Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12632)
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
Kiitos selvennyksestä.
Nyt tuli selvyyttä asioihin. Teitkö sinä sitten keväällä tuo lopullisen eropäätöksen? Meni siis ihan ohi teidän lopullinen eronne, kun tätä ketjua luin. Haitko avioeroa sitten yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka kirjoitti:
Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.
Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.
Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.
En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.
Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...
Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.
T: MaratonParkuja
Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.
Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?
Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.
Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.
T: MaratonParkuja
kaikella kunnioituksella, sinä itse tulkitset toisten kirjoituksia ja hyökkäät henkilökohtaisesti heitä vastaan moittien, jos eivät ole asioista samaa mieltä kuin sinä, tai tulkitset siis etteivät olisi. Kuten esimerkiksi kirjoittaja, jota tälläkin sivulla siteeraat minusta täysin väärin. Hän ei mielestäni ollut kaatamassa mitään jätetyn niskaan, vaan kertoi omasta erostaan, jossa puhuminen oli hänelle kumppanin kanssa helppoa, koska kumppani ei syyllistänyt häntä tunteistaan.
Opin nyt, että sulla on syvässä näkemys jonka mukaan eroon tarvitaan vain yksi itsekäs, toisen yrittäessä kaiken uhrata liiton pelastamiseksi ja teen johtopäätökseni.
Mäkin vähän ihmettelin tuota MaratonParkujan viestiä, jossa väittää, että joku täällä haastaa riitaa, kun vain kyselee tarkemmin miten asiat menivät. Vastaa vähän ylimielisesti, että tässähän sitä on 78 sivua luettavaa, alahan pläräämään sivuja.
Kukaan meistä ihmettelijöistä (meitä on kai ainakin kaksi uutta tässä nyt) emme haasta riitaa, vaan jättipitkän, yli vuoden kestäneen 78-sivuisen ketjun lukeminen on haastavaa ja osa tärkeistä käänteistä on voinut aidosti mennä sivu suun ja sitten kun kyselee tarkennusta, niin saa hyökkäyksen vastaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka kirjoitti:
Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.
Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.
Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.
En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.
Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...
Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.
T: MaratonParkuja
Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.
Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?
Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.
Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.
T: MaratonParkuja
Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.
Myönnän, että siilipuolustaudun ketjun puolesta. Mutta tämä ketju kun on tosiaan ollut iso vertaistuki ja selviämislanka meille monelle, niin koen vähän kohtuuttomaksi, että meidän, jotka olemme osallistuneet tähän ketjuun sydänverellä, rehellisesti ja kaiken avaten pitäisi nyt alkaa selittelemään tapahtumia ja kertaamaan asioita sen vuoksi, että joku kiinnostuu siitä, että mitenkäs tässä nyt näin kävi.
Eli juuri tuosta boldatusta: voi kyllä on todellakin 28 v avannut ja tosiaankaan ei ole "nyt valjennut".
T: MaratonParkuja
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
Kiitos selvennyksestä.
Nyt tuli selvyyttä asioihin. Teitkö sinä sitten keväällä tuo lopullisen eropäätöksen? Meni siis ihan ohi teidän lopullinen eronne, kun tätä ketjua luin. Haitko avioeroa sitten yksin?
Ehkä se olin minä joka lopulta tein lopullisen eropäätöksen. Olin se joka vaadin lopulta vakavaa keskustelua tilanteestamme, eihän siitä(kään) keskustelua tullut kun mies ei puhu, mutta tilaisuus olisi miehellä siinä ollut pitää vielä kiinni. Ei ollut halua Hänellä ja ihan oman toipumisen takia oli päästettävä irti ja silloin ei minulla ollut taustalla toista miestä. Elämä on yllättävää ja irti päästämisen jälkeen tapasin mökkimiehen.
Olimme 28 vuotta yhdessä, kihloissa, yhteinen omistusasunto ja lapsi, mutta emme olleet naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka kirjoitti:
Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.
Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.
Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.
En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.
Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...
Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.
T: MaratonParkuja
Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.
Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?
Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.
Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.
