Olen alkanut stressata synnytystä neuvolan terkan takia

"Onko tosiaan niin, että synnärille pitää etukäteen kirjoittaa käsikirjoitus, miten tuleva synnytys tapahtuu?"

Olisi muuten mielenkiintoista saada kirja aiheesta: miten synnytys omasta mielestä meni? Entä sairaalan henkilökunnan?

Ap on päättänyt käydä neuvolassa, vaikka se on vapaaehtoinen. Neuvolan työntekijä patistaa tekemään suunnitelman, mutta ap mieluummin olisi ajattelematta koko asiaa. Jos ei menetelmillä ole niin väliä, se voi olla itse suunnitelma: "minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä itselleni tai lapselleni toivon".

Sanottakoon kuitenkin, että nopea synnytys on hyvä asia ja pitkittyneeseen liittyy riskejä.

Kuten edellisellä sivulla kirjoitettiin, "osa kipulääkkeistä voi hyvinkin pidentää kestoa" eli potilaan kyky sietää kipua voi tapahtua lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. Syntymä on kompromissi, jossa molemmat - lapsi ja äiti - on otettava huomioon, olisi siis naiivia sanoa: "mahdollisimman kivuton!", ellei lapsen näkökulmaa ole otettu huomioon.

En jaksanu lukea kommentteja, olisiko asiani jo tullut esille.

Mutta et ensisynnyttäjänä voi oikein muuta tehdäkään, kuin mennä avoimin mielin.

Kuitenkin synnytystoiveisiin voisit ehkä kertoa, millainen ihminen olet? Jotkut saa tukea käskyttävällä tavalla tsemppaamisesta ja jotkut ovat herkempiä ihmisiä ja kaipaavat hellempää läsnäoloa.

Itselleni tämä oli tärkeää toisella synnytyskerralla tuoda ilmi, kun olin jo ymmärtänyt että vaikea kokemus on tulossa, joten halusin tehdä kaikkeni, jotta varmistaisin itselleni sopivimman tyylisen avun.

Vierailija kirjoitti:

Monella tuntuu olevan ajatus, että käsikirjoitus tehdään toteutettavaksi. Uskon että tarkoitus on vain luoda tunnetta siitä, että on edes JOTENKIN valmistautunut; vaikka kaikki muuttuisi, homma lähtee mietityltä pohjalta eli on ainakin perustietoa eri mahdollisuuksista.

Ei menettelyihin tutustumisen kanssa kannata olla laiska. Sillä ne ovat jotain mitä itselle potentiaalisesti tehdään... ja vastuu rutiinitoimenpideiden riskeistä on viime kädessä potilaalla, äidillä: hän suostui, sai vapaasti valita. Yksilöllisyydestä ei voida sairaalassa kaikkea tietää, joten hoito on keskimääräistä.

Kun jokin ei mene ideaalisesti ja on kuitenkin "normaalin" rajoissa, "hinnan" maksaa lapsi, äiti, perhe. Käytännössä suuriltakin murheilta saattaisi välttyä, jos ei turvautuisi helpoimpaan eli laiskuuteen. Helpoimmasta saattaakin tulla vaikeinta, koska ei ollut tietoa toimia suuremmalla todennäköisyydellä itselle sopivalla tavalla.

Sivistynyt äiti on joustavanakin VASTUULLINEN. Vaihtoehtoiset menetelmät eivät "tule puskista": ne ovat mahdollisuuksia, eivät uhkia.

On monia tapoja, miten luonnollisen tapahtuman, syntymän, voi hyvää tarkoittaessaan sabotoida.

Jos äiti alkaisi hätäillä, sikiö olisi vaarassa. Istukka -> syntymävalmis sikiö kestää hyvin rajallisesti äidin liikuntaa, stressiä - hengityksen epätasaisuutta - reagoiden siihen pulssin laskulla ("sydänäänet katoaa").

Edes jotenkuten itseään sivistänyt äiti tiedostaa olevansa aktiivinen osa synnytystä, hallitsevampi - eikä tällä ole mitään tekemistä ponnistusten kanssa. Hyvä syntymä ei niitä välttämättä vaadi ollenkaan ponnistuksia, itse asiassa ne joskus aiheuttaa vain sektion tarpeen (hapensaanti häiriintyy, kohtu väsyy) ja ovat siis turvallisuusriski. Joillekin potilaille hallinnan tunne on tärkeää, ja se liittyy sikiön hyvinvoinnin turvaamiseen.

