Olen alkanut stressata synnytystä neuvolan terkan takia
Onko tosiaan niin, että synnärille pitää etukäteen kirjoittaa käsikirjoitus, miten tuleva synnytys tapahtuu? Siltä se nimittäin on alkanut tuntumaan kun terkkarin puheita kuuntelee. Kahden kuukauden päästä on esikoisen laskettu aika. En ole koskaan pelännyt synnytystä. Olen tutustunut synnytyksen eri vaikeisiin, kivunhoitoon yms synnytykseen liittyvään, myös komplikaatioihin, mutta minulla ei ole mitään erityistoiveita synnytyksen suhteen. Kunhan vauva saadaan ulos tavalla tai toisella.
Tämä toiveettomuus on alusta asti ollut terkkarille ongelma. Eilenkin sain taas neuvolassa tiukan saarnan kuinka "sinun pitäisi nyt viimeistään ruveta miettimään omia ajatuksia ja toiveita synnytyksen suhteen. Ei synnärille ihan noin vaan kannata marssia!"
Nyt stressaan sitä, että olen kätilöiden näkökulmasta hankala potilas kun en etukäteen tiedä, mitä toivon synnytyksen suhteen.
Kommentit (133)
TURHAAN SINÄ MITÄÄ SUUNNITELAA SINNE TEET, EI NE KÄTILÖT SITÄ KUITENKAAN NOUDATA. Nauravat vaan paskasesti, että sieltä se rouva tulee toivomuslitanian kanssa.
Synnyttäjän tehtävä on kestää kipua mahdollisimman hyvin, siis minimoida kipua luonnollisin keinoin, jolloin hän samalla tulee huolehtineeksi sikiön hyvinvoinnista ja kehonsa jaksamisesta.
Sikiön hyvinvointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun äiti on "puolianestesiassa" (vyötäröstä varpaisiin) eikä tunne kivunsäätelyn (ja siis istukan/sikiön kaasujenvaihdon) tarvetta normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
TURHAAN SINÄ MITÄÄ SUUNNITELAA SINNE TEET, EI NE KÄTILÖT SITÄ KUITENKAAN NOUDATA. Nauravat vaan paskasesti, että sieltä se rouva tulee toivomuslitanian kanssa.
Tämä pelko naurunalaiseksi joutumisesta on alue, joka potilaan tulisi keikauttaa ylösalaisin: lähteä omista tarpeista & sikiöstä huolehtimisesta, pyrkimällä ennakoimaan asioita, sen sijaan että toimintaa ohjaa oma riittämättömyys.
Vierailija kirjoitti:
TURHAAN SINÄ MITÄÄ SUUNNITELAA SINNE TEET, EI NE KÄTILÖT SITÄ KUITENKAAN NOUDATA. Nauravat vaan paskasesti, että sieltä se rouva tulee toivomuslitanian kanssa.
Tämä on minunkin ennakko-oletukseni. Mistä mahtaa johtua?
Synnyttäjä joka ponnistelee itsensä "piippuun" ei kunnioita kehoaan, ei kuuntele sitä, uuvuttaa sen - ja joutuu suuremmalla todennäköisyydellä hätäoperaatioon.
Ei elämää voi käsikirjoittaa. Minäkin kuvittelin että lasken kotona rauhassa supistuksia kahvia juoden ja pyyhkeen päällä seisten siltä varalta että vedet tulee, sitten siirrymme rauhassa sairaalakassin kanssa autoon ja sairaalaan jossa saan ilokaasua sekä epiduraalin. Ja kilin kellit, supistukset olivat niin rajuja etten pystynyt laskemaan niitä ja kiljuin vain kuumassa suihkussa josta mies minut repi hädissään ulos kun pelkäsi, että synnytän sinne. Vedin märän kroppani peitoksi miehen t-paidan ja lähdin matkaan kommandona paljasjaloin (heinäkuu) , märkä tukkakin roikkui silmillä . Mies unohti sairaalakassin eteiseen ja joutui myöhemmin hakemaan sen, olisi kääntynyt takaisin mutta ilmaisin läppäisemällä että et kyllä käänny!