T: MaratonParkuja
kaikella kunnioituksella, sinä itse tulkitset toisten kirjoituksia ja hyökkäät henkilökohtaisesti heitä vastaan moittien, jos eivät ole asioista samaa mieltä kuin sinä, tai tulkitset siis etteivät olisi. Kuten esimerkiksi kirjoittaja, jota tälläkin sivulla siteeraat minusta täysin väärin. Hän ei mielestäni ollut kaatamassa mitään jätetyn niskaan, vaan kertoi omasta erostaan, jossa puhuminen oli hänelle kumppanin kanssa helppoa, koska kumppani ei syyllistänyt häntä tunteistaan.
Opin nyt, että sulla on syvässä näkemys jonka mukaan eroon tarvitaan vain yksi itsekäs, toisen yrittäessä kaiken uhrata liiton pelastamiseksi ja teen johtopäätökseni.
Mäkin vähän ihmettelin tuota MaratonParkujan viestiä, jossa väittää, että joku täällä haastaa riitaa, kun vain kyselee tarkemmin miten asiat menivät. Vastaa vähän ylimielisesti, että tässähän sitä on 78 sivua luettavaa, alahan pläräämään sivuja.
Kukaan meistä ihmettelijöistä (meitä on kai ainakin kaksi uutta tässä nyt) emme haasta riitaa, vaan jättipitkän, yli vuoden kestäneen 78-sivuisen ketjun lukeminen on haastavaa ja osa tärkeistä käänteistä on voinut aidosti mennä sivu suun ja sitten kun kyselee tarkennusta, niin saa hyökkäyksen vastaansa.
Jep..Samaan kiinntin huomion.. saisko ketjun jotenkin suljettuu 3-4 kirjottajan ketjuksi jos muut ei vaan tajuu... on julkisella palstalla kuitenkin ja myös et onko se huono jos saa ulkopuolista näkemystä vähän toisest kulmasta, eikse oo tarkotuskin keskustelupalstassa..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on pari päivää ketjussa ollut hyvinkin aktiivista ja varovaisesti arvioiden tunteet lämpenevät. Todella kiva, että uusia kirjoittajia ja näkemyksiä tulee. Itse olen tätä ketjua lukenut ja kirjoittanut tänne alusta asti ja voin myöntää, että niin isoista asioista ja tunteista on ollut kyse, että välillä meinaan ylireagoida joihinkin teksteihin. Silti kaikki näkemykset ja ajatukset ovat tervetulleita.
Ja MaratonParkujalle, tuo siilipuolustautuminen on ihana termi.
Minun on jatkettava töitä, mutta palaillaan asiaan.
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.
Tätä lukiessa tuli mieleen että harvoin kai suhteen ulkopuolisesta osapuolesta johtuva erotilanne tekee masentuneeksi, eikö ne juuri oo aivan vauhdissa, joilla on uus ihastus päällänsä. Kun joku vaan mietti et liittyskö se sivuasunto sivusuhteeseen.
Saanko kysyä miksi se puheyhteys sun puolesta katkesi kun aloit miettimään eroa (vai ymmärsinko oikein)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 v. Myötä ja vastoinkäymisissä! Ei kannata juuri maailmanlopun edellä erota. On hyvä jos on vierellä joku, joka tuntee sut ja jonka sinä tunnet. Kovia aikoja tulossa. Kuten nyt ilmastonmuutoskesänä olemme ymmärtäneet. Venäjän saama ruokapula jne.. Kukaan uusi ei halua sitoutua! Vanhassa vara parempi. Hellyyttä kehiin!
Nälkäiset naarassudet himoitsevat miestäsi, ja vaativat sinua päästämään irti saadakseen saalista!
Kuuntele "Se on rakkautta oikeaa" Youtubesta. Ihana biisi, Pirjo Lehti tulkitsee hyvin. Mitä jos laitat biisin soimaan niin, että miehesikin kuulee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, 28 ja minä, Tuumis ollaan alusta asti olleet mukena ketjussa. Loogiselta minusta vaikuttaa tapahtumat itse kullakin, kun niitä on reaaliajassa seurannut. Voi olla vaikeampi ymmärtää käänteitä, jos nyt jälkikäteen lukee pötköön kaikki. Varsinkin, kun on tullut uusia mukaan matkan varrella, osa kommentoi ilman nimimerkkiäkin.
