Lue keskustelun säännöt.
Mitä pettäjä voisi tehdä auttaakseen petettyä?
11.07.2022 |
Pidempään jatkunut uskottomuuteni paljastui puolisolle hiljattain. Haluamme molemmat jatkaa yhdessä, mutta vaikeaa on.
Puoliso on toisinaan ihan ok, sitten yhtäkkiä romahtaa. Välillä on pitkiä aikoja ajatuksissaan eikä puhu mitään. Toisinaan haluaisi puhua tuntikausia.
Olen itse tekemisteni seurauksista hyvin järkyttynyt. Kunpa saisin tehdyn tekemättömäksi.
Olen ollut puolisolle paljon läsnä. Olen puhunut tapahtuneista asioista aina kun hän on halunnut. Olen antanut paljon läheisyyttä. Olen kertonut, että hän on minulle kaikkein tärkein.
Välillä molemmista tuntuu, että emme selviä ja täytyy erota. Olemme niin rikki.
Terapia ei auttanut meitä, pystymme puhumaan kahdestaankin ihan rakentavasti.
En kaipaa haukkuja, olen antanut niitä itselleni jo riittävästi.
Erityisesti petetyt, mitä tekoja teidän pettäjäpuolisot tekivät, mitkä auttoi jaksamaan ja sai jatkamaan yhdessä?
Autatteko meitä.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan sä et voi nyt olla se tuki, kun olet se ihminen, joka on loukannut. Puolisosi olisi hyvä saada tukea joltain muulta, ystävältä tai terapeutilta.
toisaalta samaa mieltä, toisaalta en. Ei voi olla ainoa tuki ja turva, mutta kuitenkin olisi hyvä osoittaa olevansa turvallinen, jatkossa.
Kaikki yhteydenpito kolmanteen osapuoleen katki. Tuo on tärkein. Rauhoittaa tilanne, eli ei eropuheita heti aluksi, eikä painostusta, että kaiken pitäisi palata ennalleen. Uusi todellisuus on nyt se kriisitodellisuus, siinä pitää varautua elämään jopa joku kuukausi.
Aluksi voi tuntua hyvältä haukkua yhdessä kolmatta osapuolta, mutta tästä puhuminen henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta on huono idea, aina. Ne tulevat vastaan myöhemmissä keskusteluissa. Jos kumppani kysyy mitä ihmeellistä oli (J)Annessa, vastaa aina, ettei tämä edes liity juuri tähän (J)Anneen vaan meidän vaikeuksiin, meidän selviytymiseen.
Näytä sitoutumisesi tuomalla joka paikassa esille, että tämä tässä on minun rakas. Ei mitään myötähäpeää herättäviä suuria eleitä, vaan pientä kädestä pitelemistä ja yhteiset kauppareissut ja lenkit.
Älä sniikkaile puhelimesi kanssa, yhtään. Älä vahdi myöskään toisen puhelimen käyttöä. Keskity yhdessä olemiseen kun olette samoissa neliöissä.
Ota kaikki irti hetkistä, joissa ei puida pettämistä.
Osoita uskovasi teidän tulevaisuuteen vaikka varaamalla pieni matka muutaman kk päähän. Sano meneväsi yksin nuolemaan haavojasi jos toinen ei lähde mukaan.
MUTTA! Kaikki edellämainittu vain jo olet ehdottoman varma, että haluat pysyä yhdessä. Jos et, niin vain kohdat 1-3.
Eli narsistista roolileikkiä? Oletko tosissasi tästä latppauksesta?
oletko itse tosissasi? Tämä on tasan sama lista jota joka ikinen terapeutti suosittaa.
Ensin rauhoitetaan tilanne, sitten pyritään palauttamaan luottamusta ja näyttämään sitoutuminen yhteiseen. Jos itse haluaa korjata suhteen niin eikö se hyvänen aika edellytä sitä, että pyrkii toimimaan kuten paremmassa suhteessa toimittaisi?
