Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Ap ja 28, on todella kiva kuulla päivityksiänne. Minusta olette molemmat niin oikealla tiellä ja jalat maassa kuin vain voitte. Olette inspiraatio varmasti monelle tässä ketjussa. Huikeita kasvutarinoita. Jatkattehan samaan malliin ja myös päivityksiänne tänne. Niitä on ilo lukea.

Kuurankukka kirjoitti:

M36, on

En suoraan sanottuna pysty edelleenkään ymmärtämään miksi tyttis on edelleen kanssasi ja hyväksyy tämän kaiken.

Minä voin. Tämä on yksi niitä asioita, joita olen miettinyt todella paljon sinä aikana, kun tein työtä irtipäästämisessä. Että herra tietää, mihin vielä hullumpaan hulluuteen olisinkaan suostunut siinä pahimmassa kuplavaiheessa.

M36, kun luen tekstiäsi, valitettavasti minulle kertojalla on exän ääni. Särähti tuo, että tauko oli huono juttu, kun se ollutkaan vain sinua palveleva, vaan tyttiksen reaktio oli jopa lähellä täysin normaalia. Eli sitä, että onkohan tämä suhde nyt todellakaan minulle hyväksi.

En oikein usko, että tyttis hyväksyy kaiken. Hänestä vain ehkä tuntuu, että hänellä ei oikeastaan ole muita mahdollisuuksia. Jos ajatellaan vaikkapa Apn tai 28v tai minun kertomustani, niin niissähän se kuuluu: aika pitkälle sitä ollaan valmiita neuvottelemaan, kunhan se ero vain ei ihan kokonaan, oikeasti, siis sillei todella tule. Jälkeenpäin juu ollaan hyvinkin eri mieltä. Mutta tyttis ei taida olla vielä siinä paikassa.

Lisäksi hän on aivan saakelin nuori. Miten hänellä edes voisi olla kokemusta oikeastaan yhtään mistään, etenkin, kun on ollut todella nuori äiti. Kai sekin nyt on eristänyt häntä omanikäisten seurasta ja saamasta sitä tavallista kokemuspohjaa, jolla kyllä ehkäpä lähtisi exässään vellova vanhempi mies luiskaan. Sori kylmät sanat!

Voin niin olla väärässä, mutta tosiaan oletan, että M36, sinulla on hyvin samankaltaiset lähtökohdat kuin exälläni. Tarkoitan tietynlaista suoraa polkua, joka on itsestään selvästi johtanut siihen elämään, jota elit exän kanssa: perheen tuki opiskelussa, odotukset, mitä opiskelusta seuraa, työpaikat, joihin on vaikuttanut paitsi kyvykkyytesi myös verkostosi, perheen dynamiikka joka on samaa kuin kotona oli (totta kai puolisolla on samat hyvät lähtökohdat, mutta totta kai hän jää kotiin lapsien vuoksi ja tukemaan sinun uraasi) jne. Ja sitten kun sinun kuplasi särkyi, oli vaikeaa sekin.

Oikeastaan vasta tätä lueskellessa olen ymmärtänyt, miten raskaasti ex otti sen, että en koskaan olisi tullutkaan soveltumaan tuohon elämään. En halua omakotitaloa parhailta paikoilta, en kiinnostu loppumattomiin urakiipeilystä ja hell nou jään mitään lapsia kotiin hoitamaan, kun en halua edes lapsia. Ja se saa ajattelemaan, että onpa hyvä, että ymmärsimme erota. Ainakaan en jäänyt sitten hänen varjossaan elämään hänen elämäänsä.

Mietin joskus, onko ex päästänyt irti, toivottavasti. Mutta tarinasi saa kyllä ajattelemaan, että ihan ok pohjimmiltaan, että katkaisimme lopulta välit tyystin, ei enää mitään jutteluita tai keskusteluita ja "miten voit"-huolehtimisia.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Koska ollaan ihmisiä, niin teoilla on seurauksensa. m36:n uudella naisella ei ole mitään syytä luottaa mieheen, joka on pettänyt totaalisesti hänen luottamuksensa ja suhteen jatkaminen olisi pelkkää piinaa, koska se pettämiskaveri on ex ja vielä raskaana. Jos on yhtään empatiakykyä, niin ei lauo tuollaista "kaikkihan virheitä tekevät" tuossa tilanteessa. Terapeutti ei ainakaan noin lakonisen laiskasti suhtautuisi.

Ehkä se totuuden kohtaaminen sattuu ja siksi sönkötetään kaikkee muuta. Tai sitten totuutta ei arvosteta. Tai yksinkertaisesti ei ole empatiakykyä ymmärtämään.

Toistan: Virheitä Tekee Ihan Jokainen!

