Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕

Huh... aloin lueskella tätä ketjua ja kyyneleet valuvat, koska omalla kohdallani taitaa olla niin, että ero on ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Tuntuu niin raadolliselta ajatukselta repiä kaikki palasiksi - koti ja lapset. Prosessi tuntuu niin valtavalta vuorelta, etten tajua miten siitä voi ikinä selvitä. Ja toisaalta, en usko, että voin jatkaa elämääni enää tällä tavoin järjissäni pysyen, vaikka vielä puolisoani rakastankin.

Seurailen ketjua, ehkä tämä tästä...

Vierailija kirjoitti:

Huh... aloin lueskella tätä ketjua ja kyyneleet valuvat, koska omalla kohdallani taitaa olla niin, että ero on ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Tuntuu niin raadolliselta ajatukselta repiä kaikki palasiksi - koti ja lapset. Prosessi tuntuu niin valtavalta vuorelta, etten tajua miten siitä voi ikinä selvitä. Ja toisaalta, en usko, että voin jatkaa elämääni enää tällä tavoin järjissäni pysyen, vaikka vielä puolisoani rakastankin.

Seurailen ketjua, ehkä tämä tästä...

Myötätuntoa ja halauksia sinullekin! <3 <3

Vaikka jokaisen tilanne on yksilöllinen, tämän ketjun lukeminen alusta pitäen antaa varmaan kohtuullisen hyvän käsityksen siitä, millaiselta tuntuu sen matkan taittaminen, joka loputa saattaa päätyä eroon. Tunteet menevät ylös ja alas, on parempia päiviä ja sitten niitä vihoviimeisen tuskalliselta tuntuvia. Purkuprosessi on pitkä ja vie aikaa ja energiaa, mutta askel kerrallaan sekin hoituu.

Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

Mies ei halua että asiaa kerrotaan vielä kenellekkään. Kaikista vähiten lapsille.

On omilla reissuillaan, ja työreissuilla. Lomaa ei pidä meidän muiden kanssa. Kuulema siinäkin syy minussa, että vuosi vuodelta siirtänyt enemmän lomiaan syksyyn (metsästys...)

Minä toivon niin kovin asioiden korjaantuvan, etten pysty siirtymään toiseen huoneeseen. Heikko mikä heikko.

Tämä kuvio kuulostaa kummalliselta. Toivottavasti tilanne on jo ohi ja olette muuttaneet erilleen. Pitikö yhteinen asunto ensin myydä? Vai halusiko mies pitää kaikki avioliiton edut (valmis asunto, ruokahuolto ja puhtaat vaatteet hotuvat kotona) ja samaan aikaan pitää hauskaa missä milloinkin? Ei hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omaa aikaa kummallakin. Olisimme kaivanneet enemmän yhteistä aikaa. Ilman tukiverkkoja se vaan jäi aivan liian vähälle.

Hautauduimme arjen jalkoihin.

En tiedä, tällä hetkellä on petollisen hyvä olla. Lapset ovat pois. Mies tuli perjantain illan vietosta suoraan kotiin, hyvissä ajoin. Eilen meillä oli yhdessä todella mukavaa.

Onko se väärin tehdä kaikkensa pelastaakseen liittonsa? Vaikka sitten olisi lapanen? Vaikka eron käsittely siten pitkittyisi ja siirtyisi? Voisiko käydä niin, että toinen kuitenkin ymmärtäisi mitä kaikkea hyvää meillä on, ja rakkaus löytyisi uudelleen?

Voisimmeko jonain päivänä olla vain tyytyväisiä, että ei luovutettukkaan?

Totta kyllä sekin, että varmasti eron uhka jäisi pitkiksi ajoiksi leijumaan päälle, vaikka liitto nyt pelastuisi. Saisiko se tekemään töitä liiton eteen? Muistamaan ettei mikään ole itsestään selvää?

Ja voihan olla, että joskus tulisi aika, että mietitään, olisi kuitenkin pitänyt erota jo silloin. (Eli nyt) mutta olisimme ainakin saaneet lapsille lisäaikaa ennen eroa.