Lapsivedet menivät autossa ja sairalaassa kun sain sain ilokaasua, oksensin.
Vierailija kirjoitti:
Sikiön hyvinvointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun äiti on "puolianestesiassa" (vyötäröstä varpaisiin) eikä tunne kivunsäätelyn (ja siis istukan/sikiön kaasujenvaihdon) tarvetta normaalisti.
Kipu seuraa pitkälti istukan happivajeesta. Tähän vaikuttaa mm. hengitystapa ja asento.
Vierailija kirjoitti:
Ei elämää voi käsikirjoittaa. Minäkin kuvittelin että lasken kotona rauhassa supistuksia kahvia juoden ja pyyhkeen päällä seisten siltä varalta että vedet tulee, sitten siirrymme rauhassa sairaalakassin kanssa autoon ja sairaalaan jossa saan ilokaasua sekä epiduraalin. Ja kilin kellit, supistukset olivat niin rajuja etten pystynyt laskemaan niitä ja kiljuin vain kuumassa suihkussa josta mies minut repi hädissään ulos kun pelkäsi, että synnytän sinne. Vedin märän kroppani peitoksi miehen t-paidan ja lähdin matkaan kommandona paljasjaloin (heinäkuu) , märkä tukkakin roikkui silmillä . Mies unohti sairaalakassin eteiseen ja joutui myöhemmin hakemaan sen, olisi kääntynyt takaisin mutta ilmaisin läppäisemällä että et kyllä käänny!
Lapsivedet menivät autossa ja sairalaassa kun sain sain ilokaasua, oksensin.
Ajoitus lähteä synnärille oli oikea. Synnytys on riittävästi käynnissä, kun äiti ITKEE.
Minulla oli aikoinaan toiveita, joista olin vielä Naistenklinikan pelkopolilla käynyt juttelemassa ja asiat oli sovittu.
Kun sitten menin synnärille, niin lääkäri ohitti kaikki ne toiveet täysin, todella ylimielisellä ja sanelupolitiikkatyylillä. Se niistä toiveista ja sopimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäjä joka ponnistelee itsensä "piippuun" ei kunnioita kehoaan, ei kuuntele sitä, uuvuttaa sen - ja joutuu suuremmalla todennäköisyydellä hätäoperaatioon.
Ja vieressä kätilö huokaillut ja tiuskinut, että kyllä sun nyt pitää rentoutua, ei tästä näin tule mitään, älä huuda, kyllä nyt pitää vaan kuule kestää, en mä voi tätä sun puolesta tehdä, ei kuule voi enää antaa tässä vaiheessa kivunlievitystä, oisit pyytäny aiemmin, jaaha no sektiollehan tääkin tietysti meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella tuntuu olevan ajatus, että käsikirjoitus tehdään toteutettavaksi. Uskon että tarkoitus on vain luoda tunnetta siitä, että on edes JOTENKIN valmistautunut; vaikka kaikki muuttuisi, homma lähtee mietityltä pohjalta eli on ainakin perustietoa eri mahdollisuuksista.
Ei menettelyihin tutustumisen kanssa kannata olla laiska. Sillä ne ovat jotain mitä itselle potentiaalisesti tehdään... ja vastuu rutiinitoimenpideiden riskeistä on viime kädessä potilaalla, äidillä: hän suostui, sai vapaasti valita. Yksilöllisyydestä ei voida sairaalassa kaikkea tietää, joten hoito on keskimääräistä.
Kun jokin ei mene ideaalisesti ja on kuitenkin "normaalin" rajoissa, "hinnan" maksaa lapsi, äiti, perhe. Käytännössä suuriltakin murheilta saattaisi välttyä, jos ei turvautuisi helpoimpaan eli laiskuuteen. Helpoimmasta saattaakin tulla vaikeinta, koska ei ollut tietoa toimia suuremmalla todennäköisyydellä itselle sopivalla tavalla.
