Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

No, minä en jaksa ottaa sen enempää M36 hommiin kantaa, mutta sekavalta vaikuttaa.

AP:lle kovasti voimia ja sitkeyttä, sinä kestät kyllä!

Itselläkin on ahdistunut olo. Se alun tyyneys ja helpotus on tipotiessään - siis tarkoitan alulla sitä, kun me muutimme tähän light erilläänasumisen malliin. Mies on nyt kovasti haluamassa rakentaa suhdettamme uudelta pohjalta ja maalailee kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia meille. Ei kuitenkaan halua selvittää menneitä asioita tai keskustella syvemmin siitä, miksi hän on tehnyt asioita, jotka ovat minua loukanneet. Sanoo vain, että pitääkö niitä vanhoja asioita kaivella. Minä taas en suostu harkitsemaankaan mitään yhteen paluuta tältä pohjalta, eihän mikään muuttunut eikä hän ole tehnyt mitään kehittääkseen itseään.

Olenko aivan pikkumainen, kun haluan tietää vaikkapa miksi hän on ollut kiinnostunut muista naisista? Siis mitä häneltä on puuttunut? On niin paljon asioita selvittämättä.

Ahdistaa. Haluaisin vain pysyä päätöksessäni, mutta pääni on ihan sekaisin.

Sivustaseuraaja

Toivoisin osaavani kiteyttää puheeni kuten MaratonParkuja, Kuurankukka, Tuumis.

Shokkivaihe, mitä termiä on keskustelussa nyt käytetty, varmaankin sinulla nyt.

Et usko todeksi kuinka äärimmilleen asiat piti viedä tapahtuakseen mitään muutosta.

Et ole menettämässä järkeäsi tai muutakaan, tuo kaikki liittyy prosessiin jota nyt käyt läpi; mikä on se mitä voi uskoa ja mihin asioihin voi luottaa.

Mielestäni olet oikeassa vaatiessa rehellisyyttä miksi ja mitä hän lähti naisista hakemaan koska onhan selvää että puolen vuoden päästä olette samojen kysymysten äärellä kun sinut on pehmitetty takaisin ja se tylsä arki on taas läsnä, asiat ovat palautuneet tutuille urille.

Ja tylsä arki on parasta mitä minä elämässä tiedän, se on mihin voi luottaa ja mihin voi suunnitella kohokohtia. Tylsä arki ei ole peikko mitä pelätä. Se on pohja johon rakentaa.

Usko itseesi ja tiedä että olet arvostuksen arvoinen koska se on se sama mitä annat puolisolle. Vähempään älä ryhdy.

Alli

Sivustaseuraaja, ilmeisesti tarvitset vielä aikaa itsesi kanssa, selvittääksesi itsellesi mitä haluat. Ennen kun teet päätöksen jatkosta miehesi kanssa.

Kyllä ne asiat sieltä taustalta on hyvä selvittää, muuten kummittelevat aina mukana. Epävarmuuden, valheen päälle on vaikea rakentaa uutta.

Kiitos kaikille kannustavista sanoista. Totta, että tämä oli tiedossa, että myrsky tulee. Ja tämä on se mihin keräsin voimia, miksi ensin kasasin itseäni että jaksaisin. Vanhat möröt koittaa kummasti puskea pintaan, epävarmuus, mitä jos ajatukset, paha olo, ahdistus, se möykky. Exän viestit, puheet lapsille menee vielä ihon alle ja tuntuu pahalle, aiheuttaa mun päässä epäilystä itseäni kohtaan.

Mutta mä pärjään näille, ainakin vielä. Saan monesta suunnasta vahvistusta sille, että teen oikein eikä mulle jätetty muuta vaihtoehtoa, yritin kyllä. Saan järkeiltyä asioita niin sanotusti tunteen yli. Huomaan kuitenkin että paljon rauhoittelen itseäni; hengitä, kaikki järjestyy kyllä. Ja konkreettisesti hengittelen.

Lapsenkaan suhteen ei ole pelkoa, kuten oli edellisen lahjonnan kohteen olevan lapsen kohdalla. Tottakai lapsi saa kokeilla vuoroasumista, ja todella hyvä että kokeilee senkin. Ja olisi mahtavaa, jos se oikeasti toimisi.

Mulla on nyt onneksi asianajaja joka hoitaa asiaa. Ja kaikki ne talouspuolen uhkailut mitä ex latelee, tottakai ne mietityttää, mutta ei nekään enää aiheuta samanlaista paniikkia kun ennen. Jotenkin niistäkin selvitään. Jos ex vaatii minua (kuten siis jo vaati) maksamaan puolet lainoista, minä vaadin häneltä asumiskorvausta niin kauan kun talossa asuu. Ja jos muuttaa talosta pois ja kulut menee puoliksi, menen vaikka toiseen työhön siksi aikaa minkä talon myynti vielä kestää, että saan kulut katettua.

