Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Katkeruus on pahasta. Sillä myrkyttää vain itseäsi. Perintöasioissa se vaan nyt menee just noin niin kuin appivanhempasi toimivat. Et tainnut olla heille kuitenkaan mitenkään läheinen kun eivät sinulle mitään antaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Törkein mihin olen törmännyt, oli ahne sukulaisnainen(ei perintökaaressa edes) joka tuli viemään vanhukselta vanhaa romua kun vanhus sairastui ja joutui sairaalaan viimeisiksi viikoiksi. Vei kämpästä kaiken mikä irti lähti.
Vanhuksella ei ollut enää miestä eikä eläviä lapsia. Mutta sisarukset oli ja heillä vanhoilla ihmisillä vähän ihmetystä kun kämppä oli jo puoliksi tyhjennettu ennen kuin mummeli kuolikaan.
"Vanhalla romulla" tarkoitin myös vanhoja arvoesineitä. No meni varmasti ihmiselle joka niitä arvosti ja käytti, hyvä sinänsä. Mutta kun on vanhasta kansasta kyse, pitäisi kunnioittaa sen verran että kysyy ja sopii, mitä ja milloin haetaan. Vanhuksen sisarukset kokivat röyhkeänä naisen teon kun mummeli oli vielä elossa ja tämä yksi roudasi kamat itselleen kyselemättä. Semmoinen kunnioitusjuttu.
Muuten ei mimmi sitten tullut asuntoa tyhjentämään myöhemmin kun siinä olisi tarvittu apua joten se vielä lisäsi kuolleen läheisten kiukkua.
Tässä juuri seuraan vierestä kyllästyneenä näytelmää, joka liittyy yhteen ja samaan perintökokoelmaan. Rahallisesti on kyse ehkä satasista, eikä kukaan tee kokoelmalla mitään, mutta tämä on nyt jo kolmas riita suvussamme sitä koskien. :D Jos alkuperäinen keräilijä olisi tiennyt, millaisen sopan hänen perintönsä aiheuttaa (sitä on varastettu eestaas, ja tällä hetkellä se on erään ulkopuolisen hallussa, joka kieltäytyy luopumasta), hän olisi pistänyt p*skaksi jokaisen esineen omin kätösin.
Muistan joskus kuulleeni lauseen, ei muisteta terveenä, ei sairaana, mutta kuoltuaan kyllä. Näin kävi mieheni kuoltua. Ei vielä hautajaisiin päästy niin tuli vaatimukset perinnöistä.Ihmisiltä joita emme olleet koskaan edes tavanneet.
Kenelle nyt ei ilmainen raha kelpaisi
Ei tapahtunut lähisuvussa, vaan isovanhempien Suvussa. Perheen veli peri isot maat ja metsät Kainuusta, toinen veli jäi ilman (en tiedä syytä, ei ollut siis minun isovanhempi). Tämä perinnöttä jätetty veli kävi ampumassa kaiken perineen veljensä tämän nukkuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksen lapset jäivät kylään ja esittivät omituisia kysymyksiä, arvioiden katselivat kämppää ja lopulta sieltä tuli ulos "mehän tämän perimme aikanaan". Sisarus siis luuli, että hänen lapsensa perivät lapsettoman avioparin ihan automaattisesti.
Yllätys on edessä, kun eivät peri vaikka meillä ei ole edes testamenttia. Sitä kun ei aviopari tarvitse.
Itse asiassa kannattaa tehdä testamentit, ne sisaret ja heidän kuoltuaan lapsensa kun todella perivät teidän osuutenne kun molemmat lapsettomat pariskunnan jäsenet ovat kuolleet.
"Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.
Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. Älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mitä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksen lapset jäivät kylään ja esittivät omituisia kysymyksiä, arvioiden katselivat kämppää ja lopulta sieltä tuli ulos "mehän tämän perimme aikanaan". Sisarus siis luuli, että hänen lapsensa perivät lapsettoman avioparin ihan automaattisesti.
Yllätys on edessä, kun eivät peri vaikka meillä ei ole edes testamenttia. Sitä kun ei aviopari tarvitse.
Itse asiassa kannattaa tehdä testamentit, ne sisaret ja heidän kuoltuaan lapsensa kun todella perivät teidän osuutenne kun molemmat lapsettomat pariskunnan jäsenet ovat kuolleet.
"Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.
Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. Älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mitä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille."
Ei se kaikilla lapsettomilla pareilla siinä vaiheessa enää haittaa kun molemmat ovat kuolleet. Lisäksi pidempään elänyt pariskunnan puoliso voi tuhlata perinnön nollille niin halutessaan. Lopuilla niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä päin ei kultakoruja merkitty perukirjaan vaan jaettiin lippaasta suoraan kiinnostuneille. Otin omalle tyttärelle yhden hienon ranneketjun. Samoin meneteltiin vaatekomerosta löytyneelle setelinipulle - sulle, mulle, sulle, mulle, Törkein asia oli verottajan lähettämä maksulappu ilmoitetusta omaisuudesta.