Aika pyhimys olet, ellei sinulla ole mitään kaduttavaa... en usko tuota!

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ollaan ihmisiä, niin teoilla on seurauksensa. m36:n uudella naisella ei ole mitään syytä luottaa mieheen, joka on pettänyt totaalisesti hänen luottamuksensa ja suhteen jatkaminen olisi pelkkää piinaa, koska se pettämiskaveri on ex ja vielä raskaana. Jos on yhtään empatiakykyä, niin ei lauo tuollaista "kaikkihan virheitä tekevät" tuossa tilanteessa. Terapeutti ei ainakaan noin lakonisen laiskasti suhtautuisi.

Ehkä se totuuden kohtaaminen sattuu ja siksi sönkötetään kaikkee muuta. Tai sitten totuutta ei arvosteta. Tai yksinkertaisesti ei ole empatiakykyä ymmärtämään.

Toistan: Virheitä Tekee Ihan Jokainen!

Aika pyhimys olet, ellei sinulla ole mitään kaduttavaa... en usko tuota!

Tuumis🌻

En ole pyhimys vaan empatiakykyinen ihmissuhdetyön ammattilainen. Luuletko, että katuminen parantaa uuden naisen kokeman trauman? Ja että suhteen jatkaminen on hyväksi, koska ei ole pyhimys? Pyhimys juuri voisi esittää jatkavansa. Sinun kommenttisi ymmärtämättömyyden osoitus.

 

"Uskottomuus satuttaa syvästi, sillä se rikkoo useita ihmisen perusoletuksia hyvästä elämästä. Kolauksen saavat itsetunto, usko kumppanin hyvyyteen sekä luottamus maailman mielekkyyteen.

– Uskottomuuden paljastumisen kriisi on kakkostyypin trauma. Se on luultua useammin traumaattinen kriisi, sanoo uskottomuutta tutkinut yhteiskuntatieteiden tohtori ja psykoterapeutti Annikki Kaikkonen."

Toisekseen, se mitä mies on kertonut suvustaan; siis ylimielisiä juntteja, niin miksi ihmeessä olla sellaisten kanssa missään tekemisissä.

Miehen kannattaisi todellakin hakea ammattiapua, ettei täällä saamansa vinksahtaneet kommentit vahvista hänen käsityksiään. Sitäpaitsi, olisiko mies koskaan kertonut pettämisestään, jollei ex olisi tullut raskaaksi? Niinpä. 

Kiitos "Koukussa tähän ketjuun" ja Kuurankukka kommenteista ja ihana kuulla, että höpöttelyni täällä ei ahdista, välillä vähän innostun. Perjantaina sattumoisin kirjoittelimme Ap:n kanssa samaan aikaan ja varmasti molemmille tästä ketjusta tullut todella tärkeä.

MaratonParkuja kyllä hyvin kiteytti tuon "irtipäästämisen vaikeuden". Muistan kyllä kuinka paljon exääni puolustelin kokoajan, joku täällä hieman ravisteli huomauttamalla, että eihän exäni kovin nätisti toimi. Lopulta kyllä ymmärsin, että exä hoiti eroa kaikilla niillä tavoilla, jotka Hänen oloa helpotti, hyvin itsekkäällä tavalla. Muistan niin ne shokkikuukaudet kun olisin tehnyt ihan mitä vaan, että eroa ei tule. Yritin hieman muuttaakin itseäni, yritin miellyttää, varoin sanomisiani, kävelin munankuorilla koko ajan ja salaa itkin, se oli ihan hirveätä aikaa. Vei kyllä itsetunnonkin tosi alas alkuun, kun et enää kelvannut sille jota rakastit 28 vuotta. Hävettikin. Hitto mitä tunteiden vuoristorataa elämäni oli.

Ja edellä mainittuja asioita miettiessäni mielessäni on myös Tyttis. Kuinka nuori Hän on ja kuinka nuorena äidiksi tullut. Millään ei voi olla niin, että Tyttis olisi käsitellyt kaiken kokemansa ja päässyt siitä eteenpäin. Pitkäaikainen pettäminen exän kanssa ja tuleva lapsi. Lisäksi se tietoisuus, että koko asiaa ei olisi Hänelle kerrottu, ellei lasta olisi tulossa. Tyttis ei vaan pysty päästämään irti, luulen kuitenkin, että sisällä kuohuu ja aika kun on kypsä niin Hän sen vielä tekee.

