Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummon olisi pitänyt testamentata kyseiset korut lapsenlapsilleen tai sitten jo eläessään lahjoittaa ne, kuten oma mummini teki.
Suku on pahin kirjoitti:
Setäni ei meinannut ollenkaan hyväksyä, että me sisarusteni kanssa perimme kuolleen isämme osuuden, kun mummo kuoli. Haukkui meitä ahneiksi paskiaisiksi jne. Lopulta peruskirjoituksen tekijä joutui sanomaan, että periminen on laissa säädetty, eikä perustu mielipiteeseen.
Setä otti kaiken irtaimiston, ja yritti väkisin saada 2/4 perinnöstä, eikä 1/4. Ei olla oltu missään tekemisissä mummon kuoleman jälkeen.
Tehän tuossa kupata yrititte sitä perintöä laittomasti, ei setä. Siis jos jos mummollasi oli kaksi lasta, kuollut isänne ja setä, silloin omaisuuden pitikin mennä sedälle 1/2 ja sinulle ja sisaruksillesi yhteensä toinen 1/2, siis 1/6 kullekin.
Eihän sitä perintöä lasketa minkään yleisen perijöiden nuppiluvun mukaan vaan sen mukaan montako rintaperillistä on. Esimerkki: Mummulla on ollut neljä lasta, yksi kuollut mutta hänellä on kuusi lasta. Muillakin lapsia, vaikka kaksi kaikilla, sillähän ei ole merkitystä koska elävien lapset eivät peri isoäitiään. Perijöitä on siis lukumäärältään yhteensä 9, mutta he eivät ole perinnön suhteen tasaväkisessä asemassa, koska osa on rintaperillisiä ja osa kuolleen rintaperillisen lapsia. Jako menee ilman testamenttia niin, että jokaisen elävän ja kuolleen mummun lapsen osuus pesästä on 1/4. Jolloin ne elossa olevat sedät tai tädit saavat 1/4 kukin ja sen kuolleen lapsen kuusi lasta jakavat yhdessä sen yhden 1/4 perinnöstä, saaden siis 1/24 osan pesästä kukin. Muut kuusi serkkua, joiden se vanhempi joka on ollut mummun lapsi on siis edelleen elossa, eivät peri mitään.
Aikamiestädin kuoltua perillisiä olivat hänen 2 veljeään sekä aiemmin kuolleen veljen lapset. No veljet puhuivat siskonsa tekemään testamentin hyväkseen. Sanoivat vain, ettei lapset tarvitse mitään. Taustalla vain ahneus, mutta voihan sitä näinkin toimia.
Anoppini oli ensimmäisenä keräämässä perintöä oman anoppinsa jäämistöstä, vaikka ei ollut kuolinpesän osakas. Miehensä eli vainajan poika oli siis vielä elossa.
Vierailija kirjoitti:
Aikamiestädin kuoltua perillisiä olivat hänen 2 veljeään sekä aiemmin kuolleen veljen lapset. No veljet puhuivat siskonsa tekemään testamentin hyväkseen. Sanoivat vain, ettei lapset tarvitse mitään. Taustalla vain ahneus, mutta voihan sitä näinkin toimia.
Mikä on aikamiestäti?
Sisko sai tietysti ihan vapaasti testamentata omaisuutensa kenelle tahtoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Katkeruus on pahasta. Sillä myrkyttää vain itseäsi. Perintöasioissa se vaan nyt menee just noin niin kuin appivanhempasi toimivat. Et tainnut olla heille kuitenkaan mitenkään läheinen kun eivät sinulle mitään antaneet?
Tulee myös mieleen, että vaikka et itse peri appivanhemmiltasi mitään, saat kuitenkin todennäköisesti nauttia siitä että vaimosi perii. Esimerkiksi hänen elättämisensä taakka kevenee sinulla, kun tiedät että hänellä on nyt omaa omaisuutta. Voit vaatia häntä osallistumaan enemmän yhteisiin kuluihin, ja antaa hänen itse maksaa omat kulunsa.
Vaimo voi maksaa vaikka perheen kaikki kulut perintörahoilla. Testamentilla ei pysty mitenkään estämään perijää tuhlaamasta rahojaan toisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Katkeruus on pahasta. Sillä myrkyttää vain itseäsi. Perintöasioissa se vaan nyt menee just noin niin kuin appivanhempasi toimivat. Et tainnut olla heille kuitenkaan mitenkään läheinen kun eivät sinulle mitään antaneet?
Tulee myös mieleen, että vaikka et itse peri appivanhemmiltasi mitään, saat kuitenkin todennäköisesti nauttia siitä että vaimosi perii. Esimerkiksi hänen elättämisensä taakka kevenee sinulla, kun tiedät että hänellä on nyt omaa omaisuutta. Voit vaatia häntä osallistumaan enemmän yhteisiin kuluihin, ja antaa hänen itse maksaa omat kulunsa.
