunnen jopa myötätuntoa miestäni kohtaan vaikka pahalta tuntuu.
Aika näyttää voinko antaa anteeksi täysin. En kuitenkaan ole erityisen vihainen. Vain surullinen ja pettynyt.
Todella monet parit jatkavat uskottomuus- tai muun kriisin jälkeen jopa entistä vahvempina. AV:lle vain näyttää kertyvän ne kerrasta poikki -ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap yaisi kadota ketjusta. Olisin kaivannut häneltä lisätietoja siitä, että miksi hän petti, miten oikeutti sivusuhteen itselleen? Eikö hän tullut koskaan ajatelleeksi, miltä vainosta tuntuisi, kun ihan aloitukseen kirjoitti, että on nyt järkyttynyt pettämisen ILMITULON SEURAUKSISTA? Miten se tuli niin yllätyksenä? Vähän lisää kaipaan siis ap:n näkökulmaa.
Omasta elämästä sen verran, että olen pettänyt kerran, ihan alussa tapailuvaiheessa petin miestäni kerran exän kanssa. En ollut päässyt irti exästä, luulin rakastavani häntä yhä, enkä vielä rakastanut uutta miestäni. Kerroin siitä pettämisestä silloin ja olin valmis eroamaan. Onneksi jatkoimme, koska tajusin silloin, että olinkin itse asiassa tietämättäni päässyt henkisesti yli exästä ja se uusi mies oli se oikea, johon rakastuin vähän myöhemmin. Tämä nyt vain sivuhuomiona, että ei se aina mene niin, että jos pettää kerran, tekee sen uudestaankin, joskus siitä voi oppiakin. Tietysti sivusuhde on vähän pidempi valinta ja jos sellaiseen kykenee, niin se kyllä kertoo, että ihan oikeasti ei vaan rakasta ja tarpeeksi arvosta puolisoaan.
Semisti naurahdin kun aloittaja tosiaan ihan järkyttyi. Pientä todellisuudentajun puutosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.
No minä en ole peukuttanut, mutta ihan ensimmäisenä herää kysymys, että miksi se pettäjämies jäi tuollaiseen suhteeseen? Luultavasti pettäminen on ollut tälle petetylle niin suuri loukkaus, että se olisi pitänyt käsitellä ihan ensin, ennen kuin olisi voitu siirtyä noihin edeltäviin asioihin. Eli kyllä, terapiassa olisi pitänyt käsitellä tätä pettäjän huonoutta niin kauan, että petetty pääsee jaloilleen ja pystyy reflektoimaan itseään. Luonnollisesti tämä olisi ollut pitkä, vuosien prosessi. Jos olisi tapahtunut koskaan.
Ei kyllä ne kaikki olisi pitänyt käsitellä. Joskus ihminen pettämisellään yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat ns. kriisiyttää. Kyllä tässä ensimmäinen petos on se raskautumisyritys ilman suostumusta ja yhteistä päätöstä. Siinä on jo luottamusta rikottu. Kuulostaa siltä, että suhteen raskautuva osapuoli on todella dominoiva eikä toinen ole osannut muuta kuin lähteä vieraisiin. Ja että olisi ok, ettei naisen osuutta käsiteltäisi terapiassa; se olisi hoitovirhe.
Hei, jokainen saa hakeutua terapiaan omista lähtökohdistaan käsittelemään niitä asioita, mitä haluaa. Vai hoitovirhe 😂
Hoitovirheistä tiedä, mutta ei sellaisesta terapiasta ainakaan kenellekään mitään hyötyä olisi. Siinä mielessä se olisi terapeutilta vähintäänkin ammattitaidotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Uniikkeja ehjiä kannuja on maailma täynnä. Kannu on arvoton mikäli siinä on lasitteessa pienikään särö. puhumattakaan siitä, että sitä on pitänyt liimata kasaan. Näiden arvo on 0.
Meidän kaikkien kannut on täynnä säröjä. Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa.
Jos sinun kannusi on särötön, niin se johtuu vain huonosta näöstäsi.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta tästä p*skasta huolimatta, mitä täällä ap:n niskaan on kaadettu muistuttaisin, että iso osa liitoista jatkuu senkin jälkeen, kun pettäminen on paljastunut. Eli kyllä niistä selvitään. Pitkissä suhteissa voi tapahtua kaikenlaista, mutta puolisot pysyvät silti yhdessä syystä tai toisesta. Näin käy elävässä elämässä huolimatta siitä, mitä tällä palstalla kirjoitetaan.
Ehkä neuvoni olisi se, että älä lue tätä palstaa, keskity suhteeseesi ja hanki teille tarvittaessa ulkopuolista terapia-apua. Aika näyttää miten teille käy.
Olikohan ensimmäinen kunnolla järkevä vastaus tässä ketjussa?
Ihsn kuin täällä olisi vain katkeroituneita petettyjä. Ehkä onkin. Ne, jotka on pystyneet korjaamaan asiat, ovat jossain muualla kuin purkamassa pahaa oloa av:llä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Kiitos tästä viestistä!
Joka ei ymmärrä, että pettäminen vaatii töitä ja itsetutkiskelua molemmilta, eroaa, ja on tuomittu toistamaan samoja virheitä seuraavassa suhteessaan. Tai olemaan yksin, ja kummassakin tapauksessa antamaan väärän parisuhdemallin omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Kiitos tästä viestistä!
Joka ei ymmärrä, että pettäminen vaatii töitä ja itsetutkiskelua molemmilta, eroaa, ja on tuomittu toistamaan samoja virheitä seuraavassa suhteessaan. Tai olemaan yksin, ja kummassakin tapauksessa antamaan väärän parisuhdemallin omille lapsilleen.
Minua on petetty. Yritin antaa anteeksi ja unohtaa. En kyennyt. Jos sinä kykenet se ei tee sinusta parempaa tai minusta huonompaa tai kykenemätöntä itsetutkiskeluun tai töihin.
Osasin kuitenkin myöntää, etten kykene tähän enää, pelastin lapsillemme rauhallisen lapsuuden ja täysjärkisen terveen jaksavan äidin.
Sinulla taitaa olla jotain hampaankolossa sittenkin kun pitää noin tuomita. Just sayin..
Uniikkeja ehjiä kannuja on maailma täynnä. Kannu on arvoton mikäli siinä on lasitteessa pienikään särö. puhumattakaan siitä, että sitä on pitänyt liimata kasaan. Näiden arvo on 0.