No itse jouduin viikoksi teholle, kun "sukulainen" oli pettynyt kun ei saanut perintöä. Perintökaari kun ei tunne sitä serkun kaimaa, tässä tapauksessa kaukaisen sukulaisen adoptio lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun yhden sukuhaaran suvussa on joku outo kirous ettei KUKAAN ole perinyt vanhempiaan. Ja tämä on suomessa tehty täysin mahdolliseksi.
Jokainen vanhempi on kavaltanut lapsensa. Vasta minä aloin tutkimaan asioita kun ihmetytti. Emme ole perineet mitään vanhempani puolelta, aina kavallettu. On Petollisia sukuselvityksiä josta ekat lapset jätetty pois, isä lahjoitti omaisuuden uudelle vaimolle ja teki testamentit,muille jne. Petollisia allekirjoituksia ihan korkeilta tuomareilta 60-luvulta joka hyväksynyt perukirjan ilman täydellistä sukuselvitystä...
Huono-osaisuus perytynyt. Että olkaa onnellisia niillä sukumökeillänne vaan. Kaikilla ei ole.
En osaa kuvailla näin lyhyesti täällä kun on niin pitkä tarina joka ulottuu aina 40 v taakse mutta sen voin todeta että perikuntaan kuuluvan henkilön personallisuushäiriö ja tiedossa oleva perinnönjako tietää yhtä hel*ettiä. Ja todellakin tarkoitan sitä. Luoja suojelkoon teidät sellaiselta tilanteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarruksilta vähän päälle kaksikymppisiltä kuoli toinen vanhempi. Toinen sisarruksista hoiti perinnönjaon etc. Toinen asui ulkomailla, eikä koskaan saanut osuuttaan pesästä. Markka-aikana tapahtui. Jäi saamatta noin 100.000 markkaa, mikä siihen aikaan oli iso raha.
Oli kolme sisarusta. Vanhin poika ja sitten kaksi tyttöä. Poika kävi koulut viimeisen päälle, isä lainasi rahat koulutukseen. Tyttöjen koulutukseen eivät rahat enää riittäneet. Poika valmistui ja hänen piti ryhtyä maksamaan velkaansa isälleen. Eipä alkanutkaan. Perinnönjaossa sovittiin, että poika maksaa siskoilleen heidän osuutensa velasta. Ei ikinä maksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahneus ja kateus - nuo ihanat helmasyntimme!
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tämä! Ei kukaan voi mennä "tyhjentämään" mitään kuolinpesää mistään arvokkaasta irtaimistosta ilman että siitä tulisi rikosasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Katkeruus on pahasta. Sillä myrkyttää vain itseäsi. Perintöasioissa se vaan nyt menee just noin niin kuin appivanhempasi toimivat. Et tainnut olla heille kuitenkaan mitenkään läheinen kun eivät sinulle mitään antaneet?
Tulee myös mieleen, että vaikka et itse peri appivanhemmiltasi mitään, saat kuitenkin todennäköisesti nauttia siitä että vaimosi perii. Esimerkiksi hänen elättämisensä taakka kevenee sinulla, kun tiedät että hänellä on nyt omaa omaisuutta. Voit vaatia häntä osallistumaan enemmän yhteisiin kuluihin, ja antaa hänen itse maksaa omat kulunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tämä! Ei kukaan voi mennä "tyhjentämään" mitään kuolinpesää mistään arvokkaasta irtaimistosta ilman että siitä tulisi rikosasia.
No sehän on pitkälti makuasia, että mikä on kenellekin arvokasta. Joskus rahallinen arvo voi olla melko pieni, mutta tunnearvo mittaamaton.
Tavallinen esimerkki on suvun vanhat valokuvat. Yksi vie ja muut vihaavat tätä välistävetäjää ikuisesti. Poliisiasiaa tästä tuskin saa.
Vierailija kirjoitti:
Oli kolme sisarusta. Vanhin poika ja sitten kaksi tyttöä. Poika kävi koulut viimeisen päälle, isä lainasi rahat koulutukseen. Tyttöjen koulutukseen eivät rahat enää riittäneet. Poika valmistui ja hänen piti ryhtyä maksamaan velkaansa isälleen. Eipä alkanutkaan. Perinnönjaossa sovittiin, että poika maksaa siskoilleen heidän osuutensa velasta. Ei ikinä maksanut.
Eikö tätä velkaa olisi voinut vähentää perillisen perintöosuudesta? Vai oliko pesä niin köyhä että se ei sisältänyt muuta kuin saatavan tältä yhdeltä pojalta?
Käyttäjä42476 kirjoitti:
Pistin testamenttiini myös toiveeni hautaamistavasta ja -paikasta.
Hyvä esittää oma toive, mutta jos se löytyy vasta testamentista, niin voi olla myöhäistä.
Kerro osoite niin tullaan.