Näin nämä ajatukset laukkaa aivan laidasta laitaan. Jossain vaiheessa on myös sen vakavan keskustelun paikka, nyt kun ollaan kahden. Mutta en halua vielä tätä hetkellistä hyvääoloa sillä pilata. Tiedän, että tulen täältä taas tipahtamaan tuskaan. En jaksa sitä juuri nyt. Haluan huijata hetken itseäni, että kaikki on hyvin.

Miten teillä muilla menee?

Ap

Mitä ikäluokkaa Ap mahtaa olla? Jos yrität ja yrität miehesi kanssa ja  pitkään kestäneiden "yritysten" jälkeen  jäät silti yksin, niin koeta ymmärtää, että vanhemmilla naisilla on todella vähän mahdollisuuksia löytää uusi, kunnollinen puoliso. Siis satunnaista miesseuraa voi löytyä myös vanhempana. Mutta aitoa ihmissuhdetta ja sitoutumista, nykyaikana se on melkein toivotonta. Mitä pitempään roikut vaikeassa liitossa, sitä vähemmän mahdollisuuksia sinulla on tulevaisuudessa.

Luin koko ketjun juuri. Mahtavaa nähdä miten pitkälle Ap ja 28v. on päässeet eroprosessissaan. Raskaita aikoja on vielä edessä, asioiden selvittelyä ja luopumista. Helppoa se ei ole, vaikka tietääkin sisimmässään eron oikeaksi päätökseksi, tunteet ei kuole niin helposti. Ja meidät on suunniteltu olemaan oman lauman (kumppanin) kanssa yhdessä ja ero on aivan käsittämätön asia meidän luolamiesaivoille. Ne yllättäin tulevat ikävän tunteet ja itkut, on meidän aivoijen viimeisiä yrityksiä pitää kiinni vanhasta, tutusta ja "turvallisesta".

Erosin itse reilu vuosi sitten ja luulin jo päässeeni eksästäni irti. Nyt hän yhtäkkiä halusi lapsemme luokseen välipäivinä, vaikka joulukuun alussa kertoi olevansa töissä ne päivät. Toi lapsemme eilen takaisin kotiin ja lapseni hekutti miten kivaa oli ollut isin kanssa. Olivat leikkineet ja puuhailleet kaikkea. Ja hetken huomasin haaveilevani, jos pystyisimme vielä jotenkin sopimaan ja olemaan perhe taas. Piti pysähtyä ja muistuttaa itseäni kaikesta paskasta, mitä eksäni teki viime vuoden aikana ja, se että hän nyt yhtäkkiä jaksoi 4 päivää olla lapsemme kanssa aktiivisesti ei tarkoita, että hän pystyisi siihen koko ajan. Välillä on ollut kuukausiakin, että lapsemme ei ole nähnyt isäänsä kuin satunaisia tunteja. Ero oli eksäni toive johon suostuin yrittämättä manipuloida tai syyllistää häntä siitä. Silti eksäni vietti koko viime vuoden olemalla mahdollisimman hankala ja ilkeä kaikissa asioissa. En vieläkään ymmärrä miksi. Ehkä ero ei korjannutkaan kaikkia hänen ongelmiaan ja se kiukutti.

Kaikkea hyvää teille jatkoon. Ero on prosessi ja meitä muita samassa tilanteessa olevia on todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28, kiva kuulla sinun kuulumisiasi. Vaikkei ne niin kivoja ole. Miksi kaiken pitääkin kasaantua? Eikö pelkässä erossakin olisi jo ihan tarpeeksi kestettävää, ilman kaikkea taloudellista yms kuormaa.

Voimia kovasti sinne. Ymmärrän niin hyvin miltä sinusta tuntuu. Myös meillä sähkö kallistuu nyt tammikuusta. Kaiken muun "hyvän" päälle.

Pakko jostain kaivella ajatusta, että asiat järjestyy, ja kaikesta selvitään. Vaikka kovin usein ei siltä tunnu.

Mennään yhdessä, etänä, toisiamme tukien pikkuhiljaa sitä onnea päin. Kait sen aika vielä tulee?

Ap

Tosissaan minullakin päättyy tänään hyvä 36kk:n sähkösopimus.

Aiemmin kun kirjoitit, että kun mies on poissa niin on paljon helpompi hengittää ja se on niin totta täälläkin. Silti hetkittäin on kova ikävä.