Sen tämä vuosi, ylikin, on mulle opettanut, että kaikki järjestyy lopulta. Kaikesta selviää. Elämä kantaa, ja ympärilläni on välittäviä ja auttavia ihmisiä.

Ja jos alkaa liikaa painamaan, haen itselleni keskusteluapua.

Ja sekin muutos vuoden takaiseen, olen kertonut avoimesti töissä mikä tilanne ja missä mennään.

Ex siis laittoi mun vanhemmille viestiä, ja oli lapselle sanonut laittaneensa viestit siksi, että mun vanhemmat puhuisi mulle järkeä. Sepä ei vaan tiedä, että mun isä on sanonut kuukausia, että ota tohon lakiapua. Ja hän on kannustanut ottamaan apua myös ositusasioihin. Ja niitähän ei tässä vielä käsitellä ollenkaan.

Eli, vanhemmat seisoo täysillä mun takana asiassa. Ovat kyllä vuosien aikana exään tutustuneet ja tietävät tyypin.

Mutta helppoa tästä ei tule.

28, luet tai et, näet ainakin jälkikäteen tän, ihanaa viikonloppua. Kuulostaa aivan mahtavalle. Nauti!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

No, minä en jaksa ottaa sen enempää M36 hommiin kantaa, mutta sekavalta vaikuttaa.

AP:lle kovasti voimia ja sitkeyttä, sinä kestät kyllä!

Itselläkin on ahdistunut olo. Se alun tyyneys ja helpotus on tipotiessään - siis tarkoitan alulla sitä, kun me muutimme tähän light erilläänasumisen malliin. Mies on nyt kovasti haluamassa rakentaa suhdettamme uudelta pohjalta ja maalailee kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia meille. Ei kuitenkaan halua selvittää menneitä asioita tai keskustella syvemmin siitä, miksi hän on tehnyt asioita, jotka ovat minua loukanneet. Sanoo vain, että pitääkö niitä vanhoja asioita kaivella. Minä taas en suostu harkitsemaankaan mitään yhteen paluuta tältä pohjalta, eihän mikään muuttunut eikä hän ole tehnyt mitään kehittääkseen itseään.

Olenko aivan pikkumainen, kun haluan tietää vaikkapa miksi hän on ollut kiinnostunut muista naisista? Siis mitä häneltä on puuttunut? On niin paljon asioita selvittämättä.

Ahdistaa. Haluaisin vain pysyä päätöksessäni, mutta pääni on ihan sekaisin.

Sivustaseuraaja

Ainahan eroon/erilleen muuttamiseen kuuluu myös ahdistus; ihmisiä kun ollaan. En usko että olet pikkumainen, koska olet erilleen muuttanut, onhan se jo vaatinut paljon.

Miksi toinen on kiinnostunut muista, kysyt. Voi olla tyytymätön nykyiseen vai onko ollut aina näin. Oletteko käyneet pariterapiassa, missä voisi ammattilaisen kanssa paneutua ongelmiinne ja selkeyttää suhdettanne päädyittepä mihin tahansa ratkaisuun. Jos mies ei halua pariterapiaan, suosittelen, että sinä menet. Pysy lujana ja lojaalina itsellesi! Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Sivustaseuraaja, ilmeisesti tarvitset vielä aikaa itsesi kanssa, selvittääksesi itsellesi mitä haluat. Ennen kun teet päätöksen jatkosta miehesi kanssa.

Kyllä ne asiat sieltä taustalta on hyvä selvittää, muuten kummittelevat aina mukana. Epävarmuuden, valheen päälle on vaikea rakentaa uutta.

Kiitos kaikille kannustavista sanoista. Totta, että tämä oli tiedossa, että myrsky tulee. Ja tämä on se mihin keräsin voimia, miksi ensin kasasin itseäni että jaksaisin. Vanhat möröt koittaa kummasti puskea pintaan, epävarmuus, mitä jos ajatukset, paha olo, ahdistus, se möykky. Exän viestit, puheet lapsille menee vielä ihon alle ja tuntuu pahalle, aiheuttaa mun päässä epäilystä itseäni kohtaan.

Mutta mä pärjään näille, ainakin vielä. Saan monesta suunnasta vahvistusta sille, että teen oikein eikä mulle jätetty muuta vaihtoehtoa, yritin kyllä. Saan järkeiltyä asioita niin sanotusti tunteen yli. Huomaan kuitenkin että paljon rauhoittelen itseäni; hengitä, kaikki järjestyy kyllä. Ja konkreettisesti hengittelen.

Lapsenkaan suhteen ei ole pelkoa, kuten oli edellisen lahjonnan kohteen olevan lapsen kohdalla. Tottakai lapsi saa kokeilla vuoroasumista, ja todella hyvä että kokeilee senkin. Ja olisi mahtavaa, jos se oikeasti toimisi.