Vaimo voi maksaa vaikka perheen kaikki kulut perintörahoilla. Testamentilla ei pysty mitenkään estämään perijää tuhlaamasta rahojaan toisiin ihmisiin.
Itse näen tuon lasten puolisoiden avio- ja perintöoikeuden poissulun testamentilla erityisesti tarpeelliseksi jos pesän jako jää retkumaan ts. esimerkiksi toinen aviopuoliso on pitkään elossa ensin kuolleen jälkeen. Voi tulla tilanne, missä lapsella on siis teoreettista omaisuutta mitä ei voi oikeasti hyödyntää siinä pesässä. Jos lapsella menee sukset ristiin oman puolisonsa kanssa ja tulee ero, pahimmassa tapauksessa tämä pesän oikea osakas joutuu maksamaan siitä teoreettisesta omaisuudestaan puolisolle isot rahat tasinkona.
Vierailija kirjoitti:
Meidänkin suvun valokuvia jäi äitipuolelle, jonka kanssa ei syystä olla tekemisissä. Harmittaa kovasti! Pyysin niitä, niin sain muutaman hassun kuvan. Sinne meni loput.
Onneksi sentään mitään muuta omaisuutta kuin irtaimiston ei tuo ahne paska saanut mukaansa. Olisi halunnut nimittäin, että hän jäisi asumaan isämme taloon ja me olisimme veljen kanssa maksaneet velkoja ja hänen asumistaan.
Meilläkin äitipuoli piti huolen, etten saanut isästä mitään muistoksi, edes isän t-paitaa tai hattua. Hän hävitti mieluummin kaiken vainajan henkilökohtaisen omaisuuden kuin olisi antanut niistä vainajan lapselle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummon olisi pitänyt testamentata kyseiset korut lapsenlapsilleen tai sitten jo eläessään lahjoittaa ne, kuten oma mummini teki.
Joo, niin varmaan olisi pitänyt. Mutta kun ei tehnyt niin.
Mutta ei se ihan niinkään toimi, että kuolinpesän toinen jakaja tulee ja vie kaikki!! Ja varsinkin, kun kuolinpesää jakamassa on vain kaksi sisarusta! Luulisi, että he haluavat toistensa parasta tilanteessa, missä äiti on juuri kuollut!
Työn puolesta näen testamentteja ja perunkirjoituksia ja seuraan täytäntöönpanoa. Joskus koen mielihyvää siitä, että esim. vanhus, jolla ei ole rintaperillisiä onkin testamentannut omaisuutensa ties mihin kissahoitolaan tai Afrikan kilipukeille. Siinä on ahnaat perilliset sitten nuolleet näppejään ja alkaneet tapella.
Yksi setä testamenttasi koko omaisuutensa ainoastaan yhdelle sisarentyttärelle ja vain siksi, että tämä oli ainut, joka ei tahtonut mitään. Siinä sitten muu suku kiemurteli perinnönjaossa eikä itse perinnön saanut ollut edes paikalla, koska ei odottanut mitään.
Ehkä räikein oli yhden naisen poika, joka olisi halunnut yksi kaiken perheen ainoana poikana, kun muut 3 oli tyttöä. Tilanne lopulta päätyi siihen, että poika poltti arvokiinteistön ja perimänsä rahat meni vahingontuottamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummon olisi pitänyt testamentata kyseiset korut lapsenlapsilleen tai sitten jo eläessään lahjoittaa ne, kuten oma mummini teki.
Joo, niin varmaan olisi pitänyt. Mutta kun ei tehnyt niin.
Mutta ei se ihan niinkään toimi, että kuolinpesän toinen jakaja tulee ja vie kaikki!! Ja varsinkin, kun kuolinpesää jakamassa on vain kaksi sisarusta! Luulisi, että he haluavat toistensa parasta tilanteessa, missä äiti on juuri kuollut!
No joo, mutta on ihan normaalia, että jos perittävää on muutakin kuin korut, ja perijöinä on tyttö ja poika, niin ne korut menee sille tytölle. Ap on vain sivullinen asiassa, ei perillinen.
Mun anoppi, oikein lokkien lokki. Hän on suvusta, jossa on ollut paljon naimattomia, lapsettomia ihmisiä. Kun heitä on vanhuus alkanut vaivaamaan, niin tämä pelastava enkeli on pyyhältänyt paikalle, teetättänyt testamentit ja sitten vielä ruvennut "vastentahtoisesti" edunvalvojaksi. Oli myös entinen naapuri, jonka edunvalvojaksi alkoi, kun dementia alkoi vaivata. Tämä kuolikin nopeasti, ja anopilla oli hätä, kun tilille jäi niin paljon rahaa, ja ne menevät vainajan siskolle, jonka kanssa vainaja ei ole vuosikymmeniin ollut tekemisissä. Ei nyt suoraan sanonut, mutta ihan selkeästi oli kavallus mielessä.
Poliisi-ilmoitus.Ei mitään saa viedä ennen pesänselvitystä. Muuten joutuu oikeuteen jos haluatte .
