Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita paikkoja jo, jotka tarjoavat "yhteisöllisyyttä". Harrastukset, vapaaehtoistyöt jne. Sitä vain ei voi pakottaa, että juuri sellaiset yksilöt kohtaisivat, jotka kaipaavat ystävyydeltä samoja asioita ja pitävät juuri toisistaan.

Näin on jokaisessa maassa. Miksi juuri Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä?

En tunne tilastoja mutta esim Johan Hari britti on kirjoittanut Lost connections-kirjan. Yksinäisyysepidemiasta puhutaan globaalina vitsauksena ja terveysriskinä vrt ylipaino. Eli semmoinen tutina että suurkaupungeissa voi olla paljonkin pahempi tuo yksinäistyminen.

Ja kyllä siitä Suomessakin uutisoidaan ja tutkitaan.

Hemmetin hyvä kysymys miten tätä nykyistä hullunmyllyä pitäisi rukata taaksepäin jotta ihmiset löytäisivät taas toisensa. Atomisoituminen, hyperkaupallisuus ja eristäytyminen kotiin houkuttavat turvallisina ja regressoivat kaikki kivasti. Ihmissuhteista on tullut monelle jopa pelottavia.

Kuluttajia meistä on haluttu tehdä. Ihmissuhteet vaan sotkee asioiden kauppaamista koska hitsi nehän voivat vaikka lisätä onnellisuutta ja siitä ei markkinakoneisto pidä yhtään. Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille. Nyt meitä syyllistetään siitä ettemme ole mallinmitoissa ja harrasta ultrajuoksua. Ylipäätään tunnemanipulointi tekee ihmisistä kyynisiä. Haluaa vaan olla rauhassa.

Erittäin hyvä viesti. "Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille." Olen mukana. :D Mutta mistäs sitä aloittais?

Käyttäjä42048 kirjoitti:

Nyt kerron ensimmäistä kertaa kirjallisena. Minulla sattui ihan hirveä elämänvaihe. Miesystäväni kuoli, olimme olleet 12 vuotta yhdessä. Siitä vajaa kaksi kuukautta, veljeni kuoli, kolme viikkoa ja äitini kuoli. Kuukausi ja löysin siskoni kuolleena. Olen aina ollut tosi sosiaalinen, "tapahtumien ja illanistujaisten ilopilleri."

Tapahtumien jälkeen ihmiset pikkuhiljaa lopettivat yhteydenpidon, koska muutuin synkäksi, eivätkä kuulemma ikinä tienneet soittaessaan, millä tuulella satun olemaan. Keskustelenko vai murahtelen vain puhelimeen. Kellekkään ei tullut mieleen tulla käymään kotonani. Silloin tunsin itseni todella yksinäiseksi.

Kun aikaa kului ja toivuin pikkuhiljaa tragediasta, jos siitä voi koskaan toipua, alkoivat taas ihmissuhteet toimia. Koska jaksan taas rupatella. Joo, en ole taas yksinäinen, mutta jäänyt takaraivoon, miksi jouduin olemaan yksinäinen kun kriisi oli päällä?

Koska moni ei osaa olla läsnä, kun toisella on vaikeaa. Itse opin suurimman elämänkriisin kohdalla, keneen voin tukeutua. Tässä voi myös itse tulla vastaan, jos elämässä on ihmisiä, jotka eivät ihan osaa tukea oikealla tavalla, mutta haluavat. Joille voi sanoa, että tätä tarvitsen nyt. Herkästi ihmiset varmaan vetäytyvät kokonaan, jos ovat neuvottomia ja kuvittelevat, että "pitäisi" tietää ihan itse, mitä tehdä. Ja jotkut eivät lainkaan kykene olemaan lähellä, kun toisella on vaikeaa. Senkin hyväksyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Miksi et sitten sanonut niin? Juuri näinhän oletettiinkin alkuperäisessä viestissä.

Vastaus perusteli alkuperäistä viestiä. oletko sinäkin an kirjolla?

