Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on joku tosi katkera eksä joka ei hyväksy uusperheitä. Apn tilanne on ihan eri koska Apn eksä kohtelee lapsia huonosti

Siinäkin mielessä täysin eri asia, koska mies pedannut tämän " uusperheen" vielä ollessaan suhteessa Ap:n kanssa. En näe miksi tuolla tavoin rakennetuille suhteille pitäisi löytyä arvostusta, oli katkera tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on joku tosi katkera eksä joka ei hyväksy uusperheitä. Apn tilanne on ihan eri koska Apn eksä kohtelee lapsia huonosti

Olen se katkera lapsi ja kritisoin m36 toimintaa, en ap:n. Uuden muijan lasten priorisointi jatkuu vielä aikuisenakin...

Tuli mieleeni noista kommenteista, että minä en ole enää katkera, enkä oikeastaan vihainenkaan. Ex kyllä syyttää mua katkeraksi jatkuvasti. Olinkin sitä, samoin vihainen, pettynyt jne. Nykyisin tulee enää hyvin harvoin voimakkaita vihan tunteita. Semmoisia voi että oot tyhmä/typerä!! Tunteita tulee kyllä usein.

Oikeastaan ex on enää välttämätön paha lasten isänä. Mä en tällä hetkellä tunne sitä kohtaan oikein mitään. Näen niin sen juttujen läpi. Semmonen tyhjän puhuja, muiden syyttelijä, pieni ihminen jonka pitää jatkuvasti nostaa itseään. Mulle se on lähinnä "ihan sama" ei vois vähempää kiinnostaa.

Toki, hän aiheuttaa edelleen mulle hankalia tunteita, enkä halua nähdä koko tyyppiä, mieluiten lakasisin hänet kokonaan pois elämästäni. Kerran kaupassa luulin toista ihmistä häneksi, ja se oli inhottava tunne. Että, siinä mielessä en ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisi oikeasti ihan sama-tyyppi, mitättömyys. Ja tuleehan niitä ikäviä pistoja tai tilanteita että pääsee syytöksillään ihon alle. Mutta vähemmän.

Alkaa olla touhuissaan jo niin läpinäkyvä. Tai minä niin vahvoilla että näen lävitseen.

Toivon kuitenkin, että on lapsilleen oikeesti parempi isä mitä ennen. Se olis lasten etu.

Että tämmösiä tuumailuja tällä kertaa.

Ap

Tämä elämäni viimeisimmät 1v + 2,5 kk on ollut järisyttävän suuri tutkimusmatka itseeni ja ympäristöön. Olen joutunut valtavan shokin jälkeen kasvamaan ihmisenä valtavasti. Elin aikamoisessa kuplassa 28 vuotta, seurasin sivusta ystävien eroja pitkistäkin suhteista niissä myös ikäviä pettämisiä, lehdistä silmille hyppii koko ajan ero-otsikoita jne, mutta aina ajattelin, että ne asiat tapahtuu muille, että itselläni on se suhde, joka päättyy ikivanhana toisen kuolemaan. Siis ikinä en 28 vuoden aikana edes ajatellut, että eroaisimme. Kun se ero sitten tuli niin maailma on alkanut näyttämään ihan erinlaiselta, mikään ei ole niin mustavalkoista.

Kauheasti päässäni tapahtuu kokoajan ja kaikki siis on hyvin, mutta elämä on vaan alkanut näyttämään niin erinlaiselta. Vaikka mittariin tuli se 50 v niin hirveästi olisi haluja elää, kokea, tuntea, reissata ja silti pitää sisäisestä rauhasta kiinni.

Aikamoisen mielenkiintoinen tämä ihmisen matka on.

Mietiskelin vaan ja toivotan mukavaa viikonloppua kaikille.

Hassua Ap, että kirjoittelimme mietteitämme samanaikaisesti.

Minusta on todella hyvä, että olet päässyt katkeruudesta eroon sillä se katkeruus syö sisintä. Viha on vain väliaikaisena vieraana hyvä, joskus jopa tarpeellinen, jotta osaamme toimia / saamme asioihin vauhtia.

Olet niin paljon voimistunut matkan varrella, että ihan varmasti näet eksäsi läpi nyt. Kaikki vaaleanpunainen hattara poistunut.

Totta, hattarat on hävinneet, eikä enää ole tarvetta uskoa valheisiin. Mitä ehkä aiemmin tein, itseäni suojatakseni uskoin ja toivoin ja kestin. Enää ei tarvitse.