Syntymähän on spontaani tapahtuma, ei äidin työn tulos!!! Monella ehkä väärä käsitys siitä, että vauva pitäisi puskea ulos syntymä ei todellakaan perustu siihen. KOHTU TEKEE TYÖN. Äidin tehtävä on kestää, sekä olla vaarantamatta sikiön tilaa.

Oeriaatteessa on siis psyykkisesti tärkeää, että äiti kokee tietävänsä jotain synnytyksestä jo etukäteen. Vaikka syntymä sitten tilanteen mukaan eteneekin.

Synnytys on niin iso asia, että kunnon synnytysvalmennuksen pitäisi edelleen kuulua asiaan, samoin synnytyssairaalaan tutustumisen.

Synnystä ei edistä, että äidille sairaala on täysin vieras. Joskus esim. lapsivedet ovat menneet, mutta supistukset heikot, ja äiti joutuu sairaalaan odottamaan synnytyksen käynnistymistä vieraiden äitien kanssa yksin kivuissa. Sitten yhtäkkiä käynnistetään. Kun kaikki vedetään kuin liukuhihnalta, niin ei se synnytystä tai imetystäkään edistä. Synnytyksen pitäisi olla turvallinen kokemus äidille, jotta se sujuisi hyvin.

Kyllä nää taitaa olla vähän sellaisia asioita, joita ei voida suunnitella etukäteen. Jokainen synnytys on erilainen.

Aika outoa juttua tällä Ap:n terkkarilla. Eihän ne siellä synnärillä mitään toiveita voi ottaa huomioon koska synnytys menee niinkuin se menee. Hoitoon liittyvät päätökset tekee lääkäri.

Enemmän on ongelmaa synnyttäjistä, jotka luulevat, että he voivat jotenkin päättää, miten synnytys menee.

T: ex-terkkari jolla pitkä neuvolaura

Vierailija kirjoitti:

TURHAAN SINÄ MITÄÄ SUUNNITELAA SINNE TEET, EI NE KÄTILÖT SITÄ KUITENKAAN NOUDATA. Nauravat vaan paskasesti, että sieltä se rouva tulee toivomuslitanian kanssa.

Ap:n kannattaa kertoa tämä sille neuvolan terkkarille, joka ei ole itse synnyttänyt eikä muutenkaan kovin monta synnytystä edes nähnyt muuta kuin ehkä pakolliset opiskeluaikaiset.

Kuinka säälittävän vähällä kokemuksella nykyään pääsee neuvolaan odottavien äitien avuksi? Toista se ennen kun oli eläkeikää lähestyvä, synnytysosastolla työuransa tehnyt kätilö. Siellä tunsi olevansa turvallisissa käsissä, vaikka kieltämättä harmitti, kun kohtuullisen pitkän kokemuksen ansiosta aavisti vaikeuksia ja passitti suurempaan sairaalaan synnyttämään ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niin mene, että "Kunhan vauva saadaan ulos tavalla tai toisella" - hätäsektiota on kaikin keinoin vältettävä, koska se on vaaratilanne sekä lapselle että äidille.

Sinun ei oikeastaan tarvitse tehdä synnytyksessä muuta kuin huolehtia asentosi, liikkeidesi (olettaen, ettet ole tunnoton) ja hengityksesi kautta, että kestät kivun - onneksi kipu tulee jaksoittain ja välillä saa levätä. 

Selinmakua kannattaa välttää, sattui tai ei, sillä sikiö ei saa siinä parhaiten happea. Synteettista oksitosiiniakin kannattaa välttää, ellei hätätapaus. Suosittelen vähän ilokaasua paraservikaalipuudutteita, ei muuta. 

Minä taas en suosittele tuota ilokaasua ja parasevikaalipuutetta lainkaan. Yhdessä synnytyksessä nuo oli käytössä ja sanoisin sitä pahimmaksi ja kivuliaimmaksi synnytykseksi ja olen sentään yhden synnyttänyt ilman mitään kivunlievityksiä. Ilokaasusta tuli vain oksettava olo, muissa synnytyksissä ei ole oksettanut lainkaan. Ja puudutteen laittaminen sattui ihan älyttömästi, eikä siitä ollut apua kuin ihan pieneksi hetkeksi. Yksi synnytys on menty oksitosiinilla, tippa otettiin käyttöön, kun vedet olivat menneet vuorokautta aikaisemmin. Silloin sain epiduraalin.