Sori vaan, en voi mitään, mutta mulla menee Kuurankukka ja MaratonParkuja koko ajan sekaisin... ihmettelen, että vastaa itselleen... sori siis siitä.
Pidetään hyvänmielenketjuna, kaikille mielipiteille on tilaa täällä
Mukavaa elokuuta, kuutamoöitä ja tähdenlentoja
Tuumis🌻
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.
Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.
Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.
Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.
On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.
Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.
Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ollaan ihan eri ihmisiä, MaratonParkuja ja minä 😀 MaratonParkujalla on mielestäni hyviä ja oivaltavia näkemyksiä. Mutta onhan tässä tullut mielipide-erojakin esille matkan varrella.
Itse ainakin olen kokenut suurena rikkautena sen, että ketjussa on paljon uusia kirjoittajia. En missään nimessä haluaisi paaluttaa tätä ketjua muutaman ihmisen näkemyksille tai edes arvottaa ihmisiä millään tavalla. Minusta kaikki ovat tervetulleita näkemyksiä. Pääosin tämä keskustelu on myös pysynyt asiallisena.
28, edelleen: erota saa, mutta eksäsi ei minusta kohdellut sinua reilusti. Jos roikottaa toista epätietoisuudessa 10 kk, se on ihan liian pitkä aika.
Onkin mielenkiintoista, miten siilipuolustuksessa oleva voi ärähdellä leijonaemona, mutta nythän on nähty sekin.
Myönnän, että reaktioni olisi voinut olla valoisampi, iloisempi ja tervetuliaaksitoivottavampi.
Mutta siihen vaikuttaa juuri tuo, että kun on elänyt todella sydänverellä ketjua vuoden ja muistaa, miltä itsestä tuntui, kun huomasi, että kaikki se, minkä olet jo mielestäsi käsitellyt, vyöryy esiin ja haavoittaa ja lamaannuttaa, niin tuntuu vähän kohtuuttomalta se, että kaikki eletty pitäisi nyt uudelleen kaivaa esiin. Tai selitellä tapahtumia ja ratkaisuja.
Se on totta, että tämä on avoin foorumi, eikä ole ollut tarkoitus missään nimessä sanoa, että ei saa uudet kirjoitella. Monia uusia onkin tullut jo mukaan.
Mutta myönnän, että tässäkin asiassa olen ollut puolueellinen: he ovat tulleet mukaan omalla tarinallaan. Eivät ihmettelemään jo puoli vuotta tai monta kuukautta sitten kerrottuja tarinoita.
Tuumis, me ollaan Kuurankukan kanssa aika samikset! Oon siihen itsekin kiinnittänyt huomiota.
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.
Tätä lukiessa tuli mieleen että harvoin kai suhteen ulkopuolisesta osapuolesta johtuva erotilanne tekee masentuneeksi, eikö ne juuri oo aivan vauhdissa, joilla on uus ihastus päällänsä. Kun joku vaan mietti et liittyskö se sivuasunto sivusuhteeseen.
Saanko kysyä miksi se puheyhteys sun puolesta katkesi kun aloit miettimään eroa (vai ymmärsinko oikein)?
Saat tietenkin :) En halunnut loukata enää enempää. En halunnut alkaa osoitella sormella että koska olet tuommonen ja tuommonen niin siksi rakkauteni kuoli. Taitaa olla niin, ettei ne jutut häirinneet niin kauan kun liekkiä vielä oli. Mun miehessä oli se 'hyvää' että kun en enää pystynyt olemaan intiimisti niin hän ei painostanut. Taisi olla liian ylpeä kysyäkseen tai ei halunnut kuulla vastausta. Eli antoihan se mulle aikaa miettiä et onko tää nyt vaan jotain omaa haluttomuutta tai stressiä vai onko tässä jotain vakavammin vinossa.
Jälkikäteen on kyllä oksennettu toistemme päälle vaikka mitä totuuksia :p Virheitä tein minäkin ja niistä toivottavasti oppinut.
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.
Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.
Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.
Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.
Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.
Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).