Kaikkea hyvää toivon M36:lle, mutta kun mietin Hänen tilannetta ja tätä kahden naisen loukkua niin tilanne on pelkkä kupla. Minusta Hänellä ei ole yhtään naista aidolla Sydämellä tai aidolla halulla elämässä, ei rinnalla siis naista joka olisi paikalla "vain sen takia, että toisen kanssa on hyvä olla / ihmistä joka hyväksyy Sinut juuri tuollaisena". Vaikka m36 käsittelee ja miettii tunteitansa myös eksään niin eihän siitä voisi tulla enää oikea suhde (pettäminen joka eron alkuperäinen syy + täysin harkitusti raskaaksi hankkiutuminen salaa), en näkisi mitään mahdollisuutta siihen. Lisäksi Tyttiksen kokema vääryys, kyllä ihan varmasti kaikki tämä on jättänyt Häneen jäljet, jossakin vaiheessa Hän on valmis päästämään irti ja uskaltaa lähteä.

Tämä kaikki ylläoleva on vain mielipiteitäni ja saatan olla isosti väärässä.

Ja luulen nyt kun m36 on pettänyt Tyttistä niin on varmaan välillä käynyt myös mielessä se, että jos olisi pystynyt aikoinaan exälle antamaan anteeksi sen pettämisen, että millaista elämä nyt olisi.

Ajatuksia nämä kirjoitukset herättävät paljonkin ja siksi m36 on kiva, että päivittelet tilannettasi tänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ollaan ihmisiä, niin teoilla on seurauksensa. m36:n uudella naisella ei ole mitään syytä luottaa mieheen, joka on pettänyt totaalisesti hänen luottamuksensa ja suhteen jatkaminen olisi pelkkää piinaa, koska se pettämiskaveri on ex ja vielä raskaana. Jos on yhtään empatiakykyä, niin ei lauo tuollaista "kaikkihan virheitä tekevät" tuossa tilanteessa. Terapeutti ei ainakaan noin lakonisen laiskasti suhtautuisi.

Ehkä se totuuden kohtaaminen sattuu ja siksi sönkötetään kaikkee muuta. Tai sitten totuutta ei arvosteta. Tai yksinkertaisesti ei ole empatiakykyä ymmärtämään.

Toistan: Virheitä Tekee Ihan Jokainen!

Aika pyhimys olet, ellei sinulla ole mitään kaduttavaa... en usko tuota!

Tuumis🌻

En ole pyhimys vaan empatiakykyinen ihmissuhdetyön ammattilainen. Luuletko, että katuminen parantaa uuden naisen kokeman trauman? Ja että suhteen jatkaminen on hyväksi, koska ei ole pyhimys? Pyhimys juuri voisi esittää jatkavansa. Sinun kommenttisi ymmärtämättömyyden osoitus.

 

"Uskottomuus satuttaa syvästi, sillä se rikkoo useita ihmisen perusoletuksia hyvästä elämästä. Kolauksen saavat itsetunto, usko kumppanin hyvyyteen sekä luottamus maailman mielekkyyteen.

– Uskottomuuden paljastumisen kriisi on kakkostyypin trauma. Se on luultua useammin traumaattinen kriisi, sanoo uskottomuutta tutkinut yhteiskuntatieteiden tohtori ja psykoterapeutti Annikki Kaikkonen."

Toisekseen, se mitä mies on kertonut suvustaan; siis ylimielisiä juntteja, niin miksi ihmeessä olla sellaisten kanssa missään tekemisissä.

Miehen kannattaisi todellakin hakea ammattiapua, ettei täällä saamansa vinksahtaneet kommentit vahvista hänen käsityksiään. Sitäpaitsi, olisiko mies koskaan kertonut pettämisestään, jollei ex olisi tullut raskaaksi? Niinpä. 

Tämä on tullut monesti myös minun mieleeni: tuskin m36 olisi kertonut pettämistään exän kanssa ellei raskaus.

Veikkaan, että pettäminen olisi jatkunut tasaiseen tahtiin ellei raskaus.

Veikkaan, että pettäminen exän kanssa tuskin loppuu nytkään kokonaan. Kun uuden lapsen tapaaminen alkaa ja exä voimistuu synnytyksestä jne.

Tyttikselle nuo kaikki ovat silkkaa helvettiä. Voin kuvitella miltä hänestä tuntuu kun m36 menee exänsä luo lastaan tapaamaan. Ja yhteisiä asioita hoitamaan, niitähän taas alkaa ilmaantua lapsen myötä. Sekä oikeita, että keksittyjä.

Ainoastaan jos exä löytää uuden kumppanin, niin ehkä vaikuttaa. Riippuu onko uusi kumppani tarpeeksi jämäkkä ja tarpeeksi tärkeä exälle.

Peli saattaa taas jatkua kun uuden kumppanin kanssa suurin huuma haihtuu.

Tyttis on nuori, ehkä monenlaisen tuen tarpeessa ja kokee m36 sitä kuitenkin hänelle antavan.