Ilokaasua kun ottaa juuri sopivalla hetkellä ennen kipuhuippua, se todella vie terän kivusta; ei poista kipua, vaan tekee siitä suht siedettävän. Jos tämän ajoituksen missaa, on turha vetää kaasua sillä erää. Näin se valtaosalla toimii. 

Paraservikaalit ihanteellisesti poistavat kivun kokonaan (!) siitä vaiheesta, kun vauva tulee ulos. Siis ilman muita keinoja. Kun vaikein kohta ylittää rajan, lapsi vain putkahtaa ulos, eikä se satu ollenkaan.

Ilmeisetsi sinulla puudutteita ei saatu oikeasti laitettua. Poikkeuksellista, että pistos niin paljon sattui. Ei niiden oikeasti ajoitettuna tarvitsekkaan erityisen kauan vaikuttaa. Epiduraalipiikki ei kuitenkaan sattunut? Sehän on paksu piikki. Ehkä synnytyselimesi olivat tavallista herkemmät, selkä ei niin herkkä. On ikävää, jos synnytys menee siihen, että joudutaan käyttämään oksitosiinia. 

Liittyikö oksettava olo kaasusta raskauteen, jossa oli ollut pahoinvointia? Oliko muissa raskauksissa pahoinvointia ennen syntymää?

Epiduraalia varten puudutetaan se pistoskohta, että ei sattunut kun vähän se puudutepistos.

Hah. Mulla tuli ennenaikainen synnytys eikä mulla ollut mukana edes sairaalakassia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niin mene, että "Kunhan vauva saadaan ulos tavalla tai toisella" - hätäsektiota on kaikin keinoin vältettävä, koska se on vaaratilanne sekä lapselle että äidille.

Sinun ei oikeastaan tarvitse tehdä synnytyksessä muuta kuin huolehtia asentosi, liikkeidesi (olettaen, ettet ole tunnoton) ja hengityksesi kautta, että kestät kivun - onneksi kipu tulee jaksoittain ja välillä saa levätä. 

Selinmakua kannattaa välttää, sattui tai ei, sillä sikiö ei saa siinä parhaiten happea. Synteettista oksitosiiniakin kannattaa välttää, ellei hätätapaus. Suosittelen vähän ilokaasua paraservikaalipuudutteita, ei muuta. 

Minä taas en suosittele tuota ilokaasua ja parasevikaalipuutetta lainkaan. Yhdessä synnytyksessä nuo oli käytössä ja sanoisin sitä pahimmaksi ja kivuliaimmaksi synnytykseksi ja olen sentään yhden synnyttänyt ilman mitään kivunlievityksiä. Ilokaasusta tuli vain oksettava olo, muissa synnytyksissä ei ole oksettanut lainkaan. Ja puudutteen laittaminen sattui ihan älyttömästi, eikä siitä ollut apua kuin ihan pieneksi hetkeksi. Yksi synnytys on menty oksitosiinilla, tippa otettiin käyttöön, kun vedet olivat menneet vuorokautta aikaisemmin. Silloin sain epiduraalin.

Ilokaasua kun ottaa juuri sopivalla hetkellä ennen kipuhuippua, se todella vie terän kivusta; ei poista kipua, vaan tekee siitä suht siedettävän. Jos tämän ajoituksen missaa, on turha vetää kaasua sillä erää. Näin se valtaosalla toimii. 

Paraservikaalit ihanteellisesti poistavat kivun kokonaan (!) siitä vaiheesta, kun vauva tulee ulos. Siis ilman muita keinoja. Kun vaikein kohta ylittää rajan, lapsi vain putkahtaa ulos, eikä se satu ollenkaan.

Ilmeisesti sinulla puudutteita ei saatu oikeasti laitettua. Poikkeuksellista, että pistos niin paljon sattui. Ei niiden oikeasti ajoitettuna tarvitsekkaan erityisen kauan vaikuttaa. Epiduraalipiikki ei kuitenkaan sattunut? Sehän on paksu piikki. Ehkä synnytyselimesi olivat tavallista herkemmät, selkä ei niin herkkä. On ikävää, jos synnytys menee siihen, että joudutaan käyttämään oksitosiinia. 

Liittyikö oksettava olo kaasusta raskauteen, jossa oli ollut pahoinvointia? Oliko muissa raskauksissa pahoinvointia ennen syntymää?

Epiduraalia varten puudutetaan se pistoskohta, että ei sattunut kun vähän se puudutepistos.