Miehen masennus on ihan takapuolesta, ihminen muuttuu täysin, enkä ihan kaikkea mennyttä masennuksen piikkiin itse laita. Tuumis aiemmin mainitsi, että vaikka Heillä menee nyt tosi hyvin niin joskus "se eron tuumailuaika" kuitenkin kummittelee mieltä. Sitä tässä itse myös pelkään ja näenkin, että omassa suhteessa on tapahtunut liian paljon, että pystyisin enää luottamaan tulevaisuuteen. Mies on muuttunut paljon ja kaikki rentous yhdessä ollessa on minun puoleltani hävinnyt. Mies suorittaa, eikä nyt jostain syystä halua päästää irti.

Ja kyllä ne asiat Ap järjestyy, ei välttämättä helppoa ole, mutta helpottaa koko ajan.

Onni pitää löytyä "itsestä/omasta elämästä" ja kun sen löytää niin siitä pidän kiinni.

Salaa saatan haaveilla, että vielä tulisi se päivä kun saisi rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta sen aika ei ole nyt ja voipi olla pelkkä haave.

Paljon puhutaan siitä mikä erossa on vaikeaa, mutta on siinä jotain hyvääkin. Pitkän suhteen jälkeen oppii eron jälkeisessä yksinäisyydessä taas tuntemaan itsensä. Aivan mahtava tunne oli olla yksin omassa itselle rakennetussa kodissa ja ymmärtää se, että on itse itsensä paras ystävä. Sitä tunnetta kaipaan yhä nyt kun elänyt uudessa suhteessa jo vuosia ja verrattuna nuoruudessa alkaneeseen suhteeseen kaipaankin nyt omaa yksinäistä aikaa moninkertaisesti enemmän. Ja osaan sitä myös ottaa! Liian syvä symbioosi tappoi pitkän suhteeni, samaa virhettä en enää tule tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28, kiva kuulla sinun kuulumisiasi. Vaikkei ne niin kivoja ole. Miksi kaiken pitääkin kasaantua? Eikö pelkässä erossakin olisi jo ihan tarpeeksi kestettävää, ilman kaikkea taloudellista yms kuormaa.

Voimia kovasti sinne. Ymmärrän niin hyvin miltä sinusta tuntuu. Myös meillä sähkö kallistuu nyt tammikuusta. Kaiken muun "hyvän" päälle.

Pakko jostain kaivella ajatusta, että asiat järjestyy, ja kaikesta selvitään. Vaikka kovin usein ei siltä tunnu.

Mennään yhdessä, etänä, toisiamme tukien pikkuhiljaa sitä onnea päin. Kait sen aika vielä tulee?

Ap

Tosissaan minullakin päättyy tänään hyvä 36kk:n sähkösopimus.

Aiemmin kun kirjoitit, että kun mies on poissa niin on paljon helpompi hengittää ja se on niin totta täälläkin. Silti hetkittäin on kova ikävä.

Miehen masennus on ihan takapuolesta, ihminen muuttuu täysin, enkä ihan kaikkea mennyttä masennuksen piikkiin itse laita. Tuumis aiemmin mainitsi, että vaikka Heillä menee nyt tosi hyvin niin joskus "se eron tuumailuaika" kuitenkin kummittelee mieltä. Sitä tässä itse myös pelkään ja näenkin, että omassa suhteessa on tapahtunut liian paljon, että pystyisin enää luottamaan tulevaisuuteen. Mies on muuttunut paljon ja kaikki rentous yhdessä ollessa on minun puoleltani hävinnyt. Mies suorittaa, eikä nyt jostain syystä halua päästää irti.

Ja kyllä ne asiat Ap järjestyy, ei välttämättä helppoa ole, mutta helpottaa koko ajan.

Onni pitää löytyä "itsestä/omasta elämästä" ja kun sen löytää niin siitä pidän kiinni.

Salaa saatan haaveilla, että vielä tulisi se päivä kun saisi rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta sen aika ei ole nyt ja voipi olla pelkkä haave.