Myös kun lapsen isä ei ole kuvioissa niin ajattelee m36 olevan isän korvike jossain määrin.

Emme tiedä Tyttiksen tilannetta ja miten hän asiat ottaa. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, petos on tapahtunut ja luottamus mennyt.

Jokainen tekee virheitä, ymmärtää niitä voi, mutta hyväksyä ei tarvitse.

Muissa kirjoituksissa on tuntunut siltä, että päättyneen parisuhteen osapuolista vain toinen ei ole osannut päästää irti. Kun luen M36:n tarinaa, tuntuu ilmiselvältä että yksikään tämän tpauksen päähenkilöistä (M36, exä, Tyttis) ei ole osannut - eikä vieläkään osaa - päästää irti.

Toivon että mutkikas tilanne selviää kaikkien kannalta parhaalta tavalta. Sympatiani ovat ennen kaikkea nuoren Tyttiksen puolella: toivon että hän löytäisi tulevaisuudessa itselleen tasa-arvoisen suhteen, jossa hän kokee tulevansa hyväksytyksi, rakastetuksi ja arvokkaaksi ja jossa hän voi luottaa siihen, että kumppani ei toimi selän takana ja aiheuta hänelle traumoja, jotka jossain muodossa kulkevat hänen repussaan mahdollisesti  koko loppuelämän.

"Hurt people hurt people"

Vierailija kirjoitti:

Muissa kirjoituksissa on tuntunut siltä, että päättyneen parisuhteen osapuolista vain toinen ei ole osannut päästää irti. Kun luen M36:n tarinaa, tuntuu ilmiselvältä että yksikään tämän tpauksen päähenkilöistä (M36, exä, Tyttis) ei ole osannut - eikä vieläkään osaa - päästää irti.

Toivon että mutkikas tilanne selviää kaikkien kannalta parhaalta tavalta. Sympatiani ovat ennen kaikkea nuoren Tyttiksen puolella: toivon että hän löytäisi tulevaisuudessa itselleen tasa-arvoisen suhteen, jossa hän kokee tulevansa hyväksytyksi, rakastetuksi ja arvokkaaksi ja jossa hän voi luottaa siihen, että kumppani ei toimi selän takana ja aiheuta hänelle traumoja, jotka jossain muodossa kulkevat hänen repussaan mahdollisesti  koko loppuelämän.

"Hurt people hurt people"

Tuo on kyllä niin totta, että kukaan osapuolista ei ole osannut päästää irti.

Mies kaiken keskiössä, toki vahvasti "syyllisenä" nykytilanteeseen, mutta tietysti tilannetta ei helpota tuo tulossa oleva lapsukainen. Ja silti lapsukaiset kaikki, eksän kanssa olevat ja tuleva + Tyttiksen lapsi ovat täysin syyttömiä tähän aikuisten tilanteeseen. Tehtyä ei tekemättömäksi saa ja toivon myös, että tilanne ratkeaa kaikkien kannalta parhaalla tavalla.

Voi miten viisaita ja tarkkanäköisiä kommentteja M36 tilanteesta. Ymmärrätte niin paljon paremmin kuin minä, joka olen edelleenkin kuin Liisa Ihmemaassa. Melkein kylmät väreet tuli kun luki MaratonParkujan viestiä. Hän on todella elänyt jossain hyvin samankaltaisessa kuviossa ja ymmärtää hyvin, millaisessa tilanteessa tyttis nyt kamppailee.

Hyvin silmiä avaavaa oli myös MaratonParkujan kommentti siitä, että mehän olemme tässä kaikki todistaneet myös Apn ja 28n rimpuilua irti aivan mahdottomasta suhteesta. Monet meistähän yritimme monta kertaa rohkaista kumpaakin lähtemään, hakeutumaan avun piiriin ja että parempaa tulevaisuutta on varmasti luvassa, jos vain päästää irti. Mutta kyseessä on ilmeisesti prosessi, joka jokaisen on itse käytävä läpi. Kaikki aikanaan.

Uskon, että tyttiksellä on sama edessä, ennemmin tai myöhemmin. Eikä varmaan tarvita kuin M36 ensimmäinen moka eksän kanssa. Silloin hän ymmärtää lähteä. Tuokin on aivan käsittämätön kuvio mielestäni, että hän epätoivoisesti yrittää jopa ystävystyä eksän kanssa. Miten paljon voikaan ihminen itseään satuttaa ja miten paljoon venyä kun pitää kiinni harhakuvitelmistaan.

