Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Jokainen itse tietää milloin tulee vastaan se viimeinen raja, josta ei ole enää paluuta. Ajattelen niin, että jos toinen on tsekannut itsensä emotionaalisesti ulos suhteesta, ei siinä ole toisella enää paljon tehtävissä. Mutta jos toinen on edelleen siinä ja haluaa yrittää, silloin on mietittävä haluaako itse tehdä niin enää. Eikä näihin löydy vastauksia muuten kuin rehellisen itsetutkiskelun kautta. Kyllä ne vastaukset löytyvät, mutta pitää olla itselleen raatorehellinen siinä mitä haluaa ja minkä kanssa pystyy elämään, minkä ei.

Tuli aika paljon tän ketjun slangia :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka kirjoitti:

Hei M36. Saat täällä kaikenlaista palautetta, asiatontakin, ja varmaankin ymmärrät miksi tilanteesi kuumentaa tunteita. Minäkään en pidä esimerkiksi wt-kommenteista yhtään, monestakin syystä.

Minusta sinun kannattaisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä itse kirjoitat ja miten kuvailet elämäsi naisia. Tyttistä pidät alempiarvoisena, kuvaat että häntä on kohdeltu aikaisemminkin huonosti ja hän on niin heikko, ettei silloinkaan päässyt omin avuin irti. Eksästä saa kuvan, että hän on kodin- ja lastenhoitaja, jolla ei ole edellytyksiä luoda samanlaista uraa kuin sinulla. Perittyä rahaa kyllä löytyy, joten hän kelpaa suvullesi. Mutta hänkin on jotenkin heikko naisparka, josta sinun täytyy pitää huolta, olla talonmiehenä ja hankkia kodinhoitaja, sillä eihän hän muuten pärjää.

Varmaankin saat kiinni siitä, mitä yritän sanoa. Eli ehkä sinun pitäisi pohtia sitä, millainen kuva naisista sinulla on. Tai oletko yrittänyt muokata elämäsi naisia johonkin tiettyyn muottiin. Sitten onkin yllättävää, jos he eivät siihen sovi. Esimerkiksi eksän pettäminen oli niin kova pala, että otit avioeron saman tien. Vaikka itse toimit nyt niin kuin toimit.

En myöskään käyttäisi sanoja kunniaton ja häpeällinen tyttiksen yhteydessä, vaan... no tiedät kyllä mitä ajattelen. Miltä sinusta tuntuu katsoa nykyisin peiliin aamuisin?

Jotta pääset eteenpäin tässä hankalassa tilanteessa, sinun kannattaisi kysyä itseltäsi nyt vaikeitakin kysymyksiä. Millainen mies olet ollut? Millainen mies haluat olla? Pystytkö hyväksymään naisen sellaisena kuin hän on, kaikkine puolineen? Kuka on elämäsi nainen? Jos se on tyttis, kykenetkö puolustamaan häntä sukuasi vastaan ja asettamaan eksälle rajat nyt ja tulevaisuudessa?

Kertomuksesi herättää täällä paljon tunteita, sillä se koskettaa aivan ihmisenä olemisen ydinkysymyksiä. Mitä on kunnia? Onko se sitä, että meillä on perittyä rahaa ja teemme paljon töitä? Vai sitä, että olemme rehellisiä ja luotettavia ihmisiä itsellemme ja ennen kaikkea muille?

Kovia kysymyksiä näin aamutuimaan. Tsemppiä sinulle toivotan kaikesta huolimatta.

Ap, möykky on ja pysyy vielä jonkun aikaa, sillä joudutte nyt käymään eksänne kanssa vaikeita asioita läpi eikä hän siitä tykkää, tietenkään. Älä kuitenkaan anna periksi. Yritä hyväksyä se, että nyt vielä vähän aikaa soditaan. Sitten koittaa toivon mukaan rauha. Et tee väärin, vaan oikein, kun puolustat itseäsi ja ennen kaikkea lapsia. Olet hyvä äiti, keskity siihen. Ja siihen, että tulevaisuudessa on valoisampaa. Varmasti parempaa kuin nyt. Kaikista pimein hetki on juuri ennen auringonnousua. Voimia ja valoa!

Yritän nyt hiukan selventää asioita. Exä on täysin kykenevä huolehtimaan itsestään. Ne minun huolehtimiseni olivat omasta päästäni, omia ajatusvinoumiani. Exä tietysti veteli niistä, kun huomasi kuinka minä reagoin. Exällä on oma uransa. Mitä tarkoitin oli, että ei olisi ollut mahdollista molemmilla olla ajankäytöllisesti samanlainen ura lasten synnyttyä. Keskustelimme asioista aikoinaan, kun lapsia ryhdyimme suunnittelemaan. Päädyimme yhteisellä päätöksellä siihen, että exä pitäytyy lasten synnyttyä virastoajoissa. Lasten vuoksi. Hän oli myös poissa työelämästä esikoisen syntymästä siihen, kun nuorempi oli kaksi. Yhteisestä päätöksestä. Mutta nämä yhteiset päätökset vaikuttivat luonnollisesti hänen urakehitykseensä. Olihan hän likimain 4 vuotta sivussa ja jälkeenpäin osallistui varsin rajoitetusti iltatapahtumiin eikä lainkaan työmatkoihin. Mainittakoon sekin, että tämä oli yhtälailla exän tahto kuin minunkin. Hänellä on vahva tahto eikä taivu mihinkään mitä ei itse halua. Tästä tulikin mieleen, että exä ei vielä tiedä, että aion vaatia testin. Hiukan pelkään konfliktia mikä syntyy, kun asia hänelle valkenee. Tästä aasinsiltaa pitkin neuvolaan. Olen miettinyt asiaa siltä kannalta, että luon sidettä itseni ja lapsen välille. Nyt olen alkanut miettimään, että mitä viestitän tyttikselle sekä exälle osallistumalla? Olen osallistunut yhteen neuvolakäyntiin, seuraava olisi reilun kahden viikon päästä.