Paljon puhutaan siitä mikä erossa on vaikeaa, mutta on siinä jotain hyvääkin. Pitkän suhteen jälkeen oppii eron jälkeisessä yksinäisyydessä taas tuntemaan itsensä. Aivan mahtava tunne oli olla yksin omassa itselle rakennetussa kodissa ja ymmärtää se, että on itse itsensä paras ystävä. Sitä tunnetta kaipaan yhä nyt kun elänyt uudessa suhteessa jo vuosia ja verrattuna nuoruudessa alkaneeseen suhteeseen kaipaankin nyt omaa yksinäistä aikaa moninkertaisesti enemmän. Ja osaan sitä myös ottaa! Liian syvä symbioosi tappoi pitkän suhteeni, samaa virhettä en enää tule tekemään.

Juu. Sitä rauhaa mikä laskeutui sydämeen kun ei enää päivittäin ollut läsnä se ihminen jonka kanssa mikään ei enää tuntunut normaalille. Ihan kuin ois saanut vuosien jälkeen oman huoneen kun se ärsyttävä pikkuveli muutti pois sotkemasta ja sotkeutumasta. Energiaa oli yhtäkkiä liikkua ja paneutua töihin ihan eri lailla kuin aiemmin. Alkoholin ja tupakan kulutus vähentyi heti muutosta (=stressi laukesi) ja ehkä yllättävintä oli se, että olo tuntui vähemmän yksinäiseltä kuin yhdessä eläessä, vaikka olinkin yhtäkkiä viikon erossa lapsestakin. Mikään ei tee niin yksinäiseksi kuin elää yhdessä kulissia ilman minkäänlaista henkistä yhteyttä. Hirveää teeskentelyä; minä teeskentelin lapselle, että kaikki on normaalisti ja mies onnistui huonosti teeskentelemään, että on tyytyväinen elämäänsä ja minuun kumppanina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omaa aikaa kummallakin. Olisimme kaivanneet enemmän yhteistä aikaa. Ilman tukiverkkoja se vaan jäi aivan liian vähälle.

Hautauduimme arjen jalkoihin.

En tiedä, tällä hetkellä on petollisen hyvä olla. Lapset ovat pois. Mies tuli perjantain illan vietosta suoraan kotiin, hyvissä ajoin. Eilen meillä oli yhdessä todella mukavaa.

Onko se väärin tehdä kaikkensa pelastaakseen liittonsa? Vaikka sitten olisi lapanen? Vaikka eron käsittely siten pitkittyisi ja siirtyisi? Voisiko käydä niin, että toinen kuitenkin ymmärtäisi mitä kaikkea hyvää meillä on, ja rakkaus löytyisi uudelleen?

Voisimmeko jonain päivänä olla vain tyytyväisiä, että ei luovutettukkaan?

Totta kyllä sekin, että varmasti eron uhka jäisi pitkiksi ajoiksi leijumaan päälle, vaikka liitto nyt pelastuisi. Saisiko se tekemään töitä liiton eteen? Muistamaan ettei mikään ole itsestään selvää?

Ja voihan olla, että joskus tulisi aika, että mietitään, olisi kuitenkin pitänyt erota jo silloin. (Eli nyt) mutta olisimme ainakin saaneet lapsille lisäaikaa ennen eroa.

Näin nämä ajatukset laukkaa aivan laidasta laitaan. Jossain vaiheessa on myös sen vakavan keskustelun paikka, nyt kun ollaan kahden. Mutta en halua vielä tätä hetkellistä hyvääoloa sillä pilata. Tiedän, että tulen täältä taas tipahtamaan tuskaan. En jaksa sitä juuri nyt. Haluan huijata hetken itseäni, että kaikki on hyvin.

Miten teillä muilla menee?

Ap

Mitä ikäluokkaa Ap mahtaa olla? Jos yrität ja yrität miehesi kanssa ja  pitkään kestäneiden "yritysten" jälkeen  jäät silti yksin, niin koeta ymmärtää, että vanhemmilla naisilla on todella vähän mahdollisuuksia löytää uusi, kunnollinen puoliso. Siis satunnaista miesseuraa voi löytyä myös vanhempana. Mutta aitoa ihmissuhdetta ja sitoutumista, nykyaikana se on melkein toivotonta. Mitä pitempään roikut vaikeassa liitossa, sitä vähemmän mahdollisuuksia sinulla on tulevaisuudessa.

Korjaan vähän:

Ymmärtääkseni ap eroaa

28 pohtii vielä yhdessäoloa

Tuumis

joka tuumaustauon jälkeen jatkoi pitkää liittoa

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Tästä tulee meidän vuosi ja tehdään siitä hyvä!