Vierailija kirjoitti:
Poliisi-ilmoitus.Ei mitään saa viedä ennen pesänselvitystä. Muuten joutuu oikeuteen jos haluatte .
Ap on ulkopuolinen. Antaa perillisten sopia asia keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksen lapset jäivät kylään ja esittivät omituisia kysymyksiä, arvioiden katselivat kämppää ja lopulta sieltä tuli ulos "mehän tämän perimme aikanaan". Sisarus siis luuli, että hänen lapsensa perivät lapsettoman avioparin ihan automaattisesti.
Yllätys on edessä, kun eivät peri vaikka meillä ei ole edes testamenttia. Sitä kun ei aviopari tarvitse.
Perii sitten, kun leskestäkin aika jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat myyneet auton, mökin ja omakotitalon. Ostivat pienen kerrostaloasunnon.
Rahaa käyttävät joka kk enemmän, mitä eläkettä tulee.
Irtaimisto on vaatimatonta ja sitä ei kauaa tarvi jakaa.
Suosittelen kaikille samaa
Tavallaan, jos nämä kaikki mainitut ovat vanhemmat itse ansainneet. Sen sijaan, jos vanhempasi ovat saaneet perinnön, jolla ovat voineet hankkia esim. mökin, on mielestäni itsekästä, että yksi sukupolvi pistää perinnöt lihoiksi ja seuraaville ei jää mitään.
Kyllä mä toivoisin että mun vanhemmat elävät niin hyvää elämää kuin ikinä pystyvät, vaikka siihen menisi kaikki rahat ja omaisuus. Mulla on oma velaton talo ja kaikki mitä tarvitsen ilman mitään perintöjä, nauttisivat hekin vaan elämästään niin kauan kuin voivat.
Tiedän kuolleen ystäväni muistaneen minua testamentissaan.
Katsotaan, ottaako sukulaiset yhteyttä.
Pari sukulaista riiteli keskenään kuka saa viedä talosta kerätyt pantilliset pullot kauppaan ja pitää rahat.
Koomisinta asiassa oli että toinen riitelijöistä oli korkeakoulutettu hyvin tienaava tyyppi jolla on kaikki asiat elämässään kunnossa eikä mitään tarvetta alkaa tappelemaan muutaman kympin kolikoista ja toinen taas pitkäaikaistyötön köyhä jolle se pienikin raha olisi ollut varmasti hyvinkin tärkeä.
Isosetäni vaimo kuoli. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta vaimolla oli ollut edellisestä liitosta yksi poika, joka oli menehtynyt onnettomuudessa parikymppisenä, ja tällä oli pieni poika, eli vaimon ainut lapsenlapsi.
Isosetä oli vaimonsa kanssa sopinut, että jos vaimosta aika jättää ensin, vaimon lapsenlapsi perisi vaimon koko omaisuuden, mies vain ostaisi itselleen puolet talosta ja mökistä, jotka olivat molempien nimissä. Tästä setä myös piti kiinni; ilmeisesti rahat tulivat pojalle tarpeeseen.
Tässä kohtaa paikalle ratsasti setäni veljen vaimo (ei siis edes toinen isosetäni itse, tyyppi on ihan liian kiltti). Hän nosti hurjan metelin pystyyn, koska kuollut rouva oli muka luvannut hänen lapsilleen mm. autonsa ja kesämökin, koska "olivat niin läheisiä". Korppikotka jopa meni niin pitkälle, että kävi kärryn kanssa viemässä soutuveneen mökin rannasta.
Jos saagaa sivusta seuranneena ymmärsin oikein, niin oikean perillisen äidillä ei riittäneet voimat tappeluun, vaan hän luovutti kuolleen rouvan auton sitä himoinneelle (eikä ollut edes mikään uusi auto...). Mökistä ja talosta perillinen sai rahat sovitusti. Siitä en ole varma, onko isosetä enää päästänyt veljensä perhettä mökille lokkeilemaan...
Lukutaito? Toiseksi viimeinen kommentti oli vastausta sitä edellisen kirjoittajan tekstiin: "Yllätys on edessä, kun eivät (sisaruksen lapset) peri vaikka meillä ei ole edes testamenttia. Sitä kun ei aviopari tarvitse." Todellakin toisenkin lapsettoman puolison kuoltua muut sukulaiset perivät yhteisestä omaisuudesta puolet kummallekin suvulle jos ei ole testamenttia.
Jos ei halua sukulaisten perivän, minkä käsityksen siitä kirjoituksesta sai, silloin pitää testamentata varat toisenkin puolison kuoltua jonnekin muualle, vaikka sitten kulkukoirille. Mitään oikeutta mihinkään lakiosaanhan noilla sisaruksilla ja heidän lapsillaan ei ole. Testamentin voi tietysti tehdä myös niin, että antaa aviopuolisolle ensin elinikäisen hallintaoikeuden ja määrää tilanteesta omalta osalta omaisuutta vasta puolison kuoleman jälkeen.