Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?

Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.

Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.

T: MaratonParkuja

Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.

Kuten aiemmin jo todettiin, termi "vain" masentunut on aika jäätävä vähättely masentuneen henkilön tilasta. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Minäkään en halua enkä voi vastata 28:n puolesta, mutta seurattuani ketjua viime kesästä saakka ja elettyäni vahvasti myötä, on pakko sivusta tarkkailijana kommentoida hieman siten kuin minä ulkopuolisena lukijana olen sen ymmärtänyt:

Käsittääkseni nimimerkki "28 v yhdessä" ei ole itse saanut tähän päivään mennessä exältään minkäänlaista selitystä siitä, miksi miehen rakkaus kuoli. Miten sitä voisi sillon avata muillekaan? Mahdotonta, etten sanoisi. Kun toinen osapuoli ei puhu, niin hän ei puhu.  Se toinen jää tyhjän päälle ja kaikki arvailujen varaan.

Käsittääkseni "28" myös yritti 10 kk ajan kaikin mahdollisin keinoin saada tilanteesta tolkkua, ja häntä täällä  ketjussa moni sisarellisesti tuki ja halusi auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa (aivan kuten AP:takin). Kuten ketjun nimikin sanoo, se irtipäästäminen kun ei ole ihan helppoa...

Ja kun "28" sitten vihdoin ja viimein tajusi ja myönsi itselleen, että mies ei ttule muuttumaan, hän viimein sai voimia päästää irti yli 10 kk:n kituuttamisen jälkeen Ei siis mikään kovin äkillinen käänne mielestäni.

Ja sitten kävi huikea tuuri, että hän löysi Mökiimiehen.  Se oli äkillistä,  kyllä, mutta suhdehan alkoi molemminpuolisena laastarisuhteena jonka kumpikin tiedosti, olkoonkin että tilanne saattaa nyt olla muuttumassa merkityksellisempään suuntaan.  Suon hänelle/heille kaiken mahdollisen onnen nyt tässä elämäntilanteessa ja iloitsen siitä, että hyviäkin yllätyksiä tapahtuu. Minusta se antaa toivoa kaikille. Myös AP:lle, jonka uskon myös löytävä oikean kumppanin aikanaan, sitten kun on siihen valmis.

Kokonaistilannetta on uuden lukijan varmasti hankala hahmottaa (ja erottaa eri kertojahahmoja toisistaan) jos lukee koko ketjun yhdellä tai kahdella istumalla, se on selvää. Niin paljon tässä on sulateltavaa. 

Pidetään kuitenkin rauha (edes tässä) maassa ja keskustelu asiallisena ja myönteisenä. 

KIITOS sinulle kirjoituksesta ja todella hyvin yhteenvedit koko elämäni "tarinan", ei tuohon ole mitään lisättävää.

Tässä on nyt tänäänkin ollut todella monta kirjoitusta, näkemystä, kommenttia elämäni viimeisimmästä reilusta vuodesta. Kiitos kaikista, paljon päässäni surisee tällä hetkellä.

Joku aiemmin kirjoitti, että tehtiin exän kanssa paljon silloin eron alussa ja miten exä tuli, meni, halusi nähdä jne. Olen vasta nyt myöhemmin ymmärtänyt, että se oli exäni toimintaa syyllisyyden takia. Huolehti siitä, että jättämällänsä perheellä on ruokaa jääkaapissa ja että minä yleensäkin syön päivisin jne. Ja minähän tietenkin tulkitsin ne rakkauden teoiksi ja että hän haluaa viettää aikaa minun kanssa. Toki Hän vielä erilleen muuttamisen jälkeenkin jaksoi 4 kuukautta aina hokea, että tämä asumisero on vain väliaikaista. Exän ajatus oli kiltti, mutta syyt minusta enemmän itsekkäitä, eli omaa syyllisyyttä hoiti huolehtimalla. Toinen vaihtoehto oli, että halusi pitää porttia auki paluulleen. Totta on se, että kaikki on vain arvailua kun mitään vastauksia en saa/ole saanut.

Elämäni helpottui kun otin isomman välimatkan siihen ihmiseen, joka minua satutti (tahtomattaan).

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.

Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.

Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.

On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.

Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.

Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).

No niin. Vanha totuushan on ettei hän voi sua korjata joka sut on rikkonut. Molemmin puolin pitänee paikkansa teidän tilanteessa -haitte puolin toisin tukea väärästä paikasta.

Monesti se joku tarina minkä itselleen on kertonut jostain tilanteesta elää ja muuttuu kun tilanteeseen tulee etäisyyttä. Etenkin sun kohdalla haluaisin vaan et sulle ei jäisi sellainen käsitys, ettei sinua rakastettu tai arvostettu, minusta kuulostaa, että rakastettiin kovasti, muttei lopulta riittävästi että korjausta tapahtumaan päässeeseen vahinkoon ois saatu aikaan. Jossain eron vaiheessa on hyvä kerätä vähän kiukkua, mutta moni kirjoittaja on jättänyt kertomuksensa siihen ja mietin vaan et olisi hyvä kuulla niitten tarinoiden loppuosakin. Moni varmasti vuoden tai parin päästä ajattelee et tapahtuneella oli tarkoitus ja näkee asiat myös toisen osapuolen ja lopputuloksen kannalta vähän uudessa valossa. Antaisi enemmän minusta toivoa eron edessä oleville ja vähentäisi yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunnetta, kuvittelisin.

Kiitos myös ylläolevasta kirjoituksesta.

On totta, että se henkilö joka on minut rikkonut, ei voi minua korjata (ja totuus on, että rikkoonnuin lisää kun toinen piti vielä kiinni ja jätti ilman vastauksia).

Olenkin kirjoittanut, että kyllä minua rakastettiin pitkään ja elin todella hyvän elämän exäni kanssa. Rakkaus loppui tuntemattomasta syystä, itse näen, että olisi ollut "kiva" kuulla syy, että olisi mahdollisuus katsoa peiliin ja välttää toimimasta tulevaisuudessa niin.

En minä näitä asioita enää nykyään mieti, nyt parin päivän kirjoitukset on lähemmin koskenut minun elämääni ja siksi olen näissä vanhoissa tuntemuksissa taas kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Hyvin huomaa siitä miten kirjoitusten sävy muuttuu kevään/ alkukesän aikana, että niin kauan kun on vielä vähän ovi auki, pieni toivo vielä jäljellä, ei ihminen keskity oman elämänsä eteenpäin rakentamiseen. Ajatukset on vielä kiinni siinä mitä se toinen oikein miettii ja mitä tahtoo, varotaan loukkaamasta ja polttamasta siltoja. Varotaan ääneen sanomasta edes anonyyminä, että tästä ei tule enää koskaan mitään koska toinen on halunnut toisin päättää. Siksi tommonen löyhässä hirressä roikottaminen on yksiselitteisesti väärin, eikä mikään laupeuden teko.

Ohho, onpas täällä ollut vilkasta.

Luin kommentit läpi, mutta pitänee jossain vaiheessa lukea kunnolla ajatuksella vielä uudelleen.

Se on totta, että ketju on pitkä ja monenlaista on tässä matkalla vuodatettu. Matka on ollut kivinen mutta eteenpäin vievä.

On kiva kuulla ajatuksia sen jättäjän puolelta, lisää ymmärrystä. Varmasti paikkansa pitäviä asioita. Jättäjä on hyvinkin voinut olla kireä ja äreä, poissaoleva siksi, että on tehnyt itsekseen sitä ajatustyötä irtipäästämisestä. Ja kun saa oman pään selväksi ja kertoo kumppanille, alkaa kumppanin prosessi.

Mun ex varmaan osaltaan koitti tota tommosta lempeää loppua? Kiirehtimättä, ja kaikki ne voinhan mä sitten kuitenkin vielä korjata sun autoa jne.

Hänen tunteet, ne romanttiset oli jo niin loppu, toisaalla. Ja vahvasti epäilen tällä uudella naisella olleen myös oma eroprosessinsa tässä jossain vaiheessa. Jo meitä aiemmin.

Ehkä tosiaan heillä vaan rakkaus oli niin vahva.

Paljon olen miettinyt, koko suhdetta alusta alkaen. Ehkä alusta alkaen muokkauduin liikaa, halusin suhteen, "pyydystin" miehen. Lähdinkö lopulta suhteeseen aivan vääristä alkuasetelmista ja vääristä syistä?

