Aikuinen tytär haluaa muuttaa takaisin kotiin

Sano että et halua. Auta etsimään edullista asuntoa. 

No tosi mukavaa. Tervetuloa vain.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä asumiskuluihin (osuus vastikkeesta/ylläpitokuluista, sähkö, vesi, lämpö, ruoat jne) yksityisiin vuokra-asuntoihin verrattuna edullinen summa, vaikka 500e/kk. Näin turvaat että rahaa säästyy hänen tuloistaan, ja tämän voit sitten antaa lapselle omaa asuntoa varten kun hän on ostamassa omaa. 

Sääli, kun muut lapset eivät pääse osalliseksi moisesta anteluaisuudesta. Kyllä heilläkin olisi tarvetta 500 eurolle kuukaudessa. Sisarusten väleihin tulee särö, kun yhtä suositaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin kotona vielä 25 vuotiaana. Muutin pois valmistuttuani lääkiksestä. Vanhempieni koti oli koulua lähellä. Turhalta olisi tuntunut muuttaa valtion rahoilla elämään.

Eli taas: vanhemmillasi oli tilaa asua. Ap:n tilanne on erilainen.

Voitko siteerata alkuperäisestä viestistä kohtaa, jossa kirjoittaja kertoo, ettei heillä ole tilaa?

Viesti nro 35:

Kiitos kommenteista. Olisi pitänyt vielä selvittää, että kun lapset muuttivat pois kotoa, muutimme omakotitalosta rivitaloon,koska A:emme tarvitse enää lapsiperheen vaatimaa tilaa, ja B:me emme koskaan ole olleet ns. puutarhaihmisiä, oli suuri helpotus kun jäi pois ruohonleikkuut sun muut. Eli emme todellakaan asu missään kartanossa, vaikkakin varamakuuhuone on. Se on ollut lähinnä vierashuone, ja miehen oma "luola".

AP

Ole hyvä.

Juu, onhan heillä tilaa rivarissa, vanhemmille on yhteinen makuuhuone, on keittiö, olohuone ja sitten se yksi ylimääräinen koppi, joka on ollut miehen käytössä. Tyttären mielestä isukki ei sitä tarvitse. Silläkään ei ole mitään väliä, että isä ja äiti omistavat rivarikämppänsä, mutta koska tytär on heidän tyttärensä, ovat vanhemmat velvollisia tyttären mielestä majoittamaan hänet ilmaiseksi niin kauan kun tytär haluaa. Perheen muut lapset ovat myös ihan yhdentekeviä, heidän tarpeensa ja mahdolliset kyläilynsä voi unohtaa siihen saakka kunnes tytär päättää lähteä omilleen.

Palvelun tulee tietenkin pelata, auto tulee saada käyttöön sillä sekunnilla, kun tytär sitä haluaa ja tankki täynnä tietenkin. Ruoka-, pyykki- ja siivouspalvelujen automaattisuus on selviö jne.

Minusta tämä viesti on tarkoituksellisen ilkeämielinen ja tekee suht pitkälle meneviä tulkintoja. Tyttären mielipidettähän me emme tiedä. Työpaikka hänellä on. Ei kukaan ole sanonut, että hän olettaa saavansa asua ilmaiseksi tai että vaatii palvelua tms. Tuo kuulostaa siltä, mitä oma narsistiäitini  voisi päästää suustaan. Siis jos olisin aikanaan kysynyt, saanko muuttaa luokseen, niin tuollainen litania olisi tullut: palvelun pitää tietysti pelata, isukki ei tarvitse mitään, sillä sekunnilla pitää olla sitä ja tätä. Todellisuudessa yritin kaikkeni olla mahdollisimman huomaamaton ja "helppohoitoinen", silloin kun kotonani vielä jouduin asumaan. Söin koulussa ja paastosin viikonloput, etten olisi ollut äitini jääkaapilla. 

Ylimääräinen varamakuuhuonekin on jo muuttunut kopiksi.

Siinä vaiheessa kun tytär alkaa deittailla, niin kyllä hän muuttaa pois. Ja hän sanoo kavereilleen, etteivät tunge kylään, koska hän asuu ahtaasti vanhempiensa luona. Sanoohan sen terve järkikin, ettei siellä mitään kotibileitä voi pitää, jos äiti ja isä asuvat viereisessä huoneessa. Ja kun joku sisarus tulee käymään, hän majoittuu siskonpedissä tyttären huoneessa. 