Sivistynyt äiti on joustavanakin VASTUULLINEN. Vaihtoehtoiset menetelmät eivät "tule puskista": ne ovat mahdollisuuksia, eivät uhkia.
On monia tapoja, miten luonnollisen tapahtuman, syntymän, voi hyvää tarkoittaessaan sabotoida.
Jos äiti alkaisi hätäillä, sikiö olisi vaarassa. Istukka -> syntymävalmis sikiö kestää hyvin rajallisesti äidin liikuntaa, stressiä - hengityksen epätasaisuutta - reagoiden siihen pulssin laskulla ("sydänäänet katoaa").
Edes jotenkuten itseään sivistänyt äiti tiedostaa olevansa aktiivinen osa synnytystä, hallitsevampi - eikä tällä ole mitään tekemistä ponnistusten kanssa. Hyvä syntymä ei niitä välttämättä vaadi ollenkaan ponnistuksia, itse asiassa ne joskus aiheuttaa vain sektion tarpeen (hapensaanti häiriintyy, kohtu väsyy) ja ovat siis turvallisuusriski. Joillekin potilaille hallinnan tunne on tärkeää, ja se liittyy sikiön hyvinvoinnin turvaamiseen.
Syntymähän on spontaani tapahtuma, ei äidin työn tulos!!! Monella ehkä väärä käsitys siitä, että vauva pitäisi puskea ulos syntymä ei todellakaan perustu siihen. KOHTU TEKEE TYÖN. Äidin tehtävä on kestää, sekä olla vaarantamatta sikiön tilaa.
Periaatteessa on siis psyykkisesti tärkeää, että äiti kokee tietävänsä jotain synnytyksestä jo etukäteen. Vaikka syntymä sitten tilanteen mukaan eteneekin.
Eli parasta valmistautumista synnytykseen on tiedostaa, että pitää pysyä rauhallisena (koska stressi voi tappaa lapseni, hienoa, jopa rauhoittaa!) ja kestää, ei saa hermoilla eikä yrittää tehdä aktiivisesti töitä syntymän eteen? Mitä tässä joku synnytyssuunnitelma tällaiseen auttaa? Miksei tästä puhuta neuvolassa? Miksi kuulen tästä ensi kertaa jonkun vauvapalstan kautta???
En sanonut, että "pitää pysyä rauhallisena" - ilmaisu viittaa lähtökohtaiseen ahdistukseen. Miten ahdistusta hallitsee, se liittyy pelkopotilaisiin tms. ja tässä minä kuitenkin puhun vain keskivertotapauksista.
Kirjoitit "eikä yrittää tehdä aktiivisesti töitä syntymän eteen?" Tarkennan, että kirjoittaessani: "Äidin tehtävä on kestää, sekä olla vaarantamatta sikiön tilaa" viittaan kivunhallintaan - se on aktiivista työtä. Mutta VARSINAINEN syntymä... ei ole aktiivista työtä. Ellei vauva sitten synny leikkauksella, tai käytetä vetovälineitä ulos saamiseksi.
Auttaako suunnitelma vai ei, se on yksilöllistä. Mutta ajatuksena on, että siitä voisi olla jonkinlaista hyötyä.
Kirjoitit: "Miksei tästä puhuta neuvolassa?", mihin viittaat sanalla "tästä"?
Viittaan kaikkeen, mitä kirjoitit ensimmäisessä kommentissasi.
vastasinkin heti täydentämällä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli aikoinaan toiveita, joista olin vielä Naistenklinikan pelkopolilla käynyt juttelemassa ja asiat oli sovittu.
Kun sitten menin synnärille, niin lääkäri ohitti kaikki ne toiveet täysin, todella ylimielisellä ja sanelupolitiikkatyylillä. Se niistä toiveista ja sopimuksista.