Näitä mietin siksi, että en jatkossa tule toimimaan samoin. Vaan jos joskus suhteeseen alan, teen sen täysin eri lähtökohdista. Ja se on yksi syy, miksi en vielä mitään suhdetta haikeile. Matka itseeni on kesken.

Uudelle kirjoittajalle,,en osaa neuvoa sinua. Ikävä tilanne, joka toki saattaa muuttua vauvan synnyttyä/kasvettua. Raskaus ja lapsen ensimmäinen vuosi ovat aikamoista myllerrystä. Joku on joskus sanonut, ettei silloin pitäisi erota.

Sen verran voin neuvoa, että opetelkaa puhumaan. Vaikka olisi kuinka vaikeaa. Se pelastaa teidät tulevaisuudessa, jos yhdessä jatkatte.

Minä itse olin todella huono puhumaan. En koskaan ollut hyvä vaikeiden asioiden käsittelyssä. Ja entistä huonompi minusta tuli kun usein kuulin miten minun jutut ei kiinnosta. Sanoja laitettiin suuhuni, sanomiseni käännettiin aivan toiseksi tai jätettiin huomiotta. Lopulta en puhunut. Padoin, ja räjähdin sitten lopulta. Lapsieni kanssa puhun, kaikesta. Ja opetan heille puhumisen tärkeyttä. Toivon, että ex nykyään kuuntelee heitä paremmin, ennen aina jyräsi ja käänsi ja väänsi myös lasten sanomiset. Hän tiesi muiden asiat sen mitä toinen tarkoittaa, paremmin kun henkilö itse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ohho, onpas täällä ollut vilkasta.

Luin kommentit läpi, mutta pitänee jossain vaiheessa lukea kunnolla ajatuksella vielä uudelleen.

Se on totta, että ketju on pitkä ja monenlaista on tässä matkalla vuodatettu. Matka on ollut kivinen mutta eteenpäin vievä.

On kiva kuulla ajatuksia sen jättäjän puolelta, lisää ymmärrystä. Varmasti paikkansa pitäviä asioita. Jättäjä on hyvinkin voinut olla kireä ja äreä, poissaoleva siksi, että on tehnyt itsekseen sitä ajatustyötä irtipäästämisestä. Ja kun saa oman pään selväksi ja kertoo kumppanille, alkaa kumppanin prosessi.

Mun ex varmaan osaltaan koitti tota tommosta lempeää loppua? Kiirehtimättä, ja kaikki ne voinhan mä sitten kuitenkin vielä korjata sun autoa jne.

Hänen tunteet, ne romanttiset oli jo niin loppu, toisaalla. Ja vahvasti epäilen tällä uudella naisella olleen myös oma eroprosessinsa tässä jossain vaiheessa. Jo meitä aiemmin.

Ehkä tosiaan heillä vaan rakkaus oli niin vahva.

Paljon olen miettinyt, koko suhdetta alusta alkaen. Ehkä alusta alkaen muokkauduin liikaa, halusin suhteen, "pyydystin" miehen. Lähdinkö lopulta suhteeseen aivan vääristä alkuasetelmista ja vääristä syistä?

Näitä mietin siksi, että en jatkossa tule toimimaan samoin. Vaan jos joskus suhteeseen alan, teen sen täysin eri lähtökohdista. Ja se on yksi syy, miksi en vielä mitään suhdetta haikeile. Matka itseeni on kesken.

Uudelle kirjoittajalle,,en osaa neuvoa sinua. Ikävä tilanne, joka toki saattaa muuttua vauvan synnyttyä/kasvettua. Raskaus ja lapsen ensimmäinen vuosi ovat aikamoista myllerrystä. Joku on joskus sanonut, ettei silloin pitäisi erota.

Sen verran voin neuvoa, että opetelkaa puhumaan. Vaikka olisi kuinka vaikeaa. Se pelastaa teidät tulevaisuudessa, jos yhdessä jatkatte.

Minä itse olin todella huono puhumaan. En koskaan ollut hyvä vaikeiden asioiden käsittelyssä. Ja entistä huonompi minusta tuli kun usein kuulin miten minun jutut ei kiinnosta. Sanoja laitettiin suuhuni, sanomiseni käännettiin aivan toiseksi tai jätettiin huomiotta. Lopulta en puhunut. Padoin, ja räjähdin sitten lopulta. Lapsieni kanssa puhun, kaikesta. Ja opetan heille puhumisen tärkeyttä. Toivon, että ex nykyään kuuntelee heitä paremmin, ennen aina jyräsi ja käänsi ja väänsi myös lasten sanomiset. Hän tiesi muiden asiat sen mitä toinen tarkoittaa, paremmin kun henkilö itse.

Ap

sanon heti etten ole lukenut koko ketjua, vaan hyppien johonkin kesäkuulle asti. Kyllä sinä oot tehnyt isoimman loikan kaikista omam pääsi sisällä, ohhoh! Sulla on hyvällä mallilla omannäköisen tulevaisuuden rakentaminen, et oo päästänyt itseäsi katkeroitumaan tai uhriutumaan. onnea elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.

Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.

Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.

On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.

Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.

Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).

Ootko muuten koskaan missään kohtaa epäillyt, että miehelläsi oli toinen nainen, joka sysäsi hänet tuohon masennukseen ja erohaluihin, mutta ei saanut aikaiseksi muuta kuin sen oman kämpän salaa ja sitten siinä kipuili? Mun mielestä toi salakämpän hommaaminen ja siellä oleskelu vain niin haiskahtaa toiselta naiselta, siis että hänellä on ainaki silloin ollu toinen nainen kuvioissa.

Nimittäin mun näkemys on nyt paljon vastaavia tarinoita kuulleena, että mies ei lähde pitkästä ihan ok avioliitosta tyhjän päälle tuosta noin vain, vaan taustalla on aina toinen nainen, joko kiikarissa tai yleensä jo valmiiksi pedattuna.

Olen siis tämä vasta eilen ketjun löytänyt, jonka mies yllätyserosi minusta pitkän avioliiton päätteeksi toisen naisen takia. Meillä vieläpä alaikäiset lapsetkin.

Emme siis käyneet mitään normaalia erokeskustelua, jossa puidaan ja vatvotaan kuukausitolkulla. Vaan eromme tapahtui siten, että mies vain yhtäkkiä töksäytti tavallisena päivänä, että haluaakin avioeron, ei rakasta minua. Pakkasi repun ja häipyi asunnostamme. Niinkuin ilmoitusluontoisesti oli se asia hoidettu ja pitkä avioliitto vedetty vessanpöntöstä alas. Yksipuolisesti vieläpä täytti samoin tein avioerohakemuksen, minulle mitään sanomatta siitä.  Ja heti jäi kiinni siis siitä toisesta naisesta, mikä siis oli se todellinen syy lähdölleen.

Tähän viestiin vielä tartun ja vastaan, en tietenkään voi olla varma, onko joku toinen nainen ollut jollakin lailla asiaan vaikuttamassa. Totta kait alkuun sitäkin mietin. Ja varsinkin kun tätä vauvapalstaa lukee niin ainahan täällä kirjoitetaan, että mies ei ikinä eroa pitkästä suhteesta, ellei ole joko ihastunut tai ole jopa uusi nainen katsottuna.

Poikani puheiden ja yhteisten ystäviemme mukaan exälläni ei olisi ketään, en tätä kysele keneltäkään vaan minulle ihmetellään eroamme edelleen. Väliaikaista asuntoa, jossa mies on nyt asunnut 9 kk ei ole edelleen kalustettu kuin niukasti ja miehen tavaroista asunnossani on vielä 90% ja onhan se mies täällä edelleen kirjoilla. Pojallamme on isänsä asuntoon avain jne.

Minun tietooni ei ole tullut vieläkään, että exälläni olisi ketään, eikä ainakaan exän sukulaisille ole tuotu näytille ketään.

En siis tiedä ja nyt se ei minulle enää kuulu. Toivon, että exä onnensa vielä löytää ja kaikkein eniten toivon, että oppii puhumaan.

Ap:lle, kiva kuulla Sinusta.

Ja täällä on nyt tosissaan ollut vilkasta, eli 1,5 vuorokauden aikana yli 90 kirjoitusta. Itse olen lukenut kaikki, mutta luen kyllä ajatuksella vielä kaikki läpi uudemman kerran.

