Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No todellakaan ei haluta tuppautua häiritsemään kun toisella on tuollaisia ongelmia.

Se on kylmää ja julmaa.  Sinullekin voi käydä elämässä huonosti, haluatko että sinut jätetään tylysti yksiin selviämään?

Juuri sitä haluan. Parasta nuolla yksin haavat ja sitten elämässä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No todellakaan ei haluta tuppautua häiritsemään kun toisella on tuollaisia ongelmia.

Se on kylmää ja julmaa.  Sinullekin voi käydä elämässä huonosti, haluatko että sinut jätetään tylysti yksiin selviämään?

Juuri sitä haluan. Parasta nuolla yksin haavat ja sitten elämässä eteenpäin.

Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

Ghostaaminen ja vastaamattomuus kielii kyllä enemmänkin kusipäisestä toisesta osapuolesta, ei ihmisiä kohdella noin

Kusipäisyyttä taitaa kyllä löytyä tuosta mammavalittajasta enemmän kuin niistä muista. En usko, että näillä muilla on ystävättömyyttä, vaan vain tällä valittajalla. Se, että on tekemistä ja ystäviä ihan omiksi tarpeiksi ja ei ole yksinkertaisesti aikaa jollekin uudelle mammalle, on normaalia. Sitä paitsi tässä kuullaan vain yhden valittajan tarina ja muut eivät saa kertoa omaa versiotaan asiasta. Se heidän versio on varmasti ihan erilainen.

Muutimme aika monta kertaa kaupungista ja jopa maasta toiseen, kun lapsemme olivat pieniä ja jo ennen lapsia. En kokenut ikinä yksinäisyyttä, vaikka ystäväni jäivätkin toiseen maanosaan ja en tuntenut ketään uudesta paikasta. Sain itseasiassa helposti hyviä kavereita ja jopa ystäviä, jotka ovat yhä vieläkin ystäviäni. Yksi ystävistäni esimerkiksi ulkomailla oli naapurin mummo, jonka kanssa aloin juttelemaan heikolla englannillani odottaessani ensimmäistä lastamme. Mummo oli siis ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta se ei meidän ystävyyttä häirinnyt millään tavoin. Toinen ystävä oli ja on vieläkin mieheni työkaverin vaimo. Emme ole nähneet toisiamme vuosiin, koska välillämme on satoja kilometrejä, mutta ystävyys on lujaa silti.

Minäkin olen huomannut, että ulkomailla ystävien saaminen tapahtuu ikäänkuin itsestään. On helppoa. Suomessa ei.

No höpsistä. Suomessa löytää ystäviä hyvin helposti kunhan vain lopettaa oman navan tuijottamisen ja hyväksyy, että on olemassa erilaisia ihmisiä kuin mitä itse on.

Höpsistä, höpsistä. Oikea elämä kertoo toista tarinaa.

Onko koskaan tullut mieleen, että vika onkin sinussa eikä kaikissa muissa. , mikälii et saa ystäviä? Sinä olet se ainoa yhteinen nimittäjä kaikissa kokemuksissasi.

Väärin. TE OLETTE

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No todellakaan ei haluta tuppautua häiritsemään kun toisella on tuollaisia ongelmia.

Se on kylmää ja julmaa.  Sinullekin voi käydä elämässä huonosti, haluatko että sinut jätetään tylysti yksiin selviämään?

Juuri sitä haluan. Parasta nuolla yksin haavat ja sitten elämässä eteenpäin.

Miksi?

Miksi ei. En kaipaa ihmisiä vellomaan ympärilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Miksi et sitten sanonut niin? Juuri näinhän oletettiinkin alkuperäisessä viestissä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No todellakaan ei haluta tuppautua häiritsemään kun toisella on tuollaisia ongelmia.

Se on kylmää ja julmaa.  Sinullekin voi käydä elämässä huonosti, haluatko että sinut jätetään tylysti yksiin selviämään?

Juuri sitä haluan. Parasta nuolla yksin haavat ja sitten elämässä eteenpäin.

Miksi?

Miksi ei. En kaipaa ihmisiä vellomaan ympärilleni.

Kuulostaa jotenkin surulliselta

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Veikkaan että johtuu osittain introverttiudesta. Mutta ei sitä ennen samalla tavalla nyhvätty

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska kotoa löytyy älypuhelin ja Netflix, tylsistyminen ei enää aja etsimään aktiivista tekemistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Miksi et sitten sanonut niin? Juuri näinhän oletettiinkin alkuperäisessä viestissä.

Vastaus perusteli alkuperäistä viestiä. oletko sinäkin an kirjolla?

