Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei sinä uusi kirjoittaja, tervetuloa keskusteluun!

Tilanteesi on hankala ja neuvominen on etenkin näin lapsettomalle vaikeaa, tai ehkäpä toisaalta juuri siksi voisin yrittää sanoa jotain ikään kuin täysin tilanteen ulkopuolelta.

Täällä on paljon puhuttu puhumattomuudesta, monelta eri kantilta ja olen minäkin sitä mieltä, että puhumista ei vaan voi ikinä korostaa liikaa.

Se mitä koet, on käsittääkseni aika yleistäkin, eli miehet usein pelästyvät raskautta ja vetäytyvät sen aikana, sillä heilläkin nousee kaikenlaista lapsuuden tauhkaa, pelkoja omasta kyvystä vanhempana, jne esiin, mutta harva heistä alkaa näitä purkamaan etenkään sillä ainoalla oikealla tavalla, eli puolison kanssa.

En osaa muuta sanoa kuin että nyt on sun aika olla vahva ja suora. Se on vaikeaa, todella vaikeaa, jos toiselta ei saa vahvistusta, tukea, apua, mutta nyt on se hetki, jossa tulevaisuus punnitaan. Tienhaara.

Keitä kahvit ja istuta mies alas. Sano rauhallisesti, että meidän on nyt juteltava. Kerro hänelle kaikki nämä tunteet, älä anna keskeyttää. Jos alkaa jotain niin niin mutkun sä aina, niin sano rauhallisesti, että hei, minä puhun nyt ja haluan, että sinä kuuntelet. Sano hänelle suoraan, että tässä punnitaan nyt meidän tulevaa elämää, eikä vain meidän, vaan myös sinun tulevan lapsesi elämää.

Jos keskustelusta ei hänen puoleltaan kerta kaikkiaan tule mitään, pimahtaa, alkaa huutaa, vetäytyy mykkäkouluun, lähtee paikalta, totea, että ei, tämä keskustelu ei ollut tässä. Nähtävästi et kykene tähän keskusteluun nyt, mutta en jätä asioita tähän, että minä yksin itken täällä raskaana.

Koeta pitää oma pää kylmänä, vaikka sisällä kiehuisi. Nyt ei riitely auta yhtään, kuten olet jo huomannut. En tarkoita, että ole itse kylmä, vaan tietysti sinussa on ne empatian ja rakkauden tunteet, joita häntä kohtaan tunnet ja ne saa näkyä. Tarkoitan, että ole jämäkkä.

Sinulla on kaikki oikeudet vaatia, että te puhutte tunteistanne. Jokainen oikeus maailmassa.

----

M36, olet tosiaan saanut pskaa niskaan, mutta mielestäni yksi tämän ketjun vahvuuksista onkin, että jätetään vaan nuo pahanolon huutelijat omaan arvoonsa, ei reagoida mitenkään, ei anneta mitään vahvistusta, vaan jatketaan vaan omaa jutteluamme!

T: MaratonParkuja

Mä oon yrittäny olla vahva ja puhua näistä jo niin monesti. Oon menettäny malttini ja raivonnu, ollaan kummatki huudettu, sit oon ollu kylmänviileä ja yrittäny aikusten oikeesti puhua mut mikään ei auta. Hän ei loppupeleissä mun keskustelunyrityksiin vastaa ja toteaa usein että asian on oltava just näin. Viimeks ku vakavasti yritin puhua ni sain takasin “No ehkä meidän pitäis sitten erota”, johon huusin itkusena että aikooko äijä hylätä jopa syntymättömän lapsensa. Siihen se vastas että ei tietenkään. Mut ei se teoissa oo näkyny. Jotenki odotin erilaista kohtelua mieheltä jolla on kuitenki niinsanotut traditionaaliset perhearvot. Mulle on ookoo et musta tulee kotiäiti mutta mietin sitä et jos jään ni tuleeko tosta sit semmonen täysin passiivinen isä joka vaan tuo meille elannon. Rahasta ei olla ikinä kyllä tapeltu koska hänen mielestä miehen kuuluuki maksaa jos nainen on äiti kotona. Lopetin mun osa-aikasen duuninki raskauspahoinvoinnin vuoks ja tää oli ok. Mut koko suhteen dynamiikka on muuttunu verrattuna siihen mitä meillä oli vielä sillon ku oli työ ja asuin yksin, meillä oli vkloput vapaita pääosin ja sillon tavattiin. Sillon kyllä mun kuulumiset kiinnosti ja mun kaa jakso olla. Nykyään meillä ei tosiaan oo melkeen mitään puhuttavaa kotona ellei puhuta ruoanlaitosta tai jostain ostoksista tai kumpi tarvii autoa. En tiiä.