28v antaa tilaa nyt taas muille kirjoittajille.

On ollut kiva saada uusia näkemyksiä ja kommentteja, toki rankkaakin on ollut taas antautua niiden vanhojen tunteiden/muistojen/kipujen keskelle.

Juuri nyt iloinen mieli hieman kadoksissa, nyt pitää taas nousta täältä vanhoja asioita kaivelemasta ja elää elämää eteenpäin.

Kiitos, anteeksi ja halaus.

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Olet siis yhä tämän miehen kanssa? Miten teillä menee, kun hän kuitenkin jätti naisensa sun takia? Pystytkö luottamaan mieheen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?

Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.

Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.

T: MaratonParkuja

Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.

Kuten aiemmin jo todettiin, termi "vain" masentunut on aika jäätävä vähättely masentuneen henkilön tilasta. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Minäkään en halua enkä voi vastata 28:n puolesta, mutta seurattuani ketjua viime kesästä saakka ja elettyäni vahvasti myötä, on pakko sivusta tarkkailijana kommentoida hieman siten kuin minä ulkopuolisena lukijana olen sen ymmärtänyt:

Käsittääkseni nimimerkki "28 v yhdessä" ei ole itse saanut tähän päivään mennessä exältään minkäänlaista selitystä siitä, miksi miehen rakkaus kuoli. Miten sitä voisi sillon avata muillekaan? Mahdotonta, etten sanoisi. Kun toinen osapuoli ei puhu, niin hän ei puhu.  Se toinen jää tyhjän päälle ja kaikki arvailujen varaan.

Käsittääkseni "28" myös yritti 10 kk ajan kaikin mahdollisin keinoin saada tilanteesta tolkkua, ja häntä täällä  ketjussa moni sisarellisesti tuki ja halusi auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa (aivan kuten AP:takin). Kuten ketjun nimikin sanoo, se irtipäästäminen kun ei ole ihan helppoa...

Ja kun "28" sitten vihdoin ja viimein tajusi ja myönsi itselleen, että mies ei ttule muuttumaan, hän viimein sai voimia päästää irti yli 10 kk:n kituuttamisen jälkeen Ei siis mikään kovin äkillinen käänne mielestäni.

Ja sitten kävi huikea tuuri, että hän löysi Mökiimiehen.  Se oli äkillistä,  kyllä, mutta suhdehan alkoi molemminpuolisena laastarisuhteena jonka kumpikin tiedosti, olkoonkin että tilanne saattaa nyt olla muuttumassa merkityksellisempään suuntaan.  Suon hänelle/heille kaiken mahdollisen onnen nyt tässä elämäntilanteessa ja iloitsen siitä, että hyviäkin yllätyksiä tapahtuu. Minusta se antaa toivoa kaikille. Myös AP:lle, jonka uskon myös löytävä oikean kumppanin aikanaan, sitten kun on siihen valmis.

Kokonaistilannetta on uuden lukijan varmasti hankala hahmottaa (ja erottaa eri kertojahahmoja toisistaan) jos lukee koko ketjun yhdellä tai kahdella istumalla, se on selvää. Niin paljon tässä on sulateltavaa. 

Pidetään kuitenkin rauha (edes tässä) maassa ja keskustelu asiallisena ja myönteisenä. 

Tarkoitin tuolla tekstilläni "vain masentunut" sitä siis, että yritin korostaa sitä pelkkää masennusta, että miehellä oli ainoastaan rankka ja paha masennus eikä toista naista siinä sen lisäksi. En tarkoittanut vähätellä masennusta sanomalla "vain".

Olisi ehkä pitänyt valita sana "pelkästään" tai "ainoastaan".

Huonot sanavalinnat ja jokainen tulkitsee omista lähtökohdistaan, joten toi ymmärrettiin väärin.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.

Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.

Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.

On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.

Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.

Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).

Ootko muuten koskaan missään kohtaa epäillyt, että miehelläsi oli toinen nainen, joka sysäsi hänet tuohon masennukseen ja erohaluihin, mutta ei saanut aikaiseksi muuta kuin sen oman kämpän salaa ja sitten siinä kipuili? Mun mielestä toi salakämpän hommaaminen ja siellä oleskelu vain niin haiskahtaa toiselta naiselta, siis että hänellä on ainaki silloin ollu toinen nainen kuvioissa.

Nimittäin mun näkemys on nyt paljon vastaavia tarinoita kuulleena, että mies ei lähde pitkästä ihan ok avioliitosta tyhjän päälle tuosta noin vain, vaan taustalla on aina toinen nainen, joko kiikarissa tai yleensä jo valmiiksi pedattuna.

Olen siis tämä vasta eilen ketjun löytänyt, jonka mies yllätyserosi minusta pitkän avioliiton päätteeksi toisen naisen takia. Meillä vieläpä alaikäiset lapsetkin.

Emme siis käyneet mitään normaalia erokeskustelua, jossa puidaan ja vatvotaan kuukausitolkulla. Vaan eromme tapahtui siten, että mies vain yhtäkkiä töksäytti tavallisena päivänä, että haluaakin avioeron, ei rakasta minua. Pakkasi repun ja häipyi asunnostamme. Niinkuin ilmoitusluontoisesti oli se asia hoidettu ja pitkä avioliitto vedetty vessanpöntöstä alas. Yksipuolisesti vieläpä täytti samoin tein avioerohakemuksen, minulle mitään sanomatta siitä.  Ja heti jäi kiinni siis siitä toisesta naisesta, mikä siis oli se todellinen syy lähdölleen.

Tähän viestiin vielä tartun ja vastaan, en tietenkään voi olla varma, onko joku toinen nainen ollut jollakin lailla asiaan vaikuttamassa. Totta kait alkuun sitäkin mietin. Ja varsinkin kun tätä vauvapalstaa lukee niin ainahan täällä kirjoitetaan, että mies ei ikinä eroa pitkästä suhteesta, ellei ole joko ihastunut tai ole jopa uusi nainen katsottuna.

Poikani puheiden ja yhteisten ystäviemme mukaan exälläni ei olisi ketään, en tätä kysele keneltäkään vaan minulle ihmetellään eroamme edelleen. Väliaikaista asuntoa, jossa mies on nyt asunnut 9 kk ei ole edelleen kalustettu kuin niukasti ja miehen tavaroista asunnossani on vielä 90% ja onhan se mies täällä edelleen kirjoilla. Pojallamme on isänsä asuntoon avain jne.

Minun tietooni ei ole tullut vieläkään, että exälläni olisi ketään, eikä ainakaan exän sukulaisille ole tuotu näytille ketään.

En siis tiedä ja nyt se ei minulle enää kuulu. Toivon, että exä onnensa vielä löytää ja kaikkein eniten toivon, että oppii puhumaan.

Saanko kysyä, että onko avioeroa laitettu vielä vireille?

Tuo kuulostaa vähän siltä, että asianne on kyllä ihan kesken vielä. Ja vaikka hienosti olet päässyt eteenpäin ja mökkimieskin on sua ilostuttamassa, niin silti nyt kun luin ton, niin oothan sä vielä ihan keskellä kaikkea keskeneräistä. Monet asiat jääneet roikkumaan ettekä edes puhu. Siis just toi, että miehen lähes kaikki kamat on teidän kämpässä vielä, miehellä ei nähtävästi ole nyt ketään ja on vielä kirjoillakin asuntoonne! Onko hän edes postia kääntäny uuteen osoitteeseen?

Suurimpana tuossa kaikessa on varmaanki toi puhumattomuus. Mä tiedän niin ton. Mä oon just se, jonka mies häipyi yksipuolisella yhtäkkisellä ilmoituksella, mitään erokeskusteluja ei käyty sitä ennen eikä sen jälkeenkään. Uuden naisen tykö painui. Jäin niinku kirjaimellisesti monttu auki.

Mutta meille tuli siis kertarysäyksestä kunnon ero: eli miehen yhtäkkinen yksipuolinen ilmoitus, repun pakkaaminen ja ovesta ulos. Takaisin ei koskaan tullut, ei kinunut, ei itkenyt, ei katunut, emme tavanneet kertaakaan kuin juristin pakeilla allekirjoittamassa kylmästi papereita. Hän pisti eropaperit yksipuolisesti saman tien vetämään, niin ykkösvaiheen kuin kakkosvaiheenkin, mitään minulle puhumatta siitä, sain vain tiedoksiannon yhtäkkiä käräjäoikeudesta.