Varmaankin aika monet sinun ympärilläsi olevat ovat "an kirjolla"? Noloa käyttää diagnooseja haukkumaniminä, jos nyt on pakko lähteä käyttäytymään kuin hiekkalaatikolla

Tässähän ei haukuta mitään vaan yritetään ymmärtää miksi joku kirjoittaja ei ymmärrä taaskaan viestejä, mihin vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aktiivinen ja tutustun helposti ihmisiin, väittäisin olevani sosiaalisesti taitava ja miellyttävää seuraa. Jos tapaan uuden ihmisen, osaan luontevasti kutsua kylään tai leffaan, tai isomman porukan mukaan tekemään asioita.

Vastavuoroisuus puuttuu, en halua alkaa ahdistelijaksi. Jostain syystä usein se toinen osapuoli on hyvin passiivinen ja en halua väkisin tunkea kenekään elämään. Jos parin kutsun jälkeen toinen ei esitä vastakutsua, tutustuminen jää siihen.

Sitten tapaamme sattumalta jossain ja toinen harmittelee "miksi emme ole nähneet pitkään aikaan, olisi niin mukavaa nähdä useammin". Olen sen sorttinen, että uskon tekoja, en sanoja. Jostain syystä ilmeisesti nämä ihmiset eivät halua tutustua minuun.

Olisi ihan kiva tietää miksi, niin voisin esim. korjata käytöstäni jos se olisi aiheellista.

Olen kuitenkin sen verran aktiivinen, että pari ihanaa ystävää löytyy. Se on vaatinut paljon työtä. :D

Juuri tuollaisesta en välitä yhtään, eli siitä, että joku odottaisi koko ajan meillä olevan jotain yhteistä tekemistä! Siis sellainen on hyvin ärsyttävää. Voin lähteä kimpassa joskus leffaan, mutta ei se hyvänen aika sitä tarkoita, että jos sinä olet keksinyt kutsua vaikka minut ja jonkun toisenkin leffaan, että minä järjestäisin seuraavan leffaillan. Lähdin leffaan luultavasti sen takia, että aika ja leffaehdotus sopivat minulle, mutta en edes ajatellut, että sinä odotat minun vastavuoroisesti alkavan kehittelemään meille jotain yhteistä tekemistä. Voi huokaus sentään...

Juuri tästä tuolla aikaisemmin on puhuttu, eli siitä, että jotkut odottavat ystävyyden olevan jatkuvaa yhdessäolemista ja yhdessä puuhaamista. Se ei sovi minulle ja se ei ole minun tapani olla ystävä. Minä en kaipaa eteeni sitä toisen naamaa, että voin jutella hänen kanssaan ja en halua lukita itseäni ajallisesti toiseen ihmiseen jatkuvalla syötöllä. Emme ole naimisissa, emme ole edes parisuhteessa, vaan olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on oma elämänsä.

Minulla on muutama hyvä ystävä, on ollut jo vuosikymmeniä ja todennäköisesti ystävyys jatkuukin kauan, mutta emme sido toisiamme ja oleta toisesta mitään. Emme ehdittele toiselle tekemisiä ja tapaamisia väkisillä, vaan olemme ystäviä ihan sen takia, että toinen on ihana ihminen. Arvostamme toisiamme.

Siis mistä ihmeestä keksit, että tässä vaadittiin jatkuvaa yhdessä nyhväämistä? Ainoastaan vastavuoroisuutta. Ihmiset lukevat kummallisia asioita toisten viesteihin.

Varsinkin tutustumisen alussa kumpikin ehdottaa näkemistä ja tekemistä, tietenkin. Muuten tutustuminen yleensä lopahtaa. 

Pointtihan onkin siinä, että välttämättä molemmat ei haluakaan tutustua paremmin. Toinen suostui juttuun a ,koska se sopi hänelle, mutta kiinnostus ei riitä asijaan b. Ehkä juttu c tai d taas sopii tai ei tilanteesta riippuen.

Miksi et sitten sanonut niin? Juuri näinhän oletettiinkin alkuperäisessä viestissä.