Aina sanotaan et huonosta suhteesta pitäs lähtee ja et pitkittäminen on vaa huonoks mut välillä mietin onks tää vaan sitä arkee. Ehkä mä ylireagoin. En oikeesti tiiä. Ite kans oon reagoinu vahvasti noihin juttuihin ja mun olo on oikeesti ollu tän raskauden takia aika paska. Ehkä se on vaan kyllästyny tähän? Mut en ymmärrä niiku sanoit et miksei se sit vaan puhu siitä. Toi on joku miesten ominaisuus..

Mulle tulee tästä tekstistä vähän kaksijakoiset tunnelmat. Ehkä mies on vaan kauhuissaan? On eri asia olla isoveli kuin isä, vastuussa omasta lapsesta. Olette kuitenkin molemmat aika nuoria vielä. Vaikka mies on saattanut olla varma haluavansa perheen ja lapsia, nyt kun tilanne realisoituu, se pelottaa. Monelle käy niin.

Toinen vaihtoehto on se, että yhdessä asuessa on tullutkin miehelle ilmi, että et ehkä olekaan nainen, kenen kanssa hän haluaisi elää. Hän vaan on nyt vähän niinkuin ansassa raskautesi takia. Suhde pysyy paljon tuoreempana ja mielenkiintoisempana kun asutaan erillään, yhdessä asuessa arki tulee nopeasti. Eikä siihen toisen persoonaan asuinkumppanina ole edes ehtinyt tottua vielä ennen kuin on lapsikin tulossa.

Oli syy nyt mikä tahansa, kuulostaa että asiat ovat edenneet hieman liian nopeasti hieman liian pitkälle, ja mies kriiseilee siitä. Te ette ole käytännössä ehtineet lainkaan elää yhteistä arkea ilman lasta tulossa. Ja vasta siinä yhteisessä arjessa sen toisen oppii kunnolla tuntemaan.

En osaa neuvoa mitä sinun kannattaisi tehdä. Se riippuu ihan liikaa siitä, mitkä miehen syyt ovat tuolle käytökselleen. Ainoa neuvo mitä oikeastaan pystyn antamaan, on hyvin yleispätevä: älä jää kynnysmatoksi. Jos suhde ei tuosta parane, lapsikin siitä tulee kärsimään. Lapsi saa normaalin parisuhteen mallin kotoa, joten kannattaa miettiä minkälaista mallia lapselle haluaa antaa.

Hyvin kirjoitettu, eikäpä juuri lisättävää muuta kuin isot tsempit ja onneksi sulla on verkostot kunnossa. Sillä on oikeasti isompi merkitys kuin voi ajatellakaan.

Se on totta, että eteneminen on ollut nopeaa, mutta toisaalta minulle on monet sanoneet, että katuupa mitä muuta hyvänsä, ei sitä, että laittoi lapset nuorena. Ja tekipä niin tai näin, eihän mikään anna takeita, että juuri tämä on oikea hetki, eli ei näissä voi liikaa laskelmoida, tai siis voi, mutta ei kyllä voi tietää, laskeeko oikein.

Sen vuoksi nyt lähdetään tilanteesta, joka on, ja sehän on, että ihana vauva on tulossa. Siihen kannattaa minun mielestäni keskittyä eniten. Sanoa miehellekin suoraan, että kuule tässä eletään esikoisemme odotusaikaa, millaiseksi sen haluat muodostuvan?