Hän sulkeutui täysin. Ei yhtä ainutta puhelinsoittoa häneltä, ei vastannut tekstiviestikyselyihini, voimmeko puhua. Lasten asioihin kommentoi äärestä harvoin ja vain tekstarilla, todella vähäisesti. Ja nekin koski vain ja ainoastaan elatusta. Hän niinkuin vetäisi vessanpöntöstä koko perheemme, puhumatta mitään etukäteen, puhumatta mitään jälkikäteen. Hylkäsi siis lapsetkin. Ovat yhden kerran nähneet puolentoista vuoden aikana. Mut jätettiin 24/7 yksin näiden kanssa. Katsos kun uusi nainen. Se meni prioriteeteissa saman tien ykköseksi. Että sellaista vastuunkantoa.

Se johtuu siittö että et ole suhteen aikana et ole ajatellut kuin itseäsi ja olet rakentanut kaiken itseäsi varten jossa mies on ainoastaan sinua varten mutta sinä et miestä varten joka on muodostanut parisuhteenne omistus suhteeksi ja kyllähän kaikkia harmittaa kun menettää omaisuuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Olet siis yhä tämän miehen kanssa? Miten teillä menee, kun hän kuitenkin jätti naisensa sun takia? Pystytkö luottamaan mieheen?

Juuh, ihan siinä missä kehen tahansa muuhunkin. Jos meillä ei natsaisi niin sittenhän pitääkin nostaa kytkintä. En itsekään voi luvata kellekään loppuelämää, se ois itsepetosta ihan tilastojenkin valossa, joten miksi odottaisin sitä toiseltakaan. Huolehditaan nyt joka päivä, että on hyvä olla yhdessä ja että ollaan kartalla. Enkä usko että mulle on vaikeaa sitä sanoakaan jos jossain vaiheessa haluaa pois, molemmat tietää, että on vapaita lähtemään niin halutessaan.

Eikä tuo mikään varsinainen tuuliviiri ole. Takana yksi parikymmen vuotinen liitto ja sitten tämä laastarisuhde joka venyi pidemmäksi kuin ilmeisesti olis ollut halua, syistä joita en tässä ala avaamaan etenkin kun edustavat mulle vain toista puolta tarinasta.

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Tämä on malliesimerkki erosta, jossa jättäjä ei halua kantaa vastuutaan eropäätöksestään ja sen jätetylle aiheuttamasta tunnereaktiosta.

Jättäjän ystävällisyys jätettyä kohtaan on vain egoistista vastuunpakoilua ja ystävällisyyttä omaa minäkuvaansa kohtaan. Tämä ns. Ystävällisyys on loppupelissä hyvin raadollista toimintaa jätettyä kohtaan, aivan kuten yllä olevassa kommentissa kuvattiin.

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.

Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.

Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.

On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.

Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.

Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).

Ootko muuten koskaan missään kohtaa epäillyt, että miehelläsi oli toinen nainen, joka sysäsi hänet tuohon masennukseen ja erohaluihin, mutta ei saanut aikaiseksi muuta kuin sen oman kämpän salaa ja sitten siinä kipuili? Mun mielestä toi salakämpän hommaaminen ja siellä oleskelu vain niin haiskahtaa toiselta naiselta, siis että hänellä on ainaki silloin ollu toinen nainen kuvioissa.

Nimittäin mun näkemys on nyt paljon vastaavia tarinoita kuulleena, että mies ei lähde pitkästä ihan ok avioliitosta tyhjän päälle tuosta noin vain, vaan taustalla on aina toinen nainen, joko kiikarissa tai yleensä jo valmiiksi pedattuna.

Olen siis tämä vasta eilen ketjun löytänyt, jonka mies yllätyserosi minusta pitkän avioliiton päätteeksi toisen naisen takia. Meillä vieläpä alaikäiset lapsetkin.

Emme siis käyneet mitään normaalia erokeskustelua, jossa puidaan ja vatvotaan kuukausitolkulla. Vaan eromme tapahtui siten, että mies vain yhtäkkiä töksäytti tavallisena päivänä, että haluaakin avioeron, ei rakasta minua. Pakkasi repun ja häipyi asunnostamme. Niinkuin ilmoitusluontoisesti oli se asia hoidettu ja pitkä avioliitto vedetty vessanpöntöstä alas. Yksipuolisesti vieläpä täytti samoin tein avioerohakemuksen, minulle mitään sanomatta siitä.  Ja heti jäi kiinni siis siitä toisesta naisesta, mikä siis oli se todellinen syy lähdölleen.

Tähän viestiin vielä tartun ja vastaan, en tietenkään voi olla varma, onko joku toinen nainen ollut jollakin lailla asiaan vaikuttamassa. Totta kait alkuun sitäkin mietin. Ja varsinkin kun tätä vauvapalstaa lukee niin ainahan täällä kirjoitetaan, että mies ei ikinä eroa pitkästä suhteesta, ellei ole joko ihastunut tai ole jopa uusi nainen katsottuna.

Poikani puheiden ja yhteisten ystäviemme mukaan exälläni ei olisi ketään, en tätä kysele keneltäkään vaan minulle ihmetellään eroamme edelleen. Väliaikaista asuntoa, jossa mies on nyt asunnut 9 kk ei ole edelleen kalustettu kuin niukasti ja miehen tavaroista asunnossani on vielä 90% ja onhan se mies täällä edelleen kirjoilla. Pojallamme on isänsä asuntoon avain jne.

Minun tietooni ei ole tullut vieläkään, että exälläni olisi ketään, eikä ainakaan exän sukulaisille ole tuotu näytille ketään.

En siis tiedä ja nyt se ei minulle enää kuulu. Toivon, että exä onnensa vielä löytää ja kaikkein eniten toivon, että oppii puhumaan.

Saanko kysyä, että onko avioeroa laitettu vielä vireille?

Tuo kuulostaa vähän siltä, että asianne on kyllä ihan kesken vielä. Ja vaikka hienosti olet päässyt eteenpäin ja mökkimieskin on sua ilostuttamassa, niin silti nyt kun luin ton, niin oothan sä vielä ihan keskellä kaikkea keskeneräistä. Monet asiat jääneet roikkumaan ettekä edes puhu. Siis just toi, että miehen lähes kaikki kamat on teidän kämpässä vielä, miehellä ei nähtävästi ole nyt ketään ja on vielä kirjoillakin asuntoonne! Onko hän edes postia kääntäny uuteen osoitteeseen?

Suurimpana tuossa kaikessa on varmaanki toi puhumattomuus. Mä tiedän niin ton. Mä oon just se, jonka mies häipyi yksipuolisella yhtäkkisellä ilmoituksella, mitään erokeskusteluja ei käyty sitä ennen eikä sen jälkeenkään. Uuden naisen tykö painui. Jäin niinku kirjaimellisesti monttu auki.

Mutta meille tuli siis kertarysäyksestä kunnon ero: eli miehen yhtäkkinen yksipuolinen ilmoitus, repun pakkaaminen ja ovesta ulos. Takaisin ei koskaan tullut, ei kinunut, ei itkenyt, ei katunut, emme tavanneet kertaakaan kuin juristin pakeilla allekirjoittamassa kylmästi papereita. Hän pisti eropaperit yksipuolisesti saman tien vetämään, niin ykkösvaiheen kuin kakkosvaiheenkin, mitään minulle puhumatta siitä, sain vain tiedoksiannon yhtäkkiä käräjäoikeudesta.

Hän sulkeutui täysin. Ei yhtä ainutta puhelinsoittoa häneltä, ei vastannut tekstiviestikyselyihini, voimmeko puhua. Lasten asioihin kommentoi äärestä harvoin ja vain tekstarilla, todella vähäisesti. Ja nekin koski vain ja ainoastaan elatusta. Hän niinkuin vetäisi vessanpöntöstä koko perheemme, puhumatta mitään etukäteen, puhumatta mitään jälkikäteen. Hylkäsi siis lapsetkin. Ovat yhden kerran nähneet puolentoista vuoden aikana. Mut jätettiin 24/7 yksin näiden kanssa. Katsos kun uusi nainen. Se meni prioriteeteissa saman tien ykköseksi. Että sellaista vastuunkantoa.