Vastaus perusteli alkuperäistä viestiä. oletko sinäkin an kirjolla?

Varmaankin aika monet sinun ympärilläsi olevat ovat "an kirjolla"? Noloa käyttää diagnooseja haukkumaniminä, jos nyt on pakko lähteä käyttäytymään kuin hiekkalaatikolla

Tässähän ei haukuta mitään vaan yritetään ymmärtää miksi joku kirjoittaja ei ymmärrä taaskaan viestejä, mihin vastaa.

Aivan varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita paikkoja jo, jotka tarjoavat "yhteisöllisyyttä". Harrastukset, vapaaehtoistyöt jne. Sitä vain ei voi pakottaa, että juuri sellaiset yksilöt kohtaisivat, jotka kaipaavat ystävyydeltä samoja asioita ja pitävät juuri toisistaan.

Näin on jokaisessa maassa. Miksi juuri Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä?

En tunne tilastoja mutta esim Johan Hari britti on kirjoittanut Lost connections-kirjan. Yksinäisyysepidemiasta puhutaan globaalina vitsauksena ja terveysriskinä vrt ylipaino. Eli semmoinen tutina että suurkaupungeissa voi olla paljonkin pahempi tuo yksinäistyminen.

Ja kyllä siitä Suomessakin uutisoidaan ja tutkitaan.

Hemmetin hyvä kysymys miten tätä nykyistä hullunmyllyä pitäisi rukata taaksepäin jotta ihmiset löytäisivät taas toisensa. Atomisoituminen, hyperkaupallisuus ja eristäytyminen kotiin houkuttavat turvallisina ja regressoivat kaikki kivasti. Ihmissuhteista on tullut monelle jopa pelottavia.

Kuluttajia meistä on haluttu tehdä. Ihmissuhteet vaan sotkee asioiden kauppaamista koska hitsi nehän voivat vaikka lisätä onnellisuutta ja siitä ei markkinakoneisto pidä yhtään. Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille. Nyt meitä syyllistetään siitä ettemme ole mallinmitoissa ja harrasta ultrajuoksua. Ylipäätään tunnemanipulointi tekee ihmisistä kyynisiä. Haluaa vaan olla rauhassa.

Erittäin hyvä viesti. "Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille." Olen mukana. :D Mutta mistäs sitä aloittais?

Niiden, jotka haluaa muutosta kannattaa aloittaa itsestään. Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette yksinäisiä? Yksinäisyys on yhtä haitallista keholle kuin polttaisi 5 tupakkaa päivässä. Tutkittu juttu.

Entäs ne myrkylliset suhteet? Feikkifrendit?

Itse pääsin noista irti ja nyt huokaisen helpotuksesta kun ei tarvitse sopeutua noihin loisiin. Ja miksikö sopeuduin? Koska kotonani totuin olemaan paskaa.

Ei, en tiedä opinko koskaan löytämään ne ihmiset, joiden seura aidosti olisi nautittavaa. Siis ystäviksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.

Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

Ghostaaminen ja vastaamattomuus kielii kyllä enemmänkin kusipäisestä toisesta osapuolesta, ei ihmisiä kohdella noin

Kusipäisyyttä taitaa kyllä löytyä tuosta mammavalittajasta enemmän kuin niistä muista. En usko, että näillä muilla on ystävättömyyttä, vaan vain tällä valittajalla. Se, että on tekemistä ja ystäviä ihan omiksi tarpeiksi ja ei ole yksinkertaisesti aikaa jollekin uudelle mammalle, on normaalia. Sitä paitsi tässä kuullaan vain yhden valittajan tarina ja muut eivät saa kertoa omaa versiotaan asiasta. Se heidän versio on varmasti ihan erilainen.