Mulla on nyt onneksi asianajaja joka hoitaa asiaa. Ja kaikki ne talouspuolen uhkailut mitä ex latelee, tottakai ne mietityttää, mutta ei nekään enää aiheuta samanlaista paniikkia kun ennen. Jotenkin niistäkin selvitään. Jos ex vaatii minua (kuten siis jo vaati) maksamaan puolet lainoista, minä vaadin häneltä asumiskorvausta niin kauan kun talossa asuu. Ja jos muuttaa talosta pois ja kulut menee puoliksi, menen vaikka toiseen työhön siksi aikaa minkä talon myynti vielä kestää, että saan kulut katettua.

Sen tämä vuosi, ylikin, on mulle opettanut, että kaikki järjestyy lopulta. Kaikesta selviää. Elämä kantaa, ja ympärilläni on välittäviä ja auttavia ihmisiä.

Ja jos alkaa liikaa painamaan, haen itselleni keskusteluapua.

Ja sekin muutos vuoden takaiseen, olen kertonut avoimesti töissä mikä tilanne ja missä mennään.

Ex siis laittoi mun vanhemmille viestiä, ja oli lapselle sanonut laittaneensa viestit siksi, että mun vanhemmat puhuisi mulle järkeä. Sepä ei vaan tiedä, että mun isä on sanonut kuukausia, että ota tohon lakiapua. Ja hän on kannustanut ottamaan apua myös ositusasioihin. Ja niitähän ei tässä vielä käsitellä ollenkaan.

Eli, vanhemmat seisoo täysillä mun takana asiassa. Ovat kyllä vuosien aikana exään tutustuneet ja tietävät tyypin.

Mutta helppoa tästä ei tule.

28, luet tai et, näet ainakin jälkikäteen tän, ihanaa viikonloppua. Kuulostaa aivan mahtavalle. Nauti!!

Ap

Voi jlauta siis typerä tuo ex-miehesi. Suorastaan naurettava. Hyvä että isäsi on tukenasi.

Irtipäästämisen vaikeutta on moniuraansa aloitteleva moukarinheittävä tuskaillut. Osa keihäänheittäjistä potee vaikeudesta vielä vuosia heittouransa aloittamisen jälkeen kaatuen rähmälleen maahan irtipäästämisen hetkellä.

Kiitos ihana Alli ja Ap kannustavista sanoista! Minä suorastaan janoan vertaistukea tässä asiassa.

Mies on itsekäs ja lapsellinen. Mitä pahaa hän nyt muka on tehnyt jos on vähän kirjoitellut naisille, kaikkihan niin tekee. Ja tämä ei siis ole suinkaan mikään pääasiallinen ongelma meidän suhteessa, vain yksi ilmentymä siitä miten itsekäs hän on ja epäkunnioittava minua kohtaan.

Sivustaseuraaja

Sivustaseuraaja, seuraavan kerran ilmoitat miehellesi, että kaikki eivät suinkaan tee niinkuin hän.

Ja vaikka tekisivätkin, niin sinua se käytös loukkaa.

Et hyväksy missään tapauksessa mitään verukkeita tai puolusteluja miehen muihin naisiin suuntautuvaan kiinnostukseen.

Kerrot, että mahdollinen yhteenpaluu tapahtuu jos asiat selvitetään sillä tasolla jonka sinä haluat ja hyväksyt.

Mies ei voi yksipuolisesti sitä tasoa määritellä.

Jos nyt taas oikaisette mutkat suoriksi tilanne on jonkin ajan päästä taas sama tai pahempi.

Koska mies on silloin huomannut, että annoit periksi itsellesi tärkeissä asioissa.

Mies luottaa, että teet taas niin vastaisuudessakin.

Koska nyt olet saanut jo aikaan tämän kaverin, niin älä vesitä sitä.

Tiedän, on helppoa neuvoa ulkopuolelta. Mutta kun ainoastaan muutoksen saa aikaan itse muuttumalla ja omia rajojaan tiukentamalla.

Ap

Voi miten törvelö ex onkaan olemalla yhteydessä isääsi. Muista että olet oikeassa, mutta muista myös, että ex saattaa selkäsi takaa salaa tehdä muutakin tyhmää, jutella muillekin "omaa totuuttaan"

Ole varovainen. Harmi, että lapset joutuvat tämmöiseen sirkukseen.

Toivon niin, että saisitte pikaisesti asianne järjestykseen.

Ja että uni tulee...

Tuumis🌻

Auttaako se muka, jos tietää miksi toinen tekee jatkuvasti jotain, mikä loukkaa? Kun voin aikoinaan huonosti suhteessa, niin ei minua ainakaan auttanut se, että ymmärsin miehen olevan itsekäs. Olisiko pitänyt ruveta analysoimaan, että miksi on. Sellainen vie harhapoluille ja totuus voi olla, ettei kykene kohtaamaan totuutta. Kumpikaan. Meidän suhteessa kävi niin, että minä pariterapian myötä tajusin, ettei sellaiseen itsekkyyteen tule muutosta. Eikä tunnekylmyyteen. Oli otettava vastuu ja tehtävä vaikea ratkaisu.