Ystäväni asui vanhempiensa luona saatuaan ensimmäisen työpaikkansa vieraalta paikkakunnalta. Olisi maksanut vuokraa, mutta vanhemmat eivät sitä häneltä halunneet. Taatusti auttoi siivouspäivänä ja laittoi omat ruokansa ja pesi pyykkinsä. Kadehdin häntä silloin, kun hänen vanhempansa olivat ja ovat vieläkin niin kivoja. Viihtyvät oman lapsensa seurassa. 

Minusta tuntuu todella sydämettömältä tuollainen puhe, jossa heti oletetaan, että lapsi hyväksikäyttää vanhempiaan, jos haluaisi asua heidän luonaan. Ei sinne rivariin mitään perhettä perusteta, vaan kyse on tilapäisratkaisusta. Tosin vielä 50-luvulla Suomessakin nelilapsinenkin perhe, siis 6 henkeä, saattoi asua alivuokralaisina yhdessä ainoassa huoneessa. Nykyisin pennut heitetään ulos heti kun koulut on käyty, takaisin ei ole tulemista, täällä ei palvelu pelaa, olet aina ollut hankala ihminen, miksi helvetissä sinut edes synnytin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tunnekylmä ja vittumainen lapsuus ja koin olevani vanhemmilleni pelkkä taakka. Tehtiin selväksi hyvin nuoresta, että muuttaa pitää kotoa pois niin pian kuin pääsee eikä mitään apua (edes henkistä) ole luvassa.

Mieheni vanhemmat taas ovat ihan erilaisia. Heiltä olen oppinut, millaista on rakastava perhe ja aito yhteisöllisyys.

Mikä hinku suomalaisilla on muutenkin asua yksin? Ketään ei haluttaisi edes tavata, sitten möllötetään mt-ongelmissa kämpässä ja syrjäydytään.

Omat lapseni saavat asua luonani vaikka koko ikänsä. Annan lapsilleni kaiken sen, mistä itse jäin aikanaan paitsi. Totta kai he esim. osallistuvat siivoukseen ja hoitavat koiraa jne.

Aion muutenkin vanhuksena muuttaa johonkin kommuuniin, jos mieheni kuolee ja lapseni asuvat jossain kaukana. Ihminen on laumaeläin. Dementiat sun muut näkyvät helpommin, kun asuu jonkun kanssa. Kaikki meistä tarvitsevat apua joskus ja muiden seuraa. Omaa rauhaa saa jonkun harrastuksen parista. Pystyn esim. lukemaan kirjoja niin paljon kuin sielu sietää, vaikka asunkin perheeni kanssa. Miten tämä muuttuisi, vaikka lapset jatkaisivat asumista luonani? 

Nyt kun vanhempani ovat iäkkäitä ja eronneet toisistaan, molemmat ruikuttavat tahoillaan puhelimessa, miten haluaisivat, että tulen perheineni käymään ja miten minun tulisi arvostaa sitä, että minulla ylipäätään on perhe. Ensin he häätivät minut suht julmasti elämästään. 

Kirjoita paperille, ketkä ovat elämäsi tärkeimmät ihmiset ja miten suhtautuisit, jos he eivät yhtäkkiä enää olisikaan sinuun missään yhteydessä? 

Hyvin kirjoitettu. Minäkään en ole koskaan ymmärtänyt suomalaisten pakonomaista tarvetta asua yksin pikkukämpissään heti kun 18v. tulee mittariin. Yhdessä on paljon mukavampi asua. Olipa se yhdessä asuminen vanhempien, kavereiden, kumppanin kanssa, niin se on antoisampaa kuin yksin.

Mutta taitaa olla niin, ettei näitä asumisnäkemyksiä hevin muuteta. Jokainen siis eläköön miten haluaa. Itse suosin yhdessäasumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittajan oma äiti olisi valmis ottamaan tytön asumaan luokseen. Ehkä hänellä ei ole niin kovaa tarvetta päästä nussimaan keskellä päivää kuin tällä viiskybäsellä äitylillä. Löysitkö seksuaalisuutesi vasta pari vuotta sitten, kun makkarin oveen ei enää tarvittu lukkoa? 