Minulla oli siis sovittu suunniteltu sektio ja päivämäärä annettu ja kaikki kunnossa. Lapsivesi meni ennen sitä päivämäärää ja lääkäri oli sitä mieltä, että alateitse pitää synnyttää, kun ei ole se päivämäärä, joka on sovittu, sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäjä joka ponnistelee itsensä "piippuun" ei kunnioita kehoaan, ei kuuntele sitä, uuvuttaa sen - ja joutuu suuremmalla todennäköisyydellä hätäoperaatioon.
Ja vieressä kätilö huokaillut ja tiuskinut, että kyllä sun nyt pitää rentoutua, ei tästä näin tule mitään, älä huuda, kyllä nyt pitää vaan kuule kestää, en mä voi tätä sun puolesta tehdä, ei kuule voi enää antaa tässä vaiheessa kivunlievitystä, oisit pyytäny aiemmin, jaaha no sektiollehan tääkin tietysti meni.
Paljon puhetta, ilmeisesti potilaankin osalta. Mitä vähemmän potilas puhuu, sitä parempi.
Ei syntymä ole voimalaji. Ellei äiti lepää ajoissa, hyväksy sitä että saattaakin aiheuttaa syntymän pysähtymisen... hätätilaanhan sellainen helposti johtaa.
Se on kurja vauvalle, että äiti huutaa, mutta toisaalta huutaminen on suuri apu äidille ja sikäli tarpeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niin mene, että "Kunhan vauva saadaan ulos tavalla tai toisella" - hätäsektiota on kaikin keinoin vältettävä, koska se on vaaratilanne sekä lapselle että äidille.
Sinun ei oikeastaan tarvitse tehdä synnytyksessä muuta kuin huolehtia asentosi, liikkeidesi (olettaen, ettet ole tunnoton) ja hengityksesi kautta, että kestät kivun - onneksi kipu tulee jaksoittain ja välillä saa levätä.
Selinmakua kannattaa välttää, sattui tai ei, sillä sikiö ei saa siinä parhaiten happea. Synteettista oksitosiiniakin kannattaa välttää, ellei hätätapaus. Suosittelen vähän ilokaasua paraservikaalipuudutteita, ei muuta.
Minä taas en suosittele tuota ilokaasua ja parasevikaalipuutetta lainkaan. Yhdessä synnytyksessä nuo oli käytössä ja sanoisin sitä pahimmaksi ja kivuliaimmaksi synnytykseksi ja olen sentään yhden synnyttänyt ilman mitään kivunlievityksiä. Ilokaasusta tuli vain oksettava olo, muissa synnytyksissä ei ole oksettanut lainkaan. Ja puudutteen laittaminen sattui ihan älyttömästi, eikä siitä ollut apua kuin ihan pieneksi hetkeksi. Yksi synnytys on menty oksitosiinilla, tippa otettiin käyttöön, kun vedet olivat menneet vuorokautta aikaisemmin. Silloin sain epiduraalin.
Ilokaasua kun ottaa juuri sopivalla hetkellä ennen kipuhuippua, se todella vie terän kivusta; ei poista kipua, vaan tekee siitä suht siedettävän. Jos tämän ajoituksen missaa, on turha vetää kaasua sillä erää. Näin se valtaosalla toimii.
Paraservikaalit ihanteellisesti poistavat kivun kokonaan (!) siitä vaiheesta, kun vauva tulee ulos. Siis ilman muita keinoja. Kun vaikein kohta ylittää rajan, lapsi vain putkahtaa ulos, eikä se satu ollenkaan.
Ilmeisetsi sinulla puudutteita ei saatu oikeasti laitettua. Poikkeuksellista, että pistos niin paljon sattui. Ei niiden oikeasti ajoitettuna tarvitsekkaan erityisen kauan vaikuttaa. Epiduraalipiikki ei kuitenkaan sattunut? Sehän on paksu piikki. Ehkä synnytyselimesi olivat tavallista herkemmät, selkä ei niin herkkä. On ikävää, jos synnytys menee siihen, että joudutaan käyttämään oksitosiinia.