Enhän mä osaa pysyä pois.

Eli niinkuin kirjoitin tänään aiemmin, eli olimme kihloissa, asuimme yhdessä = yhteinen omistusasunto, yhteinen lapsi, mutta emme olleet naimisissa.

On ihan totta, että kaikki isot asiat ovat vielä edessä mm. asunnon myynnit ja muutot yms. Näitä asioita olen yrittänyt edistää maaliskuusta asti, mutta mies on ihan mykkä, asunnon myynnistä emme pysty puhumaan. Poika asuu 100% minun luona (ei ole isällänsä ollut yhtään yötä). Poika on jo lähes täysikäinen. Minä ja poika asumme yhteisessä asunnossa, toki mies ei maksa mitään asuntoon tai poikaan liittyvää. Alussa tämä asumisjärjestely ahdisti minua valtavasti, asua yhteisten muistojen ja miehen tavaroiden keskellä, mutta kaikkeen tottuu.

Tämän kesän halusin elää, nauttia ja olla murehtimatta mitään.

Olen todella pahoillani mitä olet joutunut käymään läpi, kuulostaa kyllä todella hurjalta.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Onpa ketjussa ollut vilkasta viimeisen viikon.

Yllätyseron kokeneelle haluan sanoa, että samaistun kokemaasi kovasti. Itselläni oli suhdetta takana 28 vuotta, oltiin paljon yhdessä, ei riidelty ja seksiäkin oli ihan loppuun asti ja miehen ilmoitus siitä, että ei ole onnellinen tuli minulle aivan puskista. Kaikki noi mitä kirjoitat, että miksi ei voinut puhua aiemmin tai miten voi rakastaa ja sitten jättää ykskaks - noita samoja asioita tuli pyöritettyä mielessä kuukausitolkulla. Tuntui, että oma elämä ja menneisyyskin mureni kertaheitolla. Toivoin yli 10 kk, että mies tajuaa tehneensä virheen ja palaisi kotiin, jossa siis minä ja lapsemme asutaan vieläkin. Miehellä oli taustalla samoja asioita, kun ei ole ikinä asunut yksin yms.

Kyllä se totuus vaan on, että exältäni loppui rakkaus (romanttinen) ja tahtotilaa yhdessä oloon ei enää ollut. Nyt on mennyt 1v + 1 kk, enkä tähän päivään mennessä ole saanut mitään selitystä. Olen hyväksynyt tilanteen, mutta olisin ansainnut jonkinlaisen varoituksen miehen todellisista tunteista aiemmin, että kaikki ei olisi tullut täydellisenä shokkina ja olisin ansainnut myös hieman keskustelua syistä, jotta olisin helpommin päässyt jatkamaan elämääni.

Tiedän, että olet nyt surun vaikeassa vaiheessa ja jokainen suree sen ajan kun tarvitsee, anna surulle lupa. Yritän kuitenkin lohduttaa, että siitä surusta selviää, ihan oikeasti tulee se päivä kun helpottaa. Minulla se vei 10 kk, mutta nyt elämä tuntuu jälleen hyvältä.

Mutta eikö sinun mies ollut se, jolla oli se masennus? Ja siitä johtui kaikki?

Sitten siinä joskus viime marraskuussa selvisi, että hänellä on salaa ollut joku pieni kakkoskämppä, jossa on ollu vuokralla ja mennyt sinne, kun on sulle sanonut menevänsä työkeikalle? Siitä suutuit kovasti, tuosta valehtelusta.

Mutta kaikki mitä sinulta luin viime kesästä aina kevääseen saakka, niin käsitin, että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi. Oliko hän se, joka ramppasi luonasi vähän väliä, näitte viikottain, teitte kaikkea yhdessä jne.? Ja sulla alkoi tunteet kuolemaan jossain kohtaa? Luulin, että miehesi rakasti, mutta oli vain masentunut. Multa tais mennä kokonaan ohi tuo, ettei rakastanutkaan sua ja se, että olette nyt eronneet. Näköjään hyppäsin jonkun oleellisen viestin yli sitten.

tätä minäkin ihmettelin, että se kääntyikin niin, että kirjoittaja kokee selitelleensä miehensä puolesta ja tulleensa väärin kohdelluksi, mutta en huomannut tuliko jossain vaiheessa esille jotain sellaista, että masennus olisi ollut joku peitetarina ja tavoitteena oikeasti vain ero?

Ajattelin koko ajan, että siinä on mies kovassa henkilökohtaisessa kriisissä, eikä tiedä mihin suuntaan elämäänsä lähtisi viemään, en että kyse olisi ollut pelkästä eroprosessista.

En tiedä mitä nyt sanoisin.

Exäni oli/on masentunut, mutta tilannetta on varmasti auttanut lääkkeet ja kaikesta päätellen ero perheestään. Ei mies antanut seistä rinnallaan, tukea ja väliaikaisesta kodista on tullut pysyvämpi koti. Masennus tuskin ollut varsinaisesti peitetarina, mutta kyllä sen taustalla haluta ero oli (romanttiset tunteet kuolleet). Uskoisin, että mies olisi halunnut haluta olla kanssani, mutta yksin asutessaan huomasi, että rakkaus kuollut.

Halusin itse uskoa siihen, että kyse on masennuksesta ja sen aiheuttamasta tunteiden kuolemisesta, mutta kyllä se niin päin kaikesta päätellen oli, että masennus syntyi siitä, että mies eli elämää jota ei enää halunnut. Mutta, mitään en tiedä kun mies ei edelleenkään puhu.

Mies loittoni kokoajan kauemmas, pidin kyllä kiinni yli 10 kk, joskus on vaan päästettävä irti. Miehen ei olisi tarvinnut kun sanoa, että rakastaa, mutta tarvitsee vielä tilaa, olisin todellakin odottanut, mutta kaikki miehen sanat ja teot vei häntä pidemmälle pois.

Ehkä tuo kommentti, "että miehesi oli vain masentunut ja halusi olla kanssasi" hieman kirpaisi, sillä eihän mies halunnut olla kanssani ja itse en ikinä käyttäisi sanaa "vain" masentunut kun puhutaan masennuksesta.

Kyllä se miehelle oli eroprosessi, jota oli jo pitkään miettinyt.

ymmärrän täysin, että totaalinen elämänmuutos joka väkisin tulee eteen ja vielä omasta tahdosta kun ei pysty elämään valheessa, masentaa. En ole itse koskaan ollut masentunut, mutta kun ero alkoi pyöriä mielessäni olin itkuinen, vetäydyin yksinäisyyteen, urheilin, join ja tupakoin aivan liikaa. Sairastuin myös unettomuuteen, jonka kanssa taistelin vielä pari vuotta eron jälkeenkin. Laihduin kymmenisen kiloa, vatsa oli koko ajan sekaisin ja ruokahalu poissa. Keskittymiskyky heikkeni pysyvästi, en yhäkään pysty katsomaan kokonaista elokuvaa alusta loppuun tai lukemaan kirjaa. Pitkä liitto niin tuntui että eroon tarvittaisi joku oikea syy. En vain halunnut sanoa, että miehen arvot oli muuttuneet minusta vastenmielisiksi (materialismi, hedonismi), hän oli aina kireä tavoitellessaan aina jotain lisää ja lisää ja tärkeintä: en enää rakastanut. Se oli vaikeaa myöntää itsellekin kun olimme yhdessä 16-vuotiaasta. Juttelimme tosi paljon ja avoimesti asioista ennen eroajatuksia. Sen jälkeen pystyin vain sanomaan, että varmaan tiedätkin miksi ym ympäripyöreää. Helpotus kun pääsin omaan asuntoon tuntui euforiselta.

Kiitos ylläolevasta kirjoituksesta.

Olen kyllä oppinut ymmärtämään, että ero on varmasti myös exälleni/eroa haluavalle ollut tosi kova paikka, on varmasti ollut todella hirveä tunne havahtua siihen, että ei enää rakasta tarvittavalla tavalla, tajuta se että oma onni vaatii koko perheen erottamista ja että erotessaan väkisten joutuu satuttamaan sitä ihmistä jonka kanssa on jakanut elämänsä 28 vuotta.