Ja kun nyt olet huomannut, että olette tilanteessa, jossa minkäänlainen puhuminen tai sen yrittäminen ei onnistu, sano sekin suoraan. Sano, että en jaksa oikeasti raskaana keskittyä nyt siihen, mitä sinä päässäsi pyörität, kun et suostu siitä riitelemättä ja mököttämättä puhumaan. Ottakaa vaikka pieni paussi, lähde vanhemmillesi tms. ja sano, että mietitään tässä nyt näitä asioita tahollaan, että miten jatketaan.

Mutta näin ei lapsenkaan takia jatketa, että koti on sotatanner, jossa minä itken.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Voi että miten viisaita ja kauniita sanoja täällä. Kiitos niistä!

Mulla on ollut nyt todella vaikeat 2 päivää. Mutta tämä on erilaista vaikeutta kun alussa. Ei semmosta hätää ja paniikkia. Tämä on enemmän ehkä väsymystä haukkumiseen ja kaikkeen siihen myrkkyyn mitä mun päälle kaadetaan.

Nyt on ositus allekirjoituksia vaille tehty. Menee miehen hyväksi tosi paljon. Vaikka itsehän hän on omasta mielestään hyväntekijä kun pienen, ihan oikeasti todella pienen rahasumman tästä saan.

No, se saatiin onneksi tehtyä. Oli ajatus tehdä lapsistakin sopimusta, mikä käytäisiin lastenvalvojalla vahvistamassa. Tosin, mieshän ei sinne edelleenkään ole tulossa.

Tuumasin sitten, että sitä pitää kuitenkin vielä miettiä. Että se mitä tällä hetkellä ajaa, lasten jakamista vanhempien kesken, se ei ole mielestäni tässä tilanteessa oikein. Se eriarvostaa meidän lapset ja pahimmillaan sillä on todella kauas kantoisia vaikutuksia.

No, sehän sitten taas suuttui. Ei ymmärrä puhetta yhtään, eikä lasten hyvää. Huutaa vaan miten minä haen taloudellista hyötyä. Ja minä sanon ja sanon, että en, vaan ajattelen vain lasten parasta. Mitä hän ei ikinä pysty tekemään.

Sanoin myös, että mennään jonnekkin perheasian sovitteluun, että tästä me ei ikinä tulla selviämään ilman ulkopuolista apua.

Ei se osaa ajatella mitään muuta kun omaa etuaan.

Nyt on vuoden isä joka yhdessä lapsen kanssa hankkii sille salikorttia ja kuulema jatkossa tekevät yhdessä kaikkea, harrastavat jne.

Ja muistanhan minä, että minä olen kuitenkin aina niiden lasten äiti ja joudun niistä huolehtimaan. Ihan oikeesti nyt mua jo naurattaa miten sokea se on, miten se ei oikeasti yhtään näe mikä on todellisuutta ja mikä hänen harhaa.

Ei se tule ikinä ymmärtämään näitä lasten asioita sen kannalta mikä lapsille on parasta. Ei ikinä. Sen aivot ei vaan toimi niin.

Tämä saattaa olla se asia missä joudun turvautumaan ulkopuoliseen apuun.

On todella ikävää että lapselle jauhaa viestein kuinka minä yritän lapset häneltä viedä. Vaikka olen todella todella monta kertaa sanonut että en ikinä ole häneltä lapsia viemässä. En ikinä. Lapset saavat olla kumman tahansa vanhemman luona niin paljon kun ikinä haluavat. Mutta, ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Kääntää kaiken mitä sanon jotenkin joksikin ihan muuksi.

No, ositus on lähetetty pankkiin. Katsovat siellä kuulema että on ok??? Ensi viikolle yritetään saada allekirjoitukset. Ja sitten mä lähden. Nyt mies sentään on toiminut edistääkseen tätä asiaa. Edelleen kyllä sanoi, että eihän sulla ole kiire lähteä. Sanoin vaan hänelle, että lähden heti, kun lunastus selvä.

Irtaimisto meillä pitää vielä myös tapella...

On tämä kuulkaa ihan kamalaa. Oikeesti. Mutta edistyy!! Se on positiivista.