Liittyikö oksettava olo kaasusta raskauteen, jossa oli ollut pahoinvointia? Oliko muissa raskauksissa pahoinvointia ennen syntymää?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että LASKETTU AIKA EI OLE IDEAALINEN, VAAN TODENNÄKÖINEN. Ihanteellinen aika normaaliraskaudessa on PIDEMPI, kuin laskettu aika!
Tämä kannattaa pitää mielessä, ennen kuin lähtee kotikonstein "kadottelemaan sikiön sydänääniä" saadakseen hänet häädettyä kohdusta ennen aikojaan.
Kyllä sun kannattaa miettiä, mitä synnytykseltä haluat. Vaan että vauva tulee ulos on vähän liian ylimalkainen halu, kun se tulee kuitenkin ulos tavalla tai toisella.
- Haluatko, että synnytys on mahdollisimman kivuton, kestosta riippumatta?
- Vai haluatko ennemmin, että synnytys on mahdollisimman lyhyt? Koska osa kipulääkkeistä voi hyvinkin pidentää kestoa .
- Haluatko kokeilla ammetta vai et?
- Mitä riskejä olet valmis ottamaan ja mitä et?
Jo sairaalaan mennessä on hyvä tietää, haluatko epiduraalin vai et, koska sitä ei voi laittaa enää avautumisen edettyä tietyn pisteen yli.
Tottakai synnytyksissä tapahtuu kaikenlaista ja aina mitkään suunnitelmat ei päde, mutta kannattaa kyllä miettiä näitä juttuja ennen kuin supistukset alkaa tai vedet menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin ohjeistettiin kovasti kirjoittamaan jotain toivelistaa sinne synnärille. En oikein ymmärtänyt, mitä järkeä siinä oli, kun tiesin ettei se synnytys todennäköisesti mene odotusteni mukaan, kerran olin ensisynnyttäjä enkä mitenkään voisi tietää, millaista se sitten oikeasti olisi ja millä tahdilla synnytys etenisi minun kihdallani. Lähinnä ahdisti, että toivelista saisi minut kokemaan turhaa pettymystä ja saisi minut tuntemaan itseni naurettavaksi jälkikäteen, kun olisi ollut niin typerät ja epärealistiset luulot kaikesta.
Tämä on hyvä esimerkki tilanteessa, jossa tuleva huoltaja voi ryhtyä "kasvamaan aikuiseksi" jo ennen lapsen syntymää; jokainen vanhemmuus on kasvua ihmisenä. Miten oma häpeä vaikuttaa vanhemmuuteen, kun jo pelkästään omien toiveiden kuvailu tuottaa jäykkää olotilaa?
Vierailija kirjoitti:
Näitäkin synnytystarinoita tiesin, joissa kätilöt sitten pyrkivät noudattamaan toivelistaa pilkulleen ja vetosivat, että "no mutta ethän sinä tämän listan mukaan halua mitään kivunlievitystä", kun ensisynnyttäjä tuleekin toisiin ajatuksiin tositilanteessa. "Joo anteeksi, olen tyhmä ja naiivi ensisynnyttäjä, olisihan minun tottakai pitänyt tietää, ettei tämä nyt menekään ihan niinkuin kuvittelin!"
Tottakai listaa kubnnioitetaan, kunnes vauvan tai äidin hyvinvointi toisin vaatii. Äidin neuroottinenkin käytös on aihe muuttaa suunnitelmaa. Ei mitä tahansa kivunlievitystä voi kuitenkaan missä tahansa vaiheessa antaa - siitä tuo kuvailemas tilanne johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Toivelista asetti minut myös ikäänkuin jonkun palveltavan asiakkaan asemaan: "Joo haluan ehdottomasti vesisynnytyksen ja epiduraalin, kiitos." Mitä hotellilomaa lisämukavuuksilla tässä muka ollaan varaamassa?