Kaikki nuo oireet: vetäytyminen yksinäisyyteen, juominen, unettomuus, pakkomielteinen urheilu, laihtuminen, ripuli, keskittymiskyvyn puute jne. oli miehellä jo arkipäivää. Minusta on todella hyvä, että täällä on tuotu esiin myös sen eroa halunneen näkemystä asiasta.

On vaan pakko myöntää, että jatkuva ymmärtäminen sydän rikki on kuluttavaa. Tuin ja autoin toista loppuun asti, vaikka oli aamuja kun en meinannut päästä ylös. Olin huolissani ja peloissani masennuksesta ja kaikkien jaksamisesta, eritoten lapsemme. Huolehdin yksin arjesta ja kaikista lapseen liittyvistä asioista. Siinä sivussa kuitenkin mies antoi ymmärtää vaikka mitä ja rakastuneena sitä tarttui joka toivonkipinään.

Tämä on itseasiassa tehnyt tosi kipeätä muistella näitä "vanhoja" asioita.

Toivon exälleni vain hyvää, en häntä vihaa ja varmaan tulen häntä rakastamaan jollakin tapaa aina (en romanttisesti).

Ootko muuten koskaan missään kohtaa epäillyt, että miehelläsi oli toinen nainen, joka sysäsi hänet tuohon masennukseen ja erohaluihin, mutta ei saanut aikaiseksi muuta kuin sen oman kämpän salaa ja sitten siinä kipuili? Mun mielestä toi salakämpän hommaaminen ja siellä oleskelu vain niin haiskahtaa toiselta naiselta, siis että hänellä on ainaki silloin ollu toinen nainen kuvioissa.

Nimittäin mun näkemys on nyt paljon vastaavia tarinoita kuulleena, että mies ei lähde pitkästä ihan ok avioliitosta tyhjän päälle tuosta noin vain, vaan taustalla on aina toinen nainen, joko kiikarissa tai yleensä jo valmiiksi pedattuna.

Olen siis tämä vasta eilen ketjun löytänyt, jonka mies yllätyserosi minusta pitkän avioliiton päätteeksi toisen naisen takia. Meillä vieläpä alaikäiset lapsetkin.

Emme siis käyneet mitään normaalia erokeskustelua, jossa puidaan ja vatvotaan kuukausitolkulla. Vaan eromme tapahtui siten, että mies vain yhtäkkiä töksäytti tavallisena päivänä, että haluaakin avioeron, ei rakasta minua. Pakkasi repun ja häipyi asunnostamme. Niinkuin ilmoitusluontoisesti oli se asia hoidettu ja pitkä avioliitto vedetty vessanpöntöstä alas. Yksipuolisesti vieläpä täytti samoin tein avioerohakemuksen, minulle mitään sanomatta siitä.  Ja heti jäi kiinni siis siitä toisesta naisesta, mikä siis oli se todellinen syy lähdölleen.

Tähän viestiin vielä tartun ja vastaan, en tietenkään voi olla varma, onko joku toinen nainen ollut jollakin lailla asiaan vaikuttamassa. Totta kait alkuun sitäkin mietin. Ja varsinkin kun tätä vauvapalstaa lukee niin ainahan täällä kirjoitetaan, että mies ei ikinä eroa pitkästä suhteesta, ellei ole joko ihastunut tai ole jopa uusi nainen katsottuna.

Poikani puheiden ja yhteisten ystäviemme mukaan exälläni ei olisi ketään, en tätä kysele keneltäkään vaan minulle ihmetellään eroamme edelleen. Väliaikaista asuntoa, jossa mies on nyt asunnut 9 kk ei ole edelleen kalustettu kuin niukasti ja miehen tavaroista asunnossani on vielä 90% ja onhan se mies täällä edelleen kirjoilla. Pojallamme on isänsä asuntoon avain jne.

Minun tietooni ei ole tullut vieläkään, että exälläni olisi ketään, eikä ainakaan exän sukulaisille ole tuotu näytille ketään.

En siis tiedä ja nyt se ei minulle enää kuulu. Toivon, että exä onnensa vielä löytää ja kaikkein eniten toivon, että oppii puhumaan.

Saanko kysyä, että onko avioeroa laitettu vielä vireille?

Tuo kuulostaa vähän siltä, että asianne on kyllä ihan kesken vielä. Ja vaikka hienosti olet päässyt eteenpäin ja mökkimieskin on sua ilostuttamassa, niin silti nyt kun luin ton, niin oothan sä vielä ihan keskellä kaikkea keskeneräistä. Monet asiat jääneet roikkumaan ettekä edes puhu. Siis just toi, että miehen lähes kaikki kamat on teidän kämpässä vielä, miehellä ei nähtävästi ole nyt ketään ja on vielä kirjoillakin asuntoonne! Onko hän edes postia kääntäny uuteen osoitteeseen?

Suurimpana tuossa kaikessa on varmaanki toi puhumattomuus. Mä tiedän niin ton. Mä oon just se, jonka mies häipyi yksipuolisella yhtäkkisellä ilmoituksella, mitään erokeskusteluja ei käyty sitä ennen eikä sen jälkeenkään. Uuden naisen tykö painui. Jäin niinku kirjaimellisesti monttu auki.

Mutta meille tuli siis kertarysäyksestä kunnon ero: eli miehen yhtäkkinen yksipuolinen ilmoitus, repun pakkaaminen ja ovesta ulos. Takaisin ei koskaan tullut, ei kinunut, ei itkenyt, ei katunut, emme tavanneet kertaakaan kuin juristin pakeilla allekirjoittamassa kylmästi papereita. Hän pisti eropaperit yksipuolisesti saman tien vetämään, niin ykkösvaiheen kuin kakkosvaiheenkin, mitään minulle puhumatta siitä, sain vain tiedoksiannon yhtäkkiä käräjäoikeudesta.

Hän sulkeutui täysin. Ei yhtä ainutta puhelinsoittoa häneltä, ei vastannut tekstiviestikyselyihini, voimmeko puhua. Lasten asioihin kommentoi äärestä harvoin ja vain tekstarilla, todella vähäisesti. Ja nekin koski vain ja ainoastaan elatusta. Hän niinkuin vetäisi vessanpöntöstä koko perheemme, puhumatta mitään etukäteen, puhumatta mitään jälkikäteen. Hylkäsi siis lapsetkin. Ovat yhden kerran nähneet puolentoista vuoden aikana. Mut jätettiin 24/7 yksin näiden kanssa. Katsos kun uusi nainen. Se meni prioriteeteissa saman tien ykköseksi. Että sellaista vastuunkantoa.

Enhän mä osaa pysyä pois.

Eli niinkuin kirjoitin tänään aiemmin, eli olimme kihloissa, asuimme yhdessä = yhteinen omistusasunto, yhteinen lapsi, mutta emme olleet naimisissa.

On ihan totta, että kaikki isot asiat ovat vielä edessä mm. asunnon myynnit ja muutot yms. Näitä asioita olen yrittänyt edistää maaliskuusta asti, mutta mies on ihan mykkä, asunnon myynnistä emme pysty puhumaan. Poika asuu 100% minun luona (ei ole isällänsä ollut yhtään yötä). Poika on jo lähes täysikäinen. Minä ja poika asumme yhteisessä asunnossa, toki mies ei maksa mitään asuntoon tai poikaan liittyvää. Alussa tämä asumisjärjestely ahdisti minua valtavasti, asua yhteisten muistojen ja miehen tavaroiden keskellä, mutta kaikkeen tottuu.

Tämän kesän halusin elää, nauttia ja olla murehtimatta mitään.

Olen todella pahoillani mitä olet joutunut käymään läpi, kuulostaa kyllä todella hurjalta.

Haluaisitko jatkaa asumista tossa asunnossa? Jos niin, onko sulla tarpeeks rahaa maksaa hänet ulos tosta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi kun tuli isältään. Silmät loistaen kertoi, miten isä on nykyisin ihan erilainen. Ei enää ollenkaan semmonen huutava mulkero kun ennen. Kuinka on mopoa rassattu ja isänsä mönkijälläkin saa ajaa kunhan kortti hommattuna.

Ja minä mietin, että voiko se olla pysyvä muutos? Olinko minä oikeasti niin kamala, että todella nyt kaikki on ehjää ja hyvin. Kestääkö se?