No niin. Vanha totuushan on ettei hän voi sua korjata joka sut on rikkonut. Molemmin puolin pitänee paikkansa teidän tilanteessa -haitte puolin toisin tukea väärästä paikasta.
Monesti se joku tarina minkä itselleen on kertonut jostain tilanteesta elää ja muuttuu kun tilanteeseen tulee etäisyyttä. Etenkin sun kohdalla haluaisin vaan et sulle ei jäisi sellainen käsitys, ettei sinua rakastettu tai arvostettu, minusta kuulostaa, että rakastettiin kovasti, muttei lopulta riittävästi että korjausta tapahtumaan päässeeseen vahinkoon ois saatu aikaan. Jossain eron vaiheessa on hyvä kerätä vähän kiukkua, mutta moni kirjoittaja on jättänyt kertomuksensa siihen ja mietin vaan et olisi hyvä kuulla niitten tarinoiden loppuosakin. Moni varmasti vuoden tai parin päästä ajattelee et tapahtuneella oli tarkoitus ja näkee asiat myös toisen osapuolen ja lopputuloksen kannalta vähän uudessa valossa. Antaisi enemmän minusta toivoa eron edessä oleville ja vähentäisi yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunnetta, kuvittelisin.
Vierailija kirjoitti:
Onkin mielenkiintoista, miten siilipuolustuksessa oleva voi ärähdellä leijonaemona, mutta nythän on nähty sekin.
Myönnän, että reaktioni olisi voinut olla valoisampi, iloisempi ja tervetuliaaksitoivottavampi.
Mutta siihen vaikuttaa juuri tuo, että kun on elänyt todella sydänverellä ketjua vuoden ja muistaa, miltä itsestä tuntui, kun huomasi, että kaikki se, minkä olet jo mielestäsi käsitellyt, vyöryy esiin ja haavoittaa ja lamaannuttaa, niin tuntuu vähän kohtuuttomalta se, että kaikki eletty pitäisi nyt uudelleen kaivaa esiin. Tai selitellä tapahtumia ja ratkaisuja.
Se on totta, että tämä on avoin foorumi, eikä ole ollut tarkoitus missään nimessä sanoa, että ei saa uudet kirjoitella. Monia uusia onkin tullut jo mukaan.
Mutta myönnän, että tässäkin asiassa olen ollut puolueellinen: he ovat tulleet mukaan omalla tarinallaan. Eivät ihmettelemään jo puoli vuotta tai monta kuukautta sitten kerrottuja tarinoita.
Tuumis, me ollaan Kuurankukan kanssa aika samikset! Oon siihen itsekin kiinnittänyt huomiota.
T: MaratonParkuja
Heip. En siis ihmisinä sotke teitä, mutta en ymmärrä miksi nimimerkkinne menevät päässäni sekaisin...
Tuumis🌻
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.
Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.
Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.
Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.
Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?
Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.
Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.
tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?
Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.
En tiedä mitä nyt sanoisin.
Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.
Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.
Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.
Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.
ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.
Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.
Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.
Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.
Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.
Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).
Ootko muuten koskaan missään kohtaa epäillyt, että miehelläsi oli toinen nainen, joka sysäsi hänet tuohon masennukseen ja erohaluihin, mutta ei saanut aikaiseksi muuta kuin sen oman kämpän salaa ja sitten siinä kipuili? Mun mielestä toi salakämpän hommaaminen ja siellä oleskelu vain niin haiskahtaa toiselta naiselta, siis että hänellä on ainaki silloin ollu toinen nainen kuvioissa.
Nimittäin mun näkemys on nyt paljon vastaavia tarinoita kuulleena, että mies ei lähde pitkästä ihan ok avioliitosta tyhjän päälle tuosta noin vain, vaan taustalla on aina toinen nainen, joko kiikarissa tai yleensä jo valmiiksi pedattuna.
Olen siis tämä vasta eilen ketjun löytänyt, jonka mies yllätyserosi minusta pitkän avioliiton päätteeksi toisen naisen takia. Meillä vieläpä alaikäiset lapsetkin.