Tuo on totta, että maailma ei todellakaan ole enää mustavalkoinen. Minäkin olin aina vahvasti ydinperheen puolella, pitkä liitto oli ihanne, mielestäni. Nykyisin olen itselleni, mutta myös muille paljon armollisempi, ymmärtävämpi. Elämä ei todellakaan ole mustavalkoista. Siinä on tosi paljon sävyjä. Meillä jokaisella on oma tarinamme mihin pystymme vaikuttamaan, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Paljon voi tapahtua myös vastoin omaa tahtoa.

Kaikessa raadollisuudessaan olen kiitollinen tästä matkasta minkä olen joutunut tekemään itseeni, vaikka välillä tunne oli aivan musertavan kamala. Olen kasvanut ihmisenä todella paljon. Ja kasvan edelleen. (Vaikka fyysisesti painoa lähtikin reilusti!)

Ap

"Nykyisin olen itselleni, mutta myös muille paljon armollisempi, ymmärtävämpi. Elämä ei todellakaan ole mustavalkoista. Siinä on tosi paljon sävyjä. Meillä jokaisella on oma tarinamme mihin pystymme vaikuttamaan, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Paljon voi tapahtua myös vastoin omaa tahtoa"

Hyvin kirjoitettu.

Allekirjoitan Ap tuon kirjoittamasi tekstin täysin.

Tuntuu omalta kohdaltani, että loppujen lopuksi se kokemani suru jalosti minusta paljon ymmärtäväisemmän ihmisen.

Omalta osaltani ero jätti kovin paljon kysymyksiä, eikä eksä loppua hoitanut todellakaan kovin kiitettävästi, mutta olen sitä mieltä edelleen, että minulla ei ole mitään syytä "vihata/inhota" eksääni. Olen anteeksi antanut, edelleen joskus surullinen siitä, että toisen rakkaus loppui, mutta hyväksynyt sen, että niin kävi.

Elämä jatkuu ja eteenpäin mennään.

Pikkuhiljaa kerään myös voimia keskustella eksän kanssa nämä meidän asumiskuviot yms, pitäähän ne käydä läpi. Lapsemme täyttää reilun neljän kuukauden päästä 18 vuotta. Ei minua enää ole haitannut asua tässä, mutta en tätä isoa kolmiota halua lunastaa itselleni. En saa näillä tuloillani yksin lainaa niin paljon, että se onnistuisikaan, mutta en siis haluakaan. Haluan uuden alun myös uudessa kodissa. Tämä on nyt vaan haastavaa tuon lapsukaisen iän kanssa.

Nyt ruokakauppaan lähtö.

28, tuo edessä oleva pakollinen keskustelu ei kyllä ole mukava. Vaan joskushan sekin on hoidettava. Ikävä kyllä.

Musta tuntuu että toi 50v on aika hyvä ikä olla ja mennä, nauttia elämästä ja samalla siitä sisäisestä rauhasta. Lapsi/lapset isoja ja kuitenkin vielä "nuori" ja jaksaa.

Mullahan se 50v on se "tavote" ikä, että sitten on mun vuoro. Kun lapset kasvaneet ja sitten sitä omaa aikaa on. Vaikka onhan sitä nyttenkin, varsinkin jos säännöllisesti olen joka toisen viikon yksin.

Mä huomaan haalivani itselleni kaveripiiriä ihmistä ihan uudella tavalla, sovin koiralenkkejä sinne ja tänne, olen ihan uudella (tai vanhalla, palanneella) tavalla avoin ihmisille. Elämään tupsahtelee hyviä ihmisiä, hyviä asioita. Ymmärrystä, apua, kaikkea hyvää.

Ja se sisäinen rauha, se on ihana tunne. Siitä mä pidän kiinni ja sitä mä rakennan kokoajan vahvemmaksi. Sisäinen puhekkin on muuttunut, enää en säti ja syyttele itseäni, vaan olen itselleni armollinen, sanon mielessä usein että anna olla nyt, ei sillä ole mitään väliä, elät vaan omaa elämää, sä riität ja saat olla just semmonen millasena hyvälle tuntuu. Ei tarvii mahtua mihinkään muottiin. Ei tarvitse suorittaa tätä elämää.