Tuo oli myös todella hyvä kommentti, että M36 kuviossa kukaan kolmiodraaman osapuolista ei ole kyennyt päästämään irti. Näkisin kuitenkin, että tyttiksellä on siihen parhaat edellytykset, sillä hän ei ole kasvanut kuplaan, vaan tullut siihen myöhemmin. Jäin pohtimaan onko tyttiksellä ystäviä tai omia sukulaisia. Toivottavasti hän voi avautua jollekin ja saa tilanteeseen ulkopuolista näkökulmaa.

Mulla heräsi myös samankaltaisia ajatuksia kuin MaratonParkujalla M36 stereotyyppisestä naiskuvasta, josta yritin aikaisemmin häneltä kysyäkin. Harva nykyajan nainen enää suostuu perinteiseen naisen rooliin, jossa on tarkoitus lähinnä kasvattaa lapsia ja keskittyä tukemaan miehen uraa. Ehkäpä eksä on myös sen kuplan uhri, jossa on kasvanut. Molemmilla tuntuu olevan suvun odotukset kovasti läsnä myös elämässä.

Ennen kuin voi aidosti elää oman näköistä elämää ja sitoutua toiseen ihmiseen, on osattava itsenäistyä lapsuuden perheestään ja suvustaan. Muodostettava omat käsitykset. Näin uskon.

Kysyisin vielä rohkeasti Aplta ja 28lta: Jos nyt parisuhteessanne kokisitte samanlaista käytöstä kuin eksiltänne viimeisen vuoden aikana, jäisittekö tilanteeseen vai nostaisitteko kytkintä? Entä MaratonParkuja? Vastaus lienee ilmeinen.

M36, älä vain saata Tyttistä raskaaksi!

Kun hänen silmänsä aukeavat tilanteenne mahdottomuudelle niin on helpompi lähteä itsenäiseen elämään ilman uutta lasta.

Kysyit kyllä Kuurankukka minulta vaikean kysymyksen. Minun eksäni suurimmat synnit olivat rakkauden loppuminen ja puhumattomuus. Niin ja lisäksi tietysti se, että halusi sekä syödä kakun, että säästää sen. Osa oli sitä Häneltä, että olisi varmasti halunnut rakastaa. Se masennus hieman sekoitti koko kuviota meillä.

Eksän olisi pitänyt olla vahvempi ja olla roikottamatta minua turhissa toiveissa.

Vastaan nyt niin, että ikinä en enää roikkuisi toiveessa vaan ymmärtäisin tehdä itse ratkaisun nopeammin.

Oma irtipäästäminen tapahtui vasta silloin kun tajusin, että vaikka eksä heräisi huomenna ja toteaisi tehneensä elämänsä isoimman virheen niin tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mies ei pysty puhumaan mistään ja joutuisin elämään aina pelko persuksissa ja miettimään "koska se jättää". Kun mies esitti viimeisiin päiviin asti, että kaikki hyvin, kun en osannut lukea eksääni edes 28 vuoden jälkeen. Kuilu kasvoi shokki kerrallaan eteenpäin.

Ja siksi mietin Tyttistä, että voiko sitä oikeasti elää sen asian kanssa, että miesystävälle on syntymässä lapsi exän kanssa. Lapsi on olemassa aina muistuttamassa pettämisestä ja todella hyvä syy eksän + miesystän pitää yhteyttä.

Ja palaan vielä Kuurankukan kysymykseen, en enää ikinä valitsisi miestä, joka ei pysty puhumaan kaikesta.

Tosi hyviä kommentteja täällä. M36, eo varmasti mukavaa luettavaa sinulle. Mutta nämä on kyllä ihan todellisuutta.

Itselleni tulee mieleen, onko tyttis koskaan käsitellyt sitä, että hänen lapsensa on isänsä hylkäämä? Koska voisin olettaa, että myös tyttis on silloin hylätty, lapsen kanssa. Miten kipeä kokemus tämä on ollut?

Jos se on jäänyt käsittelemättä, ja ajautunut suhteeseen M36 kanssa, joka myös paljastuu petolliseksi mieheksi, voi tarve yrittää pitää kiinni kasaan saadun perheen riekaileista, lapselle tärkeästä ihmisestä, itselle tärkeästä ihmisestä olla iso. Niin iso, että järki hämärtyy kaiken sen tunnemyräkän alla.

Miten paljolta mitä suljin silmäni, kestin, selittelin, purin hammasta (yhtenä jouluna niin kovin että lohkesi pala) ihan vaan pelosta tulevaisuutta kohtaan. Tarpeesta pitää kiinni ydinperheestä. Lasten vuoksi. Vaikka juuri lasten vuoksi olisi pitänyt erota aikoja sitten.

Ja siihen kysymykseen, jatkaisinko nykyisin vastaavanlaista suhdetta. En.