Olisi tietysti ihanaa lasten kannalta, että se kestäisi. Ja lapsen puolesta olen iloinen, että viikonloppu isällä meni hyvin ja oli mukavaa. Hän ansaitsee hyvän isäsuhteen.

Enkä minä voi sanoa sille lapselle, että mieti nyt oikeesti, että onhan se lupaillut ennenkin ties mitä. Pelkään, että jossain vaiheessa tulee pettymys.

Mutta, lapsen sanat oli kun tikari, siksi, koska ne osui omaan syyllisyyteeni siitä, että aiheutin huonon ilmapiirin kotiimme.

Silti, nyt en musertunut tämän asian alle. Vaan tilalla on joku, en oikein tiedä mikä tunne. Ehkä hyväksyntä, tyhjyys. Ajatus, että nyt haetaan tämäkin lapsi hänen puolelle, ja minulta viedään elämästä kaikki.

En tiedä, ei kukaan varmasti ymmärrä tätä miltä minusta tuntuu.

Entä sitten, jos muutos isässä ei ole pysyvä, vaan ns räjähtää käsiin jossain vaiheessa?

Mutta, pelkäänkö sitä turhaa. Rikkinäinen osa on nyt pois. Ehkä muutos on oikeasti pysyvä, ja kaikki syy oli minussa.

Ja jotenkin, minä alan hyväksyä osani sinä rikkinäisenä osana, jota ilman kaikilla on parempi olla.

Ehkä mä todella teen sen, että jätän kaiken ja lähden muualle.

Ja tämä on taas oman pään purkua, huomaatte varmaan, että pää ei ole ihan kunnossa.

Ap

En ymmärrä, miten löysin tämän ketjun vasta tänään. Tai siis avasin sen vasta tänään. Olen lukenut ketjua koko päivän alusta alkaen, eli viime kesästä alkaen ja nyt olen toukokuussa, sivulla 55. Tiesin jo heti ap:n ekasta viestistä, että miehellä on toinen nainen. Mitä pitemmälle luin, sitä selkeämmin tämä kävi ilmi miehen käytöksestä. Aivan selkeää pettäjän käytöstä, kuin pettäjän käsikirjasta. Ja siinä kohtaa, kun mies tuo avioeropaperit itsenäisesti itse allekirjoitettavaksi, tiesin heti, että toinen nainen se ap:n miestä painostaa jo radikaaleihin siirtoihin.

Itse olen joutunut jätetyksi täysin yllättäen 16 vuoden avioliitosta ja miltei heti mies jäi kiinni (muutamassa viikossa), että oli toinen nainen. Ja oli jo ollut suhteemme aikana. Mies jätti lapset, kotimme, kaiken ja painui saman tien naisen luo. 

Nyt olen kohdassa, jossa ap:n lapset on jo tutustetuttu salarakkaan omiin lapsiin.

Siis tää on jotain aivan käsittämätöntä, että salarakkaalla on pokkaa muuttaa tuohon taloon, heti kun lähdit!

Ja älä ap yhtään syytä itseäsi. Miehesi muutos parempaan on väliaikaista. Hän muuttuu aivan samanlaiseksi tälle toisellekin naiselle jossain kohtaa, koska hän ei ollut yksin hetkeäkään eron jälkeen eikä käsitellyt omia ongelmiaan ja kriisejään. Päinvastoin, hän pyöritti nähtävästi vuosia tätä toista naista sinun rinnallasi. Se mikä petoksella alkaa, se petokseen päättyy. Mitään pysyvää ei voida rakentaa tuohon. Nainen tietää jo tasan, millaiseen petokseen mies kykenee. Nainen näki kaiken, miten mies petti omien lastensa äitiä monta vuotta. Miten tuo nainen koskaan voisi luottaa mieheesi? Vastaus on: ei voikaan luottaa. Ja se tulee aiheuttamaan niin paljon kitkaa jatkossa, epäilyä ja kyräilyä, että suhde ei voi voida hyvin.

Nyt jatkan lukemista, miten kesänne tuosta sitten sujui!

Palaan sivulle 55 takaisin.

Tai sitten ei muutu samaksi mieheksi kun oli aloittajan kanssa. On täysin mahdollista, että toisen ihmisen, tai tilanteen, tuodessa yksilöstä esille huonoimman, joku toinen tuo parhaimman. Olen pahoillani jos totuus satuttaa mutta näin se menee - lähipiirissä on useita esimerkkejä etupäässä miehistä, jotka ovat olleet parisuhteessaan kärttyisiä, yhteistyökyvyttömiä, epärehellisiä, päihteitä liikaa käyttäviä jne, mutta seuraavan kumppanin kanssa eivät ole. Oma entinen puolisoni hyvänä esimerkkinä. Välillämme oli katkeruutta ja selvittämättömiä asioita, outoa valtataistelua. Menimme yhteen liian nuorina. Vaikkei hän olisi halunnutkaan erota, en itse jaksanut katsella kateellista, kärttyistä marisijaa, joka sai iloa vain viinilasin pohjalta. Uudessa liitossaan (no, pian 10v) hän vaikuttaa tasapainoisemmalta, yhteisen lapsemmekin arviosta.

Niinpä juurikin. Suhteen dynamiikka muuttuu toisen myötä. Ja uusi voi arvostaa enemmän kuin jo itsestään selvyytenä pitänyt ex. Ja voivat alkaa kukkimaan yhdessä. Parhaimmillaan menee noin.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Onpa täällä käyty viime aikoina vilkasta ja hyvää keskustelua, joka paljastaa miten erilaisia ihmiset ja erot ovat. Olen erityisesti pitänyt siitä, että asioita on kyetty tarkastelemaan sekä jättäjän että jätetyn näkökulmasta monipuolisesti ja on tuotu esille myös se inhimillinen ulottuvuus, miten sekaisin me kaikki joskus olemme omien tunteidemme kanssa. Ei ole niin, että jättäjä on demoni ja jätetty uhri aina, vaan tilanteet vaihtelevat suuresti.

Kirjoitin alunperin siitä, että mikäli ihminen on emotionaalisesti tsekannut itsensä ulos, ei siinä ole toisella silloin paljonkaan tehtävissä. Olen edelleen samaa mieltä. Olen ollut tilanteissa, jossa olen ollut sekä tsekkaajan että toisen asemassa ja puhun vain omasta kokemuksestani. Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vierittää emotionaalista taakkaa jätetyn niskaan niin kuin jotkut ovat viesteistä päätellen tulkinneet. En ymmärrä mistä sellainen tulkinta on syntynyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi 28 tarina oli sydäntä särkevä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun toinen lähtee emotionaalisesti mutta roikottaa edelleen. Kannatan rehellisyyttä ihmisten välisissä suhteissa. 28 eksän käytös oli mielestäni hyvin julmaa ja epäinhimillistä.

En ainakaan minä tulkinnut sinun tuota tarkoittaneen, mutta kävin kyllä keskustelun toisen keskustelijan kanssa, jossa totesin suunnilleen, että jokaisen on kannettava omat taakkansa, kuten vaikkapa musertava syyllisyys siitä, että oma rakkaus on loppunut, eikä työntää sitä jätetyn kannettavaksi.

Vähän nyt kieltämättä ärsyttävät nämä "luin ekan sivun ja nyt ihmettelen kertomuksia, jokin ei täsmää, eikös tämä asia ollut näin"-kommentoijat, mutta se johtunee omasta lyhytlähtöisestä persoonallisuudestani...

Ja tosiaan, tuo emotionaalinen ulostsekkaus, sitä kommentoin myös, että saatan tehdä sitä itse vähän niin kuin...automaationa suhteessa silloin, kun pahastun. Yksi tämän kesän oppeja on ollut, että minun on opeteltava suoremmin ilmaisemaan, koska loukkaannun tai pahastun jostain, mitä toinen tekee/sanoo. Jostain olen ottanut mallin, että juuri se, että loukkaannun jostain on asia, joku kuuluu peittää. Voin näyttää lähes kaikkia muita tunteita, esim. suutahtamisen kanssa ei sinällään ole ongelmia, mutta jos joku asia yhtään osuu tai uppoaa, vetäydyn.