Itse olen ollut hiljainen täällä taustalla ja kypsytellyt omia ajatuksia ja pohdiskellut eroanikin. Sitä en ole edelleenkään perumassa, mutta ei se edelleenkään ole niin helppoa vaikka sitä itsekin jo toivon. Olen käynyt täällä lukemassa teidän muita tarinoita ja on ollut ihana kuulla päivityksiä teidän tilanteisiinne. Tsemppiä ja jaksamista. Muutos on rankkaa, mutta jaksetaan tää ja jossain vaiheessa elämä oikeasti on parempaa!

- Uusonnellinen -

Irtipäästäminen on vaikeaa, jos tietää, että oma markkina-arvo on huono eron jälkeen, ei voi enää saada lapsia ja jos mies on ollut luotettava ja joustava.

Ei tuo hyvältä kuulosta AP suhde. Lomat eriaikaan. Mies pitkiä aikoja pois kotoa. Syyllistää ja esittää maksavansa kaiken vaikka ehkä hyötyy vaimonsa kustantamasta elämästä.

Taitaa miehellä olla sivusuhde. Poimii rusinat pullasta kotona ja vieraissa. Miksi ihmeessä alistut kynnysmatoksi?

Mitä ikäluokkaa Ap mahtaa olla? Jos yrität ja yrität miehesi kanssa ja  pitkään kestäneiden "yritysten" jälkeen  jäät silti yksin, niin koeta ymmärtää, että vanhemmilla naisilla on todella vähän mahdollisuuksia löytää uusi, kunnollinen puoliso. Siis satunnaista miesseuraa voi löytyä myös vanhempana. Mutta aitoa ihmissuhdetta ja sitoutumista, nykyaikana se on melkein toivotonta. Mitä pitempään roikut vaikeassa liitossa, sitä vähemmän mahdollisuuksia sinulla on tulevaisuudessa.[/quote]

En tiedä miksi edellä oleva kommentoi tuolla tavalla, aivan kuin naisen loppuelämä ilman miestä olisi kestämätön ajatus.

Muistutuksena: Nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää.

Ap

Tsemppiä noille "ei niin osuville" kommenteille. Kaikki ei varmaan lue koko ketjua, eikä siis hahmota missä tilanteessa sä, 28, mä ja monet muut on.

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Mitä ikäluokkaa Ap mahtaa olla? Jos yrität ja yrität miehesi kanssa ja  pitkään kestäneiden "yritysten" jälkeen  jäät silti yksin, niin koeta ymmärtää, että vanhemmilla naisilla on todella vähän mahdollisuuksia löytää uusi, kunnollinen puoliso. Siis satunnaista miesseuraa voi löytyä myös vanhempana. Mutta aitoa ihmissuhdetta ja sitoutumista, nykyaikana se on melkein toivotonta. Mitä pitempään roikut vaikeassa liitossa, sitä vähemmän mahdollisuuksia sinulla on tulevaisuudessa.

En tiedä miksi edellä oleva kommentoi tuolla tavalla, aivan kuin naisen loppuelämä ilman miestä olisi kestämätön ajatus.

Muistutuksena: Nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää.

Tämä oli ihana, kiitos.

Ap on minua nuorempi, itse täytän 50v maaliskuussa (28v yhdessä).

En ole kyllä painajaisia nähnyt tuosta markkina-arvoni laskusta. Tottakai mielessä on käynyt myös se, että kun ei kelpaa enää omalle miehelle niin kelpaako sitä kellekkään muullekkaan, mutta toisaalta ihan kaameeta jos elämä pyörisi niin että muulla ei ole väliä kuin sillä, että kelpaako kenellekään miehelle. Ihan kun se olisi elämän tarkoitus.

Itse näen niin, että olen saanut rakastaa ja tullut rakastetuksi 28 vuotta. Tuliko mieheni masennus ensin ja tunteettomuus vai loppuiko tunteet ensin ja päälle masennus, sitä en tiedä. Nämä ovat asioita, joihin en voi vaikuttaa. Vaikka tämä puoli vuotta on ollut vaikeata niin pidän sitä aikaa hyttysen kakkana kokonaisuuteen nähden. Jos eroamme tänään tai kuukauden päästä kokonaan niin ainakin tiedän, että olen tilanteen katsonut loppuun asti. Tämän olen ihan itselleni velkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap

Tsemppiä noille "ei niin osuville" kommenteille. Kaikki ei varmaan lue koko ketjua, eikä siis hahmota missä tilanteessa sä, 28, mä ja monet muut on.