Kodin- ja lastenhoidosta. Suhtaudun niihin periaatteella minun kotini, minun vastuuni. Minun lapseni, minun vastuuni. Silloin kun asuin yhdessä exän kanssa, sovimme tietysti asiat yhdessä. Lapsiin liittyvät asiat sovimme yhä yhdessä. Koska aikani oli rajattu, niin kodin suhteen käytin aika paljon ostopalveluita. Jotta vähän aikani sain vietettyä ihmisten kanssa, jotka koin merkityksellisiksi. Tätä periaatetta noudatan edelleen. En yrittänyt ulkoistaa exälle, en yritä ulkoistaa tyttikselle. Omasta aloitteestani olen avustanut tyttistä lapsen kanssa, hänellähän ei ole toista, jonka kanssa sopia. Nyt mietin teinkö väärin? Teinkö itseäni korvaamattomaksi, sidoinko itseeni? Nythän sidon lisää. Aikaisemmin kirjoitin, että alkaen tulevasta viikosta huolehdin lapsesta kahtena iltana. Tyttiksellä jäi lapsen syntyessä lukion kolmas vuosi kesken. Häneltä ei paljoa puutu. Nyt hän lähtee jatkamaan, tavoitteena että keväällä olisi valmis. Aivan omasta halustani tahdon auttaa, mutta mietin että sidonko tällä häntä lisää.

Näistä elämäni naisista, olen luopunut exästä. Tekemäni rajat ovat pitäneet ja uskon niiden pitävän edelleen. Tuleva lapsi tietysti mutkistaa, en tiedä miten kukin reagoi. En edes, että kuinka itse reagoin. Ja kyllä, tunteita on vielä myös exään. Mutta yksi joka on vahvana on katkeruus.

Niin ja kummisetäni ja muu sukuni; tietysti puolustin tyttistä. Puolustan jatkossakin.

-M36

Kyllä teit ja teet väärin omia lapsiasi kohtaan. Ymmärtääkseni olet heidän kanssa kaksi viikonloppua kuussa, tyttiksen lapsen kanssa noin puolet ajasta.

Kyllä, kaksi viikonloppua kuusta sekä puolet lomista. En ymmärrä kuinka se liittyy asiaan. En näe lapsiani yhtään enemmän tai vähemmän riippumatta siitä, kuinka paljon näen tyttiksen lasta. Sovimme erotessa asian exän kanssa. Järjestelymme on myös exän tahto. Exä sanoi minulle, että myös vuoroviikkoperheissä lapset kokevat vain toisen vanhemman kodin kodikseen. Että toiseen mennään vain kylään. Ajankäytöllisistä syistä exä oli viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa jo ennen eroa. Niin me päädyimme tähän järjestelyyn. Mutta nyt laitan koneen kiinni ja lähden noutamaan lapset viikonlopuksi.

-M36

Et ilmeisesti ymmärrä, miten loukkaavaa tuo on lapsille, kun priorisoi uuden naisystävän lapsineen. Järjestelynkin pistit exän selitysten piikkiin, välittävä isä taistelisi ajasta.

Ei kai M36 tai kukaan muukaan voi muuttaa lasten tapaamissopimusta sen takia että on uusi kumppani? Se on sopimus vanhempien välillä. Onko uusia kumppaneita tai heillä lapsia ei kuulu siihen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai M36 tai kukaan muukaan voi muuttaa lasten tapaamissopimusta sen takia että on uusi kumppani? Se on sopimus vanhempien välillä. Onko uusia kumppaneita tai heillä lapsia ei kuulu siihen.

Alunperin olisi pitänyt sopia 50/50. Niin kunnon vanhemmat tekee tai edes pyrkii siihen.

Hei hei nyt. Ollaan sopuisia, kohta ei kukaan uskalla kirjoittaa tänne, kun ilkeästi räävitään toisten kommentteja.

Joka tarina on omanlaisensa, ei kirjoitella toisten puolesta, kun ei tunneta koko tarinaa.

Kiva M36 että oot mukana, M45 kai jo poistui takavasemmalle, kun häntä täällä lytättiin.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, ei arvostella ilkeästi, eihän? Neuvoja voi toki antaa...

Vierailija kirjoitti:

Hei hei nyt. Ollaan sopuisia, kohta ei kukaan uskalla kirjoittaa tänne, kun ilkeästi räävitään toisten kommentteja.

Joka tarina on omanlaisensa, ei kirjoitella toisten puolesta, kun ei tunneta koko tarinaa.

Kiva M36 että oot mukana, M45 kai jo poistui takavasemmalle, kun häntä täällä lytättiin.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, ei arvostella ilkeästi, eihän? Neuvoja voi toki antaa...

Ai niin, tämä on hyvän mielen ketju ja täällä kuuluu hymistellä, miten hieno mies M36 on, vaikka on ketjun todennäköisin narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin tänne muutama viikko sitten viestejä yllätyseron kokeneena.

Mies tosiaan hävisi ja kun kyselin perään ja vaadin selityksiä, niin hän sanoi viestillä ettei ole koskaan rakastanutkaan minua ja että on aina tiennyt että tulee jättämään minut. Sydän kyllä särkyi.