Etkä kokenut itseäsi sen arvoiseksi? Vanhempana olisi kuitenkin hyvä kokea arvokkuutta, ettei arvottomuuden tunne välity tiedostamatta omalle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Ja suunnitellulle sektiollehan se esikoinen lopulta meni perätilan takia, aivan turhaan olisin mitään toivelistoja kirjoitellutkaan.
Ne ovat kaksi eri asiaa, halujensa tunnistaminen tiedon pohjalta sekä näiden halujen elävyys.
Kokemukseni terveydenhuollon parissa ovat suuresti ristiriidassa sen kanssa, mitä nämä synnytystoivelistat potilaan asemasta viestivät. En ole tullut kohdelluksi terveydenhuollon parissa minään arvokkaana, palveltavana asiakkaana, jonka toiveita kuunneltaisiin.
Sitä varten ovat yksityiset synnytyssairaalat - ihanteellisesti, ei kokemusta.
Synnytyksen suunnittelu liittyy nimenomaan siihen, että potilas ottaa vastuuta ennakoimalla. Siis potilas laitetaan huolehtimaan itsestään etukäteen. Silloin prosessi saattaa nopeutua, ja työntekijät vapautuvat muihin tehtäviin sen sijaan, että aikaa menee potilaan kouluttamiseen ja tiedonhankintaan liittyvien tunteiden käsittelyyn. Aika viime hetken koulutusta tuo itseopetuskehotuskin (synnytyssuunnitelman teko) on! Yhteiskunnassamme soisi olevan parempi tietämys näissisä asioissa jo perussivistyksen nimissä. Kaikenlaista on kiire opettaa, mutta ei näin luonnollista asiaa kuin perhe?
Vierailija kirjoitti:
Kun on raskauden aikana monesti runnottu ja ronkittu ja tiuskittu päälle, että ei tämä onnistu kun et rentoudu, niin kyllä siinä on vaikea enää mieltää itseään palveltavaksi asiakkaaksi ja odottaa tai edellyttää synnäriltäkään kovin suuria. Kohtelu sairaalassa lapsen syntymän jälkeen oli myös sellaista, että siitä oli arvokkuus ja kunnioitus kaukana. Apua ja neuvoja ei saanut, vaikka pyysi, vain pelkkiä käskyjä annettiin.
Muissa yhteyksissä osaan kyllä arvostaa itseäni onneksi, mutta terveydenhuollon parissa tämä on kai jotakin itsesuojelua tulevan kohtelun varalta.
Joo. Suomessa ollaan hyviä, mutta potilaalla on enemmän vastuuta itsestään ja lapsesta, kuin hän ehkä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun kannattaa miettiä, mitä synnytykseltä haluat. Vaan että vauva tulee ulos on vähän liian ylimalkainen halu, kun se tulee kuitenkin ulos tavalla tai toisella.
- Haluatko, että synnytys on mahdollisimman kivuton, kestosta riippumatta?
- Vai haluatko ennemmin, että synnytys on mahdollisimman lyhyt? Koska osa kipulääkkeistä voi hyvinkin pidentää kestoa .
- Haluatko kokeilla ammetta vai et?
- Mitä riskejä olet valmis ottamaan ja mitä et?
Jo sairaalaan mennessä on hyvä tietää, haluatko epiduraalin vai et, koska sitä ei voi laittaa enää avautumisen edettyä tietyn pisteen yli.
Tottakai synnytyksissä tapahtuu kaikenlaista ja aina mitkään suunnitelmat ei päde, mutta kannattaa kyllä miettiä näitä juttuja ennen kuin supistukset alkaa tai vedet menee.
Hyvä vastaus!
Millaisissa raskauksissa epiduraali voi olla sikiölle tavallista suurempi riski (neurologisesti)?
Viittaan kaikkeen, mitä kirjoitit ensimmäisessä kommentissasi.