Emme siis käyneet mitään normaalia erokeskustelua, jossa puidaan ja vatvotaan kuukausitolkulla. Vaan eromme tapahtui siten, että mies vain yhtäkkiä töksäytti tavallisena päivänä, että haluaakin avioeron, ei rakasta minua. Pakkasi repun ja häipyi asunnostamme. Niinkuin ilmoitusluontoisesti oli se asia hoidettu ja pitkä avioliitto vedetty vessanpöntöstä alas. Yksipuolisesti vieläpä täytti samoin tein avioerohakemuksen, minulle mitään sanomatta siitä. Ja heti jäi kiinni siis siitä toisesta naisesta, mikä siis oli se todellinen syy lähdölleen.
Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.
Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.
Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..
No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".
Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka kirjoitti:
Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.
Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.
Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.
En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.
Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...
Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.
T: MaratonParkuja
Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.
Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?
Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.
Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.
T: MaratonParkuja
Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.
Kuten aiemmin jo todettiin, termi "vain" masentunut on aika jäätävä vähättely masentuneen henkilön tilasta. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Minäkään en halua enkä voi vastata 28:n puolesta, mutta seurattuani ketjua viime kesästä saakka ja elettyäni vahvasti myötä, on pakko sivusta tarkkailijana kommentoida hieman siten kuin minä ulkopuolisena lukijana olen sen ymmärtänyt:
Käsittääkseni nimimerkki "28 v yhdessä" ei ole itse saanut tähän päivään mennessä exältään minkäänlaista selitystä siitä, miksi miehen rakkaus kuoli. Miten sitä voisi sillon avata muillekaan? Mahdotonta, etten sanoisi. Kun toinen osapuoli ei puhu, niin hän ei puhu. Se toinen jää tyhjän päälle ja kaikki arvailujen varaan.
Käsittääkseni "28" myös yritti 10 kk ajan kaikin mahdollisin keinoin saada tilanteesta tolkkua, ja häntä täällä ketjussa moni sisarellisesti tuki ja halusi auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa (aivan kuten AP:takin). Kuten ketjun nimikin sanoo, se irtipäästäminen kun ei ole ihan helppoa...
Ja kun "28" sitten vihdoin ja viimein tajusi ja myönsi itselleen, että mies ei ttule muuttumaan, hän viimein sai voimia päästää irti yli 10 kk:n kituuttamisen jälkeen Ei siis mikään kovin äkillinen käänne mielestäni.
Ja sitten kävi huikea tuuri, että hän löysi Mökiimiehen. Se oli äkillistä, kyllä, mutta suhdehan alkoi molemminpuolisena laastarisuhteena jonka kumpikin tiedosti, olkoonkin että tilanne saattaa nyt olla muuttumassa merkityksellisempään suuntaan. Suon hänelle/heille kaiken mahdollisen onnen nyt tässä elämäntilanteessa ja iloitsen siitä, että hyviäkin yllätyksiä tapahtuu. Minusta se antaa toivoa kaikille. Myös AP:lle, jonka uskon myös löytävä oikean kumppanin aikanaan, sitten kun on siihen valmis.
Kokonaistilannetta on uuden lukijan varmasti hankala hahmottaa (ja erottaa eri kertojahahmoja toisistaan) jos lukee koko ketjun yhdellä tai kahdella istumalla, se on selvää. Niin paljon tässä on sulateltavaa.
Pidetään kuitenkin rauha (edes tässä) maassa ja keskustelu asiallisena ja myönteisenä.
Alue: Aihe vapaa
kaikella kunnioituksella, sinä itse tulkitset toisten kirjoituksia ja hyökkäät henkilökohtaisesti heitä vastaan moittien, jos eivät ole asioista samaa mieltä kuin sinä, tai tulkitset siis etteivät olisi. Kuten esimerkiksi kirjoittaja, jota tälläkin sivulla siteeraat minusta täysin väärin. Hän ei mielestäni ollut kaatamassa mitään jätetyn niskaan, vaan kertoi omasta erostaan, jossa puhuminen oli hänelle kumppanin kanssa helppoa, koska kumppani ei syyllistänyt häntä tunteistaan.
Opin nyt, että sulla on syvässä näkemys jonka mukaan eroon tarvitaan vain yksi itsekäs, toisen yrittäessä kaiken uhrata liiton pelastamiseksi ja teen johtopäätökseni.