Hän siis hävisi ja jäin meidän yhteiseen asuntoon. Ongelmana on miehen tavarat (heitänkö pois?) En haluaisi nähdä miestä enää tai edes laittaa viestiä. En koe tätä asuntoa omaksi kodikseni mitä te olette tehneet eron jälkeen? Onko koti alkanut tuntumaan omalta ajan kanssa?

Siis onko kyseessä vuokrakämppä?

Kuinka pitkään olitte yhdessä? Oletteko naimisissa?

Jos oikeesti tässä ketjussa on joku, jolla on/tai ollut liitto narsistin kanssa, niin kuuntelepa asiantuntijaa. Siis koska semmoisessa suhteessa muuttuu itsekin. Todellisuuskäsitys ja logiikka. Tässä ketjussa hymistellään tai vastaavasti vaan pohditaan sen toisen vikoja ja sellainen ei tule edistämään omaa muutosta/hyvinvointia. Tuossa linkki:

https://areena.yle.fi/podcastit/1-65448840

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei hei nyt. Ollaan sopuisia, kohta ei kukaan uskalla kirjoittaa tänne, kun ilkeästi räävitään toisten kommentteja.

Joka tarina on omanlaisensa, ei kirjoitella toisten puolesta, kun ei tunneta koko tarinaa.

Kiva M36 että oot mukana, M45 kai jo poistui takavasemmalle, kun häntä täällä lytättiin.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, ei arvostella ilkeästi, eihän? Neuvoja voi toki antaa...

Ai niin, tämä on hyvän mielen ketju ja täällä kuuluu hymistellä, miten hieno mies M36 on, vaikka on ketjun todennäköisin narsisti.

Tarkoitin vaan, että annetaan kaikille suunvuoro. Kuka on synnitön, heittäköön eka kiven!

Ihminen on erehtyväinen, virheistä voi oppia! Kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka, 

miten oikeaan osuitkaan, hyvin sanoitettu. Olen todellakin sanonut niin suoraan, että suorempaa ei enää voi. Olen itkenyt, parkunut, puhunut asillisesti, yrittänyt olla positiivinen, vaikka mitä. Toinen kyllä kuulee, muttei tajua - tai ei halua tajuta. Hän on itse pohtinut, ettei hän voi toiseksikaan muuttua. 

Pariterapiaa olen pyytänyt, mies ei lähde. Pelkää, että hänestä tehdään kaikkeen syyllinen. Totta puhuen, vaikka ketään ei haluta syyttääkään, hänen käytöksellään on kyllä suuri vaikutus asioiden tilaan. Minä luulen, että hänellä ei vain ole halua alkaa tätä tunkiota kaivelemaan. Itselläkin on sellainen olo, että liikaa alkaa olla kuormaa meidän niskassa, ehkä on vain todettava, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Lisäksi hänellä ei tunnu rehellisesti arvioiden olevan enää mielenkiintoa minua kohtaan, se lienee surullinen totuus. Viime vuosina olen nähnyt vain kasvavaa kiinnostusta itseään ja muita naisiakin kohtaan, mikä on todella nöyryyttävää vaimona katsella. Meillä on ollut myös tämä asetelma: kiltti, joustava nainen - narsistinen mies. Tosin, hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän ole narsisteille tyypilliseen tapaan pahantahtoinen (ainakaan ollut) minua kohtaan.

Itsestänikin yksin asuminen on tuntunut todella vapauttavalta ja levolliselta. Ihanaa, kun kukaan ei komentele, kiukuttele, asettele aikatauluja. En edes tiedä mitä kaipaisin? Tottakai perheen hajoaminen ja läheisen menettäminen tuntuu pahalta. Aikuisten lasten lapsuuden koti voi mennä, meistä ei tulekaan mummoa ja pappaa, jotka yhdessä hoitavat lasten lapsia. Ei tule yhteisiä eläkesuunnitelmia. 

Itsestäni siis tuntuu, että juna meni jo. Olen siitä tosi surullinen.

Sivustaseuraaja

Epäilen ettei miehesi ole narsisti, he kun eivät voi mitään sille ilkeälle ja pahantahtoiselle käytökselleen, se perustuu persoonallisuushäiriöön. Luulen, että miehesi on vain itsekäs. Kaikki narsistit ovat itsekkäitä, mutta kaikki itsekkäät eivät ole narsisteja 😊.

Tuo narsisti kortti on kärsinyt inflaation. On tunnekylmiä ja itsekkäitä ihmisiä ilman tuota häiriötä. Ja jos uskoo, että toinen on narsisti, niin eihän n:t muutu. Eivät siis kykene siihen. Surullista. Eikä oikeasti ole hyväksi lapsille eikä lapsenlapsille, jos on narsisti, koska tuhoavuus voimakkaana ominaisuutena.

Minä nuorena luulin isäni olevan narsisti. Hän oli kova, kylmä, ankara. Varsinainen hirmuhallitsija. Äitini häntä aina narsistiksi haukkui, ja uskoin äitiäni. Ongelma tässä kyökkidiagnoosissa vaan on se, että narsisti ei koskaan parane narsisimistaan. Ei vaikka saisi terapiaa ja ymmärtäisi olevansa narsisti. Isäni taas on täysin muuttunut mies viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Hän on lämmin, rakastava, ja välittävä. Ei mitään merkkejä manipulaatiosta tai kaasuvalotuksesta, ilkeydestä tai itsekkyydestä. Kovan koulun hänkin kävi vanhempieni eron jälkeen, se pehmensi. Äitini sen sijaan jälkikäteen paljastui pershäiriöiseksi. Ei narsistiksi, mutta epävakaaksi, jota on joskus vaikea erottaa narsismista (mutta siitä voi parantua).

