Lue keskustelun säännöt.
Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?
09.07.2022 |
Olisiko tässä ketjussa ideoita, miten voisimme poistaa yksinäisyyttä yhteiskunnan tasolla. Voi toki antaa vinkkejä myös yksilön tasolla. Mutta erityisesti kiinnostaa, miten voisimme luoda ympäristön joka tuottaisi yhteisöllisyyttä? Sellaisella suomalaiseen luonteeseen sopivalla tavalla, meidän näköistämme yhteisöllisyyttä.
Kommentit (386)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin venyy yhteydenottovälit niin pitkiksi, että muiden innostus lopahtaa siinä välillä moneen kertaan. Työ, perhe ja pari vielä hengissä olevaa sukulaista taas syö arkea että palautuminen vaatii aikaa. Toisekseen tykkään enempi ex tempore -tapaamisista enkä mistään viikkojen ajanvarauksista. Mulle sopii vanha tyyli että kaverin oven taakse mennään katsomaan sopiiko kaverille kupillinen kahvia nyt vai joskus toiste. Olen nyt ollut 3 viikkoa lomalla...vasta nyt olen alkanut viestitellä ihmisille ovatko maisemissa ja tehtäiskö jotain, aiemmat viikot olin mieluummin perheen kanssa/yksin, ei vielä jaksanut muita.
Tuskin ihan läheltä löytyy toista samanlaista, jonka kanssa vielä jutut ja huumori sopii yhteen.
Kuulostaa siltä, että haluat ystäviä vain omilla ehdoillasi. Et ole valmis tulemaan vastaan niiden kanssa, joille ei ex-tempore-jutut sovi. Muiden pitää olla passissa odottamassa, että arvon neiti suvaitsee ottaa yhteyttä ja heti silloin pitäisi olla käytettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.
Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.
Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.
Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?
Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.
No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?
Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.
Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.
Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.
Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.
Hahaa, ymmärrän nyt oikein hyvin miksi sinut on ghostattu!
Ei, kenenkään ei tarvitse yrittää sopia sinun kanssasi uutta aikaa, jos joku sinun ehdottamasi aika ei sopinut hänelle. Yksikään toinen ei ole velvollinen sopimaan sinun kanssasi yhtään mitään. Jos toisen mielestä jutut eivät menneet yhteen sinun kanssasi kovin kiinnostavasti, niin on ihan ok sanoa, että oli kiva tavata ja siinäpä se sitten. Ei se ole teeskentelyä, se on elämää.
No, näinhän se on. Kellään ei tosiaan ole mitään velvollisuuksia uusiin ihmissuhteisiin liittyen. Sulla taisi edelleen mennä pointti ohi, mutta ei se mitään. Tämä oli oma tarinani ap:n aloitukseen, sellainen elämänkokemus täällä.
Sitä vaan en ymmärrä mikä tarve sulla oli tulla tähän ketjuun ivaamaan ja pilkkaamaan vaikkapa tätä mun kokemustani. Kaikki tavallaan tietenkin. Onnea valitsemallasi tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No todellakaan ei haluta tuppautua häiritsemään kun toisella on tuollaisia ongelmia.
Se on kylmää ja julmaa. Sinullekin voi käydä elämässä huonosti, haluatko että sinut jätetään tylysti yksiin selviämään?
Juuri sitä haluan. Parasta nuolla yksin haavat ja sitten elämässä eteenpäin.
Miksi?
'
Koska 99% "ihmisistä" on paskaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Tavallaan joo, mutta valitettavasti vain itseään voi muuttaa, ei muita. Mielummin pitää opetella hyväksymään se, että toinen ihminen ei ole klooni itsestä ja toisella voi ja pitääkin olla asioita ja mielipiteitä, jotka eivät ole ehkä yhtenäisiä omien ajatusten ja toimintamallien mukaisia. Jos tärä asiaa ei hyväksy, voi ystävien löytäminen olla erittäin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.
Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.
Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.
Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?
Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.
No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?
Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.
Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.
Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.
Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.
Hahaa, ymmärrän nyt oikein hyvin miksi sinut on ghostattu!
