Lue keskustelun säännöt.
Mitä pettäjä voisi tehdä auttaakseen petettyä?
11.07.2022 |
Pidempään jatkunut uskottomuuteni paljastui puolisolle hiljattain. Haluamme molemmat jatkaa yhdessä, mutta vaikeaa on.
Puoliso on toisinaan ihan ok, sitten yhtäkkiä romahtaa. Välillä on pitkiä aikoja ajatuksissaan eikä puhu mitään. Toisinaan haluaisi puhua tuntikausia.
Olen itse tekemisteni seurauksista hyvin järkyttynyt. Kunpa saisin tehdyn tekemättömäksi.
Olen ollut puolisolle paljon läsnä. Olen puhunut tapahtuneista asioista aina kun hän on halunnut. Olen antanut paljon läheisyyttä. Olen kertonut, että hän on minulle kaikkein tärkein.
Välillä molemmista tuntuu, että emme selviä ja täytyy erota. Olemme niin rikki.
Terapia ei auttanut meitä, pystymme puhumaan kahdestaankin ihan rakentavasti.
En kaipaa haukkuja, olen antanut niitä itselleni jo riittävästi.
Erityisesti petetyt, mitä tekoja teidän pettäjäpuolisot tekivät, mitkä auttoi jaksamaan ja sai jatkamaan yhdessä?
Autatteko meitä.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Ei jumalauta miten ylimielistä tekstiä🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Ei onnistu. Kyllä se luottamus menee silloin kaikkiin. Ihan yhtälailla se vaikuttaa tuleviin suhteisiin. Miten voisi olla vaikuttamatta?
Jos oikein onnekas on, niin voi saada joskus vielä ehjän kannun. Mutta itseni kohdalla säröt näkyy ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.
No minä en ole peukuttanut, mutta ihan ensimmäisenä herää kysymys, että miksi se pettäjämies jäi tuollaiseen suhteeseen? Luultavasti pettäminen on ollut tälle petetylle niin suuri loukkaus, että se olisi pitänyt käsitellä ihan ensin, ennen kuin olisi voitu siirtyä noihin edeltäviin asioihin. Eli kyllä, terapiassa olisi pitänyt käsitellä tätä pettäjän huonoutta niin kauan, että petetty pääsee jaloilleen ja pystyy reflektoimaan itseään. Luonnollisesti tämä olisi ollut pitkä, vuosien prosessi. Jos olisi tapahtunut koskaan.
Ei kyllä ne kaikki olisi pitänyt käsitellä. Joskus ihminen pettämisellään yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat ns. kriisiyttää. Kyllä tässä ensimmäinen petos on se raskautumisyritys ilman suostumusta ja yhteistä päätöstä. Siinä on jo luottamusta rikottu. Kuulostaa siltä, että suhteen raskautuva osapuoli on todella dominoiva eikä toinen ole osannut muuta kuin lähteä vieraisiin. Ja että olisi ok, ettei naisen osuutta käsiteltäisi terapiassa; se olisi hoitovirhe.
En käsitä sitten millään tätä logiikkaa. Jos oma kumppani on yrittänyt salaa raskautua, niin reaktio siihen on mennä panemaan jotain toista naista, jota todennäköisesti tuntee vähemmän ja joka vielä varmemmin saattaisi yrittää salaa raskautua. Jos ei lapsia halua, niin eikö vasektomia olisi paljon varmempi ratkaisu kuin haaremin laajentaminen? Tai että käyttää itse kumia? Tai ihan erota jo kumppanin ensimmäisen tempauksen jälkeen?