Aika monta kuperkeikkaa on oma pääni heittänyt tässä aikojen saatossa, kun on ymmärtänyt sen äitini harrastaman manipulaation määrän, ja sen kuinka umpirehellinen isäni on aina ollut. Täysin päinvastoin kuin kasvoin uskomaan. Paljon olen oppinut, ja kasvanut, ja olen aika kiitollinenkin siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Tätä juuri tarkoitin!

Ennen avioliittoa koetut suhteet ja avioliiton aikana, ikäänkuin turvassa, koetut asiat eivät ole sama kuin eron jälkeen.

Ero muuttaa ihmistä ja myös haavoittuvaisempi.

Myös "tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän" saattaa heittää häränpyllyä tai ainakin saattaa tulla isojakin yllätyksiä eteen oman itsensä kanssa.

Kuten sanoin, on iso ero luulla ja "tietää" asioita kun on vielä avioliitossa kuin sitten kun on eronnut.

Ne tietää vasta kun on eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Niin, tähän meidän suhteeseen kuuluu myös muusikolle tyypillinen alkoholismi. Juominen loppui kun muutin pois. Sen takia sitten lopulta palasin takaisin, ja selvänähän tuo on pysynyt. Alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti, ja luottamus tässä asiassa ehti mennä pahasti ennen kuin ratkaisuja syntyi. Olen siis jo kertaalleen eronnut, ainakin henkisesti, koska en tosiaankaan uskonut enää koskaan palaavani. Minua ei kyllä ole helppo haavoittaa, olen aina jotenkin irrallinen muista ihmisistä. En oikein osaa odottaa kenenkään pysyvän matkassani pitkiä aikoja, mutta en tunne siitä suruakaan. Tuohon erosaumaan kuitenkin sattui äitini lyhyt sairaus ja kuolema, sekä koirani kuolema (ei ollut yllätys, koira oli jo vanha ja lopetus suunniteltu).

Sanotaan että suru muuttaa ihmistä, ja näissä kolmessa tapahtumassa oli yhteensä niin paljon surua, että minusta todella tuli haavoittuvainen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jos ei nuoruuden naiiviutta lasketa. Minä en siis tosiaan syntynyt tarkkailevana, analyyttisena, ja realistisena, vaan ne opin ihan kantapään kautta. Kohtasin myös useita miehiä tuona aikana kun erillään asuimme, mutta ei haavoittuvaisuus minusta silti sinisilmäistä enää tehnyt. Toki tämäkin on yksilöllistä, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Se vain ei ollut minun sokea pisteeni.

Tarkoitus kai tällä kirjoituksella on kerto juuri siitä, että me olemme erilaisia. Kuten jo aiemmin sanottu, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Enkä tarkoita, että täällä pitäisi vain hymistellä, mistä ketjua on syytetty. Oma mielipide on hyvä ja todella suotavaa tuoda esiin, mutta itselleni tuli hiljalleen olo että sitä tyrkytettiin vähän liikaa, että alkoi mennä jo väittelyn puolelle. Näissä asioissa kun ei tosiaan ole sitä yhtä ainoaa, ja oikeaa tapaa. Jokainen poimii sitten itselleen sopivat asiat näiden mielipiteiden joukosta, ja hylkää ne, joiden ei tunnista koskevan omaa tilannettaan.

Ja viimeiseksi haluaisin lainata Jarkko Martikaista: kyllä virheet on tehtävä itse. Ei puolestani kukaan muu niitä tee, ja vasta kun elämä on ohitse virheetkin loppuvat, tai jolleivät lopu, ainakin ne vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Niin, tähän meidän suhteeseen kuuluu myös muusikolle tyypillinen alkoholismi. Juominen loppui kun muutin pois. Sen takia sitten lopulta palasin takaisin, ja selvänähän tuo on pysynyt. Alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti, ja luottamus tässä asiassa ehti mennä pahasti ennen kuin ratkaisuja syntyi. Olen siis jo kertaalleen eronnut, ainakin henkisesti, koska en tosiaankaan uskonut enää koskaan palaavani. Minua ei kyllä ole helppo haavoittaa, olen aina jotenkin irrallinen muista ihmisistä. En oikein osaa odottaa kenenkään pysyvän matkassani pitkiä aikoja, mutta en tunne siitä suruakaan. Tuohon erosaumaan kuitenkin sattui äitini lyhyt sairaus ja kuolema, sekä koirani kuolema (ei ollut yllätys, koira oli jo vanha ja lopetus suunniteltu).

Sanotaan että suru muuttaa ihmistä, ja näissä kolmessa tapahtumassa oli yhteensä niin paljon surua, että minusta todella tuli haavoittuvainen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jos ei nuoruuden naiiviutta lasketa. Minä en siis tosiaan syntynyt tarkkailevana, analyyttisena, ja realistisena, vaan ne opin ihan kantapään kautta. Kohtasin myös useita miehiä tuona aikana kun erillään asuimme, mutta ei haavoittuvaisuus minusta silti sinisilmäistä enää tehnyt. Toki tämäkin on yksilöllistä, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Se vain ei ollut minun sokea pisteeni.