-petetty
Pelkkää teatteria. Tuosta tullaan lujaa alas. Ja petetään jälleen.
Tiedätkö, että asenteesi kertoo vain sinusta itsestäsi. Ei kenestäkään toisesta, ei kenestäkään pettäjästä.
Olen itse petetty, mutta eronnut sen seurauksena. Silti uskon, että ihminen voi muuttua. Se muutos ei tule siten, että toimii toisella tavalla (eli päättää, ettei petä), vaan siitä että omat arvot ja uskomukset muuttuvat. Muuttuminen tapahtuu inside out.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
En minäkään. Joillakin on kusta päässä.
Olen myös petetty ja voin todeta, että elämä hyvin harvoin on mustavalkoista. Harva ihminen on kokonaan hyvä tai kokonaan paha.
Jokainen pettäjä ei ole narsistipsykopaatti, niitä ei tosiaan ole niin paljon mitä pettäjiä on. Moni pettäminen ei edes selviä kumppanille, koska pettämisen muotojakin on niin montaa sorttia.
En tarkoita, että kaikkea täytyy sietää. Ei missään nimessä. Mutta haluan tuoda tämänkin pointin esiin.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005771535.html
Tässä yksi kysely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan sä et voi nyt olla se tuki, kun olet se ihminen, joka on loukannut. Puolisosi olisi hyvä saada tukea joltain muulta, ystävältä tai terapeutilta.
Olisi hyvä saada, mutta petetyksi tulemisen kriisissä on mukana loukatuksi tulemisen lisäksi menettämisen pelko. Siksi olisi hyvä akuutissa kriisissä alleviivata, että et ole lähdössä mihinkään, että olet läsnä niin kauan kuin toinen sallii. Kun petetty itkee kipuaan, pettäjän läsnäolo ja läheisyys auttaa, koska se tuo hätääntyneessä tilassa varmuuden siitä, ettei toinen hylännytkään. Sen aika tulee myöhemmin kun tehdään valintoja tulevaisuuden suhteen ns tasapainoisemmassa mielentilassa.
Höpöhöpö. Ainoa mikä auttaa petettyä on se, että pääsee saastaisesta pettäjästä eroon ja heti. Pitää olla sairas masokisti mikäli valehtelevaa paskaa sietää lähellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.
No minä en ole peukuttanut, mutta ihan ensimmäisenä herää kysymys, että miksi se pettäjämies jäi tuollaiseen suhteeseen? Luultavasti pettäminen on ollut tälle petetylle niin suuri loukkaus, että se olisi pitänyt käsitellä ihan ensin, ennen kuin olisi voitu siirtyä noihin edeltäviin asioihin. Eli kyllä, terapiassa olisi pitänyt käsitellä tätä pettäjän huonoutta niin kauan, että petetty pääsee jaloilleen ja pystyy reflektoimaan itseään. Luonnollisesti tämä olisi ollut pitkä, vuosien prosessi. Jos olisi tapahtunut koskaan.
Ei kyllä ne kaikki olisi pitänyt käsitellä. Joskus ihminen pettämisellään yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat ns. kriisiyttää. Kyllä tässä ensimmäinen petos on se raskautumisyritys ilman suostumusta ja yhteistä päätöstä. Siinä on jo luottamusta rikottu. Kuulostaa siltä, että suhteen raskautuva osapuoli on todella dominoiva eikä toinen ole osannut muuta kuin lähteä vieraisiin. Ja että olisi ok, ettei naisen osuutta käsiteltäisi terapiassa; se olisi hoitovirhe.
Hei, jokainen saa hakeutua terapiaan omista lähtökohdistaan käsittelemään niitä asioita, mitä haluaa. Vai hoitovirhe 😂
Ilman muuta saa, eikä kyseessä ole hoitosuhde, joten sikäli kirjoittaja ilmaisee asian hieman väärin. Kuitenkin, terapeutti kysyy mitä pari haluaa terapiasta hakea. Eihän terapiasta ole mitään hyötyä ellei näitä asioita sitten todella käsitellä, joten silloin terapeutti ei ole toiminut ammattietiikkansa myötäisesti.