Ap

Menee miehen hyväksi, sekin? Ette konsultoineet asiantuntijaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kun tuli isältään. Silmät loistaen kertoi, miten isä on nykyisin ihan erilainen. Ei enää ollenkaan semmonen huutava mulkero kun ennen. Kuinka on mopoa rassattu ja isänsä mönkijälläkin saa ajaa kunhan kortti hommattuna.

Ja minä mietin, että voiko se olla pysyvä muutos? Olinko minä oikeasti niin kamala, että todella nyt kaikki on ehjää ja hyvin. Kestääkö se?

Olisi tietysti ihanaa lasten kannalta, että se kestäisi. Ja lapsen puolesta olen iloinen, että viikonloppu isällä meni hyvin ja oli mukavaa. Hän ansaitsee hyvän isäsuhteen.

Enkä minä voi sanoa sille lapselle, että mieti nyt oikeesti, että onhan se lupaillut ennenkin ties mitä. Pelkään, että jossain vaiheessa tulee pettymys.

Mutta, lapsen sanat oli kun tikari, siksi, koska ne osui omaan syyllisyyteeni siitä, että aiheutin huonon ilmapiirin kotiimme.

Silti, nyt en musertunut tämän asian alle. Vaan tilalla on joku, en oikein tiedä mikä tunne. Ehkä hyväksyntä, tyhjyys. Ajatus, että nyt haetaan tämäkin lapsi hänen puolelle, ja minulta viedään elämästä kaikki.

En tiedä, ei kukaan varmasti ymmärrä tätä miltä minusta tuntuu.

Entä sitten, jos muutos isässä ei ole pysyvä, vaan ns räjähtää käsiin jossain vaiheessa?

Mutta, pelkäänkö sitä turhaa. Rikkinäinen osa on nyt pois. Ehkä muutos on oikeasti pysyvä, ja kaikki syy oli minussa.

Ja jotenkin, minä alan hyväksyä osani sinä rikkinäisenä osana, jota ilman kaikilla on parempi olla.

Ehkä mä todella teen sen, että jätän kaiken ja lähden muualle.

Ja tämä on taas oman pään purkua, huomaatte varmaan, että pää ei ole ihan kunnossa.

Ap

En ymmärrä, miten löysin tämän ketjun vasta tänään. Tai siis avasin sen vasta tänään. Olen lukenut ketjua koko päivän alusta alkaen, eli viime kesästä alkaen ja nyt olen toukokuussa, sivulla 55. Tiesin jo heti ap:n ekasta viestistä, että miehellä on toinen nainen. Mitä pitemmälle luin, sitä selkeämmin tämä kävi ilmi miehen käytöksestä. Aivan selkeää pettäjän käytöstä, kuin pettäjän käsikirjasta. Ja siinä kohtaa, kun mies tuo avioeropaperit itsenäisesti itse allekirjoitettavaksi, tiesin heti, että toinen nainen se ap:n miestä painostaa jo radikaaleihin siirtoihin.

Itse olen joutunut jätetyksi täysin yllättäen 16 vuoden avioliitosta ja miltei heti mies jäi kiinni (muutamassa viikossa), että oli toinen nainen. Ja oli jo ollut suhteemme aikana. Mies jätti lapset, kotimme, kaiken ja painui saman tien naisen luo. 

Nyt olen kohdassa, jossa ap:n lapset on jo tutustetuttu salarakkaan omiin lapsiin.

Siis tää on jotain aivan käsittämätöntä, että salarakkaalla on pokkaa muuttaa tuohon taloon, heti kun lähdit!

Ja älä ap yhtään syytä itseäsi. Miehesi muutos parempaan on väliaikaista. Hän muuttuu aivan samanlaiseksi tälle toisellekin naiselle jossain kohtaa, koska hän ei ollut yksin hetkeäkään eron jälkeen eikä käsitellyt omia ongelmiaan ja kriisejään. Päinvastoin, hän pyöritti nähtävästi vuosia tätä toista naista sinun rinnallasi. Se mikä petoksella alkaa, se petokseen päättyy. Mitään pysyvää ei voida rakentaa tuohon. Nainen tietää jo tasan, millaiseen petokseen mies kykenee. Nainen näki kaiken, miten mies petti omien lastensa äitiä monta vuotta. Miten tuo nainen koskaan voisi luottaa mieheesi? Vastaus on: ei voikaan luottaa. Ja se tulee aiheuttamaan niin paljon kitkaa jatkossa, epäilyä ja kyräilyä, että suhde ei voi voida hyvin.