elämän ja parisuhteen kriiseissä ja solmuissa ei se logiikka usein ole se ihmisen päällimmäinen työkalu. Henkisessä paineessa ja ristiriidassa ihminen tarttuu helposti nopeaan helpotukseen, eikä näin ollen toimi kuten olisi loogista asian pitemmälle kantavan ratkaisemisen kannalta. Vähän niin kuin sairaan lapsen vanhemmat purkavat herkästi turhautumisensa ja pelkonsa hoitohenkilökuntaan tai kadonneen omainen tuhlaa kaikki rahansa johonkin "selvännäkijään". Pettäjä etsii huonoon oloonsa helpotusta ulkopuolisesta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Ei jumalauta miten ylimielistä tekstiä🤣🤣🤣
Kieltämättä tuntuu sille, että tuo narsku hakee täältä neuvoja siihen miten manipuloida uhrinsa jäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Ei jumalauta miten ylimielistä tekstiä🤣🤣🤣
En näe mitään ylimielistä? Toivon toki, että ap tarkoittaa mitä puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.
No minä en ole peukuttanut, mutta ihan ensimmäisenä herää kysymys, että miksi se pettäjämies jäi tuollaiseen suhteeseen? Luultavasti pettäminen on ollut tälle petetylle niin suuri loukkaus, että se olisi pitänyt käsitellä ihan ensin, ennen kuin olisi voitu siirtyä noihin edeltäviin asioihin. Eli kyllä, terapiassa olisi pitänyt käsitellä tätä pettäjän huonoutta niin kauan, että petetty pääsee jaloilleen ja pystyy reflektoimaan itseään. Luonnollisesti tämä olisi ollut pitkä, vuosien prosessi. Jos olisi tapahtunut koskaan.
Ei kyllä ne kaikki olisi pitänyt käsitellä. Joskus ihminen pettämisellään yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat ns. kriisiyttää. Kyllä tässä ensimmäinen petos on se raskautumisyritys ilman suostumusta ja yhteistä päätöstä. Siinä on jo luottamusta rikottu. Kuulostaa siltä, että suhteen raskautuva osapuoli on todella dominoiva eikä toinen ole osannut muuta kuin lähteä vieraisiin. Ja että olisi ok, ettei naisen osuutta käsiteltäisi terapiassa; se olisi hoitovirhe.
En käsitä sitten millään tätä logiikkaa. Jos oma kumppani on yrittänyt salaa raskautua, niin reaktio siihen on mennä panemaan jotain toista naista, jota todennäköisesti tuntee vähemmän ja joka vielä varmemmin saattaisi yrittää salaa raskautua. Jos ei lapsia halua, niin eikö vasektomia olisi paljon varmempi ratkaisu kuin haaremin laajentaminen? Tai että käyttää itse kumia? Tai ihan erota jo kumppanin ensimmäisen tempauksen jälkeen?
No, tyyppi ei osannut ottaa erota, joten toimi passiivis-aggressiivisesti niinkuin "tölkinavaaja".
”Tölkinavaajille” ominaista on halu lopettaa senhetkinen parisuhteensa.
– Silloin haluaa pettää päästäkseen pois, kun ei tiedä, miten sen muuten tekisi, Nelson luonnehtii.
Hänen kokemuksensa mukaan naiset ovat miehiä tyypillisempiä ”tölkinavaajia”. Pettämistyyli on passiivis-aggressiivinen tapa sanoa sekä itselleen että kumppanilleen, ettei halua enää jatkaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-pettajia-on-kahdenlais…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman ylimielinen, kontrolloiva, rajaton, alistava ja mitätöivä ihminen olet, ap. Etkö huomaa? Etkö kykene itsereflektioon?
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Ymmärrätkö? Jokainen päivä kaukana sinusta on puolisollesi parempi päivä kuin yksikään edeltävä.
Sinä olet pettäjä. Epäluotettava. Käärme.
Olet mies tai nainen, ei tässä eroa. Oikea kyy hänen povellaan.Puolisosi on rikki, varmasti, mutta se on yksin sinun syytäsi - ei sinun korjattavissasi.
Sinä olet hänelle turha, iso taakka, kipeä ongelma. Lähde pois äläkä palaa, paitsi jos teillä on lapsia. Hoidat vanhemmuuden. Jos sitäkään osaat.