Tarkoitus kai tällä kirjoituksella on kerto juuri siitä, että me olemme erilaisia. Kuten jo aiemmin sanottu, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Enkä tarkoita, että täällä pitäisi vain hymistellä, mistä ketjua on syytetty. Oma mielipide on hyvä ja todella suotavaa tuoda esiin, mutta itselleni tuli hiljalleen olo että sitä tyrkytettiin vähän liikaa, että alkoi mennä jo väittelyn puolelle. Näissä asioissa kun ei tosiaan ole sitä yhtä ainoaa, ja oikeaa tapaa. Jokainen poimii sitten itselleen sopivat asiat näiden mielipiteiden joukosta, ja hylkää ne, joiden ei tunnista koskevan omaa tilannettaan.

Ja viimeiseksi haluaisin lainata Jarkko Martikaista: kyllä virheet on tehtävä itse. Ei puolestani kukaan muu niitä tee, ja vasta kun elämä on ohitse virheetkin loppuvat, tai jolleivät lopu, ainakin ne vähenee.

Anteeksi, muuta sotket haavoittuvaisuuden sinisilmäisyyden. Voin kertoa sinulle, että minulta on kuollut lapsi eikä se raastava suru ole tehnyt minua sinisilmäiseksi. Eli ei korrelaatiota. Pelkästään analyyttisesti tarkkailemalla ei elämää eletä. No, on tietty neuropoikkeama, joilla toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Niin, tähän meidän suhteeseen kuuluu myös muusikolle tyypillinen alkoholismi. Juominen loppui kun muutin pois. Sen takia sitten lopulta palasin takaisin, ja selvänähän tuo on pysynyt. Alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti, ja luottamus tässä asiassa ehti mennä pahasti ennen kuin ratkaisuja syntyi. Olen siis jo kertaalleen eronnut, ainakin henkisesti, koska en tosiaankaan uskonut enää koskaan palaavani. Minua ei kyllä ole helppo haavoittaa, olen aina jotenkin irrallinen muista ihmisistä. En oikein osaa odottaa kenenkään pysyvän matkassani pitkiä aikoja, mutta en tunne siitä suruakaan. Tuohon erosaumaan kuitenkin sattui äitini lyhyt sairaus ja kuolema, sekä koirani kuolema (ei ollut yllätys, koira oli jo vanha ja lopetus suunniteltu).

Sanotaan että suru muuttaa ihmistä, ja näissä kolmessa tapahtumassa oli yhteensä niin paljon surua, että minusta todella tuli haavoittuvainen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jos ei nuoruuden naiiviutta lasketa. Minä en siis tosiaan syntynyt tarkkailevana, analyyttisena, ja realistisena, vaan ne opin ihan kantapään kautta. Kohtasin myös useita miehiä tuona aikana kun erillään asuimme, mutta ei haavoittuvaisuus minusta silti sinisilmäistä enää tehnyt. Toki tämäkin on yksilöllistä, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Se vain ei ollut minun sokea pisteeni.

Tarkoitus kai tällä kirjoituksella on kerto juuri siitä, että me olemme erilaisia. Kuten jo aiemmin sanottu, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Enkä tarkoita, että täällä pitäisi vain hymistellä, mistä ketjua on syytetty. Oma mielipide on hyvä ja todella suotavaa tuoda esiin, mutta itselleni tuli hiljalleen olo että sitä tyrkytettiin vähän liikaa, että alkoi mennä jo väittelyn puolelle. Näissä asioissa kun ei tosiaan ole sitä yhtä ainoaa, ja oikeaa tapaa. Jokainen poimii sitten itselleen sopivat asiat näiden mielipiteiden joukosta, ja hylkää ne, joiden ei tunnista koskevan omaa tilannettaan.

Ja viimeiseksi haluaisin lainata Jarkko Martikaista: kyllä virheet on tehtävä itse. Ei puolestani kukaan muu niitä tee, ja vasta kun elämä on ohitse virheetkin loppuvat, tai jolleivät lopu, ainakin ne vähenee.

Anteeksi, muuta sotket haavoittuvaisuuden sinisilmäisyyden. Voin kertoa sinulle, että minulta on kuollut lapsi eikä se raastava suru ole tehnyt minua sinisilmäiseksi. Eli ei korrelaatiota. Pelkästään analyyttisesti tarkkailemalla ei elämää eletä. No, on tietty neuropoikkeama, joilla toisin.

Korjaan: haavoittuvaisuus ja sinisilmäisyys eivät korreloi keskenään. Suru ei myöskään tee naiiviksi. Erokriisi voi tehdä ajoittain pikemminkin kyyniseksi.

Petetyille oma ohjeeni: YouTubessa on Affair Recovery kanava, josta olen saanut paljon lohtua. Siellä puhuvat siitä, kuinka parisuhdetta pettämisen jälkeen korjaavat parit voivat työstää suhdettaan. Itse olen tyyppi, joka halusin tietää kaiken. Ei se kaunista ollut enkä tiedä oliko kauhean järkevääkään tietää kaikkia yksityiskohtia, mutta jos en tietäisi, keksisin niitä itse.

Mies on tehnyt viimeisen vuoden aikana kaiken oikein ja ollut parempi mies kuin koskaan. Aiemmin näin hänessä narsistin piirteitä kun asetti aina itsensä tärkeimmäksi. Kuten joku täällä kirjoitti, ihminen voi muuttua. Mies on sanonut, että kun kävi kuilun partaalla ja oli menettää kaiken, tajusi millä on merkitystä ja mitä haluaa.