Muutimme aika monta kertaa kaupungista ja jopa maasta toiseen, kun lapsemme olivat pieniä ja jo ennen lapsia. En kokenut ikinä yksinäisyyttä, vaikka ystäväni jäivätkin toiseen maanosaan ja en tuntenut ketään uudesta paikasta. Sain itseasiassa helposti hyviä kavereita ja jopa ystäviä, jotka ovat yhä vieläkin ystäviäni. Yksi ystävistäni esimerkiksi ulkomailla oli naapurin mummo, jonka kanssa aloin juttelemaan heikolla englannillani odottaessani ensimmäistä lastamme. Mummo oli siis ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta se ei meidän ystävyyttä häirinnyt millään tavoin. Toinen ystävä oli ja on vieläkin mieheni työkaverin vaimo. Emme ole nähneet toisiamme vuosiin, koska välillämme on satoja kilometrejä, mutta ystävyys on lujaa silti.

Ai, että mua alkoi tämä tarina hymyilyttämään :)

naapurin mummo, jonka kanssa ALOIN juttelemaan heikolla englannilla

Noin minäkin aina teen matkoillani jne.. ihania juttu hetkiä milloin missäkin eikä mun englanti niin kummoista ole.

Ystäviä minulla on Suomessakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oma ongelma, no vanhukset poislukien. Jos ei osaa olla sellainen ihminen jonka kanssa muut viihtyvät, ei sille yhteiskunta mitään voi.

Mulla on ollut näitä ystäväksi haluavia, itsekkäitä ovat eivätkä osaa ottaa muita huomioon.

Tämä!! Juuri tämä! Ei yhteiskunnan tarvitse tehdä mitään yksinäisyyden poistamiseksi, vaan jos joku haluaa oikeasti ystävän, niin sitten pitää tutkailla hieman itseään ja katsoa miksi ei ole itse kyennyt olemaan tähän mennessäkään ystävä kenellekään. Asia ei ole kaikkien muiden vika, vaan itsestä löytyy se syypää asiaan. Maailmassa on kuitenkin aika monta ihmistä, mutta jos itselle ei mikään kelpaa, niin ei voi mitään.

Siinä on oikea kunnon uusliberalisti äänessä. Huh.

Vierailija kirjoitti:

juurihan keksittiin metoo, jolla yksinäisyyttä lisättiin.

Ei kukaan halua ahdistelijoita tai ahdistavia tyyppejä elämänsä. Jos vähänkään itsestään tykkää.

Kyllä huonosta käytöksestä täytyy voida puhua.

Miksei muita (kaikkia) ihmisiä voi kohdella asiallisesti? Liikaa vaadittu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

Ghostaaminen ja vastaamattomuus kielii kyllä enemmänkin kusipäisestä toisesta osapuolesta, ei ihmisiä kohdella noin

Kusipäisyyttä taitaa kyllä löytyä tuosta mammavalittajasta enemmän kuin niistä muista. En usko, että näillä muilla on ystävättömyyttä, vaan vain tällä valittajalla. Se, että on tekemistä ja ystäviä ihan omiksi tarpeiksi ja ei ole yksinkertaisesti aikaa jollekin uudelle mammalle, on normaalia. Sitä paitsi tässä kuullaan vain yhden valittajan tarina ja muut eivät saa kertoa omaa versiotaan asiasta. Se heidän versio on varmasti ihan erilainen.

Muutimme aika monta kertaa kaupungista ja jopa maasta toiseen, kun lapsemme olivat pieniä ja jo ennen lapsia. En kokenut ikinä yksinäisyyttä, vaikka ystäväni jäivätkin toiseen maanosaan ja en tuntenut ketään uudesta paikasta. Sain itseasiassa helposti hyviä kavereita ja jopa ystäviä, jotka ovat yhä vieläkin ystäviäni. Yksi ystävistäni esimerkiksi ulkomailla oli naapurin mummo, jonka kanssa aloin juttelemaan heikolla englannillani odottaessani ensimmäistä lastamme. Mummo oli siis ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta se ei meidän ystävyyttä häirinnyt millään tavoin. Toinen ystävä oli ja on vieläkin mieheni työkaverin vaimo. Emme ole nähneet toisiamme vuosiin, koska välillämme on satoja kilometrejä, mutta ystävyys on lujaa silti.