Esimerkkitapauksessa nainen vastasi terapeutille, että tavoitteensa on, että mies ymmärtäisi kuinka on häntä loukannut ja kaiken kauniin hajoittanut ja mies jotain epämääräistä keskusteluyhteyden rakentamisesta. Terapeutti oli sitten pian pamauttanut, että hän haluaisi tietää onko miehellä halua korjata suhdetta kuntoon ensinkään. No eihän sitä ollut, koska ei vuosien jälkeen uskonut ongelmien korjautuvan ja näki kriisin tilaisuutena päästä suhteesta irti. Halusi vain, että se irtiotto tapahtuisi ns ammattilaisen silmän alla kun aiemmat olivat päätyneet katastrofaalisesti.
No mutta sittenhän kaikki päättyi tämän pettäjämiehen silmissä ihan hyvin, miten tämä liittyy aiheeseen?
Tämä on liukkaan narsistimiehen taps hoitaa petturuutensa ns sivistyneesti. Hauskaa tuossa on se, että eihän tuo mitään katastrofeja estä. Minä tiedän monia, joilla ydinsota vasta terapian jälkeen alkoikin.
Joidenkin ihmisten kanssa ei sota ole vältettävissä jos hänen tahto ei ole sun tahto. Ehkä terapiaan hakeutuessa on toive siitä, että joku tolkullinen ohjaisi keskustelua ja puhuisi järkeä.
Tsekkaa tapaus Amber Heard, noin niin kuin esimerkiksi. Näitä ei ole vain Hollywoodissa ja jokainen tällaisen kyllä tunnistaa kun ekan kerran asettuu jossain asiassa poikkiteloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Petettynä sanoisin että tuo vuosien toipuminen pitää paikkaansa. Meillä aikaa tapahtuneesta on nyt jo yli kymmenen vuotta enkä juurikaan enää ajattele asiaa ja luotan taas puolisooni. Mutta aikaa siinä meni ja tunteita ja työtä vaati. Nykyään kun mietin paria pettämisen selviämisestä seurannutta vuotta, en lähtisi samaan uudestaan, niin heikoilla ja epävarma olin tuolloin. Sillä hetkellä henkisesti tuntui että muuhun en pysty enkä ollut valmis suoraan eroamaankaan. Kuitenkin kun tästä selvisimme, säilyi lapsilla ehjä koti ja meillä on hyvä parisuhde, jossa kaikki on puhuttu auki. Meillä puolisoni kiltisti otti piiiitkäään vastaan sen mitä tuli, itkut ja syyttelyt ja suunnattoman mustasukkaisuuden ja epäluulot. Puhelin ja sähköpostit oli vapaasti katsottavissani, ei salasanoja laitteissa tms. Ei syytellyt sitä kolmatta osapuolta eikä minua, vain itseään. Teki selväksi että tämä parisuhde ja minä olemme se mitä oikeasti haluaa. Alkoi näyttämään tunteitaan myös julkisesti, käsi kädessä kävelyä, suukkoja kaupan hyllyjen välissä, järjesti lapsenhoidon ja parisuhde viikonloppuja. Nämä toki vasta sitten kun pahin akuutti vaihe oli mennyt ohi. Jos tahtoa riittää, voi tästäkin selvitä, jopa vahvempana, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se ottaa!