Miksi reagoit näin voimakkaasti asialliseen kysymykseen? Uskottomuus on paljon monisyisempi asia.
Monisyisempi?🤣🤣
Kysymyksessä on kiima.
Se ettei arvosta kumppaniaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Ei jumalauta miten ylimielistä tekstiä🤣🤣🤣
En näe mitään ylimielistä? Toivon toki, että ap tarkoittaa mitä puhuu.
Joo ap sanoo, että jos puoliso haluaa lähteä niin hän ei aio päästää otteestaan. Kiva. Vainoaakin vielä, varmaan lopun ikäänsä koska hän on se oikea. Älkää nyt ruokkiko tuota skitsoa. Jossain voi oikeasti olla jokin alistettu reppana mitä tämä ihminen pitää henkisessä yliotteessaan.
Kommentoijille tiedoksi: kaikki pettäminen ei tarkoita, että toinen osapuoli on rakkaussuhteessa kolmanteen osapuoleen.
Joskus (usein) pettäjä on esim. liittynyt XU forumille ja hakee sieltä kaltaistensa kanssa täysin sitoutumatonta jänskää seksiä, jolloin kumpikaan heistä ei edes kuvittele jotain syvempää munlapset-sunlapset-meidänlapset-tulevaisuutta. Ja huomenna on sitten uusi panokaveri jonkun nimimerkin takaa.
Rakkaus puolisoon ei välttämättä ole laimentunut retkien aikana ollenkaan.
Ratkaisu tietysti olisi, jos sille puolisolle ehdottaisi hauskaa uutta harrastusta ja menevät sitten pariskuntana mukaan. (Tietenkään ei saa paljastaa, että sivusto on jo tuttu). Monet puolisot vain leikkivät siveyden sipulia, mutta yhteinen hauskanpito onkin salaa ollut haaveissa pidempään. Mutta kun kiltti tyttö ei myönnä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Ei sitä tarvitsekaan kestää, että toinen on uskoton. Ihan kuin ei tarvitse kestää lyömistäkään, omaisuuden tuhoamista, mielenterveyden sabotointia mitä ap tässä tekee ja lukemattomia muita tapoja olla väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Ei niitä tarvitse kenenkään hyväksyä. Tässä nyt ap verrattavissa raiskaajaan ja pahoinpitelijään ja nyt uhrin pitäisi tukeutua häneen. Ihan sairas kuvio.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijille tiedoksi: kaikki pettäminen ei tarkoita, että toinen osapuoli on rakkaussuhteessa kolmanteen osapuoleen.
Joskus (usein) pettäjä on esim. liittynyt XU forumille ja hakee sieltä kaltaistensa kanssa täysin sitoutumatonta jänskää seksiä, jolloin kumpikaan heistä ei edes kuvittele jotain syvempää munlapset-sunlapset-meidänlapset-tulevaisuutta. Ja huomenna on sitten uusi panokaveri jonkun nimimerkin takaa.
Rakkaus puolisoon ei välttämättä ole laimentunut retkien aikana ollenkaan.
Ratkaisu tietysti olisi, jos sille puolisolle ehdottaisi hauskaa uutta harrastusta ja menevät sitten pariskuntana mukaan. (Tietenkään ei saa paljastaa, että sivusto on jo tuttu). Monet puolisot vain leikkivät siveyden sipulia, mutta yhteinen hauskanpito onkin salaa ollut haaveissa pidempään. Mutta kun kiltti tyttö ei myönnä...
Kuule kun sillä kolmannella osapuolella ja onko tunteita sitä kohtaan ei ole mitään väliä. Jos on valmis satuttamaan puolisoaan, viemään siltä perusturvallisuuden, valehtelemaan silmät kirkkaina niin sinä et rakasta etkä kunnioita sitä ihmistä. Sanon näin ihan itsekin pettäneenä. Älä sössötä näille. Sinun olemattomat tunteet ei laimene koska niitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Ei sitä tarvitsekaan kestää, että toinen on uskoton. Ihan kuin ei tarvitse kestää lyömistäkään, omaisuuden tuhoamista, mielenterveyden sabotointia mitä ap tässä tekee ja lukemattomia muita tapoja olla väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Ei niitä tarvitse kenenkään hyväksyä. Tässä nyt ap verrattavissa raiskaajaan ja pahoinpitelijään ja nyt uhrin pitäisi tukeutua häneen. Ihan sairas kuvio.