Nyt jatkan lukemista, miten kesänne tuosta sitten sujui!

Palaan sivulle 55 takaisin.

Tai sitten ei muutu samaksi mieheksi kun oli aloittajan kanssa. On täysin mahdollista, että toisen ihmisen, tai tilanteen, tuodessa yksilöstä esille huonoimman, joku toinen tuo parhaimman. Olen pahoillani jos totuus satuttaa mutta näin se menee - lähipiirissä on useita esimerkkejä etupäässä miehistä, jotka ovat olleet parisuhteessaan kärttyisiä, yhteistyökyvyttömiä, epärehellisiä, päihteitä liikaa käyttäviä jne, mutta seuraavan kumppanin kanssa eivät ole. Oma entinen puolisoni hyvänä esimerkkinä. Välillämme oli katkeruutta ja selvittämättömiä asioita, outoa valtataistelua. Menimme yhteen liian nuorina. Vaikkei hän olisi halunnutkaan erota, en itse jaksanut katsella kateellista, kärttyistä marisijaa, joka sai iloa vain viinilasin pohjalta. Uudessa liitossaan (no, pian 10v) hän vaikuttaa tasapainoisemmalta, yhteisen lapsemmekin arviosta.

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

Tiedän muuten, miksi ketju on pysyny asiallisena.

Ketjua ei ole otsikoitu milllään tavoin huomiota herättävästi eikä provosoivasti.

Otsikossa ei viitata sanallakaan parisuhteeseen, avioliittoon, mahdolliseen pettämiseen tai miehen olemuksen kuvailuun. Tuollaiset otsikot päätyvät suoraan todella luetuiksi, liekki ilmestyy merkiksi monista klikkauksista ja sitten sinne alkaa satamaan vaikka mietä mielipiteitä ja jossain kohtaa koko ketju katoaa.

Tän ketjun pelastus on tuollainen väritön otsikko, joka ei saa monia tätä edes klikkaamaan auki, että mistä kyse.

Minäkin olen pyörinyt erotuskissani (mies jätti toisen naisen takia puoltoista vuotta sitten) tällä palstalla viikottain, mutta vasta nyt löysin koko ketjun. En tiedä, mikä sai minut vasta nyt klikkaamaan tuon otsikon auki.

Vierailija kirjoitti:

Käräjät käynyt kirjoitti:

Hei, törmäsin tähän viestiketjuun haettuani siskolle vertaistukea, joka miettii elämälleen suuntaa. Eli ero heillä tulossa.

Ensinnäkin. Minulla alkoi vatsassa vellomaan, tuntuu kuin oksentaisin. Sinun kokemasi kuulostaa tutulle.

Erosin itse tai minut jätettiin vuosien avioliiton jälkeen, kun lapset oli saatu isoksi. Koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Luulin olevani luulosairas. Miehelleni punainen vaate olivat minun omat harrastukset sekä se että koin onnistuneeni työssä sekä elämäntavoissa. Hän vähätteli minua kaikessa. En elää lähtenyt mm työkavereitten illan viettoihin, vaikka minua pyydettiin ja olin iloista seuraa. Sisimpäni oli kuin pikkutyttö, joka toivoi että joku puuttuisi ja ymmärtäisi hätä huutoni! Ystäville en kaikille kehdannut kertoa, koska minua suututti jos he neuvoivat minua ottamaan eron.

Miehellä oli kiireinen työ. Hän oli komea, hurmaava, hauska. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kuuluin hänen narsistiseen kulissiin: kaunis kiva nainen, perhe. Minä huolehdin kodin, eläimet, lapset. Kuulin koko ajan tuhlaavani hänen rahat.

Hän jotenkin sai minut eristäytymään lapsuuden perheestäni. Isovanhemmat tosin olivat meille suurena apuna.