Sairasta millaisiin suhteisiin ihmiset ovat valmiita jäämään. Toinen vähän näyttelee julkisuudessa välittävää niin uhri on taas kuin sulaa voita. Niin sitä narsisti osaa pyörittää ja käyttää heikompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Allekirjoitan. Säröt näkyy mutta kannu toimii. Mutta jos kannu rikkuu liian monta kertaa, ei se enää toimi ja jos toimiikin jotenkuten niin se on niin ruma, että sen on aika mennä roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Ei ihminen muutu mihinkään, petturi vaan oppii salaamaan ominaisuutensa paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Petettynä sanoisin että tuo vuosien toipuminen pitää paikkaansa. Meillä aikaa tapahtuneesta on nyt jo yli kymmenen vuotta enkä juurikaan enää ajattele asiaa ja luotan taas puolisooni. Mutta aikaa siinä meni ja tunteita ja työtä vaati. Nykyään kun mietin paria pettämisen selviämisestä seurannutta vuotta, en lähtisi samaan uudestaan, niin heikoilla ja epävarma olin tuolloin. Sillä hetkellä henkisesti tuntui että muuhun en pysty enkä ollut valmis suoraan eroamaankaan. Kuitenkin kun tästä selvisimme, säilyi lapsilla ehjä koti ja meillä on hyvä parisuhde, jossa kaikki on puhuttu auki. Meillä puolisoni kiltisti otti piiiitkäään vastaan sen mitä tuli, itkut ja syyttelyt ja suunnattoman mustasukkaisuuden ja epäluulot. Puhelin ja sähköpostit oli vapaasti katsottavissani, ei salasanoja laitteissa tms. Ei syytellyt sitä kolmatta osapuolta eikä minua, vain itseään. Teki selväksi että tämä parisuhde ja minä olemme se mitä oikeasti haluaa. Alkoi näyttämään tunteitaan myös julkisesti, käsi kädessä kävelyä, suukkoja kaupan hyllyjen välissä, järjesti lapsenhoidon ja parisuhde viikonloppuja. Nämä toki vasta sitten kun pahin akuutti vaihe oli mennyt ohi. Jos tahtoa riittää, voi tästäkin selvitä, jopa vahvempana, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se ottaa!
Sairasta millaisiin suhteisiin ihmiset ovat valmiita jäämään. Toinen vähän näyttelee julkisuudessa välittävää niin uhri on taas kuin sulaa voita. Niin sitä narsisti osaa pyörittää ja käyttää heikompia.
Narsismi on aika harvinainen tila. Jokainen ihminen joka tekee jotain väärin, ei ole narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta tästä p*skasta huolimatta, mitä täällä ap:n niskaan on kaadettu muistuttaisin, että iso osa liitoista jatkuu senkin jälkeen, kun pettäminen on paljastunut. Eli kyllä niistä selvitään. Pitkissä suhteissa voi tapahtua kaikenlaista, mutta puolisot pysyvät silti yhdessä syystä tai toisesta. Näin käy elävässä elämässä huolimatta siitä, mitä tällä palstalla kirjoitetaan.
Ehkä neuvoni olisi se, että älä lue tätä palstaa, keskity suhteeseesi ja hanki teille tarvittaessa ulkopuolista terapia-apua. Aika näyttää miten teille käy.
Suhteen jatkuminenhan ei tarkoita sitä, että luottamus olisi palautunut ja asiat hyvin. Paljon näkee iäkkäitä ihmisiä myrkyllisissä parisuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Kyllä rikotun saa ehjäksi. Kyse on samasta kuin posliinikannun korjauksesta. Se on liimattavissa. Arvet jäävät, mutta kannu toimii hyvinkin. Ja mitä useammin se rikkoontuu, sitä vaikeammin sitä voi liimata. Lopulta se menee pieniksi muruiksi, eikä ole enää korjattavissa.
Jos osapuolet eivät ole sisäisesti halukkaita muuttumaan, niin korjaaminen ei onnistu. Mutta jos ovat, motivaatiota ja tahtoa löytyy, niin kyllä ihminen voi muuttua.
Ei ihminen muutu mihinkään, petturi vaan oppii salaamaan ominaisuutensa paremmin.
Jos sinä et pysty muuttumaan, ei se tarkoita, että kukaan ei pysty muuttumaan.