Raiskaajaan? Nyt lähtee vähän laukalle. Raiskaus on vakava rikos. Pettäminen ei ole rikos alkuunkaan. Se on muuten vain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Ei sitä tarvitsekaan kestää, että toinen on uskoton. Ihan kuin ei tarvitse kestää lyömistäkään, omaisuuden tuhoamista, mielenterveyden sabotointia mitä ap tässä tekee ja lukemattomia muita tapoja olla väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Ei niitä tarvitse kenenkään hyväksyä. Tässä nyt ap verrattavissa raiskaajaan ja pahoinpitelijään ja nyt uhrin pitäisi tukeutua häneen. Ihan sairas kuvio.
ei tarvitsekaan. Mutta selitäpä sinä miksi mun kokemuksen mukaan juuri ne, ketkä voimakkaimmin tuomitsevat uskottomuuden, haluavat kuitenkin jäädä petettynä suhteeseen? Sitten taas tuntemani erittäin järkevä ja puheissaan hienotunteinen mies jätti pettäjän muutaman viikon pohdittuaan sanomalla, että hän tuntee itsensä, eikä usko, että koskaan pystyy jättämään asiaa taakseen niin, että suhde voisi enää toimia. Ja pysyi päätöksessään. Ei draamaa, ei huutamista ja haukkumista, ei mustamaalaamista pitkin kyliä, ei mitään kostoja, ei tappelemista jokaisesta astiasta ja matosta. Keskustelua, pohtimista ja lopulta ero. Ystävällinen tervehdys ja sana tai pari aina kun jossain sattumalta kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijille tiedoksi: kaikki pettäminen ei tarkoita, että toinen osapuoli on rakkaussuhteessa kolmanteen osapuoleen.
Joskus (usein) pettäjä on esim. liittynyt XU forumille ja hakee sieltä kaltaistensa kanssa täysin sitoutumatonta jänskää seksiä, jolloin kumpikaan heistä ei edes kuvittele jotain syvempää munlapset-sunlapset-meidänlapset-tulevaisuutta. Ja huomenna on sitten uusi panokaveri jonkun nimimerkin takaa.
Rakkaus puolisoon ei välttämättä ole laimentunut retkien aikana ollenkaan.
Ratkaisu tietysti olisi, jos sille puolisolle ehdottaisi hauskaa uutta harrastusta ja menevät sitten pariskuntana mukaan. (Tietenkään ei saa paljastaa, että sivusto on jo tuttu). Monet puolisot vain leikkivät siveyden sipulia, mutta yhteinen hauskanpito onkin salaa ollut haaveissa pidempään. Mutta kun kiltti tyttö ei myönnä...
Selitäpä tuo petetylle. Tässä apn tapauksessa pitkäaikainen pettäminen, jota ei avaa enempää. Toki tulee mieleen, että onko jotain kinkyjuttua vuosikaupalla ap harrastanut toisen ollessa täysin tietämätön. Silloinkin olisi kyseessä ns. täyttäjä.
”Täyttäjät” puolestaan eivät halua pettämisen päättävän ensisijaista parisuhdettaan.
– Pettäminen on tapa täyttää sellainen osa elämästä, mitä avioliitto ei tyydytä. Pettämisen jälkeen ihminen tuntee kuin omistaisi kaiken, Nelson luonnehtii.