Sama jos mulla on vaikea lihasjumi, joka estää liikkumista, niin hakeudun lääkäriin ja siitä fysioterapiaan. Miksei sitten kivuliaassa suhteessa?

Tuumis, ymmärrän kyllä, että samainen viesti ja varmasti monta muutakin on lähtenyt myös muille kun äidilleni, isälleni, lapsillemme.

Tiedän kyllä, että ex aivan varmasti kertoo minusta omaa totuuttaan monille ihmisille.

Olen ajatellut asian niin, että he joiden on tärkeä totuus tietää, sen tietävät. Muista en jaksa välittää. Puhukoon ex mitä puhuu, ja aivan varmasti puhuu.

Kertoohan hän minullekkin viesteissään sitä omaa totuuttaan siitä, miten minä olen rahanahne ja katkera, miten minä olen se joka riiteli ja enää hänen kotonaan ei riidellä jne. Jne. Jne....

Tiedän myös, että tulee kaiken sen oman totuutensa esittämään ja mustamaalaamaan minua tämän adian edetessä niissä yhteyskissä mihin meidän ikinä tällä matkalla onkaan mentävä. Nykyisin kuitenkin luotan taas itseeni ja omaan tekemiseeni, minulla on varmuus siitä, että jos meitä kasvattajina laitetaan järjestykseen, olen minä se joka toimii enemmän oikein. Kukaanhan ei täydellinen ole, ikinä. Mutta tähän en edelleenkään haluasi lähteä. Haluan vain järkevät sopimukset asioista. Mutta, jos tilanne vaatii, olen valmis viimeiseen asti taistelemaan lasteni hyvinvoinnin puolesta.

Ja toistaiseksi olen nukkunut ihan ok. Aamuyöstä/aamusta herään taas aiemmin asioita miettimään, mutta uni on kuitenkin vielä riittänyt suht kohtuulliseen aikaan asti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä ketjua jostain tuolta viime keväältä ja moni kirjoitus muistutti jotain suhteeni alkuajoilta.

Mies oli eronnut äskettäin pidemmästä suhteesta, ei kuitenkaan mikään avio- tai avoliitto. Totta puhuen uskon että erosi koska halusi päästä uuteen suhteeseen, mun kanssa. Hänellä oli pitkään suorastaan pakkomielle olla exänsä kanssa ystävä. Ex ei kuulema olisi pärjännyt ilman häntä ja hän halusi puheittensa mukaan luotsata tän naisen hellävaroen itsenäiseen elämään. Meidän alkavaa suhdetta piti tietysti piilotella, koska ei kuulema halunnut loukata exää ja vältteli sitä kauheaa sotaa minkä uskoi syttyvän jos totuus paljastuu. Luonani tyyppi pukkasi kylmää hikeä ihan silkasta kiinnijäämisen pelosta ja syyllisyydestä.

Oikeasti sokea reettakin näki, että nainen sai joka ikisestä kahvittelusta ja viestinvaihdosta vaan toivoa, että voisi palata yhteen miehen kanssa. Yritin sanoa, että mielestäni mies ei tee tälle naiselle minkäänlaista palvelusta vaikka kuvittelee toimivansa jotenkin tosi hienotunteisesti. Hän estää naista menemästä eteenpäin elämässään! Ei kuulemma niin ollut, olihan nainen tinderissäkin jo, he on vaan kavereita..

No, sitten tuli se päivä kun nainen halusi yhden yhteisen päivän tutkia olisiko vanhat tunteet vielä kaivettavissa esiin. Mies kieltäytyi, jolloin nainen halusi katkaista yhteydenpidon. Uusi suhdekin paljastui naiselle sitten pian ilmeisen selvän etsiväntyön jälkeen ja aiheutti ihan jäätävän räjähdyksen ja välien lopullisen katkeamisen. Puoli vuotta molempien elämästä meni ihan hukkaan, kun mies halusi ajatella toisen puolesta valmiiksi mitä toinen tarvitsee. Hienosti on näyttänyt pärjäävän ihan ilman tuollaista "ystävää".

Miten voi joskus olla noin sokea omalle tilanteelleen, tarkoittaa mielestään hyvää ja lietsoa vaan pelkkää draamaa.

Tämä on malliesimerkki erosta, jossa jättäjä ei halua kantaa vastuutaan eropäätöksestään ja sen jätetylle aiheuttamasta tunnereaktiosta.

Jättäjän ystävällisyys jätettyä kohtaan on vain egoistista vastuunpakoilua ja ystävällisyyttä omaa minäkuvaansa kohtaan. Tämä ns. Ystävällisyys on loppupelissä hyvin raadollista toimintaa jätettyä kohtaan, aivan kuten yllä olevassa kommentissa kuvattiin.

No jaa, hänhän nimenomaan jäi paikalle katselemaan ja kuuntelemaan palautteen. En oikein näe sitä vastuunpakoiluna, että käy viikosta toiseen samaa asiaa läpi ja antaa loputtomasti aikaa keskusteluille.

