Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Pointti oli siinä etten tiennyt missä hän on. Kerroin kyllä tekstissäni, ettei kukaan sukulaisista saanut tietoa, missä hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit käynyt siellä palvelutalossa tapaamassa tätä ihmistä, kun hän oli vielä elossa. Olisi moni asia selvinnyt. Ei ne puhelimessa ala kertomaan asiakkaiden asioita kenellekään. Kun ei ne varsinaisesti sinulle kuulu.[/quote]
Olisit voinut lukea tekstini ennen kuin kommentoit. Kukaan sukulaisista ei tiennyt missä hoitokodissa tämä ihminen on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä ajattelisin, että jos lapseni on kuollut, niin kyllä hänen leskeään muistaisin testamentissani. Tuo leskihän olisi oman lapseni valitsema puoliso ja elämänkumppani, joka on pysynyt lapseni rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä lapseni kuolemaan saakka. Miksi ihmeessä haluaisin jättää hänet aivan tyhjin käsin, vaikka hän ei verisukulainen olekaan?
Oikein hyvä, jos sinulla on mieluinen tyttären mies! Se pykälä onkin olemassa sitä varten, jos mies on hankala tai voi odottaa, että tulee ero. Veljeni teki juuri tuollaisen ehdon testamenttiinsa, koska näki minkälainen koijari tyttärensä mies oli: joi ja huijasi, käytti muiden omaisuutta kuin omaansa. Ja erohan siitä tuli (jo ennen veljeni kuolemaa).
Ei hän minulle niin mieluinen ole. Mutta tyttäreni on hänet valinnut ja hän on tyttärelle rakas. Miksi en haluaisi jättää perinnöstäni edes jotain sellaiselle ihmiselle, joka on ollut tyttärelleni tämän elämän rakkaus?
Ja todellakin meillä on myös testamentissa se ehto, ettei meidän perintö kuulu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Se on siltä varalta, että avioliitto päättyy ikävällä tavalla. (Vävyllä on perussairaus, joka hoitamattomana voi saada monenlaisia ongelmia aikaan.) Jos avioliitto jatkuu kuolemaan asti, niin en katso että se olisi päättynyt ikävällä tavalla ja hyvin voisin jättää vävylle vaikka sen verran, että saisi ostettua itselleen kivan auton.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä millaiset on välit läpi elämän ja voiko esim ihan sanaan luottaa.
Mulla ei broidin kanssa ollut ongelmaa, eikä edes tehty mitää kummosia papereita, koska sanaan voi luottaa. Antoi jopa minulle oikeudet kaikkeen hoitamiseen tileille jne. Sovussa meni kaikki.
No sulle kävi hyvin! Mun siskon kanssa on ollut suurimman osan ajasta hyvät välit ja minulle sisko on ollut suunnilleen ainoa ihminen johon voi luottaa tai jonka hyväksi tekisin jotain oikeasti isoa. Perinnönjaon jälkeen sisko ei puhu minulle.
Uskomatonta miten raha tuo ihmisistä uusia puolia esiin! Minä olen saanut kuulla olevani itsekäs, ahne ja katkera. Luulen, että siskoni projisoi minuun omia tuntemuksiaan, koska minua on kuulemma hänen mielestään suosittu enemmän, lapsuudesta asti. Hän käyttäytyi itse asiassa samalla tavalla kuin pikkulapsi, joka uskoo että toinen sai jäätelöä enemmän eikä usko, vaikka vanhemmat punnitsivat annokset ja näyttivät että niissä on yhtä paljon.
Kaikki piti mitata ja arvioda moneen kertaan ennen perinnönjakoa että minä en vaan saa enempää kuin hän. Minun teettämäni arviot eivät kelvanneet. Hän halusi tarkistaa kaiken tavaran, minkä otin vanhempien kotoa. Hän vaati, että jos myyn jotain jaettuja tavaroita, niin hänen tulee saada rahoista puolet.
Lopulta piti hankkia ulkopuolinen juristi, jonka kanssa perinnönjako tehtiin, koska minun tekemäni paperi ei kelvannut.
Se siitä luottamuksesta! Aikaisemmin kyllä olimme luottaneet toisiimme, tai ainakin minä siskooni. Ehkä olin liian naivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!
Miksi mummo ei lahjoittanut koruja haluamilleen henkilöille jo eläessään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli siinä etten tiennyt missä hän on. Kerroin kyllä tekstissäni, ettei kukaan sukulaisista saanut tietoa, missä hän on.
Tästä viestistä ei ota selvää, kuka se on, josta yllä olevan kirjoittaja sanoo "missä hän on"...
Vierailija kirjoitti:
Törkein mihin olen törmännyt, oli ahne sukulaisnainen(ei perintökaaressa edes) joka tuli viemään vanhukselta vanhaa romua kun vanhus sairastui ja joutui sairaalaan viimeisiksi viikoiksi. Vei kämpästä kaiken mikä irti lähti.