Mies oli välillä minua kohtaan huolehtiva. Ja hurmaava. Jopa silloin, kun jälkeenpäin sain tietää hänen olleen suhteessa naiseen useamman vuoden. Olen jutellut naisten kanssa, jotka ovat kertoneet miten mies heidät hurmasi.

Taskuista ja laukuista löytyi kortsuja sekä puhelin oli minun saatamattomissa. Seksi oli meillä toimivaa. Sen vuoksi ei olisi vieraisiin tarvinnut mennä.

Jälkeenpäin olen tajunnut ukon olleen sovinisti sekä emä juntti. Lapset myös tietenkin mies otti pelinappulaksi.

Toivon, ettet tee virhettä kuten minä. Allekirjoitin ositus sopimuksen, jota ei olisi pitänyt. Palasimme takaisin 6 kk valitus ajan aikana. Mies puhui minut takaisin. Kannattaa käyttää paperi lakimiehellä, ennen kuin allekirjoitat. Vaikkei tuntuisi olevan voimavaroja ja vaikka haluiasit jättää koko sonnan taaksesi. Ei se ikävä kyllä mene niin.

Jos mies jää yhteiseen kotiinne, hän saa lähivanhemmuuden ellei papereilla muutoin sovita. Mitään suullista sopparia ei ole olemassa, ja silloin helvetti vasta alkaa. Lasten ei kuulu joutua valitsemaan puolia taikka lopettamaan harrastuksia! Lapsilisät myös lasten isä voi vaatia itselleen jos osoitteet jää teidän entiseen yhteiseen kotiin. Asumistukea et saa kolmioon. Kela kts sen olevan liian iso yksineläjälle. Kela ei huomioi, vaikka lapset asuisivat myös sinun kanssa. Jos joudut viemään asian oikeuteen, olet lastesi edustaja ja tulet saamaan oikeusapua. Tai ainakaan summa ei ole iso.

Älä jää tuleen makaamaan. Älä tyydy vähempään kuin sinun kuuluisi saada. Toisin sanoen, mieti ennen kuin toimit. Kysy asianajajalta, se ei vielä maksa. Äläkä pelkää oikeutta! Niistä selviää. Jos pelkäät, lastesi isä kuvittelee olevansa vuoden isä sekä saa nautintoa, kun onnistu mitä tavoitteli. Hän on raukka. Älä mieti, mitä ihmiset ajattelevat.

Mieti niitä hetkiä, kun olet yksin ollut lastesi kanssa. Ja sitä, että todennäköisesti huomaat että muutaman viikon päästä saattaa uusi nainen olevan entisessä kodissa keittelemässä lihasoppaa.

Lähde ilman muuta, mutta älä laita mihinkään paperiin nimeä ilman ulkopuolisen neuvoa. Pankki ei ole ulkopuolinen neuvoja, heille riittää kun saa laina rahat tilille.

Ole ylpeä, nouse. Astu ylös ja tulet huomaamaan että ei se rakkautta ollutkaan. Miehesi nimittäin ei tiedä, mitä se on.

Miksi naisen kannattaisi edes haluta lähivanhemmuutta? Tosiasiassa lapset on kuin pallo jalassa. On fiksumpaa jättää se lasten arki puolisolle hoidettavaksi ja olla itse se etävanhempi, joka jaksaa aina järjestää kaikkea kivaa. Rusinat pullasta jne.

Naiset on hyvin usein tyhmiä, kun kuvittelevat voittavansa jotain, kun saavat pitää lapset. Mies elää itselleen, kehittää uraa ja saa parempaa palkkaa. Nainen kituuttaa siinä duunissa, mitä voi yh-äidin resursseilla tehdä. Pidemmän päälle ihan idiootti toimintamalli.

Ja sitten ihmetellään, kun ei sitä uutta miestä löydy. Ei sitä sinne keittiövuoroon löydy, kun kaikki mehut vuodatetaan perheen eteen. Lapset aikuistuu ja lähtee. Lopulta jäljellä on tyhjiin imetty äityli, joka on lihonut muodottomaksi ja unohtanut, miten kivaa on olla nainen.