Mutta jonkinlainen harhakuvitelma hällä kyllä oli merkityksestään toisen elämälle ja hyvinvoinnille, että kaikki kelpaisi toiselle, murut mitä saa

Meillä loppuaika oli tuota, tosin osallistuttiin siihen molemmat, vähän yhtä aikaa ja toisinaan vuorotellen, painotukset vaihteli siis sen suhteen, kuka jäi paikalle katselemaan ja kuuntelemaan palautetta. Loppumattomasti tosiaan keskusteltiin, oikeastaan parin, kolmen vuoden ajan. Tosin me kyllä harrastettiin seksiäkin, että sinällään varmaan eri asia, mutta kuitenkin.

Ja voin jälkeenpäin sanoa, että se oli nimenomaan vastuunpakoilua. Kumpikaan ei osannut viheltää peliä poikki ja se, joka tunsi olevansa "vahvemmilla", eli ehkä jopa valmis lähtemään eteenpäin, jännästi vetikin takaisin sen, joka ei. Vaikea selittää, mutta siis juuri tuolla "mutta haluan vain kuulla, miten sä voit, haluatko vielä jutella, ollaan ystäviä" ja hups keikkaa, taas mentiin.

Olen ruotinut omia motiivejani siihen, toisenhan en täysin aukottomasti voi, koska jossain kohtaa se keskusteluyhteys kuitenkin katkesi ja monta  miksi-kysymystä jäi kyllä ilmaankin.

Omat motiivini eivät välttämättä olleet ihan nätit nekään kuitenkaan. Ensinnä oli joku jumalaton itsepäisyys, eli käsitys siitä, että ei meidän juttu voi edes loppua, saati loppua näin. Eli jahtasin sitä suhdetta kuin käärmettä pyssyyn, toki rakastin, toki olin hormonikuplassa, mutta myös jääräpäinen. Toinen motiivi vahvoilla ollessa on aika ikävä myös. Olihan se mahtavaa mennä siihen "keskustelutilanteeseen" näkemään, miten toinen on ihan sekaisin ja ruikuttaa perään. Ja sitten taas toisaalta itse ruikuttajan asemassa oli mahtavaa nähdä, miten toinen taipuu, heltyy, tulee takaisin sittenkin.

Huh, menee kylmät väreet kun muistelen sitä. Ja nousee kieltämättä taas kaikki pska mieleen.

T: MaratonParkuja

Tämä tuo hieman mieleen yhden seurustelusuhteen katkeamisen, kun poikaystäväni jätti mut. Tästä siis yli 20 vuotta aikaa, oltiin molemmat tosi nuoria, minä nippanappa täysi-ikäinen, ja hän 3 vuotta vanhempi. En muista mitä hän sanoi eron syyksi, mutta eron päivänä hän vietti aikaa kanssani kunnes olin valmis menemään yksin kotiin. Vietimme aikaa yhdessä senkin jälkeen, ja harrastimme myös seksiä. Meidän tapauksessa olen onnellinen siitä, että homma meni niin.

Ymmärsin aika nopeasti, että hän jätti minut koska vähän aiemmin kuukautiseni olivat pari viikkoa myöhässä, ja se aiheutti tietenkin melkoisen jännitysnäytelmän, kunnes ne alkoivat. Hän ymmärsi tuolloin, ettei ole valmis niin vakavaan suhteeseen, ainakaan minun kanssani, jos ollenkaan vielä niin nuorena. Tiedän sisimmässäni ihan varmaksi, ettei kyse ollut rakkauden loppumisesta siinä mielessä kuin nyt vanhempana pitemmässä suhteessa kävisi, vaan siitä että oltiin liian nuoria ja vääriä toisillemme loppuelämän suhteeseen, ja hän sen ymmärsi siinä tilanteessa. Hänen motiivinsa minun kanssani olemiselle ja seksille vielä suhteen päättämisen jälkeen olivat varmasti lopulta itsekkäitä, mutta silloin se toimi. Sain rauhassa päästää irti, kunnes eräänä päivänä pari viikkoa eron jälkeen totesin, että mua ei huvita enää. Ja se oli siinä, ei mitään mutinoita häneltäkään asiaan, hän oli vain odottanut sitä hetkeä.

Olemme tavanneet sattumalta useammankin kerran vuosien mittaan jossain baarissa/tapahtumassa kun samassa kaupungissa edelleen asumme, ja aina jutelleet. Eräänä kertana hän pyysikin anteeksi sitä, mitä tapahtui erotessamme, hänelle oli jäänyt huono omatunto. Ymmärrän, koska tosiaan hänen motiivinsa jutun jatkamiselle eroilmoituksen jälkeen eivät varmasti varsinaisesti kestäneet päivänvaloa. Oli mukava sanoa, että minun puolestani kaikki meni hyvin, eikä ole anteeksi annettavaa.