Aika näyttää, voiko häneen luottaa, mutta nyt haluan vielä uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Petetyille oma ohjeeni: YouTubessa on Affair Recovery kanava, josta olen saanut paljon lohtua. Siellä puhuvat siitä, kuinka parisuhdetta pettämisen jälkeen korjaavat parit voivat työstää suhdettaan. Itse olen tyyppi, joka halusin tietää kaiken. Ei se kaunista ollut enkä tiedä oliko kauhean järkevääkään tietää kaikkia yksityiskohtia, mutta jos en tietäisi, keksisin niitä itse.

Mies on tehnyt viimeisen vuoden aikana kaiken oikein ja ollut parempi mies kuin koskaan. Aiemmin näin hänessä narsistin piirteitä kun asetti aina itsensä tärkeimmäksi. Kuten joku täällä kirjoitti, ihminen voi muuttua. Mies on sanonut, että kun kävi kuilun partaalla ja oli menettää kaiken, tajusi millä on merkitystä ja mitä haluaa.

Aika näyttää, voiko häneen luottaa, mutta nyt haluan vielä uskoa.

Miksi ihmeessä suostut kynnysmatoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Niin, tähän meidän suhteeseen kuuluu myös muusikolle tyypillinen alkoholismi. Juominen loppui kun muutin pois. Sen takia sitten lopulta palasin takaisin, ja selvänähän tuo on pysynyt. Alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti, ja luottamus tässä asiassa ehti mennä pahasti ennen kuin ratkaisuja syntyi. Olen siis jo kertaalleen eronnut, ainakin henkisesti, koska en tosiaankaan uskonut enää koskaan palaavani. Minua ei kyllä ole helppo haavoittaa, olen aina jotenkin irrallinen muista ihmisistä. En oikein osaa odottaa kenenkään pysyvän matkassani pitkiä aikoja, mutta en tunne siitä suruakaan. Tuohon erosaumaan kuitenkin sattui äitini lyhyt sairaus ja kuolema, sekä koirani kuolema (ei ollut yllätys, koira oli jo vanha ja lopetus suunniteltu).

Sanotaan että suru muuttaa ihmistä, ja näissä kolmessa tapahtumassa oli yhteensä niin paljon surua, että minusta todella tuli haavoittuvainen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jos ei nuoruuden naiiviutta lasketa. Minä en siis tosiaan syntynyt tarkkailevana, analyyttisena, ja realistisena, vaan ne opin ihan kantapään kautta. Kohtasin myös useita miehiä tuona aikana kun erillään asuimme, mutta ei haavoittuvaisuus minusta silti sinisilmäistä enää tehnyt. Toki tämäkin on yksilöllistä, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Se vain ei ollut minun sokea pisteeni.

Tarkoitus kai tällä kirjoituksella on kerto juuri siitä, että me olemme erilaisia. Kuten jo aiemmin sanottu, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Enkä tarkoita, että täällä pitäisi vain hymistellä, mistä ketjua on syytetty. Oma mielipide on hyvä ja todella suotavaa tuoda esiin, mutta itselleni tuli hiljalleen olo että sitä tyrkytettiin vähän liikaa, että alkoi mennä jo väittelyn puolelle. Näissä asioissa kun ei tosiaan ole sitä yhtä ainoaa, ja oikeaa tapaa. Jokainen poimii sitten itselleen sopivat asiat näiden mielipiteiden joukosta, ja hylkää ne, joiden ei tunnista koskevan omaa tilannettaan.

Ja viimeiseksi haluaisin lainata Jarkko Martikaista: kyllä virheet on tehtävä itse. Ei puolestani kukaan muu niitä tee, ja vasta kun elämä on ohitse virheetkin loppuvat, tai jolleivät lopu, ainakin ne vähenee.

Anteeksi, muuta sotket haavoittuvaisuuden sinisilmäisyyden. Voin kertoa sinulle, että minulta on kuollut lapsi eikä se raastava suru ole tehnyt minua sinisilmäiseksi. Eli ei korrelaatiota. Pelkästään analyyttisesti tarkkailemalla ei elämää eletä. No, on tietty neuropoikkeama, joilla toisin.

Korjaan: haavoittuvaisuus ja sinisilmäisyys eivät korreloi keskenään. Suru ei myöskään tee naiiviksi. Erokriisi voi tehdä ajoittain pikemminkin kyyniseksi.

Anteeksi, minä en pysy enää kärryillä. Täällä varoitetaan 28v:tä mökkimiehestä, kuinka suhteeseen ryntääminen niin pian voi satuttaa. Suhteeseen ryntääminen ihan koska vaan voi päätyä kipuun. Jos kuitenkin on erityisen haavoittuvassa tilassa eroprosessin takia, niin kai se ihminen itsekin ymmärtää sen? Ja osaa pitää varansa? On hyvä että asiasta varoitellaan, mutta miksi siitä pitää vängätä vielä senkin jälkeen, kun toinen on todennut asian omalla kohdallaan olevan kunnossa, eikä sinisilmäisesti haavoittuvaisena ole rynnännyt mihinkään?

Ehkä en vaan osaa ilmaista itseäni selvästi, mutta yritän tässä kertoa, että tilanne ei ole kaikilla sama kuin sinulla, kuten niin moni on jo sanonut. Joten eikö asian voisi antaa olla, miksi tätä haavoittuvuutta heitellään edelleen ilmoille kun toinen on jo ilmoittanut että asia huomioitu. Neuvo on hyvä, ja se on hyvä ketjussa olla kaikkien luettavaksi, mutta voisiko sen jättää siihen että kertoo ne asiat jotka itse on oppinut, ja antaa lukijoiden tehdä niillä mitä haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herran jestas. Kai nyt 28 itse tietää onko hän millaisessa suhteessa mökkimiehen kanssa. Eikä hän ole tänne tilivelollinen ylipäätään. Miksi häntä täytyy syyllistää että ei saisi nauttia tuosta miehestä. Aika näyttää mitä tapahtuu. Näinhän 28 on usein tänne kirjoittanut.