Vanhuksella ei ollut enää miestä eikä eläviä lapsia. Mutta sisarukset oli ja heillä vanhoilla ihmisillä vähän ihmetystä kun kämppä oli jo puoliksi tyhjennettu ennen kuin mummeli kuolikaan.
Oi, kuinka onnellinen olisin, jos joku kävisi etukäteen tyhjentämässä äitini asunnon. Sitä romua on kyllä useampi roskalava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Ei vaimosi vanhemmat ole siitä sinulle velkaa. Puolison elatusvelvollisuus on tietoinen riski, kun avioliittoon astelee.
En ole voinut ottaa avioeroa juuri vaimon sairauksien takia ja rahaa palaa häne lääkkeisiin ja lääkärimenoihin, suurin osa sellaisia joita Kela ei edes korvaa.
Lisäksi olen auttanut appivanhempia myös talonsa remppaamisessa ja mökin rakentamisessa.
Miten niin et ole voinut ottaa avioeroa? Kukaan ei sitä estä, eikä mikään pykälä kiellä. Todennäköisesti vaimosi ja appivanhempasikin sitä olisivat toivoneet mieluimmin kuin tällaista "miestä", joka ruinaa palkkaa sairaan vaimonsa "kulujen maksamisesta" vuosikymmenten jälkeen katkerana.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat myyneet auton, mökin ja omakotitalon. Ostivat pienen kerrostaloasunnon.
Rahaa käyttävät joka kk enemmän, mitä eläkettä tulee.
Irtaimisto on vaatimatonta ja sitä ei kauaa tarvi jakaa.
Suosittelen kaikille samaa
Tavallaan, jos nämä kaikki mainitut ovat vanhemmat itse ansainneet. Sen sijaan, jos vanhempasi ovat saaneet perinnön, jolla ovat voineet hankkia esim. mökin, on mielestäni itsekästä, että yksi sukupolvi pistää perinnöt lihoiksi ja seuraaville ei jää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koin syömätukki ja romuraudan hintaset korut ovat Erittäin Arvokkaita. Hyvä että myin naisilta jääneitä kultakoruja niin perillisten tarvii teilata toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat myyneet auton, mökin ja omakotitalon. Ostivat pienen kerrostaloasunnon.
Rahaa käyttävät joka kk enemmän, mitä eläkettä tulee.
Irtaimisto on vaatimatonta ja sitä ei kauaa tarvi jakaa.
Suosittelen kaikille samaa
Tavallaan, jos nämä kaikki mainitut ovat vanhemmat itse ansainneet. Sen sijaan, jos vanhempasi ovat saaneet perinnön, jolla ovat voineet hankkia esim. mökin, on mielestäni itsekästä, että yksi sukupolvi pistää perinnöt lihoiksi ja seuraaville ei jää mitään.
Vanhempani ovat syntyneet sodan aikana. Aika pientä oli heidän perintö, jos saivat lainkaan.
Kerrostaloasunto on jäämässä perinnöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit olla mitä mieltä haluat, mutta perintönä tullut omaisuus on juuri sen/niiden omaisuutta, jotka sen ovat perineet. Ei se ole mikään sääntöperintö, joka heidän kuoltuaan siirtyy taas jakamattomana edelleen. Se on heidän omaisuuttaan, jolla he saavat tehdä mitä haluavat. Onneksi täällä ei jaeta perintöjä tuntemusten mukaan vaan on olemassa perintökaari. Sieltä voi tarkistaa menikö oikein.
Iskä tuuttasi kahden suvun monen sukupolven elämäntyön menemään kuin Karalahti ikään, ei ollut paljon ahnehdittavaa. Karalahti sentään käytti minkä itse tienasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pankin lakimies teki testamentin jonka säilytys on ilmainen. Siis Oli, kun Op.pankit fuusioitui säilytys on maksullinen. Vaihtasin vielä Pankkia jos löytäisin Asiakasyställisemmän Pankin.
Juoppotytär on valehdellut, varastanut ja kavaltanut iäkkäältä äidiltään vuosien aikana kymmeniä tuhansia euroja rahaa. Rikollinen, valehteleva ja varasteleva tytär on käyttänyt iäkästä ja sairasta äitiään vuosikausia taloudellisesti hyväksi. Järkytys selvisi vasta ulosottoviraston kirjeestä kuolinpesän osakkaille.
Välit menivät poikki samantien. Suku on pahin! Varokaa juoppoja ja rikollisia lähisukulaisia! Kysykää ja tilatkaa kaikilta vanhuksia hoitavilta sukulaisilta ja omaishoitajilta luottotiedot:
https://www.asiakastieto.fi/omatieto/fi/tuotteet/muiden-luottotiedot?gc…
Sisaruksen lapset jäivät kylään ja esittivät omituisia kysymyksiä, arvioiden katselivat kämppää ja lopulta sieltä tuli ulos "mehän tämän perimme aikanaan". Sisarus siis luuli, että hänen lapsensa perivät lapsettoman avioparin ihan automaattisesti.