Vierailija kirjoitti:

Jos uskoo Jeesukseen niin ei ole koskaan yksin.

Jos rakastaa lukemista (romaaneja), silloinkaan ei ole.

Mutta okei. Kyllä kai eläviä ihmisiä jollain tavalla kaipaa ja tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Miksi et sitten sanonut niin? Juuri näinhän oletettiinkin alkuperäisessä viestissä.

Vastaus perusteli alkuperäistä viestiä. oletko sinäkin an kirjolla?

Varmaankin aika monet sinun ympärilläsi olevat ovat "an kirjolla"? Noloa käyttää diagnooseja haukkumaniminä, jos nyt on pakko lähteä käyttäytymään kuin hiekkalaatikolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?

Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.

Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.

Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.

Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?

Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.

Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.

Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.

Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.

Tämä keskustelu on jostain syystä kerännyt magneetin lailla ihmisiä, jotka haluavat tulla ilkkumaan yksinäisille. Yksinäisyys voi kohdata kenet vain, etenkin Suomessa, oli miten mukava tai sosiaalinen tahansa. Ei kannattaisi ilkeillä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

Ghostaaminen ja vastaamattomuus kielii kyllä enemmänkin kusipäisestä toisesta osapuolesta, ei ihmisiä kohdella noin

Kusipäisyyttä taitaa kyllä löytyä tuosta mammavalittajasta enemmän kuin niistä muista. En usko, että näillä muilla on ystävättömyyttä, vaan vain tällä valittajalla. Se, että on tekemistä ja ystäviä ihan omiksi tarpeiksi ja ei ole yksinkertaisesti aikaa jollekin uudelle mammalle, on normaalia. Sitä paitsi tässä kuullaan vain yhden valittajan tarina ja muut eivät saa kertoa omaa versiotaan asiasta. Se heidän versio on varmasti ihan erilainen.

Muutimme aika monta kertaa kaupungista ja jopa maasta toiseen, kun lapsemme olivat pieniä ja jo ennen lapsia. En kokenut ikinä yksinäisyyttä, vaikka ystäväni jäivätkin toiseen maanosaan ja en tuntenut ketään uudesta paikasta. Sain itseasiassa helposti hyviä kavereita ja jopa ystäviä, jotka ovat yhä vieläkin ystäviäni. Yksi ystävistäni esimerkiksi ulkomailla oli naapurin mummo, jonka kanssa aloin juttelemaan heikolla englannillani odottaessani ensimmäistä lastamme. Mummo oli siis ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta se ei meidän ystävyyttä häirinnyt millään tavoin. Toinen ystävä oli ja on vieläkin mieheni työkaverin vaimo. Emme ole nähneet toisiamme vuosiin, koska välillämme on satoja kilometrejä, mutta ystävyys on lujaa silti.

Käytöksesi on kamalaa. Olen todella pahoillani puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita paikkoja jo, jotka tarjoavat "yhteisöllisyyttä". Harrastukset, vapaaehtoistyöt jne. Sitä vain ei voi pakottaa, että juuri sellaiset yksilöt kohtaisivat, jotka kaipaavat ystävyydeltä samoja asioita ja pitävät juuri toisistaan.

Näin on jokaisessa maassa. Miksi juuri Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä?

En tunne tilastoja mutta esim Johan Hari britti on kirjoittanut Lost connections-kirjan. Yksinäisyysepidemiasta puhutaan globaalina vitsauksena ja terveysriskinä vrt ylipaino. Eli semmoinen tutina että suurkaupungeissa voi olla paljonkin pahempi tuo yksinäistyminen.

Ja kyllä siitä Suomessakin uutisoidaan ja tutkitaan.

Hemmetin hyvä kysymys miten tätä nykyistä hullunmyllyä pitäisi rukata taaksepäin jotta ihmiset löytäisivät taas toisensa. Atomisoituminen, hyperkaupallisuus ja eristäytyminen kotiin houkuttavat turvallisina ja regressoivat kaikki kivasti. Ihmissuhteista on tullut monelle jopa pelottavia.

Kuluttajia meistä on haluttu tehdä. Ihmissuhteet vaan sotkee asioiden kauppaamista koska hitsi nehän voivat vaikka lisätä onnellisuutta ja siitä ei markkinakoneisto pidä yhtään. Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille. Nyt meitä syyllistetään siitä ettemme ole mallinmitoissa ja harrasta ultrajuoksua. Ylipäätään tunnemanipulointi tekee ihmisistä kyynisiä. Haluaa vaan olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Suomessa on sanonta oma koti kullan kallis. Briteissä kotini on linnani tai there IS no Place like home. Home sweet home.