Ei hän ole tilivelvollinen. Muttta kun nyt kuitenkin avoimesti mökkimiehestään kertoo.

Ei kai nyt ole niin, kuten jotkut ovatkin jo sanoneetkin, että pitää vain hymistellä.

Eikö saa lainkaan kertoa omia, erilaisia näkökantojaan?

Ei naapurien tai tuttavien parisuhteen ulkoapäin katsominen auta yhtään siihen, mitä itse omakohtaisesti omassa parisuhteessaan kokee tai millainen sen haluaa olla. Tai millaisiin ihmisiin itse törmää.

Myös tuskin ulkopuoliset niin tarkkaan tietävätkään millainen muiden ihmisten liitto tai seurustelusuhde on tosiasiassa.

Myös eri ihmiset haluavat usein ihan erilaisia asioita parisuhteiltaan. Mikä sopii toiselle ei sopisi toiselle.

Ystävyys- sukulaisuus- työtoveruus- yms. suhteet ovat aivan eri tasoisia kuin tapailu- seurustelu- tai parisuhde.

Niissä ei ole tunteita, ihastumista, rakastumista, kemiaa, seksiä jne. mukana. Se luo suhteelle ikäänkuin kultareunuksen.

Tämä ja nämä asiat helposti sumentavat ja muuttavat omaa ajattelua ja päättelykykyä.

Myös sen vuoksi helposti haluaa sulkea silmänsä epämieluisilta asioilta

Siksi olisikin tärkeää, että, kaikesta huolimatta edelleen sanon, että hankkisi hiukan kokemusta siitä rakkauden pelikentästä. Siellä vaikuttavat ja ovat ihan eri lait ja motiivit kuin muissa ihmissuhteissa.

Sanon nyt senkin, mitä itse huomasin eroni jälkeen.

Kun aloin käyt ravintolassa siihen aikaan niin ensin olin ihan pyörällä päästäni kun niin moni mies kehui ja puhui "mukavia". Minä kun kokemattomana ja ymmärtämättömänä uskoin, että jokainen heistä puhuu totta ja vain minulle niitä mukavia puhuu.

Sitten aikaa myöten opin, että se onkin eräänlaista koodikieltä ja teerenpeliä, johon pitää osata suhtautua ja asettaa järkevälle tasolle.

Vain ani harva mies oli heistä sellainen, joka tosissaan oli kiinnostunut. Saatikka, että minulle itselle olisivat olleet sopivia.

Itse kyllä olen tyytyväinen, että hankin miehistä ihmistuntemusta. En ole enää sinisilmäinen ja tiedän senkin miten paljon varatut miehet olivat liikkeellä seikkailun tai jopa kakkossuhteen toivossa.

Aika tietämätön ja elämää tuntematon silloin olin tuon ensimmäisen pitkän avioliiton jälkeen.

Ja olisin edelleen jos ensimmäiseen olisin jäänyt ja alkanut parisuhteeseen. Tuskin olisimmekaan enää yhdessä.

Mutta tosiaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Ihan ohiksena tähän, itse olen parisuhteessa miehen kanssa jonka kanssa aloin seurustella viikkoa ennen kuin täytin 19, nyt olen yli 40. En minä silti ole tynnyrissä elänyt, mitä miehiin tulee. Ehtihän siinä olla jo viitisen vuotta jos jonkinlaista säätöä poikien kanssa ennen kuin puolisoni kanssa yhteen menin. Osa vakavampaa, osa vähemmän vakavaa (tai kai se kaikki teinille oli vakavaa hormonimyrskyissä). Oli muka seurustelua missä ei edes pussattu, jopa suhde missä ei edes nähty toisiamme, kunhan tekstailtiin. Sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä ollessa seksikin alkoi tulla mukaan kuvioihin. Kaikenlaista draamaa tuli nähtyä jo silloin, ja paljon opittua.

Sen jälkeenkään en ole kököttänyt näitä reilua kahtakymmentä vuotta vain neljän seinän sisällä, vaan on tullut kuljettua puolison kanssa yhdessä ja erikseen, ja nähtyä aika paljon. Mieheni on muusikko, ja sekin maailma on ihan omanlaisensa kaikenlaisine bändäreineen ja muine lieveilmiöineen.

Voin siis omalta kohdalta ainakin sanoa, että vaikka olenkin ollut pitkässä parisuhteessa hyvin nuoresta alkaen, en todellakaan ole naiivi ja sinisilmäinen. Kaikki me elämme oman, toisten elämistä poikkeava elämän, keräten erilaisia kokemuksia. Osa elää suojattua elämää, mutta eivät silti ole sinisilmäisiä ja kokemattomia, vaan ovat syntyneet tarkkaavaisina, analyyttisinä, ja realistisina. Osa pysyy sinisilmäisinä koko elämänsä mahdollisesti rankoistakin kokemuksista huolimatta.

Minä ainakin, edelleen pitkässä suhteessa olevana, tiedän ihan tasan tarkkaan kuka minä olen, ja mitä minä haluan ja siedän. Ne kokemukset rakkauden pelikentästä on mahdollisesti hankittu jo ennen sitä pitkää parisuhdetta, tai niihin on voinut törmätä haluamattaankin sen aikana. Tarkoitan nyt niitä erittäin silmiä avaavia kokemuksia täysin sikamaisista ihmisistä joilla ei ole kunnioitusta toisia ihmisiä tai heidän parisuhteitaan kohtaan, enkä mitään sivusuhteita.