Ja samalla annan takasin sitä mitä itse olen saanut. Esimerkiksi vertaistukena vasta eronneelle tutulle. Muistan kysyä kuinka hän voi, ja kuunnella, tukea. Koska se kanto mua eteenpäin kun huomasi että ihmiset välittää.

Ja se on just niin, suru, vaikeudet jalostaa ihmistä. Vaikka on se tosi rankka koulu. Jos joku erotuskassa painiva nyt tätä lukee, niin vuosi sitten kun mulle sanottiin että aika auttaa ja helpottaa tuntu se edessä oleva aika ihan kamalalle möykylle, sen olon vaan halusi pois. Onneksi en silloin tiennyt kauan toipumiseen menee aikaa. Olisi ollut liian masentavaa. Mutta sitä aikaa kannattaa itselleen antaa, sen verran mille itsestä tuntuu. Ja joskus, jonain päivänä tulee vielä se hetki, että ymmärrät mitä kaikkea hyvää se kaikki kipu ja tuska toikaan sun elämään. Osaat olla kiitollinen siitä kaikesta kasvusta mitä se sai aikaan. Ja sinne asti on vaan rämmittävä, hengitettävä, kestettävä ja elettävä ne tunteet läpi.

Ap

Mä tiedän Ap, että toistan itseäni, mutta on niin valtavan iso muutos Sinussa tapahtunut, että minua ihan herkistää se. Muistan kun edellisen päivän sen kun tämän ketjun löysin, mitkä itkuvirrat tekstisi aiheutti ja kuinka syvästi pystyin samaistumaan, oma sydämeni oli niin rikki. Ja vaikka "tarinamme" erinlaiset niin tuska sama ja lopputuloksena ero molemmilla.

Nyt ollaan vahvempia.

Ja todellakin toivon, että esimerkkimme auttaa jotain toista ihmistä uskomaan, että se päivä tulee kun kipu hellittää. Oli niin tuskaisia päiviä, että aina ei olisi halunnut herätä aamulla.

Ja ihmiset välittävät kun niille antaa mahdollisuuden.

Välttelin naapureitakin varmaan puoli vuotta. Pieni taloyhtiö ja mukavia ihmisiä, olemme asuneet tässä ainakin 24 vuotta ja asukkaat tuttuja. Mietin, että ovatko tajuneet, että autoa ei enää näy parkkiksella. Kunnes eräänä päivänä en juossut enää karkuun vaan sain myönnettyä, että mies jätti ja lähti. Heti helpotti ja liikutti ko. ihmisen myötätunto.

Ihminen on kyllä aika pakkaus.

Kuurankukka kirjoitti:

Sivustaseuraaja, tuli mieleeni että yksi tärkeä rakkauden merkki minulle on kyky ottaa toisen tunteet huomioon. Sekään ei ole niin tärkeä kysymys, mitä on oikeasti tapahtunut, kuin se, että onko mies valmis lopettamaan sellaisen käytöksen joka loukkaa sinua. Rakkaus on tekoja. Sinulla on nyt isoja asioita pohdittavana. Sillä on myös mahdollista, että mies ei muutu. Ja mitä sitten teet.

nosto

Hei ap ja 28

Me kolme muskettisoturia, vahva trio, olemme alusta asti kulkeneet samaa matkaa. Niin paljon on muuttunut viime vuoden kesäkuusta. Muistan, miten ihastelin ap:n valitsemaa nimeä avaamalleen ketjulle. Niin "kaunis", osuva ja surullinenkin. Tuskinpa kukaan meistä aavisti, mikä yhteinen reissu tästä tuleekaan! Ja matkalla ollaan saatu monta muuta kyytiin. Eipä hullumpi ketju, vai mitä? Niin moni on myös kertonut seuraavansaja saavansa miettimisen aihetta, vaikkei itse juuri kirjoittaisikaan.

Mukavaa syksyn jatkoa etenkin teille,

mutta myös kaikille muille

Tuumis🌻

Haluaisin päästää irti salasuhteesta. Olen rakastanut, mutta tämä on liian kuluttava tapa elää.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja jos niin olet rakastunut, niin mene rakkaasi kanssa. Vihastuttaa nämä salasuhteilijat. Tai lopeta höpötys rakastamisesta, jos et saa aikaiseksi mennä hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin päästää irti salasuhteesta. Olen rakastanut, mutta tämä on liian kuluttava tapa elää.