T: MaratonParkuja

Olen lukenut koko ketjun. Olin toinen näistä ihmettelijöistä. Sinulla on syvempää ymmärrystä selvästi näistä ihmissuhteiden kiemuroista ja vieraidenkin ihmisten todellisista tarkoitusperistä, niin voisithan korjata tämän väärän käsityksen joka on syntynyt tämän masennukseen kerrotun mukaan sairastuneen miehen eroon johtaneista tapahtumista :) En henkilökohtaisesti saanut lisää selvyyttä asiaan toteamuksestasi, että kannattaisi lukea hieman ensimmäistä sivua pidemmälle.

Miksi sinä tunnet tarvetta tulla haastamaan riitaa tähän ketjuun, joka on osoittautunut meille monelle suureksi tueksi ja iloksi?

Sinulla on materiaalia 78 sivua, josta voit etsiä ihmettelyysi ja kysymyksiisi vastauksia, jos jotain meni ensilukemalla ohi. Minä en ala 28 v puolesta vastailemaan mitään, tietenkään, mutta mielipiteeni ja kannanottoni olen perustanut siihen, mitä olen tästä ketjusta lukenut, joka itselleni on ollut aktiivinen vuoden verran.

Jätän nyt todellakin nämä viestisi siihen arvoon, jonka niille annan. Muuten yksi asia, jonka olen juuri tästä ketjusta oppinut.

T: MaratonParkuja

Vastaan tästä sivusta, mielestäni tuo kirjoittaja ei haasta riitaa. Hän vain kyselee selvyyttä tilanteeseen, jossa vaikutti pitkään siltä, että mies oli vain masentunut ja sulkeutunut, mutta nyt on valjennut, että kaiken taustalla oli kuitenkin erohalut ja kun näitä tuo "28v yhdessä" ei ole niin avannut, niin jäin minäkin ihmettelmään äkillistä käännettä mökkimiehineen. Minä olen se toinen ihmettelijä tässä myös. Enkä minäkään mitään riitaa haasta. Olen itsekin joutunut jätetyksi pitkästä avioliitosta toisen naisen vuoksi ja tämä ketju toimii vertaistukena mulle.

Kuten aiemmin jo todettiin, termi "vain" masentunut on aika jäätävä vähättely masentuneen henkilön tilasta. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Minäkään en halua enkä voi vastata 28:n puolesta, mutta seurattuani ketjua viime kesästä saakka ja elettyäni vahvasti myötä, on pakko sivusta tarkkailijana kommentoida hieman siten kuin minä ulkopuolisena lukijana olen sen ymmärtänyt:

Käsittääkseni nimimerkki "28 v yhdessä" ei ole itse saanut tähän päivään mennessä exältään minkäänlaista selitystä siitä, miksi miehen rakkaus kuoli. Miten sitä voisi sillon avata muillekaan? Mahdotonta, etten sanoisi. Kun toinen osapuoli ei puhu, niin hän ei puhu.  Se toinen jää tyhjän päälle ja kaikki arvailujen varaan.

Käsittääkseni "28" myös yritti 10 kk ajan kaikin mahdollisin keinoin saada tilanteesta tolkkua, ja häntä täällä  ketjussa moni sisarellisesti tuki ja halusi auttaa jaksamaan vaikeassa tilanteessa (aivan kuten AP:takin). Kuten ketjun nimikin sanoo, se irtipäästäminen kun ei ole ihan helppoa...

Ja kun "28" sitten vihdoin ja viimein tajusi ja myönsi itselleen, että mies ei ttule muuttumaan, hän viimein sai voimia päästää irti yli 10 kk:n kituuttamisen jälkeen Ei siis mikään kovin äkillinen käänne mielestäni.

Ja sitten kävi huikea tuuri, että hän löysi Mökiimiehen.  Se oli äkillistä,  kyllä, mutta suhdehan alkoi molemminpuolisena laastarisuhteena jonka kumpikin tiedosti, olkoonkin että tilanne saattaa nyt olla muuttumassa merkityksellisempään suuntaan.  Suon hänelle/heille kaiken mahdollisen onnen nyt tässä elämäntilanteessa ja iloitsen siitä, että hyviäkin yllätyksiä tapahtuu. Minusta se antaa toivoa kaikille. Myös AP:lle, jonka uskon myös löytävä oikean kumppanin aikanaan, sitten kun on siihen valmis.

Kokonaistilannetta on uuden lukijan varmasti hankala hahmottaa (ja erottaa eri kertojahahmoja toisistaan) jos lukee koko ketjun yhdellä tai kahdella istumalla, se on selvää. Niin paljon tässä on sulateltavaa. 

Pidetään kuitenkin rauha (edes tässä) maassa ja keskustelu asiallisena ja myönteisenä. 

KIITOS sinulle kirjoituksesta ja todella hyvin yhteenvedit koko elämäni "tarinan", ei tuohon ole mitään lisättävää.

Tässä on nyt tänäänkin ollut todella monta kirjoitusta, näkemystä, kommenttia elämäni viimeisimmästä reilusta vuodesta. Kiitos kaikista, paljon päässäni surisee tällä hetkellä.

Joku aiemmin kirjoitti, että tehtiin exän kanssa paljon silloin eron alussa ja miten exä tuli, meni, halusi nähdä jne. Olen vasta nyt myöhemmin ymmärtänyt, että se oli exäni toimintaa syyllisyyden takia. Huolehti siitä, että jättämällänsä perheellä on ruokaa jääkaapissa ja että minä yleensäkin syön päivisin jne. Ja minähän tietenkin tulkitsin ne rakkauden teoiksi ja että hän haluaa viettää aikaa minun kanssa. Toki Hän vielä erilleen muuttamisen jälkeenkin jaksoi 4 kuukautta aina hokea, että tämä asumisero on vain väliaikaista. Exän ajatus oli kiltti, mutta syyt minusta enemmän itsekkäitä, eli omaa syyllisyyttä hoiti huolehtimalla. Toinen vaihtoehto oli, että halusi pitää porttia auki paluulleen. Totta on se, että kaikki on vain arvailua kun mitään vastauksia en saa/ole saanut.

Elämäni helpottui kun otin isomman välimatkan siihen ihmiseen, joka minua satutti (tahtomattaan).

<3  <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Tämä on malliesimerkki erosta, jossa jättäjä ei halua kantaa vastuutaan eropäätöksestään ja sen jätetylle aiheuttamasta tunnereaktiosta.

Jättäjän ystävällisyys jätettyä kohtaan on vain egoistista vastuunpakoilua ja ystävällisyyttä omaa minäkuvaansa kohtaan. Tämä ns. Ystävällisyys on loppupelissä hyvin raadollista toimintaa jätettyä kohtaan, aivan kuten yllä olevassa kommentissa kuvattiin.

No jaa, hänhän nimenomaan jäi paikalle katselemaan ja kuuntelemaan palautteen. En oikein näe sitä vastuunpakoiluna, että käy viikosta toiseen samaa asiaa läpi ja antaa loputtomasti aikaa keskusteluille.

Mutta jonkinlainen harhakuvitelma hällä kyllä oli merkityksestään toisen elämälle ja hyvinvoinnille, että kaikki kelpaisi toiselle, murut mitä saa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Tämä on malliesimerkki erosta, jossa jättäjä ei halua kantaa vastuutaan eropäätöksestään ja sen jätetylle aiheuttamasta tunnereaktiosta.

Jättäjän ystävällisyys jätettyä kohtaan on vain egoistista vastuunpakoilua ja ystävällisyyttä omaa minäkuvaansa kohtaan. Tämä ns. Ystävällisyys on loppupelissä hyvin raadollista toimintaa jätettyä kohtaan, aivan kuten yllä olevassa kommentissa kuvattiin.

No jaa, hänhän nimenomaan jäi paikalle katselemaan ja kuuntelemaan palautteen. En oikein näe sitä vastuunpakoiluna, että käy viikosta toiseen samaa asiaa läpi ja antaa loputtomasti aikaa keskusteluille.

Mutta jonkinlainen harhakuvitelma hällä kyllä oli merkityksestään toisen elämälle ja hyvinvoinnille, että kaikki kelpaisi toiselle, murut mitä saa

Mä käsitin, että mies tapaili jättämäänsä naista siten, että auttoi jutuissa yms. Eli ei ollut sitä eron puimista. Ja se sytytti naisessa sen kipinän, että oisko toivoa.

Toi on väärin tehty mieheltä.

Sinnehän se tippuu