Jos olisin ollut nuorena viisaampi, kokeneempi jne. En olisi koskaan lähtenyt exän matkaan. Olisin ottanut alun punaiset liput todesta. Viimeistään siinä vaiheessa kun muutimme yhteen, olisi minun pitänyt pakata kamat ja ajaa nöyränä takaisin kotipaikkakunnalle. Silloinkin vain selittelin, etsin syitä, ajattelin että kun sitä ja tätä niin sitten... sitten tulikin lapsia tiiviiseen tahtiin ja vuodet vierähti siinä.

En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että luottamus tyttiksen ja m36 välille koskaan oikeasti palautuisi. Pienemmästäkin pettämisestä jää aina peikko. Vaikka sen näennäisesti unohtaa, antaa anteeksikin, vaivaa se silti kalvavana epätietoisuutena. Toisen pitäisi ainakin tehdä, tai oikeastaan kummankin, valtavasti töitä asian eteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ollaan ihmisiä, niin teoilla on seurauksensa. m36:n uudella naisella ei ole mitään syytä luottaa mieheen, joka on pettänyt totaalisesti hänen luottamuksensa ja suhteen jatkaminen olisi pelkkää piinaa, koska se pettämiskaveri on ex ja vielä raskaana. Jos on yhtään empatiakykyä, niin ei lauo tuollaista "kaikkihan virheitä tekevät" tuossa tilanteessa. Terapeutti ei ainakaan noin lakonisen laiskasti suhtautuisi.

Ehkä se totuuden kohtaaminen sattuu ja siksi sönkötetään kaikkee muuta. Tai sitten totuutta ei arvosteta. Tai yksinkertaisesti ei ole empatiakykyä ymmärtämään.

Toistan: Virheitä Tekee Ihan Jokainen!

Aika pyhimys olet, ellei sinulla ole mitään kaduttavaa... en usko tuota!

Tuumis🌻

En ole pyhimys vaan empatiakykyinen ihmissuhdetyön ammattilainen. Luuletko, että katuminen parantaa uuden naisen kokeman trauman? Ja että suhteen jatkaminen on hyväksi, koska ei ole pyhimys? Pyhimys juuri voisi esittää jatkavansa. Sinun kommenttisi ymmärtämättömyyden osoitus.

 

"Uskottomuus satuttaa syvästi, sillä se rikkoo useita ihmisen perusoletuksia hyvästä elämästä. Kolauksen saavat itsetunto, usko kumppanin hyvyyteen sekä luottamus maailman mielekkyyteen.

– Uskottomuuden paljastumisen kriisi on kakkostyypin trauma. Se on luultua useammin traumaattinen kriisi, sanoo uskottomuutta tutkinut yhteiskuntatieteiden tohtori ja psykoterapeutti Annikki Kaikkonen."

Toisekseen, se mitä mies on kertonut suvustaan; siis ylimielisiä juntteja, niin miksi ihmeessä olla sellaisten kanssa missään tekemisissä.

Miehen kannattaisi todellakin hakea ammattiapua, ettei täällä saamansa vinksahtaneet kommentit vahvista hänen käsityksiään. Sitäpaitsi, olisiko mies koskaan kertonut pettämisestään, jollei ex olisi tullut raskaaksi? Niinpä. 

Vinksahtaneita kommentteja... joopa. Lue omasi ja katso peiliin

Et vaikuta kyllä lainkaan empaattiselta etkä ammattimaiselta

Kuurankukka kirjoitti kyllä niin hyvin. M36:sta teen väkisinkin jonkinlaisia päätelmiä myös sen perusteella, ettei hän vastaa hänelle esitettyyn kritiikkiin ennen kuin hänen kuulumisiaan on kyselty monen ketjuun kirjoittavan toimesta ja hiukan pahoittelevaan sävyyn siitä, että hänen toimintaansa on täällä kritisoitu. Ja silloinkin tuntuu, että se mitä enimmäkseen on yritetty sanoa, menee kuin vesi hanhen selästä.

Tämä tekee vain ihan valtavan surulliseksi, koska tuntuu kuin seuraisi etäältä omaa aiempaa suhdetta ja näkee, miltä se ulkopuolisten silmiin on vaikuttanut. Yritin itsekin venyä ja venyä kykenemättä päästämään irti, mies aiheutti tuskaa ja oli samalla elämässä ainoa joka oli paikalla lohduttamassa. Eikä hän tehnyt mielestään mitään väärin. Tunteille ei vain voinut mitään, eikä sille että sitten toisaalta oli velvollisuuksia sille toiselle naiselle. Ja sitten tuli taas tunteita joille ei voinut mitään. Ja sitten tuli taas velvollisuuksia ja toinenkin piti ottaa huomioon. Ja sitten taas tuli tunteita, ja sitten mies toivoi, että hänen tunteitaan ajateltaisiin enemmän. Sellaista se oli, onneksi ei ole enää.

nostoooo

Vielä yksi ajatus M36. Oletko koskaan pohtinut missä määrin avioliittonne eksän kanssa johtui suvun odotuksista ja siitä, että sukujenne mielestä olitte sopivia toisillenne? Ja missä määrin teidän omasta aidosta halustanne?