Ai, että mua alkoi tämä tarina hymyilyttämään :)

naapurin mummo, jonka kanssa ALOIN juttelemaan heikolla englannilla

Noin minäkin aina teen matkoillani jne.. ihania juttu hetkiä milloin missäkin eikä mun englanti niin kummoista ole.

Ystäviä minulla on Suomessakin.

Vastasit itsellesi? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?

Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.

Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.

Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.

Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.

Hahaa, ymmärrän nyt oikein hyvin miksi sinut on ghostattu!

Ei, kenenkään ei tarvitse yrittää sopia sinun kanssasi uutta aikaa, jos joku sinun ehdottamasi aika ei sopinut hänelle. Yksikään toinen ei ole velvollinen sopimaan sinun kanssasi yhtään mitään. Jos toisen mielestä jutut eivät menneet yhteen sinun kanssasi kovin kiinnostavasti, niin on ihan ok sanoa, että oli kiva tavata ja siinäpä se sitten. Ei se ole teeskentelyä, se on elämää.

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.

Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.

Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.

Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?

Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.

Ghostaaminen ja vastaamattomuus kielii kyllä enemmänkin kusipäisestä toisesta osapuolesta, ei ihmisiä kohdella noin

Kusipäisyyttä taitaa kyllä löytyä tuosta mammavalittajasta enemmän kuin niistä muista. En usko, että näillä muilla on ystävättömyyttä, vaan vain tällä valittajalla. Se, että on tekemistä ja ystäviä ihan omiksi tarpeiksi ja ei ole yksinkertaisesti aikaa jollekin uudelle mammalle, on normaalia. Sitä paitsi tässä kuullaan vain yhden valittajan tarina ja muut eivät saa kertoa omaa versiotaan asiasta. Se heidän versio on varmasti ihan erilainen.

Muutimme aika monta kertaa kaupungista ja jopa maasta toiseen, kun lapsemme olivat pieniä ja jo ennen lapsia. En kokenut ikinä yksinäisyyttä, vaikka ystäväni jäivätkin toiseen maanosaan ja en tuntenut ketään uudesta paikasta. Sain itseasiassa helposti hyviä kavereita ja jopa ystäviä, jotka ovat yhä vieläkin ystäviäni. Yksi ystävistäni esimerkiksi ulkomailla oli naapurin mummo, jonka kanssa aloin juttelemaan heikolla englannillani odottaessani ensimmäistä lastamme. Mummo oli siis ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta se ei meidän ystävyyttä häirinnyt millään tavoin. Toinen ystävä oli ja on vieläkin mieheni työkaverin vaimo. Emme ole nähneet toisiamme vuosiin, koska välillämme on satoja kilometrejä, mutta ystävyys on lujaa silti.

Ai, että mua alkoi tämä tarina hymyilyttämään :)

naapurin mummo, jonka kanssa ALOIN juttelemaan heikolla englannilla

Noin minäkin aina teen matkoillani jne.. ihania juttu hetkiä milloin missäkin eikä mun englanti niin kummoista ole.

Ystäviä minulla on Suomessakin.

Vastasit itsellesi? :D

?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.

Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.

Vaikka sinä et tarvitsekaan muita ja olet nyhvääjä niin minä tarvitsen ihmisiä ympärilleni vaikken ekstrovertti olekaan. Olen aina lapsesta saakka ollut yksinäinen eikä elämässäni ole muita kuin minä itse.

Olem yksin mutta en kärsi siitä vaan nautin eli nun kohdalla ei ole mitään ongelmaa mitä pitäisi hoitaa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.

Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.

Hyvä niin?? Mitä mä just luin?! Olet aivan varmasti ääri-introvertti etkä osaa asettua muiden yksinäisten saappaisiin. Olen järkyttynyt. Ei ikinä eikä todellakaan hyvä niin. Ugh olen puhunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita paikkoja jo, jotka tarjoavat "yhteisöllisyyttä". Harrastukset, vapaaehtoistyöt jne. Sitä vain ei voi pakottaa, että juuri sellaiset yksilöt kohtaisivat, jotka kaipaavat ystävyydeltä samoja asioita ja pitävät juuri toisistaan.