Voi että, tiedättekö, mulla on ikävä mun kukkia. Ihan pöhköä, tiedän. Saahan niitä uusia. Mutta mulla oli paljon viherkasveja ja neljää vaille kaikki jäi exälle. Vaati nekin itselleen. Ilmoittamalla tuo jää ja tuo jää jne. Enkä jaksanut tapella.

Ja nyt mulla on niitä kasveja ikävä. Monta ajatusta miten voisin niitä tänne uuteen kotiin asetella. Huokaus. No, pitää alkaa haalimaan uusia, vaikka pistokkaista kasvatella just tänne sopivia.

Ja 28, se on just noin, ihmiset välittää kun niille antaa siihen mahdollisuuden.

Tuumikselle vilkutukset.

Ap

Mitenköhän menee M36 irti päästäminen? Ei ole kuulunut mitään

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän menee M36 irti päästäminen? Ei ole kuulunut mitään

M36 täällä. Meillä loppui tyttiksen kanssa tauko viikko sitten perjantaina. En ole päivitellyt, sillä olen yrittänyt saada selkoa omista tuntemuksista ja tästä meidän olemisestamme. Näin jälkikäteen mietittynä tuntuu, että tauko oli huono ratkaisu. Tarkoituksena oli, että hän miettisi omia tunteitaan ja motiivejaan. Se saikin hänet miettimään minun tunteita ja sitoutumista. Että onhan niissä ongelmia kun kerran halusin taukoa. No, ihmettelisin jos hän ei tässä tilanteessa lainkaan miettisi noita. Mutta nyt olemme olleet joka yö yhdessä reilun viikon. Samoin olemme myös ainakin tulevan viikon.

Mitä tulee irti päästämiseen, niin sitähän tässä työstetään. Se minun on myönnettävä, että tauon aikana ajatukseni pitkälti kiersi kehää hänen ympärillään. Muistelin millainen hän oli edellisten raskauksien aikaan ja että kuinka hän nyt pärjää. Ei ole enää minun murheeni, vakuuttelen itselleni. Luopumisen tuskaa. Ja ei, en haaveile paluusta. En luota häneen. Exä on yrittänyt näistä vanhoista naruista vedellä. En ole niihin reagoinut. Reilu viikko sitten, kun kävin lapset noutamassa, niin puhuin muutaman minuutin hänen kanssaan. Hän sanoi harkitsevansa talon myymistä, koska ei tahdo itsekseen ylläpitää sitä. Olin kuin asia ei lainkaan koskettaisi ja kerroin, että talo on hänen ja saa tehdä sen kanssa niin kuin itse haluaa. Ja bluffiahan se on hänen puoleltaan, niin uskon. Hänellä on muutostöitä käynnistymässä. Tuskin niihin laittaisi rahaa jos oikeasti harkitsisi myyntiä.

Ketjun salapoliisille: aivan oikein laskit. Tyttis on tosiaan 24 vuotias ja hänen lapsensa tosiaan on 5 vuotias. En arvannut jättäneeni noin selviä jälkiä, mutta ei nämä mitään salaisuuksia ole.

Katkera lapsi: olen pahoillani kokemastasi. Minä en ole isäsi enkä suosi ketään ohi toisen. Kun kaikki lapset ovat paikalla pyrin jakamaan huomioni kaikille. Suosin myös yhdessä tekemistä. Kun lapset ovat exällä, niin viestittelemme ja soittelemme satunnaisesti. Aina saavat ottaa yhteyttä. Se on myönnettävä, ettei minulla ole juuri kosketusta heidän arkeensa. Mutta se asia ei muuttuisi, vaikka en olisi lainkaan tekemisissä tyttiksen tai lapsensa kanssa. Tyttiksen lapsi on isänsä hylkäämä. Pitäiskö minun olla häntä kohtaan piittaamaton tai kylmä, jotta anonyymipalstalla ei jollekin tule omat traumat mieleen?

-M36

Olipa mukava lukea pitkästä aikaa 28v yhdessä ja AP tiivistä keskustelua pitkästä aikaa. Olen heitä yli vuoden tässä seurannut joka päivä. Jotenkin heidän kuulumisia ja elämää eniten haluaa seurata. Jatkakaa tiiviisti edelleenkin tuntemusten jakamista. 

Toivon teille kaikkea hyvää:)

M36, on aina vaikeaa kommentoida, sillä tilanteesi on niin erikoinen ja kuvioissa on vielä lapsiakin. Pari näkökulmaa tuli kuitenkin mieleeni.