Ymmärtääkseni kyse oli siitä, että juuri eron jälkeen ihminen on todella haavoittuvainen. Sinä et kaiketi ole eronnut vaan edelleen siinä suhteessa edelleen, joten et saata mentaalisesti nyt osua ymmärrykseen. Et siis ole kokenut sitä. Joten et voi tietää, miten kokisit jos ero tulisi.

Niin, tähän meidän suhteeseen kuuluu myös muusikolle tyypillinen alkoholismi. Juominen loppui kun muutin pois. Sen takia sitten lopulta palasin takaisin, ja selvänähän tuo on pysynyt. Alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti, ja luottamus tässä asiassa ehti mennä pahasti ennen kuin ratkaisuja syntyi. Olen siis jo kertaalleen eronnut, ainakin henkisesti, koska en tosiaankaan uskonut enää koskaan palaavani. Minua ei kyllä ole helppo haavoittaa, olen aina jotenkin irrallinen muista ihmisistä. En oikein osaa odottaa kenenkään pysyvän matkassani pitkiä aikoja, mutta en tunne siitä suruakaan. Tuohon erosaumaan kuitenkin sattui äitini lyhyt sairaus ja kuolema, sekä koirani kuolema (ei ollut yllätys, koira oli jo vanha ja lopetus suunniteltu).

Sanotaan että suru muuttaa ihmistä, ja näissä kolmessa tapahtumassa oli yhteensä niin paljon surua, että minusta todella tuli haavoittuvainen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jos ei nuoruuden naiiviutta lasketa. Minä en siis tosiaan syntynyt tarkkailevana, analyyttisena, ja realistisena, vaan ne opin ihan kantapään kautta. Kohtasin myös useita miehiä tuona aikana kun erillään asuimme, mutta ei haavoittuvaisuus minusta silti sinisilmäistä enää tehnyt. Toki tämäkin on yksilöllistä, meillä kaikilla on omat sokeat pisteemme. Se vain ei ollut minun sokea pisteeni.

Tarkoitus kai tällä kirjoituksella on kerto juuri siitä, että me olemme erilaisia. Kuten jo aiemmin sanottu, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Enkä tarkoita, että täällä pitäisi vain hymistellä, mistä ketjua on syytetty. Oma mielipide on hyvä ja todella suotavaa tuoda esiin, mutta itselleni tuli hiljalleen olo että sitä tyrkytettiin vähän liikaa, että alkoi mennä jo väittelyn puolelle. Näissä asioissa kun ei tosiaan ole sitä yhtä ainoaa, ja oikeaa tapaa. Jokainen poimii sitten itselleen sopivat asiat näiden mielipiteiden joukosta, ja hylkää ne, joiden ei tunnista koskevan omaa tilannettaan.

Ja viimeiseksi haluaisin lainata Jarkko Martikaista: kyllä virheet on tehtävä itse. Ei puolestani kukaan muu niitä tee, ja vasta kun elämä on ohitse virheetkin loppuvat, tai jolleivät lopu, ainakin ne vähenee.

Anteeksi, muuta sotket haavoittuvaisuuden sinisilmäisyyden. Voin kertoa sinulle, että minulta on kuollut lapsi eikä se raastava suru ole tehnyt minua sinisilmäiseksi. Eli ei korrelaatiota. Pelkästään analyyttisesti tarkkailemalla ei elämää eletä. No, on tietty neuropoikkeama, joilla toisin.[/quote]

Korjaan: haavoittuvaisuus ja sinisilmäisyys eivät korreloi keskenään. Suru ei myöskään tee naiiviksi. Erokriisi voi tehdä ajoittain pikemminkin kyyniseksi.

Anteeksi, minä en pysy enää kärryillä. Täällä varoitetaan 28v:tä mökkimiehestä, kuinka suhteeseen ryntääminen niin pian voi satuttaa. Suhteeseen ryntääminen ihan koska vaan voi päätyä kipuun. Jos kuitenkin on erityisen haavoittuvassa tilassa eroprosessin takia, niin kai se ihminen itsekin ymmärtää sen? Ja osaa pitää varansa? On hyvä että asiasta varoitellaan, mutta miksi siitä pitää vängätä vielä senkin jälkeen, kun toinen on todennut asian omalla kohdallaan olevan kunnossa, eikä sinisilmäisesti haavoittuvaisena ole rynnännyt mihinkään?

Ehkä en vaan osaa ilmaista itseäni selvästi, mutta yritän tässä kertoa, että tilanne ei ole kaikilla sama kuin sinulla, kuten niin moni on jo sanonut. Joten eikö asian voisi antaa olla, miksi tätä haavoittuvuutta heitellään edelleen ilmoille kun toinen on jo ilmoittanut että asia huomioitu. Neuvo on hyvä, ja se on hyvä ketjussa olla kaikkien luettavaksi, mutta voisiko sen jättää siihen että kertoo ne asiat jotka itse on oppinut, ja antaa lukijoiden tehdä niillä mitä haluaa?

Minä en ole kommentoinut mihinkään mökkimieheen koskaan mitenkään vaan tuohon suruun & sinisilmäisyyteen & naiiviuteen liittyvään kommenttiin. Keskustelu kun on edennyt itse kullakin, jos ymmärrät.