Tämä nyt siis vaan kertomuksena siitä, että joskus voi olla hyvä, että toinen saa rauhassa päästää irti. Ehkä siinä oli kyse iästä, tai persoonasta, tai molemmista. Minä usein tykkään siitä, että asiat jatkuvat ennallaan kunnes olen saanut käsitellyksi asian omassa päässäni valmiiksi, en ole roikkuvaa tyyppiä. Otan ihmisten sanat todesta, enkä enää mieti että entä jos kuitenkin. Jos toinen ilmoittaa että tämä on tässä, niin se sitten on siinä, tarvitsen vain hieman aikaa sopeutuakseni. Ja takaisin ei ole paluuta kun kerran sanotaan että se on siinä, minun päässäni on kytkin jo kääntynyt toiseen asentoon enkä sitä enää takaisin vanhaan asentoon saa käännettyä. Tietyssä mielessä päästän irti sillä hetkellä, kaikki kiinnitykset katkeavat niihin sanoihin, mutta kaipaan tuttua ja turvallista ympäristöä ja kuviota kunnes löydän tasapainoni ilman niitä kiinnikkeitä.

Joskus toivossa ei ole hyvä elää.

Vierailija kirjoitti:

No, minä en jaksa ottaa sen enempää M36 hommiin kantaa, mutta sekavalta vaikuttaa.

AP:lle kovasti voimia ja sitkeyttä, sinä kestät kyllä!

Itselläkin on ahdistunut olo. Se alun tyyneys ja helpotus on tipotiessään - siis tarkoitan alulla sitä, kun me muutimme tähän light erilläänasumisen malliin. Mies on nyt kovasti haluamassa rakentaa suhdettamme uudelta pohjalta ja maalailee kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia meille. Ei kuitenkaan halua selvittää menneitä asioita tai keskustella syvemmin siitä, miksi hän on tehnyt asioita, jotka ovat minua loukanneet. Sanoo vain, että pitääkö niitä vanhoja asioita kaivella. Minä taas en suostu harkitsemaankaan mitään yhteen paluuta tältä pohjalta, eihän mikään muuttunut eikä hän ole tehnyt mitään kehittääkseen itseään.

Olenko aivan pikkumainen, kun haluan tietää vaikkapa miksi hän on ollut kiinnostunut muista naisista? Siis mitä häneltä on puuttunut? On niin paljon asioita selvittämättä.

Ahdistaa. Haluaisin vain pysyä päätöksessäni, mutta pääni on ihan sekaisin.

Sivustaseuraaja

Miehesi taitaa arvostella sinua aika lailla. Syyttää sinua omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Sen huomaa kirjoitustesi rivien välistä.

Kirjoitit "Olenko aivan pikkumainen, kun haluan tietää vaikkapa miksi hän on ollut kiinnostunut muista naisista? Siis mitä häneltä on puuttunut? On niin paljon asioita selvittämättä."

Huomasitko, mikä näkökulma sinulla on? Tuntuu, että haet nyt itsekin syytä itsestäsi tai parisuhteestanne, et miehestä. Tavallaan jopa selittelet itsellesi, miehesi puolesta.

Nyt on tärkeää, mitä sinä haluat, itsellesi. Määritä itsellesi, mitä asioita et jatkossa halua mieheltä sietää. Määritä, millä tasolla haluat asiat käsitellä. Tuskin haluat kohtuuttomuuksia, pikemminkin miehesi haluaa nyt sinulta kohtuuttomuuksia. Jos muutos ja käsittely ei aidosti ja oikeasti onnistu, niin ei taida olla mieltä palata yhteen.

Sinulle ei pitäisi olla kyse siitä, millainen sinun pitää olla riittääksesi miehellesi. Sinulle pitäisi tässä asiassa  olla kyse, millainen miehen ja parisuhteen pitää olla kelvatakseen sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin luulen, että tyttis on vieläkin shokkivaiheessa eikä tiedä itsekään mitä haluaa. Asiat konkretisoituvat vasta kun lapsi syntyy ja näkee miten M36 käyttäytyy. En usko, että M36 voi olla varma suhteesta enää koskaan. Tuo on niin suuri loukkaus, että harva siitä toipuu eikä suhde ole ennallaan enää koskaan.

Tyttiksen täytyy olla kovin nuori. Aiemmissa viesteissä M36 kertonut, että tyttis sai lapsensa lukion kolmannella ollessaan. Lapsi on nyt päiväkoti-ikäinen. Tyttis on siis enintään 24-vuotias (lapsi korkeintaan 5 v., kun on  päiväkodissa eikä jo esikoulussa). Yli kymmenen vuotta nuorempi kuin kuvion muut täysi-ikäiset osapuolet. Sääliksi käy tyttistä.