Ajattele sitten, kun makaat geriatrisella osastolla märissä vaipoissa, et oikein ylety hälytysnappiin, ja kuuntelet naapuripetiläisten naurunremakkaa, kun heidän lapsensa ovat tulleet taas vierailulle, että sainpahan ainakin hyvät kyydit silloin olkkarissa enkä olisi mitenkään jaksanut nähdä lapseni naamaa muutenkaan enää vaihdevuosien jälkeen. Hoivaviettini vaan jotenkin katosi. 

Jos ihminen vaatii vanhempiaan tanssimaan pillinsä mukaan, hän on ekana juoksemassa karkuun jos vanhemmilla joskus olisi omia tarpeita. On hölmöä luulla, että vanhemmat voisi ostaa omien lasten huomion vanhuuden päiville.

Ne osat kun tuppaa sielä elämän loppuvuosina vaihtumaan ja vanhemmat vaatimaan yhtä ja toista lapsiltaan.Yhtä hölmöä on kuvitella,että ne lapset sitten myöhemmin tulee auttamaan,jos eivät sitä apua itse ole saaneet silloin,kun olisivat sitä tarvinneet.

Meinaatko että se vanhempien tekemä työ lastensa hyväksi nollautuu joka kerta kun eivät suostu johonkin lapsensa pyyntöön? Ap:n tytär ei ole joutumassa kodittomaksi vaan kyse on pelkästään rahansäästöstä omistusasuntoon jottei tarvitse asua vuokralla. Kyseessä ei ole mikään kriisi tai hätätilanne ja pyyntö asua pari vuotta vanhemmillaan on aika iso.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun itse olin tuon ikäinen ja kävin joskus saunomassa vanhempien luona ja saatoin jäädä yöksikin. Oli ihanaa taantua hetkeksi takaisin lapseksi, nuorten elämä on usein kovaa.

Anna tyttären hengähtää hetki luonanne.

Olenko mä jotenkin psykopaatti ja ajantajultanikin erikoinen kun mun mielestä

a) vuosi tai kaksi ei ole "hetki"

b) mun mielestä ajatuskin sellaisesta että vanhempien pitäisi ottaa 25 vuotias tytär takaisin kotiin vuosiksi ilman hätätilannetta ja vieläpä niin että tämä "taantuu lapseksi" on ihan hirveä! :D

Ja ei, en sano että aloittajan tytär automaattisesti taantuu lapseksi mutta vastasin vain tuon kommentoijan kuvaukseen kotona asumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat aikuisten lastensa asua _vuosia_ kotonaan. Eikö kasvatustyö ole jo tehty ja aikuisen lapsen pitäisi pärjätä omillaan? Miksei lapsi voisi asua edullisessa vuokra-asunnossa ja säästää siellä rahaa omaan asuntoon? Itselläni on erityislapsi sekä normaali lapsi ja toivoisin kummankin heistä pärjäävän omillaan +20 vuotiaana ja elävän oman näköistä elämää, itsenäisinä ja pärjäävinä. Haluaisin itsekin elää rauhassa mieheni kanssa nauttien omasta ajasta. +20v elänyt lapsiperhe-elämää laittaen lapset aina etusijalle. Kyllä sen jälkeen saa olla hieman itsekäs ja olla ottamatta lapsia takaisin kotiin asumaan vuosiksi, jos se siltä tuntuu.

Minkäs ikäisiä sinun lapset nyt on? Mäkin ajattelin noin silloin kun omat lapset oli kouluikäisiä. Nyt kun ovat jo aikuisia, edelleen saa auttaa heitä. Esim. pojalle tuli bänksit tyttöystävän kanssa ja hän muutti kotiin. Itsestäänselvyys että saa tulla. Ei viihtynyt kuin muutaman kuukauden ja vaihtoi paikkakuntaa. Mun tytär taas lainailee autoa. Hänellä on ajokortti, mutta tekee pienipalkkaista työtä ja samalla yrittää kai yliopistossa suorittaa opintoja. Viime viikonloppuna mun auto lähti pihasta pe klo 20 ja palasi su klo 18. Mä olin sanonut, että kun kotoa muuttaa, autoa on turha tulla lainailemaan ja nyt 2 vuotta myöhemmin se auto on lainassa lähes joka viikko johonkin menoon. Äidinrakkaus on kumma juttu.