Näin on jokaisessa maassa. Miksi juuri Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä?

En tunne tilastoja mutta esim Johan Hari britti on kirjoittanut Lost connections-kirjan. Yksinäisyysepidemiasta puhutaan globaalina vitsauksena ja terveysriskinä vrt ylipaino. Eli semmoinen tutina että suurkaupungeissa voi olla paljonkin pahempi tuo yksinäistyminen.

Ja kyllä siitä Suomessakin uutisoidaan ja tutkitaan.

Hemmetin hyvä kysymys miten tätä nykyistä hullunmyllyä pitäisi rukata taaksepäin jotta ihmiset löytäisivät taas toisensa. Atomisoituminen, hyperkaupallisuus ja eristäytyminen kotiin houkuttavat turvallisina ja regressoivat kaikki kivasti. Ihmissuhteista on tullut monelle jopa pelottavia.

Kuluttajia meistä on haluttu tehdä. Ihmissuhteet vaan sotkee asioiden kauppaamista koska hitsi nehän voivat vaikka lisätä onnellisuutta ja siitä ei markkinakoneisto pidä yhtään. Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille. Nyt meitä syyllistetään siitä ettemme ole mallinmitoissa ja harrasta ultrajuoksua. Ylipäätään tunnemanipulointi tekee ihmisistä kyynisiä. Haluaa vaan olla rauhassa.

Erittäin hyvä viesti. "Totaalinen inhimillisten ihmisten vallankumoushan tässä pitäisi laittaa tulille." Olen mukana. :D Mutta mistäs sitä aloittais?

Varmasti yritystä on jo kaikissa korttelitapahtumissa ja muissa vastaavissa. Mutta jokin yleinen apatia monia vaivaa. Itsekin tunnustaudun. Ehkä moni kokee alemmuutta jos elämästä puuttuu sitä ja tätä eikä siitä huvittaisi avautua.

Kaikki someboikotointi ja tavallisuuden liputus on osa vastarintaa. Mutta mt ongelmiin liittyy sellaista häpeää että ei se millään kikkakakkosella usein irtoa. Tai miten ihmiset nyt keksivät rajata itsensä ulos. Pitäisi tosiaan heittää kaikki virtuaaliviihde pois ja palata taaksepäin jotenkin. Ihan jo siinä miten vierasta voi lähestyä. Mutta ollaanko me Suomessa ikinä osattu tuota vaivattomasti? Mitä jos noihin asioihin kiinnitettäisiin huomiota jo kouluaikoina? Ilmapiiriä pitäisi kehittää myönteisemmäksi mutta myös aidommaksi.

Kuitenkin samaan aikaan kaikki äärettömän falski ja keinotekoinen täyttää tajuntaa ja verkkokalvoja. Varmaan koukuttaa omaan lumemaailmaansa. Viesti: älä vaan välitä mistään tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Yksi syy on se, että meillä on suht tilavat kodit mutta esim Espanjassa kaupungeissa kodit ovat pieniä ja ahtaita, joihin ei kutsuta vieraita vaan tavataan kuppiloissa. Jokainen maksaa omat juomisensa mutta seurustelevat rennosti, jopa vanhat ihmiset.

Tätä on ollut ilo katsella, koska puheensorina on ollut myönteistä niin mies- kuin naisporukassakin. Tuppisuita en ole nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa vain valittaa eikä oikeasti edes halua seuraa. Olen vuosia etsinyt ystäviä somesta. Ei vain onnistu. Johonkin se lopahtaa sillä toisella osapuolella. Nyt viimeksi uuden kaverisovelluksen kautta viestitteli samassa kaupungissa asuvan ihmisen kanssa. Aluksi vastasi heti viesteihin. Nyt ei ole kuulunut mitään yli viikkoon.

Mitä sovelluksia on?