Esimerkiksi Nelson tarjoaa henkilön, joka saa parisuhteestaan fyysistä ja henkistä läheisyyttä, muttei sellaista seksuaalista riskinottoa, mitä toivoisi. Puuttuvaa palasta lähdetään etsimään avioliiton ulkopuolisista suhteista."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-pettajia-on-kahdenlais…
Sellaisen ollessa kyseessä on turha luulla minkään suhteessa muuttuvan ja eheytyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Ei sitä tarvitsekaan kestää, että toinen on uskoton. Ihan kuin ei tarvitse kestää lyömistäkään, omaisuuden tuhoamista, mielenterveyden sabotointia mitä ap tässä tekee ja lukemattomia muita tapoja olla väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Ei niitä tarvitse kenenkään hyväksyä. Tässä nyt ap verrattavissa raiskaajaan ja pahoinpitelijään ja nyt uhrin pitäisi tukeutua häneen. Ihan sairas kuvio.
ei tarvitsekaan. Mutta selitäpä sinä miksi mun kokemuksen mukaan juuri ne, ketkä voimakkaimmin tuomitsevat uskottomuuden, haluavat kuitenkin jäädä petettynä suhteeseen? Sitten taas tuntemani erittäin järkevä ja puheissaan hienotunteinen mies jätti pettäjän muutaman viikon pohdittuaan sanomalla, että hän tuntee itsensä, eikä usko, että koskaan pystyy jättämään asiaa taakseen niin, että suhde voisi enää toimia. Ja pysyi päätöksessään. Ei draamaa, ei huutamista ja haukkumista, ei mustamaalaamista pitkin kyliä, ei mitään kostoja, ei tappelemista jokaisesta astiasta ja matosta. Keskustelua, pohtimista ja lopulta ero. Ystävällinen tervehdys ja sana tai pari aina kun jossain sattumalta kohtaavat.
Jep. Näistä räyhääjistä tulee aika wt-vibat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinniPäinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Ehkä. Kuitenkin on tullut vastaan yli puolenkymmentä tosielämän tapausta, jossa on henkilö etukäteen uhonnut, että se on kyllä kerrasta poikki, ja saman tien eukko pyrstölleen ja pieksän molemmat jne jne. Sitten kun pettäminen on todella tapahtunut on itketty ja draamailtu aikansa ja lopulta jääty yhteen. Yleensä vielä aloitettu aktiivinen sometus mun kultamussukka -päivityksineen, yhdet meni naimisiin, yksi otti tatuoinnin pettämänsä naisen kuvalla ja se riitti anteeksipyynnöksi. Yksi petetty sai lopulta syytteen vainoamisesta kun ei hyväksynyt eroa..
Tuo uho vaan monesti tuntuu kumpuavan siitä pelosta, ettei sitä kestä jos toinen on uskoton.
Miksi ihmeessä pitäisi kestää pettäminen? Mikäli pettämistä tapahtuu niin silloinhan on täysin selvää ,että suhde on loppu. Siinä ei tarvitse draamailla yhtään enempää eikä kiduttaa itseään leikkimällä anteeksiantoa ja feikkaamalla sovintoa . Entinen suhde reippaasti roskikseen vaan ja uusi alku puhtaalta pöydältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Rikkoutuneen kannun palaset heitetään roskiin ja sitten hankitaan parempi kannu, mikäli sellaista tarvitsee.
Jos on alunperin saanut aivan uniikin kannun, uutta parempaa kannua ei olekaan saatavilla noin vain. Rikkonainen kannu on meidän tapauksessa parempi kuin tuhat uutta kannua. Yksi sadasta tuhannesta voisi olla se uniikki, mutta sen löytäminen on hankalaa.
Olemme keskustelleet, puoliso on tukena ja kuuntelee, on läsnä, ottaa vastuuta, toimii avoimesti. Huonoja päiviä on vähemmän ja harvemmin. Ei Ap, mutta samassa tilanteessa.
Yllättävää, miten monet kommentit osuu ja toimii.
Ihan suosiolla vaan eroaisin. Elämä on ihan liian lyhyt vatvoa vuosikausia luottamusta takaisin.
Tämän sanon petetyn näkökulmasta.