Niin puhuinkin vuosista, en muutamasta kuukaudesta tai siitä etten enää koskaan auttaisi heitä kun pois ovat muuttaneet. Isäni auttaa minua edelleen, kun apua tarvin. Tietysti omia lapsia auttaa, vaikka ei heitä ottaisi enää aikuisina vuosiksi asumaan luokseen. Voi sitä muullakin tavalla auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä muutaman kuukauden ymmärtäisin, mutta että useammaksi vuodeksi vain että voi ehkä säästää käsirahaa omaa asuntoa varten. 

Puhukaa, Puhukaa. Sinullakin on oikeus omaan rauhaan ja elämään.  Mitäpä jos ehdottaisit vaikka max puolta vuotta?

Itse tein sen virheen, että lähdin kotoa aikoinaan ennen kuin keräsin minkäänlaista pesämunaa.

Lopputuloksena jämähdin asumaan vuokralle. Olen nyt 20 vuoden aikana maksanut vuokrina tämän asunnon hinnan, mutta tilillä ei ole vieläkään pankin vaatimaa omaa osuutta, että saisin asuntolainan. Kaikki raha on mennyt perheen elättämiseen.

Kaksi vuotta pidempään kotona aikoinaan ja meillä olisi nyt velaton asunto ja mahdollisesti sijoituksiakin pahan päivän varalle.

Minulla oli kotoa muuttaessa tilillä vajaat 300 markkaa, mutta asun silti velattomassa asunnossa. Opiskellessa asuin soluasunnossa ja töihin päästyäni kimppakämpissä. En ole koskaan asunut täysin yksin.

300mk oli iso raha 1960-luvulla.

Varmaan oli, mutta en muista sitä, kun synnyin silloin. Ei se 80-luvulla niin hirveän iso summa ollut, kun muutin omilleni.

Ymmärsit varmaan kuitenkin, että on hieman eri asia oliko kyse 60-luvun vai 90-luvun markoista.

Mulla ja tyttöystävällä oli tulot yhteensä alle 10000mk kun muutettiin yhteen 2001. Verojen ja vuokran jälkeen jäi jotain 3600mk eli 1800mk / nenä / kk.

Eipä pidetty kulutusjuhlia. Jos olis maltettu vuosi tai pari, tilanne olis ollut aivan toisennäköinen.

Hänellä voi muuten olla diagnosoimaton adhd, ja kenenkään ei tarvi myt siitä alkaa paasata ettei ole mikään syy loisia, kun ei olekkaan, mutta nuo kuvailut sopisi ja pitäisi muuten saada diagnoosi ja ammattitulea, niin voisi helpottaa elämää jatkossa. Kannattaa lukea aiheesta, etenkin naisilla voi oireet ns. yllättäen ilmestyä juuri aikuisiällä, vaikka lapsuus koulunkäynteineen saattanut sujua.

Ja oli miten oli, en kannata yhteisasumista, tai liikaa rahallista tukea, mutta muuta tukea ja hyväksyntää/ymmärtämystä olisi tärkeä saada kun elämä adhd kanssa ei ole aina todellakaan yksinkertaista. Mutta teillä on oikeus elää omaa elämää.

Ja vielä huom: Oireita on eri tasoisia ja ne ovat yksilöllisiä, joten ei ole yleistettävissä että miten asiat sujuu ja elämä sujuu ja mitkä asiat ovat haastavia/hankalia. Aikuispuolen sosiaaliohjausta ja nepsytukea voi kysellä tueksi, vertaisryhmille myös peukut.

Vierailija kirjoitti:

onhan olemassa nk peräkammari poikia. Eli pojat voi pelata ja lihoa tekemättä mitään. Huh hus, ulos ja työpaikka ja asunto. 

Sun järjestyksen mukaan siis ensin heitetään pihalle. Etsiköön sitten työpaikan, että pystyy maksamaan asumisensa, jos löytää asunnon.

Oikeastihan ensin pitää olla ne tulot, että pystyy kustantamaan elämisensä. Itse tein sen virheen, että lähdin perustamaan perhettä pelkän harjoittelijan palkan varaan. Onneksi sain lopulta vakiopaikan, muuten olis oltu velkavankeudessa.

P.S.