Ok mutta tiedoksi, että epiduraalien kanssa voi tapahtua sama "komplikaatio" kuin sinulla paraservikaalien kanssa - ja se on vaarallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella tuntuu olevan ajatus, että käsikirjoitus tehdään toteutettavaksi. Uskon että tarkoitus on vain luoda tunnetta siitä, että on edes JOTENKIN valmistautunut; vaikka kaikki muuttuisi, homma lähtee mietityltä pohjalta eli on ainakin perustietoa eri mahdollisuuksista.

Ei menettelyihin tutustumisen kanssa kannata olla laiska. Sillä ne ovat jotain mitä itselle potentiaalisesti tehdään... ja vastuu rutiinitoimenpideiden riskeistä on viime kädessä potilaalla, äidillä: hän suostui, sai vapaasti valita. Yksilöllisyydestä ei voida sairaalassa kaikkea tietää, joten hoito on keskimääräistä.

Kun jokin ei mene ideaalisesti ja on kuitenkin "normaalin" rajoissa, "hinnan" maksaa lapsi, äiti, perhe. Käytännössä suuriltakin murheilta saattaisi välttyä, jos ei turvautuisi helpoimpaan eli laiskuuteen. Helpoimmasta saattaakin tulla vaikeinta, koska ei ollut tietoa toimia suuremmalla todennäköisyydellä itselle sopivalla tavalla.

Sivistynyt äiti on joustavanakin VASTUULLINEN. Vaihtoehtoiset menetelmät eivät "tule puskista": ne ovat mahdollisuuksia, eivät uhkia.

On monia tapoja, miten luonnollisen tapahtuman, syntymän, voi hyvää tarkoittaessaan sabotoida.

Jos äiti alkaisi hätäillä, sikiö olisi vaarassa. Istukka -> syntymävalmis sikiö kestää hyvin rajallisesti äidin liikuntaa, stressiä - hengityksen epätasaisuutta - reagoiden siihen pulssin laskulla ("sydänäänet katoaa").

Edes jotenkuten itseään sivistänyt äiti tiedostaa olevansa aktiivinen osa synnytystä, hallitsevampi - eikä tällä ole mitään tekemistä ponnistusten kanssa. Hyvä syntymä ei niitä välttämättä vaadi ollenkaan ponnistuksia, itse asiassa ne joskus aiheuttaa vain sektion tarpeen (hapensaanti häiriintyy, kohtu väsyy) ja ovat siis turvallisuusriski. Joillekin potilaille hallinnan tunne on tärkeää, ja se liittyy sikiön hyvinvoinnin turvaamiseen.

Syntymähän on spontaani tapahtuma, ei äidin työn tulos!!! Monella ehkä väärä käsitys siitä, että vauva pitäisi puskea ulos syntymä ei todellakaan perustu siihen. KOHTU TEKEE TYÖN. Äidin tehtävä on kestää, sekä olla vaarantamatta sikiön tilaa.

Oeriaatteessa on siis psyykkisesti tärkeää, että äiti kokee tietävänsä jotain synnytyksestä jo etukäteen. Vaikka syntymä sitten tilanteen mukaan eteneekin.

Synnytys on niin iso asia, että kunnon synnytysvalmennuksen pitäisi edelleen kuulua asiaan, samoin synnytyssairaalaan tutustumisen.

Synnystä ei edistä, että äidille sairaala on täysin vieras. Joskus esim. lapsivedet ovat menneet, mutta supistukset heikot, ja äiti joutuu sairaalaan odottamaan synnytyksen käynnistymistä vieraiden äitien kanssa yksin kivuissa. Sitten yhtäkkiä käynnistetään. Kun kaikki vedetään kuin liukuhihnalta, niin ei se synnytystä tai imetystäkään edistä. Synnytyksen pitäisi olla turvallinen kokemus äidille, jotta se sujuisi hyvin.

Synnytysvalmennukseen voisi enemmän satsata, mutta synnytyssairaalaan tutustumista rutiininomaisesti en pidä tärkeänä. Äidin ei mielestäni edes pitäisi niin paljon keskittyä itseensä, että paikalla on väliä.

Se on aina traagista, jos synnytys joudutaan käynnistämään...

Lisäksi on huomioitavaa, että julkinen terveydenhuolto on köyhille eikä psykologiseen valmennukseen ole varaa rutiininomaisesti.

Huomiota tulisi kiinnittää äidin sijaan enemmän lapseen.