Monesti olen ihmetellyt sitä kuinka uskottomuus on juuri se ihmissuhteiden kaikkien loukkausten joukossa, joka tuntuu monelle olevan se ns deal breaker. Luottamuksen voi pettää niin monella muullakin tapaa, mutta harvoin kuulee näin ehdottomia kommentteja vaikkapa peliongelmaisen tai hallitsevan despootin kohdalla. Heikosta itsetunnosta se minusta kertoo, ei kestä tunnetta vertailluksi tulemisesta.
Minua myös petettiin aiemmassa pitkässä suhteessani, mutta silti ehdottomasti loukkaavin lojaalisuuden puutteen osoitus oli kun kumppani otti aivan tekaistussa syytöksessä (joka ei edes kohdistunut minuun vaan perheenjäseneeni) silmääkään räpäyttämättä vanhempiensa puolen minua vastaan ja alkoi haukkumaan ja tivaamaan asiaa multa. Tästä alkoi suhteemme alamäki, vieraissa lakanoissa pyöriminen ei loukannut puoliksikaan saman vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.
No minä en ole peukuttanut, mutta ihan ensimmäisenä herää kysymys, että miksi se pettäjämies jäi tuollaiseen suhteeseen? Luultavasti pettäminen on ollut tälle petetylle niin suuri loukkaus, että se olisi pitänyt käsitellä ihan ensin, ennen kuin olisi voitu siirtyä noihin edeltäviin asioihin. Eli kyllä, terapiassa olisi pitänyt käsitellä tätä pettäjän huonoutta niin kauan, että petetty pääsee jaloilleen ja pystyy reflektoimaan itseään. Luonnollisesti tämä olisi ollut pitkä, vuosien prosessi. Jos olisi tapahtunut koskaan.
Ei kyllä ne kaikki olisi pitänyt käsitellä. Joskus ihminen pettämisellään yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat ns. kriisiyttää. Kyllä tässä ensimmäinen petos on se raskautumisyritys ilman suostumusta ja yhteistä päätöstä. Siinä on jo luottamusta rikottu. Kuulostaa siltä, että suhteen raskautuva osapuoli on todella dominoiva eikä toinen ole osannut muuta kuin lähteä vieraisiin. Ja että olisi ok, ettei naisen osuutta käsiteltäisi terapiassa; se olisi hoitovirhe.
En käsitä sitten millään tätä logiikkaa. Jos oma kumppani on yrittänyt salaa raskautua, niin reaktio siihen on mennä panemaan jotain toista naista, jota todennäköisesti tuntee vähemmän ja joka vielä varmemmin saattaisi yrittää salaa raskautua. Jos ei lapsia halua, niin eikö vasektomia olisi paljon varmempi ratkaisu kuin haaremin laajentaminen? Tai että käyttää itse kumia? Tai ihan erota jo kumppanin ensimmäisen tempauksen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän selviytymistarina
Minulle selvisi, että mieheni oli pettänyt minua useita kertoja vuosien saatossa. Oli kännipanoja, myös jokunen useamman kerran tapailusuhde ihan selvin päin.
Meillä on pitkä yhteinen historia, lapsia ja yhteinen omaisuus.
Alkuun olin vähällä menettää terveyteni. En kyennyt syömään, liiikkumaan, käymään edes töissä. Nukahtelin vain pätkissä.
Mies hoiti kotityöt. Minä vain hengitin. Itkin ja raivosin. Puhuttiin paljon. Puhuttiin enemmän kuin koskaan. Mies oli kyllä puhunut pahasta olostaan ja pettymyksistä avioliitossamme, mutta ei minulle... riitaa ja erimielisyyttä tuli paljon puhuttujen asioiden seurauksena. Välillä asiat vain pahenivat, kun kipeitä asioita nousi pintaan. Silloin todella kyselin, tahdonko tätä vielä. Tahdoin.
Puhumista kesti vuosia ja sitä riittää vieläkin harvakseltaan. Alkuun puhuttiin päivittäin tuntikausia, tahti harveni pikkuhiljaa sitä mukaa kun kykenin ajattelemaan muutakin kuin pettämistä. Sain kiinni elämästä.