Oma kokemukseni tauosta on se, että mies aikanaan halusi pitää tauon pohtiakseen mitä hän haluaa. Tauon aikana kävikin kuitenkin niin, että minä aloin pohtia itse mitä parisuhteelta haluan. Kun tauko päättyi, vastassa ei ollutkaan vaimo avosylin, vaan vaimo joka oli löytänyt oman äänensä. Aloin edellyttää tiettyjä muutoksia parisuhteeseen. Tauko siis tavallaan palveli avioliittoa pitemmällä tähtäimellä, mutta ei ehkä sillä tavalla kun mies alunperin kuvitteli. Vaikka tuosta kaikesta on jo aikaa, niin edelleenkin välillä kyseenalaistan luottamusta sillä mies oli se joka halusi pitää tauon. 

Teidän tilanteenne on kuitenkin niin paljon vaikeampi, koska olet rikkonut luottamuksen tuomalla parisuhteeseenne kolmannen osapuolen. Joka vielä kaiken lisäksi roikkuu edelleen jatkuvasti kuvioissa ja on vieläpä raskaana.

En suoraan sanottuna pysty edelleenkään ymmärtämään miksi tyttis on edelleen kanssasi ja hyväksyy tämän kaiken. Uskon, että hän on edelleen järkytyksen vallassa, vaikka ei sitä itse välttämättä tiedostakaan. Hänenä etsiytyisin ammattiavun piiriin, sillä kriisin kestäminen olisi vaikeaa meistä vahvimmillekin. Hänellä on myös pieni lapsi huollettavanaan, joten hän tarvitsee kaiken voimansa selviytyäkseen. On myös mahdollista, ehkä jopa hyvinkin todennäköistä, että kun aikaa kuluu ja tyttis kasvaa ja vahvistuu ihmisenä, hän myöhemmin päättää parisuhteen.

Sinusta M36 huokuu se, että ajattelet eksää jatkuvasti mielestäni ihan liikaa. Vaikka olisi miten pitkä parisuhde takana, ei ole lainkaan välttämätöntä ajatella toista noin paljon. Ajattelumme tuppaa pyörimään henkilön ympärillä, johon meillä on edelleen tunteita. Ymmärrän sen, että koet, että luottamuksesi on rikottu. Mutta en usko, että olet päässyt yli eksästä. Ja tämä on suuri riski tyttikselle myös.

Minusta on hyvä, että edelleen jatkat ajatustyötä ja tunteidesi selvittelyä. Oletko muuten itse miettinyt koskaan ammattiavun hakemista? Ulkopuolinen ammattilainen saattaisi auttaa sinua jäsentämään omat ajatuksesi niin, että tulevaisuus, millainen se sitten onkaan, olisi helpompi kohdata.

M36

Jos ja kun aiot Tyttiksen kanssa jatkaa, teethän suvulle selväksi, että hän on valittusi. Pulinat pois. Älä salli yhtään minkäänlaista arvostelua häntä kohtaan. Ja muista osoittaa myös rakkautesi ja sitoumuksesi Tyttikselle myös.

Vauva syntyy pikapuoliin, olehan hänelle hyvä isä. Lapset ovat tässä jääneen puun ja kuoren väliin. Ja syyttöminä.

Mukavaa jatkoa teille ja hienoa että rohkenit täällä avautua (vaikka sait aikamoista ryöpytystä!) Ihmisiä me kaikki ollaan, virheitä tekee Ihan Jokainen

Syysterkut🌻

Tuumis

Koska ollaan ihmisiä, niin teoilla on seurauksensa. m36:n uudella naisella ei ole mitään syytä luottaa mieheen, joka on pettänyt totaalisesti hänen luottamuksensa ja suhteen jatkaminen olisi pelkkää piinaa, koska se pettämiskaveri on ex ja vielä raskaana. Jos on yhtään empatiakykyä, niin ei lauo tuollaista "kaikkihan virheitä tekevät" tuossa tilanteessa. Terapeutti ei ainakaan noin lakonisen laiskasti suhtautuisi.

Ehkä se totuuden kohtaaminen sattuu ja siksi sönkötetään kaikkee muuta. Tai sitten totuutta ei arvosteta. Tai yksinkertaisesti ei ole empatiakykyä ymmärtämään.