Tuumis

Kaikki kunnia niille, jotka jaksavat lukea koko ketjun läpi, siinä taitaa jo useampi tunti vierähtää. Kyllä sitä heti huomaa ne kommentit, jotka koskevat ketjun alkupäätä (eikä ne minua haittaa).

Sydämestäni riipaisee jokainen uusi kirjoitus henkilöiltä, jotka ovat juuri nyt mahdollisen eron ja surun alkutaipaleella. Minä ja ap ollaan eletty nyt tätä puolivuotta, olemme avaneet tunteemme tänne rehellisesti. Jokainen huomaa, että meillä on huonompia ja parempia hetkiä. Jokainen joka nyt on alkutaipaleella huomaa, että matka on pitkä ja ihana, että on niitä kirjoittajia myös jotka kertovat, että tästä selviää, että sekin ärsyttävä sanonta "aika parantaa haavat" on ihan totta.

Minä kirjoitin tuolla aiemmin (442) omista tuntemuksistani. Olipa ihanaa saada myötätuntoa tuntemattomalta, sillä on mennyt pitkän aikaa niin, että en ole oikeastaan puhunut kenellekään ystävällenikään juuri mitään mistään kotiasioista.

Kaikki todennäköisesti luulevat, että meillä on kaikki hyvin. Osan aikaa näin toki onkin, mutta sen lisäksi on pimeä puoli.

En tiedä miksi itsestäni on tullut tällainen... lapanen. Tuntuu että kestän mitä vaan perseilyä, vaikka näen ja koen kaikki isot hälytysmerkit. Ehkä jonain päivänä uskallan kirjoittaa tänne tarkemmin elämästäni. Tällä hetkellä sekin hävettää liikaa.

Ei muuta kuin uusia seksitemppuja opettelemaan. Siitä se homma taas lähtee käyntiin ja innostus palaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kirjoitin tuolla aiemmin (442) omista tuntemuksistani. Olipa ihanaa saada myötätuntoa tuntemattomalta, sillä on mennyt pitkän aikaa niin, että en ole oikeastaan puhunut kenellekään ystävällenikään juuri mitään mistään kotiasioista.

Kaikki todennäköisesti luulevat, että meillä on kaikki hyvin. Osan aikaa näin toki onkin, mutta sen lisäksi on pimeä puoli.

En tiedä miksi itsestäni on tullut tällainen... lapanen. Tuntuu että kestän mitä vaan perseilyä, vaikka näen ja koen kaikki isot hälytysmerkit. Ehkä jonain päivänä uskallan kirjoittaa tänne tarkemmin elämästäni. Tällä hetkellä sekin hävettää liikaa.

Olet rohkeasti jo ottanut ison askeleen muutokseen kun kirjoitit ensimmäisen viestin. Nämä ovat niin kipeitä asioita ja me ihmiset olemme niin erilaisia. Kirjoitat juuri sen minkä haluat ja pystyt. Älä kuitenkaan häpeä, Sinä elät Sinun elämää ja teet ratkaisuja kun olet valmis niihin. Halaus minulta. T: 28v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin uusia seksitemppuja opettelemaan. Siitä se homma taas lähtee käyntiin ja innostus palaa.

Joo, itse ajattelin opetella ja kokeilla uusia seksitemppuja, mutta en todellakaan aio testata niitä tulevaan ex-mieheen. Se tie on nähty ja fyysinen läheisyys ei automaattisesti tuo henkistä läheisyyttä takaisin eikä seksi tuo automaattisesti rakkautta takaisin. Ennen kaikkea uudet seksitemput eivät korjaa miehen pettämisen aiheuttamaa särkynyttä sydäntä. Se tie on jo nähty, miksi en saisi jatkaa matkaani eteenpäin ilman häntä? Miksi eroa pitäisi yrittää välttää viimeiseen asti? Eikö petetyillä ja jätetyillä ole oikeutta uuteen onneen?

-Uusis-