Meille pettämisen paljastuminen oli käännekohta. Mieheni muuttui lähes toiseksi ihmiseksi. Kertoi, ettei halua enää pettää koska siitä tulee niin paha olo. Baarireissut jäi kokonaan pois, alkoi olla kotona läsnä enemmän, ja mikä tärkeintä: alkoi puhua. Ja näytti teoillaan, että haluaa pitää perheen kasassa. Alettiin tehdä asioita perheenä enemmän. Lisättiin kahdenkeskistä aikaa (silloinkin puhuttiin, myös riideltiin, mutta tehtiin meille tärkeitä kivoja asioita).
Tapahtuneet asiat ovat mielessä yhä vähemmän, mutta en yritä työntää niitä pois. Ne saavat tulla. Piti hyväksyä, että tapahtunut on osa meidän elämää, vaikka eroaisimme, vaikka löytäisimme uudet kumppanit. Unohtaa ei voi eikä tarvitse.
Minua auttoi, että mieheni oli tukenani. Olisi ollut aivan hirveää, että hän olisi hylännyt minut tuolloin. Sain romahtaa.
Tajuttiin molemmat, että emme halua luopua toisesta. Sittemmin ollaan tehty kovasti töitä, että muistamme sen säännöllisesti toiselle näyttää ja kertoa, että toinen on tärkeintä maailmassa. Minäkin olin erehtynyt pitämään miestäni itsestäänselvyytenä. Anteeksi antamista olen todella opiskellut ja opetellut.
Kerro ja näytä, että kunnioitat.
Kerro ja näytä, että rakastat.
Toista.Aina kuolemaan saakka.
Ihana kirjoitus. En tajua, että joku voi tätä alapeukuttaa.
Koska tuo on täyttä paskaa. Kerran rikottua ei saa ehjäksi, joten kaikille parasta on viedä pettäjältä omaisuus ja potkaista pellolle.
Sen verran on tullut jo tällä pallolla taaplattua, että tiedän, että sellainen joka puhuu kuin sinä, on varmimmin se joka ei tahdo pettävästä puolisostaan sitten tositilanteessa kuitenkaan päästää irti. Pelostahan tuo puhe tulee ja neuvottomuudesta.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinni
Päinvastoin. Oma reaktioni olisi varmaankin kosto -kun ongelma on haudattu puutarhaan ei tarvitse tuntea kaunaa. Tosin itse olen siinä asemassa, että pystyisin viemään pettäjältä aivan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta tästä p*skasta huolimatta, mitä täällä ap:n niskaan on kaadettu muistuttaisin, että iso osa liitoista jatkuu senkin jälkeen, kun pettäminen on paljastunut. Eli kyllä niistä selvitään. Pitkissä suhteissa voi tapahtua kaikenlaista, mutta puolisot pysyvät silti yhdessä syystä tai toisesta. Näin käy elävässä elämässä huolimatta siitä, mitä tällä palstalla kirjoitetaan.
Ehkä neuvoni olisi se, että älä lue tätä palstaa, keskity suhteeseesi ja hanki teille tarvittaessa ulkopuolista terapia-apua. Aika näyttää miten teille käy.
Suhteen jatkuminenhan ei tarkoita sitä, että luottamus olisi palautunut ja asiat hyvin. Paljon näkee iäkkäitä ihmisiä myrkyllisissä parisuhteissa.
Totta. Mun vanhemmat on hyvä esimerkki. Pettämistä puolin ja toisin mutta yhdessä ovat koska kumpikaan ei halua muuttaa pois heidän talostaan.