Peräkammarinpoikia oli muuten olemassa jo ennen kuin ensimmäistäkään tietokone/videopeliä oli edes olemassa, joten sitä agendaa in turha tuoda tähän keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Miten se aikuinen tytär teidän elämään muka vaikuttaa? Miksi muuttaisitte elämäänne tai rytmiänne?

Meidän lapset on vielä pieniä, mutta tietävät jo nyt, että kotiin saa aina tulla, aikuisenakin.

Sullakin voi tässä mieli matkalla muuttua, kunhan nyt ensin elät lastesi teini-iän.

Omalle kohdalle voi sanoa että olen eronnut, teinit vuoroviikkokuviolla. Kasvatan heidät aikuisiksi mutta kyllä minullakin vielä on oikeus parisuhteeseen ja uuteen kumppaniin. Niin kauan kun lapset asuvat kotona, en aio muuttaa kenenkään kanssa saman katon alle. Mutta kun täysi-ikäiset joskus muuttavat pois kotoa, niin sitten on aika harkita omia kuvioita uudelleen. 

Ei voi ajatella että aikuisen lapsen takia pitäisi pitää isompaa asuntoa tai asua lapsuudenkodissa ihan vaan että jos joku saattuu palaamaan kotiin. Kyllä mun luo voi aina akuuttitilanteessa tulla, mutta ilman jotakin vakavaa terveys yms ongelmaa en suostuisi siihen että lapsi muuttaa noin pitkäksi aikaa takaisin kotiin. 

Rahallisesti voin auttaa, mutta kyllä mullakin on on jo aika olla vastuusta vapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä muutaman kuukauden ymmärtäisin, mutta että useammaksi vuodeksi vain että voi ehkä säästää käsirahaa omaa asuntoa varten. 

Puhukaa, Puhukaa. Sinullakin on oikeus omaan rauhaan ja elämään.  Mitäpä jos ehdottaisit vaikka max puolta vuotta?

Itse tein sen virheen, että lähdin kotoa aikoinaan ennen kuin keräsin minkäänlaista pesämunaa.

Lopputuloksena jämähdin asumaan vuokralle. Olen nyt 20 vuoden aikana maksanut vuokrina tämän asunnon hinnan, mutta tilillä ei ole vieläkään pankin vaatimaa omaa osuutta, että saisin asuntolainan. Kaikki raha on mennyt perheen elättämiseen.

Kaksi vuotta pidempään kotona aikoinaan ja meillä olisi nyt velaton asunto ja mahdollisesti sijoituksiakin pahan päivän varalle.

Höpön löpön. Minäkin lähdin ihan vaan tuulenhuuhtoma p*rse mukanani, ja on ollut velaton asunto ja sijoituksia jo pitkään. Turha kuvitella että niitä kukaan ilmaiseksi saa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun itse olin tuon ikäinen ja kävin joskus saunomassa vanhempien luona ja saatoin jäädä yöksikin. Oli ihanaa taantua hetkeksi takaisin lapseksi, nuorten elämä on usein kovaa.

Anna tyttären hengähtää hetki luonanne.

Luitko lainkaan, nyt ei ollut kyse "hetken hengähtämisestä" vaan vuoden, parin oleilusta.

Saunominen, yöpyminen silloin tällöin on uskoakseni jokaisen järkevän vanhemman kannalta ok.

Mutta ei vuosien asuminen. Kun on jo muuttanut pois kotoaan ja vanhemmatkin muuttaneet pois siitä asunnosta missä lapset aikoinaan asuivat.

En vain millään jaksa ymmärtää miten täällä luetaan näitä ketjuja ja ymmärretään väärin tai ei ymmärretä kuin sen oman ajatuksen pohjalta.

Luetun ymmärtäminen on kyllä hukassa nykyään. Vaikka kuinka selkeästi kirjoittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin näkisin, että Suomessa, tässä maailman kalleimmassa maassa, vanhemmat eivät auta lapsiaan tarpeeksi oman elämän alkuun. Se apu voisi olla juurikin sitä, että ostetaan lapselle oma asunto tai annetaan lapsen asua kotona vaikka 30-vuotiaaksi, niin on saanut säästettyä käsirahan asuntoon. Muuten tällä meidän sukupolvella ei tule olemaan mahdollisuuksia omistusasuntoon (ellei saa perintöä).