Sivustaseuraaja, tarjoan sinulle hieman toisenlaista näkökulmaa pohdittavaksi. Ensinnäkin, on selvää, että miehesi on tehnyt jotain mikä loukkaa sinua. Vähintääkin viestitellyt toisen naisen kanssa. Toiseksi, se että miehesi on päätynyt tekemään niin, ei ole sinun syysi vaan hänen oma valintansa. Sinusta ei siis puutu mitään ja sinun on turha hakea syytä itsestäsi. Kolmanneksi, voit tietysti ajatella että haluat tietää miksi mies on tehnyt niin tai mitä oikeastaan on tapahtunut. Yksityiskohtia tapahtumista jotka loukkaavat sinua. Mutta oletko miettinyt tekeekö sinulle hyvää kuulla näistä asioista? Mikä olisi sellainen miehesi antama vastaus, joka sinua auttaisi eteenpäin tai onko sellaista edes olemassa? Vai loukkasiko sinua enemmän jos tietäisit enemmän tapahtumista tai niihin johtaneista syistä?

Sinulla on myös toinen vaihtoehto toimia. Voit hyväksyä tapahtuneen ja antaa miehelle toisen mahdollisuuden. Voit asettaa ehdottomat rajat, joita et halua että koskaan enää ylitetään. Ehdoton nollatoleranssi toisille naisille. Ja tavat millä varmistat että näin miehesi myös käyttäytyy jatkossa. Jos hän tekisi jotain kiellettyä, voisit lähteä saman tien lopullisesti.

Jos haluat vielä yrittää pelastaa avioliittosi, hyvä puoli on se, että mies haluaa nyt itse yrittää.

Sinun kannattaisi nyt tarkkaan miettiä millaisen parisuhteen haluat. Ja haluatko antaa miehelle mahdollisuuden vai et. Kun olet löytänyt vastauksen näihin kysymyksiin, voit miettiä seuraavaa askelta.

Pariterapia on myös hyvä paikka, jos haluatte molemmat yrittää antaa vielä toisillenne mahdollisuuden.

Kirjoittelin tänne muutama viikko sitten viestejä yllätyseron kokeneena.

Mies tosiaan hävisi ja kun kyselin perään ja vaadin selityksiä, niin hän sanoi viestillä ettei ole koskaan rakastanutkaan minua ja että on aina tiennyt että tulee jättämään minut. Sydän kyllä särkyi.

Hän siis hävisi ja jäin meidän yhteiseen asuntoon. Ongelmana on miehen tavarat (heitänkö pois?) En haluaisi nähdä miestä enää tai edes laittaa viestiä. En koe tätä asuntoa omaksi kodikseni mitä te olette tehneet eron jälkeen? Onko koti alkanut tuntumaan omalta ajan kanssa?

Meillä mieheni jäi kiinni kahteen eri otteeseen viestittelystä vieraan naisen kanssa.

Oli alkanut nyt kevät talvella. Mieheni esittää kirjotuksissa sinkkua, vaikuttaa rakastuneelta.

On kirjottanut lemmenlurituksia mitä koskaan ei sanois tai kirjottais minulle.

Olen lukenut noi viestit. Niissä oli sen verran raskasta tekstiä että ero tuli.

Tietty ei nyt pelkästään tämä viiminen tempaus, mutta tämä vaan nyt katkaisi kamelin selän.

Ollaan oltu +30 v yhdessä. Petetyt nyt selkä suoraksi ja lopettakaa se kynnysmattona olo.

Suomessa, pohjoismaissa pärjää yksinkin. Ei ole pakko jäädä jos voi siintä huonosti. Koskee niin lapsellisia kun lapsettomia. Tärkeintä elämässä on yrittää löytää sielunrauha.

Lisään vielä miehelläni ja minulla on ollut suht vapaa suhde, seksin suhteen, mutta raja kulkee kun rakastutaan toiseen.

Mkkään ei kuitenkaan riitä kun haetaan jännitystä elämään.

Tunteita ei voi pakottaa. Mutta kuka haluaisikaan enää miestä joka on rakastunut toiseen? Itsensäkin siinä vain hajottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka, 

miten oikeaan osuitkaan, hyvin sanoitettu. Olen todellakin sanonut niin suoraan, että suorempaa ei enää voi. Olen itkenyt, parkunut, puhunut asillisesti, yrittänyt olla positiivinen, vaikka mitä. Toinen kyllä kuulee, muttei tajua - tai ei halua tajuta. Hän on itse pohtinut, ettei hän voi toiseksikaan muuttua. 

Pariterapiaa olen pyytänyt, mies ei lähde. Pelkää, että hänestä tehdään kaikkeen syyllinen. Totta puhuen, vaikka ketään ei haluta syyttääkään, hänen käytöksellään on kyllä suuri vaikutus asioiden tilaan. Minä luulen, että hänellä ei vain ole halua alkaa tätä tunkiota kaivelemaan. Itselläkin on sellainen olo, että liikaa alkaa olla kuormaa meidän niskassa, ehkä on vain todettava, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Lisäksi hänellä ei tunnu rehellisesti arvioiden olevan enää mielenkiintoa minua kohtaan, se lienee surullinen totuus. Viime vuosina olen nähnyt vain kasvavaa kiinnostusta itseään ja muita naisiakin kohtaan, mikä on todella nöyryyttävää vaimona katsella. Meillä on ollut myös tämä asetelma: kiltti, joustava nainen - narsistinen mies. Tosin, hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän ole narsisteille tyypilliseen tapaan pahantahtoinen (ainakaan ollut) minua kohtaan.