He eivät usko pariterapiaan, tai mihinkään muuhunkaan keskusteluapuun, joten kaikki on vain sullottu mielen perukoille, josta se sitten välillä ilmestyy jompaa kumpaa vaivamaan. Anteeksiannossa ei ole mitään väärää, mutta kyllä mä melkein sanoisin, että jos parisuhteeseen tulee kriisi niin terapia olisi oikea osoite. Muuten ne mietteet ja ahdistukset vaan patoutuu ja myrkyttää ihmisen mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Petettynä sanoisin että tuo vuosien toipuminen pitää paikkaansa. Meillä aikaa tapahtuneesta on nyt jo yli kymmenen vuotta enkä juurikaan enää ajattele asiaa ja luotan taas puolisooni. Mutta aikaa siinä meni ja tunteita ja työtä vaati. Nykyään kun mietin paria pettämisen selviämisestä seurannutta vuotta, en lähtisi samaan uudestaan, niin heikoilla ja epävarma olin tuolloin. Sillä hetkellä henkisesti tuntui että muuhun en pysty enkä ollut valmis suoraan eroamaankaan. Kuitenkin kun tästä selvisimme, säilyi lapsilla ehjä koti ja meillä on hyvä parisuhde, jossa kaikki on puhuttu auki. Meillä puolisoni kiltisti otti piiiitkäään vastaan sen mitä tuli, itkut ja syyttelyt ja suunnattoman mustasukkaisuuden ja epäluulot. Puhelin ja sähköpostit oli vapaasti katsottavissani, ei salasanoja laitteissa tms. Ei syytellyt sitä kolmatta osapuolta eikä minua, vain itseään. Teki selväksi että tämä parisuhde ja minä olemme se mitä oikeasti haluaa. Alkoi näyttämään tunteitaan myös julkisesti, käsi kädessä kävelyä, suukkoja kaupan hyllyjen välissä, järjesti lapsenhoidon ja parisuhde viikonloppuja. Nämä toki vasta sitten kun pahin akuutti vaihe oli mennyt ohi. Jos tahtoa riittää, voi tästäkin selvitä, jopa vahvempana, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se ottaa!
Sairasta millaisiin suhteisiin ihmiset ovat valmiita jäämään. Toinen vähän näyttelee julkisuudessa välittävää niin uhri on taas kuin sulaa voita. Niin sitä narsisti osaa pyörittää ja käyttää heikompia.
Narsismi on aika harvinainen tila. Jokainen ihminen joka tekee jotain väärin, ei ole narsisti.
Turha tätä on alapeukuttaa. Narsismi on senverran vakava häiriö, että sitä heitellään kevyesti joka asiasta. Vain ammattilainen voi antaa tästä diagnoosin.
Petettynä sanoisin että tuo vuosien toipuminen pitää paikkaansa. Meillä aikaa tapahtuneesta on nyt jo yli kymmenen vuotta enkä juurikaan enää ajattele asiaa ja luotan taas puolisooni. Mutta aikaa siinä meni ja tunteita ja työtä vaati. Nykyään kun mietin paria pettämisen selviämisestä seurannutta vuotta, en lähtisi samaan uudestaan, niin heikoilla ja epävarma olin tuolloin. Sillä hetkellä henkisesti tuntui että muuhun en pysty enkä ollut valmis suoraan eroamaankaan. Kuitenkin kun tästä selvisimme, säilyi lapsilla ehjä koti ja meillä on hyvä parisuhde, jossa kaikki on puhuttu auki. Meillä puolisoni kiltisti otti piiiitkäään vastaan sen mitä tuli, itkut ja syyttelyt ja suunnattoman mustasukkaisuuden ja epäluulot. Puhelin ja sähköpostit oli vapaasti katsottavissani, ei salasanoja laitteissa tms. Ei syytellyt sitä kolmatta osapuolta eikä minua, vain itseään. Teki selväksi että tämä parisuhde ja minä olemme se mitä oikeasti haluaa. Alkoi näyttämään tunteitaan myös julkisesti, käsi kädessä kävelyä, suukkoja kaupan hyllyjen välissä, järjesti lapsenhoidon ja parisuhde viikonloppuja. Nämä toki vasta sitten kun pahin akuutti vaihe oli mennyt ohi. Jos tahtoa riittää, voi tästäkin selvitä, jopa vahvempana, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se ottaa!