Miten täällä niin moni miettii vaan rahaa? Talo menee kun tulee ero, joutuu kolmioon eikä siihenkään saa tukea. Lapset asuu isällään ja sinne menee lapsilisätkin sitten.

Jos tästä ketjusta jotain oppii on se, että hyvät naiset, pitäkää tekin kiinni omasta elämästänne aivan kuten miehennekin. Ystäviin pidetään yhteyttä, samoin sukulaisiin, omat harrastukset, ja ennen kaikkea oma toimeentulo!

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

Yritä vielä saada hänet jäämään!!! Hyvä nainen!!!

Anna anteeksi ja muista mitä hyvää hän on sinulle tehnyt! 

Elämä on haastavaa kaikilla.

Se miten asenne vaikuttaa kaikkeen on tutkittu vähän jos lainkaan.

Mustasukkaisuus ja omistamisen halu on tunne lukkoja.

Siksi usein ei uskalla tehdä oikeita päätöksiä omaksi edukseen.

Opittu malli tulee esiin helpolla testillä.

Millainen itsetunto on.

Osaatko määritellä asiat tärkeys järjestykseen vai vieritätkö, vastuun muualle tai toisille niistä.

Tämä osoittaa vain itsetunnon ja itsensä tuntemisen vaikeuden. Jos on alistuva uhri ja nauttii siitä niin sekin kertoo paljon itsetunnosta. Jos taas on määräävä tyranni ja alistaa ja syyllistää muita sekin kertoo paljon miten suhtautuu muihin.

Itsetunto ja sen ymmärtäminen on kaiken tekemisen pohjana. Rohkeus ei ole sitä. Monet rohkeat ihmiset ovat heikon itsetunnon omaavia ja toimivat vain muiden oletusarvojen mukaisesti. Koulukiusaaja esim.

Siksi on rohkeutta asettua puolustamaan omia arvoja ja heikompia yksilöitä.

Omat arvot ei periydy. Ne jokainen määrittelee itse.

Siinä tulee itsetuntemuksen keskeisyys hyvin esiin. Tunne itsesi ja määritä rajasi.

Sotaisemmin termein samaa on sotaopista. Tunne vihollisesi. Et tunne tai tiedä mitään, koska motiivia on haastava arvioida yleisesti.

Irtipäästämisen vaikeus onkin sopeutumis ongelma.

Vaikeaksi sen tekee hyppy tuntemattomaan.

Talous, yhteys perheeseen ja muihin ihmisiin sen johdosta. Mitä muut ajattelee minusta.

Siitä on kysymys.

Mitä muut ajattelee minusta, kysymys on pelkoa muiden mielipiteeseen suhtautumisesta.

Itseäni ei kiinnosta mitä muut ajattelee minusta tai mielipiteistäni. Tiedän olevani arvojeni ja tietojeni takia hyvä ihminen ja teen aina parhaani myös muita ajatellen. Tämä on se miksi suhtaudun asioihin miten suhtaudun. Itsetuntoni on vahva ja se tekee minusta minut. Sisäistämällä omat arvot ja asenteet voi toimia oikein kaikissa asioissa helpoimman kaavan pohjalta.

Kokeillaan siis tutustua omaan itsetuntoonne ja luokaa niistä arvot sekä ohjeet itsellenne.

Elämä on lyhyt ja kaikkea ei voi saada. Oletko vahva ja itsenäinen sekä hyvän itsetunnon omaava vai jatkossakin luuseri joka ei uskalla olla itse itsensä määrittäjä. Muiden mielipiteet ja arvot on heidän ei sinun se kannattaa muistaa. Muilta voi oppia paljon asenteita ja oppeja jotka ei ole muuta kuin malleja. He ovat vaikuttaneet omien harhojensa siirtämisen eteenpäin ilman kyseenalaistamista. Oletko siis sellaisen toiminnan uhri vai toteuttaja. Miettikää itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

Kyllä. Just näin käsitin, että miehellä oli vain niin kova masennus ja ramppasi lääkärissä kaikenlaisia hoitoja ja lääkkeitä kokeillen. Että kyse oli nimenomaan miehen omasta masennuksesta eikä siitä, että mies halusi eroon vaimostaan. Hehän näkivät viikottain, puhuivat viikottain, tekivät yhdessä asioita jne. aivan kuten ennenkin, tosin sitten sieltä toisesta kämpästä käsin, kun mies piti tuon kakkoskämpän eikä luovuttanutkaan sitä uudenvuodenaattona, niinkuin oli aiemmin ajatellut.