Itsestänikin yksin asuminen on tuntunut todella vapauttavalta ja levolliselta. Ihanaa, kun kukaan ei komentele, kiukuttele, asettele aikatauluja. En edes tiedä mitä kaipaisin? Tottakai perheen hajoaminen ja läheisen menettäminen tuntuu pahalta. Aikuisten lasten lapsuuden koti voi mennä, meistä ei tulekaan mummoa ja pappaa, jotka yhdessä hoitavat lasten lapsia. Ei tule yhteisiä eläkesuunnitelmia. 

Itsestäni siis tuntuu, että juna meni jo. Olen siitä tosi surullinen.

Sivustaseuraaja

Epäilen ettei miehesi ole narsisti, he kun eivät voi mitään sille ilkeälle ja pahantahtoiselle käytökselleen, se perustuu persoonallisuushäiriöön. Luulen, että miehesi on vain itsekäs. Kaikki narsistit ovat itsekkäitä, mutta kaikki itsekkäät eivät ole narsisteja 😊.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuurankukka, 

miten oikeaan osuitkaan, hyvin sanoitettu. Olen todellakin sanonut niin suoraan, että suorempaa ei enää voi. Olen itkenyt, parkunut, puhunut asillisesti, yrittänyt olla positiivinen, vaikka mitä. Toinen kyllä kuulee, muttei tajua - tai ei halua tajuta. Hän on itse pohtinut, ettei hän voi toiseksikaan muuttua. 

Pariterapiaa olen pyytänyt, mies ei lähde. Pelkää, että hänestä tehdään kaikkeen syyllinen. Totta puhuen, vaikka ketään ei haluta syyttääkään, hänen käytöksellään on kyllä suuri vaikutus asioiden tilaan. Minä luulen, että hänellä ei vain ole halua alkaa tätä tunkiota kaivelemaan. Itselläkin on sellainen olo, että liikaa alkaa olla kuormaa meidän niskassa, ehkä on vain todettava, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Lisäksi hänellä ei tunnu rehellisesti arvioiden olevan enää mielenkiintoa minua kohtaan, se lienee surullinen totuus. Viime vuosina olen nähnyt vain kasvavaa kiinnostusta itseään ja muita naisiakin kohtaan, mikä on todella nöyryyttävää vaimona katsella. Meillä on ollut myös tämä asetelma: kiltti, joustava nainen - narsistinen mies. Tosin, hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän ole narsisteille tyypilliseen tapaan pahantahtoinen (ainakaan ollut) minua kohtaan.

Itsestänikin yksin asuminen on tuntunut todella vapauttavalta ja levolliselta. Ihanaa, kun kukaan ei komentele, kiukuttele, asettele aikatauluja. En edes tiedä mitä kaipaisin? Tottakai perheen hajoaminen ja läheisen menettäminen tuntuu pahalta. Aikuisten lasten lapsuuden koti voi mennä, meistä ei tulekaan mummoa ja pappaa, jotka yhdessä hoitavat lasten lapsia. Ei tule yhteisiä eläkesuunnitelmia. 

Itsestäni siis tuntuu, että juna meni jo. Olen siitä tosi surullinen.

Sivustaseuraaja

Epäilen ettei miehesi ole narsisti, he kun eivät voi mitään sille ilkeälle ja pahantahtoiselle käytökselleen, se perustuu persoonallisuushäiriöön. Luulen, että miehesi on vain itsekäs. Kaikki narsistit ovat itsekkäitä, mutta kaikki itsekkäät eivät ole narsisteja 😊.

Tuo narsisti kortti on kärsinyt inflaation. On tunnekylmiä ja itsekkäitä ihmisiä ilman tuota häiriötä. Ja jos uskoo, että toinen on narsisti, niin eihän n:t muutu. Eivät siis kykene siihen. Surullista. Eikä oikeasti ole hyväksi lapsille eikä lapsenlapsille, jos on narsisti, koska tuhoavuus voimakkaana ominaisuutena.

Jos on ollut suhteessa jo pitkään ja kestänyt kumppanin temppuiluja, on aika miettiä asioita omalta kantilta. Jos on käskenyt itsensä kestää ja odottaa hänen muuttuvan, voi olla umpikujassa. Hän ei tule välttämättä koskaan muuttumaan ja sinun on aika hyväksyä se.

Jos ei valitse, ei tarvitse luopua. Tämä sama logiikka pätee silloin, kun ihmiset haluavat pitää sekä aviopuolison että rakastajan.