Yllätys on edessä, kun eivät peri vaikka meillä ei ole edes testamenttia. Sitä kun ei aviopari tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erään lapsettoman aikamiespojan, joka on asunut koko ikänsä kotipaikalla syytingillä veljensä, veljen vaimon ja lasten kanssa omaisuutta oltais oltu toisen veljen tyttären mielestä jo kun tämä aikamiespoika oli viisissä kymmennissä. Olis kuulemma sen "pekan" ruvettava jakamaan omaisuuttaan sisarusten lapsille eläessään, että ei tarvitsisi rahoja odotella kuolemaan asti. Törkeää! Toivottavasti aikamiespoika tajuaa tehdä testamentin vaikka kulkukissojen hyväksi.
Tuntematta yhtään taustoja, niin siinä olen veljen tyttären kanssa samaa mieltä, että jos on iso omaisuus, eikä sille ole käyttöä, niin voihan sitä jakaa jo eläessäänkin. Ja perinnön ei tarvitse mennä pelkästään omille lapsille tai omille sisaruksille vaan järkevämpäähän sitä on antaa nuoremmille sukulaisille, joille sillä todennäköisesti olisi enemmän käyttöä.
Että voi tuo olla ihan vaan sammakkona ulos pullautettua järkeilyä. Nuori laskenut että vähemmän veroa menisi, jos perintöä jakaisi vaikka 5v välein muutaman tonnin.
Ei viisikymppisen tule missään nimessä luopua omaisuudestaan sukulaisten hyväksi. Hän voi elää mahdollisesti vielä 45 vuotta joista viimeiset 10 vuotta hoivakodissa. Realistisesti ajatellen kannattaa varautua oman vanhuutensa turvaamiseen taloudellisesti.
Mikään pakko ei ole eikä niin tainnut viestissäni lukea. Kyse olikin siitä mikä olisi fiksua noin verotuksellisesti.
Onhan noita.
Kaverin isä kuoli ja omakotitalo meni puoliksi lapsille. Toinen sisarus ei halunnut myydä, vaan ehdotti että hän muuttaisi taloon perheineen ja kaikki talon kulut maksettaisiin puoliksi perikunnan tililtä sähköjä myöten, eikä hän maksaisi asumisestaan mitään hyvitystä toiselle sisarukselle.
Törkeää on ollut myös kuulla miten erään perheen miniä oli aina kovasti perintöä jakamassa ennen kuin perittävät olivat edes kuolleet.
Sitten oli mummo, joka omista omituisista syistään vaati ettei yksi lapsistaan saanut kertoa kenellekään perineensä osan mummon siskon omaisuudesta ja tämä lapsi sitten antoi mummelille, joka taisi olla katkera kun jäi itse täysin osattomaksi, perinnöstä, hyvitystä ostamalla mummolle telkkaria sun muuta, sekä antoi lainaan joitain mummelin himoamia, arvokkaampia tavaroita, kuten taulun.
Mummo väitti kaikille perineensä siskonsa ja ostaneensa kyseisen taulun ties mistä. Kun kuoli ja testamentti luettiin, kävi ilmi että jätti sen lainataulun ihan eri henkilölle, kuin jonka se oikeasti oli! Oikea omistaja ei sitten ymmärrettävästi siinä vaiheessa kehdannut alkaa selittämään että se oli kyllä oikeasti hänen ja vaikea se olisi voinut olla todistaakin kun oli tyhmänä mennyt mukaan äitinsä valheisiin. En edelleenkään kyllä ymmärrä miksi suostui mokomaan. Äitinsä oli kovin manipulatiivinen ja väitti että tulee ongelmia jos kertoo perinnöstään kenellekään, että usko vaan nyt äitiä kun äiti tietää.
Vierailija kirjoitti:
Voit olla mitä mieltä haluat, mutta perintönä tullut omaisuus on juuri sen/niiden omaisuutta, jotka sen ovat perineet. Ei se ole mikään sääntöperintö, joka heidän kuoltuaan siirtyy taas jakamattomana edelleen. Se on heidän omaisuuttaan, jolla he saavat tehdä mitä haluavat. Onneksi täällä ei jaeta perintöjä tuntemusten mukaan vaan on olemassa perintökaari. Sieltä voi tarkistaa menikö oikein.
En tiedä mihin viittaat, koska luen ketjua lopusta alkuun, mutta lakiteknisestihän asia on juuri noin. Ei ole laillista velvollisuutta säilyttää sukuperintöä tuleville polville, mutta jos on kyse monien sukupolvien keräämästä omaisuudesta, jota ei aivan vahingossa menetä vilpittömän virheen vuoksi, vaan rälläämällä rällää sen menemään, niin kyllähän se on moraalisesti pikkasen arveluttavaa.
Oikein hyvä, jos sinulla on mieluinen tyttären mies! Se pykälä onkin olemassa sitä varten, jos mies on hankala tai voi odottaa, että tulee ero. Veljeni teki juuri tuollaisen ehdon testamenttiinsa, koska näki minkälainen koijari tyttärensä mies oli: joi ja huijasi, käytti muiden omaisuutta kuin omaansa. Ja erohan siitä tuli (jo ennen veljeni kuolemaa).