Mielestäsi siis vanhemman sukupolven tulisi ostaa ja maksaa ensiksikin niin isot asunnot itselleen, että lapset voivat siellä siipeillä elämänsä loppuun asti. Tai mieluummin vanhemmat oman asunnon ostamisen lisäksi ostavat myös jokaiselle lapselleen omat asunnot, ettei aikuiselle lapselle tule paha mieli. Tämän aikuisen lapsen ei sitten tarvitsekaan rahoittaa itse mitään, voi käyttää palkkansa pelkästään itseensä.

Miten ihmeen suureksi tuo edellinen kirjoittaja kuvittelee esimerkiksi eläkkeet? Muutenkin vanhemmille raha tulee vain seinästä? Kirjoittajan palkka ei riitä säästämiseen tai lainan lyhennykseen, mutta vanhempien palkan tai eläkkeen pitäisi riittää useiden asuntojen samanaikaiseen maksamiseen? 

Olen tosin seurannut pienen matkan päästä ehdotetun kaltaista tilannetta. Vanhemmat ostivat aikuiselle tyttärelleen asunnon. Vanhemmat erosivat. Tytär kouluttautui luovaan ammattiin, pariutui ja sai kaksi lasta. Mummo 70-v. hoitaa nyt ilman minkäänlaista taukoa noita kahta lasta vähintään 8 -22 päivittäin. Lasten äiti toteuttaa itseään pitkin maailman turkuja. Aikuisen lapsen mielestä kun lasten hoidon järjestäminen muuten kuin omaa äitiä orjuuttamalla olisi kovin hankalaa ja maksaakin siitä pitäisi. Mummo maksaa omasta eläkkeestään jopa perheen ruuat. Äiti ei tilanteesta stressaa, mutta tuttavani, se mummo,  alkaa olla kuihtunut olemattomiin. Minkäänlaista muuta elämää kuin olla kotiorjana hänellä ei ole ollut vuosiin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä muutaman kuukauden ymmärtäisin, mutta että useammaksi vuodeksi vain että voi ehkä säästää käsirahaa omaa asuntoa varten. 

Puhukaa, Puhukaa. Sinullakin on oikeus omaan rauhaan ja elämään.  Mitäpä jos ehdottaisit vaikka max puolta vuotta?

Itse tein sen virheen, että lähdin kotoa aikoinaan ennen kuin keräsin minkäänlaista pesämunaa.

Lopputuloksena jämähdin asumaan vuokralle. Olen nyt 20 vuoden aikana maksanut vuokrina tämän asunnon hinnan, mutta tilillä ei ole vieläkään pankin vaatimaa omaa osuutta, että saisin asuntolainan. Kaikki raha on mennyt perheen elättämiseen.

Kaksi vuotta pidempään kotona aikoinaan ja meillä olisi nyt velaton asunto ja mahdollisesti sijoituksiakin pahan päivän varalle.

Höpön löpön. Minäkin lähdin ihan vaan tuulenhuuhtoma p*rse mukanani, ja on ollut velaton asunto ja sijoituksia jo pitkään. Turha kuvitella että niitä kukaan ilmaiseksi saa.

Muutitko asumaan yksin vai olitko vastuussa muidenkin elatuksesta? Niin aivan.

Tuttaville muutti takaisin yli 30v nainen. Asunut vuosia omillaan. Vuokra-asuntoja on hyvin tarjolla ja eri hintaisia. En tajua miten vanhemmat suostuvat tähän. Pienituloinen saa yhteiskunnan tukiakin...Täysin käsittämätöntä. Nyt tämä lokki pitänyt majaa täysihoidossa jo vuoden. Vanhemmat luulevat tukevansa tytärtään mutta oikeasti tekevät vain hallaa itselleen ja tyttärelle.

Jos on ulosotossa ja luottotiedot menneet, niin pakkohan joku paikka on keksiä. Siinä menee sitten aika monta vuotta.

Ryypännyt ulkomailla, tulee takaisin "kotiin", asuu vanhempien rahoilla. 

Ei tuo normaalia ole. Ulkomailla asunut normaali ihminen ei todellakaan halua enää miksikään peräkammarintytöksi, vaan yksityisen elämän. 

Sanoisin että 0/5 skenaario.