Ei, kenenkään ei tarvitse yrittää sopia sinun kanssasi uutta aikaa, jos joku sinun ehdottamasi aika ei sopinut hänelle. Yksikään toinen ei ole velvollinen sopimaan sinun kanssasi yhtään mitään. Jos toisen mielestä jutut eivät menneet yhteen sinun kanssasi kovin kiinnostavasti, niin on ihan ok sanoa, että oli kiva tavata ja siinäpä se sitten. Ei se ole teeskentelyä, se on elämää.
No, näinhän se on. Kellään ei tosiaan ole mitään velvollisuuksia uusiin ihmissuhteisiin liittyen. Sulla taisi edelleen mennä pointti ohi, mutta ei se mitään. Tämä oli oma tarinani ap:n aloitukseen, sellainen elämänkokemus täällä.
Sitä vaan en ymmärrä mikä tarve sulla oli tulla tähän ketjuun ivaamaan ja pilkkaamaan vaikkapa tätä mun kokemustani. Kaikki tavallaan tietenkin. Onnea valitsemallasi tiellä.
Kiitoksia! Valitsemani tie on ollut oikein hyvä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.
Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?
Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.
Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.
Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.
Voi miten erinomainen ihminen olet! Oikein malliesimerkki siitä, miksi Suomessa on paljon yksinäisiä. En tiedä, miksi olet tässä ketjussa, mutta et ainakaan kertomassa, miten yksinäisyyttä voisi vähentää. Sinulla menee hyvin oman perheesi kanssa, et ole yksinäinen eikä sinua kiinnosta kenenkään muun yksinäisyys. Aplodit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.
Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?
Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.
Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.
Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.
Voi miten erinomainen ihminen olet! Oikein malliesimerkki siitä, miksi Suomessa on paljon yksinäisiä. En tiedä, miksi olet tässä ketjussa, mutta et ainakaan kertomassa, miten yksinäisyyttä voisi vähentää. Sinulla menee hyvin oman perheesi kanssa, et ole yksinäinen eikä sinua kiinnosta kenenkään muun yksinäisyys. Aplodit!
Katkeruus ei ainakaan kaunista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Aha. Empatia puuttuu kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Vastauksestasi huokuu minä-minä-minä ja vain minä -asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Ystävystyminen ei todellakaan vaadi kotinsa avaamista toisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Huh huh taas asioiden vääristelyä. Edellä joku kertoo kuinka lämpimissä maissa voi mennä istuskelemaan ulos ja saa juttukaverin. Sinä väännät sen tarkoittamaan, että kyseiset mummot ja papat eivät pärjää itsensä kanssa, heillä ei ole mitään annettavaa eivätkä ole onnellisia.
Sinunkaltaista ihmistä ei ainakaan kukaan kaipaa synkistelemään vierelleen.
Introvertit ovat ilkeitä ja itsekeskeisiä ihmisiä. Ekstrovertit puolestaan puhuvat liikaa. Ambivertit parhaimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.
Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?
Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.
Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.
Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.
Hyvä niin?? Mitä mä just luin?! Olet aivan varmasti ääri-introvertti etkä osaa asettua muiden yksinäisten saappaisiin. Olen järkyttynyt. Ei ikinä eikä todellakaan hyvä niin. Ugh olen puhunut.
Jokaisella on vastuu itsestään. Yksinäiset eivät voi kaataa vastuuta yksinäisyydestään muiden ihmisten niskaan. Ne toiset eivät ole velkaa teille aikaansa tai edes huomiotaan. Jokainen saa viihtyä yksin tai oman perheensä kanssa kotonaan tai missä tahtoo eikä tarvitse siihen muita kutsua mikäli ei halua. Seurankipeät saavat ihan itse etsiä seuransa niistä toisista seurankipeistä. Aikoihin on eletty kun ihmisiä yritetään syyllistää kotonaan viihtymistä.k
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Aha. Empatia puuttuu kokonaan.
Sinullako sitä riittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Aha. Empatia puuttuu kokonaan.
Tällä ihmisellä on sisällä todella paha olla ja hän haluaa, että muillakin olisi yhtä huonosti. Se on kääritty kermakakkuun, mutta paistaa tekstistä läpi kuin salamavalo.
Ei introverttius tee ihmisestä juroa. Ihmeellisiä ennakkoluuloja taas liikkeellä.