Kerroit, että avioliittonne päättyi eksän pettämiseen. Ensinnäkin, oman - myönnetään kyllä - rajallisen kokemukseni mukaan ihmiset eivät petä niitä, joita aidosti ja intohimoisesti rakastavat. Ehkäpä eksä on koko ajan halunnut jotain muuta kuin sinut? Ja sopeutunut avioliittoon kanssasi, koska sukunsa on sitä odottanut. Ehkäpä jopa tiedostamattaan.

Entä sinä. Halusit kovasti seurustella tyttiksen kanssa, kuvasit itse, biologisista syistä. Jälleen oman rajallisen kokemukseni mukaan biologia eli kemia ihmisten välillä on juuri se, mikä saa suhteet alkamaan ja mikä saa myös suhteet jatkumaan, mikäli osapuolet eivät sitä itse jotenkin tyri. Se on jotain, mitä ei pysty feikkaamaan eikä selittämään, se vaan on. Eli missähän määrin itse olet alunperin alkanut seurustelemaan eksän kanssa omasta halustasi? Vai oliko taustalla sukusi tahto? Nyt seurustelet tyttiksen kanssa omasta halustasi, vaikka hän ei ilmeisesti ole suvullesi juuri sellainen ykköskandidaatti, jonka kelpuuttaisivat rinnallesi.

Nämä ovat vain minun omia rajallisesta kokemuspiiristäni nousevia kysymyksiä, joita heräsi kun pohdin tilannettasi.

Kuurankukka kysyi hyvän kysymyksen, eli että voisinko nyt jäädä samankaltaiseen suhteeseen kuin missä exän kanssa olin. Nyt vastaan, että ei, en tietenkään, mutta asiaa passaa pohtia vähän syvemminkin.

Ensinnäkin on se, että keskustelut täällä ovat saaneet minut ymmärtämään, että olen koko suhteesta todennäköisesti kehittänyt jonkunlaisen narratiivin, joka ei varsinaisesti ole valheellinen, en siis tahallani asiaa vääristele, mutta johon kenties kannattaa suhtautua kuitenkin hieman kriittisesti. Missä kohtaa vippaa muisti ja missä kohtaa olen halunnut edelleenkin joitakin asioita sysätä syrjään. Ja ennen kaikkea, mitä asioita en tollo ole edes tajunnut.

Toisekseen olen ymmärtänyt, että ainakin eron syyt todennäköisesti ovat olleet jos nyt ei aivan muuta niin kuitenkin jokseenkin muita, kuin mitä olen ajatellut ja surrutkin. Ajattelin siis, että minä olin niin...kesken ja valmistautumaton ihmissuhteeseen, että tein siitä hankalaa vaatimuksilla, joita mietin pitkään, että olivatko ne kohtuuttomia. Enkö ymmärtänyt toista yhtään, osannut ajatella hänen asemastaan käsin, ollut empaattinen...niin Ap ja 28v, kuulostaako yhtään tutulta😂

Nyt ajattelen, että lopulta ex ei tosiaankaan kestänyt sitä, että se, mitä hän halusi minulle tarjota, piti parhaana, ei ollutkaan sitä, mitä minä minuna todella tahdon. Tai mitä valintoja aioin  joka tapauksessa elämässäni tehdä, aivan sama, mitä hän on siitä mieltä. Kenties häntä ei yhtään miellyttänyt ylipäätään, että olin jotain mieltä, koska hänellähän oli tarjolla koko paketti. Omakotitalostakin jo ekat piirustukset.

En varsinaisesti kokenut, että hän nyt katsoo minua alaspäin, mutta kyllähän niitäkin viboja tuli. Ja olihan siinä paljon muutakin, tarkoitan, että oma perhetaustani mm. on semmoinen, että jos ollaan eri mieltä, sitten vaikka riidellään, mutta hänen oli sivistyneempi🙄 ja näkyihän tämä konfliktitilanteissa.

Summana siis, tahtoisin ajatella, että en, että siis osaisin ajatella, että tuon ihmisen kanssa en ole yhteensopiva, joten yrittäminenkään ei kannata. Mutta entä jos olisin yhtä kuolettavan ihastunut ja rakastanut ja hullaantunut? Mistä voin sitten tietää?