Mä kyllä kulmat koholla luin ton tarinan etenemistä kesästä 22 lähtien, ihmettelin, kun tuo vaimo ei missään kohtaa epäillyt toista naista, vaikka miehellä oli salaluukkukin hommattuna selän takana ja siellä majaili salaa.

Kaikki vain verhottiin sillä verukkeella, että no kun tällä miehellä on masennus. Ymmärtäväistä paapomista suoraan sanottuna.

Ihmeellistä, että tarina kääntyikin näin, että mies ei halunnut enää olla "28v yhdessä"-nimimerkin kanssa eikä enää rakastanutkaan. Tai toisaalta, itse ajattelinkin, että jotain tällaista tässä on pakko olla.

Ei masentunut ihminen hommaa salaluukkua ja oleile siellä salaa ja kiinni jäädessään jatkaa vain. Ei masentunut ihminen yleensä halua erota (varsinkaan 28 vuoden yhteiselon jälkeen) jne. 

Jokin ei vain tuossa tarinassa täsmännyt. Mutta tuossa keväälläkö paljastui totuus ja miten? Sitten yhtäkkiä on mökkimies kuvioissa. Multa meni siis ohi tuo teidän eronne ja se totuus, ettei mies sittenkään rakastanut.

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Voimia sinulle myös. Ensin laittoi itsensä remonttiin laihduttamalla, uusimalla vaatteet, alkamalla huolehtia itsestään. Nyt on sitten näköjään kaiken muun vuoro.

Se on totta, että minun rakkauteni ei ole loppunut. Ja se tästä tekee niin vaikeaa. Vaikka mies vain käyttää minua hyväkseen.

Epäilen vahvasti, että miehelläsi on jo toinen nainen.

Niin minäkin epäilen, että jotain hänellä jo on. Kiistää kuitenkin kaiken. Mutta, todisteita toiseen suuntaan on, esim. kondomeja takintaskussa... nekin toki kielsi, ettei ole hänen. En todellakaan uskonut. Juhannus oltiin yhdessä, kumpanakin päivänä poistui kauas muista puhumaan puhelua, yleensä kavereiden kanssa puhuu ihan vapaasti muiden kuullen. Työpäivät on venyneet yli tunnilla, ja vielä jää ulos puhumaan puhelua. Muutenkin poistuu usein omille menoilleen. Alapään karvoitusta on ajellut, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt jne...

Enää en ole taskuja/reissulaukkuja tyhjentänyt. Hän on ilmoittanut haluavansa eron. Niin hänellä on täysi vapaus tehdä mitä haluaa. Ei ole minulle tilivelvollinen.

(Satuttaa se silti, ja paljon!!)

Ehkä sillä toisellakin on vielä edellinen suhde lopetettavana ennen kun voivat laittaa hynttyyt yhteen?

Ap epäili jo ketjun aloittamispäivänä yli vuosi sitten, että miehellä on toinen nainen.

Mustasin tuosta ap:n tekstistä kaikki nuo merkit, jotka viittasivat suoraan pettämiseen. Mies käyttäytyi muutenkin kuin suoraan pettäjän käsikirjasta.

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Jos mies muuttuu tuolla tavoin 40-50 vuoden iässä, on se siis keski-iän kriisi ja siihen kuuluu AINA, siis AINA, toinen nainen.

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Yritä vielä saada hänet jäämään!!! Hyvä nainen!!!

Tää kertoo taas niin kaiken tästä maailmasta....väkisinhän se kannattaakin pakottaa toinen luokseen, jep. Se on sitten sitä rakkautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?

Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.

Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.

T: MaratonParkuja

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?

Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.

Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.

T: MaratonParkuja

Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.