T: MaratonParkuja

Kuurankukka kirjoitti:

Vielä yksi ajatus M36. Oletko koskaan pohtinut missä määrin avioliittonne eksän kanssa johtui suvun odotuksista ja siitä, että sukujenne mielestä olitte sopivia toisillenne? Ja missä määrin teidän omasta aidosta halustanne?

Kerroit, että avioliittonne päättyi eksän pettämiseen. Ensinnäkin, oman - myönnetään kyllä - rajallisen kokemukseni mukaan ihmiset eivät petä niitä, joita aidosti ja intohimoisesti rakastavat. Ehkäpä eksä on koko ajan halunnut jotain muuta kuin sinut? Ja sopeutunut avioliittoon kanssasi, koska sukunsa on sitä odottanut. Ehkäpä jopa tiedostamattaan.

Entä sinä. Halusit kovasti seurustella tyttiksen kanssa, kuvasit itse, biologisista syistä. Jälleen oman rajallisen kokemukseni mukaan biologia eli kemia ihmisten välillä on juuri se, mikä saa suhteet alkamaan ja mikä saa myös suhteet jatkumaan, mikäli osapuolet eivät sitä itse jotenkin tyri. Se on jotain, mitä ei pysty feikkaamaan eikä selittämään, se vaan on. Eli missähän määrin itse olet alunperin alkanut seurustelemaan eksän kanssa omasta halustasi? Vai oliko taustalla sukusi tahto? Nyt seurustelet tyttiksen kanssa omasta halustasi, vaikka hän ei ilmeisesti ole suvullesi juuri sellainen ykköskandidaatti, jonka kelpuuttaisivat rinnallesi.

Nämä ovat vain minun omia rajallisesta kokemuspiiristäni nousevia kysymyksiä, joita heräsi kun pohdin tilannettasi.

No ehkä turhan dramaattista mitätöidä koko suhde jos toinen jossain vaiheessa pettää kuten myöskin väittää tosirakkaudeksi sitä, että haluaa p***a.

Kuurankukka kirjoitti:

Vielä yksi ajatus M36. Oletko koskaan pohtinut missä määrin avioliittonne eksän kanssa johtui suvun odotuksista ja siitä, että sukujenne mielestä olitte sopivia toisillenne? Ja missä määrin teidän omasta aidosta halustanne?

Kerroit, että avioliittonne päättyi eksän pettämiseen. Ensinnäkin, oman - myönnetään kyllä - rajallisen kokemukseni mukaan ihmiset eivät petä niitä, joita aidosti ja intohimoisesti rakastavat. Ehkäpä eksä on koko ajan halunnut jotain muuta kuin sinut? Ja sopeutunut avioliittoon kanssasi, koska sukunsa on sitä odottanut. Ehkäpä jopa tiedostamattaan.

Entä sinä. Halusit kovasti seurustella tyttiksen kanssa, kuvasit itse, biologisista syistä. Jälleen oman rajallisen kokemukseni mukaan biologia eli kemia ihmisten välillä on juuri se, mikä saa suhteet alkamaan ja mikä saa myös suhteet jatkumaan, mikäli osapuolet eivät sitä itse jotenkin tyri. Se on jotain, mitä ei pysty feikkaamaan eikä selittämään, se vaan on. Eli missähän määrin itse olet alunperin alkanut seurustelemaan eksän kanssa omasta halustasi? Vai oliko taustalla sukusi tahto? Nyt seurustelet tyttiksen kanssa omasta halustasi, vaikka hän ei ilmeisesti ole suvullesi juuri sellainen ykköskandidaatti, jonka kelpuuttaisivat rinnallesi.

Nämä ovat vain minun omia rajallisesta kokemuspiiristäni nousevia kysymyksiä, joita heräsi kun pohdin tilannettasi.

Tässä pettää logiikka. Jos m36 rakastaisi aidosti tyttistä, hän ei olisi tyttistä pettänyt. Se siitä biologian määrittämästä tosirakkaudesta.

MaratonParkuja, hyvä kysymys, mistä sen voi tietää?

Olennaista on kai se, saako toiselta vastakaikua vai ei tunteilleen. Esimerkiksi Ap ja 28 suhde viimeisen vuoden aikana oli todella raadollista seurattavaa, sillä kumpikaan ei näyttänyt saavan rakkautta, vastinetta omille tunteilleen.

MaratonParkuja, teidän tilannetta on vaikeampi kommentoida, sillä en saa oikein otetta siitä, mikä meni pieleen. Muuta kuin jälkikäteen on ehkä helppo havaita, että ehkä halusitte kuitenkin eri asioita elämässä.